Lue keskustelun säännöt.
Oletko ollut parisuhteessa narsistin kanssa?
Vierailija
26.06.2022 |
Epäilen, että miesystävä on narsisti. Onko kokemusta miten tämä näyttäytyy parisuhteessa?
Kommentit (158)
anteeksi, ettei kappalejakoja kirjoitti:
Meillä on niin, että yksi sisaruksistani on narsisti. Se on käynyt mielessä noin miljoonaan kertaan, mutta lopulta olen täysin vakuuttunut ja puhuttuani muun lapsuudenperheeni kanssa, ei sitä kukaan kieltänyt. Kumpikaan vanhemmistamme ei ole narsisti eikä heillä iän myötä ole häiritsevästi muille välittyviä tai piilotetusti vaikuttavia narsistisia piirteitäkään. Minäkin saan narsistitesteissä pisteitä, mutta aika vähän. Tiedostan kyllä itsekkäät ajatukseni, mutta en toimi erityisen itsekkäästi tai muita polkien. Sisarukseni on muita hemmotellumpi ja hänellä on ollut paljon enemmän muita, perheen ulkopuolisia, epäterveitä ihmissuhteita ja käyttäytynyt hyvin itsekkäästi jo nuorena, iän myötä vain kamalammin. Monet viime vuodet ovat olleet jo aivan sairaita, monet ihmiset ovat katkaisseet välit häneen ja monet joutuneet välttelemään. Hän ei ole ollut suosikkilapsi perheessä, mutta hemmotelluin hankaluutensa vuoksi (minkä kaikki tietysti nyt näkevät virheenä, ei samoja rajoja kuin helpommilla lapsilla). Aivan sairasta settiä nykymeno on. Huomion ja hyödyn (esim. avun ja rahan) hakemista valehtelemalla ja muita mustamaalaamalla (uhriutumalla, syyttämällä). Ei koe sellaista empatiaa kuin terve ihminen, ei häpeä valehtelemista (ei edes muista ihmisistä ja valehtelee PALJON). Ei hyväksy tai anna anteeksi muiden pienimpiäkään virheitä tai vahinkoja, mutta rypee itsesäälissä ja vaatii ymmärrystä ja armahdusta omille virheilleen (mm. varastamiselle ja fyysiselle väkivallalle, valehtelua ei edes myöntäisi). Kaikki hänen virheensä ovatkin muiden syytä... ja ne väkivallanteot ovat todella sairasta settiä kun hän suuttuu ja hän suuttuu vaikka sitä yrittäisi varoa ja auttaa. Hän on vain omaa hyötyään tavoitteleva ja uskomattoman ilkeä ja kostonhaluinen. En itse uskalla olla tekemisissä nyt. Joskin suren huonoa suhdetta sisarukseeni ja toivon, että hän jonainen päivänä muuttuisi ja kaikki olisi kaikkien kannalta paremmin. En vain koe voivani vaikuttaa asiaan millään tavalla ja yhteydenpito on tavattoman kuluttavaa ja stressaavaa, kaikki on kokeiltu enkä jaksa sitä enää. Olen kuitenkin lukenut, että joissain tapauksissa narsisti voi alkaa ymmärtää omaa toimintaansa ja muuttaa sitä paremmaksi. Jos se on mahdollista niin toivon sitä kyllä. Etäisyyden ottaminen on itselle jonkinlainen järkytys. Tunnen syyllisyyttä luovuttamisesta. Koitan kuitenkin keskittyä muihin asioihin ja siihen mitä voin muussa elämässä parantaa. En kai olisi voinut tehdä enempää tai ole syyllinen kaikkeen. Nämä on varmaan aika normaaleja tunteita, mitä tällaisesta tulee kuitenkin. Voisin kuvitella, että myös parisuhteen loppuessa, sekin on varmasti vaikea päätös varsinkin kun parisuhteessa toinen on aluksi esittänyt muuta ja suhteen alku on yleensä ollut hyvä. Sisarussuhteista ei niin paljon kirjallisuutta löydy, mutta vaikeaa on hylätä oma perheenjäsen ja on se iso kolhu. No, ehkä ne kolhut nyt vähenee elämässä...
