MeNaiset: "Tältä tuntuu elää kumppanin rahoilla"

Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan naiselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa. 

Onneksi niitäkin naisia löytyy, joille tämä ei ole ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhde on taloudellisessa mielessä kahden ihmisen yhteinen yritys, jossa osapuolet sopivat keskenään mikä on kummankin panos ns yhteiseen hyvään. Meillä minä tienaan opettajana ehkä 1/3 siitä mitä mies, ja kaikki on yhteistä.

Miksi ihmeessä pitäisi olla näin. Eikait meillä edes tiedetä mitä toinen tienaa ja mihin kuluttaa. Ei todellakaan kuulu mun tulot vaimolle.

Juuri tuollaisen kasvatuksen saaneiden idioottimiesten takia hankin aviomiehen ulkomailta. Meilla molemmilla elintaso parantui kun muutimme yhteen, nyt olemme miljonaareja kun on puhallettu samaan hiileen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Njaa, 37v ikuinen kotiäiti on tuudittautunut tilanteeseen että kaikki on ennallaan myös 10-15v päästä...tai sitten löytää itsensä lähiöstä tukien varassa elelemässä.

samoin ihmetyttää seuraava tapaus, joka on etsinyt 4v oman alan töitä..työnantajathan perinteisesti tykkäävät 4v aukosta cv:ssä, mieluummin vaikka kaupan kassalle ja jatkaa hakemusten lähettelyä

Enpä tiedä, itse rekrytoijana en ihmettelisi neljän vuoden äitiyslomaa. Toki hän on työtön, mutta myös äitiyslomalla, eli ei ihan verrattavissa vain sohvalla makoiluun.

4v on menetetty jo ammatillista osaamista ja kehittymistä paljon.

No, elämässä on muutakin ja paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ammatillinen kehittyminen. Ammatillisesti ehtii kehittyä moneen otteeseen, vaikka olisi 4 vuotta kotona. 

Kyllä. Pitää vaan muistaa että kotona lastenhoitotyössäoleva on oikeutettu palkkaan, eli osaan sen työssäkäyvän tuloista. Todellakin oikeutettu, ja rahaa voi siirtää tililtä tilille niin juttu on selkeä.

Entä kuinka moni näistä "kotona lastenhoitotyössäolevista" suostuisi siihen, että hoitovapaat jaetaan puoliksi? Ensin äiti kotona 9 kk, sitten isä saman ajan (tai 12 kk tai 18 kk riippuen kuinka pitkään lasta halutaan kotona hoitaa)? Veikkaanpa, että hyvin harva, koska he haluavat olla se, joka on kotona lastenhoitotyössäoleva ja elää miehen tuloilla.

VEIKKAAN että aika monikin viettäisi mielummin päivänsä toimistolla jossain mielenkiintoisessa hommassa, kuin hiekkalaatikolla yksivuotiaan kanssa. Ne päivät on aika pitkiä vaikka kuinka sitä lasta rakastaa. Varsinkin jos pitää ammatistaan. Voit puolestasi tietenkin veikkailla ihan mitä vaan.

Onneksi nainen on se joka päättää hankkiiko hän lapsen vai ei.

Ja mies on oman elämänsä objekti, jolle asiat vain tapahtuvat (tai eivät tapahdu)? Eikö tälläkin palstalla ole hehkutettu lukemattomia kertoja, miten hienoa on, kun mies voi päättää haluta niitä lapsia vielä vaikka kuinka vanhana?

Tarkoitukseni oli sanoa ettei kukaan pakota naista sinne hiekkalaatikolle epätoivotun lapsen kanssa.

Miten se voi mennä ohi, jollet sitten ole taas miesv ihakiimassa?

Huoh. Se lapsi ei ole automaattisesti epätoivottu vaikka ei viihtyisikään hiekkalaatikolla. Lapsi kun on sellainen elinikäinen "projekti" ja hiekkalaatikolla istuminen vain promille siitä kaikesta. Joten kyllä, lapseni on kovin toivottu ja rakas, mutta en silti viihsy hiekkalaatikolla hänen kanssaan ja äitiysloma ei ollut auvoista vauvan nuuhkuttelua. Nyt lapsen ollessa neljä vuotias olen oikein onnellinen kun voidaan harrastaa yhdessä, kokkailla, piirrellä ja maalata jne. Äitiys on ihanaa, mutta se ei tarkoita, että _kaikesta_ äitiyteen liittyvästä pitää tykätä tai lapsi ei ole toivottu🙄

Sitten varmaan laskit plussat ja miinukset ja teit päätöksen sen perusteella.

Edelleen sinulla oli myös täysi oikeis hankkia kouluttamaton mies joka ei saa töitä, ja sopia hänen kanssaan koti-isyydestä.

KUKAAN EI PAKOTA NAISIA HIEKKALAATIKOLLE

Tällä hetkellä yhteiskunta kylläkin puolipakottaa nimenomaan naisen sinne hiekkalaatikolle, tämä vaan on fakta. Ymmärrän tosi hyvin nuoria naisia jotka eivät halua lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Njaa, 37v ikuinen kotiäiti on tuudittautunut tilanteeseen että kaikki on ennallaan myös 10-15v päästä...tai sitten löytää itsensä lähiöstä tukien varassa elelemässä.

samoin ihmetyttää seuraava tapaus, joka on etsinyt 4v oman alan töitä..työnantajathan perinteisesti tykkäävät 4v aukosta cv:ssä, mieluummin vaikka kaupan kassalle ja jatkaa hakemusten lähettelyä

Enpä tiedä, itse rekrytoijana en ihmettelisi neljän vuoden äitiyslomaa. Toki hän on työtön, mutta myös äitiyslomalla, eli ei ihan verrattavissa vain sohvalla makoiluun.

4v on menetetty jo ammatillista osaamista ja kehittymistä paljon.

No, elämässä on muutakin ja paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ammatillinen kehittyminen. Ammatillisesti ehtii kehittyä moneen otteeseen, vaikka olisi 4 vuotta kotona. 

Kyllä. Pitää vaan muistaa että kotona lastenhoitotyössäoleva on oikeutettu palkkaan, eli osaan sen työssäkäyvän tuloista. Todellakin oikeutettu, ja rahaa voi siirtää tililtä tilille niin juttu on selkeä.

