Sinä n. 40-vuotiaana pitkästä suhteesta eronnut nainen, miten elämäsi on mennyt eron jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Sori nyt, mutta se naisesi on ollut joka kerta tosissaan ja päättänyt sitten vain kärvistellä läpi, kunnes ei jaksanutkaan enää.

Mulla on ollut pahoja pms-aikoja. Eksä kuittasi kaikki ongelmat aina niillä, ei paljon auttanut. Nykyinen antaa tarvittaessa hieman enemmän tilaa mulle olla yksin. Ymmärtää myös, että hormonit voi vähän vahvistaa reaktionopeutta, mutta kyllä ne asiat jotka silloin ärsyttää häiritsisivät muutenkin. Eksän kans muuttui ärsytykset aina riidoiksi (totta kai, kun suhtautui aikuiseen ihmiseen kuin lapseen), nykyisen kanssa ei riidellä kunnolla koskaan.

Vähän on erilaista keskustella ihmisen kanssa joka oikeasti kuuntelee mitä on sanottavana.

Mutta miten voi olla mahdollista, että suhteessa vain naisella on oikeus vaatia ja jäkättää? Niinhän se menee useimmiten. Nainen vaatii muutosta, nalkuttaa, jäkättää... kiristää uhkailee ja lopulta eroaa. Ovatko nämä naiset todella niin täydellisiä, että tosiaan vaan miesten täytyy aina muuttua?? Hyvin yleistä.

Ohis, nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kuuntelemattomuudesta tuli flashback omaan entiseen avioliittooni, jossa mies ilmeisesti jollain tapaa pelkäsi puhumista selvin päin. Arkiset asiat ja vitsailu hoitui, mutta jos oli jotain vakavaa, hän piiloutui täysin. Kun isäni kuoli, mieheni lähetti minulle mökiltä tekstiviestin, jossa oli osanotot ja tsemppitoivotukset. 

Tuon suhteen aikana ja sen jälkeen totuin ratkaisemaan kaikki ongelmani ja käsittelemään tunteeni yksin. Minulle oli siis lähestulkoon shokki, kun nykyinen mieheni seurustelumme alkuaikoina kysyi sukulaiseni kuoltua että haluanko jutella ja tulisiko hän luokseni. Alan vieläkin melkein itkemään kun muistan tuon tunteen, ja sen miten ihmeissäni olin kun tajusin kuinka paljon se auttaa että toinen vain kuuntelee, kuinka paljon lohtua toisen läsnäolo akuutilla hetkellä tuo ja kuinka paljon helpompi omia tunteita on käsitellä toisen ihmisen kanssa. Nämä olivat minulle ihan vieraita asioita. 

Ja nykyinen mieheni ei tosiaan ole mikään supliikkimies, vaan juro suomalainen, joka ei pidä small talkista ja on varmasti usein huolissaan siitä osaako hän sanoa oikeita asioita. Siitä huolimatta hän tarjoaa aina läsnäoloaan ja keskusteluaan jos minulla on mikä tahansa ongelma. Myös oma käyttäytymiseni suhteessa on muuttunut täysin. Eksän kanssa alkuaikoina hain häneltä välittämistä ja huomiota, jolloin ehkä toin tarpeitani liikaakin esiin. (Kunnes huomasin että häneltä ei apua tule). Nykyiselle en viitsi pikkuongelmia edes mainita, koska tiedän että hän laittaisi ne prioriteettilistallaan saman tien ykköseksi. Sellainen tavan vuoksi valittaminen on siis minun puolelta loppunut täysin, koska en halua kuormittaa ihanaa miestäni turhilla asioilla.

Ketjun aiheeseen siis: erosin hieman alle nelikymppisenä ja yksinäisten vuosien jälkeen minulle kävi lopulta hyvin. Vasta kypsällä iällä löysin miehen joka on valmis kohtaamaan eikä sivuuta minua missään tilanteessa.

