Naapurin lapsi on alkanut muodostua ongelmaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita vanhempia, jotka haluaa vain päästä mahdollisimman vähällä. Mikäs siinä kun naapurit hoitaa ja voi itse keskittyä vaativiin töihinsä. Ilmeisemmin ovat huomanneet, että olette hyvä perhe, joten voivat luottaa teidän katsovan lapsen perään, kuten myös kasvattavan häntä.

Laittakaa stoppi. Mahdollisimman suorasanaisesti ilmaisette, että heidän lapsensa viettää teillä liikaa aikaa ja se ei teille sovi. Voitte kertoa, että olette yrittäneet tätä lapselle sanoa, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa, joten vanhempien tulee tämä asia lapselle kertoa.

No ei todellakaan pidä mitään tuollaista mennä sanomaan naapureille, nehän tulee silmille heti.

Hyvin sanottu, silmille tulevat ja todellinen kiusaaminen voi alkaa. Kertoo jotain jo sekin, ettei pojan vanhempia tunneta, eikä olla siis missään tekemisissä. Siihen on varmasti painava syy.

Lapselle voi sanoa kauniisti ettei sovi ja ohjata kotiin. Vanhempien kanssa voisi käydä keskustelun myös ihan suoraa. Toiset ei vaan tajua ennen kuin sanoo. Meillä oli aikoinaan tälläinen naapuri. Äiti oli lääkäri ja isä ulkomaalainen. Eli siis ihan "hyvä perhe". Äiti vaan oli töissä kokoajan ja isän kotimaassa ei ollut ilmeisesti ongelma että lapsi huitelee maailmalla. Ymmärsi kyllä kun sanottiin asiasta ihan suoraa. Lapsi siis tuli ilman lupaa aidan yli pihalle, soitteli ovikelloa ja kaikkea muuta...

Osin kuulostaa kovin tutulta... Asuimme omakotitalossa, kun ainolaisemme oi pieni. Tutustuimme lähinaapuriin, jossa kolme lasta, keskimmäinen samanikäinen, kuin omamme. Lapsemme ollessa noin 4-vuotias alkoi vierailurumba... Kaksi lapsista ois ollut koko ajan kylässä, välillä soi ovikello aamu kahdeksalta. Pummasivat ruokaa, purkkaa ym. kun oli kerran erehtynyt tarjoamaan... Yksi osasyy kyläilyyn oli meidän lapsen paremmat lelut ja rooliasut, joita oli useita, ja niihin pukeuduttiin koko ajan. Kerran löytyi vierailijan likaiset alushousut meidän lapsen vaatekaapista... Jossain vaiheessa alkoi pieniä leluja häviämään. Myöhemmin löysivät uusia kavereita kai ja vierailut loppuivat pikku hiljaa, eikä kenellekään jäänyt ikävä.

Ootko ap turusta?

Aikoinaan naapurin lapsi tuli joka aamu 7 jälkeen potkimaan meidän ovea. Halusi leikkikaverin pihalle. Pakko oli sanoa käskynä, että älä potki sitä ovea enää ja meillä nukutaan, enkä revi lastani ylös sängystä.

Tuon lapsi tuli illalla sanomaan, että lapseni pitää tulla heille leikkimään. Sanoin, että ei käy. Heti perään tuli tuon naapurin lapsi isänsä kanssa ovelle tenttaamaan, miksi lapseni ei saa tulla heille. Sanoin selittämättä sen kummempaa, että se ei käy.

Siitäkös naapurin äijä sai sen narsistisen haavan nokkaansa. Laukoi suoraan mulle: " v. #un h#or@.

No arvaatte varmaan, ettei sen koommin oltu tekemisissä.

Sanot vaan lapselle, että tänään ei voi tulla leikkimään, kun on muuta tekemistä. Jos lapsi jää kyttäilemään, anna rauhassa kytätä. Hän on kuitenkin vain lapsi. Kysy omalta lapseltasi, haluaako hän leikkiä toisen kanssa ollenkaan. Jos haluaa, sopikaa yhdessä ne ajat, milloin vieras voi teille tulla. Jotkut vanhemmat nauttivat vapaa-ajastaan juuri noin, että lapsi saa vapaasti olla naapurissa.

