Lauri 32 vee on yksinäinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tuossa jutussa olisi ollut nainen tämä ketju olisi jo kymmenen sivua ja täynnä laihdutus- ja muita muodonmuutoskehoituksia sekä samanaikaisesti miesten älinää siitä miten naiset eivät voi olla yksinäisiä, nainen saa aina seuraa.

Jos hän olisi nainen, miehet olisivat keskustelleet artikkelin sisällöstä. Naispuolinen ap keksittyi PELKÄSTÄÄN halventamaan miehen ulkonäköä.

Laurin ulkonäössä ei ole mitään vikaa eikä ulkonäöllä ylipäänsä ole merkitystä ystävyyssuhteissa.

Ei se ole aina yksinäisen oma vika. Taustalla voi olla traumoja koulukiusaamisesta siihen, että sut on jätetty yhteisön ulkopuolelle.

Itse olen muuttanut perheen kanssa lapsesta asti eri paikkakunnille, mitkään ystävyyssuhteet eivät ole. Yläasteella olin luokassa se, jolla ei ollut yhtä ainoaa ystävää, siitä eräs manipuloiva narttu piti huolen samalla kun esitti olevansa enkeli opettajien silmissä. Tytöt/naiset ovat olleet minua kohtaan ylipäätään niin julmia teininä, että en edelleenkään kykene luottamaan oikeastaan naisiin. Olen käynyt terapiassa vuosia ja nyt kun vihdoin uskaltaisin ystävystyä naisten kanssa, kenelläkään ei ole aikaa uusille ystävyyssuhteille yleensä.

Ystävyyssuhteiden luominen vie AIKAA ja vaatii effortteja. Minullakin oli orastavia kaveruudenalkuja ennen koronaa lähinnä töistä, mutta en ole koronan takia päässyt syventämään niitä - ja nämä tyypit ovat esim. Perheytyneet eikä heillä riitä aikaa kuin kerran puolessa vuodessa näkemiselle. Eikä siinä mitään, mutta se on se realiteetti. Eli älkää jaksako jauhaa siitä, että yksinäisyys on ihmisen omaa syytä pelkästään, asiat ei ole niin mustavalkoisia. Kun taas kerrot olevasi yksinäinen, ihmiset alkaa karttaa sua kuin ruttoa. Joudun jatkuvasti maskaamaan sosiaalisesti, jotta kukaan ei näkisi yksinäisyyttäni ja tarpeitani. Kun osoitat tarvitsevuutta, ihmiset kaikkoaa. Ja nykyään on muutenkin tämä kulttuuri sellainen, että halutaan vähän kaikkea mutta ei sitoutua mihinkään - edes toisen näkemiseen. Ja kun toista näkee, pitäisi tarjota kaikenmaailman sirkustemppuja, pelkkä toisen näkeminen kun ei riitä. On niin paljon muitakin vaihtoehtoja.

N30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä Lauri? Itsekin olen yksinäinen, mutta minkäs sille voi. Olen juuri eronnut ja kriteerit miehelle ovat nyt kovemmat. En halua tehdä samoja virheitä uudelleen, joten toki on vaikeampaa löytää miestä, kun vaadin tällä kertaa enemmän. Saisi olla pitkä/pitkähkö, hoikka tai urheilullinen, älykäs, ystävällinen, terveelliset elämäntavat, eläinrakas ja vakaa ihminen. N35

On luultavasti aina helpompaa aloittaa parisuhteen etsiminen siitä, mitä itse toivoisi ja haluaisi, ellei peräti vaatisi mitä kumppanin tulee olla. Sinäkin aloitit seikasta, jolle hyvin harva meistä voi yhtään mitään.

Ei siinä mitään jokaisella meistä on oikeus omiin haaveisiin ja unelmiin. En käy väittämään tässä kohtaa, ettei mahd. kumppnain ulkonäöllä olisi mitään merkitystä. - Onhan se (tosien ulkonäkö) kuitenkin usein ensimmäinen seikka, jonka huomaamme toisessa. 

 Mutta kysyn silti kuinka usein kysymme itseltämme, että mitä itse voisimme antaa parisuhteelle ja kumppanillemme?

