Lue keskustelun säännöt.
Aikuinen tytär haluaa muuttaa takaisin kotiin
03.06.2022 |
Mieheni ja minä olemme viisikymppisiä. Lapset ovat muuttaneet kotoa pois, mutta nyt 25v tyttäremme on muuttamassa ulkomailta takaisin. Hän tarvitsee asuinpaikan jotta saa säästettyä rahaa omaa asuntoaan varten. Looginen päätös on siis se, että hän tulee vuodeksi, pariksi takaisin kotiin.
Mutta minä en ole tästä kovinkaan innoissani. Meillä on omat rutiini me ja mukava, rauhallinen elämä. Rakastamme lapsiamme, mutta nyt olisi aika nauttia omasta ajasta ja rauhasta. Tyttäreni on minulle äärettömän tärkeä, mutta hän ei ole helppo ihminen. Tunnen syyllisyyttä näistä tunteista, ja tunnustan, että olisin hyvilläni jos hän hankkisi asuinpaikan kaverinsa ym luota. Olemme tarjonneet raha-apua, mutta tytön mielestä on kaikin tavoin helpompaa että hän tulee kotiin. Oman äitini mielestä olen itsekäs ja "luonnoton" äiti. Hän tarjosi myös tyttärelleni asuinpaikkaa, mutta se on liian kaukana hänen tulevasta työpaikastaan.
Kommentit (549)
naapurini poika muutti takaisin äitinsä luo 1 1/2 vuodeksi, kun sai samasta kaupungista työpaikan ja halusi säästää mahdollisimman paljon ja nopeasti rahaa asunnon käsirahaksi. Kävi töissäkin polkupyörällä. Mielestäni oli järkevä ratkaisu, koska meilläpäin asunnot ovat kalliita ja vuokra-asunnoissa kaikenlaisia päihdekäyttäjä röökaajista ties mihin.
Hyvin heillä meni. joka toinen viikonloppu äitinsä oli mökillä, joka toinen viikonloppu poika. Äitinsä oli vielä työtön, joten sai päivisin omaa rauhaa. Juttelin juuri tuon äidin kanssa ja hän sanoi, että oli tosi kivaa, tuona aikana he molemmat kasvoivat ihmisinä ja oppivat näkemään toisensa aikuisina ihmisinä ja oli kuulemma mukava myös oppia tuntemaan oma lapsi aikuisena ajatusmaailmoineen ja rutiineineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastauseni on ei.👎
Todellakaan ei kotiin asumaan aikuinen lapsi.
Vanhemmilla on täysi oikeus kieltäytyä.
Käsitän, että isä on äidin kanssa samaa mieltä asiasta. Oma kahdenkeskinen aika tuossa kohtaa elämää on paikallaan ja tärkeä parisuhteenkin kannalta. Tyttärelle asia on hyvä kertoa suoraan ja selkeästi. Ei hän siitä loukkaannu, tai jos, niin on perin lapsellinen ikäisekseen. Ja kyllä hän sen myöhemmin ymmärtää, eikä siitä ainakaan pitempää välirikkoa tule, jos välit on muuten ok.
Meillä on kolme aikuista lasta ja itse olemme nyt 5-kymppisiä. Onneksi lapsemme eivät tuollaisia edes ehdottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa "lapselliset" minulle, lapsettomalle, miksi ihmeessä te teette lapsia, jos ette ajattele koko elämänne ajan lapsenne parasta?
Jos minulla olisi lapsi, lapsi olisi lapseni aina, iästä riippumatta. Hän saisi tulla kotiin koska tahansa asumaan, jos tilanne sellainen on, että hän minua tarvitsisi.
Minähän olisin hänen äitinsä!
Ihminen, johon hän saisi tukeutua ikuisesti, niin kauan kuin elän.
Kun mietin asiaa tarkemmin, on sääli, että en lapsia ole hankkinut, ajatellen, että olisin varmaan huono äiti, pystyisinkö antamaan lapselleni kaiken mitä hän ansaitsisi..
Mutta näitä kommetteja lukiessa, tulen johtopäätökseen, että olisinkin ollut mitä ihanin äiti ja vanhempi.
Kaikkien ei pitäisi lisääntyä, olette helkutin itsekkäitä, eikä maailma olisi tarvinnut teidän geenejänne tänne yhtään enempää!
