Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Ihan rehellisesti: videopeleistä.
Sekä itselläni että monella ystävälläni juttu on mennyt niin, että ensin on katsellut toisen pelaamista Twitch-livestriimauspalvelussa ja kommentoinut chättiin, ja jossain vaiheessa striimaaja on kaipaillut peliseuraa ja kysellyt väkeä chätistä mukaan pelaamaan. Osan kanssa yhdessäpeluu on jäänyt kertakokeiluksi, mutta monen kanssa on tullut sen jälkeen vaihdettua online-yhteystietoja ja pelattua myöhemmin muitakin pelejä. Ja siitä on joidenkin kanssa tuttavuus laajentunut tosielämäänkin, jos on ollut tarpeeksi samantyylinen kaveri.
Ikähaarukka meillä 25-45, aktiivisimmat siinä 30-35.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti: videopeleistä.
Sekä itselläni että monella ystävälläni juttu on mennyt niin, että ensin on katsellut toisen pelaamista Twitch-livestriimauspalvelussa ja kommentoinut chättiin, ja jossain vaiheessa striimaaja on kaipaillut peliseuraa ja kysellyt väkeä chätistä mukaan pelaamaan. Osan kanssa yhdessäpeluu on jäänyt kertakokeiluksi, mutta monen kanssa on tullut sen jälkeen vaihdettua online-yhteystietoja ja pelattua myöhemmin muitakin pelejä. Ja siitä on joidenkin kanssa tuttavuus laajentunut tosielämäänkin, jos on ollut tarpeeksi samantyylinen kaveri.
Ikähaarukka meillä 25-45, aktiivisimmat siinä 30-35.
Olen nelikymppinen ja saanut useamman hyvän ystävän juurikin videopelien kautta. Ollaan pelattu yhdessä, tavattu tosielämässä ja on klikannut. Asutaan eri puolella Suomea mutta vieraillaan usein toisten luona.
Kaipaatte liikaa, aikuiset ei halua vieraita aikuisia syvällisiin suhteisiin, se elämä vaan on muuttunut niistä bestis-ajoista kun ystäville kerrottiin kaikki.
Syvällinen suhde voi olla perheeseen, sori kaikille keillä ei sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatte liikaa, aikuiset ei halua vieraita aikuisia syvällisiin suhteisiin, se elämä vaan on muuttunut niistä bestis-ajoista kun ystäville kerrottiin kaikki.
Syvällinen suhde voi olla perheeseen, sori kaikille keillä ei sitä ole.
Tämä on kyllä varmaan totta. Bestitjutut kuuluu nuoruuteen. Ei niiden ole pakko kuulua, mutta suurinta osaa ei vaan kiinnosta sellainen enää joten jos kaipaa bestistä voi olla aika vaikeaa löytää.
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti: videopeleistä.
Sekä itselläni että monella ystävälläni juttu on mennyt niin, että ensin on katsellut toisen pelaamista Twitch-livestriimauspalvelussa ja kommentoinut chättiin, ja jossain vaiheessa striimaaja on kaipaillut peliseuraa ja kysellyt väkeä chätistä mukaan pelaamaan. Osan kanssa yhdessäpeluu on jäänyt kertakokeiluksi, mutta monen kanssa on tullut sen jälkeen vaihdettua online-yhteystietoja ja pelattua myöhemmin muitakin pelejä. Ja siitä on joidenkin kanssa tuttavuus laajentunut tosielämäänkin, jos on ollut tarpeeksi samantyylinen kaveri.
Ikähaarukka meillä 25-45, aktiivisimmat siinä 30-35.
Mun tytär löysi aviopuolisonkin tuolla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatte liikaa, aikuiset ei halua vieraita aikuisia syvällisiin suhteisiin, se elämä vaan on muuttunut niistä bestis-ajoista kun ystäville kerrottiin kaikki.
Syvällinen suhde voi olla perheeseen, sori kaikille keillä ei sitä ole.
Tämä on kyllä varmaan totta. Bestitjutut kuuluu nuoruuteen. Ei niiden ole pakko kuulua, mutta suurinta osaa ei vaan kiinnosta sellainen enää joten jos kaipaa bestistä voi olla aika vaikeaa löytää.
Ja yleensä aikuiselle riittää yksi bestis. Ei niitä tarvitse olla kymmentä.
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bestis sanan olen kuullut joskus ysärillä viimeksi :D
Ehkä pelijuttuja on vähän typerä ehdotella ihmiselle joka ei ole ikinä pelannut mitään? Miten hän yhtäkkiä saisi jonkun peliyhteisön? Pelaajat pelaavat siksi koska haluavat nimen omaan pelata, ja se muu tulee kaupanpäällisenä jos tulee.
Moni käy kaverin kanssa olusilla, uimarannalla, kirpputorilla, lenkillä. Ei siinä ole mitään lapsellista bestismäisyyttä. Minä teen tuon kaiken yksin, eli voinko päätellä että kaikki muut jotka eivät noissa paikoissa ole yksin, ovat lapsellisia bestisten kanssa liikkujia? ;)
Ei ystäviä oikein voi "hankkia". Yhteisissä kuvioissa ystävystyy jos on ystävyäkseen.
