Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Sitten toisaalta jotkut luulevat jonkun perillisistä rohmunneen vainajan arvoesineet, korut, antiikin ja taulut, joita ei ole koskaan ollutkaan tai jotka ei lopulta olekaan olleet mitään arvoesineitä Tällaisa epäilyjä voi tulla silloinv, jos tämä epäilijä ei ole ollut vainajan kanssa tekemisissä vuosikausiin. Korut voivat olla muutaman kympin arvoisia, samoin antiikki ja taulut.
Kyllä juuri näin. Meillä oli huvittava tilanne, kun mummon asunto piti tyhjentää. Hän asui hoitokodissa ja kun ei ollut tilillä käyttörahaa pitää kerrostaloasuntoa ja maksaa yhtiövastiketta, myyntiinhän se meni. Dementoitunut mummo ja silti muisti, että hänellä on arvokas vanha Singerin ompelukone ja kullatut kahvikupit. Singerin koneesta tuli alle 60 euroa myyntipalkkion jälkeen ja niistä kullatuista kahvikupeista netissä 40 euroa koko iso setti. Sama se onko kullatut vai ei, kun kahvikalustot ei mene kaupaksi lähes tulkoonkaan sillä hinnalla millä ne on ostettu uutena. Eipä sitten tarvinnut enää perintöä jakaessa tapella kuka ne mummon aarteet saa.
Aika harvalla irtaimiston esineellä on edes myyntiin tuhrautuvan vaivan palkaksi riittävää arvoa.
Kultakorut romukullan arvoisia, timanteilla ei oikein mitään markkinoita, design-huonekalua kaupittelet kuukausia ja saat 300€, taulut arvioitetaan 300-1500€ kappalehintoihin ja käytännössä niitä ei osta kukaan jne.jne.
Sikälikin aivan debiiliä hommaa riidellä mistään irtaimesta yhtään.
Harvassa kodissa on todella merkittävän arvoista tavaraa. Satasen, parin aurinkopulloja jne. löytyy jonkin verran, mutta Edelfeltin taulua ym. oikeasti arvokasta on hyvin harvassa kodissa. Oman isän irtaimisto kuitattiin lauseella "normaali kodin irtaimisto".
Toisaalta roskiin menee arvotavaraa. Isän rojuista löytyi Omegan rannekello. Onneksi tiedän kelloista ja otin talteen. Moni olisi pistänyt roskiin. Oli päälle päin surkeassa kunnossa, mutta kunnostutin ihan maahantuojalla ja arvo on nyt pari tonnia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Sitten toisaalta jotkut luulevat jonkun perillisistä rohmunneen vainajan arvoesineet, korut, antiikin ja taulut, joita ei ole koskaan ollutkaan tai jotka ei lopulta olekaan olleet mitään arvoesineitä Tällaisa epäilyjä voi tulla silloinv, jos tämä epäilijä ei ole ollut vainajan kanssa tekemisissä vuosikausiin. Korut voivat olla muutaman kympin arvoisia, samoin antiikki ja taulut.
Kyllä juuri näin. Meillä oli huvittava tilanne, kun mummon asunto piti tyhjentää. Hän asui hoitokodissa ja kun ei ollut tilillä käyttörahaa pitää kerrostaloasuntoa ja maksaa yhtiövastiketta, myyntiinhän se meni. Dementoitunut mummo ja silti muisti, että hänellä on arvokas vanha Singerin ompelukone ja kullatut kahvikupit. Singerin koneesta tuli alle 60 euroa myyntipalkkion jälkeen ja niistä kullatuista kahvikupeista netissä 40 euroa koko iso setti. Sama se onko kullatut vai ei, kun kahvikalustot ei mene kaupaksi lähes tulkoonkaan sillä hinnalla millä ne on ostettu uutena. Eipä sitten tarvinnut enää perintöä jakaessa tapella kuka ne mummon aarteet saa.
Aika harvalla irtaimiston esineellä on edes myyntiin tuhrautuvan vaivan palkaksi riittävää arvoa.