Helppo huudella, kun ei ole omia lapsia eikä mitään mahdollisuutta joutua ap:n kuvaamaan tilaneteseen.
Vierailija kirjoitti:
Vastauseni on ei.👎
Todellakaan ei kotiin asumaan aikuinen lapsi.
Vanhemmilla on täysi oikeus kieltäytyä.
Käsitän, että isä on äidin kanssa samaa mieltä asiasta. Oma kahdenkeskinen aika tuossa kohtaa elämää on paikallaan ja tärkeä parisuhteenkin kannalta. Tyttärelle asia on hyvä kertoa suoraan ja selkeästi. Ei hän siitä loukkaannu, tai jos, niin on perin lapsellinen ikäisekseen. Ja kyllä hän sen myöhemmin ymmärtää, eikä siitä ainakaan pitempää välirikkoa tule, jos välit on muuten ok.Meillä on kolme aikuista lasta ja itse olemme nyt 5-kymppisiä. Onneksi lapsemme eivät tuollaisia edes ehdottaisi.
Samaa olen kirjoittanut heti alusta asti, eli ei. Pari kuukautta olisi maksimi ja siinäkin ajassa käytössä on meidän laatimat säännöt, mutta ei toistaiseksi.
Ap;n tapauksessa (oli tarina keksitty tai ei) ja uusia vastaajia muistuttaakseni, niin tulee selväksi:
-tytär, 25 v. on asunut ulkomailla, hankala ja itsepäinen tyttö
-perheessä muut lapset ovat muuttaneet pois
-vanhemmat, viisikymppiset, työelämässä
-ovat muuttaneet rivitaloon, jossa ei ole käytännöllisesti katsoen ylimääräistä tilaa yhtään
-tyttärelle tarjottu rahallista tukea
-tyttären mummo on tarjonnut asumismahdollisuutta luonaan, mutta se ei kelvannut
-tytär haluaa asua toistaiseksi ilmaiseksi vanhempien pienessä asunnossa säästääkseen rahaa
Näillä puitteilla siis mentäisiin, ei muilla ja kirjoittajien omulla puitteilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa "lapselliset" minulle, lapsettomalle, miksi ihmeessä te teette lapsia, jos ette ajattele koko elämänne ajan lapsenne parasta?
Jos minulla olisi lapsi, lapsi olisi lapseni aina, iästä riippumatta. Hän saisi tulla kotiin koska tahansa asumaan, jos tilanne sellainen on, että hän minua tarvitsisi.
Minähän olisin hänen äitinsä!
Ihminen, johon hän saisi tukeutua ikuisesti, niin kauan kuin elän.
Kun mietin asiaa tarkemmin, on sääli, että en lapsia ole hankkinut, ajatellen, että olisin varmaan huono äiti, pystyisinkö antamaan lapselleni kaiken mitä hän ansaitsisi..
Mutta näitä kommetteja lukiessa, tulen johtopäätökseen, että olisinkin ollut mitä ihanin äiti ja vanhempi.
Kaikkien ei pitäisi lisääntyä, olette helkutin itsekkäitä, eikä maailma olisi tarvinnut teidän geenejänne tänne yhtään enempää!
Helppo huudella, kun ei ole omia lapsia eikä mitään mahdollisuutta joutua ap:n kuvaamaan tilaneteseen.
Niinpä, kirjoitin jo aikaisemmin, että lapsettomat ovat olleet aina parhaita lasten kasvattajia. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
naapurini poika muutti takaisin äitinsä luo 1 1/2 vuodeksi, kun sai samasta kaupungista työpaikan ja halusi säästää mahdollisimman paljon ja nopeasti rahaa asunnon käsirahaksi. Kävi töissäkin polkupyörällä. Mielestäni oli järkevä ratkaisu, koska meilläpäin asunnot ovat kalliita ja vuokra-asunnoissa kaikenlaisia päihdekäyttäjä röökaajista ties mihin.
Hyvin heillä meni. joka toinen viikonloppu äitinsä oli mökillä, joka toinen viikonloppu poika. Äitinsä oli vielä työtön, joten sai päivisin omaa rauhaa. Juttelin juuri tuon äidin kanssa ja hän sanoi, että oli tosi kivaa, tuona aikana he molemmat kasvoivat ihmisinä ja oppivat näkemään toisensa aikuisina ihmisinä ja oli kuulemma mukava myös oppia tuntemaan oma lapsi aikuisena ajatusmaailmoineen ja rutiineineen.