Entä kuinka moni näistä "kotona lastenhoitotyössäolevista" suostuisi siihen, että hoitovapaat jaetaan puoliksi? Ensin äiti kotona 9 kk, sitten isä saman ajan (tai 12 kk tai 18 kk riippuen kuinka pitkään lasta halutaan kotona hoitaa)? Veikkaanpa, että hyvin harva, koska he haluavat olla se, joka on kotona lastenhoitotyössäoleva ja elää miehen tuloilla.

VEIKKAAN että aika monikin viettäisi mielummin päivänsä toimistolla jossain mielenkiintoisessa hommassa, kuin hiekkalaatikolla yksivuotiaan kanssa. Ne päivät on aika pitkiä vaikka kuinka sitä lasta rakastaa. Varsinkin jos pitää ammatistaan. Voit puolestasi tietenkin veikkailla ihan mitä vaan.

Onneksi nainen on se joka päättää hankkiiko hän lapsen vai ei.

Ja mies on oman elämänsä objekti, jolle asiat vain tapahtuvat (tai eivät tapahdu)? Eikö tälläkin palstalla ole hehkutettu lukemattomia kertoja, miten hienoa on, kun mies voi päättää haluta niitä lapsia vielä vaikka kuinka vanhana?

Tarkoitukseni oli sanoa ettei kukaan pakota naista sinne hiekkalaatikolle epätoivotun lapsen kanssa.

Miten se voi mennä ohi, jollet sitten ole taas miesv ihakiimassa?

Huoh. Se lapsi ei ole automaattisesti epätoivottu vaikka ei viihtyisikään hiekkalaatikolla. Lapsi kun on sellainen elinikäinen "projekti" ja hiekkalaatikolla istuminen vain promille siitä kaikesta. Joten kyllä, lapseni on kovin toivottu ja rakas, mutta en silti viihsy hiekkalaatikolla hänen kanssaan ja äitiysloma ei ollut auvoista vauvan nuuhkuttelua. Nyt lapsen ollessa neljä vuotias olen oikein onnellinen kun voidaan harrastaa yhdessä, kokkailla, piirrellä ja maalata jne. Äitiys on ihanaa, mutta se ei tarkoita, että _kaikesta_ äitiyteen liittyvästä pitää tykätä tai lapsi ei ole toivottu🙄

Sitten varmaan laskit plussat ja miinukset ja teit päätöksen sen perusteella.

Edelleen sinulla oli myös täysi oikeis hankkia kouluttamaton mies joka ei saa töitä, ja sopia hänen kanssaan koti-isyydestä.

KUKAAN EI PAKOTA NAISIA HIEKKALAATIKOLLE

Paitsi raha. On absurdia ajatella, että olisi oikeus lisääntyä vain jos itse pystyy YKSIN kahden hengen lapsen elättämään, ellei halua istua heikkalaatikolla. Olen eri, mutta itse istuin hammasta purren siellä hiekkalaatikolla juuri siksi, ettei perheemme olisi pärjännyt pelkillä tuloillani. Miehen tuloilla pärjättiin. Joten ei ollut valinnanvaraa kun kuitenkin haluttiin yhdessä lapsi ja siihen oli yhdessä varaa, mutta yksin minulla ei siihen ollut varaa. Eli raha pakottaa naisia hiekkalaatikolle.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan naiselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa. 

Onneksi niitäkin naisia löytyy, joille tämä ei ole ongelma. 

Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan itselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa.

Onneksi niitäkin miehiä löytyy, joille tämä ei ole ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ajatus yhteisistä rahoista on niin kertakaikkisen vieras, että tuntuu hassulta miten jotkut pitävät kys. asetelmaa ihan itsestäänselvyytenä.

Mulla on omat rahani ja avopuolisollani omansa. En näe mitään syytä yhdistää niitä. En tiedä mitä puolisoni tienaa eikä hän sitä mitä minä.

Asuminen ja yhteiset laskut (vakuutukset, sähkö yms.) maksetaan puoliksi ja that's it. Lopuilla molemmat tekevät mitä lystäävät. Kaupassa käydään yhdessä ja vuorotellen, jos toinen käy niin toinen siirtää noin puolet summasta mobile paylla. Tai maksaa seuraavan kauppareissun ostokset.

On tutkittu, että juuri tällaiset liitot, joissa kaikki jaetaan hyvin tarkasti tasan päätyvät todennäköisemmin eroon. En voisi puolestani kuvitellakaan parisuhdetta kuvaamallasi mentaliteetillä.

Emme me jaa tasan, vaan maksamme molemmat ovat kulumme.

Olisi kyllä tosi mielenkiintoista nähdä edes yksi tällainen tutkimus. Eikö parisuhteissa ja avioliitoissa yleisin riidan aihe ole raha?

Jos tienaa saman verran onkin hyvä maksaa puoliksi, muutenhan tuo tasajako ei ole mitenkään reilu peli. Ja minusta tuo tutkimus on olisi ihan looginen jos kovasti on tarve pitää kiinni niistä omista rahoistaan, vaikka yhdessä eletään. Tietynlainen itsekäs ajattelumallihan siellä piilee taustalla. eri 

Millä tavoin ei ole reilu peli, jos molemmat maksavat oman elämänsä eivätkä tienaa samoja summia? Ei ainakaan minulle tarvitse parisuhteessa olemisesta kenenkään maksaa. Kustannan oman elämäni aivan kuten ennen parisuhteen muodostamista, tai suhteen mahdollisesti joskus päättyessä.

Itsekästähän se ei ole vaan päinvastoin. Kummankaan ei tarvitse maksaa toiselle, vaan suhde perustuu taloudellisten seikkojen sijaan rakkauteen ja arvostukseen.

Ei ole reilua eikä järkevää jos opettajana maksaisin saman verran kaikesta kuin yritysjohtajana toimiva mieheni. Hieman hankala elämä kun pitäisi asettaa elämämme minun tulojen mukaan alakanttiin vain koska tasa-arvo,  vaikka voisimme muutoin elää makeasti. Emme laske asioita rahassa, vaan sitä jaetaan yhteiseen elämään ja molemmat maksaa hänelle kuuluvan osansa, joka on mitoitettu tilille tulevaan nettotuloon. En voisi siis olla edes yhdessä mieheni kanssa, jos oletusarvona on, että kumppanit tienaavat saman verran. Minusta tuota laskelmointia ei voi kutsua rakkaudeksi.  

