Miksi lasta pitäisi koko ajan kehittää ja kouluttaa?

Luuletko, että lapsellasi on kivaa koulussa oppia "uusia" asioita?

Nyt oli kyse siitä, että neljävuotiasta rohkaistaisiin piirtämään.



Jos sinun asenteesi on tuollainen perusnegatiivinen, niin neljävuotias ei varmaan ole saanut edes mahdollisuutta olla kiinnostunut piirtämisestä. Kotona ei ole värikyniä eikä niitä anneta lapselle vaikka olisikin koska se olisi valmennusta :P

valmennuksessa syntymästä saakka.

ap

Älä opeta. Ei kenenkään ole pakko opettaa yhtään mitään. Jos susta piirtäminen on 4-vuotiaalle stressaavaa valmentamista, älä pistä piirtämään. Ei sua kukaan siitä pidättämään tule.

Moni on vaan todennut piirtämisen olevan aika tavallinen taito ja kiinnostuksen kohde 4-vuotiaalle, eikä lapsi tai vanhempi ole kokenut piirtämistä "lapsen valmentamiseksi" vaan kivaksi tekemiseksi jossa lisäksi käden ja silmän koordinaatio harjaantuu ihan itsestään. Näin on myös meillä: Piirustuksia tulee niin jumalattomasti, etten tiedä minne ne tunkisin.

Sitä vastoin 4-vuotiaamme ajaa apupyörillä eikä tunne minkäänlaista kiinnostusta pyöräilyä kohtaan noin ylipäänsä. Se olisi hieno ja tasapainoa kehittävä taito, mutta en ala pakottamaan.

Että näin. Ei tästä tarvitse jankata.

Nykyään tuntuu olevan vallalla sellainen ajattelu, että vanhempien pitäisi koko ajan sparrata lapsiaan, että ne ylipäätään pärjäisi elämässä. Voin kuvitella, miten jo vaippaiässä stressaantuneet, terapiassa ylisuorittamisen takia juoksevat lapsemme tulevaisuudessa mahtavatkaan meitä kiitellä... ;)



Ehkä tähänkin ketjuun vastanneiden pitäisi kehittää lapsilleen sen verran hyvää itsetuntoa, etteivät naperot murru heti sellaisessa tilanteessa, jos muut osaavat jonkun asian ja hän ei. Niitä tilanteita tulee nimittäin väistämättä elämässä eteen, ja silloin pitäisi olla sisua opetella ja harjoitella, eikä syyttää äitiä, joka ei ollut tarpeeksi kaukonäköinen ja viitseliäs opettaakseen senkin taidon pikkulapsoselleen.

On ollut jo pari vuotiaasta kiinnostunut kirjaimista ja oppi ihan "vahingossa" lukemaan kun isosisko oli ekaluokalla ja opetteli lukemaan.

En osaa etes opettaa lukemaan.

Itse en osannut kunnolla edes tokaluokalla lukea ja olen kyllä iloinen että tyttöni osaa jo.

Oli ikävä olla se luokan huonoin koulussa ja aina toisista jälessä. Ylemmillä luokilla onneksi kirin muut lapset kiinni ja sain myös kokea onnistumisia.



Tämä meidän 4v on kyllä ollut muissakin asioissa nopea oppimaan, tähän kiinnitettiin jo puoli vuotis neuvolassa huomiota, lapset nyt vain on erilaisia ja oppivat eritahtiin asioita, meillä on useampi lapsi. Toiset ovat olleet hitaampia oppimaan. JA heitä on kiinnostanutkin toiset asiat enemmän.



En tiedä miten kivaa lapsella tulee koulussa olemaan kun toiset tankkaa aakkosia ja hän lukee jo paksuja kirjoja, toivon että hänelle tulee ammattitaitoinen ope jolla on kykyjä nähdä tilanne. Jos menee tähän meidän isompien lasten kouluun niin tästä ei varmasti tule olemaan ongelmaa.



t.34

lapsille kyniä ollenkaan "kun sotkevat joka paikkaa vain ja tapetit, pöydät yms pilaantuu."