Huomaa, ettet näe omaa osuuttasi suhteen dynamiikkaan, vaan kaikki on kiinni miehistä. Voi asian nähdä toisinkin. Sinä valitit turhasta ja kerjäsit koko ajan huomiota ja mies vetäytyi siksi. Selvää on, että sinä olet aina suhteessa se, jota pitää kannatella. Kyllä se kommunikointi ja suhteen dynamiikka on hyvin usein vastavuoroista. Ei niin että kun löytää "hyvän" miehen, kaikki on hyvin. Tuo sinun oma tapasi voi tuottaa erilaisia ongelmia tuohon nykyiseen suhteeseen. Ehkä mies kyllästyy laittamaan sun ongelmasti jatkuvasti prioriteettilistan kärkeen tai mitä nyt ikinä. Kyllä sulla itselläsi on oma osasi siihen, mitä suhteessa tapahtuu.

Juurihan hän kertoi että koska toinen kuitenkin priorisoi, säätää omaa kommunikaatiotaan?

Myös kuunteleminen on kommunikaatiota. Jos toinen ei sitä koskaan tee, on suhteessa yksin joka tapauksessa ja on sama lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tästä tuli myös mieleen se, että saman ongelman toistaminen sekoittuu nalkuttamiseen. Mies ei välttämättä kuule, että seassa on isompia ongelmia, vaan pitää kaikkea nalkuttamista samanarvoisena.

"Nalkuttaminen" on sellainen sana jota käyttää sovinistiset ihmiset. Nalkuttaminen itsessään on ihan turhaa, jos suhde on tasa-arvoinen ja kumpikin hoitaa oman osuutensa perheen arjesta. Liian moni mies vaan olettaa, että näinen hoitaa kodin ja lapset. Yhä edelleen vuonna 2022.

Ja höpöhöpö! Aina kun olen täällä kysynyt MONTAKO TÄLLAISTA PERHETTÄ TUNNET oikeasti, ei tule yhtään vastausta. Jännä et tuota hoetaan alituisesti, mut kun pitäis kertoa monessako tutussa perheessä nainen hoitaa kodin ja lapset ja mies ei, ei tulekaan vastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kuuntelemattomuudesta tuli flashback omaan entiseen avioliittooni, jossa mies ilmeisesti jollain tapaa pelkäsi puhumista selvin päin. Arkiset asiat ja vitsailu hoitui, mutta jos oli jotain vakavaa, hän piiloutui täysin. Kun isäni kuoli, mieheni lähetti minulle mökiltä tekstiviestin, jossa oli osanotot ja tsemppitoivotukset. 

Tuon suhteen aikana ja sen jälkeen totuin ratkaisemaan kaikki ongelmani ja käsittelemään tunteeni yksin. Minulle oli siis lähestulkoon shokki, kun nykyinen mieheni seurustelumme alkuaikoina kysyi sukulaiseni kuoltua että haluanko jutella ja tulisiko hän luokseni. Alan vieläkin melkein itkemään kun muistan tuon tunteen, ja sen miten ihmeissäni olin kun tajusin kuinka paljon se auttaa että toinen vain kuuntelee, kuinka paljon lohtua toisen läsnäolo akuutilla hetkellä tuo ja kuinka paljon helpompi omia tunteita on käsitellä toisen ihmisen kanssa. Nämä olivat minulle ihan vieraita asioita. 

Ja nykyinen mieheni ei tosiaan ole mikään supliikkimies, vaan juro suomalainen, joka ei pidä small talkista ja on varmasti usein huolissaan siitä osaako hän sanoa oikeita asioita. Siitä huolimatta hän tarjoaa aina läsnäoloaan ja keskusteluaan jos minulla on mikä tahansa ongelma. Myös oma käyttäytymiseni suhteessa on muuttunut täysin. Eksän kanssa alkuaikoina hain häneltä välittämistä ja huomiota, jolloin ehkä toin tarpeitani liikaakin esiin. (Kunnes huomasin että häneltä ei apua tule). Nykyiselle en viitsi pikkuongelmia edes mainita, koska tiedän että hän laittaisi ne prioriteettilistallaan saman tien ykköseksi. Sellainen tavan vuoksi valittaminen on siis minun puolelta loppunut täysin, koska en halua kuormittaa ihanaa miestäni turhilla asioilla.

Ketjun aiheeseen siis: erosin hieman alle nelikymppisenä ja yksinäisten vuosien jälkeen minulle kävi lopulta hyvin. Vasta kypsällä iällä löysin miehen joka on valmis kohtaamaan eikä sivuuta minua missään tilanteessa.

