Oletko ollut parisuhteessa narsistin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan. 

Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. 

Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.

Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?

Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti. 

Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu. 

Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olen onnistunut saamaan itselleni isäni kaltaisen tunnekylmän, sadistisen alistajan, mitätöijän, elämää rajoittavan ja kotiin kahlitsevan miehen peräti kolmesti. Jos isäni eläisi, hän sanoisi ivalliseen sävyynsä "ei kai tuommonen tollo voi muuta odottaakaan".

Narsistinen ihminen saa omalla toiminnallaan sinut pikkuhiljaa kaventamaan omaa elämänpiiriäsi. Hän vie aikasi, itsetuntosi ja lopulta mielenterveytesi, ellet osaa varoa. Sinusta tulee elämänhaluton ja iloton ja tunnet itsesi maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Seurassa hän on yleensä hyvin suosittu, rento supliikkimies, kahdenkesken ivaamisen, haukkumisen ja kaikenlaisen mollaamisen mestari. Kun viimein ruusunpunaiset lasit putoavat päästäsi ja kerrot jollekin hänen taipumuksistaan, toisten on vaikea uskoa sitä. Sen sijaan sinä itse olet muuttunut toisenlaiseksi.

Viimeisimmälle kumppanille tein heti selväksi millaista käytöstä itseäni kohtaan en sitten suvaitse lainkaan. Ennusmerkkejä näkyi heti alusta, joten en niin kauheasti sitten yhteisestä kodista "jossain maaseudun rauhassa" innostunut. Yritin kyllä muutaman vuoden, puitteet olisivat muuten olleet lupaavat. Miehen päällepäin suurellinen ego alkoi kuitenkin kärjistää normaaleja arkisia asioita niin paljon että vihelsin pelin poikki. Hän naljaili jopa siitä mitä hänelle olin alussa sanonut itseni kohtelusta.

Etsitkö narsistit itse vai löytävätkö he sinut?

Miksi??

Olen eri ja narsistit ovat löytäneet minut, koska olen kaikille ystävällinen ja narsistin lapsena minun on ollut syntymästäni asti pakko joustaa ja pistää omat tarpeet viimeiseksi. Tämä on luonut tilan narsistille asettua läheisyyteeni. Opettelen terapeutin kanssa vihastumaan, kun on aihetta ja pitämään kiinni rajoistani ja omasta hyvinvoinnistani ja omista tarpeistani. Sitä paitsi yksinolokin on parempi vaihtoehto kuin olla narsistin kanssa. 

Onhan tämä. Ensin piti minunkin monta vuotta opetella vihastumaan, ja sitten monta vuotta etten vihastuisi. Joskus melkein kuvittelen osaavani. Vähän pelaamiseksi menee kun laskelmoin missä määrin annan itseni tulistua. Töissä pidin tiukasti kiinni siitä, etten esitä mitään vihastumista heille, joilla on todennäköisesti huonompi palkka kuin minulla. Jotenkin se sitten meni niin että heitä oli vaan entistä enemmän joka vuosi. Parempipalkkaisille tulistuin suunnitelmallisesti, useimmiten tuli tietysti takkiin, mutta kun sen tietää etukäteen niin ei se niin haittaa. Narsistitesteissä saan siis erittäin matalat pisteet. Työterveyden psykologi sanoi suoraan että olen liian hyväntahtoinen. Hyväuskoinen en kumminkaan ole.

Täytyy muistaa että joillekkin naisille muut narsisteja heti jos ei heidän pillin mukaan tanssita.

