Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Sikäli kuin mahdollista, kannattaa puhua ja sopia asiat jo eläessä. Testamentti on hyvä tehdä - silloinkin vaikka perimys on selvä (testamentilla voi esim. sulkea lasten aviopuolisot avio-oikeuden ulkopuolelle. Jos tulee perilliset avioero niin ei mene suvun perintömetsät, mökki tai perheyrityksen osakkeet siinä vaiheessa inhokki-exälle).
Lukekaa vaikka lukion lakitiedon kirjasta perinnönjako. Esim. "Jokaisen oikeustieto". Löytyy varmaan jokaisesta kirjastosta. Sieltä selviää moni tämänkin ketjun ongelma.
Ja jos joku yli-innokas rohmuaa kuolinpesän korut tai muuta omaisuutta ilman lupaa niin rikosilmoitus ja poliisi perään. Se on varkaus - ei "vain sopimusrikkomus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä uusion jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Eikö mahdollisesti arvokastakin antiikki-irtainta ole mitenkään arvostettu perukirjaan?
Jos ei ole, ei kai sitä voi myöhemminkään vaatia. Varsinkaan, jos ei edes tiedä, mitä se sisältää.
Toisaalta arvokkaan irtaimen ilmoittamattajä jättäminen on veronkiertoa.
Oliko raja 4000€? Tämä on äitini perukirjassa mainittu "irtain alle 4000€", mikä ilmeisesti verotuksellinen huomio.
Irtain arvoltaan pikemmin 400€. (Vaikka emme mekään arvioittaneet kultakoruja yms.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinnön jättäjien olisi mielestäni hyvä olla mahdollisimman tasapuolisia lasten kesken. Minulla on lähipiirissä kaksikin eri perhettä, joissa molemmissa yhdelle kolmesta lapsesta on annettu ennakkoperinnöksi asunto. Muille lapsille tällaista vaihtoehtoa ei ole ollut tarjolla. En ymmärrä ajatusmaailmaa tässä taustalla, miksi yhden lapsen elämää on tahdottu näin paljon helpottaa muiden saamatta mitään? Ymmärrän, että lopullisessa perinnönjaossa tämä tasaantuu, mutta jos yksi lapsi on saanut ilmaisen kodin 20-vuotiaasta, on tämä mielestäni kohtuutonta yhden suosimista.
Vastaan omasta puolestani:
Yhdelle kolmesta on lahjoitettu ('ennakkoperintö') asunto, koska hänen elämäntilanteensa on/oli täysin eri kuin kahden muun.
Hän on ainoa perheellinen ja vakituisesti työssäkäyvä. Hän(en perhe) oli edullisen asunnon tarpeessa, koska (opiskellut) puoliso jäi vauvan kanssa kotiin ja mitään Kelan tms. tukia ei saanut, koska miehen ansiotulot. Hän myös pystyi maksamaan lahjaveron itse.Toinen lapsista saa (lähes) jatkuvasti jtn Kelan tms. tukea, joten asuntoa ei kannata luovuttaa hänen nimiinsä, vaan asuu siinä (halvalla) vuokralla. Hän ei pystyisi maksamaan lahjaveroa, eikä välttämättä suoriutuisi tulevista yhtiöremonttien kustannuksista. Hallitus haluaa lopettaa omassa asunnossa asuvien asumistuen.
Kolmas lapsi työskentelee missä milloinkin, Suomen ulkopuolella. Asuinpaikat vaihtelevat mantereelta toiselle.
Hän ei edes harkitse toistaiseksi vakiintumista. Hän pärjää sinkkuna hyvin tuloillaan. Ei tarvitse 'ennakkoperintöä'.Riittääkö perustelut?
Ihan himpun verran kiinnostaisi alanuolettajien ajatukset...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Sitten toisaalta jotkut luulevat jonkun perillisistä rohmunneen vainajan arvoesineet, korut, antiikin ja taulut, joita ei ole koskaan ollutkaan tai jotka ei lopulta olekaan olleet mitään arvoesineitä Tällaisa epäilyjä voi tulla silloinv, jos tämä epäilijä ei ole ollut vainajan kanssa tekemisissä vuosikausiin. Korut voivat olla muutaman kympin arvoisia, samoin antiikki ja taulut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten olin kihlajaisissa kutsuttuna vieraana, kun ison maatalon poika meni kihloihin naisensa kanssa. Istuin aika lähellä kihlaparia, ja kuulin kun tämä kihlattu nainen sanoi tulevalle miehelleen, että sitten kun sun vanhemmat kuolee, niin meille tulee tuo vanha kaappikello.
