Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä se, että ei ole kaunis tai nätti enää?
14.06.2022 |
Olen aiemmin ollut omasta mielestäni kivan näköinen ja saanut paljon huomioita niiltä miehiltä, joista olen itsekin ollut kiinnostunut. Nyt yli kolmekymppisenä kasvot ovat muuttuneet nopeasti erilaiseksi ja uusi lääkitys on myös vaikuttanut aika paljon kasvoihin, en enää näytä kovin hyvältä enkä varsinkaan nuorelta. Oon ollut tästä todella surullinen, mutta toisaalta en jaksaisi enää harmitella asiaa, johon en voi juuri vaikuttaa enkä myöskään haluaisi enää olla yhtä ulkonäkökeskeinen kuin nuorena. Tuntuu, että nätti ulkonäkö myös viehätti tietyn tyyppisiä miehiä, joihin ei kuitenkaan voinut pidemmän päälle luottaa ja suhteesta huolimatta minulla oli yksinäinen olo.
Olen siis alkanut miettimään asiaa niin, että ehkä en menetä kovin paljoa siinä, etten enää ole hyvännäköinen. Vaikka aina välillä itseinho nousee pintaan ja ärsyttää, kuinka paljon helpompaa jotkut asiat ennen oli ihan vain sen takia, että näytti kivalta. En tiedä vielä, mihin näissä ajatuksissani päädyn, toivottavasti vähemmän pinnallisempaan suuntaan kuin aiemmin.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä ulkonäkö teille on elämän aikana merkinnyt, kuinka tärkeää se on nykyään ja kuinka hyväksyä se, että keho muuttuu iän myötä? Kaikki hyvät vinkit ottaisin mielellään vastaan, jotta sitten kun on taas huono päivä, pääsisin vähän nopeammin yli itseinhosta.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Pöh, kaikkien ulkonäössä on jotain hyvää, keskittyy niihin piirteisiin mistä tykkää.
M35
On joo,mutta kyllä jotkut ihmiset on oikeasti rumia.
Mä en ollut,mutta nyt olen niin ylipainoinen, että en kestä katsoa itseäni kokovartalopeilistä.
Ei se, että mulla on edelleen uskomattoman upeat hiukset ja nätit silmät pelasta siltä muulta. Veikkaan, että jos tulee ero, en löydä enää ketään joka mua alasti haluaisi katsella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vahva veikkaus on se, että olet Ap edelleen todella nätti. Kusipää-ex vain sai sut uskomaan, että ulkonäössäsi on jotain vikaa. Ja siihen päälle kun seuraat vauva-palstan keskusteluja, joissa nuoruuttaa ihannoidaan, niin soppa on valmis.
Minäpä kerron sinulle, että nyt 45-vuotiaana naisena saan miehiltä edelleen huomiota, vaikka olen 20 kiloa painavampi kuin 10 vuotta sitten, naamani on alkanut hakeutua maata kohti ja pepussani on selluliittiä. Meikkaan kohtuullisesti ja käytän nättejä vaatteita. Tuoksun hyvältä ja juhliin laitan hiukseni. Uskon, että luonteeni on sellainen, että mua on helppo lähestyä. En todellakaan ole mikään maailmanluokan kaunotar, mutta ihan riittävästi saan huomiota edelleen.
