Lue keskustelun säännöt.
Uusioperhe, aikuinen lapsi
14.06.2022 |
Miehelläni edellisestä liitosta kaksi aikuista lasta ja nyt meillä yksi alle kouluikäinen yhteinen. Miehen aikuiset lapset asuvat omillaan ja nuorempi suhtautuu normaalisti tilanteeseemme, käy luonamme ja haluaa viettää aikaa pikkusisaruksen kanssa. Tämä toinen lapsi(21 v) on alusta asti suhtautunut minuun ylimielisesti ja yrittänyt saada minun ulos isänsä elämästä. Hän on suoraan sanonut, että hänelle oli ok, kun tapailimme harvakseltaan, mutta kun tilanteemme muuttui vakavaksi(naimisiinmeno ja lapsi) hän ei enää hyväksy tilannetta. Isänsä on tehnyt selväksi lapselleen, että haluaa olla kanssani ja tämän nuoren aikuisen on nyt vaan hyväksyttävä uusi tilanne. Nyt tilanne on mennyt siihen pisteeseen, ettei tämä lapsi enää tule käymään luonamme. Hän ei suostu olemaan paikalla jos minä olen kotona. Isänsä tietysti kärsii kovasti, kun ei aikuista tytärtään näe, minä kärsin, kun koen tästä syyllisyyttä ja koko perhe kärsii kun ei voi viettää aikaa yhdessä. Minä näen tämän viimeisenä keinona hallita meitä ja kokeiluna, josko näin saisi minut häädettyä isänsä elämästä. Mikä avuksi? Onko ainut apu aika?
Kommentit (99)
Ei tytär ole ap: n perhettä, vaan isän vaimo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassuja nämä kommentit, että antaa kiukutella vaan. Ei kukaan huvikseen katkaise välejä. Veikkaisin, että isä on ollut suhteenne alussa sen verran rakkaudenkipeä, että unohti omat lapsensa. Sinä ap olet se, jonka takia isää ei näkynyt. Tässä yleisin syy viileisiin uusiovanhempiväleihin. Tai sitten olet vaan rasittava ja ärsyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni en ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi käytöksen. Olen pitänyt silloin alkuun kuin omana tyttärenä, hemmotellut, ostellut asioita ja vienyt ulos yms. Minä en vaan ole äiti ja sitä en koskaan ole yrittänytkään hänelle olla. Hän on silloin aluksi sanonut, ettei halua asioiden muuttuvan. Ei halua minun muuttavan kokonaan isänsä kanssa yhteen ja kun tuli tieto, että saamme yhteisen lapsen, menivät välimme lopullisesti rikki. Hän ei halua muutoksia. Minusta taas isällään on oikeus myös omaan elämään, vaikka ero tulisikin. Ja kyllä, se on totta, että aikuisella ihmisellä siis tällä lapsella on oikeus omiin päätöksiin ja elämään myös. Olisi vaan mukavaa ymmärtää jotenkin tätä. Onko kyse vain itsekkyydestä ja lapsellisuudesta vai mistä on kyse?
Siis mitä ihmettä, tytär on joko lapsellinen tai itsekäs, jos ei hyväksy ap:tä ja heidän perhe-leikkiään? Tässä taisit vastata itse siihen, miksei esikoinen suhun lämpeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä väkisinkin vaikuttaa parisuhteeseen. Minua säälittää mieheni, joka ei tapaa lastaan ja toisaalta tunnen katkeruutta kaikesta siitä mitä olen joutunut kokemaan tämän keskenkasvuisen määräilijän toimesta. En pysty unohtamaan joitakin asioita mitä hän on tehnyt ja sanonut minulle ja meille, nämä asiat kummittelevat suhteessamme ja varsinkin minun mielessäni yllättävän paljon. Samoin säälittää pieni sisar joka ei saa tutustua isosiskonsa ja joka ihmettelee, miksi hänen vanhempi sisarensa suhtautuu niin oudosti äitiin.
Nämä on näitä omia valintojasi. Luulit että pystyt kontrolloimaan aikuisia(kin) ihmisiä, mutta eihän se onnistu kuin omassa päässä se sellainen. Sinä olet itse valinnut tilanteesi, ja on ihan oikein että syytät itseäsi noista asioista, koska ne on sinun syytäsi. Sinusta johtuen pieni sisar siellä nyt ihmettelee sitä sun tätä. Otahan vastuu omista teoistasi, äläkä syyttele muita.
