Lue keskustelun säännöt.
Oletko ollut parisuhteessa narsistin kanssa?
Vierailija
26.06.2022 |
Epäilen, että miesystävä on narsisti. Onko kokemusta miten tämä näyttäytyy parisuhteessa?
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Äitini on narsistin vikainen joten pidin sitä normaalina luonteenpiirteenä ihmisessä enkä osannut varoa. Nykyään osaan. Tulen äitinikin kanssa toimeen nykyisin kun en odota häneltä yhtään mitään normaaliin tunne-elämään kuuluvaa, kuten empatiakykyjä.
Helpoiten havaittava merkki on ääretön itsekeskeisyys. Osa miesnarsisteista osaa peittää sen alussa, mutta kukaan ei voi näytellä kovin kauan 24/7, oma kokemukseni on että puoli vuotta on ehdoton raja. Esittävät myös hauskaa seuramiestä, että jos uuden miehen tavatessa pitää koko ajan nauraa niin että naamaa särkee kun mies on niin hauska, niin hälytyskellojen pitää soida ja lujaa. Tosiasiassa narsisteilla ei ole lainkaan huumorintajua sillä huumorintajuun vaaditaan edes auttavaa empatiakykyä ja sitä näillä ei ole.
Ihminen voi olla itsekäs muutenkin, mutta narsismissa se saa täysin patologiset mittasuhteet. Kaikki käännetään itseen. Jos katsot ikkunasta ulos ja sanot että voi helvata kun sataa vettä, kuulet pian että olet syyttänyt häntä siitä että ulkona sataa vettä (tämä on itse koettua). Jos olet sairas, narsisti kääntää sen itseensä ja alkaa pian valittaa miten kurjaa hänelle on kun sinä olet sairas, ettäs kehtaatkin pahoittaa hänen mielensä näin.
Sitten alkaa pikkuhiljaa se jatkuva mustamaalaus. Et osaa tehdä mitään oikein. Muut on paremman näköisiä kuin sinä, ja oikeastaan häntä hävettää kulkea kanssasi missään kun olet niin ruma ja tyhmä. Sinua saa myös elättää, vaikka tosiasiassa sinä maksaisit kaiken ja hän ei mitään.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin se miltä asiat näyttävät. Sillä ei ole mitään väliä miten asiat oikeasti ovat. Vaikka teillä olisi täysi perhehelvetti joka päivä, ei se haittaa kunhan se ei näy ulospäin. Ja täys helvettihän teillä on, sillä narsistin elämä on aina täyttä kaaosta. Voi olla että hoitaa työnsä (sillä status on tärkeää ja työstä saa sekä statusta että rahaa), mutta muuten kaaos on taattu. Et lopulta edes tajua kuinka paljon käytät energiaa siihen että pidät molempien elämän kasassa. Ihmisen ulkoinen elämä on reflektio ihmisen sisäisestä elämästä, ja jos ihminen itse on pelkkää kaaosta, ei mitään muuta voi olla ulkopuolellakaan.
MIesnarsisti pettää, ja tämä on varmaa. Hän saattaa jopa alussa kertoa sen sinulle "vitsinä" ihan suoraan, ja sinä katsot sen sormien läpi koska sen kuuleminen on niin käsittämätöntä että sen ohittaa. Hän pettää koska hän nauttii pettämisestä, ja sinut on aika nopeasti todettu huonoksi. Kelpaat pitämään kulissit pystyssä ja huusholllin järjestyksessä, muista että asioiden pitää näyttää hyvältä ulospäin. Pitää olla yksi nainen kotona ja muutama kierroksessa niin elämä on mukavan kaoottista.
Patologinen valehtelija. Täydellinen empatiakyvyn puute. Itket monta kertaa sitä miten hän voi kohdella sinua niin kamalasti vaikka sanoo rakastavansa. Olen sanonut tämän monta kertaa, ja sanon taas siinä toivossa että se menee jollekkin läpi: "Minä rakastan sinua" on vaan lause. Sillä ei ole osalle ihmisistä mitään merkitystä, mutta he tietävät että moni ottaa sen hyvin tosissaan eikä koskaan sanoisi sitä jos ei tarkoita. Luonnevikaiset ihmiset eivät tunne rakkautta, ja mitä nopeammin uskot sen, sen parempi. Hän voi jopa uskoa tuntevansa rakkautta kun olet palvellut häntä oikein hyvin, mutta eiköhän rakkaus ole jotain ihan muuta.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Käsittämätöntä, kuinka hän voi kokea tuntevansa tulevansa syytetyksi koska ulkona sataa?
Sade aiheutuu rakkauteni aiheuttamasta haikeudesta ja surullisuudesta...Minun narsistimieheni voisi myös suuttua (tai olisi etenkin suuttunut ennen terapiaa) jos sanoisin että voi kun ulkona sataa. Hän todennäköisesti ihmettelisi, että miksi minun täytyy aina olla niin pessimistinen ja masentavaa seuraa. Enkö ymmärrä, että sade raikastaa ilman ja kasvit saavat vettä? Sitäpaitsi on ihan hyvä, ettei päästäkään rannalle uimaan koska kotonakin on tekemistä.
sivusta: tuo ei ole välttämättä narsistinen piirre. Voi olla että häntä harmittaa tuo sade ja ei kestä voivottelua. Tavallaan "älä ruoki trollia" elikkä hänen mahdollista harmistumista. Siis tämä vain ajatuksena parisuhdeponnisteluista, ei varpaillaan pidä tietenkään olla. Itse en jotenkaan pidä minkään asian taivastelemisesta, mikä siis viakseni laskettakoon
Tälle linjalle jos lähtee niin ei oikein voi sanoa mitään. En itsekään pidä jatkuvasti valittavista, katkerasta ihmisistä, mutta joku normaali vesisateen toteaminen ei mene siihen kategoriaan. On ihan normaalia olla harmistunut vaikkapa suunnitelmien peruuntumisesta.
Ei mene, ei. Tarkoitin vaan että siellä suuttujan päässä voi olla yhtä sun toista muutakin.
...minkä vaikka "voivoi, että osaa taas sataa" tulkitsee muuksi kuin neutraaliksi toteamiseksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Äitini on narsistin vikainen joten pidin sitä normaalina luonteenpiirteenä ihmisessä enkä osannut varoa. Nykyään osaan. Tulen äitinikin kanssa toimeen nykyisin kun en odota häneltä yhtään mitään normaaliin tunne-elämään kuuluvaa, kuten empatiakykyjä.
Helpoiten havaittava merkki on ääretön itsekeskeisyys. Osa miesnarsisteista osaa peittää sen alussa, mutta kukaan ei voi näytellä kovin kauan 24/7, oma kokemukseni on että puoli vuotta on ehdoton raja. Esittävät myös hauskaa seuramiestä, että jos uuden miehen tavatessa pitää koko ajan nauraa niin että naamaa särkee kun mies on niin hauska, niin hälytyskellojen pitää soida ja lujaa. Tosiasiassa narsisteilla ei ole lainkaan huumorintajua sillä huumorintajuun vaaditaan edes auttavaa empatiakykyä ja sitä näillä ei ole.
