Siskon häät, en pääse juhlapaikalle ilman kyytiä. Sisko vihainen, kun en ole menossa
Tällainen riita sitten.
Taustaa: meillä on tasan yksi auto. Siskon häät osuivat samalle viikolle jolloin mieheni on työmatkalla tämän auton kanssa. Hän lähtee ajamaan kotiin aikaisintaan samana lauantaina jolloin häät on.
Pääsen 350km päähän kolmen lapsemme kanssa helposti (?) koska junat kulkee. Hotelli on varattu jo. Mutta katselin viikolla tarkemmin Mapsista, että kirkko on kävelymatkan päässä hotellista, mutta juhlapaikka kauempana, eikä sinne mene julkiset. Taksilla matka maksaa jonkin verran.
Erehdyin kysymään että onko heillä kuljetusta kirkolta juhlapaikalle. Siitä hän sitten suuttui. Toisen siskoni auto on täynnä jo omasta perheestään, ja veljemme ei pääse paikalle ollenkaan. Kerroin että on stressaavaa huolehtia tästä ja että en enää haluasi maksaa junaa, hotellia, juhlavaatteita, lahjaa JA taksiakin vielä.
Häihin ei ole kutsuttu meidän puolelta muita kuin vanhempamme ja äidin sisko puolisoineen, ja he tulevat kimppakyydillä 😞
Kakka tilanne, mutta siskon käytös sai minutkin sitten sanomaan että en tule ollenkaan.
Kommentit (127)
Mies ottaa auton viikoksi työmatkalle?! Miksi ihmeessä? Työnantaja maksaa kulut niin autohan jää kotiin. Mitä vajukkeja täällä taas on!
Miksi tämä taksimatka jatkaisi kamelin selän, kun olit jo valmis maksamaan hotellista, juhlavaatteista ym. mitkä paljon kalliimpia? Onko siskosi reaktio se syy mikset haluakaan mennä?
Kimppakyyti, siis tilataksi- siel on varmaan muitakin ,joilla ei ole kyytiä. Kysytte kirkon ulkopuolella ,kun hääpari on lähtenyt jo kyyteineen.
Onko tämä provo? Siskosi häät ja tuo on suuri ongelma? Ette liene kovin läheisiä.
Vierailija kirjoitti:
Mies ottaa auton viikoksi työmatkalle?! Miksi ihmeessä? Työnantaja maksaa kulut niin autohan jää kotiin. Mitä vajukkeja täällä taas on!
Joissakin työpaikoissa saa käyttää omaa autoa, ja se kannattaa, koska saa verovapaat kilometrikorvaukset. Nämä plus päivärahat takaa sen, että taksiin riittää rahaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ollut häissä missä ei olisi kyytejä järjestetty kirkolta juhlapaikalle. Kuka sellaisia järjestää etenkin jos ei mene julksia?
Ehkä joku voisi tehdä oman sisaren takia poikkeuksen, jos on niin tärkeää saada hänet paikalle.
Helpompi olisi sanoa kun tietäisi miten pitkä matka on juhlapaikalla. Kuten hyvin edellisessä kommentissa sanottiin niin miksi ei voi tehdä kahta kierrosta ja hakea juhlavieraat autolla. Tai onko se matka aivan mahdoton. Yleensähän ne nyt ei niin pitkiä.
Ikävä tilanne, mutta ajattele nyt siskoasi. Hänellä on itsellään varmasti isosti rahanmenoa, järjestelyä ja stressiä häiden kanssa. Mieti, miltä kommenttisi stressaavuudesta ja rahanmenosta mahtoi tuntua.
Sopikaa nyt riitanne ja otat vaikka taksin. Välinne voivat tämän takia mennä loppuelämäksenne pilalle, ja etkai sitä halua? Nyt laitat siskon tämän kerran etusijalle, jos häntä rakastat!
Vierailija kirjoitti:
Kimppakyyti, siis tilataksi- siel on varmaan muitakin ,joilla ei ole kyytiä. Kysytte kirkon ulkopuolella ,kun hääpari on lähtenyt jo kyyteineen.
Sehän se onkin juuri oikea aika alkaa kyytiä miettimään 🤦
Sisko ei pysty ajamaan kahta keikkaa? Ok, whatever. Siinähän raivootte.
Kauankohan tänkin stoorin keksimiseen meni.
Ap, älä menee sinne pilaamaan häiden tunnelmaa. Pysy kotona.
Vierailija kirjoitti:
Siskolla lienee aika paljon muutakin stressattavaa
On tässä stressattavaa minullakin, en ole esimerkiksi löytänyt vielä mistään hoitajaa koiralle, kun kaikki hoitajat on siellä häissä.
