Mies uhkasi avioerolla jos en lopeta asioiden vatvomista

Vierailija kirjoitti:

Meillä se on mies joka elää valittamisesta ja negatiivisuudesta. En haluaisi enää olla kotona enkä tulla töistä kun heti ovella alkaa kuulua se valitus ja kiukuttelu. Lähtiessä kuuluu ja palatessa kuuluu. Asioille ei mitään tee vaikka moni taho on antanut neuvoja ja hoitoa, hän ei ota vastuuta yhtään. Marisee miten kukaan ei auta eikä mikään auta. Kaikessa näkee negatiivista ja kamalaa. Tekee etätöitä ja on kotona kun meen ja tuun.

Ja olet varma että miehesi on saanut hakemaansa apua? Me nimittäin oman mieheni kanssa olemme joutuneet tulemaan siihen tulokseen että minä en saa hoitoa, hakemisesta huolimatta, ja nyt olemme alkaneet säätämään elämäämme niin että minun olisi mahdollisimman hyvä ja helppo ja kivuton elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä on ihan molemmilla vaikeita asioita jotka välillä nousevat pinnalle, ja kyllä niistä saa kumpikin silloin puhua ja toinen kuuntelee. Ettei ap teillä olisi niin että mies haluaisi että molemmat hoidatte kaikessa hiljaisuudessa negatiiviset asiat, ettekä puhu niistä toisillenne mitään? Itse en tuollaista halua koska jossain vaiheessa jommalle kummalle tulee kuitenkin syöpä tai jotain, ja sillin on ihan pakko saada puhua, ja jos toinen ei sitä kestä, niin ero tuleee juuri silloin kun on vaikeinta.

Mies ei tosiaan halua puhua asioista mutta osaa kyllä tarvittaessa. Ei esimerkiksi näe mitä teen taloudellisesti eteemme, enkä oikein halua sanoa etkö tajua, että maksan kaiken, koska se pahentaisi tilannetta.

Ap

Eli haluaisit ostaa oikeuden valittamiseen. Tai siis mielestäsi maksat siitä että saat myös valittaa. En usko että oikeasti haluaisit olla valittaja, vaan että tuossa riepoo se että mies ei tee omaa osuuttaan missään, ja lisäksi ei myöskään halua kuunnella sinua kun yrität kauttarantainvalittamisella tuoda hänen tietoonsa tämän asian. Olet siis tyytymätön miehesi panokseen, mutta et halua sanoa sitä suoraan, vaan ikään kuin maksat potut pottuina valittamalla kaikesta koska tiedät ettei miehesi siitä tykkää. saat siis ainakin jotain vastinetta rahoillesi/tekemisellesi.

Sinuna eroaisin itse tuosta miehestä ihan yllätyksenä, ja jos hän kysyisi että miksi etä ole sanonut aiemmin mitään, niin vastaisin vain että en halunnut valittaa turhasta.

No en kyllä ymmärrä tuotakaan, että erotaan sitten syystä, josta ei ole koskaan toiselle sanonut mitään ja toinen on luullut asioiden olevan hyvin sen osalta. Minä siivoan, ja kyllä mies olisi ihmeissään, jos yksi päivä sanoisinkin, että nyt erotaan, kun ei hoida osuutta siivouksesta, kun aina olen sen siivouksen aina kuitenkin halunnut tehdä.  

Minulle jäi kuva että ap:n miehelle ei saa negatiivisia asioita sanoa, eroaminen on melko negatiivinen. Toisaalta mieshän tässä on erolla uhannut, että mene ja tiedä sitten.

Minä sanoin miten itse tekisin, enkä kyllä näe tuollaista suhdetta elämisen arvoisena.

En ihmettele ap:n miestä. Jätin itse kerran poikaystävän ylianalyyttisen spekuleerauksen takia.

Ei kukaan jaksa ainaista asioiden vatvomista kaikilta kantilta.

Alkakaa jakaa tavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseäni tuosta miten ap kuvailee itseään. Luulen, että negatiivisuudessa osin kyse persoonasta osin se voi olla opittua. Itse huomaan väsyväni äitini seurassa, kun hän kokoajan murehtii ja valittaa. Sitten tajuan, että olen itse ihan samanlainen! Negatiivisuuden ja pessimismin taustalla voi olla jotain syvää turvattomuutta. On vaikea luottaa, että elämä kantaa. Kokoajan täytyy olla vähän huolissaan ja potentiaalisia uhkia näkee joka puolella. Itselläni on tämänkaltainen varhaislapsuuden trauma, jota olen käsitellyt terapiassa. Nämä syvällä olevat ajatusmallit istuu tiukassa, mutta kyllä niihin voi myös vaikuttaa. Tsemppiä ap:lle, et ole yksin!

