Mieheni ei pysty näyttämään tunteita

Halusit jämerän miehen, sait jämerän miehen.

Nainen, 21v

Haluan menevän ja jännän miehen!

Nainen, 29v

Haluan jämerän miehen, miksi mies haluaisi vain bailata?

Nainen, 29v

Haluan miehen joka puhuu tunteistaan, miksi miehen pitää olla niin juro?

Eräs 52-vuotias naispuolinen terveydenhuollon ammattilainen oli ollut vuosikymmeniä vastuullisissa ja tarkkuutta vaativissa esimies- ja kliinisissä tehtävissä. Hän hakeutui psykoterapiaan saatuaan voimakkaita sydänoireita, joiden takia hänet oli toimitettu sairaalaan perusteellisiin tutkimuksiin. Jo ennen sydänoireita hän oli kärsinyt voimakkaista kivuista kehon eri osissa ja vaikeasta ihottumasta, joka oli välillä äärimmäisen tuskallinen ja toisinaan täysin oireeton. Mitään selitystä sydänoireille ei kuitenkaan löytynyt. Potilas oli äärimmäisen helpottunut tutkimustuloksista ja valmis selvittämään mahdollisia psyykkisiä syitä oireisiin.

Psykoterapian alkuvaiheessa potilas selitti kaikki oireensa työuupumuksella. Hän oli työskennellyt vuosia yli kestokykynsä. Suureksi lohduksi tilanteessa hän koki miehensä tuen ja rauhoittavan läsnäolon.

Lukuisten keskustelujen jälkeen alkoi paljastua, että hänen tärkeimmäksi tueksi kuvaamansa aviomies oli pahoinpidellyt häntä erittäin raa'asti koko kaksikymmentä vuotta kestäneen avioliiton ajan.

Pitkän aikaa terapiakeskusteluissa potilas oli kuitenkin ollut yhteydessä vain turvalliseen ja lohduttavaan mielikuvaan miehestään. Kaikki nämä aviovuodet hän oli odottanut ja uskonut, että heidän parisuhteensa muuttuisi rakastavaksi.

Potilas oli myös kehittänyt oman kauniin maailman kulttuuriharrastuksistaan, jotka keskittyivät arkkitehtuuriin, musiikkiin ja lohdullisiin runoihin.

-

Dissolta kuulostaa ap:n mies

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt hänen tunteistaan, miten hän itse asian kokee? Voihan olla ettei mikään liikuta, niin ei ole mitään näytettäviä tunteita.

Oliko mies alusta asti samanlainen? Ketään ei joka tapauksessa pysty muuttamaan. Joten sinulla ei liene paljon vaihtoehtoja: hyväksyt miehen sellaisenaan tai eroat.

Perheenperustamisvaiheessa nuo "peruskallio"-tyyppiset jämerämiehet ovat haluttuja. Sitten nainen alkaakin kaipaamaan tunteista puhumista.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli täysin ap:n kuvailema. Ei edes lapsen syntymä herättänyt mitään tunnereaktioita. Eikä kihlaus, ei mikään. Mikään ei tuntunut missään, ei sairaudet yms. mitä vuosien saatossa tuli vastaan.

Yhdessä oltiin 20 vuotta ja naimisissa siitä 18 vuotta, parikymppisinä tavattiin siis.

Nelikymppisenä mies sitten yllättäen lähti, jättäen minut ja lapset, tämäkin tapahtui tunteettomasti ja ilmoituksella.

Psykopaatti. Hoiti pakolliset kuviot pois alta joilla näyttää yhteiskunnassa normaalilta.  Keski-ikäisen erossa ei ole mitään erikoista ja moni eroaa silloin, joten hän myös teki niin ja hankkiutui ylimääräisisä velvoitteista eroon.

Selvä tapaus. Kyse ei pohjimmiltaan ole miehen tunteettomuudesta, puhumattomuudesta tai mistään tuontyyppisestä.

