Tänään ilmoitettiin merkittävistä ylimääräisistä ja aikaistetuista korotuksista Kelan maksamiin tukiin ja eläkkeisiin.
Eläkkeitä ja tukia nostetaan elokuun alusta 3,5 - 5,7 %.
En kiistä, etteikö tässä tilanteessa ole välttämätöntä huolehtia vähäosaisten toimeentulosta, mutta tässä piilee nyt iso vaara entistä suuremmista tuloloukuista.
Nyt tukia nostetaan vastaamaan edes jotenkin inflaation aiheuttamaa hintojen nousua. Samaan aikaan palkankorotukset myös pienimpiin ansioihin ovat suhteessa paljon pienempiä. Tämä johtaa siihen, että entistä harvemmin on kannattavaa ottaa vastaan matalapalkkaista työtä. Tämä tulee kasvattamaan työhaluttomuutta ja pitkäaikaista työttömyyttä.
Nyt ei tässä kokonaisuudessa mennä ihan oikeaan suuntaan.
Kommentit (484)
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeiden noston kyllä hyväksyn mutta työttömille ja opiskelijoille ei pitäisi antaa enempää, varsinkaan asumistukia ei pitäisi korottaa enää eurollakaan koska siitä kärsii eniten me itse asumisemme maksavat.
200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja eläkeläisen asumistuki on korkeampi kuin yleinen asumistuki. Eläkeläisellä saa olla 16000 euroa tilillä rahaa ja silti saa asumistuen.
Työttömänä en polta tupakkaa enkä juo alkoholia
Mitä opimme tästä. Työttömän ja työssäkäyvän kannattaa ostaa vaatteita ja käydä baareissa ja saat lääkerahat tukina
Jos ostat halvan mökin niin et saa mitään.

Jos ostat 30 000 euron kuivan maan mökin niin se on syntiä.
Käy siis baareissa ja osta vaatteita, luontokin kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisten hoitokoteja maksetaan verorahoista 5 miljardia vuodessa. Viime syksynä tuli ohjelma, että nuo hoitokotimenot nousevat 10 miljardiin seuraavan 10 vuoden sisällä, kun pitää palkata eläkeläisille 200 000 hoitajaa lisää.
Nyt oli lehtijuttu, että vaikka palkattaisiin nuo 200 000 hoitajaa niin silti kaikille eläkeläisille ei riitä apua ja hoitajia ja viranomaiset luottavat, että omaiset hoitavat eläkeläisiä oman työnsä ohessa.
Tuossa 10 miljardissa ei ole myöskään hoitajien palkankorotuksia laskettuna.
Tässä yksi syy siihen miksi eläkeläisille anneta k.o.r.o.n.a.rokotuksia ja miksi tautia lähes tahalleen levitetään hoitokoteihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeiden noston kyllä hyväksyn mutta työttömille ja opiskelijoille ei pitäisi antaa enempää, varsinkaan asumistukia ei pitäisi korottaa enää eurollakaan koska siitä kärsii eniten me itse asumisemme maksavat.
200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja eläkeläisen asumistuki on korkeampi kuin yleinen asumistuki. Eläkeläisellä saa olla 16000 euroa tilillä rahaa ja silti saa asumistuen.
Yleisessä asumistuessa omaisuus ja säästöt sen sijaan EI VAIKUTA LAINKAAN!
Jos sulla makaa vaikkapa 100 000 euroa säästötilillä tuottamattomana ja ansiotulosi ovat pienet, voit saada yleistä asumistukea eikä sinun tarvitse kuluttaa säästöjä asumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä en polta tupakkaa enkä juo alkoholia
Mitä opimme tästä. Työttömän ja työssäkäyvän kannattaa ostaa vaatteita ja käydä baareissa ja saat lääkerahat tukina
Jos ostat halvan mökin niin et saa mitään.
Jos ostat 30 000 euron kuivan maan mökin niin se on syntiä.
Käy siis baareissa ja osta vaatteita, luontokin kiittää.
Suomen politiikka ohjaa ihmisiä ostamaan joka kuukausi vaatteita ja sisustustavaroita.
Jos ostat halvan mökin niin se on syntiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeiden noston kyllä hyväksyn mutta työttömille ja opiskelijoille ei pitäisi antaa enempää, varsinkaan asumistukia ei pitäisi korottaa enää eurollakaan koska siitä kärsii eniten me itse asumisemme maksavat.
200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja eläkeläisen asumistuki on korkeampi kuin yleinen asumistuki. Eläkeläisellä saa olla 16000 euroa tilillä rahaa ja silti saa asumistuen.
Yleisessä asumistuessa omaisuus ja säästöt sen sijaan EI VAIKUTA LAINKAAN!
Jos sulla makaa vaikkapa 100 000 euroa säästötilillä tuottamattomana ja ansiotulosi ovat pienet, voit saada yleistä asumistukea eikä sinun tarvitse kuluttaa säästöjä asumiseen.
