Ihmiset, jotka suunnittelevat elämänsä aivan täyteen

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ajoitettu 2 h mittaiseksi TAI VAIHTOEHTOISESTI sovittu kaksi viikkoa etukäteen? Molemmat pätevät, ja niin tulee olla. Eikö ihmisillä ole elämää, jos pystyvät lähtemään milloin vain tapaamiseen?

Mulla on erittäin paljon muuta elämää, mutta paria tiettyyn aikaan olevaa juttua lukuunottamatta työpäivien ulkopuolella pystyn joustamaan ja muuttamaan menojani jonkun toisen menon takia. Mulla on myös jotain kokouksia mitkä on vain muutaman kerran vuodessa tyylisiä juttuja, niihin yritän päästä. Sekä on leppoisia harrastuksia, joita voi harrastaa kotona. Miten ehdit av:lla olla? Mihin olet aikatauluttanut sen? Minä olen aikatauluttanut sen tähän aamukahvihetkeen ennen töihin lähtöä.  

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Kun joutui leikkauksen jälkeen 2 viikkoa olemaan paikallaan ja olemaan itsensä kanssa, levisi pää.

juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ehdottomasti tällainen ihminen. Mulla on kaksi työtä, pari pienimuotoista yhdistysjuttua, lapsella harrastuksia ja viikonloppuisin ollaan useimmiten menossa. Käytössä on kaksi kalenteria: perheen kalenteri ja työkalenteri ja joka ikiselle päivälle on joku merkintä, tehtävälistat joka päivälle ja ystävien kanssa sovitaan näkemiset viikkoja eteenpäin. 

Minulla on monta erittäin hyvää ystävää, joita näen vain kaksi tai kolme kertaa vuodessa. Yhtä ystävääni en ole nähnyt kolmeen vuoteen. Ystävyys on kuitenkin side, joka meidät pitää yhdessä ja se on niin moneen kertaan elämän tiukoissa paikoissa (kuolemat, avioerot, vakavat sairaalaan joutumiset) punnittu, että ei meidän kenenkään tarvitse miettiä että olemmeko me ystäviä vai emme, vaikka emme etäisyyksien ja elämäntilanteiden vuoksi näe toisiamme usein. Sähköpostiviestit, puhelut ja wa-viestit on olemassa. 

Sekä perheen kalenterissa että omassa kalenterissani on aikaa myös vain olemiseen ja koska se on sinne merkitty, niin aina on olemassa myös lepoaikaa, perheaikaa ja töissä ajatteluaikaa. 

Ovatko siis ystävät teidän porukassanne olemassa lähinnä hiljaisena sopimuksena siitä, että autetaan toista pahassa pulassa? Elämääsi ei kuulu esim. säännöllisiä hauskoja illanviettoja ystävien kanssa?

Saako kysyä, miksi haluat mieluummin tehdä kahta työtä ja yhdistystoimintaa? Mikä siinä viehättää? Ap

Yhden ystäväni kanssa tapaamme joka syyskuun kolmas viikonloppu Kolilla ja vietämme viikonlopun yhdessä. Tuona viikonloppuna sovimme myös milloin näimme keväällä - vuorovuosina perheemme vierailevat toisensa luona pääsiäisenä. Yhden ystävän kanssa näemme noin kolmen kuukauden välein eli aina silloin kun olemme molemmat lapsuudenkotimme maisemissa. Jne.

Meillä on kaikilla erilaisia elämäntilanteita: sitova työ ulkomailla yhdellä, kahden vammaisen lapsen omaishoitajuus toisella, iso maatila jne. Ja paljon välimatkaa. Emme voi elää toistemme kanssa arkea, mutta koska meillä on pitkä yhteinen historia, niin siihen on mahtunut myös aikoja, jolloin olemme olleet kämppiksiä, naapureita, opiskelleet samalla alalla eli aikaa jolloin olemme olleet paljon yhdessä. Ja meille kaikille tärkeää on sellainen syväystävyys, jossa ei niinkään merkitse se yhteinen aika vaan laatu. Ja jossain vaiheessa tätä pitkää elämää arkemme ovat taas olosuhteiden muutoksen vuoksi lähempänä toisiamme.

