Uusioperhe, aikuinen lapsi

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni en ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi käytöksen. Olen pitänyt silloin alkuun kuin omana tyttärenä, hemmotellut, ostellut asioita ja vienyt ulos yms. Minä en vaan ole äiti ja sitä en koskaan ole yrittänytkään hänelle olla. Hän on silloin aluksi sanonut, ettei halua asioiden muuttuvan. Ei halua minun muuttavan kokonaan isänsä kanssa yhteen ja kun tuli tieto, että saamme yhteisen lapsen, menivät välimme lopullisesti rikki. Hän ei halua muutoksia. Minusta taas isällään on oikeus myös omaan elämään, vaikka ero tulisikin. Ja kyllä, se on totta, että aikuisella ihmisellä siis tällä lapsella on oikeus omiin päätöksiin ja elämään myös. Olisi vaan mukavaa ymmärtää jotenkin tätä. Onko kyse vain itsekkyydestä ja lapsellisuudesta vai mistä on kyse?

Kyse voi olla yksinkertaisesti vain siitä, että isänsä päätti perustaa perheen, johon tämä tytär ei enää kuulu. Ja ei, vaikka olisitte miten kivoja hänelle tahansa, hän ei vain koe kuuluvansa teidän perheeseenne. Onko hän kuitenkin tekemisissä isänsä sukulaisten kanssa? 

Pakottaminen ain pahentaa tilannetta eli en laittaisi tätä aikuista lasta tilanteeseen jossa ilmoitatte että isä ei tapaa häntä kuin vain niim että sinäkin olet paikalla. Tämä kääntyy väistämättä sinua vastaan kun lapsi näkee tilanteen niin että pakotat isänsä tuollaiseen vaikka se ei olisikaan totta ja vaikka isä olisi se joka sitä ehdottaa. Ei auta isän selittää että oli hänen idea ja päätös vaan lapsi on päättänyt nähdä sinut pahana ja kontrolloivana. Annan isän ja tytön tavata ilman sinua niin ei voi syyttää sinua siitä ettei saisi tavata isäänsä. Jospa ajan kanssa tajuaisi että se hänen ydinperhe on oikeasti mennyttä ja tulisi järkiinsä ja alkaisi ymmärtää että isän onnellisuus on myös tärkeäö

Vierailija kirjoitti:

Jos erehtyy väärän ihmisen kanssa perustamaan liiton, niin ei kai se vankila voi olla loppuiän, eli on oikeus oikaista elämänsä polkuja se vaan pitää lasten ja exienkin hyväksyä.

Tämä tytärhän on jo hyväksynytkin. Hyväksyy, että isällään on uusi elämä ja uusi perhe. Jos isä ei suostu lainkaan kompromissiin ( = tapaamaan tytärtään ilman uusperhettään), silloin syy on isässä. Ei tyttäressä eikä isän uudessa vaimossa. Myös isän pitää hyväksyä, ettei se tytärkään ole missään vankilassa vain siksi, että on saanut alkunsa isänsä siittiösolusta. 

Se on ihan normaalia, että aikuiset sisarpuolet eivät ole juurikaan tekemisissä huomattavasti nuoremman sisarpuolen kanssa, kun eiväthän he edes ole koskaan asuneet yhdessä. En minäkään ole juuri ollenkaan tekemisissä 8v nuoremman siskopuoleni kanssa, kun ei me olla koskaan asuttukaan yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Pakottaminen ain pahentaa tilannetta eli en laittaisi tätä aikuista lasta tilanteeseen jossa ilmoitatte että isä ei tapaa häntä kuin vain niim että sinäkin olet paikalla. Tämä kääntyy väistämättä sinua vastaan kun lapsi näkee tilanteen niin että pakotat isänsä tuollaiseen vaikka se ei olisikaan totta ja vaikka isä olisi se joka sitä ehdottaa. Ei auta isän selittää että oli hänen idea ja päätös vaan lapsi on päättänyt nähdä sinut pahana ja kontrolloivana. Annan isän ja tytön tavata ilman sinua niin ei voi syyttää sinua siitä ettei saisi tavata isäänsä. Jospa ajan kanssa tajuaisi että se hänen ydinperhe on oikeasti mennyttä ja tulisi järkiinsä ja alkaisi ymmärtää että isän onnellisuus on myös tärkeäö

Samaa mieltä. Ja myös tyttären onnellisuus on tärkeää. Ihminen voi olla onnellinen, vaikka ei olisikaan tekemisissä toisen vanhempansa kanssa lainkaan. Mutta minäkin siis antaisin isän ja tyttären suhteelle nyt mahdollisuuden. 

