Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osuuspankki Rahasti jäseneltä Parinrivin Testamentista 330 Euroa!
Jos ja kun lukutaitosi on numeroiden osalta samaa luokkaa kuin kirjoitustaitosi (tai paremminkin kirjoitustaidottomuutesi), niin mitä lie on mikäkin maksanut. Täysin käsittämätön kirjoitus oletettavasti aikuiselta ihmiseltä. Enpä ole tuollaista vielä aiemmin nähnyt.
Osuuspankki laskutti muutaman rivin testamentista 330 euroa omistaja-asiakkaalta
330 euroa on juristin palkkio reilun tunnin työstä. Vaikuttaa täysin oikealta ajalta tehtävään nähden. Testamentin laatimisessa itse testamentin kirjoittaminen on harvoin työläin vaihe. Enemmän aikaa menee siihen, että keskustelee testamentin teettäjän kanssa ja varmistaa häneltä kaikki oleelliset asiat niin, että testamentti sitten vastaa hänen todellista tahtoaan. Testamentin teettäjä ei välttämättä tajua itse ottaa kaikkia mahdillisuuksia huomioon - vaikka sitä, että ihmiset kuolevat eri järjestyksessä kuin voisi kuvitella. Sitä vartenhan ammattilainen on, että hän selvittää kaikki tällaisetkin mahdollisuudet ja sen, miten niiden vaikutus tulisi ottaa huomioon testamentissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sellaisessa tapauksessa toimitaan, että vainaja on jakamattoman kuolinpesän osakas? Tietääkö joku?
Minulla on juuri tällainen tilanne. Naimaton ja lapseton sisareni kuoli alkuvuodesta. Hän oli myös osakkaana jo yli 10 vuotta sitten kuolleen isäni kuolinpesässä, joka on edelleen jakamatta. Tässä on useita mahdollisia vaihtoehtoja:
1. Jaetaan myös ensimmäisen vainajan (meillä isäni) kuolinpesä samalla kuin jälkimmäisenkin (meillä sisareni).
2. Ensimmäisen vainajan kuolinpesä jätetään edelleen jakamottomaksi, mutta jälkimmäisen vainajan perilliset tulevat siihen osakkaiksi (tai jos he jo ovat osakkaita, muutetaan heidän osuutensa murtoluvut vastaamaan uutta tilannetta).
3. Jaetaan jälkimmäisen vainajan perintö muuten, mutta perinnönjakosopimukseen kirjataan, että vainajan osuus ensimmäisestä kuolinpesästä jätetään vielä jakamatta.
Kiitos sinulle asiallisesta vastauksesta. Helpottava tietää, että edellisen pesän voi jättää jakamattakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....
Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....
Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...
Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!
Tavanomaisella irtaimistolla ei nykyään ole arvoa ja sitä ei tarvitse eritellä perukirjaan.
Tuossa oli puhe koruista. Ja muutenkin, eikö ole arvoa... eli se joka ehtii, saa tyhjentää ns tavanomaisen irtaimiston ja myydä vaikka kirpputorilla? Älä nyt viitsi valehdella....
Miksi sitten pitää vaikka testamentissa jättää se irtaimisto jollekin,, ai niin siksi kun
Ne korut useinmovat rihkama. Joukossa voi olla muutama arvokaskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osuuspankki Rahasti jäseneltä Parinrivin Testamentista 330 Euroa!
Jos ja kun lukutaitosi on numeroiden osalta samaa luokkaa kuin kirjoitustaitosi (tai paremminkin kirjoitustaidottomuutesi), niin mitä lie on mikäkin maksanut. Täysin käsittämätön kirjoitus oletettavasti aikuiselta ihmiseltä. Enpä ole tuollaista vielä aiemmin nähnyt.
En moittisi toisen kirjoitustaitoa, jos itse kirjoittaisin 'mitä lie on mikäkin maksanut'.
Vieläkö löytyy vanhoja tai uusinta perinnön jako kokemuksia?
Miten tilanteet pankkien kanssa? Monet kertovat ongelmista ja viivyttelystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei olisi saanut ottaa koruja, ne olisi pitänyt joko myydä tai jakaa kuten mummo halusi. Meillä kultakorut myytiin ja rahat kuolinpesän tilille jotka myöhemmin jaettiin perillisille. Yhdessä otimme myös irtaimistosta mitä kukin halusi ja loput kierrätys haki pois.
