Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Vierailija kirjoitti:
Osuuspankki Rahasti jäseneltä Parinrivin Testamentista 330 Euroa!
Tuo on juristin palkkio 1,5 tunnin (tai vähän sen alle) työstä. Vaikuttaa täysin uskottavalta, että testamentin laatimiseen on mennyt tuon verran. Siihen kun ei kuulu pelkästään testamentin kirjoittaminen. Ensin pitää keskustella asiakkaan kanssa ja selvittää, mitä hän tahtoo, jotta testamentti oikeasti vastaisi sitä. Asiakas ei aina osaa oma-aloitteisesti kertoa kaikkia olennaisia asioita, vaan keskustelussa juristin pitää kysyä niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Mummo todennäköisesti luotti siihen että perilliset tietävät ja kunnioittavat hänen tahtoaan. Ei kannata luottaa - jos on selkeitä toiveita siitä kenen haluaa saavan mitäkin, kannattaa tehdä asianajajan kanssa testamentti. Siinä voi myös yksilöidä esim. ne korut tai muut esineet jotka haluaa antaa jollekulle.
Mummo oli tietysti saita eikä sen takia tehnyt testamenttia saati antanut koruja pois eläessään.
Minä en ymmärrä, miksi mummon pitäisi antaa korunsa jo eläessään pois? Olen itsekin mummo ja mielelläni annan lapsille ja lastenlapsille lahjoja, rahaakin ja autan, mutta haluan pitää omat koruni itse . Niihin liittyy muistoja ja tunnearvoa . Jos niistä tulee tappelu kuolemani jälkeen, niin ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suutuin ukin perinnönjaossa niin verisesti, etten tullut hakemaan mitään tavaraa sittenkään kun pyydettiin. Siis meni tunteisiin koko juttu.
Äitini kuoli nuorena ja minä äidin ainoana elossa olevana lapsena olin perimässä äitini osuuden ukin perinnöstä. Äidin kaksi veljeä ja sisko järjestelivät perinnönjaon ilman minun kuulemista. Näin se meni: Toinen veljistä saa kesämökin, koska hän asuu siellä lähellä, toinen veli ja sisko ottavat huolehtiakseen asunnon myynnin ja saavat pitää rahat, mitä siitä tulee. Minulle oli kaavailtu ikivanha veneen lousku ja tilillä olevaa rahaa reilut 20 000. Minä sanoin, että se ei kyllä sovi. Ensinnäkin sen kesämökin arvo metsineen kaiken logiikan mukaan oli yli 30 000 euroa, jopa 40 000. Toiseksi kun katsoin vastaavien kerrostalo-osakkeiden hintoja, niitä oli myyty 50-60 000 eurolla. Eli millä logiikalla minulle kuului vain reilut 20 000 ja vanha vene. Minua yritettiin puhua ympäri, että kun ei asunto-osaketta hetkessä myydä, niin se pitää vaan perunkirjaan arvioida ja myydä sitten kun sen kaupaksi saa. Ja mökkiä taas eivät halunneet myydä, kun ukki oli niin paljon nähnyt vaivaa sen eteen. Sitten perukirjoituksessa meillä oli riita sen arvosta. Arvioija oli kallistunut siihen, että mökin arvo olisi reilusti alle 30 000. Ihan vedätystä. Sillä hinnalla ei saa mistään kunnon hirsimökkiä hiekkapohjaisen järven rannalta, sähköt, oma kaivo ja autotie perille ja iso tontti. Pesänjaossa ei ollut ilmeisesti mitään muuta intressiä kuin saada jaettua neljään osaan niin, että kaikki on olevinaan saman arvoista, ettei kukaan maksa kenellekään mitään. Edelleen olen sitä mieltä, että sen mökin oikea arvo oli paljon yli 30 000, jopa 40 000 ja minä otin takkiin vähintään kymppitonnin.
Kutsuivat myöhemmin minut katsomaan, mitä tavaraa haluan, että jaetaan yhdessä. En vastannut mitään enkä mennyt. Voi mennä muutama vuosi, etten halua edes nähdä niitä kaksinaamaisia.
Eli kaikki myyntiin, mökistä 30000
Kerrostalokiinteistöstä 50000
Ja puhdasta rahaa. 20000
Jaettavaa tasan 100000
Se 4 osaan niin jokaiselle 25000€
Jäit siis tappiolle 5000€
Ei hyvää päivää. Sinähän olit rintaperillinen ja muut sivuperillisiä. Sinulle olisi kuulunut 100% perinnöstä. Ilmeisesti testamentti määräsi sinut perinnöttömäksi, jolloin sinun lakiosa olisi ollut 50%. Ilmeisesti kirjoitit alle perinnönjakosopimuksen tai jakokirjan. Olisit hankkinut asianajajan, kun et itse ymmärrä mitään. Sinulta kusetettiin kaikki perintö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suutuin ukin perinnönjaossa niin verisesti, etten tullut hakemaan mitään tavaraa sittenkään kun pyydettiin. Siis meni tunteisiin koko juttu.