Jos nyt tulkitsen aikajanaa oikein, olette saaneet yhteisen lapsen juuri kun esikoinen itsenäistyi ja muutti tai oli muuttamassa pois kotoa. Eli esikoiselle ja yhteiselle lapsellenne ei muodostu mitään yhteistä lapsuuden perhettä ja jaettuja lapsuuden muistoja.

Kyllä esikoisesta varmasti tuntui oudolta, että hetkellä, jolloin hän on poistumassa isänsä kodista, isä hankkii sinne uuden lapsen. Aikuisuuteen siirtyminen on hankala paikka, esikoinen olisi varmasti kaivannut siihen tukea isältään, omilla ehdoillaan, ei uuden vauvan määrittämällä rytmillä. 

Mitään muuta ette voi tehdä, kuin jatkaa elämää ja antaa esikoiselle mahdollisuuden tavata teitä, erityisesti isää ja täyssisarusta, silloin kun hän haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt tulkitsen aikajanaa oikein, olette saaneet yhteisen lapsen juuri kun esikoinen itsenäistyi ja muutti tai oli muuttamassa pois kotoa. Eli esikoiselle ja yhteiselle lapsellenne ei muodostu mitään yhteistä lapsuuden perhettä ja jaettuja lapsuuden muistoja.

Kyllä esikoisesta varmasti tuntui oudolta, että hetkellä, jolloin hän on poistumassa isänsä kodista, isä hankkii sinne uuden lapsen. Aikuisuuteen siirtyminen on hankala paikka, esikoinen olisi varmasti kaivannut siihen tukea isältään, omilla ehdoillaan, ei uuden vauvan määrittämällä rytmillä. 

Mitään muuta ette voi tehdä, kuin jatkaa elämää ja antaa esikoiselle mahdollisuuden tavata teitä, erityisesti isää ja täyssisarusta, silloin kun hän haluaa. 

Jos yhteinen lapsi on nyt kouluikäinen eli vähintään 7-8-vuotias ja tämä esikoinen on 21-vuotias, niin esikoinen on ollut kyllä vasta 13-14-vuotias, kun yhteinen lapsi syntyi. 

Osaatko kuvailla miten asiat vaikeutuvat entisestään, kun lapsi saa omia lapsia ja perheen? Olen aina kuvitellut, että sitten viimein hän herää ja kypsyy, tajuaa miten on käyttäytynyt ja ehkä palaa perheeseemme. Olenko tässäkin ollut liian sinisilmäinen?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni en ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi käytöksen. Olen pitänyt silloin alkuun kuin omana tyttärenä, hemmotellut, ostellut asioita ja vienyt ulos yms. Minä en vaan ole äiti ja sitä en koskaan ole yrittänytkään hänelle olla. Hän on silloin aluksi sanonut, ettei halua asioiden muuttuvan. Ei halua minun muuttavan kokonaan isänsä kanssa yhteen ja kun tuli tieto, että saamme yhteisen lapsen, menivät välimme lopullisesti rikki. Hän ei halua muutoksia. Minusta taas isällään on oikeus myös omaan elämään, vaikka ero tulisikin. Ja kyllä, se on totta, että aikuisella ihmisellä siis tällä lapsella on oikeus omiin päätöksiin ja elämään myös. Olisi vaan mukavaa ymmärtää jotenkin tätä. Onko kyse vain itsekkyydestä ja lapsellisuudesta vai mistä on kyse?

Tuossahan on oikein mainio syy, hän ei halua sinua isänsä kotiin, eikä varsinkaan puolisisarusta jakamaan isää. Puolisissarusta, jonka kanssa ei koskaan tule olemaan samaa perhettä ikäeron takia. Kukapa meistä haluaisi väkisin kuulua puolituntemattomien kanssa samaan perheeseen. 

Minusta lapsi on suorastaan kypsä, kun ilmaisee tunteensa näin selkeästi. Hän ei pyytänyt tätä perhettä, hän ei halua olla teidän kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt tulkitsen aikajanaa oikein, olette saaneet yhteisen lapsen juuri kun esikoinen itsenäistyi ja muutti tai oli muuttamassa pois kotoa. Eli esikoiselle ja yhteiselle lapsellenne ei muodostu mitään yhteistä lapsuuden perhettä ja jaettuja lapsuuden muistoja.

