Lihansyöjä - kuinka usein suostuisit syömään kasvisruokaa?
Kysymys tuli mieleen, uusioperheen ruokakuvioita miettiessä. Nyt avopuoliso haluaisi lihaa joka aterialla ja minä syön lapsena kanssa vain kasvisruokaa. Kokkaan aina kasvisruoan meille, mutta kätevää olisi jos jonkun kerran viikossa samasta ruoasta saisi myös mies ja hänen kaksi lastaan syödäkseen.
Usein kasvisruokani on melko tavallista arkiruokaa: pinaattikeitto- ja kananmuna, kasvispyörykät riisillä ja kermaviilikastikkeella, jokin kasvispasta, sienirisotto, kasvissosekeitto raejuustolla jne.
Mies pelkää ettei saa itselleen ja lapsilleen tarpeeksi ravintoaineita vaikka kasvisruokakertoja ei tulisi kun pari kolme viikkoon.
Kommentit (81)
En ikinä.
Oikeasti voisin syödäkin, mutta jos sitä aletaan pikkuhiljaa ujuttamaan, ensin kerran viikkoon, sitten jo kahdesti viikossa ja kohta ollaan pelkästään kasvisruokalinjalla, niin ei edes sitä yhtä kertaa viikossa.
Aloituksesi perusteella olette kaikki sekasyöjiä.
Ei mitään väliä, kaikki käy kunhan on hyvää.
Heität parit einesnakit tai -lihapullat sekasyöjien lautasille kun syötte, problem solved.
Joku 60-80% aterioista. Ei sinänsä ongelmaa.
No mä olen sekasyöjä eli joka aterialla syön myös kasviksia, vaikka pääproteiini lautasella olisikin lihaa tai kalaa. Mutta puhdasta kasvisruokaa syön ehkä 2-4 kertaa viikossa.
Syön monenlaista ruokaa. Ateriasta riippuen lautasella vegeä, nautaa, possua, kanaa, kalaa tai vegaanista. Vegaanista tosin erittäin harvoin. 2-3 päivää menee helpolla ettei ole tullut tehtyä mitään liharuokaa.
Syön kasvisruokaa 1-3 päivänä viikossa. Siis jos kuitenkin saa kananmunia ja maitotuotteita sisältävät päivät laskea mukaan. Vegaaniksi en alkaisi.
Jos ruoassa on kananmunaa, on turha pelätä, ettei saa ravinteita tarpeeksi.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kaikkien pitää syödä niin kuin mä haluan!
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesi perusteella olette kaikki sekasyöjiä.
Minäkin luulin otsikon perusteella että tässä olisi kyselty jotain vain lihaa syöviltä, mutta kyse olikin sekasyöjistä. Miksi ihmisillä menee nämä termit sekaisin?
En ikinä!
Noh, joustetaan sen verran, että kerran kuussa korkeintaan.
Joka viikko olisi liikaa.
1-2 kertaa viikossa voisin syödä kasvisruokaa.
Sanohan miehellesi että kurkkaa vähän ravitsemussuosituksia. Lihaa ei todellakaan tarvitse eikä pidä syödä jokaisella aterialla. Jos hän jostain syystä tarvitsee normaalia enemmän proteiinia, niin aterialla voi syödä lisäksi vaikkapa keitetyn kananmunan.
Syön joka päivä lihaa ja aion syödä jatkossakin. Voisin syödä jotain pinaattilettuja tai vastaavaa pääruokana kerran viikkoon (en tofua, mifua, härkistä yms korvikkeita jotka ovat ällöttäviä) mutta söisin sitten lihaa jossain muodossa varmaan erikseen.
Vierailija kirjoitti:
En ikinä!
Noh, joustetaan sen verran, että kerran kuussa korkeintaan.
Joka viikko olisi liikaa.
Tarkoittaako tämä siis, että kerran kuussa voisit laittaa suuhusi jotain muuta kuin eläimen ruhon osia, vai että kerran kuussa söisit kokonaisen aterian, joka ei sisällä lainkaan eläimen ruhon osia? Aika äärimmäiseltä kuulostaa joka tapauksessa. Muistathan sitten varmasti, että jos esimerkiksi syöt suklaapatukan tai jäätelötötterön, niin haukkaat samalla vähän makkaraa, ettei tule käytettyä kuukauden ainoaa kasvisateriaa ihan noin turhan päiten. :D
Mulle sopisi, että puoliso kokkaisi vaikka pelkästään kasvisruokaa. Voisin itse tehdä sitten muuta, jos ei toisen tekemä kelpaa.
Kukin kokkaa omat pöperöt, niin loppuu se napina ja kelpaa kohta toisenkin laittama.
Syön joka päivä kasvisruokaa. Lihaa ehkä kerran viikossa, kalaa pari kertaa viikossa.