Ensinnäkin ajatuksesi vuokra-asuntojen asukkaista on hyvin hyvin suppea ja ennakkoluuloinen. En tiedä missä asutte, mutta itse asun pääkaupunkiseudulla ja tottakai vuokra-asunnot maksavat, se nyt on itsestään selvää, ei kai niitä ilmaiseksi tarvitse antaa? Asuntoja saa kuitenkin noin 600 eurolla kuukaudessa, kimppakämppä huomattavasti halvemmalla.
Juttusi mammalla oli varmasti tulla majoittaa poju luokseen, ap:n tilanteessa näin ei juuri ollut.
Ota vain tytär kotiin asumaan. Luonnollisesti hän osallistuu jakamaan kotitöitä; pesee pyykit, siivoaa, tekee ruokaa, ostaa ruokaa jne. Tankkaa auton, jos sitä joutuu käyttämään.
Mutta, nyt tuleekin se MUTTA! En jaksa uskoa, että 25 vuotias tyttäresi oikeasti jaksaa asua luonanne kahta vuotta :D Se on pitkä aika! Mieti nyt tilanne, kun hän rupeaa seurustelemaan? :D Tuskinpa enää viihtyy kotona. Toki hän voi tässä kohtaa vakavissaan ajatella asuvansa teillä parikin vuotta, mutta käytännössä aika voi olla vaikka 3kk. Eli, ota kotiin siksi aikaa, kun kuvittelee jaksavansa asua teillä. Veikkaan kyllä, ettei montaa kuukautta viihdy teillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet itsekäs ja luonnoton äiti. Ei siinä muuta.
Mutta sen verran tulee ymmärrystä ettei ole kiva jos tytär ihan vuodeksi tai pariksi tulee. Luulisi pari kuukautta riittävän että saa oman kämpän.
Mitä järkeä tässä kommentissa on? Ymmärrät ettei ole kiva, mutta kuitenkin sanot itsekkääksi ja luonnottomaksi, kun aloittajankaan mielestä ei ole kiva?
Elämä on lyhyt. Vuosi tai kaksi on lyhyt aika. Itse ajattelen näin: niin pitkään kuin minussa henki pihisee, olen lasteni tukena ja turvana. Jos lapsi tarvitsee väliaikaista asuntoa, niin minne muualle hän muuttaa kuin takaisin kotiinsa? Mietitään tätä: entä jos hän olisi eronnut, asuntoa ei saisi mistän, tai hän sairastuisi vakavasti eikä
pärjäisi yksin? Minne hän tulisi? Kotiinsa tietty! Ymmärrän vastahakoisuutesi, mutta ajattele niin, että nyt te kaikki elätte yhdessä itsenäistä aikuisten elämää. Uskon, että kaikki menee kivasti. Saat luoda uudet suhteet aikuiseen tyttäreesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on lyhyt. Vuosi tai kaksi on lyhyt aika. Itse ajattelen näin: niin pitkään kuin minussa henki pihisee, olen lasteni tukena ja turvana. Jos lapsi tarvitsee väliaikaista asuntoa, niin minne muualle hän muuttaa kuin takaisin kotiinsa? Mietitään tätä: entä jos hän olisi eronnut, asuntoa ei saisi mistän, tai hän sairastuisi vakavasti eikä
pärjäisi yksin? Minne hän tulisi? Kotiinsa tietty! Ymmärrän vastahakoisuutesi, mutta ajattele niin, että nyt te kaikki elätte yhdessä itsenäistä aikuisten elämää. Uskon, että kaikki menee kivasti. Saat luoda uudet suhteet aikuiseen tyttäreesi.
Eroaminen ja varsinkin sairastuminen olisi tietenkin eri asioita. Nyt tyttärellä ei ole mitään hätää. Työpaikkakin on. Ja silti olisi tulossa vähintään vuodeksi asumaan, vaikka ihan hyvin voisi mennä vuokralle. Ymmärrän hyvin Ap:tä, että ei kuulosta houkuttelevalta, varsinkin kun tytär on hankala ja itse tykkää hiljaisesta elämästään nyt.