Minä tienaan ja maksan meillä enemmän, itseasiassa lähes kaiken, mutta minä en maksaisi senttiäkään ihmiselle joka sitoo tuolla tavoin rakkauden rahaan. Minun puolisoni ei onneksi ole koskaan ajatellut noin, että maksaminen olisi jotenkin rakkauden ehto ja todiste.

Ei meillä ajatella rahaa. On aivan ilmiselvää, että molemmat maksaa prosentuaalisesti kykyjensä mukaan. Sehän juuri olisi itserakkautta ja itsekkyyttä, että hyvätuloinen kuorisi kermat päältä ajatellen vain itseään ja muu perhe eläisi aivan eri statuksella. Eihän hänkään niitä rahoja hautaansa vie, miksi ei siis antaisi siitä hyvää omalle perheelleen. Miten tuo olisi häneltä itseltään pois? Hänelle pihviä, koska siihen on varaa ja muille hernesoppaa, just. 

Vierailija kirjoitti:

No kyllähän naisia nykyään painostetaan, että kaikkien pitäisi olla jotain uranaisia. 

 

Jokaisen naisen ja miehen pitäisi elättää itsensä omalla työllään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Njaa, 37v ikuinen kotiäiti on tuudittautunut tilanteeseen että kaikki on ennallaan myös 10-15v päästä...tai sitten löytää itsensä lähiöstä tukien varassa elelemässä.

samoin ihmetyttää seuraava tapaus, joka on etsinyt 4v oman alan töitä..työnantajathan perinteisesti tykkäävät 4v aukosta cv:ssä, mieluummin vaikka kaupan kassalle ja jatkaa hakemusten lähettelyä

Enpä tiedä, itse rekrytoijana en ihmettelisi neljän vuoden äitiyslomaa. Toki hän on työtön, mutta myös äitiyslomalla, eli ei ihan verrattavissa vain sohvalla makoiluun.

4v on menetetty jo ammatillista osaamista ja kehittymistä paljon.

No, elämässä on muutakin ja paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ammatillinen kehittyminen. Ammatillisesti ehtii kehittyä moneen otteeseen, vaikka olisi 4 vuotta kotona. 

Kyllä. Pitää vaan muistaa että kotona lastenhoitotyössäoleva on oikeutettu palkkaan, eli osaan sen työssäkäyvän tuloista. Todellakin oikeutettu, ja rahaa voi siirtää tililtä tilille niin juttu on selkeä.

Entä kuinka moni näistä "kotona lastenhoitotyössäolevista" suostuisi siihen, että hoitovapaat jaetaan puoliksi? Ensin äiti kotona 9 kk, sitten isä saman ajan (tai 12 kk tai 18 kk riippuen kuinka pitkään lasta halutaan kotona hoitaa)? Veikkaanpa, että hyvin harva, koska he haluavat olla se, joka on kotona lastenhoitotyössäoleva ja elää miehen tuloilla.

VEIKKAAN että aika monikin viettäisi mielummin päivänsä toimistolla jossain mielenkiintoisessa hommassa, kuin hiekkalaatikolla yksivuotiaan kanssa. Ne päivät on aika pitkiä vaikka kuinka sitä lasta rakastaa. Varsinkin jos pitää ammatistaan. Voit puolestasi tietenkin veikkailla ihan mitä vaan.

Onneksi nainen on se joka päättää hankkiiko hän lapsen vai ei.

Ja mies on oman elämänsä objekti, jolle asiat vain tapahtuvat (tai eivät tapahdu)? Eikö tälläkin palstalla ole hehkutettu lukemattomia kertoja, miten hienoa on, kun mies voi päättää haluta niitä lapsia vielä vaikka kuinka vanhana?

Tarkoitukseni oli sanoa ettei kukaan pakota naista sinne hiekkalaatikolle epätoivotun lapsen kanssa.

Miten se voi mennä ohi, jollet sitten ole taas miesv ihakiimassa?

Jaaha, ketjun poistatus alkoi. Johan tässä viidettä sivua asiallista keskustelua ehdittiin käydäkin. Tuhoatko elävässä elämässäkin kaikki keskustelut, joihin liityt?

Totesin biologisen faktan jota naiset tykkäävät muistuttaa esimerkiksi aborttikeskusteluiden yhteydessä.

Naisen keho, naisen päätös.

Noiden mukana tulee vastuu.

Kukaan ei pakota naista hiekkalaatikolle. Ei kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ajatus yhteisistä rahoista on niin kertakaikkisen vieras, että tuntuu hassulta miten jotkut pitävät kys. asetelmaa ihan itsestäänselvyytenä.

Mulla on omat rahani ja avopuolisollani omansa. En näe mitään syytä yhdistää niitä. En tiedä mitä puolisoni tienaa eikä hän sitä mitä minä.

Asuminen ja yhteiset laskut (vakuutukset, sähkö yms.) maksetaan puoliksi ja that's it. Lopuilla molemmat tekevät mitä lystäävät. Kaupassa käydään yhdessä ja vuorotellen, jos toinen käy niin toinen siirtää noin puolet summasta mobile paylla. Tai maksaa seuraavan kauppareissun ostokset.

On tutkittu, että juuri tällaiset liitot, joissa kaikki jaetaan hyvin tarkasti tasan päätyvät todennäköisemmin eroon. En voisi puolestani kuvitellakaan parisuhdetta kuvaamallasi mentaliteetillä.

Emme me jaa tasan, vaan maksamme molemmat ovat kulumme.

Olisi kyllä tosi mielenkiintoista nähdä edes yksi tällainen tutkimus. Eikö parisuhteissa ja avioliitoissa yleisin riidan aihe ole raha?

Jos tienaa saman verran onkin hyvä maksaa puoliksi, muutenhan tuo tasajako ei ole mitenkään reilu peli. Ja minusta tuo tutkimus on olisi ihan looginen jos kovasti on tarve pitää kiinni niistä omista rahoistaan, vaikka yhdessä eletään. Tietynlainen itsekäs ajattelumallihan siellä piilee taustalla. eri 

Millä tavoin ei ole reilu peli, jos molemmat maksavat oman elämänsä eivätkä tienaa samoja summia? Ei ainakaan minulle tarvitse parisuhteessa olemisesta kenenkään maksaa. Kustannan oman elämäni aivan kuten ennen parisuhteen muodostamista, tai suhteen mahdollisesti joskus päättyessä.