Naapurin melkein ysikymppinen kiva mummo kuoli omassa mökissään täällä Keski-Suomessa. Espoosta tulla pölähti kaukainen sukulainen, joka oli pankionjohtaja. Ikänä ei kertaakaan käynyut mummoa katsomassa kuin vasta kuoleman jälkeen kun kuuli että mummolla oli jotain jäänyt sukan varteen .
Teki vielä jälkeenpäin poliisi-ilmoituksen, että nuo naapurit varmaan käyttäneet hyväksi mummon omaisuutta. Se ilmoitus ei johtanut tietenkään mihinkään mutta pankinjohtaja sais paistua omassa rasvassaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En onneksi ollut itse paikalla mutta sukulaismiehen rouva oli romahtanut perinnönjaossa kuultuaan kuinka paljon veroja ja muita maksuja menee. Vaatinut erttelyt ja laskelmat siinä kaikkien paikallaolijoiden kanssa. Tais ostoslista kutistua.
Olenkohan jo kirjoittanut tämän... no kerrotaan uudestaan, vaikka kaikki osapuolet yhä elävät. Appiukko oli yrittäjä, hänellä on mieheni lisäksi toinenkin lapsi, mieheni isoveli. Appiukko jäi eläkkeelle ja tarjosi ensin langolleni, haluaisiko hän jatkaa appiukon työtä yrittäjänä. Lanko kieltäytyi, mutta mieheni puolestaan suostui, lopetti palkkatyönsä ja teki appiukon kanssa normaalin yrityksen sukupolvenvaihdoksen. Appiukko antoi korvauksena tästä langolleni osakkeita, niin että mieheni saama yritys ja langon saamat osakkeet olivat verojen ym. jälkeen samanarvoiset. Tämä oli tietenkin ihan reilusti tehty ennakkoperinnön jako. No nyt reilu kymmenen vuotta on kulunut ja appiukko tulikin sanomaan miehelleni, että hän ostaa osan mieheni yrityksestä ja lahjoittaa sen langolleni, koska osakkeet ovat tuottaneet paljon heikommin kuin mieheni firma, minkä lanko on kokenut suurena vääryytenä. Siis mieheni on laajentanut firmaa, tehnyt onnistuneita uudistuksia ja se tuottaa paremmin kuin langon ilmeisen surkeasti hoidettu salkku - ja nyt appiukon pitäisi maksaa tästä korvauksia toiselle pojalleen, ja mieheni ottaa veljensä osakkaaksi firmaansa. Olisin itse heittänyt ukon pellolle, mutta mieheni pysyi tyynenä, mitä aluksi ihmettelin. Mieheni sanoi tämän sopivan hyvin, menivät appiukon kanssa pankkiin ja siellä selvisi, että appiukolla ei todellakaan ole varaa ostaa osaa firmasta takaisin, koska sen arvo on noussut niin paljon mieheni omistusaikana. Se siitä sitten ja hyvä, että mies arvasi tämän ja lähti pankkiin, mutta tuo röyhkeys - voi luoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä suosikki lapsi, joka saanut koulutuksen kun koko suvun avulla koulutettiin, on ahnein ja ilkein.
Salaa annettiin ohi verottajalta, jo eläessään tälle, kun rakensi taloa. Ihmeesti se metsän myynti ajoittui tälle ajalle kun isomapaa rahareikää oli.
Vanhempien kuoltua oli perinnonjaon yhteydessä, pesä putsattu, kiinteä omaisuus vain, jonka jakoivat sitten osaneniä myöten, ennakkoperintöa saanut, oli ensimmäisenä ja päällimäisenä osaansa vaatimassa.
Ystäväni on tulos isänsä syrjähypystä ja hänellä on sisaruspuolia isänsä kahdesta avioliitosta. Vanhemmat sisarpuolet olivat tietoisia pikkusiskostaan, mutta nuoremmille ei oltu koskaan kerrottu. Isä oli tunnustanut lapsen ja maksoi elatusmaksut. Ystäväni piti jonkin verran yhteyttä isäänsä, mutta suhde ei ollut läheinen eikä hän isänsä eläessä tavannut muita sukulaisiaan. Kun isä kuoli ja ystäväni olemassaolo paljastui, nuoremmat sisarukset ihastuivat ajatukseen uudesta siskosta ja mm. puoliksi pakottivat ystäväni osallistumaan hautajaisiin. Pitivät yhteyttä hetken, mutta sitten innostus hiipui.
