Lue keskustelun säännöt.
Muistaako kukaan enää 80-luvun AIDS-paniikkia?
23.06.2022 |
Tulipa asia tuosta apinarokosta mieleeni. Itse olen syntynyt v. -77, mutta muistan jotenkin jotain AIDS:iin liittyvästä paniikista 80-luvulta. Muistan mm. sen, että uutisissa puhuttiin ihmisten mahdollisesta pakkotestaamisesta työpaikan terveydenhuollossa ja siitä, että moni pelkäsi saavansa HIV-tartunnan esim. julkisista vessoista tai ruokaloista.
Kommentit (380)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin oikein kaunista la dyboyta ajaisin
Siinäpä ajat, mutta pidä mahdollinen HIV itselläsi äläkä tartuta muita, varsinkaan vaimoa.
Vaimo ei edes huomaisi tuollaista pikkujuttua
Pikku juttua? Et ole tosissasi. Afrikassa ja Thaimaassa kuollaan vielä AIDS-vaiheessa heikon terveydenhuollon ja erilaisten uskomusten kuten HIV:n parantamisen raiskaamalla neitsyen ja kondomien tekevän naisen lapsettomaksi takia. Thaimaassa naiset tekevät seksityötä niin pitkään kunnes alkaa selvät AIDS:n merkit näkymään ja mennään kotikylään kuolemaan. Länsimaalainen turisti jatkaa kotimaassaan elämäänsä, joka on tosin rajoitettua HIV-positiivisena, mutta kuitenkin kohtuullista elämää kun voi jatkaa työntekoa lääkittynä ja käydään mahdollisesti vertaistukiryhmissä.
Pikku Hiv ei haittaa, hakee lääkkeet ja sillä pärjää
Meitä muita se varmasti haittaisi ja vituttaisi raskaasti. Ehkä olet niin superihminen, että kehosi kestää niitä lääkkeitä, joita syöt lopun elämän jos onnistut voittamaan ötökkäjahdissa.
Jos vähän kivistää, niin viinaa päälle vaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin oikein kaunista la dyboyta ajaisin
Siinäpä ajat, mutta pidä mahdollinen HIV itselläsi äläkä tartuta muita, varsinkaan vaimoa.
Vaimo ei edes huomaisi tuollaista pikkujuttua
Kyllä jossain vaiheessa varmasti huomaisi, että jokin pielessä kun imusolmukkeet alkavat suurentumaan, on kuumetta, on angiinaa, on ripulia ja on ihottumaa ja vaikka mitä. Nämä ovat ihan perus hiv-positiivisten kertomia juttuja mediasssa. Pahimmillaan diagnoosi paljastuu vasta aids-vaiheessa kuten kävi sille eräälle naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin oikein kaunista la dyboyta ajaisin
Siinäpä ajat, mutta pidä mahdollinen HIV itselläsi äläkä tartuta muita, varsinkaan vaimoa.
Vaimo ei edes huomaisi tuollaista pikkujuttua
Kyllä jossain vaiheessa varmasti huomaisi, että jokin pielessä kun imusolmukkeet alkavat suurentumaan, on kuumetta, on angiinaa, on ripulia ja on ihottumaa ja vaikka mitä. Nämä ovat ihan perus hiv-positiivisten kertomia juttuja mediasssa. Pahimmillaan diagnoosi paljastuu vasta aids-vaiheessa kuten kävi sille eräälle naiselle.
Pikku ripalia voi käyttää liukkarina :)
Kun ikää on jo yli 50 niin ei tarvi välittää tartunnoista yms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin oikein kaunista la dyboyta ajaisin
Siinäpä ajat, mutta pidä mahdollinen HIV itselläsi äläkä tartuta muita, varsinkaan vaimoa.
Vaimo ei edes huomaisi tuollaista pikkujuttua
Pikku juttua? Et ole tosissasi. Afrikassa ja Thaimaassa kuollaan vielä AIDS-vaiheessa heikon terveydenhuollon ja erilaisten uskomusten kuten HIV:n parantamisen raiskaamalla neitsyen ja kondomien tekevän naisen lapsettomaksi takia. Thaimaassa naiset tekevät seksityötä niin pitkään kunnes alkaa selvät AIDS:n merkit näkymään ja mennään kotikylään kuolemaan. Länsimaalainen turisti jatkaa kotimaassaan elämäänsä, joka on tosin rajoitettua HIV-positiivisena, mutta kuitenkin kohtuullista elämää kun voi jatkaa työntekoa lääkittynä ja käydään mahdollisesti vertaistukiryhmissä.
