Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Surettaa että en päässyt koskaan naimisiin...
08.06.2022 |
Naimisiin pääsy on aina ollut minun unelmani, siis että olisin jonkun vaimo ja siksi myös jollain tapaa olen haaveillut häistäkin, lähinnä siitä romanttisesta ajatuksesta mitä siihen liittyy ja mitä se tarkoittaisi.
...nyt olen kuitenkin vähitellen, mutta viimeinkin lopullisesti ymmärtänyt että juna on kohdaltani mennyt jo...ei tullut mitään avioliittoa, häitä, aviomiestä... ja se surettaa minua vaikka olenkin hyväksynyt asian siltä osin etten enää anna itseni haaveilla moisesta suren sitä menetettyä mahdollisuutta. Lähestyn neljääkymmentä, eikä mielestäni enää tässä iässä avioitumisessa ole sitä samaa viehätystä tai tarkoitustakaan, useimmat ovat jo toisella tai ties kuinka monennella kierroksella eikä hääkuvissakaan enää olisi viatonta nuorta paria jolla koko yhteinen elämä edessä...olisi vain kaksi keski-ikäistä tai vanhaa kumppanusta jotka ovat päättäneet yrittää.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi voi. eikö prinssi tullut kotoa noutamaan, vai eikö yksikään mies täyttänyt ihan kohtuullisia perusvaatimuksiasi?
Olen parisuhteessa mutta mies ei aio mennä naimisiin kanssani.
-ap
En ole se jolle vastasit. Sori tuli vastattua ehkä väärästä näkökulmasta sitten, käsitin aloituksesta ettei ole miestä lainkaan eikä häitä. Ehkä mies ei halua kirkkoa tai valtiota liittoon. Voiko suhdetta kuitenkin juhlia kaksin tai muuta. Onko hän sitoutunut silti? Haluaa yhteisen tulevaisuuden? Sormus vai ei.
Ollaan oltu kauan yhdessä ja puhuttu aiheesta ja joskus aluksi se oli että ehkä joskus myöhemmin...vaikka myönsikin ettei itse välitä asiasta ja että se vain mutkistaisi asioita yms. jne. mutta luulen että halusi jättää asian avoimeksi, toivoen että unohtaisin koko jutun.
En oikein tiedä mitä ajatella asiasta hänen osaltaan, itse kuitenkin surullinen siitä että yksi niinkkin iso haave jäi toteutumatta. Elämässäni kun ei muutenkaan ei ole ollut paljoa juhlan aihetta.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä avioiduin 37-vuotiaana. Alle nelikymppinen on vielä nuori ihminen ja voisi tehdä ķriittistä ja rehellistä itsetutkiskelua, että miksi omat toiveet eivät ole toteutuneet. Että miten voisi omaa käytöstä muuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi voi. eikö prinssi tullut kotoa noutamaan, vai eikö yksikään mies täyttänyt ihan kohtuullisia perusvaatimuksiasi?
Olen parisuhteessa mutta mies ei aio mennä naimisiin kanssani.
-ap
Meillä ei kumpikaan halua naimisiin. Ollaan oltu pian 16vuotta yhdessä, mutta ymmärrän jos on haaveena.
Toi onkin hyvä diili jos kumpikaan ei halua. Nyt on tavallaan vähän huijattukin olo, kun on parhaat vuotensa antanut...
-ap
Vierailija kirjoitti:
Minä avioiduin 37-vuotiaana. Alle nelikymppinen on vielä nuori ihminen ja voisi tehdä ķriittistä ja rehellistä itsetutkiskelua, että miksi omat toiveet eivät ole toteutuneet. Että miten voisi omaa käytöstä muuttaa?
Toki, ymmärrän mitä tarkoitat mutta silti olen tullut siihen lopputulemaan että kohdallani on myöhäistä jo ja parasta itsenikin kannalta vain hyväksyä asia. En tahdo avioitua enää tässä iässä koska sillä ei enää ole jotenkin sitä samanlaista merkitystä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Tasoluokittaja kirjoitti:
Millaisia aloitteita olet tehnyt tasoisillesi miehille?
ihmisen taso välillä 1-10 määritellään niin, että luonteesta saa 0-3 pistettä, ulkonäöstä saa 0-3 pistettä, rikkaudesta saa 0-3 pistettä. lisäksi pillusta saa 5 pistettä ja tisseistä 3 pistettä.
eli mies voi saada myös 0 pistettä, jolloin häntä ei lasketa ihmiseksi. maksimi on 10 pistettä, vaikka yhteenlaskien tulisi enemmän.
sitten vaan valitaan itselle saman tasoinen kumppani.
onnellisen parisuhteen salaisuus on, että miehellä on korkeammat pisteet kuin naisella. pariutumisen vähimmäisvaatimus on, että miehellä on samat pisteet kuin naisella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. Ollaan oltu pian parikymmentä vuotta yhdessä. Ei ole kosittu Ei ja nyt olis mielestäni jo aika outoa mennä enää naimisiin.
