Mistä se juontaa juurensa että Suomessa ateriat syödään niin aikaisin päivän mittaan? Esim lounas klo 11 tai päivällinen klo 16 ei ole mitään poikkeuksia Suomessa
Kommentit (138)
Ihmettelen mihin aikaan etelä-Euroopassa laitetaan pikkulapset nukkumaan kun istutaan ravintolassa koko suvun voimin syömässä arkena kasin jälkeen
Jaa-a mutta illalla syöminen on ainakin turhaa, kun energiaa ei tarvita enää siinä vaiheessa mihinkään.
En tiedä, eikä kiinnosta tippaakaan. Itse tällaisena yksinkertaisena miehenä syön aina silloin kun minulla on nälkä, jos se suinkin on mahdollista.
Muutenkin ruuan kanssa minulla on ainoastaan yksi ongelma, se mikäli ruokaa ei ole saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Jos työpäivä alkaa klo 7, niin klo 11 on jo ihan hyvä aika syödä. Sinä itse voit syödä ihan milloin haluat.
Juuri näin. Ja vielä 1980-luvulla oli varsin tavallista, että muiden kuin vuorotyötä tekevien työaika oli klo 8-16. Päivällinen kyllä syötiin monessa suomalaiskodissa vasta klo 17 eli kun oli tultu töistä ja saatu ruuoka valmiiksi.
Agraarikulttuuristahan tuokin juontaa juurensa, niin kuin muutkin "aikainen lintu madon nappaa" -tavat.
Luultavasti siitä että Suomessa työt alkaa aikaisemmin kuin monessa muussa maassa.
Suomalaiset hätäilee juhlatkin ja juhlivat kaiken jo aattona.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti siitä että Suomessa työt alkaa aikaisemmin kuin monessa muussa maassa.
Suomessa ei myöskään pidetä siestaa.
Asia on peräisin agraari-Suomesta. Kukko kiljaisi maalaistalossa todella varhain, ja siitä oli sitten lähdettävät lypsylle ja hoitamaan muitakin aamuvirkkuja eläimiä. Kello 11 oli joi "puolisen" aika, vaikka sana sinänsä tarkoitti puolilta päivin syötävää ruokaa. Kun lounas oli varhain, päivällinenkin syötiin aikaisin.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset hätäilee juhlatkin ja juhlivat kaiken jo aattona.
No totta kai, se varsinainen juhlapäivä kun on vapaa ja seuraava päivä jo töitä, niin ei silloin voi enää ryypätä.
Espanjassa ihmiset nauttii myös seurasta ja juttelee pitkään illallisen aikana ja jälkeenkin. Suomessa ateriointi on vain pakollinen välitankkaus.
Pimeä talvi. Ei paljon klo 16 jälkeen enää töitä tehty ennen sähköaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset hätäilee juhlatkin ja juhlivat kaiken jo aattona.
Voithan sinä itse aloittaa juomisen sitten vasta varsinaisena juhlapäivänä, esim. joulupäivänä.
Osin lienee myös vaikutusta entisajan maatalousyhtymä valtaisuudella.
Navettaan mentiin aamuviideltä tai kuudelta, iltapäivällä taas viideltä - kuudelta. Ruokailu oli ajoitettava siihen.
Kaikilla tavoillamme on jokin historia, vaikka tavat muuttuukin vuosien myötä.
Joskus väittää ettei historian tuntemusta tarvita, niin aloittanut kysymys on hyvä esimerkki muusta
Vierailija kirjoitti:
Espanjassa ihmiset nauttii myös seurasta ja juttelee pitkään illallisen aikana ja jälkeenkin. Suomessa ateriointi on vain pakollinen välitankkaus.
Onneksi emme ole espanjassa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a mutta illalla syöminen on ainakin turhaa, kun energiaa ei tarvita enää siinä vaiheessa mihinkään.
No minä taas selviän päivän paljon paremmin vähällä syömisellä kuin jos yritän illan selvitä napostelematta tai ilman iltapalaa. Vapaapäivinä minun eka lämmin ateria on siinä klo 18 aikaan ja en jälkeen en tarvitse enää ruokaa, toisin kuin työpäivinä kun olen päässyt klo 14 niin pakko syödä toinen lämmin ateria jo klo 16 aikaan ja sitten 19-21 välillä ravaan jääkaapilla etsimässä "jotain hyvää".
Jos johtuu navettaan menosta niin 99,5%:lla suomalaisista ei enää ole navettaa!
Miksi toistamme vanhaa tapaa?
Jos työpäivä alkaa klo 7, niin klo 11 on jo ihan hyvä aika syödä. Sinä itse voit syödä ihan milloin haluat.