Ihminen voi olla itsekäs muutenkin, mutta narsismissa se saa täysin patologiset mittasuhteet. Kaikki käännetään itseen. Jos katsot ikkunasta ulos ja sanot että voi helvata kun sataa vettä, kuulet pian että olet syyttänyt häntä siitä että ulkona sataa vettä (tämä on itse koettua). Jos olet sairas, narsisti kääntää sen itseensä ja alkaa pian valittaa miten kurjaa hänelle on kun sinä olet sairas, ettäs kehtaatkin pahoittaa hänen mielensä näin.
Sitten alkaa pikkuhiljaa se jatkuva mustamaalaus. Et osaa tehdä mitään oikein. Muut on paremman näköisiä kuin sinä, ja oikeastaan häntä hävettää kulkea kanssasi missään kun olet niin ruma ja tyhmä. Sinua saa myös elättää, vaikka tosiasiassa sinä maksaisit kaiken ja hän ei mitään.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin se miltä asiat näyttävät. Sillä ei ole mitään väliä miten asiat oikeasti ovat. Vaikka teillä olisi täysi perhehelvetti joka päivä, ei se haittaa kunhan se ei näy ulospäin. Ja täys helvettihän teillä on, sillä narsistin elämä on aina täyttä kaaosta. Voi olla että hoitaa työnsä (sillä status on tärkeää ja työstä saa sekä statusta että rahaa), mutta muuten kaaos on taattu. Et lopulta edes tajua kuinka paljon käytät energiaa siihen että pidät molempien elämän kasassa. Ihmisen ulkoinen elämä on reflektio ihmisen sisäisestä elämästä, ja jos ihminen itse on pelkkää kaaosta, ei mitään muuta voi olla ulkopuolellakaan.
MIesnarsisti pettää, ja tämä on varmaa. Hän saattaa jopa alussa kertoa sen sinulle "vitsinä" ihan suoraan, ja sinä katsot sen sormien läpi koska sen kuuleminen on niin käsittämätöntä että sen ohittaa. Hän pettää koska hän nauttii pettämisestä, ja sinut on aika nopeasti todettu huonoksi. Kelpaat pitämään kulissit pystyssä ja huusholllin järjestyksessä, muista että asioiden pitää näyttää hyvältä ulospäin. Pitää olla yksi nainen kotona ja muutama kierroksessa niin elämä on mukavan kaoottista.
Patologinen valehtelija. Täydellinen empatiakyvyn puute. Itket monta kertaa sitä miten hän voi kohdella sinua niin kamalasti vaikka sanoo rakastavansa. Olen sanonut tämän monta kertaa, ja sanon taas siinä toivossa että se menee jollekkin läpi: "Minä rakastan sinua" on vaan lause. Sillä ei ole osalle ihmisistä mitään merkitystä, mutta he tietävät että moni ottaa sen hyvin tosissaan eikä koskaan sanoisi sitä jos ei tarkoita. Luonnevikaiset ihmiset eivät tunne rakkautta, ja mitä nopeammin uskot sen, sen parempi. Hän voi jopa uskoa tuntevansa rakkautta kun olet palvellut häntä oikein hyvin, mutta eiköhän rakkaus ole jotain ihan muuta.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Käsittämätöntä, kuinka hän voi kokea tuntevansa tulevansa syytetyksi koska ulkona sataa?
Sade aiheutuu rakkauteni aiheuttamasta haikeudesta ja surullisuudesta...Minun narsistimieheni voisi myös suuttua (tai olisi etenkin suuttunut ennen terapiaa) jos sanoisin että voi kun ulkona sataa. Hän todennäköisesti ihmettelisi, että miksi minun täytyy aina olla niin pessimistinen ja masentavaa seuraa. Enkö ymmärrä, että sade raikastaa ilman ja kasvit saavat vettä? Sitäpaitsi on ihan hyvä, ettei päästäkään rannalle uimaan koska kotonakin on tekemistä.
sivusta: tuo ei ole välttämättä narsistinen piirre. Voi olla että häntä harmittaa tuo sade ja ei kestä voivottelua. Tavallaan "älä ruoki trollia" elikkä hänen mahdollista harmistumista. Siis tämä vain ajatuksena parisuhdeponnisteluista, ei varpaillaan pidä tietenkään olla. Itse en jotenkaan pidä minkään asian taivastelemisesta, mikä siis viakseni laskettakoon
Tälle linjalle jos lähtee niin ei oikein voi sanoa mitään. En itsekään pidä jatkuvasti valittavista, katkerasta ihmisistä, mutta joku normaali vesisateen toteaminen ei mene siihen kategoriaan. On ihan normaalia olla harmistunut vaikkapa suunnitelmien peruuntumisesta.
Ei mene, ei. Tarkoitin vaan että siellä suuttujan päässä voi olla yhtä sun toista muutakin.
Voihan siellä olla vaikka mitä, mutta oikeastaan se ei ole minun ongelmani. Hänen käytöksensä on ainoa, mikä vaikuttaa minuun ja vähättely ja mitätöiminen on haitallista käytöstä. Emme ole vastuussa ajatuksistamme, mutta käyttäytymisestämme kyllä.
Vähättelyä ja mitätöintiä ei sitten enää minunkaan ajatuksissa selitellä mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Äitini on narsistin vikainen joten pidin sitä normaalina luonteenpiirteenä ihmisessä enkä osannut varoa. Nykyään osaan. Tulen äitinikin kanssa toimeen nykyisin kun en odota häneltä yhtään mitään normaaliin tunne-elämään kuuluvaa, kuten empatiakykyjä.
Helpoiten havaittava merkki on ääretön itsekeskeisyys. Osa miesnarsisteista osaa peittää sen alussa, mutta kukaan ei voi näytellä kovin kauan 24/7, oma kokemukseni on että puoli vuotta on ehdoton raja. Esittävät myös hauskaa seuramiestä, että jos uuden miehen tavatessa pitää koko ajan nauraa niin että naamaa särkee kun mies on niin hauska, niin hälytyskellojen pitää soida ja lujaa. Tosiasiassa narsisteilla ei ole lainkaan huumorintajua sillä huumorintajuun vaaditaan edes auttavaa empatiakykyä ja sitä näillä ei ole.
Ihminen voi olla itsekäs muutenkin, mutta narsismissa se saa täysin patologiset mittasuhteet. Kaikki käännetään itseen. Jos katsot ikkunasta ulos ja sanot että voi helvata kun sataa vettä, kuulet pian että olet syyttänyt häntä siitä että ulkona sataa vettä (tämä on itse koettua). Jos olet sairas, narsisti kääntää sen itseensä ja alkaa pian valittaa miten kurjaa hänelle on kun sinä olet sairas, ettäs kehtaatkin pahoittaa hänen mielensä näin.