Minä en haaveillut avioliitosta lainkaan, mutta kun se oikea osui kohdalle ja halusin lapsen, en halunnut aviotonta lasta missään tapauksessa.
Jos itsetunto on kunnossa, voi olla aviossa tai ei, seurustella tai ei, ottaa oma elämänsä kokonaan haltuun. En ymmärrä tästä asiasta syntyvää ongelmaa. Et osaa elää omaa elämääsi, vaan teet sen jonkun toisen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi voi. eikö prinssi tullut kotoa noutamaan, vai eikö yksikään mies täyttänyt ihan kohtuullisia perusvaatimuksiasi?
Olen parisuhteessa mutta mies ei aio mennä naimisiin kanssani.
-ap
En ole se jolle vastasit. Sori tuli vastattua ehkä väärästä näkökulmasta sitten, käsitin aloituksesta ettei ole miestä lainkaan eikä häitä. Ehkä mies ei halua kirkkoa tai valtiota liittoon. Voiko suhdetta kuitenkin juhlia kaksin tai muuta. Onko hän sitoutunut silti? Haluaa yhteisen tulevaisuuden? Sormus vai ei.
Ollaan oltu kauan yhdessä ja puhuttu aiheesta ja joskus aluksi se oli että ehkä joskus myöhemmin...vaikka myönsikin ettei itse välitä asiasta ja että se vain mutkistaisi asioita yms. jne. mutta luulen että halusi jättää asian avoimeksi, toivoen että unohtaisin koko jutun.
En oikein tiedä mitä ajatella asiasta hänen osaltaan, itse kuitenkin surullinen siitä että yksi niinkkin iso haave jäi toteutumatta. Elämässäni kun ei muutenkaan ei ole ollut paljoa juhlan aihetta.
-ap
Tulet, ikävä kyllä, olemaan aina katkera miehellesi tästä :( Ehdotankin nyt, että menet hänen luokseen ja sanot, että naimisiinmeno on sinulle hyvin tärkeä asia. Kerro, että et halua jatkaa suhdetta ilman naimisiinmenoa. Sinun pitää tietenkin olla valmis myös lopettamaan suhde, jos miehesi sanoo, ettei tule kysymykseenkään. Esitä asiasi rauhallisesti. Sinun ei tarvitse mitenkään perustella naimisiinmenoa joillain hyötynäkökohdilla tai yrittää suostutella miestäsi siihen. Kerrot vain yksinkertaisesti, että haluat sitä ja että se on tärkeää, etkä halua katkeroitua sellaisen asian takia. Vaikka naimisiinmeno ei miehellesi olisikaan niin tärkeä, hän kyllä suostuu vuoksesi, jos haluaa kanssasi elää. Jos ei suostu, niin sitten laitatte lusikat jakoon.
Vierailija kirjoitti:
Minä en haaveillut avioliitosta lainkaan, mutta kun se oikea osui kohdalle ja halusin lapsen, en halunnut aviotonta lasta missään tapauksessa.
Jos itsetunto on kunnossa, voi olla aviossa tai ei, seurustella tai ei, ottaa oma elämänsä kokonaan haltuun. En ymmärrä tästä asiasta syntyvää ongelmaa. Et osaa elää omaa elämääsi, vaan teet sen jonkun toisen kautta.
Ei yksin voi mennä naimisiin ja pitää häitä vaikka miten haluaisi. Sinunkaan haaveesi aviottomasta lapsesta ei olisi toteutunut vaikka kuinka olisit elänyt itsellesi jos se toinen osapuoli ei olisi suostunut avioitumaan kanssasi. Helppohan se sinun on huudella tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos käyttäisit kaiken sen ajan itsesi kehittämiseen ja työhön, minkä käytät ruikuttamiseen , olisit jo kahden alan professori. Äijät vain vievät naisia alaspäin. Voihan heitä huvina pitää ja seurustellakin, mutta oma elämä on oma elämä. Kukaan ei sinulle onnellisuutta tuo, jos et sitä itse hae.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä avioiduin 37-vuotiaana. Alle nelikymppinen on vielä nuori ihminen ja voisi tehdä ķriittistä ja rehellistä itsetutkiskelua, että miksi omat toiveet eivät ole toteutuneet. Että miten voisi omaa käytöstä muuttaa?
Toki, ymmärrän mitä tarkoitat mutta silti olen tullut siihen lopputulemaan että kohdallani on myöhäistä jo ja parasta itsenikin kannalta vain hyväksyä asia. En tahdo avioitua enää tässä iässä koska sillä ei enää ole jotenkin sitä samanlaista merkitystä.