Kyllä eläkeläisen asumistuessakin saa olla omistusasunto ja mökki.
Tiedän eläkeläisen joka alkoi saamaan omistusasuntoonsa kolmioon asumistukea, kun taloyhtiössä tehtiin putkiremontti.
Itse työttömänä en polta tupakkaa enkä juo alkoholia, mutta myönnän, että ostan vaatteita joka kuukausi.
Kun sitä mökkiä ei saa ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse työttömänä en polta tupakkaa enkä juo alkoholia, mutta myönnän, että ostan vaatteita joka kuukausi.
Kun sitä mökkiä ei saa ostaa.
Ja luonto ja vihreät kiittää
Palkka on aina isompi kuin joku kelan tuki. Eikä nyt kannata aina vouhkata niistä pks:lla asuvista, joille tulot eivät riitä sen paremmin kuin kelan tuetkaan asumiskustannusten korkeuden vuoksi mihinkään vuokran jälkeen.
Minä menisin töihin, jos saisin sellaisen työn, johon mennä. Se korotus mitä mahdollisesti tulee, ehkä se 3,5 prosenttia, niin se ei riitä mihinkään, siitä menee se 20 % veroa (nousevatko asumistuet myös, siitä ei kyllä veroa mene), ja kun kaikki hinnat, elintarvikkeet ja palveluiden hinnat, ovat nousseet, niin se korotus ei edes tuntuvasti lisää käytettävissä olevan rahan määrää.
Voi, voi, tukiloukkuja! Voi, voi... Voi voi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä itse lapioisin vaikka sontaa 8h päivässä jos siitä maksettaisiin 4000e/kk palkkaa ja minä ottaisin oikeastaan työn kuin työn vastaan jos siitä maksettaisiin yli 3000e/kk palkkaa.
Eli työnantajat ja yrittäjät, työntekijöitä te saatte heti kun maksatte kunnollista palkkaa.Kysy itseltäsi:
- Miksi joku maksaisi sinulle 4000 eur / kk sonnan lapioinnista?
- Tuottaaako lapiointisi tuloja yli kulujen (palkkasi + sivukulut ym.)?
Miksi joku maksaa jollekkin toimistotyöntekijälle 5000e/kk joka ei tuota mitään ja sen työtä kykenisi tekemään kuka vain?
Miksi joku kunnan tai valtion palkkalistoilla oleva asiantuntija saa palkkaa 6000e/kk kun se ei tuota mitään ja sen työ on täysin turhaa?Miten sä arvioit sitä tuottaako joku toimistotyöntekijä työnantajalleen jotakin vai ei? Työnantajahan sen arvioi ketä ja millä hinnalla hänen kannattaa joku palkata.
Tuossa taas joku hitsari-Arska tehtaalta kuvittelee, että vain se hänen työnsä on arvokasta, kun hän hakkaa päivät peltiä.
Arskalta unohtui, että joku siellä toimistolla laskee hänenkin palkkansa ja lomarahansa. Ja tekee paljon muutakin.
Mutta Arskan aivot ovat niin pahasti kaasujen sumentamat, ettei muulla ole arvoa kuin pellin paukkeella.
Vierailija kirjoitti:
Pienet työeläkkeet ei nouse senttiäkään. Varmaan menee yli noi kelan maksamat eläkkeet kaikkine tukineen. Opetus on se, että ei kannata tehdä töitä pienellä palkalla, kun lopputuloksena saat pienen eläkkeen. Kannattaa ottaa rennommin ja elää tukien avulla.
Mitä pieni eläke, kuinka pieni sen sun eläke on. Jos työeläke on minimaalisen pieni niin sittenhän saa takuueläkettä, siihen päälle.
Paljonkos sun eläke on? Missään nimessä ilman työeläkettä oleva tai pieni työeläke + takuueläke, ei jää pienemmäksi kuin jokun työttömyys- ja asumistuki. Näitä ei tosiaankaan saa tonnimääräisesti.
Että te olette pöljiä!
Siksi toisekseen eläkeläinenhän saa tehdä töitä, jos haluaa...
Niin eikä kukaan ole koko ajan työtön. Itse olen aina jonkun aikaa työtön ja sitten taas töissä jonkun aikaa.
Kun työtön on ollut tietyn aikaa työmarkkinatuella niin valtio sakottaa kaupunkia tai kuntaa eli kaupunki joutuu maksamaan puolet työmarkkinatuesta niin kauan, kunnes työtön aktivoidaan, siksi työttömiä laitetaa esim. työkokeiluun karenssin uhalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeiden noston kyllä hyväksyn mutta työttömille ja opiskelijoille ei pitäisi antaa enempää, varsinkaan asumistukia ei pitäisi korottaa enää eurollakaan koska siitä kärsii eniten me itse asumisemme maksavat.
