Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä se, että ei ole kaunis tai nätti enää?
14.06.2022 |
Olen aiemmin ollut omasta mielestäni kivan näköinen ja saanut paljon huomioita niiltä miehiltä, joista olen itsekin ollut kiinnostunut. Nyt yli kolmekymppisenä kasvot ovat muuttuneet nopeasti erilaiseksi ja uusi lääkitys on myös vaikuttanut aika paljon kasvoihin, en enää näytä kovin hyvältä enkä varsinkaan nuorelta. Oon ollut tästä todella surullinen, mutta toisaalta en jaksaisi enää harmitella asiaa, johon en voi juuri vaikuttaa enkä myöskään haluaisi enää olla yhtä ulkonäkökeskeinen kuin nuorena. Tuntuu, että nätti ulkonäkö myös viehätti tietyn tyyppisiä miehiä, joihin ei kuitenkaan voinut pidemmän päälle luottaa ja suhteesta huolimatta minulla oli yksinäinen olo.
Olen siis alkanut miettimään asiaa niin, että ehkä en menetä kovin paljoa siinä, etten enää ole hyvännäköinen. Vaikka aina välillä itseinho nousee pintaan ja ärsyttää, kuinka paljon helpompaa jotkut asiat ennen oli ihan vain sen takia, että näytti kivalta. En tiedä vielä, mihin näissä ajatuksissani päädyn, toivottavasti vähemmän pinnallisempaan suuntaan kuin aiemmin.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä ulkonäkö teille on elämän aikana merkinnyt, kuinka tärkeää se on nykyään ja kuinka hyväksyä se, että keho muuttuu iän myötä? Kaikki hyvät vinkit ottaisin mielellään vastaan, jotta sitten kun on taas huono päivä, pääsisin vähän nopeammin yli itseinhosta.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Itse keski-iän ylittäneenä ja uskoakseni viisastuneena olen jo ajat sitten oppinut hyväksymään itseni ja rakastamaan itseäni minuna. En panikoi sitä että en enää tavoiteltava esine miehille, ilman arvoa omana itsenäni. Sitäkin olen nimittäin ollut.
Oma arvoni ihmisenä perustuu ihan täysin muuhun. Kauhistuttaa ajatuskin että ihmisarvoni ja arvoni naisena perustuisi sille että miellyttäisin miehiä! Niinkin naiivi ja kypsymätön olen ollut, sen myönnän.
Nuorena paineet oli kovat näyttää hyvältä, saada katseita ja nautin kun kaksi miestä kiinnostui yhtä aikaa. Laskin arvoni tuon kaiken varaan, asetuin siis esineeksi.
Eikä tuo aika suinkaan ollut onnellista, päin vastoin. Minulla oli monen laista henkistä kremppaa ja taistelua itseni kanssa, ja vähitellen aloin väsyä niin paljon että oli pakko pistää kaikki poikki. Tuli jonkinlainen kriisi ja aloin vaatia arvoa itselleni MINUNA. Siinä tuli sitten protestoitua ja haettua sitä kuka olen ja mitä olen. Kai se oli oikeasti aikuiseksi kasvamista sitten.
Aloin keskittyä niihin ihmisiin joille olen tärkeä ja haluttua seuraa IHMISENÄ, en esineenä.
Oman kokemukseni kautta uskon että ihminen joka hysteerisesti ja epätoivoisesti hakee hyväksyntää ja "kelpaavuutta" toisilta ihmisiltä omaa todella huonon itsetunnon. Ihminen ei rakasta itseään. Minun mielestäni siinä on koko asian avain; opetella hyväksymään se kuka olen, pitämään itsestäni ja haluamaan itselleni kaikkea hyvää. Ei arvostella ja mollata ja haukkua itseään. Mieti kohtelisitko niin parasta ystävääsi, hokisit koko ajan ettet sinä kelpaa, olet liian sitä ja liian tätä. Älä edes yritä.?
Sinun ja minun pitää olla oman itsemme parhaita ystäviä, ei vihollisia.
Tämä kuulostaa tutulta :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jotenkin katkeransuloista, että myötävirrassa kellujistakin tulee vastavirtaan räpiköijiä jossain vaiheessa elämäänsä.
Niimpä, niin ne virrat vaan kääntyy! Antaa muiden nyt nauttia sitten.
Ehkä kymmenen vuoden päästä asetelmat on taas vähän muuttuneet, sitten kun ollaan mun tuttavien kanssa kaikki 50 v niin ehkä en enää sitten erotu niin joukosta :D katsellaan millaisiin virtoihin vielä päätyy.
ap
Sisäiseen kauneuteen kannattaa panostaa. Ei tietenkään vain iän myötä, vaan muutenkin.
