Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Ei tarvittu perukirjaan allekirjoitusta, kun isäni velipuoli kuoli lapsettomana, eikä ollut naimisissa. Isäni oli siis kuollut ennen velipuoltaan ja minä ja kaksi veljeäni oltiin isän sijasta perijöinä. Toimitin vain elossaolotodistuksen kuolinpesänhoitajalle ja aikanaan tuli verottajan päätös perintöverosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä41347 kirjoitti:
Omakohtaisena kokemuksena älkää missään tapauksessa teettäkö testamenttia pankilla....itse onnekseni päädyin teettämään oikeusavustajalla ja sanoi mm että oli vaikeuksia saada pankilta isän toista (ei käyttötiliä) tiliä tietoon....pankki vetää välistä jos vain antaa siihen mahdollisuuden....
Höpö höpö. Pankista tulee suoraan ilmoitukset kaikista varoista. Meille tuli yllätyksenä, että vainajalla oli tilejä vähän joka pankissa. Saldon sai tietää vasta sitten, kun kaikki asianmukaiset paperit oli toimitettu kaikkien osakkaiden allekirjoittamana pankkiin. Samoin käyttöoikeuden pesänhoitajalle tai muulle valtuutetulle. Tilit saa näkymään normaalisti omaan nettipankkiin ja asioiden hoitaminen on yksinkertaista.
Nämä säännöt on tärkeitä, koska muutoin tilit saattaisi aika nopeasti tyhjetä osakkaan x toimesta - kuten irtaimistolle näyttää usein käyvän.
Tästä on aikaa todella kauan,
olin pankissa ja sinne tuli mies,
joka touhotti:
Äiti kuoli muutama tunti sitten ja hän oli nostamassa äitinsä tilin tyhjäksi, ennenkuin muut ehtii.
Jos hänellä oli käyttöoikeus tiliin, saattoi onnistuakin, mutta varmaan perunkirjoituksissa
on asiasta kärähtänyt.
- olin niin hämmästynyt, etten muista kuinka kävi, antoiko virkailija rahat.
Toinen juttu , vähän höpsö.
Sisarukset oli kollaamassa äitivainaan tavaroita.
Siskokset riiteli joka kiposta ja muusta tavarasta. Tyyliin äiti lupasi sen mulle.
Sitten jossain vaiheessa huokasivat kysyä velipojaltaan mitä sinä ottaisit.
Velipoika vastasi , jos otan nuo hengarit.
Ei jaksanut osallistua siskojensa kahvikuppi taisteluun.
Isoisä kuoli jo muutama vuosi ennen isoäitiä. Olin isoäidin kanssa hyvin läheinen ja vaihdoimme usein arvokkaita lahjoja keskenämme.. No, sitten kun isoäiti menehtyi niin suvun kesken sovittiin, että isoäidin kodin ja tavaroiden annetaan olla koskemattomina, kunnes kuolinpesä on selvitetty ja virallisuudet on hoidettu ja vasta sitten irtaimisto jaetaan yhdessä.
Sepä sopimus ei tätiä pidellyt vaan hän kävi omatoimisesti ennen muita tyhjentämässä isoäidin kodin kaikista arvoesineistä, tauluista, koruista, astioista.. aivan kaikki, jolla oli jotain arvoa lähti hänen mukaansa. Jopa ne lahjat, jotka olin aikanani antanut isoäidilleni, jokaikinen.
Isä oli murtunut vanhempiensa menehdyttyä, joten vaikka tätä ja kaikkia muita harmitti tädin edesottamukset, niin asiasta ei koskaan puhuttu. Isäni kyllä myöhemmin harmitteli asiaa kovasti ja sitä, että hänen olisi pitänyt pitää puoliaan tässä asiassa meidän lasten takia, mutta luultavasti suku olisi riitautunut ja hajonnut, joten koska isäni oli jo menetyksestä rikki ja meitä lapsia ei materia niinkään kiinnostanut, niin asiasta ei tehty numeroa. Varsinkin koska minkälainen ihminen toimii noin? Tädin käytös oli niin räikeän kuvottavaa, että tärkeintä oli pysytellä vain tämän hyvällä puolella..
Onneksi isoäitini oli kirjallisesti testamentannut minulle sormuksensa, joten tädin pitkät kynnet eivät yltäneet siihen. Se on myös ainoa fyysinen muistoni mummistani, sillä täti tosiaan vei - kaiken.
