Naapurin lapsi on alkanut muodostua ongelmaksi

Viitsin lukea vain alkupään kommentit. Meillä oli ihan samanlaista.

Aluksi oli kivaa, kun samanikäisellä lapsellani oli kaveri lähellä. Naapurin lapsella oli joku diagnoosi, mutta mitäs se haittaa. Kaikkien kanssa täytyy oppia tulemaan toimeen eikä ketään saa arvottaa sen takia. Ja hyvin lapseni sen oppikin.

Naapurin lapsi söi meillä. Usein oli yökylässäkin. No ihan ok. Ei se nyt suuri kustannus ollut ja varmaan tilapäistä. Jos kotonaankin oli jotakin tilapäistä ongelmaa, ajattelin.

Muualta alkoi kuulua, että perheen toisetkin lapset kaveerasivat vain niiden kanssa joista hyötyivät itse. Muissa paikoissa menoa ei vaan katsottukaan yhtä suopeasti kuin meillä. He laittoivat stopin.

En välitä tarkemmin avata asioita ja tilanteita. Hyväksikäytetty olohan siitä tuli, mutta pahimpinakaan hetkinä en voi katua mitä tein sen lapsen hyväksi. Tai koin tekeväni.

Minun lapsi ei halua enää edes puhua koko kaverista eikä pitää mitään yhteyttä häneen. Ymmärrän ja tiedän syyt, miksi.

Kunpa joku hyväksikäyttäjä avaisi joskus itse tilannettaan. Vai voiko olla niinkin, ettei vaan ymmärrä miten on tullut toimineeksi.

Kunpa joku hyväksikäyttäjä avaisi joskus itse tilannettaan. Vai voiko olla niinkin, ettei vaan ymmärrä miten on tullut toimineeksi.

Toiset ovat vaan sellaisia lokkeja, ei siihen ole mitään sen kummempaa kuin hyötyminen ja helpolla pääsy.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä tätä lasu höpötystä. Ei kai kukaan oikeasti mitään lasuja tee tällaisista asioista? Jos tekee niin ei ihme jos sinne Vilja-Eerikat hukkuu byrokratian pyörteisiin, lapset jotka oikeasti tarvitsevat apua.

Joku oli tehnyt eläinsuojeluilmoituksen pojan perheen kissoista, että ne palelee pakkasella ulkona. No, sieltä tultiin käymään, katsottiin että eihän tässä mitään, kissat voi paksusti ja kaikki ok, kissoilla suojat kuistilla jne. Tämä viranomainen jätti sen lapun pöydälle niin että siitä näki kuka sen ilmoituksen oli tehnyt, sanoi vaan, että sä et sitten nähnyt tätä. No, poika teki pikku kiusaa ensin tän ilmoittajan koiralle ja myi aika pika pikaa talonsa siitä kulmilta. Kissat voi edelleen hyvin.

Miksi piti alkaa kiusaamaan? Se joku teki aivan oikein kun vei asian eteenpäin, kun oli eläimistä huolissaan. Kaikkihan olisi päättynyt ihan hyvin, mutta jotain vikaa poikasi päässä taitaa olla jos pitää viatonta koiraa alkaa kiusaamaan kostoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä tätä lasu höpötystä. Ei kai kukaan oikeasti mitään lasuja tee tällaisista asioista? Jos tekee niin ei ihme jos sinne Vilja-Eerikat hukkuu byrokratian pyörteisiin, lapset jotka oikeasti tarvitsevat apua.

Joku oli tehnyt eläinsuojeluilmoituksen pojan perheen kissoista, että ne palelee pakkasella ulkona. No, sieltä tultiin käymään, katsottiin että eihän tässä mitään, kissat voi paksusti ja kaikki ok, kissoilla suojat kuistilla jne. Tämä viranomainen jätti sen lapun pöydälle niin että siitä näki kuka sen ilmoituksen oli tehnyt, sanoi vaan, että sä et sitten nähnyt tätä. No, poika teki pikku kiusaa ensin tän ilmoittajan koiralle ja myi aika pika pikaa talonsa siitä kulmilta. Kissat voi edelleen hyvin.