Se oli mustaa huumoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Sitten toisaalta jotkut luulevat jonkun perillisistä rohmunneen vainajan arvoesineet, korut, antiikin ja taulut, joita ei ole koskaan ollutkaan tai jotka ei lopulta olekaan olleet mitään arvoesineitä Tällaisa epäilyjä voi tulla silloinv, jos tämä epäilijä ei ole ollut vainajan kanssa tekemisissä vuosikausiin. Korut voivat olla muutaman kympin arvoisia, samoin antiikki ja taulut.
Kyllä juuri näin. Meillä oli huvittava tilanne, kun mummon asunto piti tyhjentää. Hän asui hoitokodissa ja kun ei ollut tilillä käyttörahaa pitää kerrostaloasuntoa ja maksaa yhtiövastiketta, myyntiinhän se meni. Dementoitunut mummo ja silti muisti, että hänellä on arvokas vanha Singerin ompelukone ja kullatut kahvikupit. Singerin koneesta tuli alle 60 euroa myyntipalkkion jälkeen ja niistä kullatuista kahvikupeista netissä 40 euroa koko iso setti. Sama se onko kullatut vai ei, kun kahvikalustot ei mene kaupaksi lähes tulkoonkaan sillä hinnalla millä ne on ostettu uutena. Eipä sitten tarvinnut enää perintöä jakaessa tapella kuka ne mummon aarteet saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Sitten toisaalta jotkut luulevat jonkun perillisistä rohmunneen vainajan arvoesineet, korut, antiikin ja taulut, joita ei ole koskaan ollutkaan tai jotka ei lopulta olekaan olleet mitään arvoesineitä Tällaisa epäilyjä voi tulla silloinv, jos tämä epäilijä ei ole ollut vainajan kanssa tekemisissä vuosikausiin. Korut voivat olla muutaman kympin arvoisia, samoin antiikki ja taulut.
Kyllä juuri näin. Meillä oli huvittava tilanne, kun mummon asunto piti tyhjentää. Hän asui hoitokodissa ja kun ei ollut tilillä käyttörahaa pitää kerrostaloasuntoa ja maksaa yhtiövastiketta, myyntiinhän se meni. Dementoitunut mummo ja silti muisti, että hänellä on arvokas vanha Singerin ompelukone ja kullatut kahvikupit. Singerin koneesta tuli alle 60 euroa myyntipalkkion jälkeen ja niistä kullatuista kahvikupeista netissä 40 euroa koko iso setti. Sama se onko kullatut vai ei, kun kahvikalustot ei mene kaupaksi lähes tulkoonkaan sillä hinnalla millä ne on ostettu uutena. Eipä sitten tarvinnut enää perintöä jakaessa tapella kuka ne mummon aarteet saa.
Aika harvalla irtaimiston esineellä on edes myyntiin tuhrautuvan vaivan palkaksi riittävää arvoa.
Kultakorut romukullan arvoisia, timanteilla ei oikein mitään markkinoita, design-huonekalua kaupittelet kuukausia ja saat 300€, taulut arvioitetaan 300-1500€ kappalehintoihin ja käytännössä niitä ei osta kukaan jne.jne.
Sikälikin aivan debiiliä hommaa riidellä mistään irtaimesta yhtään.
Ei ollut vielä ehtinyt perinnönjakoon asti ja ruumiskaan kunnolla kylmetä kun alkkispoika meni äitinsä kuoleman jälkeen jo seuraavana päivänä pankkiin kyselemään äitinsä tilillä olevia rahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erehdyin kertomaan läheiselle naapurille saamastani perinnöstä. Kateus oli kai niin suurta ettei enää olla väleissä. Itse jako meni helposti ja lakien mukaan. En kovin kummasti hyötynyt perinnöstään mutta ystävyys meni. Harmittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Vastaus kysymykseesi: Moraali. Omatunto ja sehän on puhdas,jos sitä ei ole koskaan käyttänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Sitten toisaalta jotkut luulevat jonkun perillisistä rohmunneen vainajan arvoesineet, korut, antiikin ja taulut, joita ei ole koskaan ollutkaan tai jotka ei lopulta olekaan olleet mitään arvoesineitä Tällaisa epäilyjä voi tulla silloinv, jos tämä epäilijä ei ole ollut vainajan kanssa tekemisissä vuosikausiin. Korut voivat olla muutaman kympin arvoisia, samoin antiikki ja taulut.