Ihan kuin mun näppikseltäni. Olin oppimassa äidiltäni tätä mallia ja oppinutkin. Mitään ei voi suoraan sanoa kenellekään, jos jonkun toiminta ärsyttää tai on ongelma, mutta jälkeenpäin sitä vatvotaan pitkään ja hartaasti. Jopa vuosikausia. Nykyään sanon itsekin jo, että mitä hyötyä tuosta enää tänä päivänä on kun asia olisi pitänyt hoitaa silloin vuosia sitten. Enää se ei muuksi muutu ja on ollutta ja mennyttä.

Mun puolisoni on perus positiivinen ja opettanut mulle tuon, että itse voi asioihin vaikuttaa ja jos ei voi, ne kannattaa sitten hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Märehtiminen ei auta ketään eikä mitään. Toki voi hyvää tehdä miettiä miksi tuntee niinkuin tuntee, mutta myös siirtyä eteenpäin ja ottaa opiksi.

Nykyisin en tuota negatiivisuutta jaksa kuunnella, pyrin heittämään positiivisen vastakommentin, mikä äitiäni suunnattomasti ärsyttää. Mainitsen myös että älä ole aina niin negatiivinen, niin eihän hän sitä myönnä olevansa. Ei koskaan. Pikkuhiljaa sieltä kuitenkin alkaa löytyä jo kannustusta asioihin, koskee tosin lapsiani, mutta olen tyytyväinen. Heidän ei tarvitse kantaa sitä taakkaa mitä minä, että pieleen menee kuitenkin ja mihinkään ei kannata ryhtyä kun joku toinenkin voi sen asian sulta pilata.

Valittamisella jää vain elämä elämättä, kun keskittyy vääriin asioihin, eikä yritä itse tehdä asioilleen mitään. Monet kerrat olen kuullut äidiltäni sanat, olisi pitänyt. Hän ei ole uskaltanut peloiltaan tai oletuksiensa vuoksi elää niinkuin olisi halunnut. Sitä en halua kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan jaksa ihmistä, joka vatvoo selvää asiaa monipolvisesti. Aina.

Tiivistä sanottavasi nasevasti, muuten olet aikavaras.

Jos haluat jauhaa ja jauhaa, varaa ja maksa terapeutti.

Minä kerron miehelleni vain tärkeistä asioista, yleensä yhdellä lauseella, koska hän ei oikesti jaksa paneutua.

Likkakaveri on vatvoja, annan hänen puhua puhelimessa ja selostaa minulle kuulumattomia, hänelle tärkeitä asioita ja teen samalla kaikkea muuta. Aurani on näiden sessioiden jälkeen varmaan musta.

Oletko kokeillut liikuntaa? Hikiliikunnan jälkeen on olo kevyt. Kokeile, jos pystyt

Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.

No eipä kumma kun ihmiset voi yhä huonommin kun edes parisuhteessa ei saa kertoa mitå ajattelee ja mitä on mielessä painamassa. Oma mieheni ei koskaan puhu minulle mitään muuta kuin ikäviä asioita ja se on raskasta. Kun kerron vastaavia niin mieheni on heti puolustuskannalla!! ja käskee olla valittamatta olemaan positiivinen eli aivan typerää.

Ei kaikki valitus ole raskasta, jos sille on selkeä tai hyvä syy, kuuntelen mielelläni kun ystäväni, puolisoni tms. purkaa mieltään.

Jos valitus on samasta asiasta vuodesta toiseen eikä ole muuttunut mihinkään, silloin minun kuuntelemisen ei selkeästi auta, vaan pitää jo miettiä ammattiapua ja sitä kautta asiasta irti päästämistä.

Toki negatiivisista asioista täytyy saada puhua kumppanin kanssa, mutta pelkkä valittaminen ilman ongelman ratkaisuun pyrkimistä on rasittavaa käytöstä. 

Joten sä tuliit tänne vatvomaan?

Vierailija kirjoitti:

Huh, olin naimisissa tuollaisen valittajan kanssa. Kaltaiselleni empaattiselle ihmiselle se oli raskasta. Lopulta olin välittämättä. Päädyin myös sivusuhteeseen ja voi sitä riemua olla yhdessä ilman että joutuu kuuntelemaan jatkuvaa valitusvirttä.

Et ole empaattinen ihminen. Olet itsekäs ja ilkeä p*skiainen. Pettäminen on kuvottavaa, ja sinä olet kuvottava ihminen.

Taas yksi satuileva trolli, mutta hyvä mies, jos näin on!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan jaksa ihmistä, joka vatvoo selvää asiaa monipolvisesti. Aina.

Tiivistä sanottavasi nasevasti, muuten olet aikavaras.

Jos haluat jauhaa ja jauhaa, varaa ja maksa terapeutti.

Minä kerron miehelleni vain tärkeistä asioista, yleensä yhdellä lauseella, koska hän ei oikesti jaksa paneutua.