Mene Ap mielummin vaikka hieman laitettuna ja kesämekossa ystäväsi kanssa terassille viettämään iltaa. Hymyile tuntemattomille ja katso mikä reaktio vastakkaiselta sukupuolelta. Saat todellisemman käsityksen viehättävyydestäsi kuin perustamalla arviosi pinnallisten mulkeromiesten laukomille aivopieruille.Kiitos tästäkin vinkistä, kiva että kirjoitit niin kannustavasti! :) Mietin ensin, että auttaisikohan tämä mua yhtään jos katselisin epätoivoisesti muiden reaktioita muhun, ja sitä et saisinko mitään vastakaikua, ja kun tuntuu siltä että en jaksaisi yrittää tehdä kehenkään vaikutusta sillä että pyrkisin näyttämään mahdollisimman hyvältä. Mutta ehkä mullakin on päässä joku tietynlainen ajatus kauneudesta tai hyvännäköisyydestä, johon oon yrittänyt itseni sulloa, ja ehkä se voisikin olla kiva käydä jossain istuskelemassa ja katsoa millaisia ihmisiä ympärilleen viehättää, näyttämällä vain itseltään. Ja mulle ei enää ole niin tärkeää miesten huomio, joskus mietin sitäkin että olisiko helpompaa olla suhteessa naisen kanssa, mut tää onkin sit jo eri keskustelu :D en tiedä onko se vain tän fiiliksen takia mikä nyt on, kun on väsynyt siihen että pitäisi olla jollekin miehelle seksikäs
Mitä sitä peittelemään. Itse päätin ruveta tästä lähin suhteisiin vain naisten kanssa, koska en jaksa sitä että koko ajan pitää tuntea olevansa miehelle liian vanha. Seurustekin hetken 85 v naisen kanssa, luonnollisesti sitten menehtyi. Surusta huolimatta muistan vain sen ihanan vapauden tunteen hänen kanssaan, kun ei tarvinnut enää nuoruuttan haikailla, vaan sai aidosti nauttia elämästä vielä tässä ja nyt.
N47
Hui kauhea. Ei omaa seksuaalisuuttaan tarvi muuntaa tuollaisten tuntemusten takia. Täälläkin palstalla esim. jopa 50 v. neitsytmiehiä, jotka ikävoi kumppania ilman mitään eri vaatimuksia jne maailma on täynnä miehiä! Sano itsellesi tuhat kertaa: mä oon ihana ja ansaitsen hyvää! T. Nainen 50+
jotenkin katkeransuloista, että myötävirrassa kellujistakin tulee vastavirtaan räpiköijiä jossain vaiheessa elämäänsä.
Olin nuorena hyvännäköinen mies (tosin aika lyhyt) ja sain paljon huomiota naisilta ja naiset yleensä lähestyi mua/ teki aloitteen. Tätä kesti n 16-32 vuotiaana.
Elämä on kuitenkin ollut rankkaa monella tavalla ja se alkoi näkymään, kun täytin 40 vuotta. Olen lyhyt, melko lihava, kasvot melko kuluneet, hiukset harventuneet (mulla oli tosi tuuheat hiukset 30v asti) ja harmaantuneet.
Erosin pitkästä liitosta 42 vuotiaana ja täytyy sanoa, että olen tullut aika tietoiseksi omasta rupsahtamisestani viime vuosina sinkkumarkkinoilla.
Kyllä tässä on täytynyt realiteetit hyväksyä. Rupsahtaminen on tehnyt minut ehkä sosiaalisesti hieman aremmaksi - en ole enää sellainen "seuramies" kuin nuorempana. Toisaalta tunnen itseni paremmin, joten ei tarvi päteä niin paljon kuin nuorena.
Aaltoina menee.
Pidin itseäni nuorena hyvännäköisenä ja minulla oli aika hyvä itsetunto. Nyt nelikymppisenä olen tätiytynyt naamasta, vaikka kroppa ei pahasti muuttunut. Olen sinkku. Välillä tuumaan että paskat, ihanaa olla näkymätön ja vapaa kaikista ulkonäköpaineista. Kuljen hampuusin näköisenä ulkona enkä piittaa pätkääkään. Sitten kun joskus itsellä on olo että haluaisin sutinaa jonkun kuuman miehen kanssa, iskee tajuntaan, että en enää saa kuumia miehiä, ne eivät katso minuun päinkään. Suoraan sanottuna olen aika pinnallinen, enkä pidä useimpien miesten luonteista. Jos setien ulkonäkö ei kiinnosta, eikä luonne viehätä senkään vertaa, niin sitten tyydyn vain katselemaan lenkkeileviä parikymppisiä pervona tätinaisena. Eivät ne onneksi huomaa mitään, koska olen näkymätön.
