Miten toimitte sisaruksen kanssa joka hehkuttaa elämäänsä ja lapsiaan?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä sitä hehkutusta. Itselläni ei nyt ole mitään pahempia vastoinkäymisiä ollut niin minä en ikinä hehkuta elämääni, tuntuisi naurettavalta. Ei kukaan voi olla koko ajan joku kesto onnellisuus päällä tai onko jotain mitä sillä haluaa peitellä ettei tuli julki. 

Eikö idea ole iloita läheisen onnen hetkistä?

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen että mikä tarve hehkuttaa ja korostaa omaa erinomaisuuttaan. Mistä se johtuu. Sellainen ei vois enää lapsellisempaa olla, kamala pätemisen tarve ja hankkiutuisin ihan muuhun seuraan. Tekeekö sisar ystävilleenkin samoin niin ihmettelen jos hekin eivät ala vaihtamaan seuraansa. 

Joku kertoo esim. lomamatkastaan, toinen ottaa sen hehkutuksen, toinen pitää sitä normaalina keskusteluna.

Sama koskee lapsia.

Miehen lapsuuden perhe ei tiedä juuri mitään miehen arjesta, ei hyvästä, eikä pahasta.

Toisen puolesta iloitsemeninen on nolla, omista vaivoistaan ja ongelmistaan ja lainantarpeistaan kyllä kerrotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen että mikä tarve hehkuttaa ja korostaa omaa erinomaisuuttaan. Mistä se johtuu. Sellainen ei vois enää lapsellisempaa olla, kamala pätemisen tarve ja hankkiutuisin ihan muuhun seuraan. Tekeekö sisar ystävilleenkin samoin niin ihmettelen jos hekin eivät ala vaihtamaan seuraansa. 

Joku kertoo esim. lomamatkastaan, toinen ottaa sen hehkutuksen, toinen pitää sitä normaalina keskusteluna.

Sama koskee lapsia.

Miehen lapsuuden perhe ei tiedä juuri mitään miehen arjesta, ei hyvästä, eikä pahasta.

Toisen puolesta iloitsemeninen on nolla, omista vaivoistaan ja ongelmistaan ja lainantarpeistaan kyllä kerrotaan.

Mun miehen suku on samanlaista, jopa häissämme anoppi vain rutisi ja marisi omia (ihan itseaiheutettuja) ongelmiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen että mikä tarve hehkuttaa ja korostaa omaa erinomaisuuttaan. Mistä se johtuu. Sellainen ei vois enää lapsellisempaa olla, kamala pätemisen tarve ja hankkiutuisin ihan muuhun seuraan. Tekeekö sisar ystävilleenkin samoin niin ihmettelen jos hekin eivät ala vaihtamaan seuraansa. 

Joku kertoo esim. lomamatkastaan, toinen ottaa sen hehkutuksen, toinen pitää sitä normaalina keskusteluna.

Sama koskee lapsia.

Miehen lapsuuden perhe ei tiedä juuri mitään miehen arjesta, ei hyvästä, eikä pahasta.

Toisen puolesta iloitsemeninen on nolla, omista vaivoistaan ja ongelmistaan ja lainantarpeistaan kyllä kerrotaan.

Mun miehen suku on samanlaista, jopa häissämme anoppi vain rutisi ja marisi omia (ihan itseaiheutettuja) ongelmiaan.

Jännä kun täällä ei osata lukea mitään. Sanoin etten kerro kellekään ongelmistani en edes sukulaisille. Joten en ole mitään märehtimässä sukujuhlissa. Toisekseen kysyin kuinka pääsee eroon kateudesta ja katkeruudesta. Kukaan ei vastannut siihen mitään. Sanottiin vaan että masennuksesta toipuu kun ottaa itseään niskasta kiinni! Oon yli 10v sairastanut. Luuleeko joku etten olisi useampaan otteeseen ottanut itseäni niskasta jo kiinni.

Ap

Luuntelisin aikani, mutta jossain kohdassa sanoisin että ymmärtääkö hän että minun on vaikea tässä elämäntilanteessa kuunnellä toisen jatkuvaa kehumista ja hehkutusta. Kysyisin etteikö hän ymmärrä että hänen puheet ovat minulle kuin puukkoa haavassa kääntäisi.