Mä tosiaan oon päivittäin antanut jo yksi vuotiaalle kyniä käteen ja piirustuspaperia. Lapset saa niin usein kuin haluavat käyttää kyniä, enkä jouda aina vahtimaan, puoltoista vuotias on sotkenut seiniäkin. Siinä sitä pikku hiljaa oppii mihin saa piirtaa ja mihin ei.



Luen myös paljon kirjoja lapsille. JO aika pienelle vauvalle tosiaan, olen pitänyt sitä tärkeänä. Minulle ei luettu kirjoja, eikä annettu kyniä lapsena.

Ja kyllä sen koulussa huomasi.

t. 34

huomannut tässä ketjussa yhtäkään, joka haluaisi sparrata lastaan. Aika moni (minä mukaanlukien) koki vieraaksi sen, että lasta väkisin ja "veren maku suussa" kuskattaisiin kerhosta toiseen, jotta hän osaisi mahdollisimman paljon mitattavissa olevia taitoja kouluun mennessään.

Sen sijaan monikin koki, että lapsen kehitystä voi ja saa tukea ja hänelle voi tarjota mielenkiintoisia virikkeitä. Lapsi nauttii niistä ja leikin varjolla oppiikin kaikenlaista hyvää ja mieltä avartavaa. Sitä kutsutaan kasvattamiseksi ja minusta se kuluu äidin ja isän perusvelvollisuuksiin.

Ylipäänsä: mikä olisi vaihtoehto? Millaisessa tynnyrissä lapsi pitäisi pitää, ettei VAAN - jösses - oppisi vahingossakaan mitään mistään? Jos lapsi kysyy, miksi puu pudottaa syksyllä lehtensä, siihen ei varmaan sitten saa vastata, ettei ole "sparraaja" ja "ylisuorittaja"?

Et ole sitä mieltä, oikeasti, eikä varmasti ap:kään.

Nykyään tuntuu olevan vallalla sellainen ajattelu, että vanhempien pitäisi koko ajan sparrata lapsiaan, että ne ylipäätään pärjäisi elämässä. Voin kuvitella, miten jo vaippaiässä stressaantuneet, terapiassa ylisuorittamisen takia juoksevat lapsemme tulevaisuudessa mahtavatkaan meitä kiitellä... ;)

Ehkä tähänkin ketjuun vastanneiden pitäisi kehittää lapsilleen sen verran hyvää itsetuntoa, etteivät naperot murru heti sellaisessa tilanteessa, jos muut osaavat jonkun asian ja hän ei. Niitä tilanteita tulee nimittäin väistämättä elämässä eteen, ja silloin pitäisi olla sisua opetella ja harjoitella, eikä syyttää äitiä, joka ei ollut tarpeeksi kaukonäköinen ja viitseliäs opettaakseen senkin taidon pikkulapsoselleen.

ja rentouttaa. Esim satujen lukeminen rentouttaa ja rauhoittaa monesti lasta ja siinä sivussa myös ne kehittää ja opettaa.

Ei niitä taitoja minun mielestä tarvitse opettaa jatkuvasti. Päinvastoin, antaa lapsen itse oivaltaa. Ainut mitä mielestäni lapselle on hyvä opettaa on hyvät käytöstavat; toisia ei satuteta yms.

t.34





i]Nykyään tuntuu olevan vallalla sellainen ajattelu, että vanhempien pitäisi koko ajan sparrata lapsiaan, että ne ylipäätään pärjäisi elämässä. Voin kuvitella, miten jo vaippaiässä stressaantuneet, terapiassa ylisuorittamisen takia juoksevat lapsemme tulevaisuudessa mahtavatkaan meitä kiitellä... ;)

Sitä kynääkin kannattaa aika ajoin tarjota, koska joku homma voikin kiinnostaa yhtäkkiä, vaikka kuukausi sitten ei yhtään kiinnostanut. Meillä kävi niin esim. pyöräilyn kanssa. Välillä lapsi ei halunnut pyöräillä ollenkaan, ei pakotettu, mutta ehdotettiin aina välillä. Nyt pyöräilee taas innolla ja osaa hyvin.



