Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Munasoluluovutuksella raskaaksi?
24.06.2022 |
Ollaan käännetty kaikki kivet omien sukusolujen kanssa, ja nyt edessä pian raskauden yritys luovutetulla munasolulla.
Ollaan käyty läpi keskusteluita ja arviointeja, ja kaikki on valmista. Luulin olevani jo täysin valmis, mutta nyt loppumetreillä on alkanut jännittää, miltä tuntuisi kantaa lapsi, jossa on toisen ihmisen dna. En halua enää kysellä lääkäriltä, etten vaikuttaisi ihan tuuliviiriltä. Ehkä tämä on se sama tunne, kun jollakin tulee ennen alttarille kävelyä. Eli vaikka haluaa asiaa kovasti, niin rimakauhu iskee.
Onkohan tämä tunne normaali ja asiaan kuuluva? Ja siis en tiedä, mitä emmin kun järjen tasolla olen älyttömän kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja haluan lapsen, piste. Jokin tunnepuoli nyt vain on alkanut jumittamaan. Mitä jos se lapsi ei tunnukaan omalta? Tai jos hän onkin ihan kuten mieheni, ja minä tunnen itseni aina ulkopuoliseksi, jos ei yhtään muistutakaan minua? Siis tällaisia omituisia ajatuksia on alkanut tupsahdella mieleen...
Olen idiootti, kun nyt pitäisi olla vain loputtoman kiitollinen, tiedän sen. Pitäisikö minun antaa näiden ajatusten vain olla ja mennä, vai pitäisikö näihin regoida?
Kommentit (62)
Rakastan valtavasti perheenjäseneksi tullutta koiraani. Uskon lahjasolulapsen kohdalla tilanteen olevan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Tästä puhutaan yllättävän vähän mutta synnytyksen jälkeen, maidon noustessa nainen läpikäy kovan yleensä euforisen oksitosiini/hormonimyrskyn, jonka tarkoituksena on saada nainen kiintymään ja rakastumaan vauvaan. Eli on todennäköistä että koet tämän saman prosessin. Itse ainakin vasta tuossa kohtaa rakastuin vauvaan, siihen asti olin odottavalla kannalla hänen suhteensa enkä muutenkaan ole tavallaan erityisen tunteellinen ihminen. Tuo oli kuitenkin upea kokemus! Tunne kyllä haaleni ajan mittaan ja uhmaikäistä ei ehkä rakasta samalla lailla euforisella tavalla mutta hormonimyrsky ehkä auttoi kaiken kaikkiaan kiintymään lapseen pidemmälläkin tähtäimellä. Toisaalta ajan mittaan lapsesta on muuten tullut oma ja rakas, kun häneen ja hänen persoonaansa on kunnolla tutustunut. Olen ajatellut että tämän kokemuksen myötä uskaltaisin hankkia lahjasolulapsen, jos sellainen tilaisuus vielä tulisi (ikää on jo melko paljon). Muuten en tietenkään tiedä mitään ap tilanteestasi enkä sinänsä voi neuvoa. Mutta ajattelin että tämä saattaisi auttaa päätöksenteossa. Tosin eivät kaikki naiset varmaan hormonimyrskyä koe samalla tavalla joten siitäkään ei ole ehkä takeita...