-ap
Eli tahdot sellaisen "surun", joka näkyy katseessasi, kun surumielisenä, omissa ajatuksissasi tuijottelet ikkunasta ulos. Voit myös huokailla aina, kun televisiosarjoissa mennään naimisiin ja saada sellaista outoa tyydytystä, mitä vain raskasta surua sydämessään kantavat ihmiset voivat tuntea. MIehesi tietenkin aavistaa tuon taakkasi ja tuntee syyllisyyttä aina ja ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua surettaa että en löytänytkään sitä omaa prinssiä vaan sammakoita. Jäin ilman lapsia ja aviomiestä. Olen 40.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi voi. eikö prinssi tullut kotoa noutamaan, vai eikö yksikään mies täyttänyt ihan kohtuullisia perusvaatimuksiasi?
Olen parisuhteessa mutta mies ei aio mennä naimisiin kanssani.
-ap
En ole se jolle vastasit. Sori tuli vastattua ehkä väärästä näkökulmasta sitten, käsitin aloituksesta ettei ole miestä lainkaan eikä häitä. Ehkä mies ei halua kirkkoa tai valtiota liittoon. Voiko suhdetta kuitenkin juhlia kaksin tai muuta. Onko hän sitoutunut silti? Haluaa yhteisen tulevaisuuden? Sormus vai ei.
Ollaan oltu kauan yhdessä ja puhuttu aiheesta ja joskus aluksi se oli että ehkä joskus myöhemmin...vaikka myönsikin ettei itse välitä asiasta ja että se vain mutkistaisi asioita yms. jne. mutta luulen että halusi jättää asian avoimeksi, toivoen että unohtaisin koko jutun.
En oikein tiedä mitä ajatella asiasta hänen osaltaan, itse kuitenkin surullinen siitä että yksi niinkkin iso haave jäi toteutumatta. Elämässäni kun ei muutenkaan ei ole ollut paljoa juhlan aihetta.
-ap
Avioliitto ei mutkista mitään muuta kuin eroa. Sano tekeväsi sen erittäin helpoksi ja auta häntä pakkaamaan kamansa tai lähdet itse ja toivotat parempaa tulevaisuutta, olet odottanut liian kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä avioliitto muuttaisi tilanteessasi? olisit jonkun vaimo? suhdetta se ei tule muuttamaan, ei anakaan parempaan. Voihan sitä toki tuudittautua siihen että tyytymättömyys elämään/suhteeseen johtuu siitä ettette ole naimisissa. moni pitkään yhdessä ollut pari on keksinyt mennä 10-15v yhdessöolon jälkeen naimisiin ja sit hups eronneet muutaman vuoden päästä. eli kannattaa pohtia vähän syvemmin ja ehkä ammattilaisen kanssa mikä sua oikeasti kaihertaa, orastava 40v-kriisi?
No ei tämä avioelämä mitään herkkua ole. Toki rakastaa toista, mutta helpompaa olisi olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Ollaan oltu pian parikymmentä vuotta yhdessä. Ei ole kosittu Ei ja nyt olis mielestäni jo aika outoa mennä enää naimisiin.
Ei olisi outoa.
Vierailija kirjoitti:
Minua surettaa että en löytänytkään sitä omaa prinssiä vaan sammakoita. Jäin ilman lapsia ja aviomiestä. Olen 40.
Sama tilanne täällä. Olen 42v, ja yksin jäin.
Se että en koskaan päässyt naimisiin, ei suoraan sanottuna edes kauheasti minua häiritse, mutta tuska siitä että jäin lapsettomaksi on raastava.
Vierailija kirjoitti:
mitä avioliitto muuttaisi tilanteessasi? olisit jonkun vaimo? suhdetta se ei tule muuttamaan, ei anakaan parempaan. Voihan sitä toki tuudittautua siihen että tyytymättömyys elämään/suhteeseen johtuu siitä ettette ole naimisissa. moni pitkään yhdessä ollut pari on keksinyt mennä 10-15v yhdessöolon jälkeen naimisiin ja sit hups eronneet muutaman vuoden päästä. eli kannattaa pohtia vähän syvemmin ja ehkä ammattilaisen kanssa mikä sua oikeasti kaihertaa, orastava 40v-kriisi?
Ei se mitään muutakaan, se on vain semmoinen haave jonka moni on saanut toteuttaa.
40v kriisi on pakottamassa enemmänkin luopumaan tuosta haaveesta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä avioiduin 37-vuotiaana. Alle nelikymppinen on vielä nuori ihminen ja voisi tehdä ķriittistä ja rehellistä itsetutkiskelua, että miksi omat toiveet eivät ole toteutuneet. Että miten voisi omaa käytöstä muuttaa?
Toki, ymmärrän mitä tarkoitat mutta silti olen tullut siihen lopputulemaan että kohdallani on myöhäistä jo ja parasta itsenikin kannalta vain hyväksyä asia. En tahdo avioitua enää tässä iässä koska sillä ei enää ole jotenkin sitä samanlaista merkitystä.
-ap
Kahdenkymmenen vuoden kuluttua tuo ajatuksesi siitä, että olet liian vanha, tuntuu todella huvittavalta. Saatat jopa katua ajatuksiasi.
Alue: Aihe vapaa
Ihan turhaan suret.Olet olut vain liian nirso ja lian kauan odottanut prinssi uljas tulee sinua noutamaan.