Miksi piti alkaa kiusaamaan? Se joku teki aivan oikein kun vei asian eteenpäin, kun oli eläimistä huolissaan. Kaikkihan olisi päättynyt ihan hyvin, mutta jotain vikaa poikasi päässä taitaa olla jos pitää viatonta koiraa alkaa kiusaamaan kostoksi.

Ei eläinsuojelutarkastajalla ole oikeutta kertoa kuka ilmoituksen on tehnyt

Täytyykin mennä käymään pubissa ja jutella ihmisten kanssa miksi yksi pubin kanta-asiakas jätti aikanaan 10 - vuotiaan kehityksestä jäljessä olevan lapsensa yksin kotiin ja vietti aikaansa mielummin pubissa.

Hänen on nyt loppuelämä elettävä sen kanssa, että joka puolella jutellaan kuinka hän jätti lapsensa heitteille.

Vierailija kirjoitti:

Täytyykin mennä käymään pubissa ja jutella ihmisten kanssa miksi yksi pubin kanta-asiakas jätti aikanaan 10 - vuotiaan kehityksestä jäljessä olevan lapsensa yksin kotiin ja vietti aikaansa mielummin pubissa.

Hänen on nyt loppuelämä elettävä sen kanssa, että joka puolella jutellaan kuinka hän jätti lapsensa heitteille.

Nykyään joutuu menemään koko ajan uuteen työpaikkaan ja tuollaiset asiat leviävät kuin kulovalkea työpaikkojen kahvitauko juoruina. Suosittelisin heitteille jättäjä äitiä vaihtamaan kaupunkia.

Työpaikkojen kahvitauoilla jutellaan kuinka tietyn niminen äiti laittaa 3-vuotiaan ja 5-vuotiaan keskenään pihalle, lapset voivat jäädä vaikka auton alle. Kuulemma pitäisi tehdä lastensuojeluilmoitus.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko epämääräiset häätöyritykset (lapseen kohdistuvat) ja/tai vihjailut (lapsen vanhemmille) lisänneet lapsen tunkeilevuutta?

Aloituksesta ei ilmennyt, että kukaan olisi kertonut lapselle tarvitsevansa kotirauhaa - siis huom. huolehtinut omista "rajoistaan"!

Jos lapsi sanoi kaverille "en jaksa", se on yritys siirtää vastuuta itsestä toiselle. Ei mikään kehoitus, käsky tai ilmoitus. Kaveri voi ehkä ajatella: "harmi - mutta minä jaksan". Hän ei sinänsä ole vastuussa lapsesi jaksamisesta. Kun sinä et lapsesi jaksamisesta huolehdi, eikä lapsesikaan siihen kykene, vahvin voittaa.

Voisit unohtaa itsestäänselvyyksien latomisen: kaveri varmasti tietää, että VOISI lähteä JOS haluaisi.

Samaten voisit unohtaa aggressiivisuuden kaveria kohtaan: ei ole kaverin vika, että teillä ei kyetä omaa rauhaa puolustamaan. Kotirauhan tarvetta ei tarvitse hävetä... Siksi ei myöskään tarvitse olla aggressiivinen.

Lopeta myös outojen kommenttien sanominen kaverin vanhemmille, kuten joku "yksiin meno". Ota vastuu kotirauhasta, sen sijaan että odotat muiden sitä tahtovan.

TÄMÄ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan mitään riitaa, ryyppäämistä tms.ei ole, sillä kuuluisi ja näkyisi meille. Perheessä pari isompaa lasta, jotka lietsuavat paljon kavereillaan (mikä onkin normaalia, kun ovat teinejä). Vanhemmat ainakin hyvissä ammateissa, että sen puolestakin kapasiteettia luulisi löytyvän. Kun olemme vanhemmille lapsesta sanoneet eivät sano oikein juuta eikä jaata vaan ovat tyyliin "aijaa". Tulee mieleen, että nauttivatko nyt omasta ajasta ja rauhasta MEIDÄN KUSTANNUKSELLA, kun isommatkin jo teinejä. Lapsella saattaa hyvinkin olla joku diagnoosi ja on hyvin rasittava. Mutta kuuluisiko olla meidän ongelma?