Mulle aiheutti yksi ihan kevyt tapailusuhdemies vastaavan reaktion. Olin tottunut exäni kanssa siihen, että jos olen vihainen tai loukkaantunut jostakin, ex aina käänsi asian siihen, että hän ei kuuntele, kun puhun hänelle tuohon äänensävyyn tms., eli ei koskaan suostunut kuulemaan sitä varsinaista asiaa, mistä sanoin, vaan valitti mulle vaan takaisin siitä, että minä valitin. :D

No tuo tapailumies kerran vähän tökerösti perui tapaamisemme niin, että ensin sanoi vain myöhästyvänsä ja minä en sitten järjestänyt itselleni muuta tekemistä, vaan odotin. Avauduin hänelle siitä, ettei ole ok, että hän sillä tavalla minua odotuttaa ja lopulta peruu kokonaan. Samassa padon avautuessa tuli mainittua toisestakin asiasta. Mä oikeasti ihan herkistyin, kun tuo mies ei ollenkaan syyttänyt mua valittamisesta, vaan pahoitteli ja antoi kaiken kattavat vastineet, miksi kävi niin kuin kävi (ihan todistusaineiston kera :D ). Wow, olin ihan häkeltynyt. Jotkut siis oikeasti kuulee ja ymmärtää sen asian, mistä toinen suuttuu.

Mutta ei tuo sulje sitä pois, etteikö sun kommunikointityyli voi olla vahingollinen, vaikka uusi mies reagoi toisella tavalla.

Aina vika on miehissä. On se jännä juttu. Itsellä ei ole koskaan mitään korjattavaa

Joo, exän kanssa lopulta ei muuta ollutkaan kuin valittamista, sitä kierrettä on vaikea katkaista. Mutta väitän silti, että hänellekin sanoin niista asioista ihan tavallisesti (ilman riitelyä) monen monta kertaa, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa niin kauan, kun en ollut vihainen. Kyllähän sitä lopulta tilanne menee siihen, että itket ja huudat, kun toinen kuittaa sun asiat aina käden heilautuksella, jos nätisti sanot.

Exän vanhemmat puhuivat aina tosi rumasti toisilleen, eivätkä huomioineet toisiaan. Olivat eronneetkin ja palanneet myöhemmin yhteen. Mun vanhemmat puhuu järkevästi ja asiallisesti toisilleen, ja  kuuntelevat kyllä, jos toisella on joku asia. En varmasti ole itsekään täydellinen, mutta kyllä tämä kombo johti siihen, että mä aina joustin ja toteutin kaiken, mitä ex toivoi, ja hän aina ohitti mun kaikki tarpeet täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Jos mies olisi riidan aiheessa oikeassa, ei hänen tarvitsisi vedota naisen hormooneihin, vaan hän voisi perustella kantansa siihen varsinaiseen asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Jos mies olisi riidan aiheessa oikeassa, ei hänen tarvitsisi vedota naisen hormooneihin, vaan hän voisi perustella kantansa siihen varsinaiseen asiaan.

Mistä tiedät ettei nainen itse selittänyt asiaa niin ja vedonnut hormooneihin? Aika epävakaalta vaikuttaa ihminen joka uhkailee 15 vuotta erolla toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Siis  mielestäsi on ok vedota toisen sukupuoleen siinä, ettei tarvitse kuunnella, mitä toinen puhuu? Ja sitten ihmetellään, kun nainen ei halua tuollaisen kanssa olla suhteessa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Jos mies olisi riidan aiheessa oikeassa, ei hänen tarvitsisi vedota naisen hormooneihin, vaan hän voisi perustella kantansa siihen varsinaiseen asiaan.

Mistä tiedät ettei nainen itse selittänyt asiaa niin ja vedonnut hormooneihin? Aika epävakaalta vaikuttaa ihminen joka uhkailee 15 vuotta erolla toista.

Huoh, eihän kyse ole tuosta yhdestä tapauksesta. On verrattain yleistä, että miehet toimivat parisuhteessa epäreilusti varsinkin pikkulapsiaikana, ja sitten kun nainen on asianlaitaan tyytymätön, mies kuittaa asian naisen hormoneilla, millä siis oikeuttaa oman, itsekkään toimintansa. Kaikki miehet eivät näin tietenkään tee, mutta eipä kaikki suhteet päätykään eroon jo pikkulapsiaikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Siis  mielestäsi on ok vedota toisen sukupuoleen siinä, ettei tarvitse kuunnella, mitä toinen puhuu? Ja sitten ihmetellään, kun nainen ei halua tuollaisen kanssa olla suhteessa..