Minä teen kahta työtä koska rakastan niitä. Toteutan intohimoani ja unelmaani. Toista yhdistystyötä teen lapsen harrastukseen liittyen, vapaaehtoisia tarvitaan että muiden ei tarvitse, ja toista kotiseutuun liittyen, siinäkin jonkun pitää hoitaa hallinto että muut voivat toteuttaa ja kolmannet vain nauttia tuloksista.

Itse olen omaan elämääni ja perheeni perheemme elämään tyytyväinen. Tämä tyyli opettaa suunnittelua ja rakentamaan itselleen mielekkään elämän. Paljon saa myös aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnen yhden tuollaisen ihmisen. Pysyttelen mahdollisimman etäällä hänestä. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kestä olla hetkeäkään paikallaan tai yksin kotona ilman vieraita. Tällä tuntemallani tyypillä on yleisenä tapana kutsua itse itsensä kylään.

ja kun lapset lähtevät kotoa kämppään ilmestyy väh. 3 vasikan kokoista koiraa. No tällä hän peittelee sitä ettei koskaan käynyt töissä

Itse koen olevani melko lailla tällainen ihminen. Käyn töissä ja minulla on useampi hyvin tavoitteellinen harrastus (tanssi, kuntosali, viulunsoitto sekä kielten opiskelu). Lapsia ei ole, koska tykkään elää itselleni ja tehdä itseäni kiinnostavia asioita. Minua ei kiinnosta elämä, jossa toinen ihminen on pysyvästi (tai ainakin 20+ vuotta) ykkösenä prioriteettilistalla. Mieluusti näen sisarusten lapsia kyllä ja vietän heidän kanssa aikaa sekä autan heidän hoitamisessa. Minulla on ihana kumppani.

Vapaailtoja löytyy vähintään yksi viikoittain, mutta kaipaan myös omaa aikaa ja näin ollen vietän nämä illat usein kotona oleillen.

Ihmissuhteet onnistuvat loistavasti. Miehen kanssa on yhteinen tavoitteellinen tanssiharrastus, lisäksi olemme molemmat etätöissä ja näemme koko ajan päivisin. Vapaaillat vietän myös kumppanin kanssa kotona.

Muita kavereita ja ystäviäni tapaan pitkälti harrastuksissani: tanssitunneilla ja -bileissä, soittoleireillä, kieliä opiskellessa (tandem-opiskelu, kieliryhmät sekä matkustelu, kun pitkän tauon jälkeen taas pääsen reissuun) ja kuntosalilla. Kuntosali-ystäväni kiittelee, että miten hänkin motivoituu käymään liikkumassa, kun käydään yhdessä ja autan häntä tekniikassa.

Tällaisessa elämässä ei ehkä ylläpidetä ns. "bestissuhdetta", jossa pitäisi olla toisen käytettävissä jatkuvasti. En kuitenkaan sellaista kaipaakaan ja tulin tämän tyyppisissä ihmissuhteissa aiemmin satutetuksi. Usein bestistä haluavat ihmiset kaipaavat kokemukseni mukaan jatkuvaa tukijaa ja myötäeläjää elämänsä ongelmiin, enkä jaksa auttamistyön ohella tehdä auttamistyötä vapaa-ajallakin. Toki olen tukena ystävieni ohimenevissä kriiseissä, joka on eri asia.

Ystäväni ovat kaikki myös aktiivista elämää viettäviä, omilla jaloilla seisovia vahvoja ihmisiä. Heidän kanssa keskityn pääasiassa hauskoihin asioihin ja yhteisiin kiinnostukseni, enkä märehdi ja reflektoi ns jonnin joutavia. Ystäväni ovat myös sellaisia ihmisiä, joita tällainen ei kiinnosta.

Aina välillä vastaan tulee ihminen, joka kaipaa minusta bestistä, mutta en ihan tarkoituksella vie näitä suhteita siihen suuntaan. Ei ole aikaa, ei kiinnosta ja siihen minulla on oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Rasittavia on ihmiset, jotka kaipaavat jatkuvaa huomiota ja laaria, johon huolensa kaataa. Toki mekin ollaan eron tai muun yhteydessä paljon tekemisissä, mutta ruuhkavuosina minulla jäi nuo, jotka eivät osaa itsenäistyä.

Eron yhteydessä siis haluat laarin, johon oksentaa? Miksi se itsenäisyys ei siinä tilanteessa kanna?