Kyllä juuri näin. Meillä oli huvittava tilanne, kun mummon asunto piti tyhjentää. Hän asui hoitokodissa ja kun ei ollut tilillä käyttörahaa pitää kerrostaloasuntoa ja maksaa yhtiövastiketta, myyntiinhän se meni. Dementoitunut mummo ja silti muisti, että hänellä on arvokas vanha Singerin ompelukone ja kullatut kahvikupit. Singerin koneesta tuli alle 60 euroa myyntipalkkion jälkeen ja niistä kullatuista kahvikupeista netissä 40 euroa koko iso setti. Sama se onko kullatut vai ei, kun kahvikalustot ei mene kaupaksi lähes tulkoonkaan sillä hinnalla millä ne on ostettu uutena. Eipä sitten tarvinnut enää perintöä jakaessa tapella kuka ne mummon aarteet saa.
Aika harvalla irtaimiston esineellä on edes myyntiin tuhrautuvan vaivan palkaksi riittävää arvoa.
Kultakorut romukullan arvoisia, timanteilla ei oikein mitään markkinoita, design-huonekalua kaupittelet kuukausia ja saat 300€, taulut arvioitetaan 300-1500€ kappalehintoihin ja käytännössä niitä ei osta kukaan jne.jne.
Sikälikin aivan debiiliä hommaa riidellä mistään irtaimesta yhtään.
Tuonkin hintaiset taulut ovat jo oikean, melko ninekkäänkin taiteilijan tekemiä. Harvalla roikkuu seinällä *tuntematon* Edelfelt. Toki niinkin voi olla, kuten olemme saaneet tietää aivan viime vuosiltakin.
Eräs kaveri sanoi minulle, että myisin hänen edesmenneen äitinsä korut ja joka euron, joka menee romukullan hinnan yli saan pitää. En suostunut, koska tiedän myynnin vaikeuden.
Kerran olin myös perunkirjoituksessa uskottuna miehenä. Todistetusti mummolta ei jäänyt mitään perintöä, tavallinen duunari, joka loppuvuotensa asui hoitokodissa. Tytär oli hoidellut äitinsä asiat ja viimeinen sijoituspaikka oli vienyt loputkin pennoset. Näin tositteet. Vainajan poika sitten soitti, että pakkohan sitä perintöä on pitänyt jäädä, mistä? En muista sanamuotoa, mutta olin tarkistanut ja todistanut asiat parhaan ymmärrykseni mukaan. No se ei välttämättä ole paljoa, mutta riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näissä jutuissa sitä, että joku meni ja tyhjensi kaiken arvokkaan pesästä kun toiset olivat perunkirjoituksessa....
Eikös se tyhjentäminen ole kavallusta! Ja varsinkin jos nyt vaikka jotkut jonkin rahan arvoiset korut vie....
Ei näitä juttuja voi kuin ihmetellä, mutta tarinoitahan tuo aloittaja pyysikin kirjoittamaan...
Irtaimistollakin on perunkirjoituksessa jokin rahallinen arvo!
Kavalluksia tai varkauksiahan nuo ovat. Ei kuolinpesästä saa omin päin ottaa yhtään mitään.
Perunkirjoituksessa mainitaan vain se, mitä ja minkä arvoista omaisuutta on ja myös mahdolliset velat. Omaisuutta on nykyään melkenpä vain kiinteä omaisuus. Kaikki muu on irtainta ja se verottajaa ei juurikaan kiinnosta, paitsi tietysti pankissa olevat rahat. Tavallinen koti-irtaimisto mainitaan perukirjassa yleensä vain juuri sinä tavallisena koti-irtaimistona, eikä sille merkitä mitään rahallista arvoa.
Pitää olla merkittävän arvokasta irtaimistoa, jos siitä tulee merkintä perukirjaan. Mikään Karjalaraanu ei sitä ole. Ei mikään Arabian astiastokaan. Harvemmin edes auto, ellei se nyt ole aivan uusi ja hemmetin kallis vekotin. Joku 10 vuotta vanha Audikaan ei sitä edusta. Näistä pitää perillisten vain keskenään sopia.
Irtaimistosta on perillisten itsensä päätettävä, miten sen jakavat. Ei sitä kannata lähteä lakimiesten kanssa puimaan, kenelle menee polkupyörä ja kenelle rollaatori.