Kuorolaulu, Martat tai muu sellainen kerho- tai yhdistystoiminta. Pikkulasten vanhemmilla saattaa olla sisäpiirejä, ja niihin ei noin vaan pääse.
Vieraalla paikkakunnalla ei ainakaan helpotu. Oman kiinnostuksen mukaan järjestötoimintaan niin saa ainakin jotain sosiaalisia tarpeita tyydytettyä. Ehkä vielä mieluummin ilman niitä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Vähäiset on sosiaaliset tarpeet, jos tuttavat riittää. Useimmilla on kumminkin tarvetta syvempiinkin sosiaalisiin kontakteihin. Kummassakaan ei ole mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliskohan tässä vähän samaa kuin siinä, että jos ihminen haluaa parisuhdetta ja etsimällä etsii sitä, on toiselle ihmiselle aistittavissa sellainen hakeminen joka voikin sitten toimia luotaantyöntävänä tekijänä. Eli kun hakee jotain ihmissuhdetta, se saattaa työntää kauemmas niitä joilta sitä hakee. Ootko kuinka hyvin hyväksynyt nykyisen tilanteen, vai yritätkö vain saada muutettua sitä?
Ei ole samaa. Olen luovuttanut ystävien suhteen jo vuosia sitten, eikä sellaista siltikään ole mistään tullut vastaan. Päinvastoin, ne vähäisetkin ovat jääneet omasta halustaan.
Luovuttaminen ja hyväksyminen ei oo aivan sama asia. Jonkun suhteen voi luovuttaa, mutta se ei vielä tarkoita hyväksymistä. Hyväksyminen voi olla sellaista, että kokee itsensä kokonaiseksi tässä ja nyt, ilman että tarvis yhtään mitään. Tuohon ei liity luovuttaminen, mutta ehkä tietynlainen luopuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surettaa minuakin, että ystäviä ei oikein ole. Olen kaikille sellainen kakkosluokan kaveri. Jos pidän juhlat, kukaan ei tule. Minua ei kutsuta muiden juhliin. Hirvittää, miten voin opettaa lapselleni ystävyyssuhteiden vastavuoroisuutta ja ystävien kanssa olemista, kun minulla ei ole ystäviä. En haluaisi yksinäisyyden periytyvän.
Ei ole pelkoa, jos lapsesi ei ole mini-sinä luonteeltaan!
Minulla on kolme aikuista lasta, jotka olen vielä kasvattanut yyhoona. Minulla ei ole juuri koskaan ollut kavereita saati ystäviä, miesystäviä lukuunottamatta. (Ja he katoavat heti, kun suhde päättyy.) Silti jokainen lapseni on ollut suosittu pienestä asti, heillä kyllä kavereita piisaa! Lapseni ovat hyvin erilaisia luonteeltaan kukin, ja ovat silti onnistuneet löytämään juuri itsensä tyyppisiä kavereita. Kaverit ovat harrastuksista ja työelämästä, samanmielisiä. Monet kulkeneet mukana päiväkoti-ikäisestä asti, ja sitten tuoreempia, aikuisena tavattuja.
Minä olen jo mummo, ehkä kehittynyt kaveeraamaan paremmin, mutta usein huomaan, että olen mieluummin yksin kuin kuin pinnallisessa sosiaalisessa suhteessa.
En ole löytänyt itselleni sopivia kavereita. Myönnän, että olen monella tapaa marginaaliotus.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatte liikaa, aikuiset ei halua vieraita aikuisia syvällisiin suhteisiin, se elämä vaan on muuttunut niistä bestis-ajoista kun ystäville kerrottiin kaikki.
Syvällinen suhde voi olla perheeseen, sori kaikille keillä ei sitä ole.
Ystävyyssuhde on ihan eri asia kuin läheiset ja syvälliset suhteet perheeseen.
Etenkin aikuiset miehet tarvitsevat miespuolisen luottamuksellisen keskustelukumppanin jonka kanssa voi pohtia tunne-elämää. Jollei semmoista ole koskaan ollut niin tunne-elämä helposti lukittuu kun ei koskaan opi tunteistaan puhumaan. Ei vaimo yksinään voi miestä opettaa tunteita käsittelemään ja niistä puhumaan. Vanhempien pitäisi tuo perusasia lapsilleen opettaa. Äitini tuota minulle selvitti jossain määrin teini-iässä ollessani vuosikymmeniä sitten. Naisille tuo ystävyyden tarve on jotenkin selvempää.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatte liikaa, aikuiset ei halua vieraita aikuisia syvällisiin suhteisiin, se elämä vaan on muuttunut niistä bestis-ajoista kun ystäville kerrottiin kaikki.
Syvällinen suhde voi olla perheeseen, sori kaikille keillä ei sitä ole.
Sinä et kaipaa, mutta maailmaan mahtuu myös ap:n kaltaisia ihmisiä, jotka kaipaavat vielä aikuisenakin.