Mulle ystävyys on enemmän hyviä hetkiä. Hengähdyspaikka ruuhkavuosien keskellä. Tylsistyisin, jos en näkisi säännöllisesti muita ihmisiä kuin perhettä ja työkavereita ja jotain lapsen muskarista tuttuja äitejä.

Itse välttelen näitä multip*skaajia. Heistä harvoin saa mitään oikeasti irti, kun elämä on yhtä suorittamista.

Esim äänestäessä ehdoton nounou on ehdokkaat, joilla on jo kokopäivätyö ja monta lasta. Ei siihen enää mitään luottamustehtäviä mahdu, sen tietää että joku asia hoidetaan silloin huonosti. Osa ehdokkaista haalii ihan liikaa kaikkea elämäänsä eivätkä osaa sanoa ei.

Vierailija kirjoitti:

Harvat tällaiset ihmiset ovat niitä, joille elämäntyyli oikeasti sopii. Ne jotka täälläkin ovat provosoituneet, ovat luultavasti heitä jotka yrittävät jotain elämässään paeta tai piilotella.

Ja aika harvassa ovat varmaan ne ihmiset, jotka pakenevat jotain elämässään juuri tuolla tavalla. Äärimmäisen harva ihminen on myöskään erityisen sinut itsensä kanssa, vaan pakenevat kuka mihinkin. Syöminen, pelaaminen, telkkari, urheilu... kyllä näitä pakenemistapoja riittää. Sitä netflixin tuijottamista ei vaan lasketa, kun "tää on niin hyvä sarja".

Erittäin rasittava ihmistyyppi. Mikään ei koskaan onnistu, kun kalenteri on täynnä. Jos kaverilla on sydänsuruja, niin eihän se nyt käy, kun hänellä on aikaa vasta torstaina klo 19 - 20. Jos kaverilla on itsetuhoinen olo, niin ei sekään käy, voisiko hän haluta jutella siitä vasta sunnuntaina klo 13.

Todellakaan noihin kalentereihin ei mahdu mitään muuttujia, ei voi sairastua, ei voi lapsi sairastua, ei auto hajota eikä tulla sähkökatko, sillä silloin menee kalenterijärjestys piloille.

Joustavuus oli täysin nolla. Kaikkien muiden piti joustaa hänen aikataulunsa mukaan, mutta hänen vuoronsa joustaa ei tullut ikinä. Hermothan siinä meni nopeasti, ja sanoinkin ihan suoraan, että minun seurassani tarvitaan vähän vähemmän itsekkyyttä.

Tutustuin tällaiseen vasta keski-iässä. Ja karmeaa katsottavaahan se oli. Mielenterveysongelmia hänellä oli, sitten kuitenkin piti työn ja harrastusten lisäksi haalia itselleen monenmoista vapaaehtoistyötä, talkoilua, ilmaishommia. Näitä oli niin paljon, että niihin meni 1 - 2 iltaa viikossa ja viikonlopounakin toinen päivä.

Sitä en tiedä kumpi oli syytä ja kumpi seurausta. Liekö mielenterveysongelmat johtuivat siitä, kun koskaan ei ollut aikaa rauhoittumiselle tai ajattelulle. Tai toisinpäin: Oliko kiireisenä pitäminen keino paeta ongelmia.

Päätin vältellä henkilöä, etten joudu katselemaan tuota tuskaista kuviota.

Mulla on puolestaan niin, että kroonisen sairauden aiheuttaman väsymyksen takia voin tehdä vain vähän asioita päivän aikana ja mun täytyy aikataulussani huomioda aina tarpeeksi myös lepoaikaa. Sen takia mun täytyy tarkkaan suunnitella tapaamiset sellaisille päiville jolloin ei ole pahemmin muuta tekemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on puolestaan niin, että kroonisen sairauden aiheuttaman väsymyksen takia voin tehdä vain vähän asioita päivän aikana ja mun täytyy aikataulussani huomioda aina tarpeeksi myös lepoaikaa. Sen takia mun täytyy tarkkaan suunnitella tapaamiset sellaisille päiville jolloin ei ole pahemmin muuta tekemistä. 

Miksi tätä muuten katsotaan niin pahalla jos joku ei halua heti tavata, koska haluaa joskus vain olla yksin ja levätä? 

Tässä siis ihmistyyppi, jonka kanssa sinä et halua viettää aikaa, ap. Älä sitten vietä ja jätä heidät rauhaan.