Siskon häät, en pääse juhlapaikalle ilman kyytiä. Sisko vihainen, kun en ole menossa
Tällainen riita sitten.
Taustaa: meillä on tasan yksi auto. Siskon häät osuivat samalle viikolle jolloin mieheni on työmatkalla tämän auton kanssa. Hän lähtee ajamaan kotiin aikaisintaan samana lauantaina jolloin häät on.
Pääsen 350km päähän kolmen lapsemme kanssa helposti (?) koska junat kulkee. Hotelli on varattu jo. Mutta katselin viikolla tarkemmin Mapsista, että kirkko on kävelymatkan päässä hotellista, mutta juhlapaikka kauempana, eikä sinne mene julkiset. Taksilla matka maksaa jonkin verran.
Erehdyin kysymään että onko heillä kuljetusta kirkolta juhlapaikalle. Siitä hän sitten suuttui. Toisen siskoni auto on täynnä jo omasta perheestään, ja veljemme ei pääse paikalle ollenkaan. Kerroin että on stressaavaa huolehtia tästä ja että en enää haluasi maksaa junaa, hotellia, juhlavaatteita, lahjaa JA taksiakin vielä.
Häihin ei ole kutsuttu meidän puolelta muita kuin vanhempamme ja äidin sisko puolisoineen, ja he tulevat kimppakyydillä 😞
Kakka tilanne, mutta siskon käytös sai minutkin sitten sanomaan että en tule ollenkaan.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne, mutta ajattele nyt siskoasi. Hänellä on itsellään varmasti isosti rahanmenoa, järjestelyä ja stressiä häiden kanssa. Mieti, miltä kommenttisi stressaavuudesta ja rahanmenosta mahtoi tuntua.
Sopikaa nyt riitanne ja otat vaikka taksin. Välinne voivat tämän takia mennä loppuelämäksenne pilalle, ja etkai sitä halua? Nyt laitat siskon tämän kerran etusijalle, jos häntä rakastat!
Oikeastaan tuo ei ole verrannollista, koska jokainen valitsee itse omien häidensä rahamenon ja stressin. Muiden häät taas ovat lähinnä pakkopullaa.
Ja muutenkin jos yksien häiden järjestäminen stressaa niin paljon, on kyseessä ihan tavattoman kyvytön ihminen. Oikeasti isojenkaan juhlien järjestäminen ei montaa puhelinsoittoa vaadi. Eri asia tietysti, jos ei tiedä mitä haluaa ja kaikkea pitää säätää ja vehdata.
Mä oon sinkkuna majoittanut kotiini tuntemattomia.
Mun ystävä, morsian, oli sanonut mun luo on kaikki aina tervetulleita.
Ennen ystäväni polttareita kutsuin minulle tuntemattomia polttareihin osallineita majoittumaan mun luo.
Meillä oli niin hauskaa, peruuttivat hotellin ja tulivat mun luo silloin, kun oli häät.
Jos ette pääse kenenkään kyytiin, kyllä sun omat sukulaiset menee sen extra 50 km. Tarjoat maksua ! On sun siskosi häät
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko ei pysty ajamaan kahta keikkaa? Ok, whatever. Siinähän raivootte.
Kauankohan tänkin stoorin keksimiseen meni.
Aivan tosissako ehdotat, että morsian kuskaa kirkkovihkimisen ja hääjuhlan välillä vielä siskonsa perheen?
En ole sama, mutta morsiamella oli siis kaksi siskoa. Ei-vihittävä sisko hakisi siis uudella autoreissulla ap:n. Tosin se vuokra-auto ja vain yksi hotelliyö kuulostaa ehdottomasti parhaalta ja myös halvemmalta ratkaisulta.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon sinkkuna majoittanut kotiini tuntemattomia.
Mun ystävä, morsian, oli sanonut mun luo on kaikki aina tervetulleita.Ennen ystäväni polttareita kutsuin minulle tuntemattomia polttareihin osallineita majoittumaan mun luo.