Hiv-tartunta ei nykyään rajoita elämää muuten kuin että pitää olla lääkityksellä. Lääkityksellä oleva ihminen ei edes tartuta virusta eteenpäin. Tartunnan saaneilla on sama elinajan odote kuin muillakin, kun on nykyiset lääkkeet käytössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin oikein kaunista la dyboyta ajaisin
Siinäpä ajat, mutta pidä mahdollinen HIV itselläsi äläkä tartuta muita, varsinkaan vaimoa.
Vaimo ei edes huomaisi tuollaista pikkujuttua
Kyllä jossain vaiheessa varmasti huomaisi, että jokin pielessä kun imusolmukkeet alkavat suurentumaan, on kuumetta, on angiinaa, on ripulia ja on ihottumaa ja vaikka mitä. Nämä ovat ihan perus hiv-positiivisten kertomia juttuja mediasssa. Pahimmillaan diagnoosi paljastuu vasta aids-vaiheessa kuten kävi sille eräälle naiselle.
Pikku ripalia voi käyttää liukkarina :)
Kannattaa syöttä vaimolle öljypitoisia ruokia, säästyy liukkarit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin oikein kaunista la dyboyta ajaisin
Siinäpä ajat, mutta pidä mahdollinen HIV itselläsi äläkä tartuta muita, varsinkaan vaimoa.
Vaimo ei edes huomaisi tuollaista pikkujuttua
Pikku juttua? Et ole tosissasi. Afrikassa ja Thaimaassa kuollaan vielä AIDS-vaiheessa heikon terveydenhuollon ja erilaisten uskomusten kuten HIV:n parantamisen raiskaamalla neitsyen ja kondomien tekevän naisen lapsettomaksi takia. Thaimaassa naiset tekevät seksityötä niin pitkään kunnes alkaa selvät AIDS:n merkit näkymään ja mennään kotikylään kuolemaan. Länsimaalainen turisti jatkaa kotimaassaan elämäänsä, joka on tosin rajoitettua HIV-positiivisena, mutta kuitenkin kohtuullista elämää kun voi jatkaa työntekoa lääkittynä ja käydään mahdollisesti vertaistukiryhmissä.
Pikku Hiv ei haittaa, hakee lääkkeet ja sillä pärjää
Ne lääkkeet ei tasankaan kivat ole, mitä tulee sivuvaikutuksiin. Edelleen hyvästä lääkityksestä huolimatta HIV-positiviisella on kehossa matala-asteinen tulehdustila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös yhä edelleenkin nämä lääkkeet aiheuta samanlaisia sivuvaikutuksia kuin syöpälääkkeet? Ilmeisesti toimintaperiaatekin ja vaikutustapa on samanlainen. Aikoinaan ensimmäiset oikeat HIV-lääkkeet kehitettiin kamalien sivuvaikutuksien ja huonon toimivuuden takia hylätystä syöpälääkkeestä.
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää on jo yli 50 niin ei tarvi välittää tartunnoista yms
Tämäkö nyt on se tee-se-itse -eutanasia? Siinä tosin voi mennä kymmenen vuotta kun aids hoitaa tehtävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää on jo yli 50 niin ei tarvi välittää tartunnoista yms
Tämäkö nyt on se tee-se-itse -eutanasia? Siinä tosin voi mennä kymmenen vuotta kun aids hoitaa tehtävänsä.
Koko sen ajan voi elää täysillä Thaimaassa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ikää on jo yli 50 niin ei tarvi välittää tartunnoista yms
Tämäkö nyt on se tee-se-itse -eutanasia? Siinä tosin voi mennä kymmenen vuotta kun aids hoitaa tehtävänsä.