Itsekästähän se ei ole vaan päinvastoin. Kummankaan ei tarvitse maksaa toiselle, vaan suhde perustuu taloudellisten seikkojen sijaan rakkauteen ja arvostukseen.

Ei ole reilua eikä järkevää jos opettajana maksaisin saman verran kaikesta kuin yritysjohtajana toimiva mieheni. Hieman hankala elämä kun pitäisi asettaa elämämme minun tulojen mukaan alakanttiin vain koska tasa-arvo,  vaikka voisimme muutoin elää makeasti. Emme laske asioita rahassa, vaan sitä jaetaan yhteiseen elämään ja molemmat maksaa hänelle kuuluvan osansa, joka on mitoitettu tilille tulevaan nettotuloon. En voisi siis olla edes yhdessä mieheni kanssa, jos oletusarvona on, että kumppanit tienaavat saman verran. Minusta tuota laskelmointia ei voi kutsua rakkaudeksi.  

Minä tienaan ja maksan meillä enemmän, itseasiassa lähes kaiken, mutta minä en maksaisi senttiäkään ihmiselle joka sitoo tuolla tavoin rakkauden rahaan. Minun puolisoni ei onneksi ole koskaan ajatellut noin, että maksaminen olisi jotenkin rakkauden ehto ja todiste.

Ei meillä ajatella rahaa. On aivan ilmiselvää, että molemmat maksaa prosentuaalisesti kykyjensä mukaan. Sehän juuri olisi itserakkautta ja itsekkyyttä, että hyvätuloinen kuorisi kermat päältä ajatellen vain itseään ja muu perhe eläisi aivan eri statuksella. Eihän hänkään niitä rahoja hautaansa vie, miksi ei siis antaisi siitä hyvää omalle perheelleen. Miten tuo olisi häneltä itseltään pois? Hänelle pihviä, koska siihen on varaa ja muille hernesoppaa, just. 

Kumpikin tuo saman verran yhteiseen kassaan tai kyse on vain hyväksikäytöstä

Vierailija kirjoitti:

Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan naiselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa. 

Onneksi niitäkin naisia löytyy, joille tämä ei ole ongelma. 

Korjasin vähän kommenttiasi: "Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan naiselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa, jotta hänestä tulee riippuvainen minusta. Jos tarjoan naiselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa, eikä hän tarvitse sitä koska pystyy tarjoamaan sitä itselleen, en häntä huoli, koska miehisyyteni ja maskuliininen egoni kärsii, ja millä muulla tavalla voisin häntä kontrolloida?"

Kukaan ei edelleenkään ole sitä vastaan, että mies tarjoaa taloudellista hyvinvointia ja turvaa, muutenhan velkakierteessä olevat luottotiedottomat miehet olisivat halutuimpia! Kyse on siitä, että TARVITSEEKO nainen tätä, vai pärjääkö mukavasti omillaan, jolloin voitte yhdessä tarjota toisillenne näitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärjistetysti 50-50 jaossa se parempituloinen on itsekäs, pienempituloinen taas epäitsekäs. Yhteisten rahojen taloudessa toisinpäin - se, joka pitää toisen rahoilla elämistä itsestäänselvyytenä on ahne, se joka jakaa mielellään omastaan on joustava. Älytöntä leimata tiettyä järjestelyä itsekkääksi tai epäitsekkääksi. Kaikissa tavoissa toinen hyötyy ja toinen häviää, ja kaikissa tavoissa sitä hyötyvää osapuolta voidaan pitää yhtä perustellusti itsekkäänä.

Saanko kysyä, miten isompituloinen on itsekäs suhteessa, jossa molemmat maksavat omat kulunsa?

Koska kannattaa/vaatii suhteeseen sellaista talouden järjestelyä, joka hyödyttää eniten häntä itseään. Ihan samalla tavoin kuin nämä pienituloisemmat, joiden mukaan avattu kukkaro on joku pyhä rakkauden mittari.

Hyödyttää? Huomaatko, että oma ajattelusi perustuu itsekkyyteen, hyötyyn, häviämiseen, voittamiseen jne? Miten minulta olisi pois, jos rakastamalleni ihmiselle jäisi enemmän omaa rahaa sen takia, että me jaamme yhteist menot puoliksi ja pidämme rahamme erillään? Sittenkö olisi vasta oikeaa rakkautta, jos hän siirtäisi rahaa minun tililleni?

Ainahan joku hyötyy yhdestä talousjärjestelystä enemmän kuin toisesta. Eikö tätä ilmeistä tosiasiaa saa edes mainita olematta itsekäs voittojen ajattelija? Täytyy teeskennellä, että kaikille jää kaikissa järjestelyissä ihan yhtä paljon rahaa eikä kukaan hyödy mistään?

No selvä, mutta tämä lähtökohta tekee kyllä keskustelun hyvin vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan naiselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa. 

Onneksi niitäkin naisia löytyy, joille tämä ei ole ongelma. 

Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan itselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa.

Onneksi niitäkin miehiä löytyy, joille tämä ei ole ongelma.

Minulle ei, raha on vaan rahaa ja ilmankin selvitään. Kovin on täällä itsekkäitä asenteita, yleensä juuri näillä, jotka pitävät tiukasti kiinni omista rahoistaan ja näkevät kumppanit jonkinlaisena uhkana, jotka syövät heidän elintasoaan. N 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Njaa, 37v ikuinen kotiäiti on tuudittautunut tilanteeseen että kaikki on ennallaan myös 10-15v päästä...tai sitten löytää itsensä lähiöstä tukien varassa elelemässä.

samoin ihmetyttää seuraava tapaus, joka on etsinyt 4v oman alan töitä..työnantajathan perinteisesti tykkäävät 4v aukosta cv:ssä, mieluummin vaikka kaupan kassalle ja jatkaa hakemusten lähettelyä

Enpä tiedä, itse rekrytoijana en ihmettelisi neljän vuoden äitiyslomaa. Toki hän on työtön, mutta myös äitiyslomalla, eli ei ihan verrattavissa vain sohvalla makoiluun.