Meillä oli niin hauskaa, peruuttivat hotellin ja tulivat mun luo silloin, kun oli häät.
Jos ette pääse kenenkään kyytiin, kyllä sun omat sukulaiset menee sen extra 50 km. Tarjoat maksua ! On sun siskosi häät
Vau että ihan maksamaan tarjoutua omille sululaisille jotka ei muuten halua ottaa kyytiin. Nuole vielä niiden kengät.
Vierailija kirjoitti:
Työmatkoja on erilaisia. Oma puolisoni ajelee satoja kilometrejä jonnekin keskellä korpea sijaitsevaan tehtaaseen, tekee työnsä ja joko ajaa takaisin samana päivänä tai seuraavana, tai milloin homma on hoidettu. Yöpyy missä yöpyy, sen maksaa firma.
Ei todellakaan saa mitään työsuhdeautoa, eikä työnantaja vuokraa mitään autoa hänelle. Jos auto on huollossa, sieltä otetaan sijaisauto että työt saa tehtyä.
Silloin kun mies oli paljonkin työmatkoilla, niin silloin oli yhteen vaiheeseen niin, että piti ottaa vuokra-auto (firmalla oli jonkin ketjun kanssa sopimus), omaa sai käyttää vain perustelluissa tapauksissa, lähinnä että oli oma meno heti työmatkan jatkona ja tarvitsi siihen oman auton ilman pitkiä edestakaisin ajeluita. Toinen vaihtoehto oli julkiset, mitä mies käyttikin paljon pääkaupunkiseudulla käydessä, ei tarvinnut ruuhkien ja parkkipaikkojen kanssa manailla ja pystyi nukkumaan tai tekemään hommia matkalla, kuten esityksiä, mitä piti perillä pitää. Nykyään nuo on korvattu etäkokouksilla.
Vuokraa auto. Niitä saa halvallakin, kun nykyään yksityiset ihmisetkin vuokraa omia autojaan. Säästyy junaliput ja taksi.
Monta ratkaisua on esitetty jo.
Entäpä mies, miksi lähtee vasta lauantaina ajamaan, voisiko jouduttaa päivällä? Mistä lähtee, voisiko ajaakin juhlapaikalle ja tulla mukaan häihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sulhasen sukua asuu kyseisellä paikkakunnalla, luulisi että mielellään joku siellä järjestää morsiamen siskon perheelle kyydin juhlapaikalle! Jos ovat normaaleja, mukavia ihmisiä. Soita siskolle, pyydä anteeksi riitaa ja kysy asiasta.
Apn pitää pyytää anteeksi että kysyi miten juhlapaikalle pääsee ja sitten kysyä vielä uudelleen.
Ihan tosi jos sisko ei ensimmäisellä kerralla osannut vastata, hän ei ole uhrannut yhtään ajatusta sille miten muut pääsee paikalle. Ja tuskin aikoo myöhemminkään uhrata.
Taksin maksamista enemmän kyllä minua nyppisi tämä siskon asenne. Plus että selvästi muun perheen kanssa on jo käyty keskustelu miten menevät juhlapaikalle, ap jätettiin siitä ulkopuolelle. En ihmettele ettei apta kiinnosta mennä kyseisiin juhliin kun oma perhe tuollainen.
No eiköhän oletus ole ollut että ap:kin menisi paikalle perheineen, eli myös mies tulisi jolloin auto olisi käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon sinkkuna majoittanut kotiini tuntemattomia.
Mun ystävä, morsian, oli sanonut mun luo on kaikki aina tervetulleita.Ennen ystäväni polttareita kutsuin minulle tuntemattomia polttareihin osallineita majoittumaan mun luo.
Meillä oli niin hauskaa, peruuttivat hotellin ja tulivat mun luo silloin, kun oli häät.