Kyse on siitä, mikä tapahtuu 99% varmuudella jokaisessa parisuhteessa. Puolison naama alkaa kyllästyttämään. Ne samat asiat mitkä nuorena olivat kertakaikkisen ihquja ("hän on niin ihanan rauhallinen ja turvallinen") muuttuvat kertakaikkisen raivostuttavaksi ("miksi hän ei puhu, eikä reagoi mihinkään") ja asiat mitkä hän tekee ovat väärin tehtyjä.

Jos miehesi olisi puhua pulputtava, ja tunteitaan vatvovaa tyyppiä, niin valittaisit nyt kuinka et jaksa olla miehesi tunne-elämän roskalaatikko ja likasanko, ja että kuinka edes joskus kaipaisit kodissasi rauhaa ja hiljaisuutta raskaan työpäivän jälkeen sen ainaisen pälpätyksen sijaan.

Mikä ratkaisuksi? Ensimmäinen vaihtoehto on se että sopeudut tilanteeseen, ja jatkatte kämppäkaveruus-pohjalla kuten noin 80% ikäisistänne pariskunnista tekee. Nykyinen elämänne on ihan jees noinkin, ja kun on se yhteinen asuntolaina ja kesämökkikin, ja lapset. Ei siinä yhdessä olemisessa ja parisuhteessa mitään tunteita ja romantiikkaa tarvita, ne ovat niitä suhteen alkuaikojen juttuja jotka kyllä häipyvät vuosien mittaan kun niille ei ole enää tarvetta. Yliarvostettuja alunperinkin.

Toinen vaihtoehto on se, jos kerran ongelmasi on mielestäsi niin suuri että et voi sen kanssa elää, allekirjoituksin varustetun lomakepaperin toimittaminen käräjäoikeudelle. Simsalabim! Ongelma häipyy elämästäsi samalla ovenavauksella kuin mieskin. Mitään et menetä, koska ettehän te enää muutenkaan puhu mitään, niin nyt vain sitten jaat hiljaisuuden itsesi kanssa. Uutta matoa koukkuun, ja etsimään itsellesi uusi, uljas, tunteitaan näyttävä ja niistä puhuva mies, ja niin ihqu!

Ainakin ensimmäiset pari-kolme vuotta, kunnes kierros alkaa jälleen alusta.

Naisten elämänvaiheista tuossa on kyse.

Eri elämänvaiheissa halutaan erilainen mies.

Kuten yllä:

menomies (17-25v)

jämerämies (perheen perustaminen)

tunteista puhuva mies (kun ruuhkavuodet hellittävät)

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oli täysin ap:n kuvailema. Ei edes lapsen syntymä herättänyt mitään tunnereaktioita. Eikä kihlaus, ei mikään. Mikään ei tuntunut missään, ei sairaudet yms. mitä vuosien saatossa tuli vastaan.

Yhdessä oltiin 20 vuotta ja naimisissa siitä 18 vuotta, parikymppisinä tavattiin siis.

Nelikymppisenä mies sitten yllättäen lähti, jättäen minut ja lapset, tämäkin tapahtui tunteettomasti ja ilmoituksella.

Mikä sai sinut rakastamaan häntä ja haluamaan olla hänen kanssaan vaikka hän oli tuollainen?'

Ihminen joka ei tunteitaan näytä tai niistä puhu yleensä suojelee itseään pitämällä kaiken itsestään itsellään. Toimin itsekin usein näin, koska heikkojen kohtien näyttäminen toisille tekee ihmisestä haavoitettavan, ja antaa lyömäaseet heidän käsiinsä.