Elämä on lyhyt, ja elinvuodet kannattaakin varsinkin vanhemmalla iällä tehdä sellaiseksi, että elämästään voi nauttia. Tyttären kanssa voi viettää aikaa ja häntä voi auttaa tarvittaessa, vaikka asutaankin eri asioissa.
Ihmettelen näitä vanhempia jotka antavat aikuisten lastensa asua _vuosia_ kotonaan. Eikö kasvatustyö ole jo tehty ja aikuisen lapsen pitäisi pärjätä omillaan? Miksei lapsi voisi asua edullisessa vuokra-asunnossa ja säästää siellä rahaa omaan asuntoon? Itselläni on erityislapsi sekä normaali lapsi ja toivoisin kummankin heistä pärjäävän omillaan +20 vuotiaana ja elävän oman näköistä elämää, itsenäisinä ja pärjäävinä. Haluaisin itsekin elää rauhassa mieheni kanssa nauttien omasta ajasta. +20v elänyt lapsiperhe-elämää laittaen lapset aina etusijalle. Kyllä sen jälkeen saa olla hieman itsekäs ja olla ottamatta lapsia takaisin kotiin asumaan vuosiksi, jos se siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä Porvoossa on varmasti edullisia vuokra-asuntoja. Rahaa saa säästettyä, kun syö 200 g makaronilaatikkoa ja raikkaita voileipiä päivittäin.
No, minä voin lohduttaa, että monet nuoret aikuiset haluavat itse päättää aina kaikesta ja suuttuvat, jos muut tekevät toisenlaisia päätöksiä. Esimerkkinä siskoni, joka ei olisi antanut muuttaa mitään entisessä huoneessaan, ei huonekaluja, ei järjestystä, ei mitään. Olen 4 vuotta nuorempi ja muutin hänen huoneeseensa abi-vuonna käytännön syistä, koska huoneessa oli isommat vaatekaapit ja enemmän tilaa. Hän ei asunut enää silloin kotona.
Kun vanhemmat möivät kesämökin pois, siskoni sai itkupotkuraivarit. Hän olisi halunnut sen kesämökin pitää. Isä sanoi, että hän on jäänyt työelämästä eläkkeelle, äitikin on jäämässä ja tulot putoaa, eivät halua maksaa kesämökin kiinteistöveroa ja vakuutuksia, nuohouksia, jätemaksuja, vesimaksuja, sähköjä. Kesämökin myynnistä saaduilla rahoilla halusivat teettää kotiin kattoremontin, uusia terassin ja autotallin. Siskoni osti kettuillessaan niille joululahjaksi valokuvataulun, jossa seisotaan koko perhe kesämökin kuistilla.
Ei pidä suostua kaikkeen, mitä joku vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä vanhempia jotka antavat aikuisten lastensa asua _vuosia_ kotonaan. Eikö kasvatustyö ole jo tehty ja aikuisen lapsen pitäisi pärjätä omillaan? Miksei lapsi voisi asua edullisessa vuokra-asunnossa ja säästää siellä rahaa omaan asuntoon? Itselläni on erityislapsi sekä normaali lapsi ja toivoisin kummankin heistä pärjäävän omillaan +20 vuotiaana ja elävän oman näköistä elämää, itsenäisinä ja pärjäävinä. Haluaisin itsekin elää rauhassa mieheni kanssa nauttien omasta ajasta. +20v elänyt lapsiperhe-elämää laittaen lapset aina etusijalle. Kyllä sen jälkeen saa olla hieman itsekäs ja olla ottamatta lapsia takaisin kotiin asumaan vuosiksi, jos se siltä tuntuu.
Yhteiselämä onnistuu silloin, kun on kykyä ja taitoa pärjätä omillaan. Ei minusta ole itsekkyyttä, jos ei halua lasta takaisin kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä vanhempia jotka antavat aikuisten lastensa asua _vuosia_ kotonaan. Eikö kasvatustyö ole jo tehty ja aikuisen lapsen pitäisi pärjätä omillaan? Miksei lapsi voisi asua edullisessa vuokra-asunnossa ja säästää siellä rahaa omaan asuntoon? Itselläni on erityislapsi sekä normaali lapsi ja toivoisin kummankin heistä pärjäävän omillaan +20 vuotiaana ja elävän oman näköistä elämää, itsenäisinä ja pärjäävinä. Haluaisin itsekin elää rauhassa mieheni kanssa nauttien omasta ajasta. +20v elänyt lapsiperhe-elämää laittaen lapset aina etusijalle. Kyllä sen jälkeen saa olla hieman itsekäs ja olla ottamatta lapsia takaisin kotiin asumaan vuosiksi, jos se siltä tuntuu.