Ap

He saattavat olla vaativissa asiantuntija-ammateissa, jolloin pää on täynnä vaativaa asiantuntijuutta myös työpäivän jälkeen, koska vaativaa asiantuntijatyötä tekevä on "aina" töissä, vaikka lapsetkin olisivat sairaita. Silloin näet otetaan etäpäivä.

Mutta kuten sanottua, ehkä heillä on tosiaan niin vaativat asiantuntija-ammatit ettei aivokapasiteeettia riitä enää tämän iltatähden täysimääräiseen hoitoon.

Suosittelen LaSua ja heti.

Tämä teidän lasujen tehtailunne on jo aivan sairasta ja todella vaarallista.

Lasuja ei pidä tehdä turhasta. Sosiaalipuolella on valtava työvoimapula. Teidän turhat lasunne työllistävät sitten tätä liian vähäistä työntekijäjoukkoa, joka ei teidän vuoksenne ehdi lainkaan hoitamaan niitä tapauksia, joissa on kyse ihan oikeasta lastensuojelun tarpeesta.

Sosionomiksi opiskelemaan haki 23520 ja pääsee 1707

Sosionomi ei ole töissä lastensuojelussa, sosiaalityöntekijä on aivan eri asia. Yliopistokoulutus. Jo vuosia sitten on ollut kiellettyä pitää epäpäteviä (yleensä sosionomeja) töissä lastensuojelussa.

Väärin. Sosionomeja työskentelee lastensuojelussa. Kannattaa ottaa selvää asioista, ennen kuin möläyttelee mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsille sanota kiertoilmaisuja. Kun lapsi ei ole tervetullut, niin sanotaan, että tänään et voi olla meillä, joten mene kotiisi. Jos lapsi ei tottele tai inttää vastaan, lapselle ilmoitetaan jämäkästi, että ei, tänään et ole meillä etkä meidän pihassa etkä leiki meidän lasten kanssa, joten nyt menet kotiin. Jos ei tämä auta, niin sitten naapurin ovelle ja ilmoitus siitä, että naapurissa ei ole lastenhoitopalvelua, joten soitanko poliisin hakemaan lapsen pois vai haetteko itse.

Mutta huoleksi jää ap, joka ei luontevasti kykene suojelemaan lasten kotirauhaa. Pitäisikö hänen lapsistaan tehdä tutkintapyyntö?

Ap on "rajaton".

Ette ole sanoneet tarpeeksi suoraan. Takaisin sinne ovelle ja selkeät, rehelliset sanat pöytään. Jos he suuttuvat siitä että ette suostu olemaan heidän lapsensa vanhempina, niin ongelma on kaikkea muuta kuin teidän! Ja sen jälkeen kun ootte ne selkeät rajat laittaneet pystyyn, pitäkää niistä kiinni. Ei lipsumisia.