Lapsuudenperhe on siis historiaa? Sisarukset ovat nyt sitten lähisukulaisia, ja sinulla on oma perheesi, jos olet sinkku niin olet perheetön. Kolhu se on silti. Lähisukulaisia ei voi valita, ei heitä myöskään tarvitse hylätä vaikka ottaisikin pidempääkin taukoa yhteydenpidossa. Oletkohan kenties herkkä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
anteeksi, ettei kappalejakoja kirjoitti:
Meillä on niin, että yksi sisaruksistani on narsisti. Se on käynyt mielessä noin miljoonaan kertaan, mutta lopulta olen täysin vakuuttunut ja puhuttuani muun lapsuudenperheeni kanssa, ei sitä kukaan kieltänyt. Kumpikaan vanhemmistamme ei ole narsisti eikä heillä iän myötä ole häiritsevästi muille välittyviä tai piilotetusti vaikuttavia narsistisia piirteitäkään. Minäkin saan narsistitesteissä pisteitä, mutta aika vähän. Tiedostan kyllä itsekkäät ajatukseni, mutta en toimi erityisen itsekkäästi tai muita polkien. Sisarukseni on muita hemmotellumpi ja hänellä on ollut paljon enemmän muita, perheen ulkopuolisia, epäterveitä ihmissuhteita ja käyttäytynyt hyvin itsekkäästi jo nuorena, iän myötä vain kamalammin. Monet viime vuodet ovat olleet jo aivan sairaita, monet ihmiset ovat katkaisseet välit häneen ja monet joutuneet välttelemään. Hän ei ole ollut suosikkilapsi perheessä, mutta hemmotelluin hankaluutensa vuoksi (minkä kaikki tietysti nyt näkevät virheenä, ei samoja rajoja kuin helpommilla lapsilla). Aivan sairasta settiä nykymeno on. Huomion ja hyödyn (esim. avun ja rahan) hakemista valehtelemalla ja muita mustamaalaamalla (uhriutumalla, syyttämällä). Ei koe sellaista empatiaa kuin terve ihminen, ei häpeä valehtelemista (ei edes muista ihmisistä ja valehtelee PALJON). Ei hyväksy tai anna anteeksi muiden pienimpiäkään virheitä tai vahinkoja, mutta rypee itsesäälissä ja vaatii ymmärrystä ja armahdusta omille virheilleen (mm. varastamiselle ja fyysiselle väkivallalle, valehtelua ei edes myöntäisi). Kaikki hänen virheensä ovatkin muiden syytä... ja ne väkivallanteot ovat todella sairasta settiä kun hän suuttuu ja hän suuttuu vaikka sitä yrittäisi varoa ja auttaa. Hän on vain omaa hyötyään tavoitteleva ja uskomattoman ilkeä ja kostonhaluinen. En itse uskalla olla tekemisissä nyt. Joskin suren huonoa suhdetta sisarukseeni ja toivon, että hän jonainen päivänä muuttuisi ja kaikki olisi kaikkien kannalta paremmin. En vain koe voivani vaikuttaa asiaan millään tavalla ja yhteydenpito on tavattoman kuluttavaa ja stressaavaa, kaikki on kokeiltu enkä jaksa sitä enää. Olen kuitenkin lukenut, että joissain tapauksissa narsisti voi alkaa ymmärtää omaa toimintaansa ja muuttaa sitä paremmaksi. Jos se on mahdollista niin toivon sitä kyllä. Etäisyyden ottaminen on itselle jonkinlainen järkytys. Tunnen syyllisyyttä luovuttamisesta. Koitan kuitenkin keskittyä muihin asioihin ja siihen mitä voin muussa elämässä parantaa. En kai olisi voinut tehdä enempää tai ole syyllinen kaikkeen. Nämä on varmaan aika normaaleja tunteita, mitä tällaisesta tulee kuitenkin. Voisin kuvitella, että myös parisuhteen loppuessa, sekin on varmasti vaikea päätös varsinkin kun parisuhteessa toinen on aluksi esittänyt muuta ja suhteen alku on yleensä ollut hyvä. Sisarussuhteista ei niin paljon kirjallisuutta löydy, mutta vaikeaa on hylätä oma perheenjäsen ja on se iso kolhu. No, ehkä ne kolhut nyt vähenee elämässä...
Lapsuudenperhe on siis historiaa? Sisarukset ovat nyt sitten lähisukulaisia, ja sinulla on oma perheesi, jos olet sinkku niin olet perheetön. Kolhu se on silti. Lähisukulaisia ei voi valita, ei heitä myöskään tarvitse hylätä vaikka ottaisikin pidempääkin taukoa yhteydenpidossa. Oletkohan kenties herkkä?
On minulla oma perhe ja pidän kyllä muihin sisaruksiini, heidän perheisiinsä ja vanhempiini yhteyttä yhä. En myöskään ole ilmoittanut narsistille, etten tahdo olla tekemisissä. Aion vain olla olematta ja olen myös pyytänyt muita olemaan järjestämättä meitä näkemään toisiamme tarkoituksella (kutsuinkin teidät molemmat, koita tulla sen kanssa toimeen -tyylisesti). En ole itse ollut väkivaltainen sisarustani kohtaan, valehdellut hänestä tai varastanut häneltä tai muutakaan sellaista. Nyt ajattelen, ettei minun ole mitään järkeä itse sellaista kohtelua mahdollistaa tapaamalla häntä. "Syyt" eivät lopu ja hän jatkaa sitä, voi vähentää houkutellakseen hyödyllisiä ihmisiä lähelleen, mutta aloittaa samat kuviot aina uudelleen. Nämä asiat eivät ole kovin positiivisia, joten ehkä senkin vuoksi aiheuttaa alakuloisuutta juuri tällä hetkellä kun olen paljon tätä joutunut ajattelemaan. Jonkin ajan päästä ei varmaankaan vaivaa yhtä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku promille lienee oikeampi luku narsisteista .Vanhat arviot ihan päin seiniä, sekotetaan ihan muihin asioihin.