Uskovainen mies

Tiedän kyllä, mitä minulla on annettavaa. Kasvatin omanarvontunnon ja vasta sitten uskalsin lähteä huonosta suhteesta. Listasin ulkoiset "vaatimukset" ensin, koska niitä on vain 2. Muita toiveita on enemmän. Ja ulkoisista piirteistä on aina mahdollista joustaa, muusta ei. Vasta tarpeeksi monien huonojen kokemusten perusteella minulle on selkiytynyt se, mitä todella haluan. Kumppanin tulee olla hyvä ihminen, mutta myös omaan silmääni viehättävä, jotta vetovoimaa löytyy. Minusta 170cm naisena ei ole liikaa vaadittu, että kumppanini olisi edes 175cm. On vaikeaa tuntea vetoa 10cm itseään lyhyempään mieheen. Kokeiltu on. Pidän itsestäni huolta, joten mies saisi myös tehdä näin. Alkoholismi on yksi suurimmista turn-offeista. Älykäs ja ystävällinen täytyy olla, kuten itsekin koen olevani, jotta ollaan samalla aallonpituudella. Vakaus merkitsee sitä, että ei olla parisuhteessa ratkomassa omia ongelmia, vaan ollaan sinut itsensä kanssa. Eläinrakkaus on must. T. Uskossa oleva nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä onneksi korona-aika on ohi ja ystäviä saa helpommin kuin ennen koronaa.

Korona ei muuttanut millään tavoin ystävien saamista. Tottakai se ensimmäinen talvi ja kevät olivat outoja, mutta jo eka koronakesä oli ihan normaali joka paikassa. Koronaa on siis ihan turha syyttää.

Oma saamattomuus on yleensä yksinäisen ongelma. Ja sitten ne kriteerit! Ne ovat yksi suurin syy ystävättömyyteen. Tuo yksikin eronnut mamma luetteli heti monta juttua, miltä miehen tulee näyttää, että hän edes vilkaisee. Eihän se niin mene, ei ainakaan minun mielestäni.

Jos haluaa, että muut arvostavat ja pitävät, niin pitää osata arvostaa muita ja pitää osata arvostaa varsinkin sitä itseään. Kun on sinut itsensä kanssa, niin se näkyy ja sellaisen ihmisen luokse on helppo tulla. Pitää osata myös katsoa silmiin ja olla hieman enemmän kuin vain joku ventovieras ohikulkija.

Tämä, eli pitää olla hieman enemmän kuin vain joku ventovieras ohikulkija, on totta. Sellainen hieman enemmän voi olla vaikka jo nyt juhannuksena, kun menee ihmisten ilmoille tai vaikka ihan kauppaan. Kun on kohtelias ja mukava kaikille, niin pääsee aina eteenpäin.

Löysin itselleni muutama vuosi sitten ystävän kaupasta. Kävin siellä tiettynä viikonpäivänä suurinpiirtein samaan aikaan töiden jälkeen ja silmiini osui mies, joka teki samoin. Aloimme moikata ja kohta jo juttelimme. Juttua riitti vaikka puoleksi tunniksi ja siitä lähti ystävyytemme.

Olen mennyt myös vapaaehtoiseksi kylän järjestämiin tempauksiin ja sieltä olen löytänyt kavereita ja jopa hyviä sellaisia.

Minua häiritsi Laurin maininta syntyvyyden laskemisesta. Hänestä paistaa läpi tietynlainen asenne naisia kohtaan. Sori, ei kiinnosta. Nykyaikana perheen perustaminen ei ole kaikille ykkösprioriteetti, ja hyvä niin. Ei maapallon takia, vaan että on vapaus valita. Jokaisella on oikeus vapauteen, se on tärkeintä.

Voi olla että epätoivo näkyy henkilössä. Itse välttelen yksinäisiä miehiä sillä heillä on tapana olla todella läheisriippuvaisia ja takertuvia sekä syyllistäviä jos viettääkin vaikka juhlapyhän kavereiden kanssa eikä parisuhteillen. Pitäisi olla 24/7 yksinäisyyden poistaja, se on liian raskasta. Jutun henkilö voisi käydä terapiassa ja aloittaa vapaaehtoistyön tms. niin olisi sosiaalista elämää jota rakentaa pikkuhiljaa eteenpäin. Ehkäpä se kumppanikin tarttuu sitten matkaan helpommin. Vastuu onnellisuudesta löytyy katsomalla peiliin, ei toisesta ihmisestä. Oman onnellisuuden ulkoistaminen johtaa juurikin jutun henkilön tilanteeseen. Harmi ettei hän lähde psykologin jutusille, sieltä saisi näkökulmaa näihin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä Lauri? Itsekin olen yksinäinen, mutta minkäs sille voi. Olen juuri eronnut ja kriteerit miehelle ovat nyt kovemmat. En halua tehdä samoja virheitä uudelleen, joten toki on vaikeampaa löytää miestä, kun vaadin tällä kertaa enemmän. Saisi olla pitkä/pitkähkö, hoikka tai urheilullinen, älykäs, ystävällinen, terveelliset elämäntavat, eläinrakas ja vakaa ihminen. N35

