Onko hävettävää jos on kotiäitinä vaikka kaikki lapset jo koululaisia

Miksi pitäisi hävetä. Kyllä kouluikäistenkin kanssa on varmasti paljon etua jos toinen vanhemmista on kotona. Pää pystyyn ja elä rohkeasti omannäköistä elämääsi.

Itse opiskelen kotoa käsin, mutta käytännössä en ihan hirveästi tee opiskeluja lapsiviikolla (joka toinen viikko ovat isällä jolloin sit opiskelen ja teen töitä).

Lapsiviikoilla olo siis on vähän niinkuin kotiäidillä, muinoin olin lasten kanssa kotona 5 vuotta kun he oli pieniä.

Ja kyllä mulla on kädet täynnä hommaa vähän koko ajan, vaikka kotona olen. Siis toki ehdin istahtaa ja käydä vaikka lenkillä, onneksi, koska illat taas on täynnä lasten kanssa. Toki meidän tilanne on eroperheenä muutenkin erilainen kuin ydinperheissä.

Mutta Aamulla autan aamutoimissa ja lähetän kouluun, homma pysyy selvästi paremmin kasassa nyt kun olen kotona, koska joka viikolle on lapsilla aina poikkevia aikatauluja, retkiä, erikoispäiviä jne. Kun ovat koulussa niin käyn rauhassa kaupassa tai hoidan muita asioita, siivoan, teen ruuan valmiiksi. Olen vastassa kun tulevat koulusta, pienempää menen välillä vastaankin. Koulupäivät on kuitenkin lyhyitä; 3-5 tuntia. Loppuilta menee läksyissä, harrastuksiin viemisessä, tietty muut perusjutut päälle.

Ennenkaikkea se näkyy mielestäni lapsissa positiivisesti, että olen kotona. Suomessa jätetään lapset tosi pienestä yksin, muualla maailmassa on ihan normaalia että ihan sinne high schooliin asti nuorestakin huolehditaan eikä jätetä yksin. Mutta Suomessa on vielä sellainen sotien aikaan perustuva kulttuuri, missä itse ja yksin pärjäämisen eetos on vahva ja ulottuu myös lapsiin. Pelätään että niistä tulee takertuvia, pullamössöjä tms jos ei heti ekalta luokalta lykätä yksin kotiin ja kouluun. Vaikka itsenäisyyttä voi opetella kyllä näinkin.

Olen työkyvytön kolmen koululaisen vanhempi. Olen kiitollinen jo siitä, että saan tässä maassa olla näin, saan hoitoa ja sairauteni pysyy toivottavasti tällaisenä, kunnes ikää tulee lisää ja sitten en ehkä tulevien liitännäissairauksien vuoksi kuormita suomalaisia veronmaksajia olemalla huonokuntoinen vanhus. En elä sinne asti. 

En tosin selittele tätä tilannetta muille, miettikööt tahoillaan mitä miettivät. Eikä ne mietteet siitä paremmiksi muuttuisi, vaikka totuuden tietäisivätkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen eläke sinulle tulee, jos olet pitkään kotona? Jos eroat, miten tulet toimeen.

Olen töissä enkä siltikään tiedä, millainen eläke minulle tulee. Eläkeikään on vielä noin 30 vuotta ja siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka ja mikä. En ole koskaan ymmärtänyt tätä perisuomalaista ajatusmallia, että eläke on elämän tarkoitus. Elän päivä kerrallaan ja elämä tuo vastaan, mitä sattuu tuomaan. 

Eiköhän se ole ihan maailmanlaajuinen ilmiö, että ihminen jossain kohtaa ymmärtää, että työntekoa ei voi todennäköisesti jatkaa kuolemaan asti ja jollain pitäisi silti elää. Suomessa vanhuuteen varaudutaan lakisääteisellä eläkkeellä.

