Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olet minusta ihmisenä?
31.05.2022 |
Synnyin perheeseen jossa lapsuuteni ajan äiti sai ainakin kerran viikossa sekopäisiä raivokohtauksia, jolloin saattoi yölläkin alkaa huutamaan täyttä kurkkua ja haukkumaan mun isää.
Isä joi joka ilta olutta (alkoholisti) ja on kuulemma syy äidin pahaan oloon (henkinen väkivalta), mutta äiti ei silti koskaan eronnut isästäni vaikka joka riidan yhteydessä niin uhosi.
Minulla ei koskaan ollut mitään rajoja ja olin jossain mielessä hemmoteltu ainut lapsi.
Minulla oli lapsena vaikeuksia olla luotettava ja kerroin eteenpäin salaisuuksia.
Ukki ja mummo kurittivat minua helposti fyysisesti, pakottivat mummolaan jokapäivä koska en syö kotona mukamas tarpeeksi hyvin tjsp ja mummo on syyttänyt sydänviastaan jopa mua.
Yritin varattua poikaa sillä tavalla, että kerroin yhteiselle ystävälle että olisin tuolle pojalle paljon parempi tyttöystävä ja hän meni kertomaan asiasta yhteiselle ystävällemme joka seurusteli tämän pojan kanssa ja tämä muija raivostui ja tämä oli viimeinen naula arkkuun ja pisti mua kohtaan kiusaamiskampanjan.
Koko ylä-asteen ajan minua on haukuttu sillä nimellä miksi halpoja naisia kutsutaan, on naurettu, mulkoiltu, kuvattu mopotus, uhkailtu väkivallalla .. uhattu työntää pää vessanpönttöön, tönäisty, kerran lyöty jne. Ihmettelen vieläkin että miksei riittänyt se että kun mua lyötiin ja menin häpeissäni itkemään portaiden alle jonka jälkeen olin viikon ajan poissa koulusta niin miksi kiduttamista ei voinut lopettaa siihen, mitä niin pahaa olin tehnyt etteivät he ajatelleet että nyt on aika vetää tähän raja ja lopettaa tämä käytös ?
Ikinä en ole osannut olla stressaamatta, herkkänä ihmisenä otan hirveesti paineita kaikesta ja otin myös sitä kiusaamisesta ja 15v sairastuin ensimmäisen kerran kroonisesti.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas kauheita sukulaisia ja kiusaajia. Sinulle sopii rauhallisempi elämä kuin se aiempi, jossa ei ole ikäviä tyyppejä ja tulevaisuus voi olla positiivinen /neutraali /miellyttävä. Kaikkia tosin vaivaa talousasiat toisinaan. Ajattele että olet hyvä.
Niin yritän tehdä, ajatella että olen hyvä, koska vaikka olen tyrinyt oikein urakalla niin siitä huolimatta tiedän että olen pohjimmiltani hyvä ihminen. Rehellisesti katsottuna. Pystyn myöntämään virheeni, tunnen aidosti empatiaa, haluan ihmisille pääsääntöisesti hyvää. Ja olen kasvanut ulos niistä huonoista tavoista jotka joskus ajoivat minut kiusatuksi, ihmettelen että minkälaiset ihmiset eivät usko henkiseen kasvuun. Sitä en vaan edelleenkään tajua että mikseivät kiusaajat vetäneet toiminnalleen rajoja, miksi mummo tekee ensin niin ettei tiedä edes mistä anteeksi pyytää .. ei myönnä tehneensä mitään väärin ja vasta myöhemmin myöntää tehneensä väärin .. miten vanhempani eivät voineet nähdä miten tuollainen tilanne kotona vaikuttaa lapseen ja eivät olleet edes kiinostuneita tekemään sille mitään
Minut on tuhottu ja minä olen tuhonnut itse itseni. Syytän jopa itseäni siitä, että en onnistunut olemaan stressaamatta ja menetin sen seurauksena terveyden (ihminen on psyykkis fyysinen kokonaisuus) vaikka samaan aikaan tiedän ettei minulla ollut mahdollisuutta toimia toisin, ei minulla lapsena ollut eväitä hallita näitä tilanteita ja luonne kun on mikä on. Jos on tunteellinen, herkkä ja helposti stressaantuva niin sitten on.
Olen ollut jo ilman vuosia perhettä, sukulaisia tai ystäviä. Minulla on todella tyhjä olo :(
Kenelle kirjoitat täällä pitkää, epäselvää tilitystäsi? Tarvitset selvästi vankkaa psykiatrista apua; täällä sitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se pitää alkaa elämässä rallattaa ja nauttia siitä. Aika moni takertuu menneeseen. Ei astu askelta eteen vaan kääntää selkänsä elämälle. Oisko susta vertaistukeen jos näet ja kuulet siitä positiivista palautetta. Hippulat vinkuen ylös ulos ja nauttimaan elämästä. Meit on muitakin joilla on kuralla ollut elämän alku. Mut sit tuliki tovi jonka jälkeen en ole kaiken tän hyvän keskellä kerennyt mennyttä jäädä puremaan...