Likkakaveri on vatvoja, annan hänen puhua puhelimessa ja selostaa minulle kuulumattomia, hänelle tärkeitä asioita ja teen samalla kaikkea muuta. Aurani on näiden sessioiden jälkeen varmaan musta.

Oletko kokeillut liikuntaa? Hikiliikunnan jälkeen on olo kevyt. Kokeile, jos pystyt

Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.

No eipä kumma kun ihmiset voi yhä huonommin kun edes parisuhteessa ei saa kertoa mitå ajattelee ja mitä on mielessä painamassa. Oma mieheni ei koskaan puhu minulle mitään muuta kuin ikäviä asioita ja se on raskasta. Kun kerron vastaavia niin mieheni on heti puolustuskannalla!! ja käskee olla valittamatta olemaan positiivinen eli aivan typerää.

"Oma mieheni ei koskaan puhu minulle mitään muuta kuin ikäviä asioita "

Ihana parisuhde! 🤭 Not.

Minäkään en olisi sinkku, jos huolisin ankeuttajan kumppaniksi.

Elän kuitenkin mieluummin yksin onnellista elämää. Hymy huulilla suurimman osan aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Joten sä tuliit tänne vatvomaan?

😂😅

Ei pääse koira karvoistaan eikä pantteri pilkuistaan.

Jos AP itsekin on myöntänyt löytävänsä ja sanovansa kaikista asioista negatiiviset puolet, niin onkohan se mies oikeasti niin saamaton kuin on väitetty vai onko sekin turhaa valittamista...

Tunnustan olevani nykyään hyvinkin saamaton. Jatkuva vatvominen ja aina negatiivisen näkökulman kautta on johtanut siihen että mitäpä sitä yrittämään kun kumminkin asia menee rouvan mielestä kuitenkin päin helvettiä ja siitä jaksetaan narista vuosia. Jos ei tee niin toki siitäkin naristaan mutta säästyypä tekemisen vaiva.

Hanki päiväkirja, jolle "oksennat" kaikki huolesi, pelkosi ja surusi. Tai jos talous sen sallii niin terapeutti.

Myös hikijumppa tai lenkkeily auttaa purkamaan mielen patoutumia ja parantaa mielialaa.

Myös rukoilu on terveellistä vaikka ei olisikaan ns. uskovainen eli anna "korkeamman käteen" kaikki huolesi ja huomaa kiittää kaikesta hyvästä, mitä elämääsi on tällä hetkellä suotu.

On hyvin raskasta ja masentavaa elää suhteessa, jossa toimii likakaivona sille toiselle, oli se sitten ystävyys- tai parisuhde.

Olet itse vastuussa tunteistasi ja onnellisuudestasi, et voi vierittää sitä vastuuta muiden niskaan.

Voithan myös järkätä kerran viikossa murehtimistunnin, jolloin purat miehellesi pahanolosi. Selität hänelle että haluat vain että hän kuuntelee, ei neuvo eikä terapio.

Alkaa kai siinä mieliala myrkyttyä jos toinen jauhaa koko ajan joka päivä pelkkää negatiivisuutta jo muutenkin veemäisessä maailmassa...

Vierailija kirjoitti:

Rupea tietoisesti ajattelemaan ja puhumaan positiivisesti. Negatiivisuus vain ruokkii negatiivisuutta. Ihan kaikkea ei tarvitse kaataa puolison niskaan.

Tietoinen positiivisuus on kammottavaa. Asiat on vain hyväksyttävä sellaisenaan, ei puolisolle tarvitse kaikkea puhua.

Mitä positiivista löydät pitkittyneestä kuolemisesta?

Mun ystävä on juuri tuollainen. Siksi en viitsi soitella hänelle, kun jossain vaiheessa puhelua alkaa hänen kuppi kaatua nurin.

Oon niin kateellinen kaikille teille, joiden mies uhkaa erolla tai on jo ottanut eron. Omastani en pääse näemmä millään eroon. Suhde voinut huonosti jo vuosia, mutta ei toi halua erota. Jos mä yksinäni haluaisin eron, sen lisäksi että joutuisin tekemään aivan kaiken asunnon myymisestä muihin käytännön asioihin, välit mieheen menisivät täysin poikki ja hänen luonteen tuntien ne eivät ikinä palautuisi ja hän jankkaisi lapsille loppuelämänsä, että mä olen kodinrikkoja.

Oli pakko avautua tähän väliin, mut hitto miksei mua uhkailla erolla.

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele ap:n miestä. Jätin itse kerran poikaystävän ylianalyyttisen spekuleerauksen takia.

Ei kukaan jaksa ainaista asioiden vatvomista kaikilta kantilta.

On muuten rasittavaa, kun kaikelle pitäisi puhua perustelut. Pää hajoaa ja tulee paha olo.