Sitten alkaa pikkuhiljaa se jatkuva mustamaalaus. Et osaa tehdä mitään oikein. Muut on paremman näköisiä kuin sinä, ja oikeastaan häntä hävettää kulkea kanssasi missään kun olet niin ruma ja tyhmä. Sinua saa myös elättää, vaikka tosiasiassa sinä maksaisit kaiken ja hän ei mitään.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin se miltä asiat näyttävät. Sillä ei ole mitään väliä miten asiat oikeasti ovat. Vaikka teillä olisi täysi perhehelvetti joka päivä, ei se haittaa kunhan se ei näy ulospäin. Ja täys helvettihän teillä on, sillä narsistin elämä on aina täyttä kaaosta. Voi olla että hoitaa työnsä (sillä status on tärkeää ja työstä saa sekä statusta että rahaa), mutta muuten kaaos on taattu. Et lopulta edes tajua kuinka paljon käytät energiaa siihen että pidät molempien elämän kasassa. Ihmisen ulkoinen elämä on reflektio ihmisen sisäisestä elämästä, ja jos ihminen itse on pelkkää kaaosta, ei mitään muuta voi olla ulkopuolellakaan.
MIesnarsisti pettää, ja tämä on varmaa. Hän saattaa jopa alussa kertoa sen sinulle "vitsinä" ihan suoraan, ja sinä katsot sen sormien läpi koska sen kuuleminen on niin käsittämätöntä että sen ohittaa. Hän pettää koska hän nauttii pettämisestä, ja sinut on aika nopeasti todettu huonoksi. Kelpaat pitämään kulissit pystyssä ja huusholllin järjestyksessä, muista että asioiden pitää näyttää hyvältä ulospäin. Pitää olla yksi nainen kotona ja muutama kierroksessa niin elämä on mukavan kaoottista.
Patologinen valehtelija. Täydellinen empatiakyvyn puute. Itket monta kertaa sitä miten hän voi kohdella sinua niin kamalasti vaikka sanoo rakastavansa. Olen sanonut tämän monta kertaa, ja sanon taas siinä toivossa että se menee jollekkin läpi: "Minä rakastan sinua" on vaan lause. Sillä ei ole osalle ihmisistä mitään merkitystä, mutta he tietävät että moni ottaa sen hyvin tosissaan eikä koskaan sanoisi sitä jos ei tarkoita. Luonnevikaiset ihmiset eivät tunne rakkautta, ja mitä nopeammin uskot sen, sen parempi. Hän voi jopa uskoa tuntevansa rakkautta kun olet palvellut häntä oikein hyvin, mutta eiköhän rakkaus ole jotain ihan muuta.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Semmoisia selväpiirteiset narsistit ovat. Oletko kumminkin tietoinen että siellä epämiellyttävien suojamuurien ja törkeän käytöksen takana on haavoittunut lapsi?
Luonnevikoja on muitakin kuin narsismi, itse en lähtisi yleistämään tuota kykenemättömyyttä tuntemaan rakkautta. Toisaalta olenkin luonnevikainen itsekin. Vältyn siltä vaikealta rakastamiselta, kun suojeluviettini varjostaa sen.Jos haluaisit kasvaa (sinulla on siihen mahdollisuus, ellet ole itsekin narsisti) henkisesti aikuiseksi, sinulla olisi sitten mahdollisuus normaaleihin, hyviin ihmissuhteisiin. Nyt olet hyväksynyt sen, että leikit toisten, toisella tavalla keskenkasvuisten kanssa ja kärsit sitten sivuvaikutukset nahkoissasi. Aikuiseksi kasvaminen on välillä vaativaa ja kipeää, mutta myös vapauttavaa, vahvistavaa ja kannattavaa.
En ole hyväksynyt vaan olen pitkän prosessin kautta oppinut, miten toimin ja miksi. Tarkoitus ei suinkaan ole jäädä tuleen makaamaan. Pitkän kaavan kautta vie aikaa rakentaa se tasapainoinen persoona, mihin minun lapsuudessani ei eväitä tarjoiltu. Tai jos sen henkisen kehityksen joku on hetkessä tehnyt niin hyvä niin. Meni minulta pitkät vuodet ennenkuin opin tunneasioista puhumaan. Oli siinä vaativuutta kauhalla saada otettua kun on lusikalla annettu. Eikä näissä leikeissä osumia saamatta pelata. Tällä hetkellä tilanne on mikä se on - pohdin että vapauttaisinko itseni tästä narsistista vai en. En minä tässä erityisemmin kärsi, saman katon alla kun ei olla. Omatunto ei toisaalta hyväksyisi, että jos tulisi tasapainoisempi suhde tarjolle, että jättäisin sitten. Silloin olisin pitänyt tätä suhdetta vain varalla. Pahempi osuma kun tulee niin kyllähän se sattuu. Onneksi olen kovaksikeitetty jätkä, ja osaan itkeä. Helppo olisi päättää että nyt olisi päätöksen paikka. Mutta kun ei tunnu siltä, niin minkäs teet? Palstailen?
Hienoa! Et halua rakkaussuhdetta vaan transaktiosuhteen? Ja koska et rakasta, et ota osumaa niin että naiststäväsi sairastuttaisi sinut?
Eikö rakkaussuhde ole transaktiosuhde? Otan osumaa ihan kunnolla, kilven nostan kun alkaa riittää. Normaalimitoilla hyvin myöhään. Itse en koskaan pyri loukkaamaan. Rakkaus on vaikea taito, sano Erich Fromm kun kirjaansa kirjoitti. Oletko muuten lukenut/perehtynyt?
Ei. Rakkaussuhde ei ole transaktiosuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Äitini on narsistin vikainen joten pidin sitä normaalina luonteenpiirteenä ihmisessä enkä osannut varoa. Nykyään osaan. Tulen äitinikin kanssa toimeen nykyisin kun en odota häneltä yhtään mitään normaaliin tunne-elämään kuuluvaa, kuten empatiakykyjä.
Helpoiten havaittava merkki on ääretön itsekeskeisyys. Osa miesnarsisteista osaa peittää sen alussa, mutta kukaan ei voi näytellä kovin kauan 24/7, oma kokemukseni on että puoli vuotta on ehdoton raja. Esittävät myös hauskaa seuramiestä, että jos uuden miehen tavatessa pitää koko ajan nauraa niin että naamaa särkee kun mies on niin hauska, niin hälytyskellojen pitää soida ja lujaa. Tosiasiassa narsisteilla ei ole lainkaan huumorintajua sillä huumorintajuun vaaditaan edes auttavaa empatiakykyä ja sitä näillä ei ole.
Ihminen voi olla itsekäs muutenkin, mutta narsismissa se saa täysin patologiset mittasuhteet. Kaikki käännetään itseen. Jos katsot ikkunasta ulos ja sanot että voi helvata kun sataa vettä, kuulet pian että olet syyttänyt häntä siitä että ulkona sataa vettä (tämä on itse koettua). Jos olet sairas, narsisti kääntää sen itseensä ja alkaa pian valittaa miten kurjaa hänelle on kun sinä olet sairas, ettäs kehtaatkin pahoittaa hänen mielensä näin.