Minkäs ikäisiä sinun lapset nyt on? Mäkin ajattelin noin silloin kun omat lapset oli kouluikäisiä. Nyt kun ovat jo aikuisia, edelleen saa auttaa heitä. Esim. pojalle tuli bänksit tyttöystävän kanssa ja hän muutti kotiin. Itsestäänselvyys että saa tulla. Ei viihtynyt kuin muutaman kuukauden ja vaihtoi paikkakuntaa. Mun tytär taas lainailee autoa. Hänellä on ajokortti, mutta tekee pienipalkkaista työtä ja samalla yrittää kai yliopistossa suorittaa opintoja. Viime viikonloppuna mun auto lähti pihasta pe klo 20 ja palasi su klo 18. Mä olin sanonut, että kun kotoa muuttaa, autoa on turha tulla lainailemaan ja nyt 2 vuotta myöhemmin se auto on lainassa lähes joka viikko johonkin menoon. Äidinrakkaus on kumma juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä vaivaa, jotka ette auttaisi omaa lasta, omistusasumisen alkuun tai muuten?? Onko tää joku suomalainen juttu, että vanhemmat on helpottuneita, kun lapsi lähtee pois ja apua on turha huudella? Itse ainakin oon auttanut ja tulen auttamaan lapsiani kaikilla tavoilla millä vaan pystyn. Jos he haluaisivat välillä tulla "huilaamaan" aikuisen elämästä ja ottamaan vauhtia seuraavaan ponnistukseen, niin tervetuloa!
Itsellä samat ajatukset. Lieneekö kyse pohjimmiltaan siitä,että lapset on tehty nuorena ja se "huoleton nuoruus" on jäänyt elämättä ja sitä eletään sitten lasten kustannuksella keski-iässä.
Ilmeisesti et lukenut aloitusta ja sitä seuranneita ap:n viestejä. Niistä kävi ilmi, että aikuinen tytär on lyhytjänteinen, innostuu helposti ja luovuttaa pian.
Kyse ei ole nuoren aikuisen itsenäisen elämän alkuun auttamisesta vaan tilanteesta, jossa tytärtä ei auta se, että olisi vanhempien luona vaan hänen pitäisi saada oma elämänhallinta parempaan kuntoon.
Pahimmillaan "rahan säästäminen" vanhempien kustannuksella tuossa tilanteessa voi saada tyttären taas haihattelemaan jotain epämääräistä sen sijaan että ottaisi vastuuta elämästään.
Jokaisessa ihmisessä on hyviä ja huonoja puolia.Tottakai ap keskittyy niihin tyttären huonoihin puoliin,jotta voi perustella itselleen ja muille,miksi hänen ei tarvitsisi ottaa tytärtään kotiinsa asumaan. Tyttären mummo olisi kuitenin valmis ottamaan hänet luokseen asumaan,ap mielummin sysäisi hänet vaikka kavereilleen. Ap oli äiti lapselleen sen pakolliset 18 vuotta ja nyt ei enää huvittaisi.
Mitäpä jos ajattelisi sen "pahimman vaihtoehdon" sijaan niin,että kaikki meneekin hyvin. Tytär saa mahdollisuuden uuteen alkuun,vanhempien tukemana.
Parinkymmenen vuoden päästä ap itkee täälä,kun lapset ja lapsenlapset ei käy kylässä,eivätkä auta ikääntyneitä vanhempiaan.On vähän yksinäistä.Sitten on sitä omaa aikaa ja aikaa miettiä,missä meni pieleen.
Kyllä jokainen äiti ja isä lapsensa tuntee. Kemiat käy hyvin yksiin tai sitten ei, ja silloin syntyy eripuraa. Ei sitä jaksa. Koettu on - yksi lapsi on tosi leppoisa ja mukava ja toinen taas parin päivän yhdessäolon jälkeen kaikessa vastahankaan.