Koko sen ajan voi elää täysillä Thaimaassa :D
Lykkiä kumitta ladyboy-hahmoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmi kun ne alkuajoista 1980-luvulla kertovat sarjat ja elokuvat on aina tehty pääasiassa homojen näkökulmasta. Useammankin tällaisen olen nähnyt ja se muu näkökulma jää näissä lähinnä kauhistelun, syyttelyn ja syrjinnän tasolle, mutta siitä, miten tapahtumat oikeasti vaikuttivat yhteisön ulkopuolisten elämään ei juuri kerrota muuten eli ei näissä koskaan ole keskiössä yhteisön ulkopuolinen, eikä asiaa käsitellä tämän näkökulmasta.
Esiin nostamassasi asiassa on kaksi näkökulmaa: enemmistön ja vähemmistön. Voihan olla, että joskus tehdään HIV/AIDS-aiheinen tv-sarja, jossa pääpaino on niiden ihmisten reaktioissa ja elämissä, jotka eivät HIV:iä koskaan saaneet mutta jotka pelkäsivät sitä kovasti. Eli ihmisistä, joiden elämää HIV ei koskettanut. Millainen AIDS-elokuva siitä saataisiin aikaiseksi?
Jos taas näkökulmaksi otetaan sairastuneen ihmisen tuttu mutta yhteisön ulkopuolella ollut ihminen, sehän tarkoittaa juuri sitä, että tuo ihminen on hylännyt perheenjäsenensä tai ystävänsä, ei halua olla sairaan kanssa tekemisissä. Toisaalta on tehty menestyssarjoja sarjamurhaajista, niin ehkä sitten osattaisiin tehdä elokuva äidistä, joka hylkää HIV:in saaneen lapsensa?
Youtubessa on paljon dokumentteja ja haastatteluja ei-homoseksuaaleista AIDS:in saaneista (ja myöhemmin siihen kuolleista). Niissäkin korostuu se jakolinja, että jotkut ystävät ja sukulaiset jäivät ja olivat läsnä kuolevan elämässä mutta suurin osa hävisi kokonaan, ja miten sairastuneiden lapsia kiusattiin ja hyljeksittiin koulussa.
Kun yleensä sekä fiktiossa että dokumenteissa kaivataan edes jotain dramatiikkaa asiaan, lienee ymmärrettävää, että se suurin dramatiikka löytyy HIV:in saaneiden ja AIDS:iin kuolleiden ihmisten ja heidän lähipiiriensä tarinoista, olivatpa homoja, heteroita tai siltä väliltä. Kuten jo aiemmin kysyin, mitä järkeä olisi tehdä AIDS-aiheinen ohjelma niistä ihmisistä, joita asia ei koskenut. Sen sijaan edelleen elossa on esimerkiksi homoja, joiden ystäviä kuoli lyhyessä ajassa kymmenittäin mutta jotka itse eivät tartuntaa syystä tai toisesta saaneet. Tauti tappoi monia mutta traumatisoi vielä useampia. Pitääkin kysyä, eikö ole reilumpaa käsitellä taiteen tai dokumentin keinoin kärsineiden traumoja kuin ns. tavallisten pelkureiden elämää, jota tauti ei edes koskenut?
1980-luvun Yhdysvalloissa (joista suurin osa em. ohjelmista on) HIV-epidemia todellakin oli voimakkaasti yhteisöä jakava. Ne, jotka jäivät "sisäpiiriin", tietävät siitä taudista - ja tämä sisältää sairaanhoitajat, lääkärit ja muut, jotka sairastuneita hoitivat. Ne, jotka olivat "ulkopuolisia", olivat tosiaan ulkopuolisia. Ja jos puhutaan HIV/AIDS-epidemiasta, onneksi kuitenkin sairastuneet ja heidän läheisensä jäivät vähemmistöksi.
Millaisen fiktiivisen tai dokumenttielokuvan sinä käsikirjoittaisit siitä, "miten tapahtumat vaikuttivat ulkopuolisten elämään"?
1990-luvun alussa oli nuorisotalolla seksitautivalistava juliste, jossa muistelen olleen nuorten kasvokuvia ja teksti "Jos olet ollut yhden kanssa, olet saattanut olla heidän kaikkien kanssa". Se on jäänyt mieleen. Toki myös "On vain kaksi tapaa"-rallatus.
