Miksi naiset suuttuvat, jos joku toinen ei halua lapsia?

Loukkaannutaan  siitäkin, jos ilmaisee haaveilevansa perheen perustamisesta. Ilmeisesti täällä on edelleen jäljellä mentaliteettia, jolla sivustaseuraajat kuvittelevat voivansa määritellä, kuka saa perustaa perheen ja kuka ei. Henkilökohtaisia valintoja joihin kenelläkään ei ole sanomista. Samassa genressä, kuin toiselle suuttuminen siitä, ettei hän ole kiinnostunut parisuhdemielessä seksuaalisen suuntautumisensa perusteella.  Miksi erilaiset valinnat sitten ovat  niin uhkaavia?  Tai tarve olla vastaan, jos ei ole juuri samaa mieltä tai tee samoja valintoja, kuin sukulaiset, ystävät ja naapurit. 

Minä täällä kysymyksen kysyjä.

Tulipas paljon vastauksia ja vähän pomppi aiheestakin. Mielenkiintoista luettavaa muiden mielipiteet ja näkemykset.

Olen ollut pitkään parisuhteessa miehen kanssa jolla on kaksi lasta. Olen siis rauhallista elämää elävä pitkässä parisuhteessa oleva 32v nainen, en tuo bilettäjä sinkku vai mikä olikaan. Mieheni on ollut molempien lastensa kohdalla yh vuosia, toinen asuu vielä kotona, toinen jo omillaan. (Äiti muutti Viroon). Eli vuosia olen elänyt lapsiarkea, se on hyvinkin tuttua. Eikä se elämä helpommasta päästä ole ollut, että ei tuo "pääset helpolla" minun kohdallani täyty.

En vihaa lapsia, en muuten tässä parisuhteessa olisi vuosia ollut. Monet läheisistäni joilla lapsia on vauvoista teineihin pääsääntöisesti ymmärtävät minun tahtoani olla lapseton, eivätkä loukkaannu. Ne jotka ovat loukkaantuneet ovat sitten tuttuja aina jotakin kautta joita tulee erilaisissa paikoissa, juhlissa, tilaisuuksissa yms näkemään. Tai sitten vaikka tuo "tuntematon random nainen baarissa", joiden kanssa on päätynyt aluksi keskustelemaan mukavia. Kyllä niitä tilanteita on ollut.

Kellekään en koskaan sano törkeästi vaan haluan olla aina kohtelias äänensävystä lähtien. Minua kiinnostaa keskustella lapsiin liittyvistä asioista, ihan jo oman elämäntilanteenikin takia, joten sekään ei pidä kohdallani paikkansa, että ei kiinnostaisi. Mukava niistä on keskustella. Kun keskustelen ja tuo kysymys "haluanko lapsia?" Tulee itselleni, ovat jotkin keskusteluista päättyneet juuri em. aiheen tapaan. En vaan voi ymmärtää ja hämmennyn aina.

Tietenkään noin ei tapahdu jokaisen kanssa, mutta niitä on ollut sen verran paljon näiden muutamien vuosien varrella, että ihmettelen.

Viimeisin tapahtunut juhannuksena tuoreen vauvan äidiltä. Lyhyesti: ihastelin nappisilmää, keskusteltiin vauvasta, sitten lapsista. Hän kysyi onko minulla lapsia, vastasin, että ei ole. Hän jatkoi "haluatko lapsia?" Vastasin, että "Minä en henkilökohtaisesti itse halua lapsia". Tämä lopetti minulle puhumisen. Sanoin, että rakastan mieheni lapsia, olen heistä onnellinen ja että pidän lapsista. Hän ei vastannut minun lauseisiin ja poistui paikalta. Äänensävyni oli kohtelias ja kiltti aiempien kokemusten vuoksi.

Siksi tämä kysymyksen aihe kiinnostaa tällä hetkellä todella paljon.

Rakastan läheisteni lapsia osaa jopa mielettömän paljon (ystäväni, mieheni, siskoni lapset).

Eli en näe, että oma tilanteeni olisi jotenkin vääränlainen tai minä sanoisin asiat itse väärin asiasta kysyttäessä. Sehän tässä onkin ollut ihmettelemisen aiheena minulla ja miehelläni, että miksi tuollai reagoidaan.

Enää en uskalla aiheesta enempää puhua näiden huonojen kokemusten vuoksi.

Arvostan muiden vanhemmuutta, koska olen nähnyt paljon, hyvine ja huonoine puolineen.

Siinä on paljon kaunista, mutta myös paljon vaikeutta.

Mutta joo, ihmisen mieli on joskus hyvin omituinen...

Ps. Miesten osalta ei kokemusta ole, koska usein kohdallani naiset keskustelevat enemmän lapsi aiheista kuin miehet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on suvussa muutamia ja työpaikalla useimmat lapsettomia, eikä minua hetkauta suuntaan tai toiseen muiden valinnat.