Kultakorut romukullan arvoisia, timanteilla ei oikein mitään markkinoita, design-huonekalua kaupittelet kuukausia ja saat 300€, taulut arvioitetaan 300-1500€ kappalehintoihin ja käytännössä niitä ei osta kukaan jne.jne.
Sikälikin aivan debiiliä hommaa riidellä mistään irtaimesta yhtään.
Jos perinnössä on vähänkään älyssään olevia koruja, etenkin timantti-sellaisia, ei niitä kannata myydä romukullaksi. Esim. Holmasto Helsingissä ostaa koruja koruina ja maksaa niistä romukultaa paremman hinnan. Puhdistuta ja kiillotuta koru kultasepällä niin kelpaa paremmin (maksaa muutaman kympin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vainaja ei ollut kerinnyt vielä kunnolla viilenemään ruumishuoneella, kun lähisukulainen oli jo ottamassa lakimiehetkin mukaan hautajaisiin. On varmaankin kaikenlaisia vaikeuksia itse kullakin, mutta onhan se huvittavaa että perintöasioista saa riidan aikaan ennenkuin on edes mitään tietoa testamentistakaan.
No, jokainen oppii sitten omalla tavallaan. Euroakaan ei tullut kenellekään ja ihan hyvä niin, vähemmän riitaa, eikä yhteiskuntakaan päässyt perintövaroja jahtaamaan. Enpä ole koskaan ollut kyttäämässä perintöjä, eiköhän se ole pitkälti kuolevien oma päätös miten haluaa jäljellejäävää omaisuuttaan jakaa.
Yleensäkin, kannattaisi ne oman elämän suunnitelmat tehdä sen mukaan, mihin on oikeasti itsellä varaa. Ei varmasti kannata suunnitella elämää mahdollisten lottovoittojen tai mahdollisten isojen perintöjen varaan, voi tulla isoja pettymyksiä.
Heh, vähän samanlainen kokemus. Rintaperillinen tuli perunkirjoitukseen lakimiehen kanssa. Ilmeensä oli näkemisen arvoinen kun selvisi että kuolinpesässä ei ollut mitään jaettavaa. Vainaja oli tiennyt loppunsa lähestyvän ja ratkaisi todennäköiset perintöriidat antamalla omaisuutensa pois kalkkiviivoilla. Sen verran oli sentään jättänyt tililleen rahaa että hautauskulut ja perunkirjoituksen kustannukset saatiin katettua.
No, saihan perillinen sentään laskun siltä lakimieheltä :-D
Perintöriitojen varma (ja usein ainut) voittaja on lakimies. Kannattaa siis ryhtyä perintöjuristiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaus kun yksi osakas meni/oli heti talolle kun mummo kuoli. Putsasi tavaraa, vaikka mummo odotti vuoteessa vielä ruumisautoa.
Eli tämä yksi osakas varasti omaisuutta. Osakkaan viemä omaisuus kuuluu kuolinpesälle, josta ei saa lain mukaan ottaa mitään ennen perunkirjoitusta ja perinnönjakoa. Hänestä voi tehdä rikosilmoituksen, jos ei järkipuheesta ymmärrä palauttaa varastamiansa tavaroita.
Juuri näin. Turha vain valittaa Vauvassa - poliisi perään ja asiat kyllä hoituu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta tuli mieleen, että äidilläni on iso timanttisormus. Hän on sanonut, että se kuuluu minulle.
Jos äitini nyt kuolisi, en uskaltaisi sitä ottaa. Veli varmaan valittaisi.
Ja ei, en todellakaan kehtaa äidilleni sanoa, että antaisiko se minulle jo etukäteen.
Sanomisilla ei ole mitään merkitystä. Testamentin kirjauksilla ja lailla on merkitystä.
Tämä olisi hyvä kaikkien hölösuumummojen muistaa asioita lupaillessaan.
Kaikesta vähänkään tärkeämmästä kannattaa tehdä paperit. Tai sitten edes puhua selväksi asianomaisten kesken kaikkien läsnäollessa ja toivoa että kaikki sitten kunnioittaa sovittua. Mutta varmaa on vain laillisesti pätevä paperi. Oma isä ja setä meni hautaan asti toisilleen puhumatta, kun setä ei pitänyt kiinni siitä mitä ukki ja mummi oli sanoneet että perinnön kanssa tehdään. Paperit jäi tekemättä ja setä otti enemmän kuin oli sovittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen kerkesin tyhjentää n 10 kuolinpesää, ihan tyhjääjän roolissa.