Oli mielenkiintoista vierailla tädillä ja nähdä minun isoäidilleni aikanaan ostamia koriste-esineitä pöydillä ja jopa mummilleni ostama kääty tädin kaulassa, sekä muita koruja, jotka olisi ollut mukava saada takaisin, vaikka ne olivatkin lahjoja, mutta EI TÄDILLE.
Vierailija kirjoitti:
Kaksikin tarinaa lähipiiristä. Isälläni on kolme sisarusta, joista yksi kuoli tapaturmaisesti vuosia sitten, mummun ja papan ollessa vielä elossa. Tätini, eli vainajan sisko riehaantui tästä aivan täysin, koska jollain logiikalla ajatteli vainajan perintöosuuden, siis sen osuuden joka oli joskus tulossa mummulta ja palata, kuuluvan nyt kokonaan hänelle. Asiaan ei hänen mielestään mitenkään vaikuttanut se, että vainajalla oli kaksi lasta. Lapset, eli serkkunihan ovat sijaantuloperillisiä, ja olivat sitten isänsä sijasta mummun ja papan kuolinpesien osakkaina. Täti on riehunut tästä nyt pitkälle päälle vuosikymmenen, uhkaillut serkkuja ja onpa pari rikosilmoitustakin tehty. Vähemmän yllättäen eivät ole johtaneet mihinkään. Ihailtavasti isäni ja toinen tätini ovat pitäneet serkkujen puolia.
Ja sitten se oma tarina. Lapsuudenkotini on vanha maatalo niin landella kuin olla ja voi, ja veli on puhunut lapsesta saakka, että hänellä ei ole mitään kiinnostusta taloon, vihasi lapsuudessaan sitä miten pitkä matka kaikkialle on. Minä taas olen aina tykännyt paikasta, on tilaa ja oma ranta, ja vaikka tilalla ei suuremmin ole viljelty enää vuosikymmeniin, on siellä talli ja neljälle hevoselle paikat. Isäni sairastui vakavasti muutama vuosi sitten, ja äidin kanssa halusivat muuttaa kirkolle lähemmäs palveluita, ja ison talon isolla tontilla riittää hommaa, joita äiti ei enää kokenut jaksavansa tehdä. Istuttiin neljästään vanhempien ja veljen kanssa alas miettimään, että mitäs nyt.
Minä ja mieheni ostettiin talo maineen ja irtaimistoineen päivineen käypään hintaan, veli ei pistänyt ollenkaan vastaan, päin vastoin sanoi olevansa tyytyväinen, ettei hänen tarvitse asiaa huolehtia. Pari vuotta kaupoista molemmat vanhempani kuolivat saman vuoden aikana. Perunkirjoitus pidettiin ilman ulkopuolisia, eli molempien puolisot jätettiin kotiin. Kuitenkin, jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä veljeni vaimo kuvittelee, että minä olen kavaltanut veljeltäni taloni. Siis sen saman talon, joka minulle myytiin. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun kälynen hiippailee pihallamme ja yrittää viedä kaiken mitä irti lähtee. Viimeksi viime kesänä nuorimmaisen ristiäisissä teki inventaariota, että tuon pöydän hän laittaa sitten vierashuoneeseen ja tuo astiasto sopii pyhälounaalle, lista on loputon. Ristiäiset hänen osaltaan päättyivät siihen, että veljeni kaiveli vaimonsa käsilaukusta takan päältä kadonneet Kivi-tuikut, ja ohjasi vaimonsa vähemmän iloisena ulos kodistani.
Toistaiseksi jaksan suhtautua huumorilla, mutta en tiedä kuinka kauan. Kauppakirjat hänellä on luetettu useampaan kertaan, mutta ilmeisesti lukeakin voi valikoivasti.
1.veljesi puhuu vakavasti puolisolleen
2.ilmoitat että otat yhteyttä viranomaisiin jos homma ei lopu
3.jos jotain tapahtuu teet rikosilmoituksen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä etsittiin kissojen ja koirien kanssa perinnönjaossa aitasta hävinnyttä kuusikymmentä vuotta tarpeettomana ollutta pellavavyyhtiä. Sisarukset kuulusteltiin ja hyvä ettei poliisia paikalle soitettu. Yksi sisko kun oli NIIN juuri sitä pellavavyyhtiä vuosikymmeniä kaivannut ja himoinnut. Vyyhti löytyi toisaalta, eikä sisko käytöstään edes pahoitellut.