Kannattaa lukea uusimpia uutisiä eikä ikivanhoja juttuja.
En yhtään tiedä, kuinka yleinen on narsistipsykopaatti, mutta tällainenkin lottovoitto osui kohdalle. Ja se sama salama on iskenyt jo vaikka kuinka moneen naiseen.
Tai sitten naisten puoli tarinasta on aika hyvin väritetty, kuten yleensä.
Mun mielikuvitus ainakaan ei riittäisi keksimään niitä tempauksia mitä sairas mieli tuottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
anteeksi, ettei kappalejakoja kirjoitti:
Meillä on niin, että yksi sisaruksistani on narsisti. Se on käynyt mielessä noin miljoonaan kertaan, mutta lopulta olen täysin vakuuttunut ja puhuttuani muun lapsuudenperheeni kanssa, ei sitä kukaan kieltänyt. Kumpikaan vanhemmistamme ei ole narsisti eikä heillä iän myötä ole häiritsevästi muille välittyviä tai piilotetusti vaikuttavia narsistisia piirteitäkään. Minäkin saan narsistitesteissä pisteitä, mutta aika vähän. Tiedostan kyllä itsekkäät ajatukseni, mutta en toimi erityisen itsekkäästi tai muita polkien. Sisarukseni on muita hemmotellumpi ja hänellä on ollut paljon enemmän muita, perheen ulkopuolisia, epäterveitä ihmissuhteita ja käyttäytynyt hyvin itsekkäästi jo nuorena, iän myötä vain kamalammin. Monet viime vuodet ovat olleet jo aivan sairaita, monet ihmiset ovat katkaisseet välit häneen ja monet joutuneet välttelemään. Hän ei ole ollut suosikkilapsi perheessä, mutta hemmotelluin hankaluutensa vuoksi (minkä kaikki tietysti nyt näkevät virheenä, ei samoja rajoja kuin helpommilla lapsilla). Aivan sairasta settiä nykymeno on. Huomion ja hyödyn (esim. avun ja rahan) hakemista valehtelemalla ja muita mustamaalaamalla (uhriutumalla, syyttämällä). Ei koe sellaista empatiaa kuin terve ihminen, ei häpeä valehtelemista (ei edes muista ihmisistä ja valehtelee PALJON). Ei hyväksy tai anna anteeksi muiden pienimpiäkään virheitä tai vahinkoja, mutta rypee itsesäälissä ja vaatii ymmärrystä ja armahdusta omille virheilleen (mm. varastamiselle ja fyysiselle väkivallalle, valehtelua ei edes myöntäisi). Kaikki hänen virheensä ovatkin muiden syytä... ja ne väkivallanteot ovat todella sairasta settiä kun hän suuttuu ja hän suuttuu vaikka sitä yrittäisi varoa ja auttaa. Hän on vain omaa hyötyään tavoitteleva ja uskomattoman ilkeä ja kostonhaluinen. En itse uskalla olla tekemisissä nyt. Joskin suren huonoa suhdetta sisarukseeni ja toivon, että hän jonainen päivänä muuttuisi ja kaikki olisi kaikkien kannalta paremmin. En vain koe voivani vaikuttaa asiaan millään tavalla ja yhteydenpito on tavattoman kuluttavaa ja stressaavaa, kaikki on kokeiltu enkä jaksa sitä enää. Olen kuitenkin lukenut, että joissain tapauksissa narsisti voi alkaa ymmärtää omaa toimintaansa ja muuttaa sitä paremmaksi. Jos se on mahdollista niin toivon sitä kyllä. Etäisyyden ottaminen on itselle jonkinlainen järkytys. Tunnen syyllisyyttä luovuttamisesta. Koitan kuitenkin keskittyä muihin asioihin ja siihen mitä voin muussa elämässä parantaa. En kai olisi voinut tehdä enempää tai ole syyllinen kaikkeen. Nämä on varmaan aika normaaleja tunteita, mitä tällaisesta tulee kuitenkin. Voisin kuvitella, että myös parisuhteen loppuessa, sekin on varmasti vaikea päätös varsinkin kun parisuhteessa toinen on aluksi esittänyt muuta ja suhteen alku on yleensä ollut hyvä. Sisarussuhteista ei niin paljon kirjallisuutta löydy, mutta vaikeaa on hylätä oma perheenjäsen ja on se iso kolhu. No, ehkä ne kolhut nyt vähenee elämässä...