Minusta on tärkeää, että lapsi oppii perustaidot. Piirtäminen kehittää sekä hienomotoriikkaa että mielikuvitusta. Mistähän johtuu, että meidän kolme lastamme ovat olleet kaikki monipuolisesti kiinnostuneita kaikista asioista. Luultavasti siitä, että kaikkea on saanut kokeilla ja kaikkeen on kannustettu.



Ap:n "haista paska -asenne" on tainnut tarttua lapsiinkin.

jos äiti on jo pienenä opettanut lapselleen sellaisen asenteen että kaikki opettelu ja harjoittelu on syvältä eikä sun mitään tartte tehdä jos et tahdo? Mistä se itkevän ekaluokkalaisen äiti sitten löytää kyvyn rohkaista lastaan harjoittelemaan kynänkäyttöä, jos hänellä on noin vankka uskomus siihen, että kynänkäytön harjoittelu on vain kilpailuyhteiskunnan stressaava haittailmiö ja johtaa siihen, että lapsi tarvitsee terapiaa?

Nykyään tuntuu olevan vallalla sellainen ajattelu, että vanhempien pitäisi koko ajan sparrata lapsiaan, että ne ylipäätään pärjäisi elämässä. Voin kuvitella, miten jo vaippaiässä stressaantuneet, terapiassa ylisuorittamisen takia juoksevat lapsemme tulevaisuudessa mahtavatkaan meitä kiitellä... ;)

Ehkä tähänkin ketjuun vastanneiden pitäisi kehittää lapsilleen sen verran hyvää itsetuntoa, etteivät naperot murru heti sellaisessa tilanteessa, jos muut osaavat jonkun asian ja hän ei. Niitä tilanteita tulee nimittäin väistämättä elämässä eteen, ja silloin pitäisi olla sisua opetella ja harjoitella, eikä syyttää äitiä, joka ei ollut tarpeeksi kaukonäköinen ja viitseliäs opettaakseen senkin taidon pikkulapsoselleen.

legoja lapsi kyllä rakentelee, jos sitä hienomotoriikkaa piti treenata, mutta kynään ei tartu, eikä tarttunut siellä neuvolassakaan, jossa sanottiin, että jos ei puolenvuoden päästä tartu kynään, niin pitäisi mennä päiväkotiin osa-aikaiseksi.



Mun lapsi saa olla piirtämättä vaikka kouluun saakka, jos mielii. En rupea huudattamaan lasta johonkin kynänkäyttöön.



Puolenvuoden päästä neuvolassa tsekataan, että piirtää ympyrän, viivoja ja neliön. Aivan älytöntä. Jos ei, niin suosittelee päivähoitoa.



Pitäiskö nyt sitten pakottaa lapsi itkemällä piirtämään, että saa olla kotona



ap

Äiti pelkää lapsen kiukkua. Jossain se on opittava, että raivo ei ratkaise.

pakolla päiväkotiin. Ja hyvä, että muutoin leikkii leikkejä, joissa motoriset taidotkin kehittyvät.

Mutta mieti, kannattaako lähteä liikkeelle "minuahan ei kukaan komentele" -asenteella ja opettaa se lapsellekin? Voi olla karhunpalvelus koulua ajatellen.

Minäkään en ainakaan heti nyt (pian neuvolakäynnin jälkeen) alkaisi lasta patistella. Anna vaikkapa hyvä esimerkki: piirrä itse. Vie lasta taidenäyttelyyn. Lainaa kivoja kuvakirjoja ja keskustele kuvista. Anna kokeilla vaikkapa sormivärejä tai maalatkaa jotain (puisia leluja, puutarhan kiviä, keppejä, mitä vain). Kaikki se houkuttaa lapsesta ulos myönteistä asennetta kuvailmaisua ja piirtämistä kohtaan. Ties vaikka olisi muutamassa vuodessa lapselle se rakkain harrastus (niin kävi meillä, 6- vuotias on nyt intohimoinen piirtäjä, vaikka ei alle 3-vuotiaana piirtänyt juuri koskaan).

legoja lapsi kyllä rakentelee, jos sitä hienomotoriikkaa piti treenata, mutta kynään ei tartu, eikä tarttunut siellä neuvolassakaan, jossa sanottiin, että jos ei puolenvuoden päästä tartu kynään, niin pitäisi mennä päiväkotiin osa-aikaiseksi.

