Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Vaarini kuoli kolmisen vuotta sitten, eikä perintöä juurikaan jäänyt jäljelle, parilla pankkitilillä olevat rahat menivät hautajaiskuluihin. Äitini, vaarin toisen avioliiton esikoinen, oli hoitanut vaarin asioita monta kymmentä vuotta. Vaarilla oli yhteensä neljä lasta, tytär ja poika ensimmäisestä avioliitosta ja kaksi tytärtä toisesta. Ensimmäisen avioliiton jälkikasvut eivät olleet pitäneet yhteyttä vuosikymmeniin, tytär saattoi satunnaisesti soitella, mutta pojan olinpaikasta ei ollut mitään tietoa.
Heidän allekirjoituksensa kuitenkin tarviin perunkirjoihin ja yrittivät rohmuta perintöä, vaikka ei sinne tilille jäänyt kuin ehkä yksi hassu kymppi. Sekin jäi sinne, kun sen saaminen olisi käynyt liian vaikeaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaarini kuoli kolmisen vuotta sitten, eikä perintöä juurikaan jäänyt jäljelle, parilla pankkitilillä olevat rahat menivät hautajaiskuluihin. Äitini, vaarin toisen avioliiton esikoinen, oli hoitanut vaarin asioita monta kymmentä vuotta. Vaarilla oli yhteensä neljä lasta, tytär ja poika ensimmäisestä avioliitosta ja kaksi tytärtä toisesta. Ensimmäisen avioliiton jälkikasvut eivät olleet pitäneet yhteyttä vuosikymmeniin, tytär saattoi satunnaisesti soitella, mutta pojan olinpaikasta ei ollut mitään tietoa.
Heidän allekirjoituksensa kuitenkin tarviin perunkirjoihin ja yrittivät rohmuta perintöä, vaikka ei sinne tilille jäänyt kuin ehkä yksi hassu kymppi. Sekin jäi sinne, kun sen saaminen olisi käynyt liian vaikeaksi.
Mitä perintöä he yrittivät rohmuta, kun sitä ei ollut? Heille olisi kuulunut osuutensa isän perinnöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP jatkaa... Kyseessä ei siis todellakaan ollut mitenkään arvokkaat korut. Ihan normaalit kultakorut vain: kaulaketjuja, sormuksia, rannerenkaita... Niistä olisi riittänyt kaikille tytöille.
Ja jos mielestänne oli ok, että mummon tytär vei kaikki, niin eikös niistä olisi puolet pitänyt antaa mummon pojalle??Kukaan ei voi mennä perinnönjaon yli.
Perikunnan OSAKKAAT päättävät sopimusjaossa keskenään jaon ihan miten haluavat.
Eli jos tuossa nyt oli tytär ja poika niin he saavat sopia keskenään mitä kumpainenkin ottaa. Ei pidä jakaa jokaista omaisuuslajia tasan, vaikka jakaisivatkin arvoa 50/50.
Juuri näin. Ei tämä ole mikään "mielestänne OK"-fiilistelyasia.
Perikunnan osakkaat omistavat yhdessä kaiken pesän omaisuuden. He aivan vapaasti päättävät miten jakavat keskenään ja jos joku sitten haluaa jaossa saamansa antaa lahjana jollekin niin se on hänen oma asiansa.
Kukaan pesän ulkopuolinen ei omista pesän tavaroista tai omaisuuserietä yhtään mitään. Vaikka vainaja olisi lupaillut, puhunut, käskenyt, vihjaillut mitä tahansa muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitnehän tällainen tilanne menisi?
Keskenään naimisissa olevista vanhemmista toinen kuolee.
Perittäväksi jää kahdelle lapselle rahaa, ja asunto. Velkaa ei ole ollenkaan.
Leski haluaa (ja saa toki) jäädä asuntoon lesken oikeudella asumaan loppuiäkseen.
Jos perintö jaetaan tuolloin ensimmäisen vanhemman kuollessa, niin joutuuko lapset maksamaan perintöveron myös tuosta asunnosta jota eivät saa itselleen koska leskellä on hallintaoikeus? Vai maksetaanko perintövero vain rahasta joka jaetaan tuolloin?