Lapsuudenperhe on siis historiaa? Sisarukset ovat nyt sitten lähisukulaisia, ja sinulla on oma perheesi, jos olet sinkku niin olet perheetön. Kolhu se on silti. Lähisukulaisia ei voi valita, ei heitä myöskään tarvitse hylätä vaikka ottaisikin pidempääkin taukoa yhteydenpidossa. Oletkohan kenties herkkä?
On minulla oma perhe ja pidän kyllä muihin sisaruksiini, heidän perheisiinsä ja vanhempiini yhteyttä yhä. En myöskään ole ilmoittanut narsistille, etten tahdo olla tekemisissä. Aion vain olla olematta ja olen myös pyytänyt muita olemaan järjestämättä meitä näkemään toisiamme tarkoituksella (kutsuinkin teidät molemmat, koita tulla sen kanssa toimeen -tyylisesti). En ole itse ollut väkivaltainen sisarustani kohtaan, valehdellut hänestä tai varastanut häneltä tai muutakaan sellaista. Nyt ajattelen, ettei minun ole mitään järkeä itse sellaista kohtelua mahdollistaa tapaamalla häntä. "Syyt" eivät lopu ja hän jatkaa sitä, voi vähentää houkutellakseen hyödyllisiä ihmisiä lähelleen, mutta aloittaa samat kuviot aina uudelleen. Nämä asiat eivät ole kovin positiivisia, joten ehkä senkin vuoksi aiheuttaa alakuloisuutta juuri tällä hetkellä kun olen paljon tätä joutunut ajattelemaan. Jonkin ajan päästä ei varmaankaan vaivaa yhtä paljon.
Ikävä juttu. Hankala tehdä lopullisen eron surutyötä kun sisarus on kumminkin suvun kuvioissa jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku promille lienee oikeampi luku narsisteista .Vanhat arviot ihan päin seiniä, sekotetaan ihan muihin asioihin.
Kannattaa lukea uusimpia uutisiä eikä ikivanhoja juttuja.
En yhtään tiedä, kuinka yleinen on narsistipsykopaatti, mutta tällainenkin lottovoitto osui kohdalle. Ja se sama salama on iskenyt jo vaikka kuinka moneen naiseen.
Tai sitten naisten puoli tarinasta on aika hyvin väritetty, kuten yleensä.
Tässä on diagnostinen oireluettelo. Jos ruksi osuu lähes jokaiseen kohtaan, voi näin kahvipöytäkeskustelussa varmasti puhua psykopaatista, vaikka virallinen diagnoosi puuttukin. Eksän kohdalla veikkaan, että yksi tai kaksi kohtaa ei toteudu, tosin niidenkään osalta toteutuminen ei ole aukottomasti poissuljettu.
Robert Hare on laatinut Hervey Cleckleyn kuvauksen pohjalta oman 20-kohtaisen piirreluettelonsa:[25]
Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
Patologinen valehtelu
Petkuttaminen ja manipulointi
Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
Tunteiden pinnallisuus
Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
Loismainen elämäntyyli
Heikko käyttäytymisen kontrolli
Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
Varhaiset käyttäytymisongelmat
Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
Impulsiivisuus
Vastuuttomuus
Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
Nuorisorikollisuus
Ehdonalaisen vapauden peruutus
Monipuolinen rikollisuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?
Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti.
Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu.
Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?
Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät.
Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.
Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta.
Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen.
Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää.
Hei sinä narsistinaisten kanssa seurusteleva mies, kuuntele tämä.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa että joillekkin naisille muut narsisteja heti jos ei heidän pillin mukaan tanssita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?
Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti.
Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu.
Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?
Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät.
Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.
Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta.
Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen.
Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää.
Hei sinä narsistinaisten kanssa seurusteleva mies, kuuntele tämä.
Kuuntelin kahteen kertaan. Työmoraali ja rakastamisen moraali olivat näin selvästi ilmaistuna uusia aspekteja minulle, angloamerikkalaisissa lähteissä ei ole tullut niin selvästi esiin, jos ollenkaan. Hyvinkin vahvasti on minulla nuo moraaliarvot päällä, on tullut työelämässä esiin, enkä enää anna epäsympaattisille osakekurssin ohjaamille työnantajille kaikkeani.
Tunnistetut salajuonet eivät ole enää juonia ollenkaan jos tuota sanaa narsistin toiminnasta käyttäisin, vaan pelisiirtoja minulle. En usko olleeni manipuloiva nuoruudessani vaan ainakin kuvittelen oppineeni ja myös opetelleeni sosiaalisen pelin metodeja vuosien mittaan työelämässä ihan asiallisen neuvottelutaidon ja ryhmädynamiikan puitteissa(kin). Itse olen introvertti ja nuorena hyvinkin kömpelö sosiaalisesti, joten opettelu oli muutenkin tarpeen.