Ulkonäöstäänkin kannattaa edelleen huolehtia siten, että elää terveellisesti. Jossain vaiheessa iän karttuessa mahdollisimman terveenä pysymisen tavoite alkaa motivoida toden teolla. Hyvät valinnat näkyvät ulkonäössäkin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tehköön kukin kuten haluaa. Itse en ainakaan halua koskaan "luovuttaa" ulkonäköni suhteen. Rakastan laittaa pitkiä hiuksiani, meikata ja pukeutua kivoihin vaatteisiin. D:
Naama vanhenee kaikilla, mutta miltä kroppa näyttää, se on vaan susta itestä kiinni. Älä vaa liho, ja jos oot lihava, niin laihduta! Treenaa säännöllisesti ja syö oikein, niin pysyt vielä kauan hyvännäkösenä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää hyväksyä? Tekee asialle jotain.
Itse ainakin yritän olla paras mahdollinen versio itsestäni. En yritä näyttää 20-vuotiaalta mutta yritän näyttää hyvältä ikäiseltäni. Jossain vaiheessa kun naama tästä enemmän ryppyyntyy tai valahtaa niin aion mennä esim. laserkuorintaan. Täytteitä ja botoxia yritän myös vältellä viimeiseen asti mutta varmaan jossain vaiheessa käytän niitäkin (maltilla).
N31
Mut jos ottaa jotain täytteitä naamaansa niin eiks se vaan lisää itsekriittisyyttä? mun tekis itekin mieli ottaa mutta pelkään että sit vaan syynäisin entistä tarkemmin kaikkia pieniä muutoksia ja olisin vaan entistä tyytymättömämpi ja pakkomielteisempi
Mitä muuta kiinnostavaa sinussa on kuin ulkonäkö? Tai siis, kun se ulkonäkö ei ilmeisesti enää ole kiinnostava, niin kannattaisi fokusoida niihin muihin positiivisiin ominaisuuksiin.
Tiesitkö muuten, että ilme vaikuttaa kasvojen ulkonäköön ja viehättävyyteen todella paljon. Eli kun katsot peiliin, vaihtele ilmeitä. Mieti erilaisia asioita, positiivisia ja negatiivisia, ja katso, miten ne vaikuttavat ilmeisiisi ja ulkonäköösi. Ajattele itseäsi kauniina, sellaisena, kuin näit itsesi aikaisemmin. Ajattele itseäsi sen näköisenä, kuin kuvittelet olevasi 70 vuotiaana. Kuvittele tilanne, jossa tapaat kiinnostavan ihmisen. Miltä kasvosi näyttävät silloin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama "ongelma". En kyllä koskaan ollut kaunis, mutta ihan nätti kuitenkin. Oikeastaan paljon nätimpi kuin koskaan tajusinkaan olevani. Vuosien sairastelukierteen seurauksena se on mennyttä. Näytän suoraan sanottuna kamalalta.
En ennen välittänyt ulkonäöstäni juuri ollenkaan, joten tuntuu oudolta, että asia ottaa nyt niin koville. Ei tee edes mieli liikkua ihmisten ilmoilla kuin pakolliset enkä todellakaan kuvittele, että löytäisin enää kumppanin, kun on vielä loppuelämäksi terveydellisiäkin rajoitteita.
Kai tästä ajan myötä selviää kuin mistä tahansa menetyksestä. Suree kun surettaa, lopulta kyllästyy murehtimaan ja alkaa keskittyä muihin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hyväksyä se, että ei ole koskaan ollut kaunis tai nätti?
Niinpä, aloittaja on edes saanut kokea nättiyden
Eli se mitä on saanut - ei se mitä on menettänyt!
Niin no, kyllä olen ihan kiitollinen hyvistä muistoista. Niistä hetkistä kun on ollut ihastunut ja ihastus on tuntenut samoin, ja miten ensimmäiset vuodet parisuhteessa meni niin, että olimme aivan hulluina toisiimme. Muutenkin elämä oli kevyempää, hauskempaa, huolettomampaa, oli luottavaisempi olo että kyllä kaikki järjestyy ja elämä on ihanaa.