Tuntuu todella typerältä että saatu perintöraha menisi perintöveroon siitä peritystä rahasta ja asunnosta jota ei kuitenkaan voi itse käyttää eikä sitä voi myydä.
Eli tavallaan ei saakaan ekan vanhemman kuollessa perintöä ollenkaan, vain perintöveron.
Entä jos pesä jätetään jakamatta tuolloin, ja jaetaan vasta kun leskikin on kuollut? Joutuuko silloin maksamaan perintöveron heti?
Meillä kävi juuri täsmälleen näin. Isältä jäi rahaa juuri sen verran, että perintöverot sain maksettua. Äiti jatkoi asumistaan asunnossa, joka siirtyi kuolinpesän omistukseen (jonka osakkaita olimme me sisarukset). Ilman muuta äiti sai asua kotonaan, siitä ei ollut mitään riitaa. Samoin kuolinpesälle siirtyi kesämökki, jota käytimme täysin entiseen tapaan. Mikään ei siis muuttunut, paitsi että jouduimme maksamaan aika paljon perintöveroa. Vasta äidin kuoleman jälkeen molempien kuolinpesät jaettiin.
Ja tästä seurasikin mielenkiintoinen prosessi, kun sisareni kyttäsi aivan kaikkea, mitä tein: mitä tavaroita heitin pois kun siivosin äidin asuntoa, kumpi saa mitäkin taidelasia ja tauluja, keksi omia sääntöjään tyyliin että jos minä myyn jonkun minulle jaetun taulun, hänen pitää saada myyntihinnasta puolet. Kaikki huipentui lopulta katkeraan tilitykseen siitä, miten minua oltiin suosittu (suosimisesta olisi ollut aikaa valittaa ja keskustella 25 vuotta) ja olin saanut etuja - jotka ovat olleet täysin lainmukaisia eikä mitenkään häneltä pois. Väitti minua ahneeksi, mitä olen ihmetellyt ja mistä olen ollut tosi pahoillani. Ihmisistä tulee esille pikkumaisia ja ikäviä piirteitä kun rahoista on kyse.
Teidän tilanteestanne en tiedä, mutta en minä ainakaan pysty sanomaan vanhemmilleni että he ovat suosineet sisarustani koko elämämme ajan. Tai siis olen sanponut, mutta tämä ei pidä paikkaansa heidän mielestään. Eli minun on ihan turha asiasta puhua heidän kanssaan kun ovat nyt elossa, sillä se on jo tehty, mutta suosimista ei ole myönnetty. Kysynkin nyt että eikö nämä esimerkit ole suosimista?
-Toinen lapsista saa harrastaa mitä haluaa, ja hänelle maksetaan kymppitonneja harrastuksesta samalla kun toinen ei saa harrastaa.
-Toiselle lapselle ostetaan auto, toiselle ei
-Toisen lapsen asumista maksetaan, ihan kuukausittain, vuokraa, bensarahaa, rahaa extrajuttuihin elämässä, kuten matkoihin, ja kalleimpiin kodinlaitteisiin, ja merrkivaatteisiin. Toiselle ei
-Toisen lapsen asuntolaina taataan moneen otteeseen, toisen ei
-Toisen lapsen asuntoa remontoidaan kymmenillä tuhnasilla, toisen ei.
-Toisen asuntolainoja maksetaan (toki niin ettei jälkiä jää) ja hänelle maksetaan itseaiheutetun työttömyyden ajlta elinkustannuksia, toisen ei
-Toisen lapsen lapset hoidetaan ilmaiseksi 43päivää ja yötä viikossa ,ja niille ostetaan kaikki mitä keksivät pyytää, toisen ei.
Vanhempiemme kuollessa minusta tulee esiin varmasti todella pikkumaisia piirteitä, ja tulen väittämään sisarustani ahneeksi, mikäli hän kokee että hänellä on vanhempiemme pieneen perinnöksi jäämiseen mitään oikeutta.
Pidä huoli, että kaikki mahdollinen kirjataan ennakkoperinnässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitnehän tällainen tilanne menisi?
Keskenään naimisissa olevista vanhemmista toinen kuolee.
