Mitä tyhmää miehesi tekee? Mikä ärsyttää?
Mua ärsyttää, kun mun mies lähtee viihteelle, se vetää sellaset perskännit ettei ole tosikaan.
Seuraava päivä totaalisen pilalla. Usein ei tätä tee, mutta joka kerta kun lähtee baariin, sama juttu.
Eli mieheni ei tiedä rajojaan...
Ärsyttää, mutta eipä voi mitään.
Kommentit (39)
Mieheni saatta esimerkiksi " vitsinä" heittää esim. minusta jotain ihan outoa juttua, jonka vieraat sitten uskovat. Minä saan sitten selitellä. Ja miestä vaan naurattaa.
Esim. jos kompastuu lapsen leluihin, niin potkaisee sen vaan syrjään.. Ei voi viedä paikoilleen..
Tekis mieli lähettää vähäksi aikaa anopille ja sanoa, että kasvatapa poikaasi vähän uudestaan..
Tuijottaa telkkaa ja kaivelee hampaitaan maiskutellen sitä tikkua YÄK!!!!!!!!!! Onneksi on kaks telkkaa, ei tarvii istua samassa huoneessa!
Tässä muutama:
- hitaus. Kun ollaan lähdössä perheen kans (2 lasta) jonnekin, hän ei saa edes itseään valmiiksi siinä ajassa kun olen valmistanut ruoan, syöttänyt lapset, pessyt ja puettanut heidät ja itseni.
- jatkuva työntekeminen. Aina tietokoneella tekemäs työjuttuja, tai sitten vaihtoehtoisesti puhelimessa. Säännöllisesti joka ilta puoleenyöhön saakka. Tämä siis ylipitkän työpäivän jälkeen kotona.
- ei laita tiskejä tiskikoneeseen, vaan jättää tiskipöydälle
- ei ikinä halua suunnitella mitään etukäteen, esim. viikonloppuvierailuja. Sitten vaan lähdetään jos (hänestä) siltä tuntuu.
- sikarinpoltto ja se inhottava haju mikä siitä jää
Hui, en taida enempää laittaa, alkaa jo nyt ärsyttämään tosi paljon...
joka päivä pitää tutkia monta tuntia nettiä ja alan lehtiä, suunnitella uusia armeijoita ja laajennuksia vanhoihin. meillä on pieni asunto ja miehen työpöytä on olkkarissa, ja se on aina ihan kamalan näköinen. mies ei siivoa ikinä askarteluidensa jälkiä vaan tavaraa (maaleja, suteja, veitsiä, liimatuubeja, muovisilppua, pikkusotilaita, pahveja, lippuja ja lappuja) on jatkuvasti n. 20 cm korkuinen epämääräinen kerros koko pöydän laajuudelta. sitten kun tarvitsee tilan esim. maalaamista varten, niin siirtää vaan tavaraa syrjään semmoiselta kämmenen kokoiselta alueesta pöydän reunasta.
mies on luvannut hankkia pyörillä kulkevat laatikostot pöytänsä alle, ja opetella pitämään muut paitsi aivan sillä hetkellä työn alla olevat kamat siellä laatikoissa. nyt se kuvittelee että minä olen niin onnellinen tästä LUPAUKSESTA että se itse asiassa riittää. jos erehdyn mainitsemaan sotkusta niin mies närkästyy: " joo, anna olla, ne laatikot on tulossa!" . mutta ei ne oo.
juuri vastikään hän suunnitteli taas mittavia investointeja uusiin panssarivaunuihin yms. ja oli asiasta innoissaan. minä sanoin että ei käy, että ensin ne laatikot, sitten lisää kamaa. taas mies närkästyi: " kuule, meillä ei nyt tässä tilanteessa oo varaa eikä mulla oo aikaa hankkia niitä laatikoita ihan heti" . aha. paitsi jos käyttäisit vaikka puolet siitä rahasta ja ajasta, jonka nyt harrastukseesi käytät, niiden laatikoiden hankkimiseen niin sulla ois jo maailman hienoin säilytysjärjestelmä saatanan tinasotamiehilles.
Mun mies ei osaa yksinkertaisesti siivota. Jos pyyhkii esim ruokapöydän niin itte pitää mennä rätin kanssa siistimään loppuun.
Muuten hyvä mies, mutta halua joka viikko seksiä, jopa pari kertaa. No onhan se ihan kivaa, mutta itse pärjäisin pari vuosikymmentä ilmankin ja ärsyttää joka ilta odottaa että taasko se tahtoo. Ja siis saan joka kerta orkun, mutta kun homma vaan ei kiinnosta mua yhtään, tiedän montakin paljon nautittavampaa asiaa.
alkaa lääppimään ja hiplamaan. Mua ei _todellakaan_ kiinnosta alkaa hommiin kesken unien, kännisen ja viinalle haisevan miehen kanssa. Sitä paitsi kun kokemuksesta tiedän, että siitä tulis ihan päättymätön akti kun humalassa mies ei edes laukee mut silti pitää yrittää väkisin..
illalla makaa sohvalla, kun lapset on lopultakin menneet nukkumaan ja pääsen lysähtämään nojatuoliin, kaivaa housunlahkeesta sen jormansa ja heiluttelee: Hei kiinnostaisko?
Kauhean sytyttävää.