Kuka vetosi sukupuoleen? Tuo mieshän kertoi oman kokemuksensa asiasta. Ja sen sijaan, että hänen näkökulmaansa olisi voinut pysähtyä pohtimaan, naiset painaa alapeukkua ja alkavat syyttämään. Vaikka on tuossa paljon sellaista, mihin voisi suhtautua toisinkin.

Parhaatkin puhumaan kuuntelemisesta ja kommunikoimisesta. Vain miesten tarvitsee kuunnella naisia. Niinhän se on. Aina kun mies avaa suunsa tai painaa näppäintä, se mitätöidään välittömästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Jos mies olisi riidan aiheessa oikeassa, ei hänen tarvitsisi vedota naisen hormooneihin, vaan hän voisi perustella kantansa siihen varsinaiseen asiaan.

Mistä tiedät ettei nainen itse selittänyt asiaa niin ja vedonnut hormooneihin? Aika epävakaalta vaikuttaa ihminen joka uhkailee 15 vuotta erolla toista.

Huoh, eihän kyse ole tuosta yhdestä tapauksesta. On verrattain yleistä, että miehet toimivat parisuhteessa epäreilusti varsinkin pikkulapsiaikana, ja sitten kun nainen on asianlaitaan tyytymätön, mies kuittaa asian naisen hormoneilla, millä siis oikeuttaa oman, itsekkään toimintansa. Kaikki miehet eivät näin tietenkään tee, mutta eipä kaikki suhteet päätykään eroon jo pikkulapsiaikana.

Eli yleistät miehiä ja kuvittelet sen perusteella tietäväsi miten tuossa parisuhteessa asiat meni. Oletat asioita ja niiden pohjalta syytät tuota kyseistä miestä. Eipä naiset ole näköjään yhtään parempia kuunnelemaan tai kiinnostumaan toisen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Siis  mielestäsi on ok vedota toisen sukupuoleen siinä, ettei tarvitse kuunnella, mitä toinen puhuu? Ja sitten ihmetellään, kun nainen ei halua tuollaisen kanssa olla suhteessa..

Kuka vetosi sukupuoleen? Tuo mieshän kertoi oman kokemuksensa asiasta. Ja sen sijaan, että hänen näkökulmaansa olisi voinut pysähtyä pohtimaan, naiset painaa alapeukkua ja alkavat syyttämään. Vaikka on tuossa paljon sellaista, mihin voisi suhtautua toisinkin.

Parhaatkin puhumaan kuuntelemisesta ja kommunikoimisesta. Vain miesten tarvitsee kuunnella naisia. Niinhän se on. Aina kun mies avaa suunsa tai painaa näppäintä, se mitätöidään välittömästi.

Jos vetoaa naisen hormoneihin, on se yhtä kuin vetoaa naisen sukupuoleen. Mies on mielestään jotenkin parempi, kun hänellä on toisenlaiset hormonit ilmeisesti. Yleensähän se on just niin, että nämä miehet saa suhteessa tehdä ihan mitä tykkäävät, naiset alistetaan kotiin lasten kanssa. Turha siinä on puhua mistään, ettei miestä kuultaisi. Mieshän harrastaa ja touhuaa omiaan ja naisella ei saa olla mitään harrastuksia tms. Ja jos nainen tästä mainitsee, on naisella hormoonihöyryjä vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tästä tuli myös mieleen se, että saman ongelman toistaminen sekoittuu nalkuttamiseen. Mies ei välttämättä kuule, että seassa on isompia ongelmia, vaan pitää kaikkea nalkuttamista samanarvoisena.

"Nalkuttaminen" on sellainen sana jota käyttää sovinistiset ihmiset. Nalkuttaminen itsessään on ihan turhaa, jos suhde on tasa-arvoinen ja kumpikin hoitaa oman osuutensa perheen arjesta. Liian moni mies vaan olettaa, että näinen hoitaa kodin ja lapset. Yhä edelleen vuonna 2022.

Ja höpöhöpö! Aina kun olen täällä kysynyt MONTAKO TÄLLAISTA PERHETTÄ TUNNET oikeasti, ei tule yhtään vastausta. Jännä et tuota hoetaan alituisesti, mut kun pitäis kertoa monessako tutussa perheessä nainen hoitaa kodin ja lapset ja mies ei, ei tulekaan vastauksia.