Jos ette pääse kenenkään kyytiin, kyllä sun omat sukulaiset menee sen extra 50 km. Tarjoat maksua ! On sun siskosi häät
Vau että ihan maksamaan tarjoutua omille sululaisille jotka ei muuten halua ottaa kyytiin. Nuole vielä niiden kengät.
Meistä kukaan ei tiedä toisen taloudellista tilannetta. Itse luulin yhtä miestä varattomaksi, mieheni oikaisi hänen kuuluvan Suomen rikkaiden joukkoon, kylässä käydessään oli 20 vuotta vanhat toppavaatteet.. Mistä me voimme tietää, mitä se pummattu kyyti, ylimääräisen mutkan kautta tarkoittaa kuskille.
Kun sinä noin kovasti olet sitä mieltä, että sukulaisten on autettava, mitä itse olet tehnyt viimeksi sukuasi auttaessasi.

Naimisiin menevä sisko tietää ettei apn mies ole tulossa. Ilmeisesti tuossa perheessä kukaan ei keskustele keskenään (paitsi ne jotka keskustelee kyytejä keskenään).
Eikö mies voi ajaa juhliin lauantaina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko ei pysty ajamaan kahta keikkaa? Ok, whatever. Siinähän raivootte.
Kauankohan tänkin stoorin keksimiseen meni.
Aivan tosissako ehdotat, että morsian kuskaa kirkkovihkimisen ja hääjuhlan välillä vielä siskonsa perheen?
Luetun ymmärtäminen! Siellä on ap:n toinen sisko vieraana, joka voisi kuskata rämän autottoman siskon lapsineen.

Siis tämän
Miten valmiita te olisitte juhlissa auttamaan ja ottamaan kyytiin ehkä ihan tuntemattomia ihmisiä?
Kirkon pihalla kyytiä kyselevä äiti kolmen (oliko se kolmen?) lapsen kanssa luultavasti vain herättäisi pahennusta, että eikö ole mitään kyytiä itselleen hommannut.
Ja en tiedä teistä muista, mutta ei minun työssä työmatkoista noin vain luisteta tai niistä lähdetä liian aikaisin ilman jotain seuraamuksia.
Onpa kurjaa siskollesi, jollei oma sisko eli sinä tule häihin. Nyt nielet ylpeytesi ja pyydät anteeksi käytöstäsi. Kerrot, että rahasta on tiukkaa ja siksi sinua stressaa. Sitten selvittelet mahdutteko johonkin kyytiin tai otat sen taksin. Ei lähisukulaisen häitä niin paljoa ole, että rahan takia siitä pois jäät. Säästät sitten muulloin arjessa ja esim juhlavaatteet jotkin entiset kaapista tai käytettynä saa myös edullisemmin. Hiukset voit laittaa itse kampaajan sijaan jne. Lahjakaan ei tarvi olla kallis, kunhan vilpittömästi onnittelet ja toivot juhlaparille hyvää. Tärkeintä on läsnäolo ja hyvä asenne, joka nyt näyttää olevan kateissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon sinkkuna majoittanut kotiini tuntemattomia.
Mun ystävä, morsian, oli sanonut mun luo on kaikki aina tervetulleita.Ennen ystäväni polttareita kutsuin minulle tuntemattomia polttareihin osallineita majoittumaan mun luo.
Meillä oli niin hauskaa, peruuttivat hotellin ja tulivat mun luo silloin, kun oli häät.
Jos ette pääse kenenkään kyytiin, kyllä sun omat sukulaiset menee sen extra 50 km. Tarjoat maksua ! On sun siskosi häät
Vau että ihan maksamaan tarjoutua omille sululaisille jotka ei muuten halua ottaa kyytiin. Nuole vielä niiden kengät.
Meistä kukaan ei tiedä toisen taloudellista tilannetta. Itse luulin yhtä miestä varattomaksi, mieheni oikaisi hänen kuuluvan Suomen rikkaiden joukkoon, kylässä käydessään oli 20 vuotta vanhat toppavaatteet.. Mistä me voimme tietää, mitä se pummattu kyyti, ylimääräisen mutkan kautta tarkoittaa kuskille.