Ja jos vieras ilmaantuu ei-sovittuihin aikoihin, voitte sanoa, että seuraavan kerran voit tulla leikkimään esim. ensi viikolla. Selviä rajoja kyläilyihim. Ystävällisesti kuitenkin 🤗

Lehkonen on varmaan joku pedofiili?

Mä olin juuri tälläinen kavereiden työnä aina oleva lapsi. Kesäisin en käynyt kotona ollenkaan. Yöt nukkumassa ja sit takaisin kaverille. Tämä ehkä ikävuosien 5-8 välissä?

Syyt tähän? Köyhä koti, siis niin rahallisesti kuin henkisesti. Pieni asunto, ihan liikaa väkeä, ei mitään leluja tms. Ei saatu pitää mitään ääntä, ei näkyä ei kuulua.

Äiti ja isä uskovaisia, ilmeisesti kirkosta kuitenkin eronneet, koska meillä oli telkkari ja äiti vahtasi sitä lumoutuneena kaiken hereilläoloaikansa, ei puhunut meille lapsille, huusi lähinnä. Isän kanssa jutteli, tuntui olevan mustasukkainen kun isä puhui meille. Ja siis biologiset vanhemmat, mutta silti äiti oli jotenkin sairaan mustasukkainen jos isä antoi mitään huomiota meille.

Ruokaa ei ollut, rahaa ei ollut, mitään virikkeitä ei ollut.

Kaverilla? Kaunis, 2 kerroksinen valkoinen omakotitalo. Äiti ja isä, jotka juttelivat lapsille. Äiti joka nauroi ja teki ruokaa, isä joka tuli auttamaan jos ei saatu nintendoa toimimaan.

Sielä oli tilaa, oli siistiä ja aina tuoksui ruoka.

Jossain kohtaa kävi ilmi että tämän perheen äiti ei sitä arvostanut että pyörin siellä niin paljon. Lopulta sanoi sen ihan suoraan ja ihan viime vaiheessa alkoi lyömään oven kiinni vain naamani edestä. Teki kaikkensa että hänen lapset ja minä ei oltaisi kavereita keskenään ja täytyy myöntää että niitä lapsia ei edes tullut ikävä, mutta se koti, se fiilis.. 

Siirryin sitten toiselle kaverille kun en voinut mennä enää sinne ekalle. Sen toisen perheen äiti reagoi täysin erilailla, jos kaverini ei ollut kotona niin perheen äiti pyysi että jäisin hänen kanssa laittamaan pyykkejä ja touhailemaan. Jutteli niitä näitä, näin jälkikäteen tuli mieleen että ehkä hän juurikin kartoitti tilannetta että mitä meillä kotona oli meneillään ja miksi en viihdy kotona.

Se mitä nyt aikuisena toivon että asialle olisi tehty? lastensuojeilmoitus. Ehdottomasti.

Olisiko se ehkä saanut vanhempanikin katsomaan omaa käytöstään? Toivottavasti.

Vierailija kirjoitti:

Heittäkää se junan alle.

Ongelma ratkeaa sillä.

Saattaa olla MGTOW jo noin nuorena?

Vierailija kirjoitti:

Mä olin juuri tälläinen kavereiden työnä aina oleva lapsi. Kesäisin en käynyt kotona ollenkaan. Yöt nukkumassa ja sit takaisin kaverille. Tämä ehkä ikävuosien 5-8 välissä?

Syyt tähän? Köyhä koti, siis niin rahallisesti kuin henkisesti. Pieni asunto, ihan liikaa väkeä, ei mitään leluja tms. Ei saatu pitää mitään ääntä, ei näkyä ei kuulua.

Äiti ja isä uskovaisia, ilmeisesti kirkosta kuitenkin eronneet, koska meillä oli telkkari ja äiti vahtasi sitä lumoutuneena kaiken hereilläoloaikansa, ei puhunut meille lapsille, huusi lähinnä. Isän kanssa jutteli, tuntui olevan mustasukkainen kun isä puhui meille. Ja siis biologiset vanhemmat, mutta silti äiti oli jotenkin sairaan mustasukkainen jos isä antoi mitään huomiota meille.

Ruokaa ei ollut, rahaa ei ollut, mitään virikkeitä ei ollut.

Kaverilla? Kaunis, 2 kerroksinen valkoinen omakotitalo. Äiti ja isä, jotka juttelivat lapsille. Äiti joka nauroi ja teki ruokaa, isä joka tuli auttamaan jos ei saatu nintendoa toimimaan.