No meillä ainakin oli niin. Ulospäin mies esitti osallistuvaa isää ja aviomiestä. Välillä katselin vain suu auki kun mies suorastaan valehteli sukulaisilleen heränneensä aamulla siihen ja siihen aikaan laittamaan lapsille aamupalaa. En edes tajunnut, miksi tällainen asia piti mainita, saati että se oli silkkaa valetta. 

Mitään ei tehnyt lasten tai kodin asioiden eteen, paitsi että joskus otti vanhemman mukaan omaan harrastukseensa, ja siitä olisi pitänyt kiittää, kumartaa ja illalla palkita sängyssä jollain spesiaalitavalla. 

Tosiaan, erosin 23-vuotisesta liitosta 42-vuotiaana. Miehestä paljastui eron jälkeen yhä uusia ikäviä puolia ja taloudellisesti hän laittoi minut niin hankaliin tilanteisiin kuin kykeni, mutta olen selvinnyt enkä ole katunut hetkeäkään lähtöäni. Uutta suhdetta kokeilin kahdesti, mutta vasta ensin oltuani 7 vuotta itsekseni. Ei ollut miesmakuni parantunut ja onneksi olen oppinut tajuamaan lopettamaan yritykset lyhyeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta kuuntelemattomuudesta tuli flashback omaan entiseen avioliittooni, jossa mies ilmeisesti jollain tapaa pelkäsi puhumista selvin päin. Arkiset asiat ja vitsailu hoitui, mutta jos oli jotain vakavaa, hän piiloutui täysin. Kun isäni kuoli, mieheni lähetti minulle mökiltä tekstiviestin, jossa oli osanotot ja tsemppitoivotukset. 

Tuon suhteen aikana ja sen jälkeen totuin ratkaisemaan kaikki ongelmani ja käsittelemään tunteeni yksin. Minulle oli siis lähestulkoon shokki, kun nykyinen mieheni seurustelumme alkuaikoina kysyi sukulaiseni kuoltua että haluanko jutella ja tulisiko hän luokseni. Alan vieläkin melkein itkemään kun muistan tuon tunteen, ja sen miten ihmeissäni olin kun tajusin kuinka paljon se auttaa että toinen vain kuuntelee, kuinka paljon lohtua toisen läsnäolo akuutilla hetkellä tuo ja kuinka paljon helpompi omia tunteita on käsitellä toisen ihmisen kanssa. Nämä olivat minulle ihan vieraita asioita. 

Ja nykyinen mieheni ei tosiaan ole mikään supliikkimies, vaan juro suomalainen, joka ei pidä small talkista ja on varmasti usein huolissaan siitä osaako hän sanoa oikeita asioita. Siitä huolimatta hän tarjoaa aina läsnäoloaan ja keskusteluaan jos minulla on mikä tahansa ongelma. Myös oma käyttäytymiseni suhteessa on muuttunut täysin. Eksän kanssa alkuaikoina hain häneltä välittämistä ja huomiota, jolloin ehkä toin tarpeitani liikaakin esiin. (Kunnes huomasin että häneltä ei apua tule). Nykyiselle en viitsi pikkuongelmia edes mainita, koska tiedän että hän laittaisi ne prioriteettilistallaan saman tien ykköseksi. Sellainen tavan vuoksi valittaminen on siis minun puolelta loppunut täysin, koska en halua kuormittaa ihanaa miestäni turhilla asioilla.

Ketjun aiheeseen siis: erosin hieman alle nelikymppisenä ja yksinäisten vuosien jälkeen minulle kävi lopulta hyvin. Vasta kypsällä iällä löysin miehen joka on valmis kohtaamaan eikä sivuuta minua missään tilanteessa.

Huomaa, ettet näe omaa osuuttasi suhteen dynamiikkaan, vaan kaikki on kiinni miehistä. Voi asian nähdä toisinkin. Sinä valitit turhasta ja kerjäsit koko ajan huomiota ja mies vetäytyi siksi. Selvää on, että sinä olet aina suhteessa se, jota pitää kannatella. Kyllä se kommunikointi ja suhteen dynamiikka on hyvin usein vastavuoroista. Ei niin että kun löytää "hyvän" miehen, kaikki on hyvin. Tuo sinun oma tapasi voi tuottaa erilaisia ongelmia tuohon nykyiseen suhteeseen. Ehkä mies kyllästyy laittamaan sun ongelmasti jatkuvasti prioriteettilistan kärkeen tai mitä nyt ikinä. Kyllä sulla itselläsi on oma osasi siihen, mitä suhteessa tapahtuu.

