Olen alkanut inhoamaan puhelimen soimista, muita?

Mua on alkanut ahdistaa se et tarvis olla aina saatavilla..

Estot tuntemattomille numeroille sekä häiriösoitoille. Yksinkertaisesti puhelin kiinni, ei ennenkään tarvinnut olla tavoitettavissa 24/7. Vastaaja on ja aina voi tekstata, jos asiaa.

Mä jouduin esimiestyöni takia ennen vastaamaan aina puhelimeen, viesteihin ja sähköposteihin aika lailla viipymättä. Etenkin puhelut ja tekstarit oli lähes aina jotain poissaoloja tai rutinoita.

Olen vaihtanut asiantuntijahommiin, mutta kyllä tuosta pakkotavoitettavuudesta jäi sellainen etten enää pahemmin puhelimeen vastaa. Viestit luen kun itse haluan ja henk.koht. sähköpostit tarkistan max kerran viikossa. Whatsupit, viestiäänet ym. sovellukset olen mykistänyt. Vain oman perheen, läheisten sukulaisten ja kavereiden viestit tulee heti läpi.

Vierailija kirjoitti:

Mua on alkanut ahdistaa se et tarvis olla aina saatavilla..

Minulla sama. Välillä on pakko "unohtaa" puhelin muutamaksi päiväksi, ettei pää hajoa.

Niin harvoin tulee soittoja, että ihan kaikkiin vastaan. Mulle ei onneksi lehtimyyjät soittele. 

Laitoin puhelimesta äänen pois ettei ärsytä. Piippaus ja värinä päällä. Tosin välillä unohdan puhelimen takintaskuun enkä huomaa edes kaivata sitä.

Sama. Jos tulee vaikka viesti niin ekana tulee mieleen, että mitähän v*ttua taas.

Nyt ei ole vähään aikaan soinut eikä ainakaan kaupustelijat soita, kun laitoin numeroni salaiseksi.

Kyllä, tunne on ollut jo useamman vuoden. Joku kammo tullut puhelimen sointiin, yleensä asiat on ikäviä ,kun puhelin soi.

En pysty täysin samaistumaan, sillä olen inhonnut puhelimia aina. 

En inhoa oman puhelimeni soimista, kyllä siihen välillä tulee noita puhelinmyyjien soittoja (viime aikoina Elisa on pommittanut), mutta tuntemattomiin en vastaa. Katson Googlesta kuka soitti ja laitan yleensä estoon.

Työpuhelimen soiminen sen sijaan aiheuttaa inhon väristyksiä, samoin kuin oikeastaan koko työ. Ikävä kyllä työpuhelimeen ei voi olla vastaamatta, tai voi, mutta takaisin joutuu soittaa kuitenkin.

Pidän äänettömällä. Katson soitot ja viestit, kun viitsin.

Jep, näin on.

Siis kuinka usein teille tulee täillaisia soittoja? Useampi päivässä? 

Puhelimeni on ollut äänettömällä niin kauan kuin kännyköitä on ollut. En edes tiedä mikä soittoääni minulla on jos sen kuulisin.  Älä soita.

Jos se soi niin yleensä ollaan lastenvahtia vailla.

Mulla on vanha äiti ja lapsia, joten todellakin pakko vastata tuntemattomiinkin numeroihin, jos vaikka on jotain sattunut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vanha äiti ja lapsia, joten todellakin pakko vastata tuntemattomiinkin numeroihin, jos vaikka on jotain sattunut.

Mutta tämäkin on sitä samaa mikä aiheuttaa puhelinahdistusta, koska jos joku soittaa ne asiat eivät yleensä ole mukavia. Työnhaku ja asunnonhaku ehkä ainoat poikkeukset, silloin voidaan soittaa positiivisissa merkeissä että sait paikan.

Kun vertaan omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni lankapuhelin- ja kännyköiden alkuaikoina, silloin ei itselläni ainakaan ollut samanlaista ahdistusta, mitä nykyään on puhelinsoittoja kohtaan.

Yleensä soittaja on isäni tai äitini, lähes aina ne puhelut saavat minut raivon partaalle ja pilaavat loppupäivän. Mutta vaimoa huvittaa kun puhelimeni soi ja kiroilen ensin hetken kovaa ääneen ennenkuin vastaan. Töissä joutuu puhumaan päivät pitkät puhelimessa, omallani soitan vain jos on jollekin oikeasti asiaa ja sitä on erittäin harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Mua on alkanut ahdistaa se et tarvis olla aina saatavilla..

Tämä. En ole edes työelämässä, mutta kun puhelin soi, on siellä joku, joka tarvitsee minulta jotain. Harvoin soittaa joku tuttu, mutta minulla on muutakin tekemistä, kuin jaaritella turhia. Olen jonkunnäköinen introvertti. Olen hommannut itselleni kaikki työkalut, koska asun paikassa, jossa täytyy kaikki tehdä itse. No kukaan muu ei hommaa täällä prkle yhtään mitään, vaan soittelee minulle, voinko tehdä. Itse en tarvitse keltään mitään. Minusta on tullut joku kylän joojoo-mies. Nurmikot pitää leikata, haravoida vanhusten pihat, kun eivät itse jaksa enää. Lakkasuolla kyllä jaksavat kävellä tuntitolkulla. Tekis mieli heittää koko kapine roskiin.

Samoin inhoan kahdesta syystä.

Aiempi johtajan tehtävä, joka vei burn outiin muistuu mieleen. Se kun mikään ei riitä. Ja aina nyhdetään lisää.

Ja toiseksi minusta yleisesti tuo saatavilla olon ahdistus on yhteiskunnan pahimpia ongelmia. Ei ole rajoja, ei rauhaa, ei täyttä lomaa, ei läsnäoloa ihmisillä. Puhelimet vain värisee joka tilanteessa isona mössöä ilman hyvää tekeviä isoja selkeitä yksiköitä, foorumeita. Rajoja.

Lisäksi ihminen vertaa minusta alitajuisesti itseään koneisiin, joille aina jää vertailussa hitaammaksi, kuormittuneemmaksi jne.