Perittäväksi jää kahdelle lapselle rahaa, ja asunto. Velkaa ei ole ollenkaan.
Leski haluaa (ja saa toki) jäädä asuntoon lesken oikeudella asumaan loppuiäkseen.
Jos perintö jaetaan tuolloin ensimmäisen vanhemman kuollessa, niin joutuuko lapset maksamaan perintöveron myös tuosta asunnosta jota eivät saa itselleen koska leskellä on hallintaoikeus? Vai maksetaanko perintövero vain rahasta joka jaetaan tuolloin?
Tuntuu todella typerältä että saatu perintöraha menisi perintöveroon siitä peritystä rahasta ja asunnosta jota ei kuitenkaan voi itse käyttää eikä sitä voi myydä.
Eli tavallaan ei saakaan ekan vanhemman kuollessa perintöä ollenkaan, vain perintöveron.
Entä jos pesä jätetään jakamatta tuolloin, ja jaetaan vasta kun leskikin on kuollut? Joutuuko silloin maksamaan perintöveron heti?
Meillä kävi juuri täsmälleen näin. Isältä jäi rahaa juuri sen verran, että perintöverot sain maksettua. Äiti jatkoi asumistaan asunnossa, joka siirtyi kuolinpesän omistukseen (jonka osakkaita olimme me sisarukset). Ilman muuta äiti sai asua kotonaan, siitä ei ollut mitään riitaa. Samoin kuolinpesälle siirtyi kesämökki, jota käytimme täysin entiseen tapaan. Mikään ei siis muuttunut, paitsi että jouduimme maksamaan aika paljon perintöveroa. Vasta äidin kuoleman jälkeen molempien kuolinpesät jaettiin.
Ja tästä seurasikin mielenkiintoinen prosessi, kun sisareni kyttäsi aivan kaikkea, mitä tein: mitä tavaroita heitin pois kun siivosin äidin asuntoa, kumpi saa mitäkin taidelasia ja tauluja, keksi omia sääntöjään tyyliin että jos minä myyn jonkun minulle jaetun taulun, hänen pitää saada myyntihinnasta puolet. Kaikki huipentui lopulta katkeraan tilitykseen siitä, miten minua oltiin suosittu (suosimisesta olisi ollut aikaa valittaa ja keskustella 25 vuotta) ja olin saanut etuja - jotka ovat olleet täysin lainmukaisia eikä mitenkään häneltä pois. Väitti minua ahneeksi, mitä olen ihmetellyt ja mistä olen ollut tosi pahoillani. Ihmisistä tulee esille pikkumaisia ja ikäviä piirteitä kun rahoista on kyse.
Teidän tilanteestanne en tiedä, mutta en minä ainakaan pysty sanomaan vanhemmilleni että he ovat suosineet sisarustani koko elämämme ajan. Tai siis olen sanponut, mutta tämä ei pidä paikkaansa heidän mielestään. Eli minun on ihan turha asiasta puhua heidän kanssaan kun ovat nyt elossa, sillä se on jo tehty, mutta suosimista ei ole myönnetty. Kysynkin nyt että eikö nämä esimerkit ole suosimista?
-Toinen lapsista saa harrastaa mitä haluaa, ja hänelle maksetaan kymppitonneja harrastuksesta samalla kun toinen ei saa harrastaa.
-Toiselle lapselle ostetaan auto, toiselle ei
-Toisen lapsen asumista maksetaan, ihan kuukausittain, vuokraa, bensarahaa, rahaa extrajuttuihin elämässä, kuten matkoihin, ja kalleimpiin kodinlaitteisiin, ja merrkivaatteisiin. Toiselle ei
-Toisen lapsen asuntolaina taataan moneen otteeseen, toisen ei
-Toisen lapsen asuntoa remontoidaan kymmenillä tuhnasilla, toisen ei.
-Toisen asuntolainoja maksetaan (toki niin ettei jälkiä jää) ja hänelle maksetaan itseaiheutetun työttömyyden ajlta elinkustannuksia, toisen ei
-Toisen lapsen lapset hoidetaan ilmaiseksi 43päivää ja yötä viikossa ,ja niille ostetaan kaikki mitä keksivät pyytää, toisen ei.