Mutta sitten taas se, että on joskus aikoinaan ollut hyvännäköinen eikä ole enää, se aiheuttaa mussa ainakin jonkinlaista häpeää. Joskus kaverit olivat kateellisia siitä, että miehet kiinnostuivat minusta, nytpä ei tarvitse enää sitä kadehtia kun en ole enää se, johon kiinnitetään ensimmäisenä huomio. Ja mietin että mitähän vanhat tutut saattavat ajatella minut nähdessään, ovatko vahingoniloisia, puhuvat että mitähän tuollekin on tapahtunut. Ehkä liioittelen, mutta ulkonäkö on kyllä sen verran muuttunut, lääkitys on turvottanut kasvoja ja se vaikuttaa yllättävän paljon yleisilmeeseen. Voi olla, että näytän edelleen ihan kivalta, mutta ainakin vertaan itseäni liikaa vanhaan itseeni ja häpeän suurta muutosta.
Ja sitten se, että yksi kaveri, jonka kanssa aiheesta puhuin ja joka ei koskaan ollut se, joita lähestyttiin baarissa, sanoi että nuorempana ajatteli aina, että tekee sitten persoonallaan vaikutuksen, panosti enemmän siihen ja on munkin mielestä nykyään ihana ja ainutlaatuinen tyyppi, tekee kaikenlaista mielenkiintoista ja luovaa ja on löytänyt vierelleen sellaisen, joka sopii hänelle hyvin. En sano sitä, että hyvää persoonaa voi tosta noin vain "rakentaa", mutta joskus olis munkin varmaan kannattanut keskittyä muuhunkin kuin pelkästään siihen, minkä näköinen olen kenenkin mielestä. Jos ajatukset pyörii vaan siinä, niin paljon energiaa menee sellaiseen, josta ei jää oikein mitään käteen. Mutta onhan tässä vielä aikaa muuttaa omaa ajattelua ja elämänsä suuntaa... ja koittaa olla ajattelematta sitä että mitä vanhat tutut ajattelevat.
Ap
Kun vähän all neljäkymppisenä törmäilin nuoruuden aikaisiin tuttaviin, jotka kukin vuorollaan spontaanisti totesivat, kuinka kaunis olin ollut nuorena, tuli tunne, että olin jotenkin pettänyt heidät. Näin siitä huolimatta, että tiesin olleeni heille muutakin kuin nätti naama.
Nyt täytän jo kohta seitsemänkymmentä, eikä ulkonäön merkitys ole vieläkään täysin kadonnut elämästäni. Me mummotkin siis mietimme vielä ulkonäköämme, mutta emme enää kovin paljoa... ;)
En ole vielä alistunut rupsahtamiselle vaan käytän paljon rahaa erilaisiin kauneustoimenpiteisiin, myös plastiikkakirurgiaan. Monilla suomalaisilla on todella vanhentuneet käsitykset esteettisestä kirurgiasta ja muista kauneustoimenpiteistä. Nykyään niillä saadaan kauniita, luonnollisia lopputuloksia.
Rasvaimut, yläluomileikkaus, valohoidot iholle, laser-hoidot, mikroneulaus jne. ovat hyviä tapoja ylläpitää kauneutta ja nuorekkuutta.
Tietenkään ikääntymistä ei voi pysäyttää, mutta ajan hampaan tekemiä tuhoja voi korjailla paljonkin. Se vaatii vain aika paljon rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vahva veikkaus on se, että olet Ap edelleen todella nätti. Kusipää-ex vain sai sut uskomaan, että ulkonäössäsi on jotain vikaa. Ja siihen päälle kun seuraat vauva-palstan keskusteluja, joissa nuoruuttaa ihannoidaan, niin soppa on valmis.
Minäpä kerron sinulle, että nyt 45-vuotiaana naisena saan miehiltä edelleen huomiota, vaikka olen 20 kiloa painavampi kuin 10 vuotta sitten, naamani on alkanut hakeutua maata kohti ja pepussani on selluliittiä. Meikkaan kohtuullisesti ja käytän nättejä vaatteita. Tuoksun hyvältä ja juhliin laitan hiukseni. Uskon, että luonteeni on sellainen, että mua on helppo lähestyä. En todellakaan ole mikään maailmanluokan kaunotar, mutta ihan riittävästi saan huomiota edelleen.
Mene Ap mielummin vaikka hieman laitettuna ja kesämekossa ystäväsi kanssa terassille viettämään iltaa. Hymyile tuntemattomille ja katso mikä reaktio vastakkaiselta sukupuolelta. Saat todellisemman käsityksen viehättävyydestäsi kuin perustamalla arviosi pinnallisten mulkeromiesten laukomille aivopieruille.
Keski-ikäinen täti, joka on riippuvainen miesten huomiosta, vi..u miten noloa:D Viet naisen asemaa vuosikymmeniä taaksepäin ja annat miehille vielä enemmän valtaa kuin mitä heillä jo on.