200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja eläkeläisen asumistuki on korkeampi kuin yleinen asumistuki. Eläkeläisellä saa olla 16000 euroa tilillä rahaa ja silti saa asumistuen.
Yleisessä asumistuessa omaisuus ja säästöt sen sijaan EI VAIKUTA LAINKAAN!
Jos sulla makaa vaikkapa 100 000 euroa säästötilillä tuottamattomana ja ansiotulosi ovat pienet, voit saada yleistä asumistukea eikä sinun tarvitse kuluttaa säästöjä asumiseen.
Eläkeläisen asumistuessa varallisuudella on vaikutusta siihen miten sitä asumistukea saa! Eli todennäköisesti ei saa..
Kun lapset muuttavat pois kotoa niin on varmaan ihan hyväkin, että työkkäri välillä aktivoi. Ei ole välttämättä kiva olla kaikkia päiviä yksin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Niin eikä kukaan ole koko ajan työtön. Itse olen aina jonkun aikaa työtön ja sitten taas töissä jonkun aikaa.
Kun työtön on ollut tietyn aikaa työmarkkinatuella niin valtio sakottaa kaupunkia tai kuntaa eli kaupunki joutuu maksamaan puolet työmarkkinatuesta niin kauan, kunnes työtön aktivoidaan, siksi työttömiä laitetaa esim. työkokeiluun karenssin uhalla.
Ai teillä toimii toi juttu noin. Tiiäks varsinais-suomessa ei toimi. Voidaan kyllä tarjota jotain kunnan paikkaa tukityönä, vaan ei pääse. Ai niin sä oot varmaan niitä iäkkäitä jotka velvoitetyöllistetään jotta pysyvät ansiosidonnaisella eläkkeen alkuun saakka. Tää se vasta hyvä systeemi on! Varsinkin kun se millä perusteella se iäkkyyden kynnyksellä ollut ansiosidonnainen on saatu, eli sekin voi olla tukityöhön perustuvaa... Joitakuita todellakin lellitään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeiden noston kyllä hyväksyn mutta työttömille ja opiskelijoille ei pitäisi antaa enempää, varsinkaan asumistukia ei pitäisi korottaa enää eurollakaan koska siitä kärsii eniten me itse asumisemme maksavat.
200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja eläkeläisen asumistuki on korkeampi kuin yleinen asumistuki. Eläkeläisellä saa olla 16000 euroa tilillä rahaa ja silti saa asumistuen.
Yleisessä asumistuessa omaisuus ja säästöt sen sijaan EI VAIKUTA LAINKAAN!
Jos sulla makaa vaikkapa 100 000 euroa säästötilillä tuottamattomana ja ansiotulosi ovat pienet, voit saada yleistä asumistukea eikä sinun tarvitse kuluttaa säästöjä asumiseen.Eläkeläisen asumistuessa varallisuudella on vaikutusta siihen miten sitä asumistukea saa! Eli todennäköisesti ei saa..
Kyllä ainakin omistusasunto esim. osake saa olla.
Ei kela tietenkään ala maksaa eläkeläiselle asumistukea johonkin 150 neliöiseen omakotitaloon, onhan se nyt selvä.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko linkkiä näistä elokuun korotuksista.
https://www.kela.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/mHBZ5fHNro4S/conten…-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin eikä kukaan ole koko ajan työtön. Itse olen aina jonkun aikaa työtön ja sitten taas töissä jonkun aikaa.
Kun työtön on ollut tietyn aikaa työmarkkinatuella niin valtio sakottaa kaupunkia tai kuntaa eli kaupunki joutuu maksamaan puolet työmarkkinatuesta niin kauan, kunnes työtön aktivoidaan, siksi työttömiä laitetaa esim. työkokeiluun karenssin uhalla.
Ai teillä toimii toi juttu noin. Tiiäks varsinais-suomessa ei toimi. Voidaan kyllä tarjota jotain kunnan paikkaa tukityönä, vaan ei pääse. Ai niin sä oot varmaan niitä iäkkäitä jotka velvoitetyöllistetään jotta pysyvät ansiosidonnaisella eläkkeen alkuun saakka. Tää se vasta hyvä systeemi on! Varsinkin kun se millä perusteella se iäkkyyden kynnyksellä ollut ansiosidonnainen on saatu, eli sekin voi olla tukityöhön perustuvaa... Joitakuita todellakin lellitään!
En ole iäkäs, mutta silti olen ollut 4 vuoden aikana 7 kuukautta työkokeilussa, 8 kuukautta palkkatukityössä ja toisessa paikassa 6 kuukautta palkkatukityössä ja 6 kuukautta normaalilla työsopimuksella.
Meillä työkkäri aktivoi koko ajan. Kaupunki ei ilmeisesti halua maksaa sakkomaksuja.