4v on menetetty jo ammatillista osaamista ja kehittymistä paljon.

No, elämässä on muutakin ja paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ammatillinen kehittyminen. Ammatillisesti ehtii kehittyä moneen otteeseen, vaikka olisi 4 vuotta kotona. 

Kyllä. Pitää vaan muistaa että kotona lastenhoitotyössäoleva on oikeutettu palkkaan, eli osaan sen työssäkäyvän tuloista. Todellakin oikeutettu, ja rahaa voi siirtää tililtä tilille niin juttu on selkeä.

Entä kuinka moni näistä "kotona lastenhoitotyössäolevista" suostuisi siihen, että hoitovapaat jaetaan puoliksi? Ensin äiti kotona 9 kk, sitten isä saman ajan (tai 12 kk tai 18 kk riippuen kuinka pitkään lasta halutaan kotona hoitaa)? Veikkaanpa, että hyvin harva, koska he haluavat olla se, joka on kotona lastenhoitotyössäoleva ja elää miehen tuloilla.

Ei välttämättä halua. Monesti se nyt vaan tuuppaa menemään niin, että naisen palkka on alempi, jolloin on taloudellisesti kannatavampaa, ellei pakko, että juuri nainen jää kotiin. Toki moni siitä sitten nauttii, en sitä kiellä. Tosiasia nyt vaan on, että harva mies tarjoutuu jäämään kotiin tai edes miettii tätä vaihtoehtona. Voisi tulla yllätyksenä kuinka moni kotiäiti mielellään voisi mennä aikaisemmin takaisin töihin ja jättää lastenhoidon isälle.

Nainenhan voisi vaikka kouluttautua alalle jossa maksetaan hyvin ja valita itselleen huonommin tienaava mies joka haluaa jäädä kotiin kattoo netflixii lapsukaisen kanssa.

Ja sulla ei selvästi ole kokemusta kotivanhemmuudesta.

Mikä estää? Kouluttautuminen on naisille liian vaikea?

Missä tyhmyyskuplassa oikein elät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Njaa, 37v ikuinen kotiäiti on tuudittautunut tilanteeseen että kaikki on ennallaan myös 10-15v päästä...tai sitten löytää itsensä lähiöstä tukien varassa elelemässä.

samoin ihmetyttää seuraava tapaus, joka on etsinyt 4v oman alan töitä..työnantajathan perinteisesti tykkäävät 4v aukosta cv:ssä, mieluummin vaikka kaupan kassalle ja jatkaa hakemusten lähettelyä

Enpä tiedä, itse rekrytoijana en ihmettelisi neljän vuoden äitiyslomaa. Toki hän on työtön, mutta myös äitiyslomalla, eli ei ihan verrattavissa vain sohvalla makoiluun.

4v on menetetty jo ammatillista osaamista ja kehittymistä paljon.

No, elämässä on muutakin ja paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ammatillinen kehittyminen. Ammatillisesti ehtii kehittyä moneen otteeseen, vaikka olisi 4 vuotta kotona. 

Kyllä. Pitää vaan muistaa että kotona lastenhoitotyössäoleva on oikeutettu palkkaan, eli osaan sen työssäkäyvän tuloista. Todellakin oikeutettu, ja rahaa voi siirtää tililtä tilille niin juttu on selkeä.

Entä kuinka moni näistä "kotona lastenhoitotyössäolevista" suostuisi siihen, että hoitovapaat jaetaan puoliksi? Ensin äiti kotona 9 kk, sitten isä saman ajan (tai 12 kk tai 18 kk riippuen kuinka pitkään lasta halutaan kotona hoitaa)? Veikkaanpa, että hyvin harva, koska he haluavat olla se, joka on kotona lastenhoitotyössäoleva ja elää miehen tuloilla.

VEIKKAAN että aika monikin viettäisi mielummin päivänsä toimistolla jossain mielenkiintoisessa hommassa, kuin hiekkalaatikolla yksivuotiaan kanssa. Ne päivät on aika pitkiä vaikka kuinka sitä lasta rakastaa. Varsinkin jos pitää ammatistaan. Voit puolestasi tietenkin veikkailla ihan mitä vaan.

Onneksi nainen on se joka päättää hankkiiko hän lapsen vai ei.

Ja mies on oman elämänsä objekti, jolle asiat vain tapahtuvat (tai eivät tapahdu)? Eikö tälläkin palstalla ole hehkutettu lukemattomia kertoja, miten hienoa on, kun mies voi päättää haluta niitä lapsia vielä vaikka kuinka vanhana?

Tarkoitukseni oli sanoa ettei kukaan pakota naista sinne hiekkalaatikolle epätoivotun lapsen kanssa.

Miten se voi mennä ohi, jollet sitten ole taas miesv ihakiimassa?

Huoh. Se lapsi ei ole automaattisesti epätoivottu vaikka ei viihtyisikään hiekkalaatikolla. Lapsi kun on sellainen elinikäinen "projekti" ja hiekkalaatikolla istuminen vain promille siitä kaikesta. Joten kyllä, lapseni on kovin toivottu ja rakas, mutta en silti viihsy hiekkalaatikolla hänen kanssaan ja äitiysloma ei ollut auvoista vauvan nuuhkuttelua. Nyt lapsen ollessa neljä vuotias olen oikein onnellinen kun voidaan harrastaa yhdessä, kokkailla, piirrellä ja maalata jne. Äitiys on ihanaa, mutta se ei tarkoita, että _kaikesta_ äitiyteen liittyvästä pitää tykätä tai lapsi ei ole toivottu🙄

Sitten varmaan laskit plussat ja miinukset ja teit päätöksen sen perusteella.

Edelleen sinulla oli myös täysi oikeis hankkia kouluttamaton mies joka ei saa töitä, ja sopia hänen kanssaan koti-isyydestä.

KUKAAN EI PAKOTA NAISIA HIEKKALAATIKOLLE

Paitsi raha. On absurdia ajatella, että olisi oikeus lisääntyä vain jos itse pystyy YKSIN kahden hengen lapsen elättämään, ellei halua istua heikkalaatikolla. Olen eri, mutta itse istuin hammasta purren siellä hiekkalaatikolla juuri siksi, ettei perheemme olisi pärjännyt pelkillä tuloillani. Miehen tuloilla pärjättiin. Joten ei ollut valinnanvaraa kun kuitenkin haluttiin yhdessä lapsi ja siihen oli yhdessä varaa, mutta yksin minulla ei siihen ollut varaa. Eli raha pakottaa naisia hiekkalaatikolle.