Kaikki olivat pieniä asuntoja, yksiöitä ja kaksioita.
Oltiin sovittu kirjeet, valokuvat, korut ja kotimainen merkkidesign kasaan omaan paikkaan, muuten muut pois.
Kertaakaan ei löytynyt mitään oikeasti arvokasta, ihan perusaalto maljakoita vain löytyi.
Mun ystävän appi sairastui alzheimeriin ja ystäväni muutti puolisonsa kanssa miehensä lapsuudenkotiin.
Appi oli toiminut yrittäjänä, eläke pieni.
He parissa vuodessa tyhjensivät kotia, fiksasivat ja kun appi kuoli, talo myytiin.
Perikunta säästi älyttömästi rahaa, kun asunnossa asui joku, joka maksoi sähköt. Myyminenkin meni paremmin, kun talo ei ollut 2 v tyhjä
Vierailija kirjoitti:
Eli tämä yksi osakas varasti omaisuutta. Osakkaan viemä omaisuus kuuluu kuolinpesälle, josta ei saa lain mukaan ottaa mitään ennen perunkirjoitusta ja perinnönjakoa. Hänestä voi tehdä rikosilmoituksen, jos ei järkipuheesta ymmärrä palauttaa varastamiansa tavaroita.
Jos sinne vainajan jäämistöä putsaamaan menee joku ahne miniä tai täti, tai yksi pojista vie kaikki työkalut joilla on arvoa, kannattaa asiasta puhua. Vetää syvään henkeä ja käyttää neutraalia sävyä.
"Olit käynyt hakemassa sieltä tavaroita, voisitko ystävällisesti palauttaa ne, koska niitä ei voi vielä jakaa"
"Laki sanoo, että hakemasi tavarat ovat kuolinpesän omaisuutta. Sinä et voi ottaa niitä"
"Ei, ne eivät ole sinun ottaa. Tavaroiden omistaja on kuolinpesä, ja niiden ilman lupaa vieminen on varastamista"
"Voisitko siis ystävällisesti tällä puheella palauttaa tavarat, ettei tarvitse poliisille tehdä ilmoitusta"
"Etkö kuunnellut, mitä sanoin? (hitaasti) Me joudumme tekemään rikosilmoituksen, että sinä olet varastanut tavaraa, jos et palauta niitä. Näin se vaan on."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni äiti kuoli. ihan kivaa ja hyvää tavaraa oli irtaimiston joukossa, 60-luvun designlasia, Arabian astiastoja, Artekin huonekaluja ym. Miehen sisar meni aivan hulluksi näiden esineiden suhteen, etsi netistä näiden tavaroiden maksimimyyntihintoja ja riiteli jokaisesta esineestä. Mieheni yritti tasajakoa,
mutta aina kun oli sovittu, mitä kumpikin saa, soitti perään, että oikeastaan äiti oli hänelle sen ja sen tavaran luvannut. Verhoja myöten meinasi mennä riitelyksi. Kirjoistakin luuli, että arvokkaita ovat, vaikka kukaan ei niitä huoli. Lopulta mieheni sanoi, että vie ihan mitä haluat, hän ei jaksa riidellä. Siellä nyt ovat sisaren varastossa, kun ei taloon mahdu ja luulee saavansa isot rahat niistä. Miten sekaisin ihmiset menevän jonkun tavaran takia. Onneksi rahavarat ja iso asunto-osake meni tasajaolla. .
Ei tuo vielä mitään, jos joku omaan varastoonsa vie tavarat, mutta minun tätini vasta oli sekaisin tavarahuumasta. Hän vuokrasi varaston!