Vähän ot, mutta varmaan tuo oli aika suoraa seurausta aiemmasta aids-paniikista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi kun ne alkuajoista 1980-luvulla kertovat sarjat ja elokuvat on aina tehty pääasiassa homojen näkökulmasta. Useammankin tällaisen olen nähnyt ja se muu näkökulma jää näissä lähinnä kauhistelun, syyttelyn ja syrjinnän tasolle, mutta siitä, miten tapahtumat oikeasti vaikuttivat yhteisön ulkopuolisten elämään ei juuri kerrota muuten eli ei näissä koskaan ole keskiössä yhteisön ulkopuolinen, eikä asiaa käsitellä tämän näkökulmasta.
Esiin nostamassasi asiassa on kaksi näkökulmaa: enemmistön ja vähemmistön. Voihan olla, että joskus tehdään HIV/AIDS-aiheinen tv-sarja, jossa pääpaino on niiden ihmisten reaktioissa ja elämissä, jotka eivät HIV:iä koskaan saaneet mutta jotka pelkäsivät sitä kovasti. Eli ihmisistä, joiden elämää HIV ei koskettanut. Millainen AIDS-elokuva siitä saataisiin aikaiseksi?
Jos taas näkökulmaksi otetaan sairastuneen ihmisen tuttu mutta yhteisön ulkopuolella ollut ihminen, sehän tarkoittaa juuri sitä, että tuo ihminen on hylännyt perheenjäsenensä tai ystävänsä, ei halua olla sairaan kanssa tekemisissä. Toisaalta on tehty menestyssarjoja sarjamurhaajista, niin ehkä sitten osattaisiin tehdä elokuva äidistä, joka hylkää HIV:in saaneen lapsensa?
Youtubessa on paljon dokumentteja ja haastatteluja ei-homoseksuaaleista AIDS:in saaneista (ja myöhemmin siihen kuolleista). Niissäkin korostuu se jakolinja, että jotkut ystävät ja sukulaiset jäivät ja olivat läsnä kuolevan elämässä mutta suurin osa hävisi kokonaan, ja miten sairastuneiden lapsia kiusattiin ja hyljeksittiin koulussa.
Kun yleensä sekä fiktiossa että dokumenteissa kaivataan edes jotain dramatiikkaa asiaan, lienee ymmärrettävää, että se suurin dramatiikka löytyy HIV:in saaneiden ja AIDS:iin kuolleiden ihmisten ja heidän lähipiiriensä tarinoista, olivatpa homoja, heteroita tai siltä väliltä. Kuten jo aiemmin kysyin, mitä järkeä olisi tehdä AIDS-aiheinen ohjelma niistä ihmisistä, joita asia ei koskenut. Sen sijaan edelleen elossa on esimerkiksi homoja, joiden ystäviä kuoli lyhyessä ajassa kymmenittäin mutta jotka itse eivät tartuntaa syystä tai toisesta saaneet. Tauti tappoi monia mutta traumatisoi vielä useampia. Pitääkin kysyä, eikö ole reilumpaa käsitellä taiteen tai dokumentin keinoin kärsineiden traumoja kuin ns. tavallisten pelkureiden elämää, jota tauti ei edes koskenut?
1980-luvun Yhdysvalloissa (joista suurin osa em. ohjelmista on) HIV-epidemia todellakin oli voimakkaasti yhteisöä jakava. Ne, jotka jäivät "sisäpiiriin", tietävät siitä taudista - ja tämä sisältää sairaanhoitajat, lääkärit ja muut, jotka sairastuneita hoitivat. Ne, jotka olivat "ulkopuolisia", olivat tosiaan ulkopuolisia. Ja jos puhutaan HIV/AIDS-epidemiasta, onneksi kuitenkin sairastuneet ja heidän läheisensä jäivät vähemmistöksi.
Millaisen fiktiivisen tai dokumenttielokuvan sinä käsikirjoittaisit siitä, "miten tapahtumat vaikuttivat ulkopuolisten elämään"?