Naiset voivat kouluttautua alalle josta maksetaan hyvin, ja voitte hankkia miehen joka ansaitsee vähemmän kuin te.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Njaa, 37v ikuinen kotiäiti on tuudittautunut tilanteeseen että kaikki on ennallaan myös 10-15v päästä...tai sitten löytää itsensä lähiöstä tukien varassa elelemässä.

samoin ihmetyttää seuraava tapaus, joka on etsinyt 4v oman alan töitä..työnantajathan perinteisesti tykkäävät 4v aukosta cv:ssä, mieluummin vaikka kaupan kassalle ja jatkaa hakemusten lähettelyä

Enpä tiedä, itse rekrytoijana en ihmettelisi neljän vuoden äitiyslomaa. Toki hän on työtön, mutta myös äitiyslomalla, eli ei ihan verrattavissa vain sohvalla makoiluun.

4v on menetetty jo ammatillista osaamista ja kehittymistä paljon.

No, elämässä on muutakin ja paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ammatillinen kehittyminen. Ammatillisesti ehtii kehittyä moneen otteeseen, vaikka olisi 4 vuotta kotona. 

Kyllä. Pitää vaan muistaa että kotona lastenhoitotyössäoleva on oikeutettu palkkaan, eli osaan sen työssäkäyvän tuloista. Todellakin oikeutettu, ja rahaa voi siirtää tililtä tilille niin juttu on selkeä.

Entä kuinka moni näistä "kotona lastenhoitotyössäolevista" suostuisi siihen, että hoitovapaat jaetaan puoliksi? Ensin äiti kotona 9 kk, sitten isä saman ajan (tai 12 kk tai 18 kk riippuen kuinka pitkään lasta halutaan kotona hoitaa)? Veikkaanpa, että hyvin harva, koska he haluavat olla se, joka on kotona lastenhoitotyössäoleva ja elää miehen tuloilla.

Ei välttämättä halua. Monesti se nyt vaan tuuppaa menemään niin, että naisen palkka on alempi, jolloin on taloudellisesti kannatavampaa, ellei pakko, että juuri nainen jää kotiin. Toki moni siitä sitten nauttii, en sitä kiellä. Tosiasia nyt vaan on, että harva mies tarjoutuu jäämään kotiin tai edes miettii tätä vaihtoehtona. Voisi tulla yllätyksenä kuinka moni kotiäiti mielellään voisi mennä aikaisemmin takaisin töihin ja jättää lastenhoidon isälle.

Nainenhan voisi vaikka kouluttautua alalle jossa maksetaan hyvin ja valita itselleen huonommin tienaava mies joka haluaa jäädä kotiin kattoo netflixii lapsukaisen kanssa.

Ja sulla ei selvästi ole kokemusta kotivanhemmuudesta.

Mikä estää? Kouluttautuminen on naisille liian vaikea?

Missä tyhmyyskuplassa oikein elät?

Vastaa nyt mikä estää naista kouluttautumasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärjistetysti 50-50 jaossa se parempituloinen on itsekäs, pienempituloinen taas epäitsekäs. Yhteisten rahojen taloudessa toisinpäin - se, joka pitää toisen rahoilla elämistä itsestäänselvyytenä on ahne, se joka jakaa mielellään omastaan on joustava. Älytöntä leimata tiettyä järjestelyä itsekkääksi tai epäitsekkääksi. Kaikissa tavoissa toinen hyötyy ja toinen häviää, ja kaikissa tavoissa sitä hyötyvää osapuolta voidaan pitää yhtä perustellusti itsekkäänä.

Saanko kysyä, miten isompituloinen on itsekäs suhteessa, jossa molemmat maksavat omat kulunsa?

Koska kannattaa/vaatii suhteeseen sellaista talouden järjestelyä, joka hyödyttää eniten häntä itseään. Ihan samalla tavoin kuin nämä pienituloisemmat, joiden mukaan avattu kukkaro on joku pyhä rakkauden mittari.

Hyödyttää? Huomaatko, että oma ajattelusi perustuu itsekkyyteen, hyötyyn, häviämiseen, voittamiseen jne? Miten minulta olisi pois, jos rakastamalleni ihmiselle jäisi enemmän omaa rahaa sen takia, että me jaamme yhteist menot puoliksi ja pidämme rahamme erillään? Sittenkö olisi vasta oikeaa rakkautta, jos hän siirtäisi rahaa minun tililleni?

Saisinko tähän vastauksen, kiitos. Miten minulta on pois, jos rakastamalleni ihmiselle jää enemmän omaa rahaa sen takia, että jaamme yhteiset menot puoliksi ja pidämme rahamme erillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Njaa, 37v ikuinen kotiäiti on tuudittautunut tilanteeseen että kaikki on ennallaan myös 10-15v päästä...tai sitten löytää itsensä lähiöstä tukien varassa elelemässä.

samoin ihmetyttää seuraava tapaus, joka on etsinyt 4v oman alan töitä..työnantajathan perinteisesti tykkäävät 4v aukosta cv:ssä, mieluummin vaikka kaupan kassalle ja jatkaa hakemusten lähettelyä

Enpä tiedä, itse rekrytoijana en ihmettelisi neljän vuoden äitiyslomaa. Toki hän on työtön, mutta myös äitiyslomalla, eli ei ihan verrattavissa vain sohvalla makoiluun.

4v on menetetty jo ammatillista osaamista ja kehittymistä paljon.

No, elämässä on muutakin ja paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ammatillinen kehittyminen. Ammatillisesti ehtii kehittyä moneen otteeseen, vaikka olisi 4 vuotta kotona. 

Kyllä. Pitää vaan muistaa että kotona lastenhoitotyössäoleva on oikeutettu palkkaan, eli osaan sen työssäkäyvän tuloista. Todellakin oikeutettu, ja rahaa voi siirtää tililtä tilille niin juttu on selkeä.