Mutta muuten ei tartte käskeä kotitöihin ja osaa jopa olla romanttinenkin joskus.
esim. soitin sille aikaisemmin ja sanoi että soittaa parin minuutin päästä uudestaan, no soitti sitten yli tuntia myöhemmin takaisin. miksei voi suoraan sanoa että soitan kun kerkeen, totta kai kun sanotaan että pari minuuttia niin minä ainakin käsitän sen niin että soitetaan enintään parinkymmenen minsan päästä.
Tässä minulta:
- Jos sanoo, että tulee 1 h kuluttua niin voi odotella parin tunnin päästä. " soitan kohta" = tunti vähintään
- Muutenkin jatkuva myöhästely
- Käyttää jatkuvasti sivistyssanoja väärässä yhteydessä tai muistaa sanan väärin
- Muistaa usein myös ihmisten nimet väärin
- Ei koskaan lue ohjeita. Mies harrastaa paria urheilulajia ja käy kilpailuissa monta kertaa vuodessa ja monta kertaa olisi mennyt homma puihin, jollen minä olisi lukenut niitä kilpailun järjestäjien ohjeita.
- Ei pysty suunnittelemaan mitään etukäteen. Ei juuri koskaan esimerkiksi työmatkalla tarkista osoitteita etukäteen, vaan soittelee sitten minulle, että katsotko siitä työpöydältä siitä ja siitä lapusta
- On kova selittelemään ja yrittää selittämällä, usein hyvin uskottavastikin, paikata mokiaan, pitää " valkoisia valheita" anteeksiannettavina (tämä ominaisuus todella arveluttaa minua)
Itse lopetin 15 vuoden tupakoinnin jälkeen kun alkoi lapsia tulla, vieläkin tekee mieli tupakkaa ja voi v kun ärsyttää kun mies joskus haisee tupakalle. :(
Ottaa niin päähän. Itseni tekisi ihan kamalasti mieli tupakkaa vieläkin melkein joka päivä, vaikka en ole polttanut vuosikausiin. Jotenkin ärsyttää se, että ensinnäkin miestä ei kiinnosta, että tekee mulle olon tukalammaksi tupakalle tuoksuessaan (!), ja toisekseen jotenkin ärsyttää yli kaiken se itsekurin puute. Eli siis hän aina sanoo, kuinka ei tahtoisi polttaa, mutta kun tekee mieli... Tekee munkin mieli! Ja tekee mieli tuhatta ja yhtä muutakin asiaa, joita en silti tee. Grrr...
Mua myös ärsyttää se, että mieheni nalkuttaa aika ajoin. Ihmeellistä naputusta sellaisista pikkujutuista, kun jos ajatuksissani olen laittanut tyhjän maidon jääkaappiin tai korvata vessapaperirullan (jotka nyt on siellä vessassa kuitenkin, niin ettei sinne kukaan paperin puutteeseen kuole) tms.
Meilläkin tuo oman ajan käsite on hyvin mielenkiintoinen: miehen mielestä saan omaa aikaa käydessäni ruokaostoksilla Prismassa. Jep jep, todellista laatuaikaa ja shoppailun hekumaa!!
Hän taas ilmoittaa käyvänsä pikaisesti salilla, mutta käykin sitten samaan syssyyn " salaa" pesemässä autonsa ja kaverinsa kanssa kahvilla - ei siis niin, etteikö saisi käydä, mutta voisi sitten reilusti kertoa mihin on menossa ja kauan aikoo viipyä.
Nipottaa himassa vaikkapa pyykkikopassa silitystä odottavista vaatteista (minun, omansa silittää ihan itse), mutta kuitenkin on muissa asioissa yhtä huolimaton: esim. kerää sängyn viereen sekaista sukkien, t-paitojen ja lehtien vuorta, jota on aivan kamala katsella!
tietokoneella, niin tossa pöydällä on sellasta valkosta purua vaikka kuinka ...hyi yök.
Mäkin haluaisin pari kertaa viikossa, vaikka useammin, mies kerran kuukaudessa jos sitäkään : (
Mun mies säilöö sinne tänne likaisia vaatteitaan, koska voi käyttää niitä joskus (ulkotöissä, remppahommissa, retkellä, lenkillä...). Sitten löytyy hikisiä mutuneita vaatemyttyjä sängyn alta, vaunujen tavarakorista, kirjahyllystä, kaapin ja seinän välistä, vaatehuoneen lattialta...
Toinen mikä tulee mieleen on hänen suhtautumisensa mun harrastuksiin ja töihin, on tosi kriittinen kaiken suhteen mitä haluaisin tehdä. Esim. teen töitä osittain julkisuudessa ja se on hänen mielestään tosi arveluttavaa. Olen aktiivinen ja sosiaalinen, osallistun kaikkeen ja haluan olla vaikuttamassa, ja nämä piirteet ovat miehestäni lähes rikollisia. Hassulta näyttää kirjoitettuna, mutta näin se on, ja silti meillä on myös monia yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja viihdymme hyvin yhdessä. ;-)
pakko mainita että sama mies on aiemmin kunnostautunut palstalla ns. " transutakkimiehenä" , siitä ketjusta onneksi vaikenin visusti ;D
Mitäköhän tapahtuisi jos itse ottaisi omaa aikaa samalla tavalla, lapset varmaan huostaanotettais, näkis nälkää ja kulkis ilman vaatteita, ellei sit ne tulisi kanssa niin omatoimisiksi että oppisi jo pienenä hoitamaan kaiken itse.