Suhteen dynamiikka on ilman muuta vastavuoroista. Ja joskus on niin, että kahden ihmisen kommunikaatio ei vain sovi toisilleen. Totta kai näen oman osuuteni edellisessä suhteessani. Kuten itsekin sanoin, janosin silloin mieheltä välittämisen osoituksia ja siksi toin tarpeitani esiin enemmän kuin olisi ollut tarpeenkaan. Ja joka kerta kun toin esiin jotain, mies vetäytyi. Lopulta lakkasin odottamasta mieheltä mitään ja opettelin pärjäämään yksin.  Siinä vaiheessa kokemukseni vaan oli jo se, että mies ei minusta välitä (en tiedä oliko näin, mutta siten miehen käytös minulle näyttäytyi enkä saanut asiaan selvyyttä koska hän ei suostunut mistään puhumaan). 

Itse olen sellainen, että tarvitsen tiedon toisen tuesta. Eksäni oli sellainen, että hänelle tuen osoittaminen ei ollut helppoa. Emme siis sopineet toisillemme. 

Nykyisen miehen suhteen huomasin jo varhain tosiaan tuon vaaran, että huoleni ja ongelmani alkavat kuormittaa häntä, koska hän ottaa ne niin vakavasti. Muistan kun alkuun valitin hänelle jostain ja hän selasi samalla kännykkää. Oletin ilman muuta, että hän ei edes kuuntele, siihenhän olin tottunut. Sitten ilmeni että hän oli alkanut saman tien googlata ratkaisua asiaan, keskellä omia työkiireitään. Tuolloin ymmärsin että voin googlata ratkaisuja itsekin, kuormittamatta miestäni. Mutta jos minulla on vakava tilanne, johon tarvitsen rakastettuani, voin aina luottaa hänen tukeensa. Kun tiedän tämän, minun ei tarvitse testata tai kaivaa hänen huomiotaan. 

Tämä on ehkä paras ketju ikinä, niin paljon tullut hyviä näkökulmia ja ajatuksia esille ja hienosti osattu sanoittaa eroon liittyviä asioita.

Omalta osaltani pakko kommentoida tuota "eksän haukkumiseen" liittyvää keskustelua. Jos minä en olisi tuota lasten KANSSA tehnyt, niin todennäköisesti lasten emotionaaliset vauriot olis olleet paljon isommat. Jos isä käyttäytyy lapsia kohtaan täysin asiattomasti, lannistaen, latistaen, välillä jopa haukkumasanoja käyttäen, pettää lupaukset jne. (lista on aika pitkä), niin mä olen kokenut, että mun velvollisuus on lapsia siinä kohtaa suojella ja tukea, tarvittaessa jopa eksää "haukkumalla".

Jos minä olisin niissä tilanteissa vaan hymistellyt, että kysykää isältänne tai voivotellut, että no harmi, niin lapset olis jääneet täysin yksin niihin tilanteisiin ja saaneet sen kuvan, että minä hyväksyn tällaisen kohtelun. Tietenkään oman katkeruuden vuoksi haukkuminen ei ole ok, mutta on olemassa myös tämä toinen puoli, jossa ikävien asioiden esille tuomiselta ei voi välttyä lapsen edun vuoksi.

Ja kerrottakoon nyt vielä sekin, että nämä lapset on nyt jo aikuisia ja minä olen edelleen heidän tukensa ja turvansa monessa tilanteessa, kun taas isä on jäänyt oman välillä järjettömyyksiin menevän toimintansa vuoksi hyvin etäiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tästä tuli myös mieleen se, että saman ongelman toistaminen sekoittuu nalkuttamiseen. Mies ei välttämättä kuule, että seassa on isompia ongelmia, vaan pitää kaikkea nalkuttamista samanarvoisena.

"Nalkuttaminen" on sellainen sana jota käyttää sovinistiset ihmiset. Nalkuttaminen itsessään on ihan turhaa, jos suhde on tasa-arvoinen ja kumpikin hoitaa oman osuutensa perheen arjesta. Liian moni mies vaan olettaa, että näinen hoitaa kodin ja lapset. Yhä edelleen vuonna 2022.