Äitini kuoli nuorena ja minä äidin ainoana elossa olevana lapsena olin perimässä äitini osuuden ukin perinnöstä. Äidin kaksi veljeä ja sisko järjestelivät perinnönjaon ilman minun kuulemista. Näin se meni: Toinen veljistä saa kesämökin, koska hän asuu siellä lähellä, toinen veli ja sisko ottavat huolehtiakseen asunnon myynnin ja saavat pitää rahat, mitä siitä tulee. Minulle oli kaavailtu ikivanha veneen lousku ja tilillä olevaa rahaa reilut 20 000. Minä sanoin, että se ei kyllä sovi. Ensinnäkin sen kesämökin arvo metsineen kaiken logiikan mukaan oli yli 30 000 euroa, jopa 40 000. Toiseksi kun katsoin vastaavien kerrostalo-osakkeiden hintoja, niitä oli myyty 50-60 000 eurolla. Eli millä logiikalla minulle kuului vain reilut 20 000 ja vanha vene. Minua yritettiin puhua ympäri, että kun ei asunto-osaketta hetkessä myydä, niin se pitää vaan perunkirjaan arvioida ja myydä sitten kun sen kaupaksi saa. Ja mökkiä taas eivät halunneet myydä, kun ukki oli niin paljon nähnyt vaivaa sen eteen. Sitten perukirjoituksessa meillä oli riita sen arvosta. Arvioija oli kallistunut siihen, että mökin arvo olisi reilusti alle 30 000. Ihan vedätystä. Sillä hinnalla ei saa mistään kunnon hirsimökkiä hiekkapohjaisen järven rannalta, sähköt, oma kaivo ja autotie perille ja iso tontti. Pesänjaossa ei ollut ilmeisesti mitään muuta intressiä kuin saada jaettua neljään osaan niin, että kaikki on olevinaan saman arvoista, ettei kukaan maksa kenellekään mitään. Edelleen olen sitä mieltä, että sen mökin oikea arvo oli paljon yli 30 000, jopa 40 000 ja minä otin takkiin vähintään kymppitonnin.
Kutsuivat myöhemmin minut katsomaan, mitä tavaraa haluan, että jaetaan yhdessä. En vastannut mitään enkä mennyt. Voi mennä muutama vuosi, etten halua edes nähdä niitä kaksinaamaisia.
Eli kaikki myyntiin, mökistä 30000
Kerrostalokiinteistöstä 50000
Ja puhdasta rahaa. 20000
Jaettavaa tasan 100000
Se 4 osaan niin jokaiselle 25000€
Jäit siis tappiolle 5000€Ei hyvää päivää. Sinähän olit rintaperillinen ja muut sivuperillisiä. Sinulle olisi kuulunut 100% perinnöstä. Ilmeisesti testamentti määräsi sinut perinnöttömäksi, jolloin sinun lakiosa olisi ollut 50%. Ilmeisesti kirjoitit alle perinnönjakosopimuksen tai jakokirjan. Olisit hankkinut asianajajan, kun et itse ymmärrä mitään. Sinulta kusetettiin kaikki perintö.
Mitä ihmettä höpötät. Totta kai äidin veli ja sisaret ovat ukin rintaperillisiä aivan kuten (kuolleen) äidin sijaan tullut tytär. Lopeta virheellisten 'neuvojen' jakaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juristin koulutuksella 330€ puolentoistatunnin työstä ei ole paljon, vertaa vaikka parturiin joka vartin hiustenleikkuusta veloittaa 34€. Parturiksi voi alkaa, mutta juristiksi pitää opiskella viitisen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Lunastettiin sukulaistalo markkinahintaan ja kaikki saivat osuutensa.Miehen veli oli havitellut samaa ilmaiseksi itselleen ja taitaa sitä edelleenkin.Tulee tästä mieleen vanha sanonta:kyty kyynä kynnyksellä.
Jotkut eivät vaan luovuta ikinä ja pitävät itseään enemmän sukuun kuuluvana.Odottavat toisen väistymistä,peräti kuolemaakin.Ehkä kytyllä on ahne taustajoukko tukemassa yrityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teetin pankin lakinaisella testamentin nelisen vuotta sitten. Ja silloin se maksoi 700 euroa. Nyt varmaan lähemmäs tonnin.
Eikös niitä huomioitu sitten pesänselvityksessä ennakkoperintönä...? pitää aina pitää puolensa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut tietää että appivanhemmat ovat testamentissaan vaimolleni (heidän ainoa lapsi) määränneet että minulal ei ole avio-oikeutta omaisuuteen minkä vaimoni heiltä perii.
