Poistaako lapset yksinäisyydentunteen?
Kertokaa mulle rehellisesti vanhemmat, poistaako lapset/perhe yksinäisyyden tunteen?
Olen ihan tavallinen 36-v nainen, ja vaikka olen sosiaalinen, mulla on ystäviä, harrastuksia ja seurustelukumppani niin olen aina kokenut yksinäisyydentunnetta. En tiedä mistä se johtuu, mutta se ahdistaa aina kun olen yksin etenkin viikonloppuisin. En ole ikinä oikein halunnut lapsia, äitiys vaikuttaa niin raskaalta, mutta olen kateellinen katsellessani jossain sisäpihoilla monien perheiden yhteisöllisyyttä. Vanhemmat grillaa ja jutustelee keskenään ja lapset kirmailee ympärillä. Lasten kautta tutustuu niin helposti muihin. Mulla ei siis ole vaikeutta tutustua muihin, oon tosi sosiaalinen, mutta silti.
Vai onko se yhteisöllinen näky pihalla harhaa joka haihtuu kun perhe astuu omasta ovesta sisään, muksut tekee omiaan ja puoliso istuu läppärillä?
Mun mielestä ei ole olemassa pyhää syytä miksi lapsia pitäisi tehdä, moni varmaan tekee niitä ihan vaan yksinäisyyttään. Eli en siis haluaisi kuulla mitään "toi ei ole oikea syy tehdä lapsia senkin itsekäs pönö"- kommentteja, vaan omia kokemuksianne.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksimäisyyden kokemus tulee sisältä ja siihen vaikuttaa monta muutakin tekijää kun varsinaiset sosiaaliset kontaktit, kuten itsetunto tai sen puute ja yksilölliset preferenssit.
Jos sullon huono itsetuhto käsittele se eka, se yksistään voi jo auttaa siihen yksinäisyyden tunteeseen.
Kannattaa alkaa jo varautuun, ilman lapsia merkittävä osa ihmisistä vanhemmiten jää yksin koska ne ei ole prioriteettejä ihmisenä enää kenelläkkään ja se voi olla erittäin raskasta.Eiköhän juuri yksinäisyyden ehkäisyyn varauduta panostamalla hyviin ystävyyssuhteisiin. Ei lapsia hankkimalla. Lasten tehtävä on itsenäistyä ja irrottautua vanhemmistaan, mikä alkaa tapahtumaan jo murrosiässä, ja sen vastustaminen ts. lapsiin takertuminen aiheuttaa vakavia ongelmia lasten elämään myöhemmin, ja on suoranaista henkistä väkivaltaa. Sinun lapsesi eivät ole sinun - lausahdus on niin osuva, ja saakin olla kiitollinen kaikesta siitä ajasta, minkä saa lastensa kanssa viettää, kunnes lentävät pesästä ja jatkavat omaa elämäänsä
Kyllä sinkulta aika tehokkaasti lähtevät ystävät parisuhteeseen ja perhe-elämään. Silloin voi nähdä joskus, mutta pikkulapsiaika rakoittaa menemistä erityisesti äitiysloman loputtua, ja sen jälkeen taas alkaa vuosien harrastusrumba. Eikä kuitenkaan koskaan enää voi tavata juhlapyhinä tai lomilla, koska silloin perheitten pitää yrittää ehtiä tavata molempien puolien sukulaiset sekä käydä huvipuistossa.
Eläkkeellä ne ystävät todennäköisesti muuttavat Espanjaan tai hoitavat lapsenlapsia.
Kaunis ajatus, että ystävät korvaavat perheen, mutta vaikea toteuttaa, jos toisilla kuitenkin on se perhe. Sinkkuystävätkin voivat häipyä eri syistä: muuttaa tai upota johonkin harrastukseen. Ystäviä tarvitaan, mutta joulun vietät silti yksin. Lapsen kanssa on hauskaa juhlapyhinä sekä kesällä.
Missä luki että kannattaa rakentaa pitkäkestoista ystävyyttä lisääntyjän kanssa?
Meillä on mahtava lapseton naisporukka, joka pitää huolta toisistaan. Yksi katkaisi jalkansa, niin toiset veivät kauppaostoksia kotiin ja käytiin kahvittelemassa seuraksi, korona-aikana toimi kauppa-apu myöskin! :)
Ollaan kuin ne Tyttökullat, muttei asuta yhdessä (vielä) ja ikääkin on vähemmän. :)
Minulta katosi monet lapsettomat kaverit kun sain lapsia. Sen sijaan he keillä on lapsia jaksavat jopa tavata. Ehkä tuntemani lapsettomat ovat keskivertoa introvertimpiä eikä siinä mitään. Uskallan kuitenkin väittää, että ystävyydestä enemmän on väliä ihmisen luonteella kuin sillä onko hän lisääntyjä vai lisääntymätön.