Siellä on Lundin kirjahylly paloina ja kiikkutuoli, puinen ruokapöytä ja 6 tuolia, lasinen sohvapöytä ja 70-luvulta kaksi kirkkaankeltaista yöpöytää, jotka tätini mukaan ovat suuressa arvossa ja retroa ja arvo vaan nousee, kun kaikki haluaa ne. Keltaiset yöpöydät siis. En ole nähnyt kenelläkään sellaisia, mutta ilmeisesti liikun väärissä piireissä. Jalkalampusta hän oli katsonut netistä hinnan, siis aidon ja alkuperäisen, jonka arvo on tonneja. Sanoin hänelle, että se on ihan tavallisesta huonekaluliikkeestä sarjatuotantoa, mutta ei hän kuuntele ketään. Olin auttamassa häntä viemään niitä tavaroita varastoon, siis sitä varten vuokrattuun. Hän on myös pitänyt äitinsä, siis mummoni vanhoja vaatteita, ja kun tätini lienee noin kokoa 40, niin mummon vaatteet oli 42-44. Isorintainen ihminen. En itse käyttäisi mitään toisen vanhoja vaatteita, jotka ei ole oikeaa kokoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
No ei mee vaimolle kyllä lasten perintö.
No kyllä isännöitsijätodistuksessa lukee että mulla on 50 prossaa, veljen leskellä 25 prossaa ja molemmilla lapsilla 12,5 prossaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätini pakotti mummon kirjoittamaan kaikkien tavaroiden taakse oman nimensä. Kyse ei ollut tararan rahallisesta arvosta, vaan tunnearvosta. Ei kukaan viitsinyt alkaa tapella asiasta. Nyt tätini asuu yksiössään näiden rojujen kanssa. On niin täyttä, että sängystä keittiöön on käytävä, kaikki muu tila on täynnä tavaraa. Siis sohvalla ei voi istua, kukaan ei voi tulla kylään jne. Ei mahdu.
Vierailija kirjoitti:
Tätini pakotti mummon kirjoittamaan kaikkien tavaroiden taakse oman nimensä. Kyse ei ollut tararan rahallisesta arvosta, vaan tunnearvosta. Ei kukaan viitsinyt alkaa tapella asiasta. Nyt tätini asuu yksiössään näiden rojujen kanssa. On niin täyttä, että sängystä keittiöön on käytävä, kaikki muu tila on täynnä tavaraa. Siis sohvalla ei voi istua, kukaan ei voi tulla kylään jne. Ei mahdu.
Hahhah! Aamun naurut tälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema tulee jokaiselle, myös sille ahneelle perinnön käärijälle. Kuoleman, myös oman ymmärtäminen antaa perspektiiviä elämään.
40 vuotta anopin lähellä eläneenä ja viimeisinä aikoina hoitaneena hänen lapset jättivät minut kaikesta ulkopuoliseksi. Jopa ostamani ja anopille lainaksi antamani tavarat eivät palautuneet minulle,vaikka anoppi niistä kertomansa mukaan oli viimeisinä elinpäivinään vanhimmalle pojalleen sanonut. Appiukon lupaus lapselleni jätettiin huomiotta perunkirjoituksessa,vaikka appiukko kertoi tästä jokaiselle lapselleen sanoneensa, jos hänelle jotain tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemattomat serkut ulkomailta tuli jakamaan isoisän maatilaa. Eivät tienneet että vaari oli myynyt tilansa ulkopuolisille ja että vanhempani asuivat vaarilta ostamassaan naapuritalossa. Kaupat oli tehty jo 60-luvulla.
ei ahne kirjoitti:
40 vuotta anopin lähellä eläneenä ja viimeisinä aikoina hoitaneena hänen lapset jättivät minut kaikesta ulkopuoliseksi. Jopa ostamani ja anopille lainaksi antamani tavarat eivät palautuneet minulle,vaikka anoppi niistä kertomansa mukaan oli viimeisinä elinpäivinään vanhimmalle pojalleen sanonut. Appiukon lupaus lapselleni jätettiin huomiotta perunkirjoituksessa,vaikka appiukko kertoi tästä jokaiselle lapselleen sanoneensa, jos hänelle jotain tapahtuu.
Mitään ei tietenkään ollut paperilla? Eli olit muiden silmissä ahne miniä? Eikö miehesi puolustanut sinua?