Hankalaa se on jos on koko elämänsä rakentanut ulkonäön varaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä alistunut rupsahtamiselle vaan käytän paljon rahaa erilaisiin kauneustoimenpiteisiin, myös plastiikkakirurgiaan. Monilla suomalaisilla on todella vanhentuneet käsitykset esteettisestä kirurgiasta ja muista kauneustoimenpiteistä. Nykyään niillä saadaan kauniita, luonnollisia lopputuloksia.
Rasvaimut, yläluomileikkaus, valohoidot iholle, laser-hoidot, mikroneulaus jne. ovat hyviä tapoja ylläpitää kauneutta ja nuorekkuutta.
Tietenkään ikääntymistä ei voi pysäyttää, mutta ajan hampaan tekemiä tuhoja voi korjailla paljonkin. Se vaatii vain aika paljon rahaa.
v..u miten noloa:D Keski-ikäinen täti yrittää epätoivoisesti taistella biologian armottomia lakeja vastaan leikkelemällä naamaansa ja laittamalla kumia kroppaansa. Naisten riippuvuus miesten huomiosta on miljardibisnes, samalla tavalla kuin huumeetkin ovat riippuvaisten ansioista.
Nainen on tarkoitettu kukkivaksi kauneimmillaan pienen hetken, ja silloin sitä miesten huomiota riittää josta nainen on niin riippuvainen. Mitkään ihmisten keksimät konstit eivät auta biologian armottomia lakeja vastaan, siinä nainen vain pääsee rahoistaan ja lopputuloksena on luonnoton kuminaama.
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa se on jos on koko elämänsä rakentanut ulkonäön varaan
Nuorena kauniit naiset tekevät yleensä niin. Syntymäruma ei menetä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vahva veikkaus on se, että olet Ap edelleen todella nätti. Kusipää-ex vain sai sut uskomaan, että ulkonäössäsi on jotain vikaa. Ja siihen päälle kun seuraat vauva-palstan keskusteluja, joissa nuoruuttaa ihannoidaan, niin soppa on valmis.
Minäpä kerron sinulle, että nyt 45-vuotiaana naisena saan miehiltä edelleen huomiota, vaikka olen 20 kiloa painavampi kuin 10 vuotta sitten, naamani on alkanut hakeutua maata kohti ja pepussani on selluliittiä. Meikkaan kohtuullisesti ja käytän nättejä vaatteita. Tuoksun hyvältä ja juhliin laitan hiukseni. Uskon, että luonteeni on sellainen, että mua on helppo lähestyä. En todellakaan ole mikään maailmanluokan kaunotar, mutta ihan riittävästi saan huomiota edelleen.
Mene Ap mielummin vaikka hieman laitettuna ja kesämekossa ystäväsi kanssa terassille viettämään iltaa. Hymyile tuntemattomille ja katso mikä reaktio vastakkaiselta sukupuolelta. Saat todellisemman käsityksen viehättävyydestäsi kuin perustamalla arviosi pinnallisten mulkeromiesten laukomille aivopieruille.Tämä sama tuli heti minullekin mieleen kun ap avasi taustoja tarkemmin. Itselläkin ex sai itsetunnon lytistettyä ja eron jälkeen tajusin jopa näin 40- vuotiaana vielä vetoavani miehiin (myös nuorempiin) lähes entiseen tapaan. Vaikka tietysti muut asiat, kuten terveys ja lasten hyvinvointi tulee ykkösenä tässä iässä. Mutta tuntuu se hemmetin hyvältä taas viihtyä omissa nahoissaan!
Kiva kun ajattelette että näytän varmasti vielä ihan kivalta :) Ex sai kyllä minun itsetuntoon ison kolauksen, mutta oikeasti olen muuttunut myös aika paljon.
Joku täällä kommentoi, että exän jälkeen haluaa vaan olla huomaamaton ja kadota tapettiin, minulla on ollut vähän sama tunne. Mutta nyt kun olen lukenut muitakin kommentteja, tuntuu että ei varmaan sitten kannata siihenkään ääripäähän lähteä ja luovuttaa itsensä kanssa ihan kokonaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Naama vanhenee kaikilla, mutta miltä kroppa näyttää, se on vaan susta itestä kiinni. Älä vaa liho, ja jos oot lihava, niin laihduta! Treenaa säännöllisesti ja syö oikein, niin pysyt vielä kauan hyvännäkösenä!
Pyöreä nainen ei ole yhtään sen vähemmän seksikäs kuin joku luudanvarsikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hyväksyä se, että ei ole koskaan ollut kaunis tai nätti?
Niinpä, aloittaja on edes saanut kokea nättiyden
Eli se mitä on saanut - ei se mitä on menettänyt!