Olet kyllä pimee. Elämän tarkoitus päästä ilkeilemään toisille. Olet varmaan haluttua seuraa.
Tuputatko yhteistä lastanne liikaa tälle tyttärelle? Jo tekstissä puhut pikkusisaruksesta, mikä ei välttämättä kuulosta hänestä mukavalta. Hänellä tuskin on juuri minkäännäköistä tunnesidettä lapseen, jonka kanssa ei ole jakanut lapsuutta tai kotia koskaan. Uusperheissä monesti nämä "vanhat lapset" unohtuu sen uuden yhteisen tieltä, ja tätä uutta lasta tyrkytetään sisaruksena lapsille, joita ei kiinnosta.
Mistä yhteinen lapsenne on keksinyt voivotella miksei siskoa kiinnosta hän, sinäkö sen olet aloittanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Särähti korvaan tuo pakotettu mukaan, ettei kokisi ulkopuolisuutta. Jäänyt ilmeisesti jotain traumoja tästä. Pakottamalla harvoin mitään hyvää tulee.
Omituinen mielipide. Aikuiset päättää niin ydinperheissä kuin uusioperheissä mitä ajalla tehdään eikä esim. 12-vuotiasta jätetä kotiin mökkireissulta vaikkei "vittuakaan kiinnostaisi". Kummallista yritystä leimata ap joksikin Tuhkimo-sadun julmaksi äitipuoleksi :D
Ohis...jos 12-vuotiaan olisi ollut mahdollista olla mökkireissun ajan toisella vanhemmallaan eli tässä tapauksessa äidillään (tai vaikka isovanehmmillaan), miksi piti pakottaa? Pakottamalla todennäköisesti aiheutettiin vain haittaa.
No voihan sitä 12-vuotiaana olla vaikka isovanhemmillakin, tai muilla sukulaisilla. Mutta silti ydinperheissäkin pakotetaan mukaan, vaikka teinit ei haluaisi.
Mutta mikä se hyöty pakkottamisesta on? Siis lapsen eli teinin kannalta? Muu kuin että ymmärtää olevansa vanhempiensa määräysvallan alla? Mä olen ikionnellinen siitä, että mun vanhempani eivät koskaan pakottaneet mua lähtemään heidän mukaansa kiertämään heinäkuuksi asuntovaunulla pitkin Eurooppaa (elettiin 1970-luvun alkua) vaan sain aina mennä siksi aikaa mummolaan. Siskoni lähti, mutta onneksi mua eri pakotettu. Eikä meillä ollut edes mitään uusperhekuviotakaan. Jos mut olisi pakotettu, en takuulla olisi vanhempieni kanssa ollut enää missään tekemisissä sen jälkeen, kun täytin 18.
Antakaa nyt hyvänen aika aikuisen ihmisen elää omaa elämäänsä!!! Et tarvitse häntä omaan kotileikkiisi. Eikä tarvitse miehesikään, koska nyt miehesi leikkii sun kanssasi uutta kotileikkiä. Teillä on jo miehesi toinen lapsi, miksi se ei riitä? Ja yhteinen lapsi...miksi hänkään ei riitä? Ette te tarvitse tätä 21-vuotiasta eikä hänkään tarvitse teitä. Päästäkää irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni en ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi käytöksen. Olen pitänyt silloin alkuun kuin omana tyttärenä, hemmotellut, ostellut asioita ja vienyt ulos yms. Minä en vaan ole äiti ja sitä en koskaan ole yrittänytkään hänelle olla. Hän on silloin aluksi sanonut, ettei halua asioiden muuttuvan. Ei halua minun muuttavan kokonaan isänsä kanssa yhteen ja kun tuli tieto, että saamme yhteisen lapsen, menivät välimme lopullisesti rikki. Hän ei halua muutoksia. Minusta taas isällään on oikeus myös omaan elämään, vaikka ero tulisikin. Ja kyllä, se on totta, että aikuisella ihmisellä siis tällä lapsella on oikeus omiin päätöksiin ja elämään myös. Olisi vaan mukavaa ymmärtää jotenkin tätä. Onko kyse vain itsekkyydestä ja lapsellisuudesta vai mistä on kyse?