Ja höpöhöpö! Aina kun olen täällä kysynyt MONTAKO TÄLLAISTA PERHETTÄ TUNNET oikeasti, ei tule yhtään vastausta. Jännä et tuota hoetaan alituisesti, mut kun pitäis kertoa monessako tutussa perheessä nainen hoitaa kodin ja lapset ja mies ei, ei tulekaan vastauksia.

No meillä ainakin oli niin. Ulospäin mies esitti osallistuvaa isää ja aviomiestä. Välillä katselin vain suu auki kun mies suorastaan valehteli sukulaisilleen heränneensä aamulla siihen ja siihen aikaan laittamaan lapsille aamupalaa. En edes tajunnut, miksi tällainen asia piti mainita, saati että se oli silkkaa valetta. 

Mitään ei tehnyt lasten tai kodin asioiden eteen, paitsi että joskus otti vanhemman mukaan omaan harrastukseensa, ja siitä olisi pitänyt kiittää, kumartaa ja illalla palkita sängyssä jollain spesiaalitavalla. 

Tosiaan, erosin 23-vuotisesta liitosta 42-vuotiaana. Miehestä paljastui eron jälkeen yhä uusia ikäviä puolia ja taloudellisesti hän laittoi minut niin hankaliin tilanteisiin kuin kykeni, mutta olen selvinnyt enkä ole katunut hetkeäkään lähtöäni. Uutta suhdetta kokeilin kahdesti, mutta vasta ensin oltuani 7 vuotta itsekseni. Ei ollut miesmakuni parantunut ja onneksi olen oppinut tajuamaan lopettamaan yritykset lyhyeen. 

Mun ex teki tuota valehtelua ja asioiden vääristelyä muille myös. Pikkulapsiaikaan hän ei suostunut koskaan hoitamaan lapsia, vaan aina tuli hirveä riita, jos mulla olisi ollut joku oma meno (siis ihan vaikka kaverin tapaaminen, liikunta tms.). Mies itse kävi 2 krt/vko treeneissä ja olisi halunnut käydä enemmän. Vastasin, että senkus vaan, mutta minä otan tästä lähtien saman verran vapaa-aikaa kuin sinäkin. Oikeasti halusin päästä myös urheilemaan ja toivoin, että olisi voitu jakaa niitä vapaailtoja molemmille. Mies vastasi, että peruu mieluummin kaikki omat menonsa, kuin antaa mulle vapaa-aikaa.

Sitten yhteisille tutuille selitti ihan pokkana, että "kun ei tuo vaimo anna mun edes harrastaa". Noh, oikaisin kyllä välittömästi asian noille kavereille, kun kerran sivusta kuulin, mitä mies selitti. Voin vaan kuvitella, paljonko teki tuollaista vedättämistä silloin, kun en ollut kuulemassa (ei vissiin silloinkaan huomannut, että olin kuulolla).

Olen ollut tyytyväinen ratkaisuun. Löysin uuden kumppanin, mutta uusperhettä en halua perustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan lyhyesti siitä, että erot tulevat miehille yllätyksenä, vaikka tämä ketju naisille olikin. Voi olla parisuhteita jossa sillä naisella on ihan koko kahdenkymmenen vuoden ajan ollut eri tasoisia ongelmia ja hankaluuksia, joita tuodaan esille lähes joka päivä. On erilaisia hormonaalia kausia, ajatuksen kehityskausia yms. jotka ilmiintyvät sille miehelle sellaisina, että hänen pitäisi jotenkin ratkaista ne ongelmat tai kuunnella ja odottaa, että ne menevät ohi.

Kun on 20v tottunut siihen, että näitä kausia tulee ja menee, niin ei oikeasti välttämättä huomaa, milloin toinen on tosissaan. Sutta on huudettu niin kauan turhaan, että oikeaa hätää ei vaan tunnista enää. Jos nainen on 15v vuoden ajan aika ajoin tokaissut, että pitäiskö meidän vaan erota, niin mistä sen tietää koska se on tosissaan?  Miehen kannalta kaikki on täysin normaalia, tuota se on tehnyt jo vuosikausia, kauankohan tämä tällä kertaa kestää, päivän vai viikon?