Olen 25 vuotta elättänyt hänet koska hän on ollut sairas eikä työelämässä kerennyt olla kuin muutaman vuoden. Ja lapsemme myös joka nyt on jo aikuinen.
Nyt siis jos hän perii jotain ja jos hän kuolee ennen minua, en saa yhtään mitään. Heillä on talo maaseudulal jossa asuvat, metsää, osakeyksiö Helsingissä.
Miksi sinun pitäisi saada appivanhempiesi omaisuutta? Jos vaimosi kuolee ennen sinua, lapsenne perii isovanhemmiltaan tullutta omaisuutta.
Juttu on niin että elätin heidän tytärätään yli 20 vuotta eikä itselleni ole jäänyt mitään säästöä. Asia olisi ollut aivan toine jos vaimoni olisi ollut työelämässä mutta ei ollut 20 vuoteen. Tosin asunto on meidän yhteinen mutta jotain vanhuuden turvaksi sitä kuitenkin haluaisi muuta kuin asunnon.
Ei vaimosi vanhemmat ole siitä sinulle velkaa. Puolison elatusvelvollisuus on tietoinen riski, kun avioliittoon astelee.
En ole voinut ottaa avioeroa juuri vaimon sairauksien takia ja rahaa palaa häne lääkkeisiin ja lääkärimenoihin, suurin osa sellaisia joita Kela ei edes korvaa.
Lisäksi olen auttanut appivanhempia myös talonsa remppaamisessa ja mökin rakentamisessa.
Miten niin et ole voinut ottaa avioeroa? Kukaan ei sitä estä, eikä mikään pykälä kiellä. Todennäköisesti vaimosi ja appivanhempasikin sitä olisivat toivoneet mieluimmin kuin tällaista "miestä", joka ruinaa palkkaa sairaan vaimonsa "kulujen maksamisesta" vuosikymmenten jälkeen katkerana.
Kaikki varmaan ymmärtävät, mitä tällä voimisella tarkoitetaan. Toisilla myös moraali estää joitain tekoja.
Ei tuossa minusta katkeruutta ole, onpahan pohdintaa mahdollisesta tulevaisuudesta. Mitä väliä sillä on, mitä synkkinä hetkinä pohtii, kun teot ovat kuitenkin näyttäneet, että vastuu kannetaan.
Harva tosiasiassa valitsisi sen, että oma, huolehtiva mies olisi jo ajat sitten lähtenyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen saanut tietää että appivanhemmat ovat testamentissaan vaimolleni (heidän ainoa lapsi) määränneet että minulal ei ole avio-oikeutta omaisuuteen minkä vaimoni heiltä perii.
Olen 25 vuotta elättänyt hänet koska hän on ollut sairas eikä työelämässä kerennyt olla kuin muutaman vuoden. Ja lapsemme myös joka nyt on jo aikuinen.
Nyt siis jos hän perii jotain ja jos hän kuolee ennen minua, en saa yhtään mitään. Heillä on talo maaseudulal jossa asuvat, metsää, osakeyksiö Helsingissä.
Miksi sinun pitäisi saada appivanhempiesi omaisuutta? Jos vaimosi kuolee ennen sinua, lapsenne perii isovanhemmiltaan tullutta omaisuutta.
Juttu on niin että elätin heidän tytärätään yli 20 vuotta eikä itselleni ole jäänyt mitään säästöä. Asia olisi ollut aivan toine jos vaimoni olisi ollut työelämässä mutta ei ollut 20 vuoteen. Tosin asunto on meidän yhteinen mutta jotain vanhuuden turvaksi sitä kuitenkin haluaisi muuta kuin asunnon.
Ei vaimosi vanhemmat ole siitä sinulle velkaa. Puolison elatusvelvollisuus on tietoinen riski, kun avioliittoon astelee.
En ole voinut ottaa avioeroa juuri vaimon sairauksien takia ja rahaa palaa häne lääkkeisiin ja lääkärimenoihin, suurin osa sellaisia joita Kela ei edes korvaa.
Lisäksi olen auttanut appivanhempia myös talonsa remppaamisessa ja mökin rakentamisessa.
Miten niin et ole voinut ottaa avioeroa? Kukaan ei sitä estä, eikä mikään pykälä kiellä. Todennäköisesti vaimosi ja appivanhempasikin sitä olisivat toivoneet mieluimmin kuin tällaista "miestä", joka ruinaa palkkaa sairaan vaimonsa "kulujen maksamisesta" vuosikymmenten jälkeen katkerana.
Kaikki varmaan ymmärtävät, mitä tällä voimisella tarkoitetaan. Toisilla myös moraali estää joitain tekoja.
Ei tuossa minusta katkeruutta ole, onpahan pohdintaa mahdollisesta tulevaisuudesta. Mitä väliä sillä on, mitä synkkinä hetkinä pohtii, kun teot ovat kuitenkin näyttäneet, että vastuu kannetaan.