Sitten alkaa pikkuhiljaa se jatkuva mustamaalaus. Et osaa tehdä mitään oikein. Muut on paremman näköisiä kuin sinä, ja oikeastaan häntä hävettää kulkea kanssasi missään kun olet niin ruma ja tyhmä. Sinua saa myös elättää, vaikka tosiasiassa sinä maksaisit kaiken ja hän ei mitään.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin se miltä asiat näyttävät. Sillä ei ole mitään väliä miten asiat oikeasti ovat. Vaikka teillä olisi täysi perhehelvetti joka päivä, ei se haittaa kunhan se ei näy ulospäin. Ja täys helvettihän teillä on, sillä narsistin elämä on aina täyttä kaaosta. Voi olla että hoitaa työnsä (sillä status on tärkeää ja työstä saa sekä statusta että rahaa), mutta muuten kaaos on taattu. Et lopulta edes tajua kuinka paljon käytät energiaa siihen että pidät molempien elämän kasassa. Ihmisen ulkoinen elämä on reflektio ihmisen sisäisestä elämästä, ja jos ihminen itse on pelkkää kaaosta, ei mitään muuta voi olla ulkopuolellakaan.
MIesnarsisti pettää, ja tämä on varmaa. Hän saattaa jopa alussa kertoa sen sinulle "vitsinä" ihan suoraan, ja sinä katsot sen sormien läpi koska sen kuuleminen on niin käsittämätöntä että sen ohittaa. Hän pettää koska hän nauttii pettämisestä, ja sinut on aika nopeasti todettu huonoksi. Kelpaat pitämään kulissit pystyssä ja huusholllin järjestyksessä, muista että asioiden pitää näyttää hyvältä ulospäin. Pitää olla yksi nainen kotona ja muutama kierroksessa niin elämä on mukavan kaoottista.
Patologinen valehtelija. Täydellinen empatiakyvyn puute. Itket monta kertaa sitä miten hän voi kohdella sinua niin kamalasti vaikka sanoo rakastavansa. Olen sanonut tämän monta kertaa, ja sanon taas siinä toivossa että se menee jollekkin läpi: "Minä rakastan sinua" on vaan lause. Sillä ei ole osalle ihmisistä mitään merkitystä, mutta he tietävät että moni ottaa sen hyvin tosissaan eikä koskaan sanoisi sitä jos ei tarkoita. Luonnevikaiset ihmiset eivät tunne rakkautta, ja mitä nopeammin uskot sen, sen parempi. Hän voi jopa uskoa tuntevansa rakkautta kun olet palvellut häntä oikein hyvin, mutta eiköhän rakkaus ole jotain ihan muuta.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Semmoisia selväpiirteiset narsistit ovat. Oletko kumminkin tietoinen että siellä epämiellyttävien suojamuurien ja törkeän käytöksen takana on haavoittunut lapsi?
Luonnevikoja on muitakin kuin narsismi, itse en lähtisi yleistämään tuota kykenemättömyyttä tuntemaan rakkautta. Toisaalta olenkin luonnevikainen itsekin. Vältyn siltä vaikealta rakastamiselta, kun suojeluviettini varjostaa sen.Jos haluaisit kasvaa (sinulla on siihen mahdollisuus, ellet ole itsekin narsisti) henkisesti aikuiseksi, sinulla olisi sitten mahdollisuus normaaleihin, hyviin ihmissuhteisiin. Nyt olet hyväksynyt sen, että leikit toisten, toisella tavalla keskenkasvuisten kanssa ja kärsit sitten sivuvaikutukset nahkoissasi. Aikuiseksi kasvaminen on välillä vaativaa ja kipeää, mutta myös vapauttavaa, vahvistavaa ja kannattavaa.
En ole hyväksynyt vaan olen pitkän prosessin kautta oppinut, miten toimin ja miksi. Tarkoitus ei suinkaan ole jäädä tuleen makaamaan. Pitkän kaavan kautta vie aikaa rakentaa se tasapainoinen persoona, mihin minun lapsuudessani ei eväitä tarjoiltu. Tai jos sen henkisen kehityksen joku on hetkessä tehnyt niin hyvä niin. Meni minulta pitkät vuodet ennenkuin opin tunneasioista puhumaan. Oli siinä vaativuutta kauhalla saada otettua kun on lusikalla annettu. Eikä näissä leikeissä osumia saamatta pelata. Tällä hetkellä tilanne on mikä se on - pohdin että vapauttaisinko itseni tästä narsistista vai en. En minä tässä erityisemmin kärsi, saman katon alla kun ei olla. Omatunto ei toisaalta hyväksyisi, että jos tulisi tasapainoisempi suhde tarjolle, että jättäisin sitten. Silloin olisin pitänyt tätä suhdetta vain varalla. Pahempi osuma kun tulee niin kyllähän se sattuu. Onneksi olen kovaksikeitetty jätkä, ja osaan itkeä. Helppo olisi päättää että nyt olisi päätöksen paikka. Mutta kun ei tunnu siltä, niin minkäs teet? Palstailen?
Hienoa! Et halua rakkaussuhdetta vaan transaktiosuhteen? Ja koska et rakasta, et ota osumaa niin että naiststäväsi sairastuttaisi sinut?
Eikö rakkaussuhde ole transaktiosuhde? Otan osumaa ihan kunnolla, kilven nostan kun alkaa riittää. Normaalimitoilla hyvin myöhään. Itse en koskaan pyri loukkaamaan. Rakkaus on vaikea taito, sano Erich Fromm kun kirjaansa kirjoitti. Oletko muuten lukenut/perehtynyt?
Ei. Rakkaussuhde ei ole transaktiosuhde.
Ei ole tuo käsite tässä yhteydessä tuttu tai ainakaan tuore. Avaisitko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Äitini on narsistin vikainen joten pidin sitä normaalina luonteenpiirteenä ihmisessä enkä osannut varoa. Nykyään osaan. Tulen äitinikin kanssa toimeen nykyisin kun en odota häneltä yhtään mitään normaaliin tunne-elämään kuuluvaa, kuten empatiakykyjä.
Helpoiten havaittava merkki on ääretön itsekeskeisyys. Osa miesnarsisteista osaa peittää sen alussa, mutta kukaan ei voi näytellä kovin kauan 24/7, oma kokemukseni on että puoli vuotta on ehdoton raja. Esittävät myös hauskaa seuramiestä, että jos uuden miehen tavatessa pitää koko ajan nauraa niin että naamaa särkee kun mies on niin hauska, niin hälytyskellojen pitää soida ja lujaa. Tosiasiassa narsisteilla ei ole lainkaan huumorintajua sillä huumorintajuun vaaditaan edes auttavaa empatiakykyä ja sitä näillä ei ole.