Narsisti turhautuu, uupuu ja kokee tyhjyyttä, kun lähde ei riitä ja palaa peliin, jollei löydä toimivampaa lähdettä. Lähteenä olen ambivalentti: en koskaan tarkoituksella pyri loukkaamaan narsistin suojamuureja, enkä etenkään sitä olematonta itsetuntoa - en koskaan ruoki tarkoituksella vaan annan mitä annan ja joskus se riittää hetkeksi lähteeksi, tosin ei koskaan anna täyttä tyydytystä mikä ennemmin tai myöhemmin ihan odotetusti herättää raivon. En kumminkaan pysty näkemään pahuutta narsistissa, vaikka älyllisesti ymmärrän narsismin pahuuden. Lähinnä koen syvää sääliä, mitä kutsun Äiti Teresa -syndroomakseni.
Näin mennään kumminkin toistaiseksi. Oman hyvinvoinnin vuoksi olisi hyvä päästä tästä eroon, vähentäminen lienee mahdottomuus. Pitäisi ehkä opetella pelkäämään narsisteja tai narsismia, mutta kun ei tuttu ja turvallinen peli pelota. Fyysiset päällekäynnit olen pystynyt isokokoisena torjumaan, vaikka astalosta on joskus pieniä ruhjeita tullutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa että joillekkin naisille muut narsisteja heti jos ei heidän pillin mukaan tanssita.
No jollei ole parempaa tietoa niin täytyy käyttää sitä mitä on.
Silti narsisteja on ja heillä runsaasti uhreja. Naispuolisia uhreja on luullakseni paljon enemmän kuin miespuolisia. Johtuen perinteisistä sukupuolirooleista ja sidonnaisuudesta lapseensa, arvelisin.
Aikuiset narsistinaisen puolisot, jotka eivät pysty jättämään perhettään syystä tai toisesta ovat itse yleensä vaiti, mutta kyllä asiaa ymmärtävä sivullinen näitä näkee. Ja ovat myös vaiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.vauva.fi/keskustelu/4442365/narsistin-keskustelutyyli
Paljon keskustelua narsismi-aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4442365/narsistin-keskustelutyyli
Paljon keskustelua narsismi-aiheesta.
Kovin paljon menee tosin narsismi, itsekkyys ja tavallinen törppöys sekaisin.
Hyvin harjoitelleella narsistilla ei charmausvaiheessa mikään törppöys tule esiin charmauksen kohteelle suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?
Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti.
Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu.
Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?
Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät.
Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.
Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta.
Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen.
Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää.
Hei sinä narsistinaisten kanssa seurusteleva mies, kuuntele tämä.
Kuuntelin kahteen kertaan. Työmoraali ja rakastamisen moraali olivat näin selvästi ilmaistuna uusia aspekteja minulle, angloamerikkalaisissa lähteissä ei ole tullut niin selvästi esiin, jos ollenkaan. Hyvinkin vahvasti on minulla nuo moraaliarvot päällä, on tullut työelämässä esiin, enkä enää anna epäsympaattisille osakekurssin ohjaamille työnantajille kaikkeani.
Tunnistetut salajuonet eivät ole enää juonia ollenkaan jos tuota sanaa narsistin toiminnasta käyttäisin, vaan pelisiirtoja minulle. En usko olleeni manipuloiva nuoruudessani vaan ainakin kuvittelen oppineeni ja myös opetelleeni sosiaalisen pelin metodeja vuosien mittaan työelämässä ihan asiallisen neuvottelutaidon ja ryhmädynamiikan puitteissa(kin). Itse olen introvertti ja nuorena hyvinkin kömpelö sosiaalisesti, joten opettelu oli muutenkin tarpeen.Narsisti turhautuu, uupuu ja kokee tyhjyyttä, kun lähde ei riitä ja palaa peliin, jollei löydä toimivampaa lähdettä. Lähteenä olen ambivalentti: en koskaan tarkoituksella pyri loukkaamaan narsistin suojamuureja, enkä etenkään sitä olematonta itsetuntoa - en koskaan ruoki tarkoituksella vaan annan mitä annan ja joskus se riittää hetkeksi lähteeksi, tosin ei koskaan anna täyttä tyydytystä mikä ennemmin tai myöhemmin ihan odotetusti herättää raivon. En kumminkaan pysty näkemään pahuutta narsistissa, vaikka älyllisesti ymmärrän narsismin pahuuden. Lähinnä koen syvää sääliä, mitä kutsun Äiti Teresa -syndroomakseni.
Näin mennään kumminkin toistaiseksi. Oman hyvinvoinnin vuoksi olisi hyvä päästä tästä eroon, vähentäminen lienee mahdottomuus. Pitäisi ehkä opetella pelkäämään narsisteja tai narsismia, mutta kun ei tuttu ja turvallinen peli pelota. Fyysiset päällekäynnit olen pystynyt isokokoisena torjumaan, vaikka astalosta on joskus pieniä ruhjeita tullutkin.
