Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa enää ystäviäni. Tätäkö on nelikymppisten naisten ystävyys?
31.05.2022 |
Pelkkää valitusta ja kurjuutta ja jatkuvaa itsekeskeistä monologia omista vaikeuksista ja ns. "vaikeuksista".
Kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut mitä maailmalla tapahtuu, tai puhumaan kevyistä ja hauskoista asioista, huumorista jne. Huom. olen täysin jo luopunut siitä absurdista toivosta, että kysyisivät mitä minulle kuuluu. Enkä enää edes kaipaa ko. kysymystä, kunhan olisi JOTAIN muuta puhuttavaa kun aina heidän omat samat pohjamudat ja kurjuudet!
Missään baareissa en jaksa käydä enkä juoda alkoholia, semmoista hauskaa en kaipaa, mutta taivas sentään että en enää edes jaksa vastata puhelimeen kun ystävät soittavat, tai tavata heitä, en saa suunvuoroa ja roolini on vain nyökytellä, voivotella ja tsempata, kun ystävät parkuvat (joskus kirjaimellisesti) samoja vanhoja ongelmiaan, jotka ovat pelkkää turhaa marinaa.
Ja kyllä, on mullakin ollut vaikeaa, mutta en ole ottanut tavaksi kaataa kaikkea kuraa -tai siis pelkkää kuraa- kerta toisensa jälkeen ystävien niskaan.
Ystävien tapaamisesta pitäisi kai edes pääsääntöisesti tulla hyvä, kevyt, ilahtunut olo, eikä niin että tunnet itsesi vuodesta toiseen lopen väsyneeksi, ilmaiseksi terapeutiksi!?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Joo, olet varmasti oikeassa, mutta ongelma onkin siinä etten enää jaksa antaa myötätuntoa näihin samoihin ongelmiin, vuosista toisiin.
Ystävyydessä ei pitäisi ajatella hyötyä, mutta oikeasti, jos sinulle soitellaan ja sinua halutaan nähdä vain tarkoituksena saada myötätuntoa ja murheet purettua, ILMAN että sinua vastavuoroisesti kuunnellaan, tai että edes JOSKUS olisi hauskaa, kevyttä ja iloista menoa, niin kauanko sitä jaksaa? Mitä sellaisesta ystävyydestä kuuntelijalle ja myötätunnon antajalle jää? Uupumus, kyllästyminen, ärtymys, väsymys ja masentunut mieli.
Ap
Olet täysin oikeassa. Tuon pitää olla vastavuoroista, ei yksisuuntaista. Ystävä on eri asia kuin terapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maailma masentaa ja latistaa pääosan ihmisistä. Nelikymppisinä jaksetaan vääntää kohti hautaa enää pelkästään kermakakun, siiderin ja valittamisen voimin, muuhun ei yksinkertaisesti ole energiaa.
Ja silti lisäännytään siirtäen sama ongelma seuraaville. Hyi yök.
Ihme tyyppi olet. Olen itsekin nelikymppinen nainen ja omien sydänystävien kanssa jaetaan kyllä kaikki ilot ja surut. Tähän ikään mennessä on ehtinyt tulla vastaan myös niitä vastoinkäymisiä, osalla enemmän, osalla vähemmän. Ystävät seisovat tukena kun on vaikeaa.
Itse en tarvitse mitään päiväkahviseuraa jolle saa jutella vaan pinnallisista muka-positiivisista asioista. Kuulostat inhottavalta ihmiseltä ap.
Tai voisiko käyttäytyä kuin aikuinen ja ennen välien katkaisua yrittää keskustella asiasta näiden ystävien kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Ota tilanne haltuun. Kun ystäväsi soittaa niin ala kertoa itse niitä hauskoja juttuja, ettei mene siihen valitusten kuuntelimiseen. Vaikkei sinun kuulumisiasi kysellä niin sitkeästi vaan kerrot miten ihanaa elämää sinä elät. Ehkä he mykistyvät. Ja kas, et joudukaan kuuntelijan rooliin.