Niin no, kyllä olen ihan kiitollinen hyvistä muistoista. Niistä hetkistä kun on ollut ihastunut ja ihastus on tuntenut samoin, ja miten ensimmäiset vuodet parisuhteessa meni niin, että olimme aivan hulluina toisiimme. Muutenkin elämä oli kevyempää, hauskempaa, huolettomampaa, oli luottavaisempi olo että kyllä kaikki järjestyy ja elämä on ihanaa.
Mutta sitten taas se, että on joskus aikoinaan ollut hyvännäköinen eikä ole enää, se aiheuttaa mussa ainakin jonkinlaista häpeää. Joskus kaverit olivat kateellisia siitä, että miehet kiinnostuivat minusta, nytpä ei tarvitse enää sitä kadehtia kun en ole enää se, johon kiinnitetään ensimmäisenä huomio. Ja mietin että mitähän vanhat tutut saattavat ajatella minut nähdessään, ovatko vahingoniloisia, puhuvat että mitähän tuollekin on tapahtunut. Ehkä liioittelen, mutta ulkonäkö on kyllä sen verran muuttunut, lääkitys on turvottanut kasvoja ja se vaikuttaa yllättävän paljon yleisilmeeseen. Voi olla, että näytän edelleen ihan kivalta, mutta ainakin vertaan itseäni liikaa vanhaan itseeni ja häpeän suurta muutosta.
Ja sitten se, että yksi kaveri, jonka kanssa aiheesta puhuin ja joka ei koskaan ollut se, joita lähestyttiin baarissa, sanoi että nuorempana ajatteli aina, että tekee sitten persoonallaan vaikutuksen, panosti enemmän siihen ja on munkin mielestä nykyään ihana ja ainutlaatuinen tyyppi, tekee kaikenlaista mielenkiintoista ja luovaa ja on löytänyt vierelleen sellaisen, joka sopii hänelle hyvin. En sano sitä, että hyvää persoonaa voi tosta noin vain "rakentaa", mutta joskus olis munkin varmaan kannattanut keskittyä muuhunkin kuin pelkästään siihen, minkä näköinen olen kenenkin mielestä. Jos ajatukset pyörii vaan siinä, niin paljon energiaa menee sellaiseen, josta ei jää oikein mitään käteen. Mutta onhan tässä vielä aikaa muuttaa omaa ajattelua ja elämänsä suuntaa... ja koittaa olla ajattelematta sitä että mitä vanhat tutut ajattelevat.
Ap
Kun vähän all neljäkymppisenä törmäilin nuoruuden aikaisiin tuttaviin, jotka kukin vuorollaan spontaanisti totesivat, kuinka kaunis olin ollut nuorena, tuli tunne, että olin jotenkin pettänyt heidät. Näin siitä huolimatta, että tiesin olleeni heille muutakin kuin nätti naama.
Nyt täytän jo kohta seitsemänkymmentä, eikä ulkonäön merkitys ole vieläkään täysin kadonnut elämästäni. Me mummotkin siis mietimme vielä ulkonäköämme, mutta emme enää kovin paljoa... ;)
Minä olen aina ihaillut kauniita mummoja. Mummojen kauneus on aika paljon erilaista kuin nuorten tyttöjen kauneus.
Minä olin nuorena ihan nätti, vaikka en sitä silloin uskonut. Nyt olen keski-ikäinen, joten en ole enää nuorella tavalla nätti, mutta vielä ei ole sitä "mummokauneuttakaan" kovin paljon. Toivon, että olisin vanhana vähintäänkin ihan nätti mummo.
Tee niin kuin jotkut 30-kymppisenä ennenaikaisesti ryppyyntyneet/kurppaantuneet naiset tekevät, laita someen vuosia vanhoja kuvia tai piilota kasvot puoliksi hiuksilla ja megafiltterit päälle, sitten odotat kehuja kuinka upea olet vaikka näytät ihan erilaiselta nykyään etkä uskalla näyttää totuutta. Tai sitten kasvat aikuiseksi ja tajuat ettei ulkonäkö määritä naisen arvoa.
Miksi pitää hyväksyä? Tekee asialle jotain.
Itse ainakin yritän olla paras mahdollinen versio itsestäni. En yritä näyttää 20-vuotiaalta mutta yritän näyttää hyvältä ikäiseltäni. Jossain vaiheessa kun naama tästä enemmän ryppyyntyy tai valahtaa niin aion mennä esim. laserkuorintaan. Täytteitä ja botoxia yritän myös vältellä viimeiseen asti mutta varmaan jossain vaiheessa käytän niitäkin (maltilla).
N31