Vanhempiemme kuollessa minusta tulee esiin varmasti todella pikkumaisia piirteitä, ja tulen väittämään sisarustani ahneeksi, mikäli hän kokee että hänellä on vanhempiemme pieneen perinnöksi jäämiseen mitään oikeutta.
Pidä huoli, että kaikki mahdollinen kirjataan ennakkoperinnässä.
. . .ennakkoperinnöksi. . .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kirjoitti:
äiti kuoli 2 vuotta sitten tupakan aiheuttamiin massiivisiin syöpäkasvaimiin.
sanottiin heti ettei ole mitään tehtävissä.
sovittiin että saan hänen ja sen miehen omistaman kerrostalon 60k arvo.
niiden 200k jäisi hänen miehelleen. 2 viikon päästä kuolinkellot soi
ja ukko oliki tehny testamentin jossa hän saa molemmat talot
ja mulle ei tulisi mitään. sinne meni omaisuus mutta pitäkööt sen.
ei ole itselleni kovin iso raha.
Tuohan nyt ei voi pitää paikkaansa.
kyllä on totta. kyllä olisin ollut oikeutettu osaan muttei vaan jaksanu koko asiaa yhtään lähteä ajamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kirjoitti:
äiti kuoli 2 vuotta sitten tupakan aiheuttamiin massiivisiin syöpäkasvaimiin.
sanottiin heti ettei ole mitään tehtävissä.
sovittiin että saan hänen ja sen miehen omistaman kerrostalon 60k arvo.
niiden 200k jäisi hänen miehelleen. 2 viikon päästä kuolinkellot soi
ja ukko oliki tehny testamentin jossa hän saa molemmat talot
ja mulle ei tulisi mitään. sinne meni omaisuus mutta pitäkööt sen.
ei ole itselleni kovin iso raha.
Lakiosaan olisit ollut oikeutettu, jos olisit vaatinut.
joo, en halunnut mitään äitiltäni, jäin vaan katkeraksi kaikesta mitä
hän oli tehnyt aikanaan. sielläpä mätänee. en mennyt edes hautajaisiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtavaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kirjoitti:
äiti kuoli 2 vuotta sitten tupakan aiheuttamiin massiivisiin syöpäkasvaimiin.
sanottiin heti ettei ole mitään tehtävissä.
sovittiin että saan hänen ja sen miehen omistaman kerrostalon 60k arvo.
niiden 200k jäisi hänen miehelleen. 2 viikon päästä kuolinkellot soi
ja ukko oliki tehny testamentin jossa hän saa molemmat talot
ja mulle ei tulisi mitään. sinne meni omaisuus mutta pitäkööt sen.
ei ole itselleni kovin iso raha.
Lakiosaan olisit ollut oikeutettu, jos olisit vaatinut.
joo, en halunnut mitään äitiltäni, jäin vaan katkeraksi kaikesta mitä
hän oli tehnyt aikanaan. sielläpä mätänee. en mennyt edes hautajaisiin
Et halunnut mitään ja valitat täällä ettet saanut mitään?
Se oli aivan 100% sinun oma valintasi ettet vaatinut lakiosaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekisi mieli linkata tämä ketju isälleni, joka ei kuulemma aio tehdä testamenttia, koska "kyllä asiat saadaan sovittua ilmankin". Hänellä on useita kiinteistöjä (oma koti, pari sijoitusasuntoa ja kesämökki), taidetta, suvussa kulkeneita perintökalleuksia ja niin edelleen.
Tuleeko teille perillisille sitten riitaa?
Ei tarvitse kuin yhden ahneen perillisen niin riitahan siitä tulee kun hänet koitetaan laittaa aisoihin. Tai kuten omassa suvussani kun mummuni kuoli niin yksi hänen miniöistään alkoi jo kertoa mitä hän haluaa perinnöksi. Siis henkilö joka ei peri ja jolla ei ole osaa eikä arpaa perikunnan asioihin. Puhumattakaan jos on monimutkaisia uusperhekuvioita ja siellä ehkä vielä näitä ihmisiä jotka eivät tunne perintökaarta. Aina kannattaa tehdä testamentti.