Ihminen voi olla itsekäs muutenkin, mutta narsismissa se saa täysin patologiset mittasuhteet. Kaikki käännetään itseen. Jos katsot ikkunasta ulos ja sanot että voi helvata kun sataa vettä, kuulet pian että olet syyttänyt häntä siitä että ulkona sataa vettä (tämä on itse koettua). Jos olet sairas, narsisti kääntää sen itseensä ja alkaa pian valittaa miten kurjaa hänelle on kun sinä olet sairas, ettäs kehtaatkin pahoittaa hänen mielensä näin.
Sitten alkaa pikkuhiljaa se jatkuva mustamaalaus. Et osaa tehdä mitään oikein. Muut on paremman näköisiä kuin sinä, ja oikeastaan häntä hävettää kulkea kanssasi missään kun olet niin ruma ja tyhmä. Sinua saa myös elättää, vaikka tosiasiassa sinä maksaisit kaiken ja hän ei mitään.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin se miltä asiat näyttävät. Sillä ei ole mitään väliä miten asiat oikeasti ovat. Vaikka teillä olisi täysi perhehelvetti joka päivä, ei se haittaa kunhan se ei näy ulospäin. Ja täys helvettihän teillä on, sillä narsistin elämä on aina täyttä kaaosta. Voi olla että hoitaa työnsä (sillä status on tärkeää ja työstä saa sekä statusta että rahaa), mutta muuten kaaos on taattu. Et lopulta edes tajua kuinka paljon käytät energiaa siihen että pidät molempien elämän kasassa. Ihmisen ulkoinen elämä on reflektio ihmisen sisäisestä elämästä, ja jos ihminen itse on pelkkää kaaosta, ei mitään muuta voi olla ulkopuolellakaan.
MIesnarsisti pettää, ja tämä on varmaa. Hän saattaa jopa alussa kertoa sen sinulle "vitsinä" ihan suoraan, ja sinä katsot sen sormien läpi koska sen kuuleminen on niin käsittämätöntä että sen ohittaa. Hän pettää koska hän nauttii pettämisestä, ja sinut on aika nopeasti todettu huonoksi. Kelpaat pitämään kulissit pystyssä ja huusholllin järjestyksessä, muista että asioiden pitää näyttää hyvältä ulospäin. Pitää olla yksi nainen kotona ja muutama kierroksessa niin elämä on mukavan kaoottista.
Patologinen valehtelija. Täydellinen empatiakyvyn puute. Itket monta kertaa sitä miten hän voi kohdella sinua niin kamalasti vaikka sanoo rakastavansa. Olen sanonut tämän monta kertaa, ja sanon taas siinä toivossa että se menee jollekkin läpi: "Minä rakastan sinua" on vaan lause. Sillä ei ole osalle ihmisistä mitään merkitystä, mutta he tietävät että moni ottaa sen hyvin tosissaan eikä koskaan sanoisi sitä jos ei tarkoita. Luonnevikaiset ihmiset eivät tunne rakkautta, ja mitä nopeammin uskot sen, sen parempi. Hän voi jopa uskoa tuntevansa rakkautta kun olet palvellut häntä oikein hyvin, mutta eiköhän rakkaus ole jotain ihan muuta.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Semmoisia selväpiirteiset narsistit ovat. Oletko kumminkin tietoinen että siellä epämiellyttävien suojamuurien ja törkeän käytöksen takana on haavoittunut lapsi?
Luonnevikoja on muitakin kuin narsismi, itse en lähtisi yleistämään tuota kykenemättömyyttä tuntemaan rakkautta. Toisaalta olenkin luonnevikainen itsekin. Vältyn siltä vaikealta rakastamiselta, kun suojeluviettini varjostaa sen.Jos haluaisit kasvaa (sinulla on siihen mahdollisuus, ellet ole itsekin narsisti) henkisesti aikuiseksi, sinulla olisi sitten mahdollisuus normaaleihin, hyviin ihmissuhteisiin. Nyt olet hyväksynyt sen, että leikit toisten, toisella tavalla keskenkasvuisten kanssa ja kärsit sitten sivuvaikutukset nahkoissasi. Aikuiseksi kasvaminen on välillä vaativaa ja kipeää, mutta myös vapauttavaa, vahvistavaa ja kannattavaa.
En ole hyväksynyt vaan olen pitkän prosessin kautta oppinut, miten toimin ja miksi. Tarkoitus ei suinkaan ole jäädä tuleen makaamaan. Pitkän kaavan kautta vie aikaa rakentaa se tasapainoinen persoona, mihin minun lapsuudessani ei eväitä tarjoiltu. Tai jos sen henkisen kehityksen joku on hetkessä tehnyt niin hyvä niin. Meni minulta pitkät vuodet ennenkuin opin tunneasioista puhumaan. Oli siinä vaativuutta kauhalla saada otettua kun on lusikalla annettu. Eikä näissä leikeissä osumia saamatta pelata. Tällä hetkellä tilanne on mikä se on - pohdin että vapauttaisinko itseni tästä narsistista vai en. En minä tässä erityisemmin kärsi, saman katon alla kun ei olla. Omatunto ei toisaalta hyväksyisi, että jos tulisi tasapainoisempi suhde tarjolle, että jättäisin sitten. Silloin olisin pitänyt tätä suhdetta vain varalla. Pahempi osuma kun tulee niin kyllähän se sattuu. Onneksi olen kovaksikeitetty jätkä, ja osaan itkeä. Helppo olisi päättää että nyt olisi päätöksen paikka. Mutta kun ei tunnu siltä, niin minkäs teet? Palstailen?
Hienoa! Et halua rakkaussuhdetta vaan transaktiosuhteen? Ja koska et rakasta, et ota osumaa niin että naiststäväsi sairastuttaisi sinut?
Eikö rakkaussuhde ole transaktiosuhde? Otan osumaa ihan kunnolla, kilven nostan kun alkaa riittää. Normaalimitoilla hyvin myöhään. Itse en koskaan pyri loukkaamaan. Rakkaus on vaikea taito, sano Erich Fromm kun kirjaansa kirjoitti. Oletko muuten lukenut/perehtynyt?
Ei. Rakkaussuhde ei ole transaktiosuhde.
Ei ole tuo käsite tässä yhteydessä tuttu tai ainakaan tuore. Avaisitko?
Äiti jos rakastaa kuollutta lastaan niin ei siinä vuorovaikutusta tapahdu. Kahden aikuisen välinen romanttinen tasapainoinen suhde edellyttänee, että molemmat tietävät toisen rakastavan? Vai ymmärränkö jotain yleisen käsityksen vastaisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Äitini on narsistin vikainen joten pidin sitä normaalina luonteenpiirteenä ihmisessä enkä osannut varoa. Nykyään osaan. Tulen äitinikin kanssa toimeen nykyisin kun en odota häneltä yhtään mitään normaaliin tunne-elämään kuuluvaa, kuten empatiakykyjä.