Tämä oli tietysti vain minun tilanteeni, kaikki erot ovat erilaisia, mutta en tiedä onko helppoja eroja ollenkaan. Etenkin kun mukana on lapsia. Ei siinä voi kuin yrittää olla itse mahdollisimman fiksu, eikä sekään aina onnistu.

Tässä on kaikki väärin. Ensinnäkin, ne asiat, joista naisesi huomautti, eivät menneet ohi. Hän ei vain jaksanut mainita asiasta esimerkiksi viikkoa kauempaa. Ne asiat kumuloituivat, ja lopulta kuppi meni nurin, kun mitään mistään epäkohdasta suhteessa et ollut valmis korjaamaan.

Toisekseen älä koskaan ikinä missään tilanteessa laita naisen huomautusta suhteen epäkohdasta naisen hormonitoiminnan piikkiin. Kyse on aina siitä asiasta, mistä hän sanoo ja se asia tulee korjata. Kuuntele, mitä se nainen sanoo, äläkä vain jätä kaikkia hänen sanomisiaan huomioimatta, "koska hän nyt on nainen hormoneissaan ja puhuu mitä sattuu". Ei mikään ihme, jos tuli ero.

Sinäkin oletat automaattisesti, että nainen oli tuossa suhteessa oikeassa. Et edes suostu miettimään miehen kannalta. Tämä kertoo tarpeeksi. Naisen mielestä nainen on aina oikeassa ja mies väärässä.

Siis  mielestäsi on ok vedota toisen sukupuoleen siinä, ettei tarvitse kuunnella, mitä toinen puhuu? Ja sitten ihmetellään, kun nainen ei halua tuollaisen kanssa olla suhteessa..

Jep, joku syy siinä on että nainen on kuitenkin se, joka sitä eroa tässä on halunnut.

Sitä mietin, että miksi jotkut miehet ovat sellaisia? Siis eivät ota kuuleviin korviin sitä että toinen loukkaantuu jostain mitä hän on tehnyt/jättänyt tekemättä? Mikä mättää?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ehkä paras ketju ikinä, niin paljon tullut hyviä näkökulmia ja ajatuksia esille ja hienosti osattu sanoittaa eroon liittyviä asioita.

Omalta osaltani pakko kommentoida tuota "eksän haukkumiseen" liittyvää keskustelua. Jos minä en olisi tuota lasten KANSSA tehnyt, niin todennäköisesti lasten emotionaaliset vauriot olis olleet paljon isommat. Jos isä käyttäytyy lapsia kohtaan täysin asiattomasti, lannistaen, latistaen, välillä jopa haukkumasanoja käyttäen, pettää lupaukset jne. (lista on aika pitkä), niin mä olen kokenut, että mun velvollisuus on lapsia siinä kohtaa suojella ja tukea, tarvittaessa jopa eksää "haukkumalla".

Jos minä olisin niissä tilanteissa vaan hymistellyt, että kysykää isältänne tai voivotellut, että no harmi, niin lapset olis jääneet täysin yksin niihin tilanteisiin ja saaneet sen kuvan, että minä hyväksyn tällaisen kohtelun. Tietenkään oman katkeruuden vuoksi haukkuminen ei ole ok, mutta on olemassa myös tämä toinen puoli, jossa ikävien asioiden esille tuomiselta ei voi välttyä lapsen edun vuoksi.

Ja kerrottakoon nyt vielä sekin, että nämä lapset on nyt jo aikuisia ja minä olen edelleen heidän tukensa ja turvansa monessa tilanteessa, kun taas isä on jäänyt oman välillä järjettömyyksiin menevän toimintansa vuoksi hyvin etäiseksi.

Joo kyllä kai asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä. Ei niitä pidä missään nimessä dramatisoida, mutta ei myöskään hyssytellä ja sulkea silmiään, jos esim toinen vanhempi oikeasti kohtelee lapsia huonosti.

Miten erot on menneet sellaisilla perheillä jossa isä ei ole osallistunut tai edes juurikaan tunne lapsiaan ennen eroakaan? Ei ole koskaan halunnut ottaa vastuuta lapsista muttei myöskään olla heidän kanssa ihan arkena. Rakentanut jo nyt liitossa elämänsä niin ettei perhe näyttele juurikaan mitään osaa hänen elämässään. Onko vain nieltävä että yksin pitää jatkossakin lapset kasvattaa?