Vierailija kirjoitti:

Joka toinen nainen kadulla on täysin vakuuttunut ex-miehensä olevan narsisti. Totuus on usein monimutkaisempi. Jos nainen lakkaa tekemästä yhtään mitään parisuhteen eteen, uskolliselle miehelle se on hyvin vaikea kuvio ja suhteeseen tulee "ravistelua". Varsinkin, jos on lapsia, on erittäin vaikea erota. Eihän naisella mitään muuten tekisikään, sen kun vaihtaa parempaan, mutta lasten tultua kuvioihin, tilanne vaikeutuu. Sitä mies istuu vaikka kusiaispesässä lastensa vuoksi ja sitten siihen tulee sitä kaikenlaista vääntöä. Se vääntö vaan ei johdu miehen narsismista vaan naisen liikkeet on tapahtuneet ensin.

Onhan se niinkin. Jos miehenä lasken ihan rehellisesti niin:

3% miehistä narsisteja.

Ovat charmikkaampia kuin tavikset ja huolehtivat habituksesta ja statuksesta sekä ovat saalistamassa.

Heitetään, että 10% haluttavista miehistä olisi narsisteja.

Laitetaan jokaiselle narsistimiehelle parisuhdehistoriaa 5 uhria sekä 1 tytär.

Laski miten laski, kyllä vanaveteen jää runsaasti narsistimiesten uhreja.

Miehet eivät tapaa kertoilla uhriksi joutumisestaan.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy muistaa että joillekkin naisille muut narsisteja heti jos ei heidän pillin mukaan tanssita.

No ei täydy, mutta ei myöskään tarvitse näyttää huvittuneisuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan. 

Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. 

Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.

Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?

Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti. 

Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu. 

Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?

Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka toinen nainen kadulla on täysin vakuuttunut ex-miehensä olevan narsisti. Totuus on usein monimutkaisempi. Jos nainen lakkaa tekemästä yhtään mitään parisuhteen eteen, uskolliselle miehelle se on hyvin vaikea kuvio ja suhteeseen tulee "ravistelua". Varsinkin, jos on lapsia, on erittäin vaikea erota. Eihän naisella mitään muuten tekisikään, sen kun vaihtaa parempaan, mutta lasten tultua kuvioihin, tilanne vaikeutuu. Sitä mies istuu vaikka kusiaispesässä lastensa vuoksi ja sitten siihen tulee sitä kaikenlaista vääntöä. Se vääntö vaan ei johdu miehen narsismista vaan naisen liikkeet on tapahtuneet ensin.

Onhan se niinkin. Jos miehenä lasken ihan rehellisesti niin:

3% miehistä narsisteja.

Ovat charmikkaampia kuin tavikset ja huolehtivat habituksesta ja statuksesta sekä ovat saalistamassa.

Heitetään, että 10% haluttavista miehistä olisi narsisteja.

Laitetaan jokaiselle narsistimiehelle parisuhdehistoriaa 5 uhria sekä 1 tytär.

Laski miten laski, kyllä vanaveteen jää runsaasti narsistimiesten uhreja.

Miehet eivät tapaa kertoilla uhriksi joutumisestaan.

Narsisti, joka ei ole naimisissa saa useamman naisuhrin jo vuodessa aikaiseksi. Naimisissa sitkeästi oleva tuon viisi uhria elämässään. Uhreja voi olla myös työpaikalla, harrastuspiirissä, kaikki lapset, eivät pelkät tyttäret, sisarukset, naapurit jne. 

Joku promille lienee oikeampi luku narsisteista .Vanhat arviot ihan päin seiniä, sekotetaan ihan muihin asioihin.

Kannattaa lukea uusimpia uutisiä eikä ikivanhoja juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan. 

Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. 

Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.

Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?

Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti. 

Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu. 

Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?

Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät. 

Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.

Vierailija kirjoitti:

Joku promille lienee oikeampi luku narsisteista .Vanhat arviot ihan päin seiniä, sekotetaan ihan muihin asioihin.

Kannattaa lukea uusimpia uutisiä eikä ikivanhoja juttuja.

Ne arviot on aina ollut ailahtelevia ja epäluotettavia, kun on hankala tutkimuskohde.