Kyllä esikoisesta varmasti tuntui oudolta, että hetkellä, jolloin hän on poistumassa isänsä kodista, isä hankkii sinne uuden lapsen. Aikuisuuteen siirtyminen on hankala paikka, esikoinen olisi varmasti kaivannut siihen tukea isältään, omilla ehdoillaan, ei uuden vauvan määrittämällä rytmillä. 

Mitään muuta ette voi tehdä, kuin jatkaa elämää ja antaa esikoiselle mahdollisuuden tavata teitä, erityisesti isää ja täyssisarusta, silloin kun hän haluaa. 

Jos yhteinen lapsi on nyt kouluikäinen eli vähintään 7-8-vuotias ja tämä esikoinen on 21-vuotias, niin esikoinen on ollut kyllä vasta 13-14-vuotias, kun yhteinen lapsi syntyi. 

Mutta ap sanoi esikoisen olleen teini, kun vanhemmat erosivat kuusi vuotta ennen hänen ja miehen tapaamista. Jokin ei täsmää. 

Vierailija kirjoitti:

Jos erehtyy väärän ihmisen kanssa perustamaan liiton, niin ei kai se vankila voi olla loppuiän, eli on oikeus oikaista elämänsä polkuja se vaan pitää lasten ja exienkin hyväksyä.

Kenenkään ei ole pakko hyväksyä mitään. Siihen ei voi kerään pakottaa.

Ap hyväksyy nyt tämän, ettei miehen tytär halua olla hänen ja hänen lapsensa kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen kulkumiehen kanssa lisääntyminen? Tauskin kaltaiset miehet?

Mieheni meni nuorena naimisiin, sai kaksi lasta, kävi samalla koulut ja meni töihin. On elämänsä elänyt melko perinteisellä kaavalla. Hyvä isä on aina ollut ja kotinsa on ollut turvallinen, samoin uskon myös hänen exänsä olevan oikein hyvä ja turvallinen äiti, he eivät vaan onnistuneet olemaan yhdessä onnellisia. He tajusivat tämän ja vaikka kuinka yrittivät liitto ei toiminut, osasivat erota. Mies eli tahollaan yksin ja kasvatti lapsiaan kun tapasimme sattuman oikusta. Myös minä olen elämässäni ollut yhdessä liitossa ennen mieheni tapaamista, se liitto oli lapseton. Emme koskaan saaneet lapsia ja nyt ymmärrän, että joskus onnettomuus voi olla onni. Voi mikä onni etten saanut exäni kanssa lapsia, mekin sitten erosimme, emme enää olleet onnellisia. Nyt elän liitossa jossa rakastetaan ja ollaan onnellisia, halutaan olla yhdessä. Olimme sopineet, että lapsi saa tulla jos tulee ja niin vain kävi, että saimme ihanan ihmeen perheemme jatkoksi.

Ja nyt sitten minulle näytetään ja sanotaan, että tämä on väärin ja sopimatonta. MITEN???? Kuka voi väittää, että tekisimme jotain väärää. Onko vanhemman siis koko loppuelämänsä ajan oltava sidottu avioliittoon lastensa toisen vanhemman kanssa vaikka liitto olisi kuinka huono, jos lapset niin määräävät ja onko se hyväksi edes niille lapsille. Ja nythän kyse on aikuisesta ihmisestä, ei pienestä lapsesta!

No siinäpä vasta kiertopalkintojen kokoontumisajot. Aplodeja kaipaatte?

Vierailija kirjoitti:

Osaatko kuvailla miten asiat vaikeutuvat entisestään, kun lapsi saa omia lapsia ja perheen? Olen aina kuvitellut, että sitten viimein hän herää ja kypsyy, tajuaa miten on käyttäytynyt ja ehkä palaa perheeseemme. Olenko tässäkin ollut liian sinisilmäinen?

En ole ketjun aloittaja, mutta tuohon vaikuttaa hyvin paljon sekä ihminen itse eli hänen luonteensa sekä se, millaiset välit hänellä on toiseen vanhempaansa ja toisen vanhempansa sukuun. Mun poikani pisti välit poikki isäänsä samana päivänä, kun täytti 18. Siihen asti ei vain ollut halunnut, että exä aiheuttaa mulle ikävyyksiä uhkasakon muodossa, jos poika ei menekään tapaamaan isäänsä. Nyt poika on jo 34 ja perheellinen. Ei ole ollut missään tekemisissä isänsä kanssa täysi-ikäiseksi tultuaan. On kuitenkin paljon tekemisissä mun, sisarustensa sekä mun puolen suvun kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteissa on tilanteita, jolloin joku tekee ratkaisuja elämässä. Ne ei aina sovi läheisille ja näillä läheisillä on oikeus reagoida. Tyttö on vetäytynyt teidän elämästä. Ilmeisesti hän ei vain pysty oleen osana teidän perhe-elämää. Hänellä on siihen syynsä ja tuskin ihan kevyet syyt.

