Positiivinen kadehtiminen, kerro mitä kadehdit

Olen kateellinen ihmisille joilla opiskelut sujuu mutkitta, heillä on kyky omaksua nopeasti asioita, timanttinen muisti ja hyvä matikka- ja kielipää.

No, han sama, voinhan minä myös ihailla vastaavanlaisia ihmisiä.

En voi ihailla, mutta kadehtia voin niitä firmamme asiantuntijoita joilla ei ole mitään vastuuta tekemisistään saati tekemättä jättämisistään.

Tiimissä jokainen tekee mitä huvittaa ja sattuu jaksamaan tai osaamaan... tai on tekemättä ja lähtee tasoitusvapaalle, lomalle tai on muutenvaan etäpäivän etäpäivällä.Poissaoloviesti vaan s postiin ja työhuolet ja vastuut unohtuu. Tiimiä johtaa kaikille mukava pomo joka luottaa alaisiin eikä kyttää tekemisiä, tulemisia ja menemisiä.

Vaihtaisin osani heti.

Hyvää terveyttä. Itse painiskelen masennuksen kanssa ja vähillä voimavaroilla.

Ah, olen niiiiiin kateellinen niille jotka ovat saaneet sen miehen kenet halusivat!

Minä en ole saanut.

*ainakaan toistaiseksi

Onko joku muukin kateellinen sellaisille henkilöille jotka eivät provosoidu vaikka tietoisestikin provosoidaan, pokeri naama, kehonkieli ja äänensävy säilyy kuin mikään ei liikauttaisi.

Olisi ihanaa osata olla diblomaattinen ja kiivastumatta tilanteessa kun tilanteessa.

Kadehdin ihmisiä, joilla on erityistaitoja. Kavereissa on monta eri tavalla todella taitavaa yksilöä. Melkein kaikilla on pientä sivubisnestoimintaa näistä taidoista. Ihanaa kuulla kuinka heillä sujuu ja katsoa mitä kaikkea he osaavat. Osaisipa vain itsekin jotain.

Kadehdin ihmisiä jotka pärjäävät noin 4-5 h

Yöunilla.

😫 itse en tooodellakaan kuulu heihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadehtimisessa ei ole mitään positiivista.

Kadehtimisen voi parhaimmillaan kääntää ihailuksi ja tavoitteiden asettamiseksi.

Kateuden voi kääntää joksikin positiiviseksi prosessoimalla kateuden tunnetta ja kohdetta jne, mutta se vaatii vähän ajatustyötä ja asennemuutosta. Kateus, ihailu ja tavotteiden asettaminen ovat kuitenkin kaikki eri asioita, joille on siksi omat terminsäkin olemassa. Ihailu ja tavotteiden asettaminen ei ole kateutta, toki esim. noita kaikkia voi tuntea yhtä aikaakin.

"Markku Ojasen mukaan on myös toinen, myönteisempi kateuden laji. Siinä kateus näyttäytyy pikemminkin ihailuna.

– Tällöin kohteelle ei haluta pahaa eikä ajatella, että kunpa minäkin saisin samanlaista. Tällainen kateus kohdistuu esimerkiksi kaukaisiin filmitähtiin, Ojanen kertoo.

Ihailun kaltaisen kateuden voi nähdä myös positiivisena, koska se voi motivoida kadehtijaa toimimaan itse, esimerkiksi pitämään itsestään huolta uudella tavalla. Tämä toimii erityisesti silloin, kun ihminen on tiedostanut olevansa kateellinen ja tunnistaa omat vahvuutensa."

Olen Markku Ojasen kanssa eri mieltä noiden eri termien mielekkäästä käyttämisestä ja sekoittamisesta toisiinsa. Mielestäni kateus ja ihailu ovat selvästi eri asioita, vaikka niitä voi joskus joku tunteakin samanaikaisesti molempia. (vrt. esim. pelko ja inho ovat eri tunteita, vaikka niitäkin voi joskus joku tuntea yhtä aikaa, kuten niin monia muitakin tunteita.)

Tässä ilmeisesti siis tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa joku tuntee ihailua jotakin kohtaan ja lisäksi vähän kateutta. Se ei tee edelleenkään kateudesta positiivista tunnetta. Ihailu sen sijaan voi sitä olla ja yleistunne jää positiivisen puolelle, kun kateutta on vain ripaus ja pääasiassa tunnetaan siis ihailua. Miksi tunnetilaa, joka on siis pääasiassa ihailua, pitäisi kutsua kateudeksi? En näe asiassa muuta kuin vakiintuneiden termien perusteetonta käyttöä poikkeavalla tavalla. Mielestäni kateus on edelleen negatiivinen asia josta on hyvä pyrkiä eroon / työstää kateuden syitä, jolloin voidaan saavutta jotain positiivista. Tämä ei silti itse kateutta positiiviseksi muuta.

Kadehdin vielä keski-iässäkin hoikkana pysyviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin vielä keski-iässäkin hoikkana pysyviä ihmisiä.

Se ei tule ilmaiseksi; takana paljon treeniä ja ruokavalio

Terv. Hoikka mamma

Vierailija kirjoitti:

Positiivisen kateuden aihe minulle on ihmiset joilla on aina missä tahansa asiassa hyvä tuuri (mistä se sitten ikinä johtuukaan), elämä heittää ihan yks kaks eteen kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, tuntuu että joskus positiivisia elämänkäänteitä tarjoillaan heille kuin tarjottimelta.

Vastoinkäymisistäkin seuraa pian jotain uutta ja positiivista, elämä sujuu mukavasti vuosikymmenestä toiseen ja onni potkii.

Sama täällä, veit sanat suusta.