Ja tuo, että irtaimistoon ei saisi sormellakaan koskea ennen perunkirjoitusta, koskee lähinnä juuri tätä kiinteää omaisuutta ja ehkä todella näitä sukuun naituja vävyjä ja miniöitä, joiden ei pitäisikään siellä olla mitään tekemässä. Totta kai joku vuokra-asuntokin on pystyttävä tyhjentämään, jos sitä ei ole mahdollista pitää vuokrattuna kovinkaan pitkään, joskus vaaditaan tekemään tyhjennys heti. Mihin sitten ne tavarat viet, jos niihin ei saa koskea? Entä hoitokodissa oleva vanhus, pidetäänkö ne hänen tavaransa muka siellä hoitokodissa hänen kuolemansa jälkeen kuinkakin pitkään, mitäs luulette?
Eli tuohon perunkirjoitukseen voidaan kenties vedota, jos sitä irtainta ei saada sovussa jaetuksi millään ja siitä vain tapellaan. Ei se perunkirjoituskaan toisaalta asiaa muuta. Irtaimisto on senkin jälkeen olemassa ja siitä saa tappelun aikaan jos tahtoo. Ei perunkirjoittaja rupea luettelemaan, kuka mitäkin siitä saa.
Kyllä meillä jaettiin kaikessa rauhassa vanhempamme irtaimisto jo ennen perunkirjoitusta, koska sen arvoksi ensinnäkin tuli nolla ja koska meillä ei ollut minkäänlaista riitaa mistään. Perunkirjoitukseen mennessä asunto oli jo täysin tyhjä ja siihen oli jo seuraavat vuokralaiset tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anoppi on suunnitellut, miten minun ja mieheni pitää testamentata meidän oma omaisuutemme. Pitää antaa osa miehen siskolle ja tämän tyttärelle, he ovat ne anopin suosikit.
No, omausuutemme menee kahdelle lapsellemme niinkuin pitääkin.
Äitipuoli olisi halunnut että olisimme jatkaneet hänen elättämistään kuten isämme teki.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
No ei mee vaimolle kyllä lasten perintö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Vastaus kysymykseesi: Moraali. Omatunto ja sehän on puhdas,jos sitä ei ole koskaan käyttänyt.
Niin ja onko noilla mainitsemillasi antiikkiesineillä todellakin joku huomattava arvo? Ettei nekin vain laskettaisi tavalliseksi koti-irtaimistoksi, joten kukapa niistä ryhtyisi riitelemään. Jos veljen vaimoa ei kiinnosta, niin sinähän ne sitten omaksesi otat. Periaatteessa hänen kuuluisi kuitenkin saada irtaimistostakin saman suuruinen osuus kuin sinun, jos oikein asiaa lasketaan.
Kyllähän sen tietää, miten sinä menettelet. Viet kaiken itsellesi vähänkin merkittävän kiireesti kotiisi ja sitten ilmoitat sille veljen vaimolle, että voi tulla katsomaan sieltä entisen anoppisi kodista, mitä tahtoo tai tarjoat jotain mitätöntä summaa korvaukseksi siitä, että itse otat kaiken haltuusi. Tai et tarjoa etkä ilmoita yhtään mitään.
Eli kusetat.
Eipä sillä veljen vaimolla mitään mahdollisuuksia siinä ole. Vain kiinteä omaisuus tulee jaettavaksi niin, että hänellekin tulee siihen osuus. Jos sitä sitten enää on sitäkään.
Näinhän tässä maailmassa aina tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä ihmisiä on jotka heti kuoleman jälkeen menevät rohmuamaan vainajan asunnosta tavaraa. Tilanne on ongelmallinen varsinkin jos vainajalla on jotain oikeasti arvokasta tavaraa mutta omaisuutta ei ole dokumentoitu mitenkään. Ongelmaksi tulee toteennäyttäminen. Joku väittää että tietty tavara on viety mutta milläs todistat että se tavara on ollut edes olemassa?
Otetaanpa esimerkki. Mun isä kuoli 25 vuotta sitten. Hän keräili antiikkia. Äitini asuu edelleen yhteisessä kodissa jossa kaikki antiikkiesineet ovat. Asunto oli kokonaan isäni nimissä ja vanhemmillani avioehto. Asunto ja sitämyötä myös perintövero tulivat minulle ja veljelleni. Äidillä leskenä elinikäinen käyttö ja hallintaoikeus asuntoon. Veli kuoli jokunen vuosi sitten ja hänen osuus meni vaimolle ja aikuisille lapsille. Veljeni ja isäni eivät olleet väleissä. Veljen vaimo asunnossa käynyt kerran, silloinkin vain eteisessä. Jos minä sitten kun äidistäni aika jättää rohmuan arvokasta tavaraa niin kuka mua mistään voisi syyttää? Äitini ei myöskään ole yhteyksiisä veljeni leskeen.