Omalle miehelleni kyllä olen puhunut todella paljon asioita, mutta kun tajusin ettei hän ole oikeastaan avannut omia asioitaan minulle, niin lopetin itsekin sen kummemmin kertomasta. Sanoin kyllä että en kerro enää hänelle tunteistani jos hänkään ei halua kertoa minulle. En halua olla suhteessa ainoa joka näyttää heikkoutensa, se tuntuu kuin toinen oikein keräisi informaatiota jota voi sitten käyttää jossain vaiheessa hyväksi. Kyllä se pitää olla että parisuhteessa molemmat avautuva, ei vain toinen. 

Mies vastusti, ja sanoi että kyllä hän kertoo tunteistaan ja asioistaan, hänellä vain ei aina sellaisia ole sen kummemmin. Noh sovitin oman toimintani ja kertomiseni hänen vastaaviin, ja näin on menty monta vuotta. Ikävä kyllä tämä tällainen on myös loitontanut meitä, myös fyysisesti. Kun ei ole henkistä yhteyttä, ei ole fyysistäkään kosketusta, ja sitä myöten taas sänkyhommatkin ovat harventuneet. 

Jos joku tästä suhtteesta lähtee, niin kyllä se on minä, ja mainitsemallasi tavalla, tunteettomasti ja ilmoituksella.

https://www.duodecimlehti.fi/duo95941

Vierailija kirjoitti:

Naisten elämänvaiheista tuossa on kyse.

Eri elämänvaiheissa halutaan erilainen mies.

Kuten yllä:

menomies (17-25v)

jämerämies (perheen perustaminen)

tunteista puhuva mies (kun ruuhkavuodet hellittävät)

Pääpiirteissään noin se on. Hyvin kiteytetty. Kaikissa noissa elämänvaiheissa pitäisi olla myös ajatustenlukija-mies, joka tietäisi telepaattisesti kuukautiskierron vaiheet ja osaisi ennakoida sanomisensa ja tekemisensä sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Naisten elämänvaiheista tuossa on kyse.

Eri elämänvaiheissa halutaan erilainen mies.

Kuten yllä:

menomies (17-25v)

jämerämies (perheen perustaminen)

tunteista puhuva mies (kun ruuhkavuodet hellittävät)

Kyllä ne tunnekyvykkäät on vahvoilla naisten suhteen kaikissa elämänvaiheissa. Sitten kun muut sosiaaliset piirit supistuu ja häly ympärillä vähenee iän myötä, tulee ehkä tarve aiempaa suurempaan henkiseen yhteyteen.

Vierailija kirjoitti:

Noin 17%:lla miehistä on aleksitymia, eli ovat kyvyttömiä tunnistamaan ( kokemaan)  tunteitaan ja ilmaisemaan niitä. Ja sille ei oikein voi tehdä yhtään mitään muuta kuin hyväksyä se, että toinen ei tunne mitään koska ei aivot rekisteröi tunteita eikä välitä niistä informaatiota aivojen niihin osiin joissa ne jalostuvat toiminnaksi.

https://www.duodecimlehti.fi/duo91013

Normaaliväestössä aleksitymian esiintyvyys on tuoreen tutkimuksen mukaan TAS-20-kyselyllä mitattuna 13 % (naisilla 10 % ja miehillä 17  %) (Salminen ym. 1999), ja se on yhteydessä sukupuolen lisäksi alhaiseen koulutustasoon, huonoon sosioekonomiseen asemaan ja jossain määrin myös ikääntymiseen mutta ei siviilisäätyyn

Minun eksäni oli juuri tällainen, kivipatsas. 

Vierailija kirjoitti:

Noin 17%:lla miehistä on aleksitymia, eli ovat kyvyttömiä tunnistamaan ( kokemaan)  tunteitaan ja ilmaisemaan niitä. Ja sille ei oikein voi tehdä yhtään mitään muuta kuin hyväksyä se, että toinen ei tunne mitään koska ei aivot rekisteröi tunteita eikä välitä niistä informaatiota aivojen niihin osiin joissa ne jalostuvat toiminnaksi.