Oli miten oli, liikkuvia ovat ja useita suhteita. Uhreja on huomattavasti enemmän kuin tekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan. 

Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. 

Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.

Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?

Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti. 

Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu. 

Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?

Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät. 

Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.

Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta. 

Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen. 

Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Joku promille lienee oikeampi luku narsisteista .Vanhat arviot ihan päin seiniä, sekotetaan ihan muihin asioihin.

Kannattaa lukea uusimpia uutisiä eikä ikivanhoja juttuja.

En yhtään tiedä, kuinka yleinen on narsistipsykopaatti, mutta tällainenkin lottovoitto osui kohdalle. Ja se sama salama on iskenyt jo vaikka kuinka moneen naiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan. 

Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. 

Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.

Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?

Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti. 

Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu. 

Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?

Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät. 

Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.

Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta. 

Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen. 

Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää. 

Tapaamme siis kenties luomuna. Vähän brutaalisti siis halaus ja kevyt poskisuukko sinulle. Aloitan ilta-askareet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan. 

Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. 

Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.

Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?

Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti. 

Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu. 

Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?

Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät. 

Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.

Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta. 

Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen. 

Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää. 

Tapaamme siis kenties luomuna. Vähän brutaalisti siis halaus ja kevyt poskisuukko sinulle. Aloitan ilta-askareet.

Thanks, samat sulle <3

Olen ollut, mutta onneksi en ole enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei ole tasapainoisen aikuisen homma ottaa osumaa vaan siirtyä pois suhteesta, kun kärsiminen alkaa. Läheisriippuva tms jää kärsimään ja toivomaan. 

Tasapainoinen ja henkisesti terve ihminen osaa muodostaa tunnesiteen, tunnistaa hyvän ja huonon suhteen ja osaa itse olla rakentavasti ja tunnetasolla läsnä suhteessa, mutta myös pitää kiinni omista rajoistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. 

Eihän kevyet osumat edes satu. Kyllä minun sieluni kestää yhtä sun toista ennenkuin epämukavuus muuttuu kärsimykseksi. Tilapäistä epämukavuutta on käsittääkseni terveenkin ihmisen hyvä kestää. Siis enhän minä tässä suhteessa ainakaan jatkuvasti kärsi, vaan sietoraja on vaan häiriintyneen pitkällä. Jos narsisteista jotain tietää, niin ei niiden kanssa liikoja toivoja elätellä. Oli täällä kumminkin eräs, jolla selvästi on perusteltuakin toivoa.

Sielu kestää, mutta onko se kevyt ja onnellinen? Onko sulla edes kokemusta hyvästä elämästä?

Kun isä (n) muutti pois, elämä keveni. Terveys koheni. Pääsin olemaan oma itseni. Kun aloin seurustella narsistin kanssa, sairastin kaikenlaista koko suhteen ajan ja olin ahdistunut. Lopetettuani suhteen olo oli taas kevyt ja sairaudet helpottivat. Parikymmentä vuotta myöhemmin taas uusi narsisti ja sairastelu alkoi heti. 

Miten jollain voi olla onnellinen ja hyvä olo narsistin kanssa? Itse koen että se on kuin myrkkypilvi, joka leviää koko huoneilmaan ja saastuttaa sen ja tekee hyvän elämän mahdottomaksi. Toki, siellä voi olla jotain ihan äärimmäisekin hyviltä tuntuvia valopilkkuja, mutta sekin on sellaista epävakaista narsistin ehdoilla olevaa menoa. Mitään aitoa hellyyttä ja huolenpitoa tai kohtaamista omilla ehdoillasi ei tapahdu. 

Niin millä tulevaisuudennäkymillä elät? Onko elämä tyydyttävää?

Mun elämä on loistavaa, kunhan narsistit pysyy kaukana. Mulla on onnellinen ja seesteinen olo, olen hyväntuulinen. On hyviä ihmissuhteita. En ole löytänyt puolisoa, mutta elämässä on paljon muutakin. Ehdottomasti yksin mielummin kuin epätasapainossa kaksin. Minä kukoistan, elämäni narsistit ja heidän kanssaan elävät ihmiset eivät. 