Sielä oli tilaa, oli siistiä ja aina tuoksui ruoka.

Jossain kohtaa kävi ilmi että tämän perheen äiti ei sitä arvostanut että pyörin siellä niin paljon. Lopulta sanoi sen ihan suoraan ja ihan viime vaiheessa alkoi lyömään oven kiinni vain naamani edestä. Teki kaikkensa että hänen lapset ja minä ei oltaisi kavereita keskenään ja täytyy myöntää että niitä lapsia ei edes tullut ikävä, mutta se koti, se fiilis.. 

Siirryin sitten toiselle kaverille kun en voinut mennä enää sinne ekalle. Sen toisen perheen äiti reagoi täysin erilailla, jos kaverini ei ollut kotona niin perheen äiti pyysi että jäisin hänen kanssa laittamaan pyykkejä ja touhailemaan. Jutteli niitä näitä, näin jälkikäteen tuli mieleen että ehkä hän juurikin kartoitti tilannetta että mitä meillä kotona oli meneillään ja miksi en viihdy kotona.

Se mitä nyt aikuisena toivon että asialle olisi tehty? lastensuojeilmoitus. Ehdottomasti.

Olisiko se ehkä saanut vanhempanikin katsomaan omaa käytöstään? Toivottavasti.

Sehän se on, kun yhdessä paikassa ei anneta enää jatkuvaa seuralaispalvelua/tarjoiluja, vaan se loppuu, kun sitä ollaan rajattomasti vailla, niin seuraava uhri on jo kiikarissa.

Noin tekee ihan aikuisetkin rajattomat.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin juuri tälläinen kavereiden työnä aina oleva lapsi. Kesäisin en käynyt kotona ollenkaan. Yöt nukkumassa ja sit takaisin kaverille. Tämä ehkä ikävuosien 5-8 välissä?

Syyt tähän? Köyhä koti, siis niin rahallisesti kuin henkisesti. Pieni asunto, ihan liikaa väkeä, ei mitään leluja tms. Ei saatu pitää mitään ääntä, ei näkyä ei kuulua.

Äiti ja isä uskovaisia, ilmeisesti kirkosta kuitenkin eronneet, koska meillä oli telkkari ja äiti vahtasi sitä lumoutuneena kaiken hereilläoloaikansa, ei puhunut meille lapsille, huusi lähinnä. Isän kanssa jutteli, tuntui olevan mustasukkainen kun isä puhui meille. Ja siis biologiset vanhemmat, mutta silti äiti oli jotenkin sairaan mustasukkainen jos isä antoi mitään huomiota meille.

Ruokaa ei ollut, rahaa ei ollut, mitään virikkeitä ei ollut.

Kaverilla? Kaunis, 2 kerroksinen valkoinen omakotitalo. Äiti ja isä, jotka juttelivat lapsille. Äiti joka nauroi ja teki ruokaa, isä joka tuli auttamaan jos ei saatu nintendoa toimimaan.

Sielä oli tilaa, oli siistiä ja aina tuoksui ruoka.

Jossain kohtaa kävi ilmi että tämän perheen äiti ei sitä arvostanut että pyörin siellä niin paljon. Lopulta sanoi sen ihan suoraan ja ihan viime vaiheessa alkoi lyömään oven kiinni vain naamani edestä. Teki kaikkensa että hänen lapset ja minä ei oltaisi kavereita keskenään ja täytyy myöntää että niitä lapsia ei edes tullut ikävä, mutta se koti, se fiilis.. 

Siirryin sitten toiselle kaverille kun en voinut mennä enää sinne ekalle. Sen toisen perheen äiti reagoi täysin erilailla, jos kaverini ei ollut kotona niin perheen äiti pyysi että jäisin hänen kanssa laittamaan pyykkejä ja touhailemaan. Jutteli niitä näitä, näin jälkikäteen tuli mieleen että ehkä hän juurikin kartoitti tilannetta että mitä meillä kotona oli meneillään ja miksi en viihdy kotona.

Se mitä nyt aikuisena toivon että asialle olisi tehty? lastensuojeilmoitus. Ehdottomasti.

Olisiko se ehkä saanut vanhempanikin katsomaan omaa käytöstään? Toivottavasti.

Voi, kaikkea hyvää sulle!