Helpoiten havaittava merkki on ääretön itsekeskeisyys. Osa miesnarsisteista osaa peittää sen alussa, mutta kukaan ei voi näytellä kovin kauan 24/7, oma kokemukseni on että puoli vuotta on ehdoton raja. Esittävät myös hauskaa seuramiestä, että jos uuden miehen tavatessa pitää koko ajan nauraa niin että naamaa särkee kun mies on niin hauska, niin hälytyskellojen pitää soida ja lujaa. Tosiasiassa narsisteilla ei ole lainkaan huumorintajua sillä huumorintajuun vaaditaan edes auttavaa empatiakykyä ja sitä näillä ei ole.
Ihminen voi olla itsekäs muutenkin, mutta narsismissa se saa täysin patologiset mittasuhteet. Kaikki käännetään itseen. Jos katsot ikkunasta ulos ja sanot että voi helvata kun sataa vettä, kuulet pian että olet syyttänyt häntä siitä että ulkona sataa vettä (tämä on itse koettua). Jos olet sairas, narsisti kääntää sen itseensä ja alkaa pian valittaa miten kurjaa hänelle on kun sinä olet sairas, ettäs kehtaatkin pahoittaa hänen mielensä näin.
Sitten alkaa pikkuhiljaa se jatkuva mustamaalaus. Et osaa tehdä mitään oikein. Muut on paremman näköisiä kuin sinä, ja oikeastaan häntä hävettää kulkea kanssasi missään kun olet niin ruma ja tyhmä. Sinua saa myös elättää, vaikka tosiasiassa sinä maksaisit kaiken ja hän ei mitään.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin se miltä asiat näyttävät. Sillä ei ole mitään väliä miten asiat oikeasti ovat. Vaikka teillä olisi täysi perhehelvetti joka päivä, ei se haittaa kunhan se ei näy ulospäin. Ja täys helvettihän teillä on, sillä narsistin elämä on aina täyttä kaaosta. Voi olla että hoitaa työnsä (sillä status on tärkeää ja työstä saa sekä statusta että rahaa), mutta muuten kaaos on taattu. Et lopulta edes tajua kuinka paljon käytät energiaa siihen että pidät molempien elämän kasassa. Ihmisen ulkoinen elämä on reflektio ihmisen sisäisestä elämästä, ja jos ihminen itse on pelkkää kaaosta, ei mitään muuta voi olla ulkopuolellakaan.
MIesnarsisti pettää, ja tämä on varmaa. Hän saattaa jopa alussa kertoa sen sinulle "vitsinä" ihan suoraan, ja sinä katsot sen sormien läpi koska sen kuuleminen on niin käsittämätöntä että sen ohittaa. Hän pettää koska hän nauttii pettämisestä, ja sinut on aika nopeasti todettu huonoksi. Kelpaat pitämään kulissit pystyssä ja huusholllin järjestyksessä, muista että asioiden pitää näyttää hyvältä ulospäin. Pitää olla yksi nainen kotona ja muutama kierroksessa niin elämä on mukavan kaoottista.
Patologinen valehtelija. Täydellinen empatiakyvyn puute. Itket monta kertaa sitä miten hän voi kohdella sinua niin kamalasti vaikka sanoo rakastavansa. Olen sanonut tämän monta kertaa, ja sanon taas siinä toivossa että se menee jollekkin läpi: "Minä rakastan sinua" on vaan lause. Sillä ei ole osalle ihmisistä mitään merkitystä, mutta he tietävät että moni ottaa sen hyvin tosissaan eikä koskaan sanoisi sitä jos ei tarkoita. Luonnevikaiset ihmiset eivät tunne rakkautta, ja mitä nopeammin uskot sen, sen parempi. Hän voi jopa uskoa tuntevansa rakkautta kun olet palvellut häntä oikein hyvin, mutta eiköhän rakkaus ole jotain ihan muuta.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Semmoisia selväpiirteiset narsistit ovat. Oletko kumminkin tietoinen että siellä epämiellyttävien suojamuurien ja törkeän käytöksen takana on haavoittunut lapsi?
Luonnevikoja on muitakin kuin narsismi, itse en lähtisi yleistämään tuota kykenemättömyyttä tuntemaan rakkautta. Toisaalta olenkin luonnevikainen itsekin. Vältyn siltä vaikealta rakastamiselta, kun suojeluviettini varjostaa sen.Jos haluaisit kasvaa (sinulla on siihen mahdollisuus, ellet ole itsekin narsisti) henkisesti aikuiseksi, sinulla olisi sitten mahdollisuus normaaleihin, hyviin ihmissuhteisiin. Nyt olet hyväksynyt sen, että leikit toisten, toisella tavalla keskenkasvuisten kanssa ja kärsit sitten sivuvaikutukset nahkoissasi. Aikuiseksi kasvaminen on välillä vaativaa ja kipeää, mutta myös vapauttavaa, vahvistavaa ja kannattavaa.
En ole hyväksynyt vaan olen pitkän prosessin kautta oppinut, miten toimin ja miksi. Tarkoitus ei suinkaan ole jäädä tuleen makaamaan. Pitkän kaavan kautta vie aikaa rakentaa se tasapainoinen persoona, mihin minun lapsuudessani ei eväitä tarjoiltu. Tai jos sen henkisen kehityksen joku on hetkessä tehnyt niin hyvä niin. Meni minulta pitkät vuodet ennenkuin opin tunneasioista puhumaan. Oli siinä vaativuutta kauhalla saada otettua kun on lusikalla annettu. Eikä näissä leikeissä osumia saamatta pelata. Tällä hetkellä tilanne on mikä se on - pohdin että vapauttaisinko itseni tästä narsistista vai en. En minä tässä erityisemmin kärsi, saman katon alla kun ei olla. Omatunto ei toisaalta hyväksyisi, että jos tulisi tasapainoisempi suhde tarjolle, että jättäisin sitten. Silloin olisin pitänyt tätä suhdetta vain varalla. Pahempi osuma kun tulee niin kyllähän se sattuu. Onneksi olen kovaksikeitetty jätkä, ja osaan itkeä. Helppo olisi päättää että nyt olisi päätöksen paikka. Mutta kun ei tunnu siltä, niin minkäs teet? Palstailen?
Hienoa! Et halua rakkaussuhdetta vaan transaktiosuhteen? Ja koska et rakasta, et ota osumaa niin että naiststäväsi sairastuttaisi sinut?
Eikö rakkaussuhde ole transaktiosuhde? Otan osumaa ihan kunnolla, kilven nostan kun alkaa riittää. Normaalimitoilla hyvin myöhään. Itse en koskaan pyri loukkaamaan. Rakkaus on vaikea taito, sano Erich Fromm kun kirjaansa kirjoitti. Oletko muuten lukenut/perehtynyt?
Ei. Rakkaussuhde ei ole transaktiosuhde.
Ei ole tuo käsite tässä yhteydessä tuttu tai ainakaan tuore. Avaisitko?
Äiti jos rakastaa kuollutta lastaan niin ei siinä vuorovaikutusta tapahdu. Kahden aikuisen välinen romanttinen tasapainoinen suhde edellyttänee, että molemmat tietävät toisen rakastavan? Vai ymmärränkö jotain yleisen käsityksen vastaisesti?