Yksinhuoltajana minua suostuvat tapaamaan 1. lapsettomat, jotka sietävät lapsia 2. lapsiperheet, joilla samanikäisiä lapsia (jos ei ole muskari tai tenavakerho samaan aikaan) 3 sukulaiset.
Lapsiperheet, joilla isot lapset periaatteessa haluavat tavata, mutta he ovat muuttaneet hornakuuseen ja heillä on tuhat harrastusta. Kun lapset olivat pieniä, niin nähtiin 100 % heidän aikatauluilla, ja edelleen pitäisi olla niin. Minä en kuitenkaan enää aina pysty siihen omien pienten lasten takia. Taas jotkut lapsettomat kaverit ja sukulaiset eivät hirveästi jaksa lapsia, sen kyllä ymmärrän hyvin, koska ovathan he totta puhuen aika rasittavia. :)
Aloittajalla kun on ukko, niin jos hänenkin kanssaan on yksinäistä, niin enpä tiedä mitä lapset sellaiseen kuvioon vaikuttavat. Luulisi, ettei kahdestaankaan olisi yksinäistä. Mutta JOS ne lapset käyvät edes joskus mummona katsomassa, niin onhan sekin plussaa. Jos sattuu elämään vanhaksi, niin ystävät kuolevat tai menevät huonoon kuntoon.
Lähellä asuminen (ja myös työskentely, harrastamunen ym.) on merkittävä yksinäisyyden poistaja. Jos asuu lähellä tuttuja, ehtii nähdä ilman isoja järjestelyjä tai näkee vahingossa.
Vielä minun lapsuudessani kyläiltiin todella paljon ja ilman isoja järjestelyjä. Se kai liittyi siihen, että sen ajan ihmisten omassa lapsuudessa lankapuhelimet ja telkkarit eivät olleet olleet yleisiä, joten he olivat omaksuneet kyläilykulttuurin, jossa piipahdetaan kylään. Kyllä silloinkin yllätysvieraat saattoivat myös rasittaa joitain esim. työpäivän jälkeen joka päivä. Enimmäkseen ei. Oli siistimpääkin, kun tavaraa oli vähemmän.
Silloin ei ollut nykyisen kaltaista harrastustulvaa. Kyllä joillain oli aikaa vieviä harrastuksia, mutta ehkä harvalla sellaista että joka lasta vietäisiin monta kertaa viikossa johonkin, mikä on nykyään normi.
Riippuu ihmisestä millä koitetaan poistaa mitäkin. Maapallo ei hukkuisi ihmismassaan, ylikansoittuisi ja tuhoutuisi nopeammin ja yhä nopeammin ihmisen kulutettua kaikki luonnonvarat loppuun jos ihminen ei olisi itsekäs ja ajattelisi ennen kaikkea itseään millä tyydyttää omaa elämäänsä.
No poistiko miehesi tai ystäväsi yksinäisyydentunteen? Jos vastaus on ei, niin tuskin lapsetkaan auttaa siihen.
Hienoa! Sinulla on hyvä onni.
Itsellä ei ihan sama kokemus. Kyllä jo parisuhde rajoittaa monen menemistä tehokkaasti, vaikka ei lapsia olisi. No, jotkut voivat silti lähteä reissuun ilman puolisoa (ainakin kerran vuodessa). Ja joillain on puoliso, joka sopii mukaan kalustoon ja haluaa tehdä samoja asioita kuin kaveritkin. Syvällisiä keskusteluja rajoittaa kokemukseni mukaan yleensä vielä enemmän kuunteleva puoliso kuin kuunteleva lapsi. Lapset kasvavat ja häipyvät aikanaan omiin harrastuksiinsa, no kyllähän puolisokin monelta häipyy.
Totta on mitä sanot, että lapsettomat ystävät ovat tosi arvokkaita, mm. koska he ovat innostuneita lähtemään yhteisiin menoihin. Periaattessa sama tilanne on niillä joiden lapset ovat muuttaneet kotoa, mutta jotenkin he vaan eivät silti ehdi mihinkään. Samassa elämäntilanteessa olevat ovat hyvä tuki. Lapsettomana sinkkuna läheisimmät ystävät olivat yleensä lapsettomia sinkkuja. Silti ärsyttää sekin, jos joku linnoittautuu omaan poteroon niin ettei lainkaan siedä muita kuin samassa tilanteessa olevia. Tyyliin perheet jotka näkevät vain toisia perheitä.