Oma elämä ollut enemmän tai vähemmän pettymyksistä ja haasteista toiseen tarpomista tai parhaimmillaankin neutraalia yksittäisiä pieniä kohokohtia lukuunottamatta ja joka asia on ollut suuren työn ja tuskan takana ja omasta selkänahasta revitty. Ei ole onnea ja tuuria ollut mukana. Olen kateellinen, myönnän.

Olen kateellinen niille joilla oli jo nuorena hyvät ja vauraat kodit, sittemmin vanhemmat maksoi opiskelut, opiskelupaikkakunnalta hommattiin omistusasunto koska eihän varakkaiden lapset missään solukämpässä voi asua ja käyttörahaakin tupsahti tilille jotta ei tarvinnut opintolainaa ottaa.

Pakko myöntää, että kadehdin kauniita, hoikkia ja älykkäitä naisia. Itse oon tämmöinen ujo ruma tyhmä menninkäinen

Kadehdin niitä joilla on omakotitalo ja omia unelmia saavutettuna.

Kadehdin niitä joiden ei tarvitse elää adhd-pään sisällä ja ovat mielenterveydeltään ja fyysiseltä terveydeltään niin kunnossa että pystyvät käymään töissäkin. Niitä joilla on aitoja sydänystäviä ja ystäväpiiri.

Itse sairas mielenterveydeltäni ja fyysisesti. En ole voinut olla työelämässä näiden takia. Harmittaa kun muut menevät elämässä eteenpäin ja minä en ole koskaan saanut mitään aikaiseksi elämässäni. Asun huonolla asuinalueella neukkukuutiossa lasteni ja mieheni kanssa.

Se kateus on hyvin usein kieltämättä raivostuttavaakin, vaikka samalla miettii että onhan se upeaa kun toiset voi unelmiansa toteuttaa. Miettinyt että ei se ole tänä päivänä helppoa mitään omakotitaloakaan saada. Itse en tule koskaan saamaan mitään perintöä, omat vanhemmat köyhiä ja maksuhäiriön omaavia. En haluaisi elää loppuelämääni näin, mutta kuinka moni nuori enää tässä maailmassa saa mitään omaa ilman perintöjä.

Köyhyys ja yhteiskuntaluokka usein periytyy.

Kadehdin kevyesti, mutta myös inspiroidun ympärilläni olevista määrätietoisista ihmisistä jotka tietävät mitä elämältään haluavat ja etenevät sitä kohti.

Esimerkiksi eräs ystäväni oli aina halunnut lääkäriksi vaikka ei koskaan ollut mikään kympin oppilas koulussa, mutta kovalla työllä hän teki sen. Hän pääsi muistaakseni neljännellä yrittämällä sisään eikä tietääkseni missään vaiheessa ollut luovuttamassa ja miettimässä suunnitelma B:tä. Teki hanttihommia lukemisen ohessa, eli elätti kyllä itsensä. Sisäänpääsyn jälkeen sama määrätietoisuus oli opiskelussa. Nyt hän on ollut valmis lääkäri jo muutaman vuoden.

Itse olen haaveksija ja myöskin helpolla luovuttaja. Elämäni ns. Kiintopiste liikkuu ja häilyy ja muuttuu enkä ole vielä löytänyt sellaista juttua joka sytyttäisi minussa määrätietoisen ja päättäväisen etenemisen. Toisaalta olen myös iloinen siitä että minulla ei ole sellaista, sillä olen stressiherkkä ja suorittaminen aiheuttaa minulle pahoinvointia.

Kadehdin myös kielellisesti lahjakkaita ihmisiä. Itse puhun sujuvaa englantia ja opettelen espanjaa vapaa-ajallani, mutta se vaatii minulta melkoisesti töitä ja ponnistelua. Kenties enemmän kuin keskiverrolta ihmiseltä. Myöskin vieraan kielen ääntäminen tuottaa haasteita vaikka kuinka treenaan sitä. Joillain se vaan tulee luonnostaan.

Kadehdin heitä keillä ei ole mt-ongelmia. Itsellä on ja elämä ei ole koskaan oikein tasapainossa.

Kadehdin niitä jotka ovat saaneet elämältä sen mistä nuorena haaveili tai mihin pyrki. Eli niitä jotka nyt elävät unelmaansa.

Itse en saanut, eivät asiani huonostikaan ole ja työura eteni pidemmälle kuin osasin kuvitelläkaan, mutta siviilissä jäi saamatta se (ja hän) mitä halusin.

kadehdin niitä, joilla on hyvät unenlahjat, koska itse kärsin unettomuudesta

Vierailija kirjoitti:

Onko joku muukin kateellinen sellaisille henkilöille jotka eivät provosoidu vaikka tietoisestikin provosoidaan, pokeri naama, kehonkieli ja äänensävy säilyy kuin mikään ei liikauttaisi.

Olisi ihanaa osata olla diblomaattinen ja kiivastumatta tilanteessa kun tilanteessa.

Todellakin on.

En ole politiikasta muuten kiinnostunut, mutta katson joskus ihaillen joitakin konkaripolitikoita kun heistä ei näy minkäänlainen ärtyneisyys vaikka joku haastaa kovastikin. Tuo olisi nykypäivän työelämässäkin todella suotava piirre koska ainakin businessmaailmassa työskentely on yhtä teatteria ja pokan täytyy pitää.

Niitä, jotka jaksavat keskittyä lukemiseen ja kirjoittamiseen 8h päivässä. Itsellä ei oikein nuo maisterin tutkinnon jälkeiset jatko-opinnot etene, koska jaksan tehdä tieteellistä tutkimusta max. 3h päivässä. Toistaiseksi olenkin käynyt päivätöissä.