Ei tarvitse edes ahnetta perillistä. Jopa ei perilliset saattavat sotkeutua asiaan. Eihän se mihinkään johda, mutta turhaa työtä ja vaivaa saattaa tulla. Sekä tietenkin riitoja. Toisaalta tällaiset ihmiset ovat yleensä valmiiksi riidoissa jo kaikkien kanssa.
Olen ollut mukana parissa perinnönjaossa, joissa on tullut aika mellee asiaankuulumattomien henkilöiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekisi mieli linkata tämä ketju isälleni, joka ei kuulemma aio tehdä testamenttia, koska "kyllä asiat saadaan sovittua ilmankin". Hänellä on useita kiinteistöjä (oma koti, pari sijoitusasuntoa ja kesämökki), taidetta, suvussa kulkeneita perintökalleuksia ja niin edelleen.
Tuleeko teille perillisille sitten riitaa?
Ei tarvitse kuin yhden ahneen perillisen niin riitahan siitä tulee kun hänet koitetaan laittaa aisoihin. Tai kuten omassa suvussani kun mummuni kuoli niin yksi hänen miniöistään alkoi jo kertoa mitä hän haluaa perinnöksi. Siis henkilö joka ei peri ja jolla ei ole osaa eikä arpaa perikunnan asioihin. Puhumattakaan jos on monimutkaisia uusperhekuvioita ja siellä ehkä vielä näitä ihmisiä jotka eivät tunne perintökaarta. Aina kannattaa tehdä testamentti.
Ei tarvitse edes ahnetta perillistä. Jopa ei perilliset saattavat sotkeutua asiaan. Eihän se mihinkään johda, mutta turhaa työtä ja vaivaa saattaa tulla. Sekä tietenkin riitoja. Toisaalta tällaiset ihmiset ovat yleensä valmiiksi riidoissa jo kaikkien kanssa.
Olen ollut mukana parissa perinnönjaossa, joissa on tullut aika mellee asiaankuulumattomien henkilöiden takia.
Perunkirjoitukseen eikä jakokokoukseen ole mitään asiaa muilla kuin pesän osakkailla. Miksi ette heittäneet näitä päsmäröiviä puolisoita sun muita ulos sieltä?
Toki nämä uuvatit voivat tehdä paljon hallaa jo kokousten valmisteluvaiheissa, pahimmillaan omasta päästään keksimiensä "lakien" jankkaamisella.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa kirjoitti:
äiti kuoli 2 vuotta sitten tupakan aiheuttamiin massiivisiin syöpäkasvaimiin.
sanottiin heti ettei ole mitään tehtävissä.
sovittiin että saan hänen ja sen miehen omistaman kerrostalon 60k arvo.
niiden 200k jäisi hänen miehelleen. 2 viikon päästä kuolinkellot soi
ja ukko oliki tehny testamentin jossa hän saa molemmat talot
ja mulle ei tulisi mitään. sinne meni omaisuus mutta pitäkööt sen.
ei ole itselleni kovin iso raha.
Lakiosaan olisit ollut oikeutettu, jos olisit vaatinut.
joo, en halunnut mitään äitiltäni, jäin vaan katkeraksi kaikesta mitä
hän oli tehnyt aikanaan. sielläpä mätänee. en mennyt edes hautajaisiin
Et halunnut mitään ja valitat täällä ettet saanut mitään?
Se oli aivan 100% sinun oma valintasi ettet vaatinut lakiosaasi.
no ei valittanut. kerroin vain miten asia meni kohdallani.
toki on vieläki aikaa riitauttaa asia 5 vuotta kun on aikaa mutta
äiti oli mikä oli niin eipä taida jaksaa. nukuhan rauhassa vaan, jäi perintöä
tai ei
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekisi mieli linkata tämä ketju isälleni, joka ei kuulemma aio tehdä testamenttia, koska "kyllä asiat saadaan sovittua ilmankin". Hänellä on useita kiinteistöjä (oma koti, pari sijoitusasuntoa ja kesämökki), taidetta, suvussa kulkeneita perintökalleuksia ja niin edelleen.
Tuleeko teille perillisille sitten riitaa?