On luultavasti aina helpompaa aloittaa parisuhteen etsiminen siitä, mitä itse toivoisi ja haluaisi, ellei peräti vaatisi mitä kumppanin tulee olla. Sinäkin aloitit seikasta, jolle hyvin harva meistä voi yhtään mitään.

Ei siinä mitään jokaisella meistä on oikeus omiin haaveisiin ja unelmiin. En käy väittämään tässä kohtaa, ettei mahd. kumppnain ulkonäöllä olisi mitään merkitystä. - Onhan se (tosien ulkonäkö) kuitenkin usein ensimmäinen seikka, jonka huomaamme toisessa. 

 Mutta kysyn silti kuinka usein kysymme itseltämme, että mitä itse voisimme antaa parisuhteelle ja kumppanillemme?

Uskovainen mies

Älykäs, ystävällinen, terveelliset elämäntavat, eläinrakas ja vakaa ihminen - minusta aika normaalit toiveet elämänkumppanille. Kukaan tuskin hakemalla hakee tyhmää tai sivistymätöntä ihmistä, olkoonkin että kaikille älykkyys ei ole merkittävä "kriteeri".

Ystävällisyys - haluaisiko joku elämänkumppanin, joka on ilkeä  ja vihamielinen?

Terveelliset elämäntavat - nämäkään eivät ole kaikille tärkeitä, mutta jos ne ovat itselle tärkeitä niin eikö elämästä todennäköisesti tule parempaa sellaisen kumppanin kanssa, joka arvostaa samoja asioita?

Eläinrakas - tämä oli itsellenikin ehdoton kriteeri. Minulla oli koiria, kun tapasin kumppanini, ja minulla tulee olemaan koiria tulevaisuudessakin. Olisi ollut turha edes jatkaa tutustumista ihmiseen, joka ei pidä koirista. Onnekseni puolisoni tykkää eläimistä laajemminkin.

Vakaa - harva taitaa tätä mainita, mutta kuinka moni haluaa epävakaan kumppanin?

Omaa silmää miellyttävä, puoleensavetävä, sellainen jota haluaa katsella ja kosketella - jokainen meistä haluaa sellaisen elämänkumppanin. Muuten hän ei voi ylipäänsä olla parisuhde- ja seksikumppani vaan pelkkä ystävä. Tuota kirjoittajaa miellyttää pitkä ja hoikka, minua lyhyt ja normaali/tanakka. En pystyisi pakottamaan itseäni viehättymään pitkistä ja hoikista miehistä enkä usko, että hän pystyisi pakottamaan itseään viehättymään lyhyistä ja tanakoista. Mieltymykset ovat tosi syvällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä Lauri? Itsekin olen yksinäinen, mutta minkäs sille voi. Olen juuri eronnut ja kriteerit miehelle ovat nyt kovemmat. En halua tehdä samoja virheitä uudelleen, joten toki on vaikeampaa löytää miestä, kun vaadin tällä kertaa enemmän. Saisi olla pitkä/pitkähkö, hoikka tai urheilullinen, älykäs, ystävällinen, terveelliset elämäntavat, eläinrakas ja vakaa ihminen. N35

On luultavasti aina helpompaa aloittaa parisuhteen etsiminen siitä, mitä itse toivoisi ja haluaisi, ellei peräti vaatisi mitä kumppanin tulee olla. Sinäkin aloitit seikasta, jolle hyvin harva meistä voi yhtään mitään.

Ei siinä mitään jokaisella meistä on oikeus omiin haaveisiin ja unelmiin. En käy väittämään tässä kohtaa, ettei mahd. kumppnain ulkonäöllä olisi mitään merkitystä. - Onhan se (tosien ulkonäkö) kuitenkin usein ensimmäinen seikka, jonka huomaamme toisessa. 