Minulla on ystävä, jonka kotona äidillä vakavia mielenterveysongelmia. Äiti sairasti vaikeaa skitsofreniaa ja oli psykoosien vuoksi osastohoidossa. Lapsesta saakka tämä ystävä on ollut sellainen rajaton roikkuja. Hän hakee paljon huomiota kavereiden vanhemmilta ja asettuu sellaiseksi ylimääräiseksi lapseksi muiden perheisiin. Teininä oltiin aika vaikeita tapauksia sisarusten kanssa. Koska tämä kaveri oli aina paikalla, oli hän paikalla myös niissä tilanteissa kun isä ja äiti hermostui. Hän sitten asettui sellaisen kiltin lapsen rooliin. Jos äiti komensi siivoamaan huonetta tai ajamaan nurmikkoa, tämä kaveri oli heti menossa. Nytkin aikuisena käy mun isän ja äidin luona kylässä. Jos hänen elämässä tapahtuu jotain, haluaa hän saada aikuisten huomiota heiltä. Esim. jos hän ostaa auton, tulee hän ensimmäiseksi esittelemään sitä mun isälle. Vaikka ollaan myötätuntoisia ja käy vähän sääliksi niin totta puhuen en ole koskaan viihtynyt hänen kanssaan ja en olisi valinnut häntä ystäväksi lapsena enkä varsinkaan aikuisena. Mun vanhemmatkin lähinnä sietävät häntä, mutta eivät ole koskaan oikeasti tykänneet hänestä. Sinnikkyys on kuitenkin tuottanut tulosta: Hän on edelleen meidän extra-lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä, jonka kotona äidillä vakavia mielenterveysongelmia. Äiti sairasti vaikeaa skitsofreniaa ja oli psykoosien vuoksi osastohoidossa. Lapsesta saakka tämä ystävä on ollut sellainen rajaton roikkuja. Hän hakee paljon huomiota kavereiden vanhemmilta ja asettuu sellaiseksi ylimääräiseksi lapseksi muiden perheisiin. Teininä oltiin aika vaikeita tapauksia sisarusten kanssa. Koska tämä kaveri oli aina paikalla, oli hän paikalla myös niissä tilanteissa kun isä ja äiti hermostui. Hän sitten asettui sellaisen kiltin lapsen rooliin. Jos äiti komensi siivoamaan huonetta tai ajamaan nurmikkoa, tämä kaveri oli heti menossa. Nytkin aikuisena käy mun isän ja äidin luona kylässä. Jos hänen elämässä tapahtuu jotain, haluaa hän saada aikuisten huomiota heiltä. Esim. jos hän ostaa auton, tulee hän ensimmäiseksi esittelemään sitä mun isälle. Vaikka ollaan myötätuntoisia ja käy vähän sääliksi niin totta puhuen en ole koskaan viihtynyt hänen kanssaan ja en olisi valinnut häntä ystäväksi lapsena enkä varsinkaan aikuisena. Mun vanhemmatkin lähinnä sietävät häntä, mutta eivät ole koskaan oikeasti tykänneet hänestä. Sinnikkyys on kuitenkin tuottanut tulosta: Hän on edelleen meidän extra-lapsi.

Musta olis tullut varmasti just samanlainen roikkuja, tosin mulle sanottiin aina päin naamaa että kukaan ei tykkää musta oikeasti tai että me nyt ihan oman perheen kesken ollaan.

Nyt aikuisena mulla ei ole ketään vanhempaa kelle jakaa iloiset uutiset. Aluksi se tuntui pahalta, mutta tietysti vuosien aikana oppinut itse taputtamaan itseään selkään kun vuosien säästämisen jälkeen saa ostettua ekan oman asunnon.

Mutta kyllä se silti pistää välillä vähän myös itkemään että miksi mulle kävi näin. 

Vierailija kirjoitti:

Olin varmaan lapsena rasittava mutta meillä oli kotona perhehelvetti eli arvaamaton alkoholisti-isä joka oli väkivaltainen. Yritin viettää ulkona ja kavereiden luona mahdollisimman paljon aikaa jottei kotia olisi tarvinnut mennä. Lisäksi kavereiden luona oli jotenkin rennompaa ja kivempaa. Oli omakotitalot kun itse asuin kerrostalossa.

Lisäksi takerruin kavereihin kun tuntui että olin kuin kaarnalastu tuuliajolla eli kukaan ei niin välittänyt niin hain turvaa kavereistani.

Tämä tuli minullekin mieleen. Meillä kävi naapurin alakouluikäinen lapsi jatkuvasti, vaikka omamme oli vasta 3- vuotias. Iltaisin piti lähettää kotiin. Jonkin ajan kuluttua tästä perheestä otettiin molemmat lapset huostaan alkoholismin vuoksi. Surullista, että emme tienneet sitä aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka en lapsista mitään tiedäkään tulee mieleen, että teillä on sitä mitä hän ei kotona saa, mutta mistä hän tykkää. Ei kai hän muuten teille tulisi. Välithän siinä huononee, jos tilannetta koittaa pakkokeinoin ratkaista. Mitä jos tekisitte miehenne kanssa suunnitelman, että saisitte selville mikä häntä vetää teille ja mikä työntää kotoa pois. Aikakin voi ratkaista ongelman, kun mielenkiinnon kohteet muuttuvat.