Jotainhan sinä saat itsekin tuosta sairaasta kuviosta. Et osaa itsekään rakastaa terveesti, joten kiinnityt toiseen sairaaseen ja yhdessä sitten pelatte pelejänne ja voitte huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?
Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti.
Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu.
Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?
Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät.
Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.
Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta.
Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen.
Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää.
Hei sinä narsistinaisten kanssa seurusteleva mies, kuuntele tämä.
Kuuntelin kahteen kertaan. Työmoraali ja rakastamisen moraali olivat näin selvästi ilmaistuna uusia aspekteja minulle, angloamerikkalaisissa lähteissä ei ole tullut niin selvästi esiin, jos ollenkaan. Hyvinkin vahvasti on minulla nuo moraaliarvot päällä, on tullut työelämässä esiin, enkä enää anna epäsympaattisille osakekurssin ohjaamille työnantajille kaikkeani.
Tunnistetut salajuonet eivät ole enää juonia ollenkaan jos tuota sanaa narsistin toiminnasta käyttäisin, vaan pelisiirtoja minulle. En usko olleeni manipuloiva nuoruudessani vaan ainakin kuvittelen oppineeni ja myös opetelleeni sosiaalisen pelin metodeja vuosien mittaan työelämässä ihan asiallisen neuvottelutaidon ja ryhmädynamiikan puitteissa(kin). Itse olen introvertti ja nuorena hyvinkin kömpelö sosiaalisesti, joten opettelu oli muutenkin tarpeen.Narsisti turhautuu, uupuu ja kokee tyhjyyttä, kun lähde ei riitä ja palaa peliin, jollei löydä toimivampaa lähdettä. Lähteenä olen ambivalentti: en koskaan tarkoituksella pyri loukkaamaan narsistin suojamuureja, enkä etenkään sitä olematonta itsetuntoa - en koskaan ruoki tarkoituksella vaan annan mitä annan ja joskus se riittää hetkeksi lähteeksi, tosin ei koskaan anna täyttä tyydytystä mikä ennemmin tai myöhemmin ihan odotetusti herättää raivon. En kumminkaan pysty näkemään pahuutta narsistissa, vaikka älyllisesti ymmärrän narsismin pahuuden. Lähinnä koen syvää sääliä, mitä kutsun Äiti Teresa -syndroomakseni.
Näin mennään kumminkin toistaiseksi. Oman hyvinvoinnin vuoksi olisi hyvä päästä tästä eroon, vähentäminen lienee mahdottomuus. Pitäisi ehkä opetella pelkäämään narsisteja tai narsismia, mutta kun ei tuttu ja turvallinen peli pelota. Fyysiset päällekäynnit olen pystynyt isokokoisena torjumaan, vaikka astalosta on joskus pieniä ruhjeita tullutkin.Jotainhan sinä saat itsekin tuosta sairaasta kuviosta. Et osaa itsekään rakastaa terveesti, joten kiinnityt toiseen sairaaseen ja yhdessä sitten pelatte pelejänne ja voitte huonosti.
No en kyllä kutsuisi narsistin kanssa seurustelua rakastamiseksi, vaikka rakastavasti yritänkin olla, kun säälin heitä. Osaanko sitten rakastaa terveellä tavalla tullee esiin jossain muussa yhteydessä, jos tulee. Narsisti voi joka tapauksessa huonosti enimmäkseen ja menettävät myös halunsa olla tekemisissä kanssani. Voit sitten vaikka pitää minua rangaistuksena narsisteille, en minä jatkuvassa kärsimystilassa heidän kanssa ole. Ja onhan sitten väliaikoja kun olen taas sinkkuna, kuten taitaa olla käymässä nyt taas.
Onhan niitä fyysisten taistelulajienkin harrastajia, miksei myös sitten tunne-elämässä. Eihän tästä kukaan viaton vahingoitu. Tuli mieleeni että äitini kun saattaa olla kohtalaisen narsistinen, niin isäpuoleni on hänen kanssa pärjännyt pitkään. Heillä on ollut verisimpiäkin yhteenottoja aikanaan, ja hyvin on isäpuoli siinä kumminkin pärjännyt. Nykyään heillä menee vähintään kohtalaisen hyvin. Taidan olla saanut tämän parisuhdedynamiikkani mallin jo lapsuudenkodista. Saas nähdä mitä tämänkin ymmärtäminen saattaa tulevaisuudelleni tehdä. Vähän huolestuttaa, että osaisinkohan edes tasapainoisessa suhteessa olla, kun olen pelien pelaamiseen niin tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan.
Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan.
Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.
Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?
Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti.
Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu.
Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?
Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät.
Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.
Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta.
Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen.
Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää.
Hei sinä narsistinaisten kanssa seurusteleva mies, kuuntele tämä.