 Mutta kysyn silti kuinka usein kysymme itseltämme, että mitä itse voisimme antaa parisuhteelle ja kumppanillemme?

Uskovainen mies

En oikein ymmärrä avautumistasi. Naisilla tuntuu yleensä olevan aika hyvä käsitys siitä, mitä kumppanilta on realistista odottaa. Miehillä tuntuisi olevan suurempia vaikeuksia tämän asian kanssa. Fyysinen vetovoima on aika keskeinen asia parisuhteessa, ja siihen suurimmalla osalla vaikuttaa ulkonäkö. Mitäpä veikkaat mitä tulisi suhteesta, jossa säälistä annetaan mahdollisuus jollekin joka ei viehätä, koska eihän hän ole itse voinut vaikuttaa ulkonäköönsä? Voin sanoa ettei siitä ainakaan onnellista suhdetta tule.

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsi Laurin maininta syntyvyyden laskemisesta. Hänestä paistaa läpi tietynlainen asenne naisia kohtaan. Sori, ei kiinnosta. Nykyaikana perheen perustaminen ei ole kaikille ykkösprioriteetti, ja hyvä niin. Ei maapallon takia, vaan että on vapaus valita. Jokaisella on oikeus vapauteen, se on tärkeintä.

Tämä pisti minullakin silmään. Ikävän monella yksinäisyydestä kärsivällä miehellä on rajoittuneita ja ahdasmielisiä asenteita naisia kohtaan. Naisen pitää tarjota miehelle mahdollisuus parisuhteeseen ja avioliittoon ja ryhtyä sitten miehen lasten isäksi. Ei saa olla mikään "uraohjus" tai "bilehile" (= jotain muuta kuin se myyttinen vaimotyyppi). Niin, ja "pelkäksi" ystäväksi nainen ei tietenkään kelpaa, koska hän on Nainen. Veikkaan, että yksi syy laurien yksinäisyyteen piilee siinä, että he eivät näe naisia yksilöinä ja potentiaalisina kavereina vaan tähtäin on aina pariutumisessa. Ja vielä hyvin ahtaan mallin mukaisessa sellaisessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole aina yksinäisen oma vika. Taustalla voi olla traumoja koulukiusaamisesta siihen, että sut on jätetty yhteisön ulkopuolelle.

Itse olen muuttanut perheen kanssa lapsesta asti eri paikkakunnille, mitkään ystävyyssuhteet eivät ole. Yläasteella olin luokassa se, jolla ei ollut yhtä ainoaa ystävää, siitä eräs manipuloiva narttu piti huolen samalla kun esitti olevansa enkeli opettajien silmissä. Tytöt/naiset ovat olleet minua kohtaan ylipäätään niin julmia teininä, että en edelleenkään kykene luottamaan oikeastaan naisiin. Olen käynyt terapiassa vuosia ja nyt kun vihdoin uskaltaisin ystävystyä naisten kanssa, kenelläkään ei ole aikaa uusille ystävyyssuhteille yleensä.

Ystävyyssuhteiden luominen vie AIKAA ja vaatii effortteja. Minullakin oli orastavia kaveruudenalkuja ennen koronaa lähinnä töistä, mutta en ole koronan takia päässyt syventämään niitä - ja nämä tyypit ovat esim. Perheytyneet eikä heillä riitä aikaa kuin kerran puolessa vuodessa näkemiselle. Eikä siinä mitään, mutta se on se realiteetti. Eli älkää jaksako jauhaa siitä, että yksinäisyys on ihmisen omaa syytä pelkästään, asiat ei ole niin mustavalkoisia. Kun taas kerrot olevasi yksinäinen, ihmiset alkaa karttaa sua kuin ruttoa. Joudun jatkuvasti maskaamaan sosiaalisesti, jotta kukaan ei näkisi yksinäisyyttäni ja tarpeitani. Kun osoitat tarvitsevuutta, ihmiset kaikkoaa. Ja nykyään on muutenkin tämä kulttuuri sellainen, että halutaan vähän kaikkea mutta ei sitoutua mihinkään - edes toisen näkemiseen. Ja kun toista näkee, pitäisi tarjota kaikenmaailman sirkustemppuja, pelkkä toisen näkeminen kun ei riitä. On niin paljon muitakin vaihtoehtoja.