Tää on paras. Ja elämään kuuluu aina rasittavia ihmisiä, kelatkaa sita duunin Annee ja Joukoo sit se toisen yksikön Jasmiina... omg.. Himassa voi valita, lasten kuuluu kasvaa ajatukseen, että heidän pitää tulla toimeeen erilaisten ihmisten kanssa ja ratkoa ongelmat.

Mulla on kanssa just nyt viime viikot riesana pari kakaraa, sellasia termarin kokoisia, tossa pihalla käyvät ilman aikuisia mesoomassa. Ääntä maailmaan mahtuu, mut ne on varsinaisia tuholaisia vetää kukkapenkit ja hyötypuutarhat nurin paiskoo kaikki minkä irti saavat ja tunkee tavaroita ilmastointi hormeihin ja postilaatikoihin, sellasia ihastuttavia tuholaisia, kaikki mikä osuu näköpiiriin pitää rikkoo. Ja mitään ees omia leluja korjata, siivota saatika arvosteta.

Oon suoraan sanonu ja sillon ne tottelee, mut sit kun ne on vanhempiensa "valvonnassa" ei millään ole mitään väliä. Niiden aikuiset tuijottaa mua hölmistyneen näköisinä ja pyörittelee silmiään, eivätkä vastaa edes heippaan. Se perhe ei asu täällä, käyvät vissiin mummilla kylässä.

Tarkoitan että nää on aina aika vaikeita, jos toiset ei vaan tajuu että kyse ei ole ilkeilystä vaan jotain rajaa pitäis olla.

Ihmetyttää ettei ap ole suoraan puhunut lapsen vanhemmille.

Olisiko niin vaikeaa mennä oven taakse ja sanoa ihan asiallisesti, että hei, teidän lapsi viihtyy meillä tosi hyvin, ja hakeutuu meidän pihaan jatkuvasti. Toivottais kuitenkin omaa rauhaa, eikä oo ok, että teidän lapsi on toistuvasti meillä/meidän pihapiirissä. Toivottais, että pitäisitte huolen, että lapsenne oppisi myös kunnioittamaan meidän kotirauhaa. Omat lapsetkin tarvitsevat aikaa ihan perheen kesken, ja tarvitsevat tilaa olla myös muiden vieraiden kanssa.

Joku ehdotti aiemmin, että aletaan selostamaan omaa elämäntarinaa naapurille. Paras on ilmaista asiat ihan suoraan selittelemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että lapsi on autismin kirjolla. Omassa suvussa heitä jonkin verran, sekä lapsia että aikuisia. Tosi yleinen piirre tuntuu olevan jopa ihan aikuisillakin, ettei sosiaalisia konventiota tai yleisiä käytössääntöjä hahmoteta, eli toisen kotiin saatetaan jäädä jumittamaan tuntikausiksi ja jauhaa jostain asiasta, joka ei kiinnosta muita kovin paljoa.

Tällaisille ihmisille auttaa vain suora ja kiertelemätön puhe. Sinun täytyy nyt lähteä meiltä, koska meillä on muuta tekemistä. Etkä saa tulla tänään takaisin ollenkaan. Tms. Tämänkin voi sanoa ystävällisesti, mutta perustelemiseen ei tarvitse lähteä ja lapsen mahdollinen jankuttaminen pitää katkaista alkuunsa.

Ja tsemppiä. Tunnen empatiaa autisminkirjolaisia kohtaan, mutta tiedän myös, miten raskaita he saattavat olla. Itse en oikein kestä tokaluokkalaista sukulaispoikaani, koska hänen aikuiseen takertumisensa, jankuttamisensa ja kaiken kirjaimellisesti ottamisensa käy mun hermoon niin pahasti.

Mikä ap:llä on?

Naapuriperheen heitteille jätetty tenava nurkissaan pyörimässä.