Ja sitten kun mies pystyy lukemaan kasvoilta ja eleistä mikroliikeet niin nainen on pikku paniikissa. Ei tämä maailma tasapaksua kauraa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin 17%:lla miehistä on aleksitymia, eli ovat kyvyttömiä tunnistamaan ( kokemaan)  tunteitaan ja ilmaisemaan niitä. Ja sille ei oikein voi tehdä yhtään mitään muuta kuin hyväksyä se, että toinen ei tunne mitään koska ei aivot rekisteröi tunteita eikä välitä niistä informaatiota aivojen niihin osiin joissa ne jalostuvat toiminnaksi.

https://www.duodecimlehti.fi/duo91013

Normaaliväestössä aleksitymian esiintyvyys on tuoreen tutkimuksen mukaan TAS-20-kyselyllä mitattuna 13 % (naisilla 10 % ja miehillä 17  %) (Salminen ym. 1999), ja se on yhteydessä sukupuolen lisäksi alhaiseen koulutustasoon, huonoon sosioekonomiseen asemaan ja jossain määrin myös ikääntymiseen mutta ei siviilisäätyyn

Minun eksäni oli juuri tällainen, kivipatsas. 

Mutta yhteisöllisyydessä he ovat tärkeitä ylireagoinnin inhibiittoreita. Vähemmän noitarovioita. ps , noitaroviolla poltettiin miehiä. Itseasiassa taisi teloitetuista olla miehiä. Syytilastoa en kerro täällä.

Ismo Leikola tämän puki hyvin sanoiksi: Jos mies näyttää tunteensa ja heikkoutensa, niin naisen aivot on tyyliin: "Wau, nyt meidän suhde on ihan uudella tasolla, kun hän näin avautuu minulle ja osoittaa heikkoutensa! Nythän tämä suhde vasta oikeasti alkaa toimimaan!". Kolme tuntia tästä, kun mennään nukkumaan, niin naisen vartalo ilmoittaa naisen aivoille että : "By the way, tuota hemmetin itkupilliä ei panna sitten enää ikinä! Voit ajatella ihan kuinka haluat, mutta ei todellakaan enää kiinnosta!".

Vaikka tämä on ilmaistu huumorin keinoin, niin ei ole niin pientä pilaa etteikö totta toinen puoli. Kannattaa pitää mielessä ennenkuin alkaa tunteistaan avautumaan ja itkeskelemään naisen olkapäätä vasten...

Vierailija kirjoitti:

Ismo Leikola tämän puki hyvin sanoiksi: Jos mies näyttää tunteensa ja heikkoutensa, niin naisen aivot on tyyliin: "Wau, nyt meidän suhde on ihan uudella tasolla, kun hän näin avautuu minulle ja osoittaa heikkoutensa! Nythän tämä suhde vasta oikeasti alkaa toimimaan!". Kolme tuntia tästä, kun mennään nukkumaan, niin naisen vartalo ilmoittaa naisen aivoille että : "By the way, tuota hemmetin itkupilliä ei panna sitten enää ikinä! Voit ajatella ihan kuinka haluat, mutta ei todellakaan enää kiinnosta!".

Vaikka tämä on ilmaistu huumorin keinoin, niin ei ole niin pientä pilaa etteikö totta toinen puoli. Kannattaa pitää mielessä ennenkuin alkaa tunteistaan avautumaan ja itkeskelemään naisen olkapäätä vasten...

Hän on itselleen kertonut tällaisia. Yleensä tuon fiiiliksen aiheuttaa ihan muu kuin miehen avautuminen tunteista. Tuota kun yleensä seuraa se, että mies alkaa pitää naista äitinään ja terapeuttinaan ja käytös muuttuu sen mukaiseksi. Ja se kyllä iskee sitten jarrut päälle kun sängyssäsi on teini-ikäiseksi taantunut psykiatriseen laitoshoitoon kuuluva hoilhottava.