Meneekö vähän ohi?
Ex-anoppini tytär muisti aina antaessaan äidilleen lahjoja sanoa, että minä otan nämä sitten perinnöksi. Antoi ikäänkuin lainaan lahjansa. Vei sitten Marimekko-purkkinsa.
Exäni kuoli ennen äitiään, joten exän tytär oli perikunnan osakas. Ex-anoppini oli tukenut exääni rahallisesti, tämä tytär sitten vaati rahoja exäni tyttäreltä. Onneksi ei mennyt läpi.
Varakkain anopin lapsista oli ahnein, mutta niinhän se taitaa mennä ettei rikkaalle riitä mikään, köyhä tyytyy vähempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolisoni sisaruksen perhe oli tarkkaan arvioinut kaikki kalleimmat esineet, jotka sitten pää punaisena huutaen vaati perheelleen tämä sisarus, lisäksi tietysti otti kaiken muun käyttökelpoisen. Kaikenlaista muutakin ikävää tämä sisarus teki , otti käyttöönsä vanhuksen pankkikortin ja nosti rahaa itselleen ym.Nyt seuramme kelpaisi, soittaa välillä ja lähettää tekstarin ,haluaisi tavata. Heillä ei ole itsellä yhtään ystäviä, ei ole koskaan ollutkaan. Emme kaipaa heidän seuraansa.
Kun näitä lukee, ihmetyttää miksi ette ole panneet hanttiin? Ihme alistumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olin rakkaan äitini ainoa lapsi, eipä tullut haaskoja osingoille.
Vierailija kirjoitti:
Jos vain mahdollista niin karsikaa hyvät ihmiset omaisuutta ennen kuolemaa ja myykää vaikka talo ja muuttakaa vuokralle vaikka yli 70vuotiaana ja käyttäkää rahat itseenne. Näitä suku riitoja on joka suvussa. Matkustelkaa ja lahjoittakaa rahaa jo eläessänne. Sairasta tämä ihmisten ahneus muiden tienaamia rahoja kohtaan
Täytin juuri 70 v. Olen täysissä ruumiin ja sielun voimissa. en todellakaan ala hävittämään omaisuuttani. Elinikää voi vielä olla vaikka yli 30 vuotta. Kuoltuani en ole seuraamassa perintöriitoja, jos perittävää jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhempani kuoli. Hänellä oli kaksi lasta: vanhempani ja sisaruksensa, jotka tietysti hänet perivät. Jako oli pääosin helppo, koska testamenttia ei ollut ja isovanhempani oli eronnut & ositus tehty jo aikoja sitten.
Sanomista tuli kuitenkin henkivakuutuksesta, jonka edunsaajana olimme me lapsenlapset. Vanhempani sisar halusi lapsenlapseksi määriteltävän myös hänen puolisonsa edellisestä liitosta olevat aikuiset lapset, koska hänellä ei ollut omia lapsia. Siitä jäi huono fiilis monille.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmillani oli maatila. Vanhin veli sai tilan sisarustensa suostumuksella. Muut sisarukset saivat nykyrahassa mitattuna parinkymmenen tuhannen euron rahasummat. Ihan oikeinhan se meni näennäisesti. Veli piti tilaa muutaman vuoden ja alkoi sen jälkeen kokopäivätoimiseksi alkoholistiksi. Vajaassa viidessätoista vuodessa tila oli juotu ja maat myyty taloa lukuunottamatta.
Veli sai tietenkin tehdä omistamalleen tilalle mitä itse halusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isovanhempani kuoli. Hänellä oli kaksi lasta: vanhempani ja sisaruksensa, jotka tietysti hänet perivät. Jako oli pääosin helppo, koska testamenttia ei ollut ja isovanhempani oli eronnut & ositus tehty jo aikoja sitten.
Sanomista tuli kuitenkin henkivakuutuksesta, jonka edunsaajana olimme me lapsenlapset. Vanhempani sisar halusi lapsenlapseksi määriteltävän myös hänen puolisonsa edellisestä liitosta olevat aikuiset lapset, koska hänellä ei ollut omia lapsia. Siitä jäi huono fiilis monille.