Tuossahan on oikein mainio syy, hän ei halua sinua isänsä kotiin, eikä varsinkaan puolisisarusta jakamaan isää. Puolisissarusta, jonka kanssa ei koskaan tule olemaan samaa perhettä ikäeron takia. Kukapa meistä haluaisi väkisin kuulua puolituntemattomien kanssa samaan perheeseen.
Minusta lapsi on suorastaan kypsä, kun ilmaisee tunteensa näin selkeästi. Hän ei pyytänyt tätä perhettä, hän ei halua olla teidän kanssa tekemisissä.
Tämä on mielestäni varsin outo ja vääristynyt ajatus: lapsella olisi oikeus päättää esimerkiksi lapsien lukumäärästä. Ei lapsilta ydinperheessäkään kysytä, että hyväksytkö ja haluatko uuden sisaruksen, vaan vanhemmat päättävät asian. Tilanne ei ole yhtään sen kummoisempi uusperheessä. Aikuiset päättävät keskenään lapsiluvusta, sellaista valtaa ja kontrollia ei saa eikä voi lapsille antaa. Ja eihän lapset aina ydinperheissäkään tule toimeen keskenään, ei sille mitään voi. Kyse ei myöskään ole mistään isän kodista, vaan ap:n JA miehen yhteisestä kodista.
Lapsille ei saa antaa liikaa kontrollia ja liikaa valtaa aikuisten asioista. Vanhempien avioliitto ja ero ei ole lasten päätettävissä olevia asioita, vanhempien uudet suhteet eivät ole lasten päätettävissä olevia asioita eikä sisarusten lukumäärä. Toki jokainen järkevä ja lapsiaan rakastava aikuinen punnitsee erot, uudet suhteet ja muut kokonaisuuden kannalta ottaen huomioon myös lastenkin tilanteen, mutta ap ei esimerkiksi kuulosta miltään hirviöltä, jolta olisi pitänyt lapsia suojella. Oma äitipuoleni oli sellainen. Täällä moni vastailee selvästi omien traumojensa pohjalta, on äärimmäisen tärkeää myöskin aikuisena lapsena osata erottaa, että oma lapsuuden kokemus ei ole yhtä kuin kollektiivinen totuus kaikista uusperheistä. Esimerkiksi niin että kaikki äitipuolet ovat pahoja. Eivät ole.
Ap, et voi asialle mitään, joten turhaan ahdistut ja vaivaat päätäsi. Yritä päästä ajatuksesta eroon, että sinun täytyisi korjata asia. Ei täydy, se ei ole sinun vastuulla. Aikuinen tytär on myös itse vastuussa omista päätöksistään ja joskus tilanteeseen auttaa vain aika ja elämänkokemus.
Ei lapsella ole oikeutta päättää, mutta hänellä on oikeus mielipiteeseen, myös negatiiviseen, isän uudesta lapsesta. Isä on tehnyt ratkaisunsa (toivottavasti) tietoisena siitä, että hänellä tulee olemaan keskenään hyvin eri-ikäisiä lapsia, joille ei synny yhteistä kokemusta perheestä. Nyt isä ja muu perhe elävät isän valitsemassa tilanteessa itselleen parhaaksi katsomalla tavalla.
Tässä kuvatussa tapauksessa ei ole kyse iältään lapsesta, vaan aikuisesta, jota yritetään saada mukaan perheen yhteiseen toimintaan. Harvaa nuorta aikuista kiinnostaa ydinperheen kanssa puuhailu, saati sitten isän tuoreen vaimon ja taaperon kanssa. Hienoa, että esikoinen silti edelleen haluaa pitää yhteyttä isäänsä.
Lapsilla ikäeroa 20v, eli ap on joka tapauksessa reilusti miestään nuorempi, ellei mies ja exänsä olleet teinivanhempia. Siinä syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
Se on ihan normaalia, että aikuiset sisarpuolet eivät ole juurikaan tekemisissä huomattavasti nuoremman sisarpuolen kanssa, kun eiväthän he edes ole koskaan asuneet yhdessä. En minäkään ole juuri ollenkaan tekemisissä 8v nuoremman siskopuoleni kanssa, kun ei me olla koskaan asuttukaan yhdessä.