Kuuntelin kahteen kertaan. Työmoraali ja rakastamisen moraali olivat näin selvästi ilmaistuna uusia aspekteja minulle, angloamerikkalaisissa lähteissä ei ole tullut niin selvästi esiin, jos ollenkaan. Hyvinkin vahvasti on minulla nuo moraaliarvot päällä, on tullut työelämässä esiin, enkä enää anna epäsympaattisille osakekurssin ohjaamille työnantajille kaikkeani.
Tunnistetut salajuonet eivät ole enää juonia ollenkaan jos tuota sanaa narsistin toiminnasta käyttäisin, vaan pelisiirtoja minulle. En usko olleeni manipuloiva nuoruudessani vaan ainakin kuvittelen oppineeni ja myös opetelleeni sosiaalisen pelin metodeja vuosien mittaan työelämässä ihan asiallisen neuvottelutaidon ja ryhmädynamiikan puitteissa(kin). Itse olen introvertti ja nuorena hyvinkin kömpelö sosiaalisesti, joten opettelu oli muutenkin tarpeen.Narsisti turhautuu, uupuu ja kokee tyhjyyttä, kun lähde ei riitä ja palaa peliin, jollei löydä toimivampaa lähdettä. Lähteenä olen ambivalentti: en koskaan tarkoituksella pyri loukkaamaan narsistin suojamuureja, enkä etenkään sitä olematonta itsetuntoa - en koskaan ruoki tarkoituksella vaan annan mitä annan ja joskus se riittää hetkeksi lähteeksi, tosin ei koskaan anna täyttä tyydytystä mikä ennemmin tai myöhemmin ihan odotetusti herättää raivon. En kumminkaan pysty näkemään pahuutta narsistissa, vaikka älyllisesti ymmärrän narsismin pahuuden. Lähinnä koen syvää sääliä, mitä kutsun Äiti Teresa -syndroomakseni.
Näin mennään kumminkin toistaiseksi. Oman hyvinvoinnin vuoksi olisi hyvä päästä tästä eroon, vähentäminen lienee mahdottomuus. Pitäisi ehkä opetella pelkäämään narsisteja tai narsismia, mutta kun ei tuttu ja turvallinen peli pelota. Fyysiset päällekäynnit olen pystynyt isokokoisena torjumaan, vaikka astalosta on joskus pieniä ruhjeita tullutkin.Jotainhan sinä saat itsekin tuosta sairaasta kuviosta. Et osaa itsekään rakastaa terveesti, joten kiinnityt toiseen sairaaseen ja yhdessä sitten pelatte pelejänne ja voitte huonosti.
No en kyllä kutsuisi narsistin kanssa seurustelua rakastamiseksi, vaikka rakastavasti yritänkin olla, kun säälin heitä. Osaanko sitten rakastaa terveellä tavalla tullee esiin jossain muussa yhteydessä, jos tulee. Narsisti voi joka tapauksessa huonosti enimmäkseen ja menettävät myös halunsa olla tekemisissä kanssani. Voit sitten vaikka pitää minua rangaistuksena narsisteille, en minä jatkuvassa kärsimystilassa heidän kanssa ole. Ja onhan sitten väliaikoja kun olen taas sinkkuna, kuten taitaa olla käymässä nyt taas.
Onhan niitä fyysisten taistelulajienkin harrastajia, miksei myös sitten tunne-elämässä. Eihän tästä kukaan viaton vahingoitu. Tuli mieleeni että äitini kun saattaa olla kohtalaisen narsistinen, niin isäpuoleni on hänen kanssa pärjännyt pitkään. Heillä on ollut verisimpiäkin yhteenottoja aikanaan, ja hyvin on isäpuoli siinä kumminkin pärjännyt. Nykyään heillä menee vähintään kohtalaisen hyvin. Taidan olla saanut tämän parisuhdedynamiikkani mallin jo lapsuudenkodista. Saas nähdä mitä tämänkin ymmärtäminen saattaa tulevaisuudelleni tehdä. Vähän huolestuttaa, että osaisinkohan edes tasapainoisessa suhteessa olla, kun olen pelien pelaamiseen niin tottunut.
Tätä siis tarkoitin, että miksi et yritä etsiä sellaista tasapainoa, että hyvä, normaali suhde olisi mahdollinen? Ihmisten "outous" on kiinnostavaa, sori että kyselen.
Sopiihan tätä pohtia, paremmin kirkastuu ajatukset keskustellessa ja etenkin kirjoittaessa, kun saa miettiä että mitenköhän ne asiat onkaan etten valehtelisi itselleni.
Vastaus kysymykseen on kumminkin, että en etsi aktiivisesti naissuhteita, vaan tapaan ketä nyt satunkin tapaamaan. Narsistinaisia liikkuu vapaalla jalalle eivätkä ujostele empatiaa etsiessään eivätkä myöskään yleensä säikähdä minua. Joten seurustelun aloitus menee ikäänkuin itsestään, vaikka hyvinkin tiedän mitä kuvioita syntyy.