Ne isäsi siskon lapsipuolet eivät tietenkään olleet millään muotoa isoäitisi lapsenlapsia jos ei isäsi sisko ollut heitä virallisesti adoptoinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmillani oli maatila. Vanhin veli sai tilan sisarustensa suostumuksella. Muut sisarukset saivat nykyrahassa mitattuna parinkymmenen tuhannen euron rahasummat. Ihan oikeinhan se meni näennäisesti. Veli piti tilaa muutaman vuoden ja alkoi sen jälkeen kokopäivätoimiseksi alkoholistiksi. Vajaassa viidessätoista vuodessa tila oli juotu ja maat myyty taloa lukuunottamatta.
Veli sai tietenkin tehdä omistamalleen tilalle mitä itse halusi.
Eikä myöskään niiden muiden sisarustenkaan perintöosuuden 20 000 € käyttö kuulu tietenkään kenellekään muulle, ei sille veljellekään. Kun perintö on kerran jaettu, se on oikeasti jaettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42376 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä on 3 täyssisarusta. Äiti kuoli aikaisemmin ja isä 2010. Vanhin veli teetti salaa perunkirjoituksen kahdestaan tutun tuomarinsa kanssa. Jaettavaa ei paljon ollut, mutta vastoin lakiahan tuo oli ja tuntui pahalta. Kun sain selville niin soitin kyseille tuomarille niin hänen mukaansa tuo tuntui hänestä ja veljestämme parhaalta.
Mikä ihmeen tuomari tekee perunkirjoutuksia? Tuomarit toimivat virassa oikeusistuimissa ja tulkitsevat siellä voimassaolevaa lainsäädäntöä ja antavat sen perusteella tuomioita. Toki voivat vapaa-ajallaan tehdä sivutoimia, mutta silloin yksityishenkilöinä. Jos asiantuntijapalvelua halutaan hyödyntää perunkirjoituksessa, silloin käytetään asianajajaa tai lakimiestä.
Puhekielessä molempia kutsutaan tuomareiksi.
No ei kutsuta eikä pitäisikään kutsua. On varmaan ikivanha lyhennelmä varatuomarista, kun oikiksen käyneet olivat joitain "herroja" tavallisen kansan silmissä.
Itse olen OTM, varatuomari ja asianajaja. Jos joku minua sattuu kutsumaan tuomariksi, niin välittömästi korjaan kyllä. Olen asianajaja. En mikään tuomari.
Edelleenkin vanhemmat ihmiset sanovat jonkun valmistuneen tuomariksi. Mitä luulet OTM, tarkoitettiinko alkuperäisessä viestissä tuomaria vai asianajajaa? Eri asia onko nimitys oikea, varsinkaan ammattilaisen silmissä? Muutokset tapahtuvat hitaasti. Kutsutaanhan lääkäriäkin tohtoriksi.
No joo. Täytyy myöntää, että olet osittain oikeassa. Tohtoriksihan niitä lääkäreitäkin kutsutaan.
Sinulle toteaisin, että vaikka koulutushistoriaani kuuluu tuo OTM, niin tapana kyllä on käyttää korkeinta "titteliä" eli minun kohdalla siis asianajaja (viittaan kohtaan "mitä luulet OTM...)
Varatuomari on arvonimi.
Ja se annetaan ylimmän oikeustieteen tutkinnon suorittaneelle, joka on suorittanut tuomistuin harjoittelun.Kukaan muu tuota arvonimeä ei voi saada.
Sittemmin jos hän haluaa, hän voi jatkaa työskentelyä eri tehtävissä käräjaoikeudessa, ja saada hyvän pohjan tuomarin virkaan.
Lakimies on täysin eri. Samoin asianajaja on täysin eri.
Asianajajien tulee suorittaa erikseen asianajajatutkinto, ja kuulua Asianajaja liittoon.
Jostain ihmeellisestä syystä johtuen, luulen tietäväni systeemin (OTM -97, varatuomari -99, asianajaja -08).