Kun oma isäni kuoli, kysyin ystävältäni neuvoa johonkin perunkirjoitukseen liittyvään asiaan, kun ajattelin hänen juuri käyneen sen läpi ja tietävän. Ystäväni kertoi, että hänelle oli vain kerrottu, että mitään perittävää ei ole tulossa ja siksi hänen on turha odottaa kutsua mihinkään tilaisuuteen allekirjoittamaan mitään. Ei kai yhtä lasta voi vain ohittaa virallisissa dokumenteissa vaikka pesässä ei olisi mitään jaettavaa? Ystäväni ei alkanut riidellä asiasta, mutta olen vielä monen vuodenkin jälkeen aivan tyrmistynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdin olla erittäin onnellisessa avioliitossa vain muutaman vuoden, kun mieheni kuoli. Meillä molemmilla oli lapsia nuoruuden avosuhteista. Kun mies kuoli nopeasti edenneeseen syöpään, hän kirjoitti testamentin jossa hänen itsensä perinnöksi saama sukutorppa, jäi minun hallintaani loppuelämäkseni. Näin hän säästi lapset perintöverolta, ja antoi minulle mahdollisuuden jatkaa elämääni leskiemäntänä paikassa jossa olimme olleet yhdessä onnellisia.
Suruni on ollut suuri, että koko mieheni suku hänen nuorten aikuisten rintaperillisten masinoimana, alkoivat vihakampanjan minua vastaan. Heistä olin suunnilleen ryöstänyt suvun omaisuuden, kun sitä paikkaa ei päästy myymään ja rahoja nuorten käyttöön.
He säästyvät perintöverolta. Olen omin varoin korjannut ja remontoinut paikkoja tuntien vastuuni hallintaoikeudesta, mutta mikään ei auta. He eivät siis jaksaisi odottaa kuolemaani, jonka jälkeen He kyllä saavat myydä kaiken, vieläpä valmiiksi remontoituna. Silloin tulee se perintöverokin heille vasta maksettavaksi.
Tämä vihanpito vain siksi, että olin ollut onnellisessa avioliitossa heidän isänsä kanssa, ja että se oli heidän isänsä joka sattui kuolemaan ensin, on minulle aivan käsittämätön. Eikä mieheni ole enää täällä minua puolustamassa.
Mää oon aina ajatellut, että kieltäydyn perinnöstä, kun vanhemmista aika jättää. Kaksi sisarusta on ja välit ovat kylmät tai no ei ole välejä ollenkaan. Tiedän sen jo etukäteen, että pääsee helpommalla, kun luovuttaa saman tien. Ei kiinnosta rahat eikä talot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osuuspankki Rahasti jäseneltä Parinrivin Testamentista 330 Euroa!
Jos ja kun lukutaitosi on numeroiden osalta samaa luokkaa kuin kirjoitustaitosi (tai paremminkin kirjoitustaidottomuutesi), niin mitä lie on mikäkin maksanut. Täysin käsittämätön kirjoitus oletettavasti aikuiselta ihmiseltä. Enpä ole tuollaista vielä aiemmin nähnyt.
Osuuspankki laskutti muutaman rivin testamentista 330 euroa omistaja-asiakkaalta
330 euroa on juristin palkkio reilun tunnin työstä. Vaikuttaa täysin oikealta ajalta tehtävään nähden. Testamentin laatimisessa itse testamentin kirjoittaminen on harvoin työläin vaihe. Enemmän aikaa menee siihen, että keskustelee testamentin teettäjän kanssa ja varmistaa häneltä kaikki oleellis
Sama hinta vuosia sitten 2 rivin testamentista. Enkä saanut Mitään Neuvoja!
Vierailija kirjoitti:
Tytär halusi äitinsä korut, mikä on ihan ok.
Toki hän olisi voinut jutella veljensä kanssa ennen hakemista. Mutta voihan hän itse sitten jättää korut tai osan niistä veljentyttärille. Veli voi neuvotella.
Ap:n systeri olisi voinut jo mamman elinaikana neuvotella veljen kanssa siitä, miten voisi omastakin puolestaan osallistua mammelin hoitoon.