Nykyään kaikki eronneet naiset väittävät exänsä olevan narsisti. Suomi on täynnä miesnarsisteja.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kaikki eronneet naiset väittävät exänsä olevan narsisti. Suomi on täynnä miesnarsisteja.
Niinhän ne ehkä sanoo. Vaan tarvitseeko sitä ottaa noin tosissaan?
Melko moni nainen kertoo myöskin äitinsä olleen narsisti - jos se pitää paikkansa niin on kyllä monella miehelläkin on ainakin ollut narsistipuoliso. Tiedän tuttavapiirissä muutaman miehen, joilla hyvin selvästi vaimo niin narsistinen, että hyvinkin saattaisivat täyttää diagnoosikriteerit. Eivät vaan halua erota tai eivät osaa - erityisen onnellisia he eivät vaikuta olevan. Tänne he eivät missään tapauksessa kirjoittele.
Meillä on niin, että yksi sisaruksistani on narsisti. Se on käynyt mielessä noin miljoonaan kertaan, mutta lopulta olen täysin vakuuttunut ja puhuttuani muun lapsuudenperheeni kanssa, ei sitä kukaan kieltänyt. Kumpikaan vanhemmistamme ei ole narsisti eikä heillä iän myötä ole häiritsevästi muille välittyviä tai piilotetusti vaikuttavia narsistisia piirteitäkään. Minäkin saan narsistitesteissä pisteitä, mutta aika vähän. Tiedostan kyllä itsekkäät ajatukseni, mutta en toimi erityisen itsekkäästi tai muita polkien. Sisarukseni on muita hemmotellumpi ja hänellä on ollut paljon enemmän muita, perheen ulkopuolisia, epäterveitä ihmissuhteita ja käyttäytynyt hyvin itsekkäästi jo nuorena, iän myötä vain kamalammin. Monet viime vuodet ovat olleet jo aivan sairaita, monet ihmiset ovat katkaisseet välit häneen ja monet joutuneet välttelemään. Hän ei ole ollut suosikkilapsi perheessä, mutta hemmotelluin hankaluutensa vuoksi (minkä kaikki tietysti nyt näkevät virheenä, ei samoja rajoja kuin helpommilla lapsilla). Aivan sairasta settiä nykymeno on. Huomion ja hyödyn (esim. avun ja rahan) hakemista valehtelemalla ja muita mustamaalaamalla (uhriutumalla, syyttämällä). Ei koe sellaista empatiaa kuin terve ihminen, ei häpeä valehtelemista (ei edes muista ihmisistä ja valehtelee PALJON). Ei hyväksy tai anna anteeksi muiden pienimpiäkään virheitä tai vahinkoja, mutta rypee itsesäälissä ja vaatii ymmärrystä ja armahdusta omille virheilleen (mm. varastamiselle ja fyysiselle väkivallalle, valehtelua ei edes myöntäisi). Kaikki hänen virheensä ovatkin muiden syytä... ja ne väkivallanteot ovat todella sairasta settiä kun hän suuttuu ja hän suuttuu vaikka sitä yrittäisi varoa ja auttaa. Hän on vain omaa hyötyään tavoitteleva ja uskomattoman ilkeä ja kostonhaluinen. En itse uskalla olla tekemisissä nyt. Joskin suren huonoa suhdetta sisarukseeni ja toivon, että hän jonainen päivänä muuttuisi ja kaikki olisi kaikkien kannalta paremmin. En vain koe voivani vaikuttaa asiaan millään tavalla ja yhteydenpito on tavattoman kuluttavaa ja stressaavaa, kaikki on kokeiltu enkä jaksa sitä enää. Olen kuitenkin lukenut, että joissain tapauksissa narsisti voi alkaa ymmärtää omaa toimintaansa ja muuttaa sitä paremmaksi. Jos se on mahdollista niin toivon sitä kyllä. Etäisyyden ottaminen on itselle jonkinlainen järkytys. Tunnen syyllisyyttä luovuttamisesta. Koitan kuitenkin keskittyä muihin asioihin ja siihen mitä voin muussa elämässä parantaa. En kai olisi voinut tehdä enempää tai ole syyllinen kaikkeen. Nämä on varmaan aika normaaleja tunteita, mitä tällaisesta tulee kuitenkin. Voisin kuvitella, että myös parisuhteen loppuessa, sekin on varmasti vaikea päätös varsinkin kun parisuhteessa toinen on aluksi esittänyt muuta ja suhteen alku on yleensä ollut hyvä. Sisarussuhteista ei niin paljon kirjallisuutta löydy, mutta vaikeaa on hylätä oma perheenjäsen ja on se iso kolhu. No, ehkä ne kolhut nyt vähenee elämässä...