Mun lapsi saa olla piirtämättä vaikka kouluun saakka, jos mielii. En rupea huudattamaan lasta johonkin kynänkäyttöön.

Puolenvuoden päästä neuvolassa tsekataan, että piirtää ympyrän, viivoja ja neliön. Aivan älytöntä. Jos ei, niin suosittelee päivähoitoa.

Pitäiskö nyt sitten pakottaa lapsi itkemällä piirtämään, että saa olla kotona

ap

terve lapsi kehittyy omaan tahtiin. jos on ongelmia niin sitten tarvitaan harjoitusta.



Taitaa mammoilla olla perinteinen kilpailu meneillään lapsistaan. Niin ja oma epävarmuus lapsen kasvusta ja kehityksestä.

Relatkaa vähän.

jos äidin asenne on se, että lapsen ei kannata oppia mitään. Joo, älä vaan missään tapauksessa rohkaise piirtämään.

En kyllä yhtään ihmettele, miksi lasta itkettää piirtäminen, jos äiti uskoo, että piirtämisen harjoittelu on kamalinta, mitä lapselle voi tapahtua. Mitenkähän monet vanhemmat saavat lapsensa huomaamaan että se on hauskaa?

Pitäiskö nyt sitten pakottaa lapsi itkemällä piirtämään, että saa olla kotona

ap

terve lapsi kehittyy omaan tahtiin. jos on ongelmia niin sitten tarvitaan harjoitusta.

että tosi moni teistä on haukkunut (kyllä!) ap:stä siitä, ettei näe vielä kiirettä treenata lapsensa piirtämistaitoja, koska lasta ei kiinnosta ja on vasta neljävuotias! Tämän allaolevan kommentin mä allekirjoitan ihan täysin. Vastustan vaan sitä sparrausmentaliteettia, jota tässä ketjussa todellakin esiintyy. Menkää itseenne.

41

ja rentouttaa. Esim satujen lukeminen rentouttaa ja rauhoittaa monesti lasta ja siinä sivussa myös ne kehittää ja opettaa.

Ei niitä taitoja minun mielestä tarvitse opettaa jatkuvasti. Päinvastoin, antaa lapsen itse oivaltaa. Ainut mitä mielestäni lapselle on hyvä opettaa on hyvät käytöstavat; toisia ei satuteta yms.

t.34

i]Nykyään tuntuu olevan vallalla sellainen ajattelu, että vanhempien pitäisi koko ajan sparrata lapsiaan, että ne ylipäätään pärjäisi elämässä. Voin kuvitella, miten jo vaippaiässä stressaantuneet, terapiassa ylisuorittamisen takia juoksevat lapsemme tulevaisuudessa mahtavatkaan meitä kiitellä... ;)

vaan lapsen pakottamiseen



Olen täysin samaa mieltä siitä, että neljävuotias ei ole lähelläkään kouluikää, eikä hänellä tarvitse olla kouluvalmiuksia tässä hetkessä.



Taidot ovat niin eriarvostettuja, hienomotoriikkaa seurataan ja sitä vaaditaan aika varhain, kun taas esimerkiksi lapsi, joka osaa uida 4-vuotiaana ei voi sillä kompensoida mitään - lasten tehtävä on olla samanlaisia.

Lapsilla voisi olla hyvä olla hoidossa, että voisivat leveätä kaikelta tuolta koulutukselta...

Lapsilla voisi olla hyvä olla hoidossa, että voisivat leveätä kaikelta tuolta koulutukselta...