Siskon häät, en pääse juhlapaikalle ilman kyytiä. Sisko vihainen, kun en ole menossa
Tällainen riita sitten.
Taustaa: meillä on tasan yksi auto. Siskon häät osuivat samalle viikolle jolloin mieheni on työmatkalla tämän auton kanssa. Hän lähtee ajamaan kotiin aikaisintaan samana lauantaina jolloin häät on.
Pääsen 350km päähän kolmen lapsemme kanssa helposti (?) koska junat kulkee. Hotelli on varattu jo. Mutta katselin viikolla tarkemmin Mapsista, että kirkko on kävelymatkan päässä hotellista, mutta juhlapaikka kauempana, eikä sinne mene julkiset. Taksilla matka maksaa jonkin verran.
Erehdyin kysymään että onko heillä kuljetusta kirkolta juhlapaikalle. Siitä hän sitten suuttui. Toisen siskoni auto on täynnä jo omasta perheestään, ja veljemme ei pääse paikalle ollenkaan. Kerroin että on stressaavaa huolehtia tästä ja että en enää haluasi maksaa junaa, hotellia, juhlavaatteita, lahjaa JA taksiakin vielä.
Häihin ei ole kutsuttu meidän puolelta muita kuin vanhempamme ja äidin sisko puolisoineen, ja he tulevat kimppakyydillä 😞
Kakka tilanne, mutta siskon käytös sai minutkin sitten sanomaan että en tule ollenkaan.
Kommentit (127)
Etkö voi kysyä hääparilta, tietävätkö jonkun vieraan joka voisi ottaa teidät kyytiin?
Työmatkoja on erilaisia. Oma puolisoni ajelee satoja kilometrejä jonnekin keskellä korpea sijaitsevaan tehtaaseen, tekee työnsä ja joko ajaa takaisin samana päivänä tai seuraavana, tai milloin homma on hoidettu. Yöpyy missä yöpyy, sen maksaa firma.
Ei todellakaan saa mitään työsuhdeautoa, eikä työnantaja vuokraa mitään autoa hänelle. Jos auto on huollossa, sieltä otetaan sijaisauto että työt saa tehtyä.
Miten tällaisesta voi tulla keskustelunaihe?
Vierailija kirjoitti:
Vuokraa auto!
Ei pysty. Tuntu kurjalta.
Kyllä on saamaton ihminen. Hieno esimerkki lapsilleen. Älä ratkaise ongelmia vaan uikuta kurjuutta jo viikkoja etukäteen.
Ostin kesämökin, moottoriveneen ja maastoauton kun tie mökille on huono. Meni miljoona.
Nyt hamittaa, kun tuo maasturi vie niin paljon dieseliä, etten raaski mennä mökille.
Puitakin pitäisi ostaa saunaan ja takkaan.
Auton saa vuokrattua alle satasella päivä - nyt odotan, että joku vaatii siskoa korvaamaan vuokran, kun ei ole älynnyt järjestää häitään ap:n lähiravintolaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka harmittaa että häät on toisella paikkakunnalla ja tulee kuluja niin ei ole oikein valittaa tai avautua siitä hääparille.
Tämä!
Voi ja saa kysyä, onko yhteiskuljetusta järjestetty. Voi kysyä, ketäköhän muita sinne on tulossa, jotta voi ITSE ottaa heihin yhteyttä ja kysyä yhteiskyytiä. Jos ei kyytiä järjesty, niin ITSE tilaa taksin. Tai jos taksiakaan ei saa, sitten vain sanoo ystävällisesti kiitos kutsusta, emme valitettavasti pääse paikalle, koska emme saa kyytiä järjestymään. Mutta ei todellakaan ole asiallista valittaa juhlien järjestäjälle!
Anoppini ystävällisesti järjesti koko kastejuhlan meidän lapselle. Hän kokkasi ja leipoi kaiken itse. Montakymmentä vierasta. Ihana tunnelmallinen paikka ja ihanat tarjoilut. Eräs toiselta puolelta Suomea kutsuttu lähisukulainen valitti minulle, kun on niin ikävä ajaa pakkasessa 500 km. Uskomattoman idioottimainen möläytys! Olisi itse tarjoutunut valmistamaan kestitykset, niin eipä olisi tarvinnut ajaa! Sääntö: joko tulet tai et, mutta et vaivaa kutsujaa moisilla valituksilla.
Jos sulhasen sukua asuu kyseisellä paikkakunnalla, luulisi että mielellään joku siellä järjestää morsiamen siskon perheelle kyydin juhlapaikalle! Jos ovat normaaleja, mukavia ihmisiä. Soita siskolle, pyydä anteeksi riitaa ja kysy asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matka kirkolta juhlapaikalle on 25km. On kivan näköinen paikka, ilmeisesti hyvin suosittu.