Muutitko siis kahdeksanvuotiaana pois kotoa? Jos ikä liittyy siihen, että ei ehtinyt asua yhdessä.
Lapsi on 21? Anna sen kiukutella kuten olisi 2. Kaikki kommunikaatio pois sinulta, lapsen ja isän välillä tapahtuvaksi. Tiukka linja on aina paras. Sinä et ole hänen kynnysmattonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi teinin pitäisi hyväksyä teidän uusioperhe omaksi perheeksi ja innostua puolipikkusisaruksesta? Jokin teidän perhehierarkiassa selkeästi häiritsee tai sitten hän ei vain pidä susta ihmisenä eikä tarvitse erityisemmin pitääkään.
Onko kyseessä se, että nuori aikuinen olisi niin mukava lisä käytettäväksi esim. lastenvahtina tai kuskina tarvittaessa - ja tämä nyt ei satu nuotrta naista kiinnostamaan niin kuin ei koko ipana muutenkaan.
Anna isän hoitaa suhteensa esikoistyttäreen läkä puutu asiaan, muuta kuin ehkä kannustamalla isää soittelemaan, kysymään kuulumisia, käymään tyttären luona jne. Ja hoida se oma muksusi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan nämä uusio viritykset luonnottomia monessa suhteessa. Tilanne ihan teidän oma valinta, turha siitä lasta syyttää.
Luonnottomia?! Mitäpä jos tulisit tälle vuosisadalle sieltä jostain pimeästä keskiajasta. Uusioperhe ei ole mikään viritys, vaan melko lailla yhtä normaalia nykypäivänä kuin ns. perinteinen perhe.
Jos AP:n mies on eronnut 6 vuotta ennen kuin on mennyt AP:n kanssa kimppaan, niin ei voi todellakaan sanoa, että oma valinta, turha lasta syyttää. Hautaan astiko AP:n miehen olisi pitänyt elää yksin, kun 21-vuotias AIKUINEN lapsi ei hyväksy isukilleen uutta naista. Hoh hoijaa.
Itse olen kasvanut uusioperheessä, eikä ollut aina herkkua todellakaan. Olen kuitenkin aina ymmärtänyt vallan mainiosta, että isät ovat myös miehiä ja äidit naisia, eivätkä voi omistautua loppuelämäkseen pelkästään lapsukaisilleen, vaan haluavat ja tarvitsevat myös itselleen romanttista rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan nämä uusio viritykset luonnottomia monessa suhteessa. Tilanne ihan teidän oma valinta, turha siitä lasta syyttää.
Luonnottomia?! Mitäpä jos tulisit tälle vuosisadalle sieltä jostain pimeästä keskiajasta. Uusioperhe ei ole mikään viritys, vaan melko lailla yhtä normaalia nykypäivänä kuin ns. perinteinen perhe.
Jos AP:n mies on eronnut 6 vuotta ennen kuin on mennyt AP:n kanssa kimppaan, niin ei voi todellakaan sanoa, että oma valinta, turha lasta syyttää. Hautaan astiko AP:n miehen olisi pitänyt elää yksin, kun 21-vuotias AIKUINEN lapsi ei hyväksy isukilleen uutta naista. Hoh hoijaa.
Itse olen kasvanut uusioperheessä, eikä ollut aina herkkua todellakaan. Olen kuitenkin aina ymmärtänyt vallan mainiosta, että isät ovat myös miehiä ja äidit naisia, eivätkä voi omistautua loppuelämäkseen pelkästään lapsukaisilleen, vaan haluavat ja tarvitsevat myös itselleen romanttista rakkautta.
Kummasti jotkut pystyvät olemaan haluamatta ja tarvitsematta romanttista rakkautta samalla hyläten lapsensa. Itsekeskeiset minäminä-ihmiset ei kuulu tähän joukkoon. Tiedän eräänkin toisella kierroksella olevan pappaisän, joka kiukuttelee kun ensimmäisen kierroksen lapset eivät toimi hänen uuden kierroksen kupeiden hedelmien lastenvahteina, kun uuspari haluaisi lomailla ja reissailla kahdestaan pitkin maailmaa. Ei voi kuin nauraa tuollaiselle tyhmyydelle.