Olen vähän erimieltä trauman unohtamisesta ja mielestäni traumatunteen vahva vaimeneminen kuuluu  ihmisen perimään jo selviytymissyistä johtuen. Toinen osa on edesmenneiden muistaminen. Siis yhteisöllisyys on hyvin moniprosessinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ismo Leikola tämän puki hyvin sanoiksi: Jos mies näyttää tunteensa ja heikkoutensa, niin naisen aivot on tyyliin: "Wau, nyt meidän suhde on ihan uudella tasolla, kun hän näin avautuu minulle ja osoittaa heikkoutensa! Nythän tämä suhde vasta oikeasti alkaa toimimaan!". Kolme tuntia tästä, kun mennään nukkumaan, niin naisen vartalo ilmoittaa naisen aivoille että : "By the way, tuota hemmetin itkupilliä ei panna sitten enää ikinä! Voit ajatella ihan kuinka haluat, mutta ei todellakaan enää kiinnosta!".

Vaikka tämä on ilmaistu huumorin keinoin, niin ei ole niin pientä pilaa etteikö totta toinen puoli. Kannattaa pitää mielessä ennenkuin alkaa tunteistaan avautumaan ja itkeskelemään naisen olkapäätä vasten...

Hän on itselleen kertonut tällaisia. Yleensä tuon fiiiliksen aiheuttaa ihan muu kuin miehen avautuminen tunteista. Tuota kun yleensä seuraa se, että mies alkaa pitää naista äitinään ja terapeuttinaan ja käytös muuttuu sen mukaiseksi. Ja se kyllä iskee sitten jarrut päälle kun sängyssäsi on teini-ikäiseksi taantunut psykiatriseen laitoshoitoon kuuluva hoilhottava.

Eli, tarinan opetus on se ettei miehen kannata avautua tunteistaan,koska "siitä yleensä seuraa se että mies alkaa pitämään naista äitinään ja terapeuttinaan"? No, juuri näin on tämän ketjun aloittajan mies tehnyt, ei ole avautunut tunteistaan ja ei halua naisensa olevan terapeutti eikä äitinsä korvike. Mikäli oikein ymmärsin, niin ketjun aloittaja ei ole tyytyväinen tilanteeseen. Mitä miehensä siis pitäisi tehdä, avautuako tunteistaan vaiko ei? Jos et avaudu, olet tunnekylmä. Jos avaudut, pidät naistasi terapeuttinasi, ja äitinäsi?

"Teki niin tai teki näin / teki aina väärinpäin"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt hänen tunteistaan, miten hän itse asian kokee? Voihan olla ettei mikään liikuta, niin ei ole mitään näytettäviä tunteita.

Oliko mies alusta asti samanlainen? Ketään ei joka tapauksessa pysty muuttamaan. Joten sinulla ei liene paljon vaihtoehtoja: hyväksyt miehen sellaisenaan tai eroat.

Perheenperustamisvaiheessa nuo "peruskallio"-tyyppiset jämerämiehet ovat haluttuja. Sitten nainen alkaakin kaipaamaan tunteista puhumista.

Miksi mies haluaa "vain olla", miksi on niin tavattoman tärkeätä pitää oma itse erillään elämänkumppanista jos elämänkumppanin on kuitenkin halunnut?

Tätä olen kummastellut koko elämäni.

Mikä ihmeen tarve on näyttää tunteita, jos tunteiden näyttäminen ei ole luonnollista. Osa ihmisistä ei koe luontevaksi osoittaa tunteita näkyvästi ja jos se on ongelma jollekin, niin se on täysin sen toisen ongelma.

Tästä tulee aina valtavat mittasuhteet saava ongelma silloin kun jopa peruskommunikaatio puuttuu.

Minäpä kerron mitä on normaali kommunikaatio ja mistä ihmissuhteissa pitäisi puhua:

"Näin tunnen, näin ajattelen, tätä toivon. Entä sinä?"

Näin yksinkertaista se "tunteista puhuminen" on.