Lapset ei tarvitse turvaistuimia enää, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Nuorimmalla on enää koroke.
Niin kuin aloituksessa sanoin, häihin ei ole kutsuttu muita minulle tuttuja, kuin vanhemmat, äidin sisko ja tämän mies sekä toinen siskoni ja meidän veli. Veli ei pääse, siskon auton täyttää hänen perheensä ja vanhemmat + täti puolisoineen tulee kimppakyydillä.
En tunne miehen sukua, paikkakunnalla ei ole meidän muita sukulaisia, vain sisko. Tuntuu aika kurjalta ajatukselta seistä kirkon edessä pummaamassa kyytejä. Taksi maksaa, eikä ole varma että sellaisen saa heti.
Ja kyllä, mies tekee työmatkoja omalla autolla. Normaalisti pärjätään arjessa mainiosti, ja jos olisi hätätilanne, kutsuisin ambulanssin tai tilaisin sen taksin. Typerä kysymys tuokin.
No nyt tekee työmatkan muilla kulkuneuvoilla. Piste.
Mites se vuokra-auto? Tuntuu kurjalta varmaan sekin....
Niin että mies jättää duunit tekemättä että puoliso pääsee häihin? Toki sitten ei sitä autoa työmatkoihin tarvitse kun potkut tulee.
Ja kuvittele, että jotkut järjestävät häänsä jossain Kreikan saaristossa! Ja silti sukulaiset ja kaverit pystyvät järjestämään tulonsa sinne! Kuvittele, että eräs ystäväni meni naimisiin toiselta mantereelta kotoisin olevan miehen kanssa, ja hänenkin sukulaisensa kykenivöt tulemaan hääjuhlaan. Heillä oli ystäviä monista eri maista, hekin kaikki jotenkin osasivat järjestää itsellen kulkuvälineet päästäkseen paikalle.
Tämä oli sarkasmia vain osittain. Varmaan vieraita jäi myös tulematta pitkän matkan takia. Mutta kukaan ei tietääkseni sen takia, ettei hääpari järjestänyt heidän kyytejään.
Vierailija kirjoitti:
Jos sulhasen sukua asuu kyseisellä paikkakunnalla, luulisi että mielellään joku siellä järjestää morsiamen siskon perheelle kyydin juhlapaikalle! Jos ovat normaaleja, mukavia ihmisiä. Soita siskolle, pyydä anteeksi riitaa ja kysy asiasta.
Apn pitää pyytää anteeksi että kysyi miten juhlapaikalle pääsee ja sitten kysyä vielä uudelleen.
Ihan tosi jos sisko ei ensimmäisellä kerralla osannut vastata, hän ei ole uhrannut yhtään ajatusta sille miten muut pääsee paikalle. Ja tuskin aikoo myöhemminkään uhrata.
Ei kai vuokra-auto vuorokaudeksi paljon maksa? Parempi kuin lähteä junalla ja ajella sitten taksilla siellä.
Vierailija kirjoitti:
Sisko ei pysty ajamaan kahta keikkaa? Ok, whatever. Siinähän raivootte.
Kauankohan tänkin stoorin keksimiseen meni.
Aivan tosissako ehdotat, että morsian kuskaa kirkkovihkimisen ja hääjuhlan välillä vielä siskonsa perheen?
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mä ymmärrän ap:ta. Majoitukset yms. maksavat jo paljon. Raja se on siinäkin, kuinka paljon rahaa laittaa toisen häihin.
Toki, mutta ei silti tarvitse uhriutua ja odottaa, että muut ratkaisevat ongelmasi.
Provohan tämä on muutenkin, ap:n ja penikoiden junalippujen hinnalla vuokraisi kyllä auton. Ei kukaan täysjärkinen ihminen raahaa penikoitaan junalla yli 300 km niin kauan, kun autoja voi vuokrata.
Minä jätän hyvin helposti menemättä juhliin ihan vaan siksi, että ei huvita. Mutta en minä sentään noin typeriä tekosyitä keksi. Siinähän häpäisee itsensä, jos aikuinen ihminen väittää ettei kykene selviämään juhlapaikalle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä sitä miksi siskosi suuttui jo siitä, kun kysyit kuljetuksesta... Mielestäni ihan aiheellinen kysymys, mikäli tietää tilanteenne, ettei sinulla ole autoa.
Ap epäilemättä vinkuu ja uhriutuu aina ja sisko ei enää jaksa.
On pikkuisen vaikeeta elämä joillakin.