Vuosi vuodelta alan paremmin tottua siihen, että en näytä miltään, mutta joskus kun tulee takapakkia, alan miettiä että pitäisikö kasvattaa pitkät hiukset, pitäisikö alkaa käyttää hameita, pitäisikö ehostaa joka päivä, pitäisikö olla toisenlainen jotta olisin taas kivannäköinen. Ja sitten en kuitenkaan olisi muuta kuin täti mekossa.
Hyvinä aikoina taas ajattelen, että haluan olla kuin Patti Smith, joka ei edes nypi viiksikarvojaan valkuvia varten. Hän on upea, mummoikäisenä ilman meikkiä tukka harmaana. Tuskin piittaisi tipan tippaa kenenkään ulkonäköarvosteluista, koska taatusti tietää olevansa joka tapauksessa legenda. Ja toisaalta kukaan tuskin arvostelisi häntä, kun hakkaa pätevyydessään kaikenlaiset pop-tähdet jotka epätoivoisesti leikkelevät ja täyttelevät itseään pysyäkseen aina vain seksikkäinä.
En osaa soittaa kitaraa tai laulaa, mutta onneksi on muita avuja minullakin joista ammentaa itsetuntoa nyt kun nuoruus ja kauneus on mennyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pöh, kaikkien ulkonäössä on jotain hyvää, keskittyy niihin piirteisiin mistä tykkää.
M35
Totta. Ja naisen tai kenen tahansa eloisa katse ja ystävällisyys on tärkeämpää ja vaikuttaampaa kuin ulkonäkö. Nykynaiset laittaa itsensä näyttämään kaikki samanlaisilta ilmeettömiltä mallin naamoilta. En käsitä, miten miehet kestävät sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla oli koko elämä aikaa valita itsellesi sinua ja kauneuttasi palvova mies. Olisit saanut uskollisen miehen, mutta kun sun elämä oli helppoa ja sä kuvittelit sen olevan ikuista. Koita kestää. Nyt on meidän miesten vuoro. MUHAHAHAHAHA.
No mutta eihän kukaan halua kauneutta palvovaa miestä vaan sellaisen joka rakastaa meitä itseämme silloinkin kun emme ole enää kauniita.
Mutta naiset haluavat kuitenkin entiseen malliin palvoa komeutta ja miehen vahvoja käsiä. Miehet vain katsovat ulkonäköä ja ihastuvat vain ulkonäköön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aaltoina menee.
Pidin itseäni nuorena hyvännäköisenä ja minulla oli aika hyvä itsetunto. Nyt nelikymppisenä olen tätiytynyt naamasta, vaikka kroppa ei pahasti muuttunut. Olen sinkku. Välillä tuumaan että paskat, ihanaa olla näkymätön ja vapaa kaikista ulkonäköpaineista. Kuljen hampuusin näköisenä ulkona enkä piittaa pätkääkään. Sitten kun joskus itsellä on olo että haluaisin sutinaa jonkun kuuman miehen kanssa, iskee tajuntaan, että en enää saa kuumia miehiä, ne eivät katso minuun päinkään. Suoraan sanottuna olen aika pinnallinen, enkä pidä useimpien miesten luonteista. Jos setien ulkonäkö ei kiinnosta, eikä luonne viehätä senkään vertaa, niin sitten tyydyn vain katselemaan lenkkeileviä parikymppisiä pervona tätinaisena. Eivät ne onneksi huomaa mitään, koska olen näkymätön.
Vuosi vuodelta alan paremmin tottua siihen, että en näytä miltään, mutta joskus kun tulee takapakkia, alan miettiä että pitäisikö kasvattaa pitkät hiukset, pitäisikö alkaa käyttää hameita, pitäisikö ehostaa joka päivä, pitäisikö olla toisenlainen jotta olisin taas kivannäköinen. Ja sitten en kuitenkaan olisi muuta kuin täti mekossa.