N30

Huhheijaa miten katkeraa ja vihamielistä tekstiä.

Ehkä sinun on todellakin paras etsiä hieman itseäsi vielä, sillä en oikein usko, että kanssasi olisi kovin mukavaa ja leppoisaa.

Miksi yksinäisten pitää aina alkaa tehdä vapaaehtoistyötä? Tekeekö perheellisetkin sitä? (Lasten harrastusten tuomaa pakollista vapaaehtoistyötä ei lasketa) Me yksinäiset tehdään jo muutenkin näkymätöntä vapaaehtoistyötä: hoidetaan omia vanhempia ja sisarusten lapsia, hoidetaan vanhojen naapureiden asioita, lahjoitetaan huomattavia summia omien kummilasten elämän rahoittamiseen jnejne.

Laurin pitää hommata uudet silmälasit ja föönata tukka pystyyn, niin hän muuttuu heti dynaamisemman näköiseksi kundiksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksinäisten pitää aina alkaa tehdä vapaaehtoistyötä? Tekeekö perheellisetkin sitä? (Lasten harrastusten tuomaa pakollista vapaaehtoistyötä ei lasketa) Me yksinäiset tehdään jo muutenkin näkymätöntä vapaaehtoistyötä: hoidetaan omia vanhempia ja sisarusten lapsia, hoidetaan vanhojen naapureiden asioita, lahjoitetaan huomattavia summia omien kummilasten elämän rahoittamiseen jnejne.

No, miksi?

YKSI kirjoittaja arveli edellä, että vapaaehtoistoiminnasta voisi saada merkitystä ja jopa niitä uusia ystäviä. Miksi luit sen niin, että yksinäisten pitää alkaa tehdä vapaaehtoistyötä?

Vierailija kirjoitti:

Laurin pitää hommata uudet silmälasit ja föönata tukka pystyyn, niin hän muuttuu heti dynaamisemman näköiseksi kundiksi.

Andy McCoy vasta onkin dynaamisen näköinen - ei ole edes tarvinnut hankkia silmälaseja tai föönata tukkaa pystyyn.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole aina yksinäisen oma vika. Taustalla voi olla traumoja koulukiusaamisesta siihen, että sut on jätetty yhteisön ulkopuolelle.

Itse olen muuttanut perheen kanssa lapsesta asti eri paikkakunnille, mitkään ystävyyssuhteet eivät ole. Yläasteella olin luokassa se, jolla ei ollut yhtä ainoaa ystävää, siitä eräs manipuloiva narttu piti huolen samalla kun esitti olevansa enkeli opettajien silmissä. Tytöt/naiset ovat olleet minua kohtaan ylipäätään niin julmia teininä, että en edelleenkään kykene luottamaan oikeastaan naisiin. Olen käynyt terapiassa vuosia ja nyt kun vihdoin uskaltaisin ystävystyä naisten kanssa, kenelläkään ei ole aikaa uusille ystävyyssuhteille yleensä.

Ystävyyssuhteiden luominen vie AIKAA ja vaatii effortteja. Minullakin oli orastavia kaveruudenalkuja ennen koronaa lähinnä töistä, mutta en ole koronan takia päässyt syventämään niitä - ja nämä tyypit ovat esim. Perheytyneet eikä heillä riitä aikaa kuin kerran puolessa vuodessa näkemiselle. Eikä siinä mitään, mutta se on se realiteetti. Eli älkää jaksako jauhaa siitä, että yksinäisyys on ihmisen omaa syytä pelkästään, asiat ei ole niin mustavalkoisia. Kun taas kerrot olevasi yksinäinen, ihmiset alkaa karttaa sua kuin ruttoa. Joudun jatkuvasti maskaamaan sosiaalisesti, jotta kukaan ei näkisi yksinäisyyttäni ja tarpeitani. Kun osoitat tarvitsevuutta, ihmiset kaikkoaa. Ja nykyään on muutenkin tämä kulttuuri sellainen, että halutaan vähän kaikkea mutta ei sitoutua mihinkään - edes toisen näkemiseen. Ja kun toista näkee, pitäisi tarjota kaikenmaailman sirkustemppuja, pelkkä toisen näkeminen kun ei riitä. On niin paljon muitakin vaihtoehtoja.