Ei anneta eläkeläisten ja eläkeikää lähestyvien olla ainoita, joita eläke kiinnostaa ja jotka lobbaavat omia etujaan poliitikoille. 

kiitos sinulle ajatuksistasi, ihanaa että voit olla kotona ja hoitaa lastesi asioita

tuli mieleen kirjoituksestasi, että kun piti pärjätä yksin kotona pienenä koululaisena/vaikeiden tunteiden ym kanssa, niin lopputuloksena on se että olen hyvin suojautunut/varautunut yleisesti ja toisaalta hoitokontaktien ihmisiin hyvin takertunut

että parempi olisi että lapselle muodostuu turvallinen olla, luottamus itseen ja elämään ja se muodostuu turvallisen/turvallisten vanhempien/huoltajien ollessa läsnä arjessa, silloin ei ehkä takertumiselle tms ei ole tarvetta

eli olen samaa mieltä että liian pienet joutuvat olemaan liian itsenäisiä, pärjäämään yksin (vaikksa eivät pärjääkään)

Vierailija kirjoitti:

Itse opiskelen kotoa käsin, mutta käytännössä en ihan hirveästi tee opiskeluja lapsiviikolla (joka toinen viikko ovat isällä jolloin sit opiskelen ja teen töitä).

Lapsiviikoilla olo siis on vähän niinkuin kotiäidillä, muinoin olin lasten kanssa kotona 5 vuotta kun he oli pieniä.

Ja kyllä mulla on kädet täynnä hommaa vähän koko ajan, vaikka kotona olen. Siis toki ehdin istahtaa ja käydä vaikka lenkillä, onneksi, koska illat taas on täynnä lasten kanssa. Toki meidän tilanne on eroperheenä muutenkin erilainen kuin ydinperheissä.

Mutta Aamulla autan aamutoimissa ja lähetän kouluun, homma pysyy selvästi paremmin kasassa nyt kun olen kotona, koska joka viikolle on lapsilla aina poikkevia aikatauluja, retkiä, erikoispäiviä jne. Kun ovat koulussa niin käyn rauhassa kaupassa tai hoidan muita asioita, siivoan, teen ruuan valmiiksi. Olen vastassa kun tulevat koulusta, pienempää menen välillä vastaankin. Koulupäivät on kuitenkin lyhyitä; 3-5 tuntia. Loppuilta menee läksyissä, harrastuksiin viemisessä, tietty muut perusjutut päälle.

Ennenkaikkea se näkyy mielestäni lapsissa positiivisesti, että olen kotona. Suomessa jätetään lapset tosi pienestä yksin, muualla maailmassa on ihan normaalia että ihan sinne high schooliin asti nuorestakin huolehditaan eikä jätetä yksin. Mutta Suomessa on vielä sellainen sotien aikaan perustuva kulttuuri, missä itse ja yksin pärjäämisen eetos on vahva ja ulottuu myös lapsiin. Pelätään että niistä tulee takertuvia, pullamössöjä tms jos ei heti ekalta luokalta lykätä yksin kotiin ja kouluun. Vaikka itsenäisyyttä voi opetella kyllä näinkin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kotiäiti, kaikki lapset ovat koulussa. En saa mitään yhteiskunnan tukia. Mieheni maksaa elämisen, minä hoidan kodin.

Mieheni maksaa myös minulle joka kuukausi eläkesäästöjä, ja antaa käyttörahaa omiin tarpeisiini 2000/kk. Ilman tätä järjestelyä en olisi suostunut jäämään kotiin. Avioehtoa ei luonnollisesti ole.

Iso peukku sulle, jos tämä tarina on totta 👍 Miten ihmeessä sait miehesi suostuteltua tuohon 😅 Olen kateellinen!

Meillä on avioehto miehen vaatimuksesta, hän tienaa vuodessa kuusinumeroisen summan ja antaa mulle rahaa sekä tarjoaa hienoja ravintolaillallisia ja matkoja, mutta itse käyn ihan hyväpalkkaisessa siistissä sisätyössä, jotta voin turvata selustani. 

Itsellehän siinä hallaa tekee ja kunnolla. Mitenpä aattelee pärjätä eläkkeellä tai jos tulee ero ja kaikki on miehen nimissä avioehdon kanssa?

Eri juttu tietty, jos ei ole avioehtoa ja mies maksaa eläkerahastoa sulle. Ja on muutenkin valmis ilolla, mukisematta ja vaatimatta maksamaan elämääsi.