Hyvinä aikoina taas ajattelen, että haluan olla kuin Patti Smith, joka ei edes nypi viiksikarvojaan valkuvia varten. Hän on upea, mummoikäisenä ilman meikkiä tukka harmaana. Tuskin piittaisi tipan tippaa kenenkään ulkonäköarvosteluista, koska taatusti tietää olevansa joka tapauksessa legenda. Ja toisaalta kukaan tuskin arvostelisi häntä, kun hakkaa pätevyydessään kaikenlaiset pop-tähdet jotka epätoivoisesti leikkelevät ja täyttelevät itseään pysyäkseen aina vain seksikkäinä.
En osaa soittaa kitaraa tai laulaa, mutta onneksi on muita avuja minullakin joista ammentaa itsetuntoa nyt kun nuoruus ja kauneus on mennyttä.
Onko kuuma mies täsm'älleen tämä: tummat paksut hiukset täydellisellä hiusrajalla, rasvaprosentti 8-12, lihasmassa piirtyy selkeästi ulospäin, ikää on 27 vuotta, vaatetyyli on huolella valittu ja pituutta on yli 182 cm?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aaltoina menee.
Pidin itseäni nuorena hyvännäköisenä ja minulla oli aika hyvä itsetunto. Nyt nelikymppisenä olen tätiytynyt naamasta, vaikka kroppa ei pahasti muuttunut. Olen sinkku. Välillä tuumaan että paskat, ihanaa olla näkymätön ja vapaa kaikista ulkonäköpaineista. Kuljen hampuusin näköisenä ulkona enkä piittaa pätkääkään. Sitten kun joskus itsellä on olo että haluaisin sutinaa jonkun kuuman miehen kanssa, iskee tajuntaan, että en enää saa kuumia miehiä, ne eivät katso minuun päinkään. Suoraan sanottuna olen aika pinnallinen, enkä pidä useimpien miesten luonteista. Jos setien ulkonäkö ei kiinnosta, eikä luonne viehätä senkään vertaa, niin sitten tyydyn vain katselemaan lenkkeileviä parikymppisiä pervona tätinaisena. Eivät ne onneksi huomaa mitään, koska olen näkymätön.
Vuosi vuodelta alan paremmin tottua siihen, että en näytä miltään, mutta joskus kun tulee takapakkia, alan miettiä että pitäisikö kasvattaa pitkät hiukset, pitäisikö alkaa käyttää hameita, pitäisikö ehostaa joka päivä, pitäisikö olla toisenlainen jotta olisin taas kivannäköinen. Ja sitten en kuitenkaan olisi muuta kuin täti mekossa.
Hyvinä aikoina taas ajattelen, että haluan olla kuin Patti Smith, joka ei edes nypi viiksikarvojaan valkuvia varten. Hän on upea, mummoikäisenä ilman meikkiä tukka harmaana. Tuskin piittaisi tipan tippaa kenenkään ulkonäköarvosteluista, koska taatusti tietää olevansa joka tapauksessa legenda. Ja toisaalta kukaan tuskin arvostelisi häntä, kun hakkaa pätevyydessään kaikenlaiset pop-tähdet jotka epätoivoisesti leikkelevät ja täyttelevät itseään pysyäkseen aina vain seksikkäinä.
En osaa soittaa kitaraa tai laulaa, mutta onneksi on muita avuja minullakin joista ammentaa itsetuntoa nyt kun nuoruus ja kauneus on mennyttä.
Onko kuuma mies täsm'älleen tämä: tummat paksut hiukset täydellisellä hiusrajalla, rasvaprosentti 8-12, lihasmassa piirtyy selkeästi ulospäin, ikää on 27 vuotta, vaatetyyli on huolella valittu ja pituutta on yli 182 cm?
Ristiverisistä ja vaaleista tykkään usein, kaljut ok myös. Urheilullinen saa olla kuten minäkin, siksi niitä lenkkeilijöitä katselen. Keskimittainen suomalainen ihan hyvä, 27-vuotiaat on jo miehekkäitä mutta vielä nuoruudenkauniita. Vaatetyyli lenkkeilijällä toivottavasti tilanteeseen ja säähän sopiva. Ei 99 % miehistä ole noin alhainen rasvaprosentti, enkä sellaista kaipaa, kunhan ei ole kaljamahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten hyväksyä se, että ei ole koskaan ollut kaunis tai nätti?