Pitää tunnustaa tosiasiat. Harva ihminen muuttuu toisenlaiseksi perusluonteestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä vaivaa, jotka ette auttaisi omaa lasta, omistusasumisen alkuun tai muuten?? Onko tää joku suomalainen juttu, että vanhemmat on helpottuneita, kun lapsi lähtee pois ja apua on turha huudella? Itse ainakin oon auttanut ja tulen auttamaan lapsiani kaikilla tavoilla millä vaan pystyn. Jos he haluaisivat välillä tulla "huilaamaan" aikuisen elämästä ja ottamaan vauhtia seuraavaan ponnistukseen, niin tervetuloa!
Itsellä samat ajatukset. Lieneekö kyse pohjimmiltaan siitä,että lapset on tehty nuorena ja se "huoleton nuoruus" on jäänyt elämättä ja sitä eletään sitten lasten kustannuksella keski-iässä.
Ilmeisesti et lukenut aloitusta ja sitä seuranneita ap:n viestejä. Niistä kävi ilmi, että aikuinen tytär on lyhytjänteinen, innostuu helposti ja luovuttaa pian.
Kyse ei ole nuoren aikuisen itsenäisen elämän alkuun auttamisesta vaan tilanteesta, jossa tytärtä ei auta se, että olisi vanhempien luona vaan hänen pitäisi saada oma elämänhallinta parempaan kuntoon.
Pahimmillaan "rahan säästäminen" vanhempien kustannuksella tuossa tilanteessa voi saada tyttären taas haihattelemaan jotain epämääräistä sen sijaan että ottaisi vastuuta elämästään.
Jokaisessa ihmisessä on hyviä ja huonoja puolia.Tottakai ap keskittyy niihin tyttären huonoihin puoliin,jotta voi perustella itselleen ja muille,miksi hänen ei tarvitsisi ottaa tytärtään kotiinsa asumaan. Tyttären mummo olisi kuitenin valmis ottamaan hänet luokseen asumaan,ap mielummin sysäisi hänet vaikka kavereilleen. Ap oli äiti lapselleen sen pakolliset 18 vuotta ja nyt ei enää huvittaisi.
Mitäpä jos ajattelisi sen "pahimman vaihtoehdon" sijaan niin,että kaikki meneekin hyvin. Tytär saa mahdollisuuden uuteen alkuun,vanhempien tukemana.
Parinkymmenen vuoden päästä ap itkee täälä,kun lapset ja lapsenlapset ei käy kylässä,eivätkä auta ikääntyneitä vanhempiaan.On vähän yksinäistä.Sitten on sitä omaa aikaa ja aikaa miettiä,missä meni pieleen.
Ap varmasti tuntee tyttärensä paremmin kuin palstalaiset. Ulkopuolisen on helppo huudella. Lisäksi uuteen alkuun voi auttaa muillakin tavoilla kuin ottamalla kotiinsa pitkäksi aikaa asumaan. Ne muut tavat voivat olla tehokkaampia.
Omat lapset ovat välillä tuleet kotiin kesäksi kesätöiden vuoksi. Se on meille ihan ok, kun muuten lapsella kaikki tienestit menisi kahden asunnon vuokraan. Onhan siinä alussa taas totuttelemista puolin ja toisin ja sitten taas syksyllä, kun lapsi lähtee. Meillä on lapselle täysi ylläpito ja autoa saa lainata.
Mutta se ei taas kävisi, jos lapsi viettäisi viikonloppuisin villiä sinkkuelämää ja toisi kotiin ties ketä tuntematonta seksikumppania. En todellakaan halua jonottaa aamulla vessaan, kun siellä istuu joku minulle täysin tuntematon tyyppi. Lapsi on siis tervetullut, seuralaiset ei.
Ilmeisesti et lukenut aloitusta ja sitä seuranneita ap:n viestejä. Niistä kävi ilmi, että aikuinen tytär on lyhytjänteinen, innostuu helposti ja luovuttaa pian.
Kyse ei ole nuoren aikuisen itsenäisen elämän alkuun auttamisesta vaan tilanteesta, jossa tytärtä ei auta se, että olisi vanhempien luona vaan hänen pitäisi saada oma elämänhallinta parempaan kuntoon.
Pahimmillaan "rahan säästäminen" vanhempien kustannuksella tuossa tilanteessa voi saada tyttären taas haihattelemaan jotain epämääräistä sen sijaan että ottaisi vastuuta elämästään.