PS. Miksi telkkari liittyy siihen onko uskovaisia!?

Koeta nyt vain käsittää tämä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita selvät rajat. Kun tunkee tänään, sano jämäkästi ettei nyt käy ja vedä ovi kiinni. Turhaa sinne on omia ahdistuksia kaataa. Jokainen päättää itse ketä päästää kotiinsa.

Ei, ap tahtoo pitää ovet auki.

Ap:lla on oikeus pitää kaikki kotinsa ovet ja ikkunat sepposen selällään vaikka vuorokaudet ympäriinsä, jos hän niin tahtoo. Se on hänen kotinsa.

Kenelläkään ei silti ole lupaa tulla tuosta vaan sisään ap:n kotiin silloin kuin sattuu huvittamaan ja asettautua sinne taloksi. Piste.

Joo, mutta kun ap:lla ei näytä olevan omaa tahtoa sen vertaa, että pystyisi sanomaan EI lapselle tai vanhemmilleen, niin ratkaisuksi jäänee ovien lukossa pitäminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin juuri tälläinen kavereiden työnä aina oleva lapsi. Kesäisin en käynyt kotona ollenkaan. Yöt nukkumassa ja sit takaisin kaverille. Tämä ehkä ikävuosien 5-8 välissä?

Syyt tähän? Köyhä koti, siis niin rahallisesti kuin henkisesti. Pieni asunto, ihan liikaa väkeä, ei mitään leluja tms. Ei saatu pitää mitään ääntä, ei näkyä ei kuulua.

Äiti ja isä uskovaisia, ilmeisesti kirkosta kuitenkin eronneet, koska meillä oli telkkari ja äiti vahtasi sitä lumoutuneena kaiken hereilläoloaikansa, ei puhunut meille lapsille, huusi lähinnä. Isän kanssa jutteli, tuntui olevan mustasukkainen kun isä puhui meille. Ja siis biologiset vanhemmat, mutta silti äiti oli jotenkin sairaan mustasukkainen jos isä antoi mitään huomiota meille.

Ruokaa ei ollut, rahaa ei ollut, mitään virikkeitä ei ollut.

Kaverilla? Kaunis, 2 kerroksinen valkoinen omakotitalo. Äiti ja isä, jotka juttelivat lapsille. Äiti joka nauroi ja teki ruokaa, isä joka tuli auttamaan jos ei saatu nintendoa toimimaan.

Sielä oli tilaa, oli siistiä ja aina tuoksui ruoka.

Jossain kohtaa kävi ilmi että tämän perheen äiti ei sitä arvostanut että pyörin siellä niin paljon. Lopulta sanoi sen ihan suoraan ja ihan viime vaiheessa alkoi lyömään oven kiinni vain naamani edestä. Teki kaikkensa että hänen lapset ja minä ei oltaisi kavereita keskenään ja täytyy myöntää että niitä lapsia ei edes tullut ikävä, mutta se koti, se fiilis.. 

Siirryin sitten toiselle kaverille kun en voinut mennä enää sinne ekalle. Sen toisen perheen äiti reagoi täysin erilailla, jos kaverini ei ollut kotona niin perheen äiti pyysi että jäisin hänen kanssa laittamaan pyykkejä ja touhailemaan. Jutteli niitä näitä, näin jälkikäteen tuli mieleen että ehkä hän juurikin kartoitti tilannetta että mitä meillä kotona oli meneillään ja miksi en viihdy kotona.

Se mitä nyt aikuisena toivon että asialle olisi tehty? lastensuojeilmoitus. Ehdottomasti.

Olisiko se ehkä saanut vanhempanikin katsomaan omaa käytöstään? Toivottavasti.

Voi, kaikkea hyvää sulle!

PS. Miksi telkkari liittyy siihen onko uskovaisia!?

Lestoissa on niitä ,jotka ei hyväksy televisiota eikä sivusta täytettävää pesukonetta, jossa näkyy kun pikkarit pyörii pesussa. Sinänsähän ovat oikeassa kun huomioi mitä paskaa TV ohjelmat nykyisin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin juuri tälläinen kavereiden työnä aina oleva lapsi. Kesäisin en käynyt kotona ollenkaan. Yöt nukkumassa ja sit takaisin kaverille. Tämä ehkä ikävuosien 5-8 välissä?