Kun sinä noin kovasti olet sitä mieltä, että sukulaisten on autettava, mitä itse olet tehnyt viimeksi sukuasi auttaessasi.
Tietysti omaa perhettä autetaan. Paitsi apn perhe joka jätti apn ulkopuolelle. Miksi niitä pitäisi alkaa vielä anelenaan maksua vastaan ottamaan kyytiin.

En ymmärrä näitä että apn pitäisi pyytää anteeksi. Mitä hänen siis pitäisi?
Jos se lähisukulainen on tärkeä siellä paikalla niin kai sitä olisi suunnitellessa huomioinut että hän pääsee paikalle.
Nyt taisi morsiammen unelma jostain maalaishäistä mennä vieraiden edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon sinkkuna majoittanut kotiini tuntemattomia.
Mun ystävä, morsian, oli sanonut mun luo on kaikki aina tervetulleita.Ennen ystäväni polttareita kutsuin minulle tuntemattomia polttareihin osallineita majoittumaan mun luo.
Meillä oli niin hauskaa, peruuttivat hotellin ja tulivat mun luo silloin, kun oli häät.
Jos ette pääse kenenkään kyytiin, kyllä sun omat sukulaiset menee sen extra 50 km. Tarjoat maksua ! On sun siskosi häät
Vau että ihan maksamaan tarjoutua omille sululaisille jotka ei muuten halua ottaa kyytiin. Nuole vielä niiden kengät.
Meistä kukaan ei tiedä toisen taloudellista tilannetta. Itse luulin yhtä miestä varattomaksi, mieheni oikaisi hänen kuuluvan Suomen rikkaiden joukkoon, kylässä käydessään oli 20 vuotta vanhat toppavaatteet.. Mistä me voimme tietää, mitä se pummattu kyyti, ylimääräisen mutkan kautta tarkoittaa kuskille.
Kun sinä noin kovasti olet sitä mieltä, että sukulaisten on autettava, mitä itse olet tehnyt viimeksi sukuasi auttaessasi.
Tietysti omaa perhettä autetaan. Paitsi apn perhe joka jätti apn ulkopuolelle. Miksi niitä pitäisi alkaa vielä anelenaan maksua vastaan ottamaan kyytiin.
Mutta tuosta tulee matkaa 50 km, lyhyellä matikalla bensa maksaa 0.50 x 6l/100km x 2.5 euroa = 7.5 euroa. Jos sillä sukulaisella on tiukkaa rahasta, ja todella monella on, ei auttaminen ole aina ilo. Otin tuon 6l kulutukseksi, se on enemmän kuin minun relluni syö, mutta huomattavasti vähemmän kuin perheen mersu.
Vierailija kirjoitti:
Matka kirkolta juhlapaikalle on 25km. On kivan näköinen paikka, ilmeisesti hyvin suosittu.
Lapset ei tarvitse turvaistuimia enää, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Nuorimmalla on enää koroke.
Niin kuin aloituksessa sanoin, häihin ei ole kutsuttu muita minulle tuttuja, kuin vanhemmat, äidin sisko ja tämän mies sekä toinen siskoni ja meidän veli. Veli ei pääse, siskon auton täyttää hänen perheensä ja vanhemmat + täti puolisoineen tulee kimppakyydillä.
En tunne miehen sukua, paikkakunnalla ei ole meidän muita sukulaisia, vain sisko. Tuntuu aika kurjalta ajatukselta seistä kirkon edessä pummaamassa kyytejä. Taksi maksaa, eikä ole varma että sellaisen saa heti.
Ja kyllä, mies tekee työmatkoja omalla autolla. Normaalisti pärjätään arjessa mainiosti, ja jos olisi hätätilanne, kutsuisin ambulanssin tai tilaisin sen taksin. Typerä kysymys tuokin.
Veli ei pääse --> lainaa hänen autoa.