Niinpä, aloittaja on edes saanut kokea nättiyden
Eli se mitä on saanut - ei se mitä on menettänyt!
Olin nuorena tosi nätti. Sain kaikkialla huomiota ja ehkä silloin sinkkuna opiskelijana nautinkin siitä. Nyt olen 45 -vuotias ison perheen äiti enkä tietenkään enää mikään parikymppinen kaunotar. Mutta juuri puhuttiin ystäväporukassa, että hitsi mehän ollaan kuitenkin ihan kivannäköisiä nelikymppisiä! Ihminen näyttääkin hyvältä kun tyytyväinen itseensä.
Toki terveys ja monet muutkin asiat ovat ajaneet ulkonäön merkityksen ohi iän myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vahva veikkaus on se, että olet Ap edelleen todella nätti. Kusipää-ex vain sai sut uskomaan, että ulkonäössäsi on jotain vikaa. Ja siihen päälle kun seuraat vauva-palstan keskusteluja, joissa nuoruuttaa ihannoidaan, niin soppa on valmis.
Minäpä kerron sinulle, että nyt 45-vuotiaana naisena saan miehiltä edelleen huomiota, vaikka olen 20 kiloa painavampi kuin 10 vuotta sitten, naamani on alkanut hakeutua maata kohti ja pepussani on selluliittiä. Meikkaan kohtuullisesti ja käytän nättejä vaatteita. Tuoksun hyvältä ja juhliin laitan hiukseni. Uskon, että luonteeni on sellainen, että mua on helppo lähestyä. En todellakaan ole mikään maailmanluokan kaunotar, mutta ihan riittävästi saan huomiota edelleen.
Mene Ap mielummin vaikka hieman laitettuna ja kesämekossa ystäväsi kanssa terassille viettämään iltaa. Hymyile tuntemattomille ja katso mikä reaktio vastakkaiselta sukupuolelta. Saat todellisemman käsityksen viehättävyydestäsi kuin perustamalla arviosi pinnallisten mulkeromiesten laukomille aivopieruille.
Tämä sama tuli heti minullekin mieleen kun ap avasi taustoja tarkemmin. Itselläkin ex sai itsetunnon lytistettyä ja eron jälkeen tajusin jopa näin 40- vuotiaana vielä vetoavani miehiin (myös nuorempiin) lähes entiseen tapaan. Vaikka tietysti muut asiat, kuten terveys ja lasten hyvinvointi tulee ykkösenä tässä iässä. Mutta tuntuu se hemmetin hyvältä taas viihtyä omissa nahoissaan!
Vierailija kirjoitti:
Aaltoina menee.
Pidin itseäni nuorena hyvännäköisenä ja minulla oli aika hyvä itsetunto. Nyt nelikymppisenä olen tätiytynyt naamasta, vaikka kroppa ei pahasti muuttunut. Olen sinkku. Välillä tuumaan että paskat, ihanaa olla näkymätön ja vapaa kaikista ulkonäköpaineista. Kuljen hampuusin näköisenä ulkona enkä piittaa pätkääkään. Sitten kun joskus itsellä on olo että haluaisin sutinaa jonkun kuuman miehen kanssa, iskee tajuntaan, että en enää saa kuumia miehiä, ne eivät katso minuun päinkään. Suoraan sanottuna olen aika pinnallinen, enkä pidä useimpien miesten luonteista. Jos setien ulkonäkö ei kiinnosta, eikä luonne viehätä senkään vertaa, niin sitten tyydyn vain katselemaan lenkkeileviä parikymppisiä pervona tätinaisena. Eivät ne onneksi huomaa mitään, koska olen näkymätön.
Vuosi vuodelta alan paremmin tottua siihen, että en näytä miltään, mutta joskus kun tulee takapakkia, alan miettiä että pitäisikö kasvattaa pitkät hiukset, pitäisikö alkaa käyttää hameita, pitäisikö ehostaa joka päivä, pitäisikö olla toisenlainen jotta olisin taas kivannäköinen. Ja sitten en kuitenkaan olisi muuta kuin täti mekossa.