Vastaus kysymykseesi: Moraali. Omatunto ja sehän on puhdas,jos sitä ei ole koskaan käyttänyt.
Niin ja onko noilla mainitsemillasi antiikkiesineillä todellakin joku huomattava arvo? Ettei nekin vain laskettaisi tavalliseksi koti-irtaimistoksi, joten kukapa niistä ryhtyisi riitelemään. Jos veljen vaimoa ei kiinnosta, niin sinähän ne sitten omaksesi otat. Periaatteessa hänen kuuluisi kuitenkin saada irtaimistostakin saman suuruinen osuus kuin sinun, jos oikein asiaa lasketaan.
Kyllähän sen tietää, miten sinä menettelet. Viet kaiken itsellesi vähänkin merkittävän kiireesti kotiisi ja sitten ilmoitat sille veljen vaimolle, että voi tulla katsomaan sieltä entisen anoppisi kodista, mitä tahtoo tai tarjoat jotain mitätöntä summaa korvaukseksi siitä, että itse otat kaiken haltuusi. Tai et tarjoa etkä ilmoita yhtään mitään.
Eli kusetat.
Eipä sillä veljen vaimolla mitään mahdollisuuksia siinä ole. Vain kiinteä omaisuus tulee jaettavaksi niin, että hänellekin tulee siihen osuus. Jos sitä sitten enää on sitäkään.
Näinhän tässä maailmassa aina tapahtuu.
No nyt luin paremmin, että olihan niillä lapsia, joten ei se vaimo mitään todellakaan peri, vaan veljesi osuus menee niille veljesi lapsille. Muutenhan tilanne ei muutu, sinä toimit juuri niin kuin toimit, viet kaiken.
Mieheni äiti kuoli. ihan kivaa ja hyvää tavaraa oli irtaimiston joukossa, 60-luvun designlasia, Arabian astiastoja, Artekin huonekaluja ym. Miehen sisar meni aivan hulluksi näiden esineiden suhteen, etsi netistä näiden tavaroiden maksimimyyntihintoja ja riiteli jokaisesta esineestä. Mieheni yritti tasajakoa,
mutta aina kun oli sovittu, mitä kumpikin saa, soitti perään, että oikeastaan äiti oli hänelle sen ja sen tavaran luvannut. Verhoja myöten meinasi mennä riitelyksi. Kirjoistakin luuli, että arvokkaita ovat, vaikka kukaan ei niitä huoli. Lopulta mieheni sanoi, että vie ihan mitä haluat, hän ei jaksa riidellä. Siellä nyt ovat sisaren varastossa, kun ei taloon mahdu ja luulee saavansa isot rahat niistä. Miten sekaisin ihmiset menevän jonkun tavaran takia. Onneksi rahavarat ja iso asunto-osake meni tasajaolla. .
Alue: Aihe vapaa
Vastaan omasta puolestani:
Yhdelle kolmesta on lahjoitettu ('ennakkoperintö') asunto, koska hänen elämäntilanteensa on/oli täysin eri kuin kahden muun.
Hän on ainoa perheellinen ja vakituisesti työssäkäyvä. Hän(en perhe) oli edullisen asunnon tarpeessa, koska (opiskellut) puoliso jäi vauvan kanssa kotiin ja mitään Kelan tms. tukia ei saanut, koska miehen ansiotulot. Hän myös pystyi maksamaan lahjaveron itse.
Toinen lapsista saa (lähes) jatkuvasti jtn Kelan tms. tukea, joten asuntoa ei kannata luovuttaa hänen nimiinsä, vaan asuu siinä (halvalla) vuokralla. Hän ei pystyisi maksamaan lahjaveroa, eikä välttämättä suoriutuisi tulevista yhtiöremonttien kustannuksista. Hallitus haluaa lopettaa omassa asunnossa asuvien asumistuen.
Kolmas lapsi työskentelee missä milloinkin, Suomen ulkopuolella. Asuinpaikat vaihtelevat mantereelta toiselle.
Hän ei edes harkitse toistaiseksi vakiintumista. Hän pärjää sinkkuna hyvin tuloillaan. Ei tarvitse 'ennakkoperintöä'.
Riittääkö perustelut?