Syyt tähän? Köyhä koti, siis niin rahallisesti kuin henkisesti. Pieni asunto, ihan liikaa väkeä, ei mitään leluja tms. Ei saatu pitää mitään ääntä, ei näkyä ei kuulua.

Äiti ja isä uskovaisia, ilmeisesti kirkosta kuitenkin eronneet, koska meillä oli telkkari ja äiti vahtasi sitä lumoutuneena kaiken hereilläoloaikansa, ei puhunut meille lapsille, huusi lähinnä. Isän kanssa jutteli, tuntui olevan mustasukkainen kun isä puhui meille. Ja siis biologiset vanhemmat, mutta silti äiti oli jotenkin sairaan mustasukkainen jos isä antoi mitään huomiota meille.

Ruokaa ei ollut, rahaa ei ollut, mitään virikkeitä ei ollut.

Kaverilla? Kaunis, 2 kerroksinen valkoinen omakotitalo. Äiti ja isä, jotka juttelivat lapsille. Äiti joka nauroi ja teki ruokaa, isä joka tuli auttamaan jos ei saatu nintendoa toimimaan.

Sielä oli tilaa, oli siistiä ja aina tuoksui ruoka.

Jossain kohtaa kävi ilmi että tämän perheen äiti ei sitä arvostanut että pyörin siellä niin paljon. Lopulta sanoi sen ihan suoraan ja ihan viime vaiheessa alkoi lyömään oven kiinni vain naamani edestä. Teki kaikkensa että hänen lapset ja minä ei oltaisi kavereita keskenään ja täytyy myöntää että niitä lapsia ei edes tullut ikävä, mutta se koti, se fiilis.. 

Siirryin sitten toiselle kaverille kun en voinut mennä enää sinne ekalle. Sen toisen perheen äiti reagoi täysin erilailla, jos kaverini ei ollut kotona niin perheen äiti pyysi että jäisin hänen kanssa laittamaan pyykkejä ja touhailemaan. Jutteli niitä näitä, näin jälkikäteen tuli mieleen että ehkä hän juurikin kartoitti tilannetta että mitä meillä kotona oli meneillään ja miksi en viihdy kotona.

Se mitä nyt aikuisena toivon että asialle olisi tehty? lastensuojeilmoitus. Ehdottomasti.

Olisiko se ehkä saanut vanhempanikin katsomaan omaa käytöstään? Toivottavasti.

Voi, kaikkea hyvää sulle!

PS. Miksi telkkari liittyy siihen onko uskovaisia!?

Lestoissa on niitä ,jotka ei hyväksy televisiota eikä sivusta täytettävää pesukonetta, jossa näkyy kun pikkarit pyörii pesussa. Sinänsähän ovat oikeassa kun huomioi mitä paskaa TV ohjelmat nykyisin on.

Pesukonejuttu on viimevuosisadalta, ei pidä enää paikkaansa. TV:n katselua kannattaakin rajoittaa, meidän kaikkien uskosta riippumatta.

Juurikin näin! Aikuisena se ajaa sitten Vappuna väkijoukkoon ja huutaa: väisty saatana jumalan nimessä!

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli tuollainen ahdistava takertujakaveri. Asuimme vierekkäisissä omakotitaloissa eli olimme todellakin NAAPUREITA emmekä ainoastaan asuneet lähekkäin. Hänelle ei auttanut selitellä mitään, alkoi vain kauhea vänkäys vaikka yritin sanoa "ei."

En muista miksi sitten lopulta VUOSIA, VUOSIA, VUOSIA myöhemmin katkoin välit, mutta se oli elämäni paras päätös. Välillä nykyäänkin huokaisen helpotuksesta, kun tajuan, ettei hän enää pommita ja roiku oven takana. Ihan kamalaa.

Pojallani oli tuollainen takiainen kaverina myös alakoulu ikäisenä, välillä ihan mukava poika, mutta ei hyväksynyt koskaan jos poikani sanoi ettei nyt voi olla. Pisti äitinsä soittamaan minulle jos poikaa ei huvittanut vastata puhelu/viesti pommitukseen, oli todella raskasta toisinaan. Kaveruus päättyi kun muutimme kauemmas ja tämä poika oli lähettänyt pojalleni vihoissaan todella törkeitä viestejä. Olisi ollut oikein ilmoittaa äidilleen, mutta päädyimme estämään koko perheen numerot, eikä harmita yhtään. Myöhemmin Kuulin että tästä kaverista oli teininä tullut oikein kunnon häirikkö ja kiusaaja, elkeet oli tuohon jo hyvin nuorena näkyvissä.