Toivottavasti lähitulevaisuudessa tehdään joku tuollaisen HIVin alkuajoista 1980-luvulla kertovan sarjan tai elokuvan kaltainen vastaava tuotos myös sitten koronasta, jonka tapahtumat sijoittuvat pääosin vuoteen 2020 vaikka sitten ihan sen sen ns. sisäpiirin näkökulmasta. Korona tosin kosketti paljon suurempaa joukkoa ja siltä suojautuminen toki myös on paljon vaikeampaa, mutta samanlaista epätietoisuutta, paniikkia jne. koronaankin liittyi ja liittyy. Koronaan liittyy myös massarokottaminen kiireessä ja paniikissa nopeasti kyhätyillä tuotoksilla, joiden haittoja tiedostetaan kunnolla vasta nyt. Sama toki oli jo sikainfluenssan kanssa. HIViin ei tietenkään edes ole vieläkään rokotetta ja ehkä hyvä niin ja AIDSiin ei myöskään ole parannuskeinoa.
Vierailija kirjoitti:
Eikös yhä edelleenkin nämä lääkkeet aiheuta samanlaisia sivuvaikutuksia kuin syöpälääkkeet? Ilmeisesti toimintaperiaatekin ja vaikutustapa on samanlainen. Aikoinaan ensimmäiset oikeat HIV-lääkkeet kehitettiin kamalien sivuvaikutuksien ja huonon toimivuuden takia hylätystä syöpälääkkeestä.
Ei aiheuta. Nykyiset lääkkeet mahdollistavat terveen ja oireettoman elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös yhä edelleenkin nämä lääkkeet aiheuta samanlaisia sivuvaikutuksia kuin syöpälääkkeet? Ilmeisesti toimintaperiaatekin ja vaikutustapa on samanlainen. Aikoinaan ensimmäiset oikeat HIV-lääkkeet kehitettiin kamalien sivuvaikutuksien ja huonon toimivuuden takia hylätystä syöpälääkkeestä.
Ei aiheuta. Nykyiset lääkkeet mahdollistavat terveen ja oireettoman elämän.
Paitsi että ei ihan niinkään.
Vierailija kirjoitti:
1990-luvun alussa oli nuorisotalolla seksitautivalistava juliste, jossa muistelen olleen nuorten kasvokuvia ja teksti "Jos olet ollut yhden kanssa, olet saattanut olla heidän kaikkien kanssa". Se on jäänyt mieleen. Toki myös "On vain kaksi tapaa"-rallatus.
Vähän ot, mutta varmaan tuo oli aika suoraa seurausta aiemmasta aids-paniikista.
Tällaisia mainoksia pitäisi olls enemmän ja myös niitä kondomimainoksia. Nuorten keskuudessa erityisesti vallitsee ajattelu: "Kaveri tuoksui niin hyvältä ja näytti siisiltä, ei sillä mitään tauteja ole".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin oikein kaunista la dyboyta ajaisin
Siinäpä ajat, mutta pidä mahdollinen HIV itselläsi äläkä tartuta muita, varsinkaan vaimoa.
Vaimo ei edes huomaisi tuollaista pikkujuttua
Pikku juttua? Et ole tosissasi. Afrikassa ja Thaimaassa kuollaan vielä AIDS-vaiheessa heikon terveydenhuollon ja erilaisten uskomusten kuten HIV:n parantamisen raiskaamalla neitsyen ja kondomien tekevän naisen lapsettomaksi takia. Thaimaassa naiset tekevät seksityötä niin pitkään kunnes alkaa selvät AIDS:n merkit näkymään ja mennään kotikylään kuolemaan. Länsimaalainen turisti jatkaa kotimaassaan elämäänsä, joka on tosin rajoitettua HIV-positiivisena, mutta kuitenkin kohtuullista elämää kun voi jatkaa työntekoa lääkittynä ja käydään mahdollisesti vertaistukiryhmissä.
Pikku Hiv ei haittaa, hakee lääkkeet ja sillä pärjää
Ei haittaisi, jos vaimo haastaisi oikeuteen törkeästä pahoinpitelystä jos saa tartunnan.
Joo muistan.
En AIDS-pelon takia kerran uskaltanut panna yhtä ihan hemaisevaa lyyliä kun ei ollut kumia. Jälkeenpäin ajatellen, olisi pitänyt vaan painaa paljaalla. Tosin elatusapuja olisi ehkä joutunut makselemaan...