Transaktio ei ole sama kuin vuorovaikutus. Rakastaa voi vuorovaikutuksettomastikin ja sitähän se narsistin kanssa onkin, yksisuuntaista tai nollasuuntaista rakkautta.
Narsisti sekä jotkut muutkin ihmiset näkevät suhteet hyötysuhteina. "Joo, en nyt niin rakasta tätä muijaa, mutta saan siltä seksiä ja se näyttää hyvältä käsipuolessa. ""Ei nyt ole kovin palavia tunteita miestä kohtaan, mutta se maksaa asunnosta puolet ja on vakaa isä lapsille."
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Kyllä, olen onnistunut saamaan itselleni isäni kaltaisen tunnekylmän, sadistisen alistajan, mitätöijän, elämää rajoittavan ja kotiin kahlitsevan miehen peräti kolmesti. Jos isäni eläisi, hän sanoisi ivalliseen sävyynsä "ei kai tuommonen tollo voi muuta odottaakaan".
Narsistinen ihminen saa omalla toiminnallaan sinut pikkuhiljaa kaventamaan omaa elämänpiiriäsi. Hän vie aikasi, itsetuntosi ja lopulta mielenterveytesi, ellet osaa varoa. Sinusta tulee elämänhaluton ja iloton ja tunnet itsesi maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Seurassa hän on yleensä hyvin suosittu, rento supliikkimies, kahdenkesken ivaamisen, haukkumisen ja kaikenlaisen mollaamisen mestari. Kun viimein ruusunpunaiset lasit putoavat päästäsi ja kerrot jollekin hänen taipumuksistaan, toisten on vaikea uskoa sitä. Sen sijaan sinä itse olet muuttunut toisenlaiseksi.
Viimeisimmälle kumppanille tein heti selväksi millaista käytöstä itseäni kohtaan en sitten suvaitse lainkaan. Ennusmerkkejä näkyi heti alusta, joten en niin kauheasti sitten yhteisestä kodista "jossain maaseudun rauhassa" innostunut. Yritin kyllä muutaman vuoden, puitteet olisivat muuten olleet lupaavat. Miehen päällepäin suurellinen ego alkoi kuitenkin kärjistää normaaleja arkisia asioita niin paljon että vihelsin pelin poikki. Hän naljaili jopa siitä mitä hänelle olin alussa sanonut itseni kohtelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, olen onnistunut saamaan itselleni isäni kaltaisen tunnekylmän, sadistisen alistajan, mitätöijän, elämää rajoittavan ja kotiin kahlitsevan miehen peräti kolmesti. Jos isäni eläisi, hän sanoisi ivalliseen sävyynsä "ei kai tuommonen tollo voi muuta odottaakaan".
Narsistinen ihminen saa omalla toiminnallaan sinut pikkuhiljaa kaventamaan omaa elämänpiiriäsi. Hän vie aikasi, itsetuntosi ja lopulta mielenterveytesi, ellet osaa varoa. Sinusta tulee elämänhaluton ja iloton ja tunnet itsesi maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Seurassa hän on yleensä hyvin suosittu, rento supliikkimies, kahdenkesken ivaamisen, haukkumisen ja kaikenlaisen mollaamisen mestari. Kun viimein ruusunpunaiset lasit putoavat päästäsi ja kerrot jollekin hänen taipumuksistaan, toisten on vaikea uskoa sitä. Sen sijaan sinä itse olet muuttunut toisenlaiseksi.
Viimeisimmälle kumppanille tein heti selväksi millaista käytöstä itseäni kohtaan en sitten suvaitse lainkaan. Ennusmerkkejä näkyi heti alusta, joten en niin kauheasti sitten yhteisestä kodista "jossain maaseudun rauhassa" innostunut. Yritin kyllä muutaman vuoden, puitteet olisivat muuten olleet lupaavat. Miehen päällepäin suurellinen ego alkoi kuitenkin kärjistää normaaleja arkisia asioita niin paljon että vihelsin pelin poikki. Hän naljaili jopa siitä mitä hänelle olin alussa sanonut itseni kohtelusta.
Etsitkö narsistit itse vai löytävätkö he sinut?
Miksi??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?
Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti.
Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, olen onnistunut saamaan itselleni isäni kaltaisen tunnekylmän, sadistisen alistajan, mitätöijän, elämää rajoittavan ja kotiin kahlitsevan miehen peräti kolmesti. Jos isäni eläisi, hän sanoisi ivalliseen sävyynsä "ei kai tuommonen tollo voi muuta odottaakaan".
Narsistinen ihminen saa omalla toiminnallaan sinut pikkuhiljaa kaventamaan omaa elämänpiiriäsi. Hän vie aikasi, itsetuntosi ja lopulta mielenterveytesi, ellet osaa varoa. Sinusta tulee elämänhaluton ja iloton ja tunnet itsesi maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Seurassa hän on yleensä hyvin suosittu, rento supliikkimies, kahdenkesken ivaamisen, haukkumisen ja kaikenlaisen mollaamisen mestari. Kun viimein ruusunpunaiset lasit putoavat päästäsi ja kerrot jollekin hänen taipumuksistaan, toisten on vaikea uskoa sitä. Sen sijaan sinä itse olet muuttunut toisenlaiseksi.
Viimeisimmälle kumppanille tein heti selväksi millaista käytöstä itseäni kohtaan en sitten suvaitse lainkaan. Ennusmerkkejä näkyi heti alusta, joten en niin kauheasti sitten yhteisestä kodista "jossain maaseudun rauhassa" innostunut. Yritin kyllä muutaman vuoden, puitteet olisivat muuten olleet lupaavat. Miehen päällepäin suurellinen ego alkoi kuitenkin kärjistää normaaleja arkisia asioita niin paljon että vihelsin pelin poikki. Hän naljaili jopa siitä mitä hänelle olin alussa sanonut itseni kohtelusta.Etsitkö narsistit itse vai löytävätkö he sinut?
Miksi??
Olen eri ja narsistit ovat löytäneet minut, koska olen kaikille ystävällinen ja narsistin lapsena minun on ollut syntymästäni asti pakko joustaa ja pistää omat tarpeet viimeiseksi. Tämä on luonut tilan narsistille asettua läheisyyteeni. Opettelen terapeutin kanssa vihastumaan, kun on aihetta ja pitämään kiinni rajoistani ja omasta hyvinvoinnistani ja omista tarpeistani. Sitä paitsi yksinolokin on parempi vaihtoehto kuin olla narsistin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten mielestä kaikki ex-puolisot ovat narsisteja. Sitä toisesta sanoo, mitä itse on.
Ohan turha tulla väittämään tuollaista mutuilua ja leikkiä vakavalla aiheella. Yleensä narsistista aiheutuu terveydellistä haittaa ja taloudellista vahinkoa.