Itselläni kaksi lasta ja ymmärrän kyllä, ettei kaikki lapsia halua syystä tai toisesta.

Olen aina suhtautunut myönteisesti jokaisen velan päätökseen olla lapsia haluamatta, jos se on tullut hänen puoleltaan keskustelun aiheeksi.

Itse en lasten hankkimisesta keneltäkään utele.

Sen sijaan velat harvemmin suhtautuvat hyväksyvästi toisten päätöksiin hankkia lapsia. Ja tästä syystä saavat osakseen suuttumusta.

Mä oon saanut deiteillä miehen silmille siksi etten suostunut tekemään lapsia. Enemmän reagoidaan raivolla siihen ettei haluta lapsia kuin aitoon haluun.

Hyi kamalaa millainen mies. En ymmärrä muutenkaan ihmisiä jotka eroavat siksi kun toisessa osapuolessa on joku syy jonka vuoksi ei voi saada lapsia. Itselläni on kaksi lasta, mutta en usko, että koskaan olisimme eroon päätyneet jos olisimme jääneetkin lapsettomiksi.

Mutta jos treffailuvaiheessa musta jotakin siitosnarttua olis yritetty tehdä, en tiedä voisko sellaista miestä ollakaan jonka kanssa olisin halunnut jatkaa tapailua.

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää, että ihan tosissaanko joltakin ei olisi kysytty lapsista tai mainittu lapsettomalle nuorelle, että sitten KUN sinulla on omia...

Itse sain kuulla tuollaista ihan tosi paljon. Ja toki ilmoitettiin, että kyllä se mieli muuttuu jos erehdyin sanomaan ajatuksistani. Ei edes kuunneltu, miksi en halua lapsia, koska niitä haluaa kaikki naiset ja pelästyttiin kun joku ei halunnutkaan. Mikä epänormaali hullu!

Ei myöskään ymmärretty, että ihan oikeasti olen käynyt jo nuorena sen asian läpi ja minulla on syyni, että en halua sellaista elämää. "Mutta ajattele nyt, eikö ois ihana sellainen _jotain lässytystä vauvoista_". No ei, ei kuulosta minun elämältä. Sitten loukkaannutaan.

Nyt olen nelikymppinen ja uskovat jo hiljalleen, että ei se sitten oikeasti tehnyt niitä (voi raukkaa, varmaan ei pystynyt saamaan). Onnellisesti velamiehen kanssa naimisissa.

HAH! Minulla on tämä sama, myös nelikymppisenä naisena. On jopa ihan rehellisesti sanottu teininä päin naamaa kertoessani,e tten halua lapsia, että mies ottaa väkisin ja siinä ei mutinat auta, raskaus alkaa vaikket haluaisi.

Plussana tähän soppaan se, että olen elänyt sinkkuna 17 vuotta, pääosin omasta tahdostani, osakseen siksi etten ole tavannut ketään jonka kanssa olisi tuntunut mukavalta aloittaa parisuhde ja päättää sinkkuus. Eli varmaan minut pintapuolisesti pitkään tuntevat, kuten oman lapsuuden kylän ihmiset ja ala-asteen porukat, varmaan ajattelevat, että voi reppanaa, jäi tahattomasti lapsettomaksi. Olisi sen  mieli kuitenkin muuttunut sopivan miehen tultua vastaan, muttei sitäkään tapahtunut :D Mikä julma kohtalo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin lapsettomilla on tapana ilmaista se melko ikävään sävyyn. Ei kai siinä muuta ole. Sama se kumpi osapuolista päättää nostaa itseään jalustalle ja lytätä toista niin eipä se kovin ilahduttavaa ole, jos pointtina on loukata.

Voi veljet, jos olisin saanut kolikon joka kerta kun joku on syyttänyt minua itsekkääksi ja vastuun pakoilijaksi, koska minulla ei ole lapsia. Kyllä ne perheellisetkin osaavat ilmaista itseään "melko ikävään sävyyn".

Edelleen, kukaan ei - toivottavasti ainakaan - hanki lapsia muiden päätöksestä, vaan omista itsekkäistä lähtökohdistaan. MINÄ haluan lapsen. Tulin raskaaksi, MINÄ pidän lapsen. MINÄ haluan perhe-elämää. MINÄ haluan olla vanhempi. MINÄ haluan kasvattaa lapsen.

Lapsia ei tosiaankaan tule tehdä vain huvin vuoksi ja urheilun kannalta "kattellaan"-meiningillä.

Ihmiset keskittyvät omaan elämäänsä. Ei kenenkään lapsettomuus heitä liikuta. Ilman lapsia on mukava elää, varsinkin näinä aikoina. Minulla ei ole omasta tahdosta lapsia, olen ollut 30 v naimisissa eikä ikinä mitään ongelmaa lapsettomuudesta missään viitekehyksessä. Olin akakoulun opettaja.