N30

Kerropa mitä kriteereitä sinulla on ystävälle?

Luettelit jo joitakin, eli ystävä ei saisi olla perheellinen, hänen pitäisi olla sinun kanssasi niin paljon kuin sinä haluat ja muuta elämää ei toisella saisi olla, toinen ei saisi siis haluta edes muuta elämää ja ihmissuhteita, kuin sinä. Jos hän haluaa jotain muitakin asioita elämäänsä, niin hän on huijari. Toiselle pitäisi täydellisesti riittää sinun naamasi näkeminen ja ette voisi nähdessänne tehdä mitään tai olla missään kivassa paikassa, koska silloin sinusta tuntui, että joudut tarjoamaan sirkustemppuja toisen iloksi.

Okei, näillä kriteereillä sanoisin, että hanki koira. Se on sinulle uskollinen (ei välttämättä kyllä, koiratkin tykkäävät koirakavereista ja normaali vietti vetää niitäkin toisen sukupuolen hajujen perään...), mutta periaatteessa koira on aina valmis vain olemaan sinun kanssasi. Koira voisi myös tarjota hyvää terapiaa. Yksikään ihminen ei sinulle kelpaa ja koskaan kukaan ei voi olla sinulle tarpeeksi hyvä.

On kyllä ihmeellistä, ettei Suomessa ole jokaisessa vähintään keskisuuressa kaupungissa jonkinlaista näkyvästi mainostettua yksinäisten tapaamispaikkaa, kun yksinäisyyttä Suomessa on niin paljon. Tällaiset käytännön ratkaisut tai kokeilut eivät tunnu olevan kovin suosittuja yleensäkään täällä? Toivotaan vaan, että asiat ratkeavat itsestään.

Ei halua mennä terapiaan, kun ei koe et pystyy analysoimaan itseaan tarpeeksi. Ei tykkää päästää ihmisiä lähelle.... Mitähän traumaa hän nyt ei anna itsensä käsittelevän, voisi vaikka aloittaa siitä. Näin oppisi antamaan itsellensä anteeksi ja hyväksymään menneet. Näin ehkä oppisi luomaan ystävyyssuhteita, koska niissä nimenomaan pitää uskaltaa päästää toinen lähelle vastavuoroisesti. Sitten ehkä samalla löytyisi se parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä ihmeellistä, ettei Suomessa ole jokaisessa vähintään keskisuuressa kaupungissa jonkinlaista näkyvästi mainostettua yksinäisten tapaamispaikkaa, kun yksinäisyyttä Suomessa on niin paljon. Tällaiset käytännön ratkaisut tai kokeilut eivät tunnu olevan kovin suosittuja yleensäkään täällä? Toivotaan vaan, että asiat ratkeavat itsestään.

Kas tässä:

https://www.kaverisovellus.fi/kohtaamispaikka

Ja nyt odottelen kaikkia niitä syitä, miksi tämä ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laurin pitää hommata uudet silmälasit ja föönata tukka pystyyn, niin hän muuttuu heti dynaamisemman näköiseksi kundiksi.

Andy McCoy vasta onkin dynaamisen näköinen - ei ole edes tarvinnut hankkia silmälaseja tai föönata tukkaa pystyyn.

Andy näyttää siltä, että on karannut Walking dead'in kuvauksista. Siitä on dynaamisuus kaukana.

"HelsinkiMission Marja Lähteenmäki sanoo, että usein yksinäisyyttä kokevat ajattelevat, että sosiaaliset tilanteet ovat helpompia muille.

– Usein taustalla on kokemus siitä, että olisi jotenkin erilainen tai outo suhteessa muihin, tai että uusien tilanteiden hankaluus johtuu itsestä. Vaikka uudet tilanteet ovat tavallisesti vähän hankalia kaikille, Lähteenmäki sanoo."

Ei ole totta tämä. Ilman muuta joillekin uudet tilanteet ovat hankalampia kuin keskimäärin ja joillekin ne ovat helpompia kuin keskimäärin. Tuollainen laittaa vaan ajattelemaan, että minäpä olen sitten uskomaton pelkuri, jos tilanne on kaikille yhtä hankala, mutta muut menevät tilanteeseen silti. Tuollainen itsensä tuomitseminen sitten lisää eristäytymistä entisestään.