Isä kärsii ja sinä tunnet syyllisyyttä ja se on selvä. Tyttärellä on kuitenkin oikeus toimia kuten toimii.

Kannattaa muistaa, että kyseessä ei ole tyttären perhe vaan isän perhe. Ei tytär menetä mitään perhettä, vaikka ei ole tekemisissä isänsä lapsen ja vaimon kanssa, ne eivät todennäköisesti merkitse hänelle yhtään mitään. Kuka haluaa olla tekemissä yhdentekevien ihmisten kanssa, en minä ainakaan. Moni palstalla ei ole tekemisissä anoppinsa kanssa, tytön ei tarvitse olla tekemisissä isän vaimon kanssa. Ei siihen liity mitään dramatiikkaa kuin ap:n puheissa, joka haikailee sitä, että perhe pitäisi yhtä. Valitettavasti ei ole mitään perhettä, on liuta erillisiä ihmisiä keskellä kierrätystä (se ei ole uusioperhe, se on uusperhe).

Vierailija kirjoitti:

Osaatko kuvailla miten asiat vaikeutuvat entisestään, kun lapsi saa omia lapsia ja perheen? Olen aina kuvitellut, että sitten viimein hän herää ja kypsyy, tajuaa miten on käyttäytynyt ja ehkä palaa perheeseemme. Olenko tässäkin ollut liian sinisilmäinen?

Olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt tulkitsen aikajanaa oikein, olette saaneet yhteisen lapsen juuri kun esikoinen itsenäistyi ja muutti tai oli muuttamassa pois kotoa. Eli esikoiselle ja yhteiselle lapsellenne ei muodostu mitään yhteistä lapsuuden perhettä ja jaettuja lapsuuden muistoja.

Kyllä esikoisesta varmasti tuntui oudolta, että hetkellä, jolloin hän on poistumassa isänsä kodista, isä hankkii sinne uuden lapsen. Aikuisuuteen siirtyminen on hankala paikka, esikoinen olisi varmasti kaivannut siihen tukea isältään, omilla ehdoillaan, ei uuden vauvan määrittämällä rytmillä. 

Mitään muuta ette voi tehdä, kuin jatkaa elämää ja antaa esikoiselle mahdollisuuden tavata teitä, erityisesti isää ja täyssisarusta, silloin kun hän haluaa. 

Jos yhteinen lapsi on nyt kouluikäinen eli vähintään 7-8-vuotias ja tämä esikoinen on 21-vuotias, niin esikoinen on ollut kyllä vasta 13-14-vuotias, kun yhteinen lapsi syntyi. 

Mutta ap sanoi esikoisen olleen teini, kun vanhemmat erosivat kuusi vuotta ennen hänen ja miehen tapaamista. Jokin ei täsmää. 

Joo sori, mun moka. Luin aloituksesta "kouluikäinen", mutta olikin "alle kouluikäinen". 

Vierailija kirjoitti:

Kuten muutkin ovat jo todenneet, ette voi määräillä täysi-ikäistä ihmistä. Miehesi teki oman valintansa ja hänen lapsensa teki omansa. Miehesi on tehnyt 21-vuotiaalle selväksi, että tämän on hyväksyttävä, että isänsä on nyt uuden perheensä kanssa. Tämä on ihan ok. Mutta vastaavasti miehesi on hyväksyttävä, ettei hänen aikuinen lapsensa halua olla tekemisissä isänsä uusperheen kanssa. Jos miehesi haluaa tavata lastaan, sitten miehesi hyväksyy kompromissin eli sen , että tapaa lastaan ilman sinua. Vaihtoehtoisesti hyväksyy sen, ettei tapaa tätä 21-vuotiasta lainkaan. 