Kolme terapeuttia on todennut osan eksistäni narsisteiksi. Ei kaikkia. Olen samaa mieltä terapeuttien kanssa. Lisäksi minulle on kaksi ammattilaista vakuutellut, etten ole narsisti, kun aloin itse epäillä itseäni mielen ollessa ihan sekaisin narsistin sekoitettua pakkaa.
Terapeutti saa todeta ihan m
itä vaan,ei se tarkoita että on oikeassa siltikään. Ja sun kertomusten perusteella ei kellekkään diagnooseja anneta.Miten ois toisen osapuolen kertomus ... Voi olla osat toisinpäin,kuten monesti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?
Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti.
Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu.
Keveys on suhteellista. Onnesta en tiedä mutta on joskus oikein hyviäkin hetkiä, tosin taidan olla poissa sivistyksen parista silloin. Sitähän se on, kun ei oikein taida olla kokemusta hyvästä elämästä eikä sitä kokemusta narsistin kanssa taida paljoa saada. Hyvin lyhyet ovat ne hetket jolloin hän laskee muurinsa ja saan yhteyden siihen herkkään ja haavoittuneeseen ihmiseen joka siellä sisällä on. Ja sitä surullisempaa kun narsistin ikuinen turvattomuus taas saa vallan. Hellyyttä ja huolenpitoa nyt ei ihan heti tule mieleen, että olisin saanut. Voin minä sitä silti antaa, oksitosiinia tuottaa se minullekin, kun ei ole kissaa minulla nykyään.
Olin. Mies sanoi itse olevansa täydellinen. Vähätteli koko ajan ja eristi sukulaisista, piilotteli yhteiset rahat.Teetti töitä välillä 15 tuntia / vrk, itse valitsi kevyemmät työt jos mahdollista. Jos yritin keskustella, sanoi " tietäähän tuon jokainen. Vastaan ei saanut sanoa, jos sanoi, saattoi hyökätä päälle. Jos teki itse virheen, se oli minun vikani, vaikka siten että "katso nyt, se johtuu siitä mitä sanoit siellä ja siellä 15 v sitten", vaikka asioilla ei ollut yhtään mitään tekemistä keskenään. Alisti myös veljensä ja pakotti tekemään erilaisia taloudellisia ratkaisuja. Valehteli yhteisille lapsille minusta eron jälkeern ja lahjoi niitä puolelleen. Että sellainen Pekka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten mielestä kaikki ex-puolisot ovat narsisteja. Sitä toisesta sanoo, mitä itse on.
Ohan turha tulla väittämään tuollaista mutuilua ja leikkiä vakavalla aiheella. Yleensä narsistista aiheutuu terveydellistä haittaa ja taloudellista vahinkoa.
Kolme terapeuttia on todennut osan eksistäni narsisteiksi. Ei kaikkia. Olen samaa mieltä terapeuttien kanssa. Lisäksi minulle on kaksi ammattilaista vakuutellut, etten ole narsisti, kun aloin itse epäillä itseäni mielen ollessa ihan sekaisin narsistin sekoitettua pakkaa.
Terapeutti saa todeta ihan m
itä vaan,ei se tarkoita että on oikeassa siltikään. Ja sun kertomusten perusteella ei kellekkään diagnooseja anneta.Miten ois toisen osapuolen kertomus ... Voi olla osat toisinpäin,kuten monesti on.
Terapeuttisen prosessin yhteydessä muodustuva rapport sekoittuu usein omien käsitysten vahvistamiseksi tai romanttiseksi prosessiksi. Niin minullakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?
Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti.
Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu.
Sairastelut - narsistin kanssa ollessa on jatkuva tietoinen tai tiedostamaton taistelutilanne päällä. Elimistö ja aineenvaihdunta kestää aikansa, kunnes ei kestä. Näinhän se on sotilaillakin, välillä täytää päästä palautumaan. Jos narsisti on saman katon alla niin ei meinaa onnistua. Ihan somaattisetkin vaivat parantuvat hitaammin, immuunijärjestelmä kompuroi ja vaikka mitä. Siihen on syy miksi raskaan sarjan nyrkkeilyotteluita käydään lyhyissä erissä eikä mielellään ihan joka päivä. Tunnustan kyllä, että minulla tapaa olla suuria luuloja itsestäni, en ole ihan vielä uskonut etten voisi ottaa osumaa ja turpiini. Suojat ylös vaan ja tarvittaessa taktinen vetäytyminen.
BMW kirjoitti:
Olin. Mies sanoi itse olevansa täydellinen. Vähätteli koko ajan ja eristi sukulaisista, piilotteli yhteiset rahat.Teetti töitä välillä 15 tuntia / vrk, itse valitsi kevyemmät työt jos mahdollista. Jos yritin keskustella, sanoi " tietäähän tuon jokainen. Vastaan ei saanut sanoa, jos sanoi, saattoi hyökätä päälle. Jos teki itse virheen, se oli minun vikani, vaikka siten että "katso nyt, se johtuu siitä mitä sanoit siellä ja siellä 15 v sitten", vaikka asioilla ei ollut yhtään mitään tekemistä keskenään. Alisti myös veljensä ja pakotti tekemään erilaisia taloudellisia ratkaisuja. Valehteli yhteisille lapsille minusta eron jälkeern ja lahjoi niitä puolelleen. Että sellainen Pekka
Ei ole kukaan tainnut välttyä narsistin kanssa ollut oppirahoja maksamasta?
Suhteellisen reippaasti se lapsuuden perusturvallisuuden poisjääminen rokottaa elämänlaatua. Saattaa naisilla olla toimivammat tukiverkot tunteiden käsittelyyn, ei ole oikein miehillä ennen ollut ja näyttää nuorilla miehillä menevän jos mahdollista niin vieläkin huonommaksi. Ei taida internet ja kohtalainen sosiaaliturva pakottaa henkiseen kehitykseen, vaikka mahdollistaisikin.
Joka toinen nainen kadulla on täysin vakuuttunut ex-miehensä olevan narsisti. Totuus on usein monimutkaisempi. Jos nainen lakkaa tekemästä yhtään mitään parisuhteen eteen, uskolliselle miehelle se on hyvin vaikea kuvio ja suhteeseen tulee "ravistelua". Varsinkin, jos on lapsia, on erittäin vaikea erota. Eihän naisella mitään muuten tekisikään, sen kun vaihtaa parempaan, mutta lasten tultua kuvioihin, tilanne vaikeutuu. Sitä mies istuu vaikka kusiaispesässä lastensa vuoksi ja sitten siihen tulee sitä kaikenlaista vääntöä. Se vääntö vaan ei johdu miehen narsismista vaan naisen liikkeet on tapahtuneet ensin.
Voihan siellä olla vaikka mitä, mutta oikeastaan se ei ole minun ongelmani. Hänen käytöksensä on ainoa, mikä vaikuttaa minuun ja vähättely ja mitätöiminen on haitallista käytöstä. Emme ole vastuussa ajatuksistamme, mutta käyttäytymisestämme kyllä.