Millaisia kokemuksia rajattomista vanhemmista?

Minua alettiin tallomaan alas teininä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Voivat olla rajattomia myös keskenään, esim hoitaja/hoidettu. Täysin kietoutunut, passiivis-aggressiivinen suhde.

En jäänyt seuraamaan. Uhrasin jo ihan tarpeeksi elämääni heidän ehtoihiinsa alistuessani.

Omasta perheestä ei tullut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minua alettiin tallomaan alas teininä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Valtaosalla ihmisistä ei jää juuri mitään jäljelle, jos lisääntymisen ottaa elämästä pois. Elämä on ulkoistettu toisen vastuulle/rakennettu täysin huollettavan varaan.

Rajattomista? Kai tämä sellaiseksi lasketaan.

Vanhempi haluaa "hyvää tarkoittaen" ja "koska on enemmän elämänkokemusta" määrätä kaikesta elämässäni, vaikka olen jo nelikymppinen. Loukkaantuu tai suuttuu, jos en tee kuten hän neuvoo. Jos mokaan jossain, en saa lohtua enkä myötätuntoa, vaan ylimielistä naljailua: "Minähän sanoin, mitäs et uskonut, olisiko kannattanut kuunnella minua, tiesin että siinä kävisi noin, aina sinä teet samat virheet."

Soittelee monta kertaa viikossa ja kyselee ummet ja lammet ja juoruaa asiani sukulaisille. Puhuu myös minulle pahaa sukulaisistani ja kavereistani, ja suuttuu, kun sanon että on epäreilua puhua pahaa selän takana ja että en halua kuunnella kenenkään mustamaalausta. ("Etkö sinäkään ymmärrä minua tai halua kuunnella!")

Elää elämäänsä lastensa ja lastenlastensa kautta, asiat pitäisi tehdä niin kuin hän sanoo koska niin hänkin olisi tehnyt ja niin olisi hyvä ja oikein. Yrittää hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti vaikuttaa opiskelu- ja työpaikkoihin, kaverisuhteisiin, auton ja asunnon ostamiseen, rahankäyttöön. Ostaa lahjoja, joita haluaisi itse saada, eikä osaa yhtään hahmottaa sitä mistä lahjan saaja itse pitäisi. Sitten loukkaantuu kun lahjaa (esim. väärän väristä vaatetta tai tyylitöntä korua) ei käytetä.

Tyrkyttää uskontoaan. Vain hänen uskomuksensa ovat oikein, muut ovat menossa kadotukseen. On pelotellut minua, sisaruksiani ja lapsenlapsiaan helvetillä ja sielunvihollisella niin kauan kuin muistan. Ei pysty keskustelemaan neutraalisti, suuttuu jos esitän kritiikkiä tai kyseenalaistan uskonnollisia asioita, ja verhoaa suuttumuksensa näennäisen järkevään moraalisaarnaan sekä loukkaantumiseen ("Sinä et yhtään kunnioita viisauttani/näkemyksiäni/kokemustani, no ei sitten tartte keskustella ollenkaan"). 

Ei luota minuun yhtään. Ei koskaan kysy neuvoa asioissa, joita olen opiskellut ja tehnyt työkseni ja tutkinut vuosikaudet, vaan sen sijaan epäilee, että osaatkohan sinä nyt varmasti tuota (esim. korjata/huoltaa kodinkoneen, jollaisia korjaan töissä joka päivä). 

Hän ei yhtään ymmärrä, että olen ihan eri ihminen, jolla on omat mielipiteet, uskonnolliset näkemykset, kyvyt ja halut. Hän jyrää yli ja päsmäröi ihan joka asiassa. Ja kun tästä päsmäröinnistä huomauttaa nätisti tai vähemmän nätisti, vastaus on yleensä: No ei sitten tartte olla tekemisissä jos ei miellytä. 

Yritä tässä sitten pitää välit kunnossa...

Up

Valtaosa kurjaan kohtaloon päätyvistä lapsista on juuri näiden perheiden kasvatuksen tuloksia.

mies54v

Vierailija kirjoitti:

Minua alettiin tallomaan alas teininä, etten itsenäistyisi. Murrosiän muutosten näkyessä alettiin kohdella lapsena korostetusti enemmän kuin aikaisemmin, lässytystä, nälvimistä, lelujen ostamista lahjaksi, huoneen verhoilu lastenhuoneeksi. Molemmat vanhemmat takertuivat kotileikkiin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Vielä lähes kolmekymppisenä yrittivät perustella oikeutustaan asioistani tietämiselle sillä että "olen lapsi".

Pistäkää vaan muutkin rohkeasti välit poikki ihmisiin joilla ei ole mitään omaa elämää, vaan koko pohja murenee siinä kun lapsi itsenäistyy.

Tuttua.

Ja kerran kun mainitsin, että kaveri oli ottanut tatuoinnin, niin äiti tähän:

"joo, se on semmoinen kapinointivaihe siinä parikymppisenä, että tehdään juuri tasan päinvastoin miten äiti toivoo! Ja sitten se vaihe sitten menee aikanaan ohitse, ja kapinointi loppuu!" ja sellaista omahyväistä hymistelyä perään.

Arvatkaa vain kuinka varpailleen tuosta menin. Äidin silmissä kaikki se, mitä en tee niin kuin hän mielii, on vain "Ikävaiheen kapinointia". Ja odottaa, että palaisin ruotuun ennemmin tai myöhemmin. 

Hirveä ihminen. Hänellä maailmankatsomuksessa äiti/äitiys on ihan keskiössä. Kaikki tapahtuu tai on tapahtumatta, koska äiti. Miten ihminen voikaan olla noin tyhjä sisältä. 

Lähestyessäni kolmeakymmentä äitini kysyi ihan tosissaan, että onko kaikki, mitä olen elämässäni tehnyt - siis ammatinvalintaa, puolisoa, pukeutumistyyliä, työpaikkaa, musiikkimakua myöten - vain kapinointia häntä vastaan. Tsiisus. Ei ilmeisesti tullut hänelle ikinä mieleen, että voin ihan oikeasti pitää eri asioista kuin hän. 

Vanhempani aloittivat teini-iässä elämäni häiriköinnin. Kyse ei ollut kontrolloimisesta vaan hervottomasta absurdista sabotaasista joka yritettiin myös salata minulta.