Juuri näin. Jos isä vaatii aikuiselta lapselta hyväksyntää elämälleen ja pakottaa tämän osaksi uutta perhettään, niin kyse ei ole mistään katkerasta 21v ikäisestä vaan aikuisesta miehestä, jolle on jäänyt kurinpitovaihe päälle. Aivan kuin vähn haluaisi rangaista lastaan siitä, että lapsi ei ole vankina uusperheessä kuten isänsä on.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni en ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi käytöksen. Olen pitänyt silloin alkuun kuin omana tyttärenä, hemmotellut, ostellut asioita ja vienyt ulos yms. Minä en vaan ole äiti ja sitä en koskaan ole yrittänytkään hänelle olla. Hän on silloin aluksi sanonut, ettei halua asioiden muuttuvan. Ei halua minun muuttavan kokonaan isänsä kanssa yhteen ja kun tuli tieto, että saamme yhteisen lapsen, menivät välimme lopullisesti rikki. Hän ei halua muutoksia. Minusta taas isällään on oikeus myös omaan elämään, vaikka ero tulisikin. Ja kyllä, se on totta, että aikuisella ihmisellä siis tällä lapsella on oikeus omiin päätöksiin ja elämään myös. Olisi vaan mukavaa ymmärtää jotenkin tätä. Onko kyse vain itsekkyydestä ja lapsellisuudesta vai mistä on kyse?

Kyse on aika lailla sinun itsekkyydestäsi ja halustasi määrätä miehen lasta. Sait jo miehen, miksi sinulla pitäisi olla valta myös tämän aikuiseen tyttäreen? Vai onko niin, että tytär elää sitä elämää, jonka sinä olisit halunnut, mutta osuit samaan sänkyyn vanhenevan miehen kanssa ja olet nyt vahvasti ansassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, ystäväni isä lähti toisen naisen matkaan, kun ystäväni oli hieman alle 10-v. Mukana oli raaka pettäminen ja pitkään jatkunut salasuhde. Itse en antaisi tuollaista anteeksi myöskään. Ihan turha höpötellä keskenkasvuisuuksista ja kiukutteluista. Vastineena mulla olisi plakkarissa "kusipää satutit äitiä ja teit eettisesti kakkaisia tekoja". 

No, toki vanhemmiten oppisin suhtautumaan, mutta eivät ne välit olisi kauniit ennen kuin "häpeä, kurjuus, väärät teot ja syyllisyys olisi tuotu huolella esiin (aidosti) ja pyydetty läpikotaisin anteeksi". Ei mitään "aikuiset eivät aina pysty... sössötystä".  Polvilleen vaan ja silmä tiukasti siihen omaan kakkaan.

Onko siis kyse ollut rauhallisesta ja tasapainoisesta erosta, vai pettämisestä? Jos ei ollut kyse kenenkään lierosta narsistikäytöksestä (pettäminen, salasuhde), sitten asia on toki eri. 

Kaikki ihmissuhteet on kahden kauppa, joissa tulisi aina miettiä pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan olisikohan kummassakin vikaa. Hyvässä suhteessa ei ole kolmannen mentävää aukkoa. Lapsilla on varmasti kovin mustavalkoinen kuva omien vanhempiensa suhteesta asioiden ollessa hiukan monimutkaisempia kuin, että isä  esim silkkaa pahuuttaan pettää sitä kilttiä äitiä.

Ihan sama. Minä en koskaan oppinut hyväksymään oman isäni tekoja. Hän oli sarjapettäjä ja piti vieraita naisia ihan julkisesti.

Vaikka olen jo 60 v, en ole tätä asiaa sulattanut ja en edelleen ole isäni kanssa tekemisissä. Kyllä hän niillä teoillaan satutti meitä lapsiakin.

Vierailija kirjoitti:

Osaatko kuvailla miten asiat vaikeutuvat entisestään, kun lapsi saa omia lapsia ja perheen? Olen aina kuvitellut, että sitten viimein hän herää ja kypsyy, tajuaa miten on käyttäytynyt ja ehkä palaa perheeseemme. Olenko tässäkin ollut liian sinisilmäinen?

Eiköhän tuo pyri pitämään omaan perheensä omanaan ilman, että isä määrää keiden kanssa saa olla ja milloin. En erityisemmin odottelisi kutsua häihin tai lapsen nimijuhlaan, koska niihin kutsutaan vain läheiset, ei sellaisia, joiden kanssa on ikävä olla tekemisissä. Älä siis ajattele omaa lastasi morsiusneitona tai sulhaspoikana, tuskin saatte kutsua, koska kypsä ihminen oivaltaa laittaa oman onnensa tärkeänä päivänä isänsä määräysten edelle.