Hyvinä aikoina taas ajattelen, että haluan olla kuin Patti Smith, joka ei edes nypi viiksikarvojaan valkuvia varten. Hän on upea, mummoikäisenä ilman meikkiä tukka harmaana. Tuskin piittaisi tipan tippaa kenenkään ulkonäköarvosteluista, koska taatusti tietää olevansa joka tapauksessa legenda. Ja toisaalta kukaan tuskin arvostelisi häntä, kun hakkaa pätevyydessään kaikenlaiset pop-tähdet jotka epätoivoisesti leikkelevät ja täyttelevät itseään pysyäkseen aina vain seksikkäinä.
En osaa soittaa kitaraa tai laulaa, mutta onneksi on muita avuja minullakin joista ammentaa itsetuntoa nyt kun nuoruus ja kauneus on mennyttä.
Ai että, samaistuin tähän niin paljon! Ja naurahdin tuolle täti mekossa kohdalle, kun minulla on tismalleen sama tunne nykyään kun yritän laittautua. Pidän myös sinun asenteesta, tuollaista hyväksymistä yritän itsekin opetella. Raadollisen rehellistä mutta jotenkin oikeisiin mittasuhteisiin asettavaa ja vapauttavaa ajattelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaahan se joskus, mutta ulkonäön merkitys vähenee iän myötä myös kumppanin etsinnässä. Paljon tärkeämpää on olla iloinen, utelias ja mukava muille. Silloin muutkin nauttivat seurastasi. Keskity mukaviin asioihin elämässäsi ja jätä peilailu vähemmälle. Ei ulkonäköään toki tarvitse kokonaan unohtaa, mutta ei sille kannata antaa liikaa valtaa.
Itse keski-iän ylittäneenä ja uskoakseni viisastuneena olen jo ajat sitten oppinut hyväksymään itseni ja rakastamaan itseäni minuna. En panikoi sitä että en enää tavoiteltava esine miehille, ilman arvoa omana itsenäni. Sitäkin olen nimittäin ollut.
Oma arvoni ihmisenä perustuu ihan täysin muuhun. Kauhistuttaa ajatuskin että ihmisarvoni ja arvoni naisena perustuisi sille että miellyttäisin miehiä! Niinkin naiivi ja kypsymätön olen ollut, sen myönnän.
Nuorena paineet oli kovat näyttää hyvältä, saada katseita ja nautin kun kaksi miestä kiinnostui yhtä aikaa. Laskin arvoni tuon kaiken varaan, asetuin siis esineeksi.
Eikä tuo aika suinkaan ollut onnellista, päin vastoin. Minulla oli monen laista henkistä kremppaa ja taistelua itseni kanssa, ja vähitellen aloin väsyä niin paljon että oli pakko pistää kaikki poikki. Tuli jonkinlainen kriisi ja aloin vaatia arvoa itselleni MINUNA. Siinä tuli sitten protestoitua ja haettua sitä kuka olen ja mitä olen. Kai se oli oikeasti aikuiseksi kasvamista sitten.
Aloin keskittyä niihin ihmisiin joille olen tärkeä ja haluttua seuraa IHMISENÄ, en esineenä.
Oman kokemukseni kautta uskon että ihminen joka hysteerisesti ja epätoivoisesti hakee hyväksyntää ja "kelpaavuutta" toisilta ihmisiltä omaa todella huonon itsetunnon. Ihminen ei rakasta itseään. Minun mielestäni siinä on koko asian avain; opetella hyväksymään se kuka olen, pitämään itsestäni ja haluamaan itselleni kaikkea hyvää. Ei arvostella ja mollata ja haukkua itseään. Mieti kohtelisitko niin parasta ystävääsi, hokisit koko ajan ettet sinä kelpaa, olet liian sitä ja liian tätä. Älä edes yritä.?
Sinun ja minun pitää olla oman itsemme parhaita ystäviä, ei vihollisia.