Lisäksi minulla on 1-2 viikonloppuvapaata kuukaudessa ja yksi menee siihen, että matkaan yksin lasten kanssa junalla siskon kotipaikkakunnalle ja maksan kahdesta hotelliyöstä. Siihen menee jo melkein 400.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Näille jotka huutelevat että pummaa kyydin muilta kysymys onko teidän vierailla yleensä tarjolla turvaistuimia lapsille? Vai oletatko että ap rahaa lasten kanssa junassa turvaistuimet ja sitten ottaa ne kirkkoon mukaan ja koettaa pummata kyytejä turvaistuimet kainalossa?
Ja vaikka niitä ei tarvitsisi niin harva lienee ajamassa niin että kyytiin mahtuu aikuinen ja kolme lasta ihan ventovieraiden kyytiin en päästäisi pieniä lapsia ilman vanhempia.
Tietty jos esim sisko tai isä pystyisi heittämään kaksi reissua kirkon ja juhlapaikan välillä se voisi olla ratkaisu.
No siinä tapauksessa perheen auto jää kotiin!! Mitä se mies ajelee kolmen tyhjän turvaistuimen kanssa työmatkoja jos on noin rupista keksiä yksi kyyti. Yksi!! Miten tää muija toimii hätätapauksissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ollut häissä missä ei olisi kyytejä järjestetty kirkolta juhlapaikalle. Kuka sellaisia järjestää etenkin jos ei mene julksia?
Ehkä joku voisi tehdä oman sisaren takia poikkeuksen, jos on niin tärkeää saada hänet paikalle.
Niin jos apn sisko alkaa jo kysymyksestä kiukutella niin ei taida apn läsnäolo olla sille tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet tässä se hölmö. Tietenkin maksat sen taksin kirkolta juhlapaikkaan. Tai siis miehesi maksaa, kun vienyt auton?
Mies maksaa, vaikka tarvitsee työmatkallaan autoa?
Mammalogiikalla voi tietysti ajatella noinkin.
Ap ei kertonut olennaisen tärkeää asiaa kommentoinnin kannalta. Kuinka paljon on jonkin verran matka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille jotka huutelevat että pummaa kyydin muilta kysymys onko teidän vierailla yleensä tarjolla turvaistuimia lapsille? Vai oletatko että ap rahaa lasten kanssa junassa turvaistuimet ja sitten ottaa ne kirkkoon mukaan ja koettaa pummata kyytejä turvaistuimet kainalossa?
Ja vaikka niitä ei tarvitsisi niin harva lienee ajamassa niin että kyytiin mahtuu aikuinen ja kolme lasta ihan ventovieraiden kyytiin en päästäisi pieniä lapsia ilman vanhempia.
Tietty jos esim sisko tai isä pystyisi heittämään kaksi reissua kirkon ja juhlapaikan välillä se voisi olla ratkaisu.
No siinä tapauksessa perheen auto jää kotiin!! Mitä se mies ajelee kolmen tyhjän turvaistuimen kanssa työmatkoja jos on noin rupista keksiä yksi kyyti. Yksi!! Miten tää muija toimii hätätapauksissa?
Haluan nähdä sinut raahaamassa pitkänmatkan junassa, hotellilla ja hääpaikalla turvaistuimia mukana.
Millaisen ihmisen kyky ajatella on tuolla tasolla?
Jospa joku sulhasen puolelta voisi ottaa teidät kyytiin? Minä olen ollut vain yksissä häissä joissa on ollut yhteiskuljetus hääpaikalle ja takaisin, koska hääpaikka oli sen verran kaukana. Muutoin on itse hoidettu kyydit kirkolta hääpaikalle, oli se sitten oma auto, taksi tai kimppakyyti. Ei tuon nyt ylitsepääsemätön ongelma luulisi olevan, jos nyt on ongelma ollenkaan.
Olisin olettanut, että mieheni osallistuu häihin, kun kyseessä lähiomainen. Joko anonut syyn olla pois juuri kyseiseltä matkalta tai lähteä kotiin päivää aiemmin. Varmaan sen työmatkan voisi tehdä julkisilla+ taksilla tai vuokra-autolla, mikäli määränpäässä vaaditaan liikkumista.
Outoa kyllä, jos sisaresi tai edes vanhempasi eivät ole valmiita asiaa mitenkään ratkaisemaan. Vanhempien ja sukulaisen kimppakyyti? Eikö tällä sukulaisella ole autoa? Tai vanhemmat/ sisar saa jostakin teille lainattua yhtä autoa käyttöön? Jos e matka ei ole kauhean pitkä juhlapaikalle, joku ajaa hakemaan teitä, kun on ensin vienyt yhden kyydillisen perille?
Kaverin häät, minua tuli hakemaan auto, jossa poltettiin.
Enpä mennyt autoon enkä häihin, ja ykköset säilyivät raikkaana.
Idjits.