Entä kuinka moni näistä "kotona lastenhoitotyössäolevista" suostuisi siihen, että hoitovapaat jaetaan puoliksi? Ensin äiti kotona 9 kk, sitten isä saman ajan (tai 12 kk tai 18 kk riippuen kuinka pitkään lasta halutaan kotona hoitaa)? Veikkaanpa, että hyvin harva, koska he haluavat olla se, joka on kotona lastenhoitotyössäoleva ja elää miehen tuloilla.

VEIKKAAN että aika monikin viettäisi mielummin päivänsä toimistolla jossain mielenkiintoisessa hommassa, kuin hiekkalaatikolla yksivuotiaan kanssa. Ne päivät on aika pitkiä vaikka kuinka sitä lasta rakastaa. Varsinkin jos pitää ammatistaan. Voit puolestasi tietenkin veikkailla ihan mitä vaan.

Onneksi nainen on se joka päättää hankkiiko hän lapsen vai ei.

Ja mies on oman elämänsä objekti, jolle asiat vain tapahtuvat (tai eivät tapahdu)? Eikö tälläkin palstalla ole hehkutettu lukemattomia kertoja, miten hienoa on, kun mies voi päättää haluta niitä lapsia vielä vaikka kuinka vanhana?

Tarkoitukseni oli sanoa ettei kukaan pakota naista sinne hiekkalaatikolle epätoivotun lapsen kanssa.

Miten se voi mennä ohi, jollet sitten ole taas miesv ihakiimassa?

Jaaha, ketjun poistatus alkoi. Johan tässä viidettä sivua asiallista keskustelua ehdittiin käydäkin. Tuhoatko elävässä elämässäkin kaikki keskustelut, joihin liityt?

Totesin biologisen faktan jota naiset tykkäävät muistuttaa esimerkiksi aborttikeskusteluiden yhteydessä.

Naisen keho, naisen päätös.

Noiden mukana tulee vastuu.

Kukaan ei pakota naista hiekkalaatikolle. Ei kukaan.

Jankuti jankuti. Edelleen, se heikkalaatikolla istuminen tai äitiysloma ylipäätään on todella lyhyt osa sitä lapsen elämää. Joten se, että nainen päättää synnyttää lapsen ei ole sama asia, kun että nainen suostuu istumaan hiekkalaatikolla. Jos nainen tekee yhdessä miehen kanssa päätöksen hankkia lapsia, se ei tarkoita, että nainen suostuu ilomielin tekemään kaikki lapseen liittyvät asiat yksin. Vaikka se biologisesti kuinka tupsahtaa sieltä naisesta ulos, niin se mies voi kyllä istua siellä hiekkalaatikolla. Siihen ei kohtua tarvita. Mutta koska monesti naisilla ei ole varaa jäädä kotiin, taloudellinen tilanne pakottaa naiset välillä vastoin tahtoaan ottamaan kopin tästä osasta lapsen kasvatusta.

Nyt on niin rautalangasta väännettyä, että luulisi paksumpaankin kalloon uppoavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ajatus yhteisistä rahoista on niin kertakaikkisen vieras, että tuntuu hassulta miten jotkut pitävät kys. asetelmaa ihan itsestäänselvyytenä.

Mulla on omat rahani ja avopuolisollani omansa. En näe mitään syytä yhdistää niitä. En tiedä mitä puolisoni tienaa eikä hän sitä mitä minä.

Asuminen ja yhteiset laskut (vakuutukset, sähkö yms.) maksetaan puoliksi ja that's it. Lopuilla molemmat tekevät mitä lystäävät. Kaupassa käydään yhdessä ja vuorotellen, jos toinen käy niin toinen siirtää noin puolet summasta mobile paylla. Tai maksaa seuraavan kauppareissun ostokset.

On tutkittu, että juuri tällaiset liitot, joissa kaikki jaetaan hyvin tarkasti tasan päätyvät todennäköisemmin eroon. En voisi puolestani kuvitellakaan parisuhdetta kuvaamallasi mentaliteetillä.

Emme me jaa tasan, vaan maksamme molemmat ovat kulumme.

Olisi kyllä tosi mielenkiintoista nähdä edes yksi tällainen tutkimus. Eikö parisuhteissa ja avioliitoissa yleisin riidan aihe ole raha?

Jos tienaa saman verran onkin hyvä maksaa puoliksi, muutenhan tuo tasajako ei ole mitenkään reilu peli. Ja minusta tuo tutkimus on olisi ihan looginen jos kovasti on tarve pitää kiinni niistä omista rahoistaan, vaikka yhdessä eletään. Tietynlainen itsekäs ajattelumallihan siellä piilee taustalla. eri 

Millä tavoin ei ole reilu peli, jos molemmat maksavat oman elämänsä eivätkä tienaa samoja summia? Ei ainakaan minulle tarvitse parisuhteessa olemisesta kenenkään maksaa. Kustannan oman elämäni aivan kuten ennen parisuhteen muodostamista, tai suhteen mahdollisesti joskus päättyessä.

Itsekästähän se ei ole vaan päinvastoin. Kummankaan ei tarvitse maksaa toiselle, vaan suhde perustuu taloudellisten seikkojen sijaan rakkauteen ja arvostukseen.

Ei ole reilua eikä järkevää jos opettajana maksaisin saman verran kaikesta kuin yritysjohtajana toimiva mieheni. Hieman hankala elämä kun pitäisi asettaa elämämme minun tulojen mukaan alakanttiin vain koska tasa-arvo,  vaikka voisimme muutoin elää makeasti. Emme laske asioita rahassa, vaan sitä jaetaan yhteiseen elämään ja molemmat maksaa hänelle kuuluvan osansa, joka on mitoitettu tilille tulevaan nettotuloon. En voisi siis olla edes yhdessä mieheni kanssa, jos oletusarvona on, että kumppanit tienaavat saman verran. Minusta tuota laskelmointia ei voi kutsua rakkaudeksi.  

Minä tienaan ja maksan meillä enemmän, itseasiassa lähes kaiken, mutta minä en maksaisi senttiäkään ihmiselle joka sitoo tuolla tavoin rakkauden rahaan. Minun puolisoni ei onneksi ole koskaan ajatellut noin, että maksaminen olisi jotenkin rakkauden ehto ja todiste.