Vierailija kirjoitti:
Tuntemattomat serkut ulkomailta tuli jakamaan isoisän maatilaa. Eivät tienneet että vaari oli myynyt tilansa ulkopuolisille ja että vanhempani asuivat vaarilta ostamassaan naapuritalossa. Kaupat oli tehty jo 60-luvulla.
Ei kai vaarin sisarusten lapsilla edes ole oikeutta perintöön, jos ja kun vaarillasi oli omia jälkeläisiä, ts. rintaperillisiä.
"Sanonut, sanonut, kertonut"
Voi hyvät ihmiset uskokaa nyt jo että lupauksilla ei ole merkitystä perinnönjaossa. Tehkää testamentti, sitä ennen älkää sanoko sanaakaan jäämistöstänne.
Vierailija kirjoitti:
Olen laittanut merkille, että pienistä perinnöistä riidellään eniten. Se kertoo paljon.
Saman huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Sitten toisaalta jotkut luulevat jonkun perillisistä rohmunneen vainajan arvoesineet, korut, antiikin ja taulut, joita ei ole koskaan ollutkaan tai jotka ei lopulta olekaan olleet mitään arvoesineitä Tällaisa epäilyjä voi tulla silloinv, jos tämä epäilijä ei ole ollut vainajan kanssa tekemisissä vuosikausiin. Korut voivat olla muutaman kympin arvoisia, samoin antiikki ja taulut.
Kyllä juuri näin. Meillä oli huvittava tilanne, kun mummon asunto piti tyhjentää. Hän asui hoitokodissa ja kun ei ollut tilillä käyttörahaa pitää kerrostaloasuntoa ja maksaa yhtiövastiketta, myyntiinhän se meni. Dementoitunut mummo ja silti muisti, että hänellä on arvokas vanha Singerin ompelukone ja kullatut kahvikupit. Singerin koneesta tuli alle 60 euroa myyntipalkkion jälkeen ja niistä kullatuista kahvikupeista netissä 40 euroa koko iso setti. Sama se onko kullatut vai ei, kun kahvikalustot ei mene kaupaksi lähes tulkoonkaan sillä hinnalla millä ne on ostettu uutena. Eipä sitten tarvinnut enää perintöä jakaessa tapella kuka ne mummon aarteet saa.
Aika harvalla irtaimiston esineellä on edes myyntiin tuhrautuvan vaivan palkaksi riittävää arvoa.
Kultakorut romukullan arvoisia, timanteilla ei oikein mitään markkinoita, design-huonekalua kaupittelet kuukausia ja saat 300€, taulut arvioitetaan 300-1500€ kappalehintoihin ja käytännössä niitä ei osta kukaan jne.jne.
Sikälikin aivan debiiliä hommaa riidellä mistään irtaimesta yhtään.
Harvassa kodissa on todella merkittävän arvoista tavaraa. Satasen, parin aurinkopulloja jne. löytyy jonkin verran, mutta Edelfeltin taulua ym. oikeasti arvokasta on hyvin harvassa kodissa. Oman isän irtaimisto kuitattiin lauseella "normaali kodin irtaimisto".
Toisaalta roskiin menee arvotavaraa. Isän rojuista löytyi Omegan rannekello. Onneksi tiedän kelloista ja otin talteen. Moni olisi pistänyt roskiin. Oli päälle päin surkeassa kunnossa, mutta kunnostutin ihan maahantuojalla ja arvo on nyt pari tonnia.
Aika sama kokemus. Ainoat järkevästi realisoitavat irtaimiston esineet olivat rannekello ja tunnetun suunnittelijan vanha design-sohvapöytä. KAIKKI muu irtaimistossa oli vain vaivaa aiheuttavaa jätettä.
Ja näistä sitten ihmiset tappelevat pesissään verissä päin. Huh-huh.
Alue: Aihe vapaa
Oikein. Ja kannattaa silti tehdä se testamentti. Omista lähtökohdista siis. Siihen sitten määräys että perintö jää avio-oikeuden ulkopuolelle, niin ei lipsu perintö inhokkivävylle tai -miniälle.