Hienoa! Ei taida näillä mun kuvioilla päästä tuohon tilaan. Täytynee ehkä ottaa myös maantieteellinen ratkaisu avuksi, kai tämä läheisriippuvuutta kumminkin on, ja vastaisuudessa pysyä kaukana niistä viehättävistä narsistinaisista. Jotain muutakin pitäisi tehdä, kiltimmät eli lähinnä normaalit naiset tuntuvat lähinnä säikähtävän, kun keskustelu edes lähestyy tunne-elämää. Ei taida olla kovin yleistä että raavaat miehet juttelee tunteista kevyesti.

Normaalit säikähtää kaikkea epänormaalia. Paitsi "se oikea" tai sitten toinen epänormaali, joka on toipunut ja ymmärtää myös elämän epänormaaliutta. 

Itse en ainakaan hakemalla hae suhdetta, ovi on auki ja silmät myös, jos kohdalle osuu, mutta hyvää ihmissuhdetta ei voi ostaa. Ei hyvää ystävääkään löydä pakottamalla, mutta aina jokusen vuoden välein yhtäkkiä huomaa löytäneensä hyvän uuden ystävän. Samalla metodilla toivon sen vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytyvän, jos on on löytyäkseen. 

Narsistit ovat sen oman itsensä vankeja ja levittävät tehokkaasti pahaa oloa ympärilleen. Kivempi ympäröidä itsensä mukavilla, normaaleilla ja vakailla ihmisillä ja nauttia siitä rauhasta ja tavallisesta elämästä ja iloita elämän pikkujutuista. Narsisti on levoton, tyytymätön, ailahteleva, arvaamaton, vaativa ja vie kaiken tilan. Me olemme tottuneet luopumaan tilastamme, mutta sen ei kuuluisi olla niin. Se on sopeutumista, ei elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Täytyy muistaa että joillekkin naisille muut narsisteja heti jos ei heidän pillin mukaan tanssita.

Ei kai kukaan kutsu narsistiksi ihmistä, joka sanoo ei. Narsistiksi kutsutaan ihmistä, joka alkaa ei:n sanomisen ohella ilkeilemään.

Tietysti kaikki ilkeys ei ole narsismia. Ehkäpä ulkopuolinen ei ihan helposti tiedä, onko kyse ilkeydestä vai narsismista. Molemmat näyttäytyvät ulospäin samanlaisena, mutta juurisyy käytökselle on eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy muistaa että joillekkin naisille muut narsisteja heti jos ei heidän pillin mukaan tanssita.

Ei kai kukaan kutsu narsistiksi ihmistä, joka sanoo ei. Narsistiksi kutsutaan ihmistä, joka alkaa ei:n sanomisen ohella ilkeilemään.

Tietysti kaikki ilkeys ei ole narsismia. Ehkäpä ulkopuolinen ei ihan helposti tiedä, onko kyse ilkeydestä vai narsismista. Molemmat näyttäytyvät ulospäin samanlaisena, mutta juurisyy käytökselle on eri.

Niinhän sitä erheellisesti kutsutaan. Charmikas narsisti ei tosin juuri silloin ilkeile, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku promille lienee oikeampi luku narsisteista .Vanhat arviot ihan päin seiniä, sekotetaan ihan muihin asioihin.

Kannattaa lukea uusimpia uutisiä eikä ikivanhoja juttuja.

En yhtään tiedä, kuinka yleinen on narsistipsykopaatti, mutta tällainenkin lottovoitto osui kohdalle. Ja se sama salama on iskenyt jo vaikka kuinka moneen naiseen. 

Tai sitten naisten puoli tarinasta on aika hyvin väritetty, kuten yleensä.

.