Harva tosiasiassa valitsisi sen, että oma, huolehtiva mies olisi jo ajat sitten lähtenyt.
Mikään ei estä avioeroa, jos on onneton. Tietenkin siitä voi tulla taloudellisia kuluja, mutta yleensä sekin kääntyy voiton puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla män enämpi perinneveroa kuin koko perinteen arvo.
Parempi tonni juristille oikein tehdystä testamentista kuin koko perintö kankkulan kaivoon kun tampiot sähläävät jälkikäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Mummo todennäköisesti luotti siihen että perilliset tietävät ja kunnioittavat hänen tahtoaan. Ei kannata luottaa - jos on selkeitä toiveita siitä kenen haluaa saavan mitäkin, kannattaa tehdä asianajajan kanssa testamentti. Siinä voi myös yksilöidä esim. ne korut tai muut esineet jotka haluaa antaa jollekulle.
Mummo oli tietysti saita eikä sen takia tehnyt testamenttia saati antanut koruja pois eläessään.
Minä en ymmärrä, miksi mummon pitäisi antaa korunsa jo eläessään pois? Olen itsekin mummo ja mielelläni annan lapsille ja lastenlapsille lahjoja, rahaakin ja autan, mutta haluan pitää omat koruni itse . Niihin liittyy muistoja ja tunnearvoa . Jos niistä tulee tappelu kuolemani jälkeen, niin ei voi mitään.
Syy oli aiemmasta viestistä ilmennyt mummon halu että tietty koru menee tietylle henkilölle.
Tuo on mahdollista vain lahjoittamalla suoraan käteen eläessään tai määräämällä kirjallisesti testamentilla.
EI ole mahdollista suulisella höpinällä.
Vierailija kirjoitti:
Parempi tonni juristille oikein tehdystä testamentista kuin koko perintö kankkulan kaivoon kun tampiot sähläävät jälkikäteen.
Konmari, kuolinsiivous ja ylimääräiset mökit, autot jne pois, kun on vielä elossa.
Jaoimme juuri veljeni kanssa isämme perinnön. Kaikki meni 50/50 niin kuin pitikin ihan lain mukaan. Mutta veljeni ei ole tehnyt töitä varmaan 30 vuoteen vaan on aina elänyt muitten rahoilla (ei minun), kun on siinä manipuloiden onnistunut muita höynäyttämään. Nyt hän sai isämme koko elämänsä ajan kerryttämät pienestä omaisuudesta n. 60000 euroa ja nyt hänellä on taas reilusti mitä tuhlata jatkuvaan reissailuun ja leuhkia naamakirjassa kuinka Finnairin ykkösluokat ja lounget on niiiin ihania. Ja edelleen kuitenkin Kelasta pukkaa perusrahat samaan aikaan.
Tekee isäni puolesta jotenkin vaan pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Teetin pankin lakinaisella testamentin nelisen vuotta sitten. Ja silloin se maksoi 700 euroa. Nyt varmaan lähemmäs tonnin.
Minun testamenttini maksoi pienessä helsinkiläisessä lakitoimistossa 240 euroa. Olin itse kirjoittanut sen valmiiksi, juristilla oli vain yksi täsmentävä kysymys ja sitten hän kirjoitti sen puhtaaksi "lakikielellä". Hintaan sisältyi käynti toimistossa, jossa allekirjoitin paperin ja todistajina olivat kaksi toimiston juristia.
Vierailija kirjoitti:
Äidin suvussa kävi niin, että isoisä kuoli ja eno peri valtaosan, kun kyseessä oli maa- ja metsätila ja olihan tämä ainoa poika. Muut saivat kesämökkitontit. Eno lopetti saman tien viljelyn. Eikä siinä muuten mitä, mutta nyt 35 vuotta myöhemmin valittaa siskoilleen, että hän ei saanut kotoa mitään. Vieläkö ne mökkitontitkin olisi pitänyt jäädä hänelle?
Eikö sille enolle voisi kertoa, mitä hän on saanut. Meillä setä teki saman homman, sai maat ja vielä jotain lisämaata valtiolta ja sitten lopetti viljelyn, oli muutaman vuoden taksiautoilijana ja kauppiaana , mutta alkoholistelu vei voiton ja lopuksi vielä myi maat ja ryyppäsi rahat. Itkeskeli myöhemmin, ettei saanut käydä kouluja, kuten muut sisarukset. Olisi saanut, muttei halunnut,
Lunastettiin sukulaistalo markkinahintaan ja kaikki saivat osuutensa.Miehen veli oli havitellut samaa ilmaiseksi itselleen ja taitaa sitä edelleenkin.Tulee tästä mieleen vanha sanonta:kyty kyynä kynnyksellä.