Veljeni vaimo, uh mikä ihminen. Veljeni siis kuoli, heillä oli avioehto (lapseton liitto) ja tiesin veljeni tehneen testamentin: Jaska saa levyt, tyttäreni saa kaiken muun, Eeva L. ei saa mitään. Tuon testamentin hän oli löytänyt ennen perunkijoitusta, mutta ei tuonut sitä mukanaan k.o. tilaisuuteen. Kieroilullaan tuo Eeva L. sai kaiken muun paitsi mittavan levykokoelman.
Veljeni oli ottanut joustoluotto-lainan isäni kuolinpesän asioiden hoitamiseksi, tuota joustoluottoa hän oli käyttänyt muutaman satasen verran laskujen maksuun. Kuitenkin koko 10 000 euron summa oli kirjattu veljeni kp:n velaksi, perintöverohuijaus! Eeva L. valitti, että hänenkö se luotto pitää maksaa, juu ei, ei sun vaan kuolinpesän. Ja lisäksi isäni kp maksoi veljeni kp:lle, tuon muutaman satasen mikä oli mennyt sähkö- ja muihin laskuihin.
Eeva asustaan nyt kokonaan omistamassaan omakotitalossa turvanaan veljeni useiden kymppitonnien säästöt (ihmettelin tuota joustoluottoa, kun rahaa olisi ollut maksaa isäni laskut), jos ei ole jo kuollut ja hänen lehtolapsensa perinyt kaiken.
Mahtoi olla Eevalla "hyvä" omatunto vai oliko omaatuntoa ollenkaan kun pystyi suoranaisen petoksen tekemään?
Tyttäreni ei nostanut asiasta meteliä joten minäkin olin hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on tulos isänsä syrjähypystä ja hänellä on sisaruspuolia isänsä kahdesta avioliitosta. Vanhemmat sisarpuolet olivat tietoisia pikkusiskostaan, mutta nuoremmille ei oltu koskaan kerrottu. Isä oli tunnustanut lapsen ja maksoi elatusmaksut. Ystäväni piti jonkin verran yhteyttä isäänsä, mutta suhde ei ollut läheinen eikä hän isänsä eläessä tavannut muita sukulaisiaan. Kun isä kuoli ja ystäväni olemassaolo paljastui, nuoremmat sisarukset ihastuivat ajatukseen uudesta siskosta ja mm. puoliksi pakottivat ystäväni osallistumaan hautajaisiin. Pitivät yhteyttä hetken, mutta sitten innostus hiipui.
Kun oma isäni kuoli, kysyin ystävältäni neuvoa johonkin perunkirjoitukseen liittyvään asiaan, kun ajattelin hänen juuri käyneen sen läpi ja tietävän. Ystäväni kertoi, että hänelle oli vain kerrottu, että mitään perittävää ei ole tulossa ja siksi hänen on turha odottaa kutsua mihinkään tilaisuute
Perunkirjoitukseen pitää kutsua ihan jokainen pesän osakas. Jos ystäväsi tapauksesta ei ole tolkuttoman pitkä aika, hän voi pyytää verottajalta kopion perukirjasta. Vuosimäärää en muista, tieto löytynee verottajan sivuilta. Ihan oikeasti hänen kannattaa selvittää asia.
Vierailija kirjoitti:
Mää oon aina ajatellut, että kieltäydyn perinnöstä, kun vanhemmista aika jättää. Kaksi sisarusta on ja välit ovat kylmät tai no ei ole välejä ollenkaan. Tiedän sen jo etukäteen, että pääsee helpommalla, kun luovuttaa saman tien. Ei kiinnosta rahat eikä talot.
Ei tarvitse ottaa turhia huolia.
Tietenkin otat perintösi vastaan. Ei tarvitse edes tavata sisaruksia. Lahjoitat vaikka kodittomille koirille - kyllä rahalla voi tehdä hyviä asioita, vaikkei itse tarvitsisikaan.
Tämähän se. Mummo olisi voinut lahjoittaa korunsa elossa ollessaan lapsenlapsille, mikäli niitä aikoi antaa, ja testamentti olisi pitänyt olla mikäli ei aikonut. Muuten toki raidaamalla korujen hakeminen kyseenalaisen pään touhua myös, mutta eihän lapsenlapsille tosiaan mene mitään lähtökohtaisesti ellei rintaperillinen ole kuollut.