Ei meillä ajatella rahaa. On aivan ilmiselvää, että molemmat maksaa prosentuaalisesti kykyjensä mukaan. Sehän juuri olisi itserakkautta ja itsekkyyttä, että hyvätuloinen kuorisi kermat päältä ajatellen vain itseään ja muu perhe eläisi aivan eri statuksella. Eihän hänkään niitä rahoja hautaansa vie, miksi ei siis antaisi siitä hyvää omalle perheelleen. Miten tuo olisi häneltä itseltään pois? Hänelle pihviä, koska siihen on varaa ja muille hernesoppaa, just. 

Kumpikin tuo saman verran yhteiseen kassaan tai kyse on vain hyväksikäytöstä

No silloin täytyy miehenkin lähteä etsimään perijää tai tj-naista. Nyt se on eron paikka sitten. Olen nyt hyväksikäyttänyt miestäni. Samoin kaikki te muut naiset, joiden mies tienaa teitä moninkertaisesti enemmän, koska ette pysty samaan tulotasoon. Kenenkään ei saa hyötyä senttiäkään, muuten se ei ole aitoa rakkautta. Hyöty on hyötyä ja sillä siisti. Hyöty toisen hyväksi on aina paha. 

Voiko näin tyhmiä ihmisiä oikeasti olla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan naiselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa. 

Onneksi niitäkin naisia löytyy, joille tämä ei ole ongelma. 

Minulle on tärkeää pystyä tarjoamaan itselleni taloudellista hyvinvointia ja turvaa.

Onneksi niitäkin miehiä löytyy, joille tämä ei ole ongelma.

Minulle ei, raha on vaan rahaa ja ilmankin selvitään. Kovin on täällä itsekkäitä asenteita, yleensä juuri näillä, jotka pitävät tiukasti kiinni omista rahoistaan ja näkevät kumppanit jonkinlaisena uhkana, jotka syövät heidän elintasoaan. N 

Ei vaan juuri päinvastoin. Yritän juuri kysyä, että miten se on minulta pois, että on erilliset rahat ja rakastamalleni ihmiselle jää enemmän rahaa kuin jos hän laittaisi sitä minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ajatus yhteisistä rahoista on niin kertakaikkisen vieras, että tuntuu hassulta miten jotkut pitävät kys. asetelmaa ihan itsestäänselvyytenä.

Mulla on omat rahani ja avopuolisollani omansa. En näe mitään syytä yhdistää niitä. En tiedä mitä puolisoni tienaa eikä hän sitä mitä minä.

Asuminen ja yhteiset laskut (vakuutukset, sähkö yms.) maksetaan puoliksi ja that's it. Lopuilla molemmat tekevät mitä lystäävät. Kaupassa käydään yhdessä ja vuorotellen, jos toinen käy niin toinen siirtää noin puolet summasta mobile paylla. Tai maksaa seuraavan kauppareissun ostokset.

On tutkittu, että juuri tällaiset liitot, joissa kaikki jaetaan hyvin tarkasti tasan päätyvät todennäköisemmin eroon. En voisi puolestani kuvitellakaan parisuhdetta kuvaamallasi mentaliteetillä.

Emme me jaa tasan, vaan maksamme molemmat ovat kulumme.

Olisi kyllä tosi mielenkiintoista nähdä edes yksi tällainen tutkimus. Eikö parisuhteissa ja avioliitoissa yleisin riidan aihe ole raha?

Jos tienaa saman verran onkin hyvä maksaa puoliksi, muutenhan tuo tasajako ei ole mitenkään reilu peli. Ja minusta tuo tutkimus on olisi ihan looginen jos kovasti on tarve pitää kiinni niistä omista rahoistaan, vaikka yhdessä eletään. Tietynlainen itsekäs ajattelumallihan siellä piilee taustalla. eri 

Millä tavoin ei ole reilu peli, jos molemmat maksavat oman elämänsä eivätkä tienaa samoja summia? Ei ainakaan minulle tarvitse parisuhteessa olemisesta kenenkään maksaa. Kustannan oman elämäni aivan kuten ennen parisuhteen muodostamista, tai suhteen mahdollisesti joskus päättyessä.

Itsekästähän se ei ole vaan päinvastoin. Kummankaan ei tarvitse maksaa toiselle, vaan suhde perustuu taloudellisten seikkojen sijaan rakkauteen ja arvostukseen.

Ei ole reilua eikä järkevää jos opettajana maksaisin saman verran kaikesta kuin yritysjohtajana toimiva mieheni. Hieman hankala elämä kun pitäisi asettaa elämämme minun tulojen mukaan alakanttiin vain koska tasa-arvo,  vaikka voisimme muutoin elää makeasti. Emme laske asioita rahassa, vaan sitä jaetaan yhteiseen elämään ja molemmat maksaa hänelle kuuluvan osansa, joka on mitoitettu tilille tulevaan nettotuloon. En voisi siis olla edes yhdessä mieheni kanssa, jos oletusarvona on, että kumppanit tienaavat saman verran. Minusta tuota laskelmointia ei voi kutsua rakkaudeksi.  

Minä tienaan ja maksan meillä enemmän, itseasiassa lähes kaiken, mutta minä en maksaisi senttiäkään ihmiselle joka sitoo tuolla tavoin rakkauden rahaan. Minun puolisoni ei onneksi ole koskaan ajatellut noin, että maksaminen olisi jotenkin rakkauden ehto ja todiste.

Ei meillä ajatella rahaa. On aivan ilmiselvää, että molemmat maksaa prosentuaalisesti kykyjensä mukaan. Sehän juuri olisi itserakkautta ja itsekkyyttä, että hyvätuloinen kuorisi kermat päältä ajatellen vain itseään ja muu perhe eläisi aivan eri statuksella. Eihän hänkään niitä rahoja hautaansa vie, miksi ei siis antaisi siitä hyvää omalle perheelleen. Miten tuo olisi häneltä itseltään pois? Hänelle pihviä, koska siihen on varaa ja muille hernesoppaa, just. 

Päinvastoin, sinähän nimenomaan ajattelet rahaa enemmän kuin kukaan muu tässä ketjussa. Olet useammassa kommentissa antanut ymmärtää, että raha on sinulle tärkeä rakkauden merkki ja jos ei toinen anna rahaa hän ei rakasta. Minusta kerrassaan vastenmielinen ajattelutapa.