Onko sillä oikeastaan merkitystä? Tai lyö kilo pakkelia naamaan mutta sekin on naamio vain. Jokainen ikääntyy, sitä ei pysty millään estämään. Nauti siitä mitä olet kulloisenakin hetkenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hyväksyä se, että ei ole koskaan ollut kaunis tai nätti?
Niinpä, aloittaja on edes saanut kokea nättiyden
Eli se mitä on saanut - ei se mitä on menettänyt!
Niin no, kyllä olen ihan kiitollinen hyvistä muistoista. Niistä hetkistä kun on ollut ihastunut ja ihastus on tuntenut samoin, ja miten ensimmäiset vuodet parisuhteessa meni niin, että olimme aivan hulluina toisiimme. Muutenkin elämä oli kevyempää, hauskempaa, huolettomampaa, oli luottavaisempi olo että kyllä kaikki järjestyy ja elämä on ihanaa.
Mutta sitten taas se, että on joskus aikoinaan ollut hyvännäköinen eikä ole enää, se aiheuttaa mussa ainakin jonkinlaista häpeää. Joskus kaverit olivat kateellisia siitä, että miehet kiinnostuivat minusta, nytpä ei tarvitse enää sitä kadehtia kun en ole enää se, johon kiinnitetään ensimmäisenä huomio. Ja mietin että mitähän vanhat tutut saattavat ajatella minut nähdessään, ovatko vahingoniloisia, puhuvat että mitähän tuollekin on tapahtunut. Ehkä liioittelen, mutta ulkonäkö on kyllä sen verran muuttunut, lääkitys on turvottanut kasvoja ja se vaikuttaa yllättävän paljon yleisilmeeseen. Voi olla, että näytän edelleen ihan kivalta, mutta ainakin vertaan itseäni liikaa vanhaan itseeni ja häpeän suurta muutosta.
Ja sitten se, että yksi kaveri, jonka kanssa aiheesta puhuin ja joka ei koskaan ollut se, joita lähestyttiin baarissa, sanoi että nuorempana ajatteli aina, että tekee sitten persoonallaan vaikutuksen, panosti enemmän siihen ja on munkin mielestä nykyään ihana ja ainutlaatuinen tyyppi, tekee kaikenlaista mielenkiintoista ja luovaa ja on löytänyt vierelleen sellaisen, joka sopii hänelle hyvin. En sano sitä, että hyvää persoonaa voi tosta noin vain "rakentaa", mutta joskus olis munkin varmaan kannattanut keskittyä muuhunkin kuin pelkästään siihen, minkä näköinen olen kenenkin mielestä. Jos ajatukset pyörii vaan siinä, niin paljon energiaa menee sellaiseen, josta ei jää oikein mitään käteen. Mutta onhan tässä vielä aikaa muuttaa omaa ajattelua ja elämänsä suuntaa... ja koittaa olla ajattelematta sitä että mitä vanhat tutut ajattelevat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei huolta, pääasia on, että alakerta toimii ja käytät sitä ahkerasti.
Joo, vessatoiminnoissa ei ole ollut koskaan mitään ongelmia. Pienemmällä hädällä tulee käytyä useasti päivässä, toivottavasti se on riittävän ahkeraa.
Vierailija kirjoitti:
Miten hyväksyä se, että ei ole koskaan ollut kaunis tai nätti?
Onko tää kokemus ettet ole mielestäsi kaunis vaikuttanut elämääsi paljon?
Ap
Keskity henkisiin asioihin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveyteen. Liiku, ole ulkona. Hiljalleen liialliset omaan ulkonäköön liittyvät seikat menettää merkityksen ainakin siinä vallitsevassa muodossa. Tai keskity kauneuteen ympärillä: kauniit esineet kotona voi tuoda ainakin nopeaa helpotusta, vaikka se onkin vaan materiaa eikä siihen tavaran haalimiseen kannata välttämättä kurjaa oloaan purkaa.
Luo kauniita asioita: maalaa, valokuvaa, neulo tai tee muita käsitöitä, hoida puutarhaa. Hoida eläimiä ja keskity tekemään hyvää.