Ei tarvitse kuin yhden ahneen perillisen niin riitahan siitä tulee kun hänet koitetaan laittaa aisoihin. Tai kuten omassa suvussani kun mummuni kuoli niin yksi hänen miniöistään alkoi jo kertoa mitä hän haluaa perinnöksi. Siis henkilö joka ei peri ja jolla ei ole osaa eikä arpaa perikunnan asioihin. Puhumattakaan jos on monimutkaisia uusperhekuvioita ja siellä ehkä vielä näitä ihmisiä jotka eivät tunne perintökaarta. Aina kannattaa tehdä testamentti.
Ei tarvitse edes ahnetta perillistä. Jopa ei perilliset saattavat sotkeutua asiaan. Eihän se mihinkään johda, mutta turhaa työtä ja vaivaa saattaa tulla. Sekä tietenkin riitoja. Toisaalta tällaiset ihmiset ovat yleensä valmiiksi riidoissa jo kaikkien kanssa.
Olen ollut mukana parissa perinnönjaossa, joissa on tullut aika mellee asiaankuulumattomien henkilöiden takia.
Perunkirjoitukseen eikä jakokokoukseen ole mitään asiaa muilla kuin pesän osakkailla. Miksi ette heittäneet näitä päsmäröiviä puolisoita sun muita ulos sieltä?
Toki nämä uuvatit voivat tehdä paljon hallaa jo kokousten valmisteluvaiheissa, pahimmillaan omasta päästään keksimiensä "lakien" jankkaamisella.
Ekassa tapauksessa aidot perilliset halusivat jakaa omaisuutta joka ei ollut enää perittävän kuollessa tämän omaisuutta.
Toisessa tapauksessa asiaankuulumaton henkilö heitettiin ulos. Soitti poliisit, väitti että häntä on pahoinpidelty. Myöhemmin yritti viedä oikeuteen mutta ei mennyt läpi. Jatkoi häiriköintiä vuosia. Viimeisin tapaus oli kun oli tunkeutunut pesään kuuluvalle mökille vuokralaisten häiriöksi. Levitteli perättömiä juttuja somessa yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tässä tapauksessa ei mitän jakoa tullut, kun köyhä isä oli.Mutta, isällä oli ns. lehtolapsi, joka ei kertaakaan käynyt isää katsomassa silloin kun eli, mutta arkussa tuli kuollutta isää katsomaan.
me sisarukset olimme todella pöyristyneitä. Siellä se miehensä kanssa oli nautiskelivat antimista. En vaan vieläkään ymmärrä, kuka sen sinne edes kutsui. Oksetavaa!
Kävikö tämä isä katsomassa lehtolasta eläessään?
Silläkään ei ole tässä tapauksessa mitään merkitystä, hän tuli kuollutta isää katsomaan ei koskaan elävää isää.
Ainoa asia, jolla on merkitystä on se, että hän on isänsä tunnustama lapsi ja silloin oikeutettu samanlaiseen osuuteen isänsä perinnöstä kuin isän muillakin lapsilla, ellei testamenttia ole tehty. Jos isä on tehnyt testamentin jonkun muun hyväksi, niin silloin on oikeus lakiosaan, joka on puolet siitä, mitä ilman testamenttiä perisi. Miten isä muuten suhtautui lehtolapseensa ja miten te muut suhtauduitte?
Luetum ymmärtäminen on taitoljai!
Edelleenkään millään muulla ei tässä ole merkitystä, kuin se kysymys, minkälainen ihminen tulee katsomaan kuollutta ihmistä?
Miksi tuli katsomaan kuollutta ihmistä?
Jos olisin ollut silloin hoksaavaisempi ja puoliamme pitävämpi niin olisin heittäny ulos hautajaisista.
Heittänyt ulos hautajaisista vainajan lapsen? Silloinpa sinä olisit ollut se, joka käyttäytyy äärimmäisen moukkamaisesti.