Aika mitätön suhde isään, jos äitipuolen olemisen takia meinaa välit isään katketa.
Itse päädyin pettämään työnarkkari exmiestäni kärsittyäni ensin 7 v hänen mitään sanomattomasta olemisestaan perheessämme: aina töissä, ei osallistunut pikkulapsiarkeemme juuri millään tavalla. Ne hetket kun oli kotona makasi joko sängyssä tai sohvalla. Rukoilin, pyysin, käskin, komensin. Asiasta keskusteltiin lukuisia kertoja.
Lopulta tajusin että olen masentumassa enkä kestä tilannetta enää enempää. Löysin uuden miehen, jonka kanssa pitkä sivusuhde ja myöhemmin avioliitto.
Eksäni kertoi pettämisestäni parikymppiselle lapselleni. Oli aika kriisi itselleni. Pidin lapselleni neljän tunnin monologin syistä miksi tein niin kuin tein, eikä sormeni osoittanut pelkästään eksääni, vaan myös omaan keskenkasvuisuuteeni sekä tuolloiseen ylipäätään ikävään elämäntilanteeseen: olin erittäin yksinäinen ja minulla oli hoitamaton sairaus (josta olen sittemmin parantunut). Kerroin myös että kadun syvästi tekoani ja jos voisin undo it, niin tekisin sen.
Lapseni kenen kanssa minulla on erittäin luottamuksellinen, lämmin ja hyvä suhde, ymmärsi minua. Hän sanoi, ettei hyväksy sitä mitä tein, mutta hän ymmärtää minua eikä tuomitse minua siitä. Eikä hän anna tämän vaikuttaa väleihimme. Mielestäni hän on esimerkkitapaus siitä, mitä rakastaminen on. Hän pystyy rakastamaan minua siitä huolimatta että tein hänen rakkaalle isälleen niin pahasti.
Että jotenkin tuntuu kummalle tuo ap:n miehen lapsen käytös. Tai no onhan se normaalia reagoida siihen suuntaan, mutta epänormaalia että noin voimakkaasti. Jos suhde omaan isään joutuu katkolle siitä syystä, että eron jälkeen isä löytää normaalin ystävllisen naisen, jonka kanssa jaksa elämää, niin eihän se ole normaalia parikymppiseltä. Jos uusioäitiään ei siedä, niin käyttäytyköön kuitenkin tavallisen ystävällisesti niinä harvoina kertoina kun näkee ja pyrkiköön tapaamaan isäänsä vaikka jossain muualla kuin uusioäitinsä ja isänsä kotona. Ap on yrittänyt olla mukava tuolle parikymppiselle ja se ei ole riittänyt, ap voi jatkaa olemistaan ihan normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa nyt hyvänen aika aikuisen ihmisen elää omaa elämäänsä!!! Et tarvitse häntä omaan kotileikkiisi. Eikä tarvitse miehesikään, koska nyt miehesi leikkii sun kanssasi uutta kotileikkiä. Teillä on jo miehesi toinen lapsi, miksi se ei riitä? Ja yhteinen lapsi...miksi hänkään ei riitä? Ette te tarvitse tätä 21-vuotiasta eikä hänkään tarvitse teitä. Päästäkää irti.
Veikkaan että se siinä harmittaa ettei omassa päässä ajateltu lopputulos toteudukaan, koska yksi lapsi "temppuilee".
21v on aikuinen nainen. Toivottavasti hankkii ap: lle läjestymiskiellon, jossei tää ahdistelu lopu.
Siis oliko nää lapset eron tullessa esiteini ja teini, vai kun te tapasitte? Jos silloin, kun te tapasitte, niin lapsethan tuskin muistavat koko eroa kunnolla, kun ovat olleet vielä kovin nuoria, tai toinen jo kylläkin koulussa.
Jos taas ovat olleet eron aikaan teini ja esiteini, niin miten te olette kuusi vuotta myöhemmin tapailun alkaessa, toisen lapsen jo ollessa täysi-ikäinen, voineet yhtään ketään pakottaa lomille tai muihin yhteisjuttuihin? Toinenkin lapsi on ollut jo lähellä täysi-ikäisyyttä. Ihmeellistä sekavaa sepustusta aloittajalta.