Varatuomari on todellakin arvonimi, mutta sekin muinaisjäänne. Ei siihen tarvitse muuta kuin olla vuosi käräjäoikeudessa. Itse auskultoin Kemissä. Auskultoinnin jälkeen olet "valmis" tuomarin tehtäviin. Huvittavaa, sillä ei se auskultointi kovinkaan pätevöitä. Eli suomeksi sanottuna "varatuomari voi hakea istuvan tuomarin tehtäviin".
Asianajajatutkinto on "piireissä" arvostetumpi. Tämä johtuu siitä, että edes tutkintoon pääseminen edellyttää vähintään 4 vuoden työskentelyä, joista 2 vuotta pitää olla asianajollisissa tehtävissä (eli jos olet pankkilakimies 7 vuotta, et täytä kriteerejä). Lisäksi tuo asianajotentti vaatii pirusti lukemista ja taas kirjallista tenttimistä + rikosrekisteriote+ulosottotiedot.
Joten, kaikilla oikiksen käyneillä on mahdollisuus auskultoida ja saada varatuomarin titteli, mutta asianajajaksi pääseminen edellyttää työkokemusta + lisätenttimistä, josta pitäisi vielä läpipäästä.
Tästä syystä asianajajatutkintoa pidetään meidän piireissä korkeampana.
Lyhyt esim. valmistuin oikiksesta 97. Jos olisin auskultoinut heti ja siitä saanut VT -arvon ja jäänyt tuomariuralle, en olisi koskaan tullut tietämään ruohonjuuritason työtä enkä sitä, mitä asianajotehtävä vaatii.....
asianajaja
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä41347 kirjoitti:
Omakohtaisena kokemuksena älkää missään tapauksessa teettäkö testamenttia pankilla....itse onnekseni päädyin teettämään oikeusavustajalla ja sanoi mm että oli vaikeuksia saada pankilta isän toista (ei käyttötiliä) tiliä tietoon....pankki vetää välistä jos vain antaa siihen mahdollisuuden....
Höpö höpö. Pankista tulee suoraan ilmoitukset kaikista varoista. Meille tuli yllätyksenä, että vainajalla oli tilejä vähän joka pankissa. Saldon sai tietää vasta sitten, kun kaikki asianmukaiset paperit oli toimitettu kaikkien osakkaiden allekirjoittamana pankkiin. Samoin käyttöoikeuden pesänhoitajalle tai muulle valtuutetulle. Tilit saa näkymään normaalisti omaan nettipankkiin ja asioiden hoitaminen on yksinkertaista.
Nämä säännöt on tärkeitä, koska muutoin tilit saattaisi aika nopeasti tyhjetä osakkaan x toimesta - kuten irtaimistolle näyttää usein käyvän.
Kommentoin. Ei pankkiin tarvitse toimittaa kaikkien osakkaiden allekirjoitusta, vaan riittää, että toimittaa pankkiin virkatodistuksen, josta ilmenee perukirjan ilmoittajan suhde vainajaan (pitää olla kuolinpesän osakas) + valtakirja perukirjan laatijalle (esim. leski ilmenee virkatodistuksesta ja leski allekirjoittaa valtakirjan asianajajalle).
asianajaja (uralla vuodesta 97 lähtien)
Tämän ketjun asiantuntijat, haha haa, sekoitetaan asioita ja sanotaan en ymmärrä, ei voi olla mahdollista, valehtelet, jätät kertomatta, selittelet omia tekojas jne.
Niin, ette ymmärrä kun ette ole olleet tilanteissa, ette osallisia. Pitäkää siteen turpanne kiinni, tyhmät!!
Ah onneksi olen isäni ainoa lapsi ja minulla on vain yksi lapsi. Mieheni suvun puolella voi mennä perinnöt vaikeaksi aikoinaan, mutta onneksi ei tarvitse siihen itse puuttua.
Varatuomari on arvonimi.
Ja se annetaan ylimmän oikeustieteen tutkinnon suorittaneelle, joka on suorittanut tuomistuin harjoittelun.
Kukaan muu tuota arvonimeä ei voi saada.
Sittemmin jos hän haluaa, hän voi jatkaa työskentelyä eri tehtävissä käräjaoikeudessa, ja saada hyvän pohjan tuomarin virkaan.
Lakimies on täysin eri. Samoin asianajaja on täysin eri.
Asianajajien tulee suorittaa erikseen asianajajatutkinto, ja kuulua Asianajaja liittoon.