Tällä lehtolapsella oli todennäköisesti trauma isäsuhteestaan toisin kuin teillä 'normaaleilla' lapsilla. Hän halusi edes jonkinlaisen päätepisteen isäsuhteelleen ja hautajaiset olivat luonnollinen keino tähän. Te järjestäjinä osoititte uskomatonta pikkumaisuutta taivastelemalla paria pullanpalaa, jotka tämä 'nautiskeli' muistotilaisuudessa, ja viitsitte vielä itkeä sitä vauvapalstalla. Tämä jo yksistään oikeuttaa teidät - ja nimenomaan teidät, ei lehtolapsen - palkintosijoille tässä 'törkein tarina' -ketjussa, vaikka varsinaisesta perinnönjaosta ei edes ollut kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppi on suunnitellut, miten minun ja mieheni pitää testamentata meidän oma omaisuutemme. Pitää antaa osa miehen siskolle ja tämän tyttärelle, he ovat ne anopin suosikit.
No, omausuutemme menee kahdelle lapsellemme niinkuin pitääkin.Oikein. Ja kannattaa silti tehdä se testamentti. Omista lähtökohdista siis. Siihen sitten määräys että perintö jää avio-oikeuden ulkopuolelle, niin ei lipsu perintö inhokkivävylle tai -miniälle.
Olemme tehneet testamentin jo vuosia sitten, jo paljon ennen kuin tyttäriemme poikaystävät ja mahdolliset tulevat puolisot ovat tulleet kuvioihin. Ymmärtävät hekin, että siinä ei ole mitään henkilökohtaista heitä kohtaan. Olemme mieheni kanssa nollasta aloittaneet ja kohtalaisen omaisuuden saaneet kerättyä, totta kai haluamme sen testamentata vain tyttärillemme.
Isäni toinen vaimo eli isäni rahoilla, isäni maksamassa talossa ja ajeli hänen autollaan. Hänen työhistoriansa koostui vuosikymmenten aputöistä hautausmaan puutarhurina - työskenteli siis viisi kuukautta vuodessa ja tienasi alle kymppitonnin. Isä taas oli tehtaassa töissä ja tienasi vielä eläkettäkin kaksi kertaa enemmän kuin vaimo palkkaa.
Kun isä kuoli, vaimo järjesteli asianajajan kanssa kuolinpesän sellaiseen kuntoon, että omakotitalo jäi hänelle, samoin auto, ja oli muka vielä 30 000 euroa lainaa jota ylpeili maksavansa, "kun kaikki velat aina maksetaan". Isä oli omistanut myös sijoituskaksion, jota kuolinpesässä ei kuitenkaan näkynyt eikä myöskään sen myyntihintaa. Eli olivat nähtävästi myyneet kaksion ja siirtäneet rahat johonkin piiloon - tai vaimo siis oli. Vaimo ei siis eläissään ollut maksanut yhtään laskua.
No tämähän ei vielä riittänyt, vaan lahjoitti isän irtaimen omaisuuden parranajokonetta myöten siskonsa pojalle, jota ilmeisesti yritteli saada taloon kanssaan asumaan - vaimo kun ei osaa huolehtia talosta lainkaan, vaan tarvitsi siihen jatkuvasti apua. Siskonpoika on nähtävästi pitkäaikaistyötön ja vaimo kuvitteli että hän käyttäisi nyt aikansa vaimon auttelemiseen. Esimerkiksi kaivon pumpun uimuri vaati välillä säätöä, vaimo ei osannut sitä tehdä vaan joko isä tai joku meistä oikeista pojista kävi sen tekemässä - viimeisen kerran kun isä vielä eli ja soitti sairaalasta sitä tekemään. Ilman kaivoa talossa ei ole juoksevaa vettä.
Näin sitten hautajaisissa sen nelikymppisen tikkulaihan juoponnäköisen siskonpojan, joka oli meille oikeille pojille täysin tuntematon, ja mietin että eipä taida talo tulla hoidetuksi.
Vaihtoehtona olisi ollut talon myynti ja vaimon muutto vaikka vuokrakaksioon, mutta sehän ei käynyt, kun akka teki kaikkensa, etteivät isän pojat saisi perinnöstä senttiäkään.
NimimerkkiDON kirjoitti:
Perintölakia ei ole olemassakaan. On vain ikivanha,-jostain -60 luvulta oleva perintökaari,joka ei vastaa nykyisiä olosuhteita,jolloin perheiden rakenteisiinkin kohdistuu monenlaisia muutoksia.