Vierailija kirjoitti:

Ootko ap turusta?

Olenhan minä. Mistä arvasit?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin juuri tälläinen kavereiden työnä aina oleva lapsi. Kesäisin en käynyt kotona ollenkaan. Yöt nukkumassa ja sit takaisin kaverille. Tämä ehkä ikävuosien 5-8 välissä?

Syyt tähän? Köyhä koti, siis niin rahallisesti kuin henkisesti. Pieni asunto, ihan liikaa väkeä, ei mitään leluja tms. Ei saatu pitää mitään ääntä, ei näkyä ei kuulua.

Äiti ja isä uskovaisia, ilmeisesti kirkosta kuitenkin eronneet, koska meillä oli telkkari ja äiti vahtasi sitä lumoutuneena kaiken hereilläoloaikansa, ei puhunut meille lapsille, huusi lähinnä. Isän kanssa jutteli, tuntui olevan mustasukkainen kun isä puhui meille. Ja siis biologiset vanhemmat, mutta silti äiti oli jotenkin sairaan mustasukkainen jos isä antoi mitään huomiota meille.

Ruokaa ei ollut, rahaa ei ollut, mitään virikkeitä ei ollut.

Kaverilla? Kaunis, 2 kerroksinen valkoinen omakotitalo. Äiti ja isä, jotka juttelivat lapsille. Äiti joka nauroi ja teki ruokaa, isä joka tuli auttamaan jos ei saatu nintendoa toimimaan.

Sielä oli tilaa, oli siistiä ja aina tuoksui ruoka.

Jossain kohtaa kävi ilmi että tämän perheen äiti ei sitä arvostanut että pyörin siellä niin paljon. Lopulta sanoi sen ihan suoraan ja ihan viime vaiheessa alkoi lyömään oven kiinni vain naamani edestä. Teki kaikkensa että hänen lapset ja minä ei oltaisi kavereita keskenään ja täytyy myöntää että niitä lapsia ei edes tullut ikävä, mutta se koti, se fiilis.. 

Siirryin sitten toiselle kaverille kun en voinut mennä enää sinne ekalle. Sen toisen perheen äiti reagoi täysin erilailla, jos kaverini ei ollut kotona niin perheen äiti pyysi että jäisin hänen kanssa laittamaan pyykkejä ja touhailemaan. Jutteli niitä näitä, näin jälkikäteen tuli mieleen että ehkä hän juurikin kartoitti tilannetta että mitä meillä kotona oli meneillään ja miksi en viihdy kotona.

Se mitä nyt aikuisena toivon että asialle olisi tehty? lastensuojeilmoitus. Ehdottomasti.

Olisiko se ehkä saanut vanhempanikin katsomaan omaa käytöstään? Toivottavasti.

Voi, kaikkea hyvää sulle!

PS. Miksi telkkari liittyy siihen onko uskovaisia!?

Lestoissa on niitä ,jotka ei hyväksy televisiota eikä sivusta täytettävää pesukonetta, jossa näkyy kun pikkarit pyörii pesussa. Sinänsähän ovat oikeassa kun huomioi mitä paskaa TV ohjelmat nykyisin on.

Pesukonejuttu on viimevuosisadalta, ei pidä enää paikkaansa. TV:n katselua kannattaakin rajoittaa, meidän kaikkien uskosta riippumatta.

Lopetin television katselun 20 v sitten. Oman pään tyhmyys riittää hyvin, ei tarvitse ladata lisää. irl täytyy muistaa etten moralisoi muiden töllötystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootko ap turusta?

Olenhan minä. Mistä arvasit?

Ap

Vitsi vitsi, ei ollut yhnettä Turun murresanaa. Se on niin tarttuva murre, että pakosti tulisi esiin. Väläkö sillä, ei täältä oven taakse tulla, kiitos on ollut ihan hyvä keskustelu. Moni lapsi on taatusti yksin,  kesäloman aikaan etenkin. Hyppäsin mukaan, vaikka lapseni ovat onnellisia aikuisia, tunnen kaikesta niin suunnatonta kiitollisuutta.

Ap on käynyt porvoossa ja mammat mukana.