Toiset tosiaan luulevat, että kaikilla muilla ihmisillä on paljon työkavereita, sukulaisia, perheenjäseniä, naapureita ja tuttuja. Ihmisistä joille puhua päivittäin. Ei syvällistä, pinnallista , tosisyvällistä jne.
Ei lähes kukaan haaveile mistään kaiken kertomisesta, kunhan olisi edes joku jolle kertoa muutakin kun päivän säästä tai jostain yleisestä, jossain hississä tai kassalla. Niistä hyvistä ja huonoista jutuista. Iloista ja suruista.
Mulla on aina ollut ystäviä, vaikka en ole koskaan etsinytkään ystäviä. Tai ehkä juuri siksi. Tutustun helposti ihmisiin. Joidenkin kanssa juttu luistaa paremmin kuin toisten. Mutta mä ystävystyn hitaasti. On paljon ihmisiä, joille ystävä ja kaveri tarkoittaa samaa asiaa. Mulle ei tarkoita. Ystävät ovat just niitä, joista nuorena puhuttiin bestiksinä. Ja kaverit sitten muuten ihania ihmisiä, mukavaa seuraa jne, mutta puuttuu se syvällisempi yhteys.
En ole koskaan ajatellut, että yhden ihmisen pitäisi olla kanssani syntymästä kuolemaan. Olen siis hyväksynyt jo lapsena, että muut ihmiset ovat vain lainassa elämässäni. Niin vanhempani, sisarukseni, puolisoni, omat lapseni kuin ystävänikin. Kun olin kansakoulun ekalla luokalla, silloinen paras ystäväni hukkui kesälomalla. Tajusin jo silloin, etten voi olettaa kenenkään olevan elämässäni ikuisesti. Olen myöhemminkin menettänyt ystäviäni. Yksi kuoli autokolarissa, toinen leukemiaan. Molemmat alle 25-vuotiaita kuollessaan. Pitkät ystävyyssuhteen ovat kullan arvoisia, mutta ei koskaan voi luottaa siihen, että ystävyys säilyy hautaan asti. Mitä tahansa voi tapahtua.
Ystäviä, joiden kanssa suhde on syvällinen, löytyy elämässä yhtä usein kuin sopivia aviopuolisoehdokkaitakin. Eli varsin harvoin. Aikuisena on hyväksyttävä, että kaveritkin on ihan kivoja. On onnekas, jos vielä aikuisenakin löytää "sielunsiskonsa" eli sellaisen teinivuosien bestiksen.
Mä olen löytänyt, mutta en etsimällä vaan vahingossa. Ja tämänkin ihmisen kanssa oltiin alussa vain nettikavereita, en ollut koskaan edes tavannut häntä. Eräänä iltana hän vaan alkoi kirjoittaa mulle Messengerissä. Oli huolesta suunniltaan eikä hänellä ollut ketään, jolle puhua huolistaan. Kun luin hänen viestinsä ensimmäisen lauseen, mulla nousi ihokarvat pystyyn. Koska tiesin, mitä seuraavissa lauseissa lukee. Yhdeksän vuoden ajan olin etsinyt vertaistukea ihmisestä, joka olisi selvinnyt erittäin harvinaisesta munuaisvaltimon repeämästä ja sen aiheuttamasta massiivisesta sisäisestä verenvuodosta. Yleensä kun sellaisesta ei selvitä hengissä. Ja tämän nettitutun miehellä oli just sama kuin mulla 9 vuotta aiemmin. Sinä yönä me viestiteltiin ja viestiteltiin Ja sinä yönä meidän välille syntyi sellainen ihmissuhde, joka todennäköisesti päättyy vasta jomman kumman hautajaisiin.
Minulla on sama ongelma kuin aloittajalla puolison löytämisen suhteen. Jättäisin varmaan ystävyyssuhteeni pitkälti homehtumaan, jos voisin löytää itselleni vaimon, mutta se ei vain meinaa millään onnistua.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Omalla kohdalla olen huomannut, että todella moni kiva ihminen sanoo jossain vaiheessa seuraavaa.
"Mun on tosi helppo tutustua ihmisiin ja ihmiset viihtyy mun kanssa tosi hyvin. Tosi moni haluaisi musta ystävän, mutta mä en koe samoin heitä kohtaan."
Arvaan noissa tilanteissa, että kuulun itse noihin, joista toinen ei kaipaa ystävää. Kai tuossa on se, että jotkut ovat lahjakkaita sosiaalisesti ja moni haluaisi ystävystyä heidän kanssaan - ymmärrettävästi! Silti koen surua noissa tilanteissa, kun aina saan itse kuulla, miten joku muu on toisten kanssa läheisempi, vaikka itse yritän tutustua, puhun myös syvällisemmistä asioista jne.
Mee baariin tai ala polttaa budia, tai mee vaikka nudistirannalle tai ala käymään rasva-apinoiden miiteissä tms.
Paheet yhdistää monia.
Sivusta katsoen vaikutat todella tylsältä ihmiseltä, jonka kanssa ei voi oikein mistään säätä kummemmasta puhua.