Olisi säädettävä perintölaki,jossa jokaisella olisi oikeus määrätä omaisuudestaan,mikä mahdollisesti jää kuoleman jälkeen.-samoin siitä omaisuudesta,jonka ovat puolisonsa kanssa yhdessä hankkineet. Vain omilla lapsilla olisi peimysoikeus. Laki poistaisi monet nykyisin olevat epäselvyydet.
Perintökaari on aivan normaali laki. Siitä nyt vain historiallisista syistä käytetään nimitystä "kaari". Siinä nimenomaan määritellään nuo mainitsemasi asiat ja paljon muuta.
Vanhempani omistivat pienen maatilan (50 hehtaaria ja tilakeskus joka rakennuskannaltaan todella huonokuntoista). Isäni sai aivoinfarktin ja alzheimerintaudin. Kokonaisuus alkoi olla yli 70 vuotiaalle äidilleni liikaa hoitaa, siis sekä ison talon työt ja iso mies joka on alzheimerin takia melko sekaisin. Isä näet esimerkiksi kampesi liikkuvasta autosta kerran ulos ja äidille tuli kiire pysäyttää autoa. Ja tietysti monenlaista muuta mitä tuohon tautiin kuuluu. Ainoa mistä isä oli tarkka, oli se, ettei tilaa myydä ulkopuoliselle. Koska äidillä oli hätä lupauduin ostamaan maatilan ajatuksella, että annan sen pojalleni, kun hän tulee aikuiseksi ja tietysti pääasia - jotta he saavat kaupungista asunnon. Kaikki arvioi ulkopuolinen ja jopa verottaja antoi lausunnon, että kauppa on ok hintainen. Kun isä kuoli, niin ei mennyt kolmea varttia kun sisko soitti ja lupasi hoitaa perunkirjat - kunhan teen hänelle avoimen valtakirjan testamenttiasioiden hoitoon. Oli jo kuulemma paperinkin kirjoittanut. Miksiköhän? Selvisi pian että sisko oli pakottanut vanhempani tekemään - minun tietämättäni - testamentin, jossa minut jätetään perinnöttömäksi. Siis kun rahoitin kerrostaloasunnon ostamisen Tampereelta, niin samalla hänen mielestään annoin pois osuuteni. En ihan ymmärtänyt asiaa miten normihintainen kauppa tekee niin, joten pyysin lakiosani käräjäoikeudesta. Asiaa ei ole vielä pesänjakaja hoitanut, sillä en suostu pesän jakoon ennen äitini kuolemaa, sillä hänen ei tarvitse kaikkia siskoni idiotismejä nähdä. Säästetään se sydänsuru häneltä. Aioin ensin jättää osuuteni hakematta, mutta mieheni sanoi, että siinä sitten samalla annan pois valitusoikeuten siskoni toilailuista. Joten ajattelin, että kyllä se asian riitauttaminen kannattaa tehdä, sillä siskostani ja hänen itsekkyydestään ja häikäilemättömyydestään pystyisi tekemään kirjan ja valittamista on paljon...
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Mummo todennäköisesti luotti siihen että perilliset tietävät ja kunnioittavat hänen tahtoaan. Ei kannata luottaa - jos on selkeitä toiveita siitä kenen haluaa saavan mitäkin, kannattaa tehdä asianajajan kanssa testamentti. Siinä voi myös yksilöidä esim. ne korut tai muut esineet jotka haluaa antaa jollekulle.
Isäni kuoli 90 luvulla, perunkirjat tehtiin niin että isältä ei jäänyt mitään omaisuutta kaikki oli siis äidin, no sitten kun äiti reilu 20 vuotta isän jälkeen kuoli oli 2 sisarta tyhjentämässä asuntoa, ahneet paskat vei lähes kaiken, jäljelle jäi vain vaatteet ja muutama hassu kuppi, meitä on kuitenkin 5 lasta.
Paitsi ettei veljen lapsella ole oikeutta minkään laiseen lakiosaan, lakiosa koskee vain omia lapsia.