Lue keskustelun säännöt.
12-vuotias poika ei päässyt luokan luontoretkelle kunta joutui maksamaan 1500 euron korvaukset
27.05.2022 |
Kotimaa
12-vuotias poika ei päässyt luokan luontoretkelle kunta joutui maksamaan 1500 euron korvaukset
Tapaus on tiettävästi ensimmäinen lajissaan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008845948.html
Kommentit (704)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.
Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.
Älkää nyt ihmiset viitisikö, eikö nykyään ole tasokokeita joissa testataan lapsen kyvyt. Eihän nyt hyvänenaika sentään liikkumisen rajoitteet estä, lapsi voi olla teräväpää ja ansaitsee kunnon opetuksen. Tuskin traumatioistuu jos ei urheilussa heti joukoon valita, tai joutuu molariksi.
Heikkolahjainen taas tarvitsee toisenlaista tukea, vaikka viipottaisi kovaa kyytiä paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vene ois tietysti maksanu vähä enemmän joten päättivät säästää ja dumpata yhden. Ihan oikein että joutuvat maksamaan.
Kovin on vaikea ymmärtää, että veneellä pääsee vain lähelle maalauksia. Laiturilta pitää kiivetä ylemmäs jyrkkää rinnettä luolamaalausten tasolle. Vesi on ollut aiemmin korkeammalla ja maalaukset eivät ole veneen korkeudella rannassa helposti katsottavissa.
Epäilen, että ko äiti ei tätä tiennyt.
Kouluretkien koko pointti on yhdessä tekeminen, yhteiset kokemukset ja yhdessä jaetut hetket.
Se ei toteutunut nyt.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan kyseessä Astuvansalmen kalliomaalaukset? Sinne pääsee tosiaan myös veneellä, mekin on menty.
No niinhän siinä jutussa sanottiin että vesitie olisi ollut mahdollinen mutta sitä ei järjestetty ja siksihän korvaukset maksettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.
Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.
Eikö näissä erityiskouluissa opeteta lapsia tasonsa mukaan. Luokkakoot pienempiä, mahdollisuus jopa turvallisempaan ja parempaan koulunkäyntiin, kunnon opiskeluun. Opettajilla taito huomata ja nähdä lasten tilanteet paremmin kuin suurissa ryhmissä.
IL:n L Nurmi kirjoittaa, että suomen kieli kuihtuu suomalaisissa kouluissa. Onko nyt rasismia ja syrjivää puhua suomea, vai mikä mättää.
Kuten kirjoitin niin ne ryhmät voivat olla hajanaisia. Ja kun se liikuntavamma ei vaikuta henkilön älylliseen suoriutumiseen, niin se erityiskoulun todistus voi koitua taakaksi, jos on haaveena lukio ja ehkäpä yliopistokoulutus. Itse kävin tavallisen koulun ja minulla oli avustaja, jonka roolina oli olla repun kantaja. Muistan kun joskus yläasteella muutama oppilas syytti avustajaani siitä, kun sain kokeista kasia tai ysiä, vaikka eihän avustaja ollut edes mukana luokkatilassa kokeiden aikana. Minun avuntarve näkyy siinä, että en voi kävellä portaita ylös tai alas ja kantoapuakin tarvitsen. Koulumenestykseen se ei vaikuttanut lukuun ottamatta liikuntaa, mutta sitäkin puolta on yritetty kotona prepata ettei ihan sohvaperunoiksi jäädä kun on nämä toimivat kädet.
Onnittelut, ei tämä lätkä nyt kaiken voittava ja tavoiteltava ura ole. Elämässä on paljon suurempaa ja mielenkiintoisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vene ois tietysti maksanu vähä enemmän joten päättivät säästää ja dumpata yhden. Ihan oikein että joutuvat maksamaan.
Kovin on vaikea ymmärtää, että veneellä pääsee vain lähelle maalauksia. Laiturilta pitää kiivetä ylemmäs jyrkkää rinnettä luolamaalausten tasolle. Vesi on ollut aiemmin korkeammalla ja maalaukset eivät ole veneen korkeudella rannassa helposti katsottavissa.
Epäilen, että ko äiti ei tätä tiennyt.Kouluretkien koko pointti on yhdessä tekeminen, yhteiset kokemukset ja yhdessä jaetut hetket.
Se ei toteutunut nyt.
Ei ole. Yleensä retken pointti on opiskella jotakin. Opsissa on jopa pakollisena maastossa suoritettavia osuuksia. Biologian opsissa on mm. pakollinen metsätutkimuksen toteutus. Jos luokassa on yksi pahasti sieni-itiöille ja koivun siitepölylle allerginen, pitääkö muunkin luokan jättää metsätutkimus tekemättä? Jos koulussa on eläintenhoitamisen kurssi, pitääkö koko porukan tyytyä netin kautta opiskeluun, jos ryhmäss on yksi eläimille allerginen? Entä käsityö. Jos joukossa on yksi puupölylle herkistynyt, onko koko porukan tehtävä tekstiilitöitä koko vuosi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mut jos laittaa vaakakuppiin frisbeegolffi vs retju luolamaalauksille niin vähän sama, kuin laittaisi lapselle vaihtoehdoksi karkki vs salaatin lehti.
Tai särkänniemi vs koulun pihakeinu
Se ei ehkä aina ole niin kivaa, mutta se nyt vaan on realiteetti että joskus joutuu tyytymään vähemmän mieluiseen vaihtoehtoon. Ei kouluruokailuakaan järjestetä niin että jokainen pystyisi syömään samaa ruokaa, vaan eri ruokavalioita noudattaville voi olla tarjolla eri ruokalajeja. Saattaa siinäkin iskeä annoskateus jos omat allergiat estää syömästä sitä mitä eniten haluaisi. Tässä on silti mielestäni toimittu ihan vastaavasti tarjoamalla liikuntavammaiselle korvaavaa tekemistä vaikka se ei sitten olisikaan sitä samaa kuin muilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan kyseessä Astuvansalmen kalliomaalaukset? Sinne pääsee tosiaan myös veneellä, mekin on menty.
No niinhän siinä jutussa sanottiin että vesitie olisi ollut mahdollinen mutta sitä ei järjestetty ja siksihän korvaukset maksettiin.
Paisi, että veneellä pääsee vain lähelle. Pitää pystyä kiipeämään katselutasanteelle. Koko luokan venekyyti maksaisi 3000€.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vene ois tietysti maksanu vähä enemmän joten päättivät säästää ja dumpata yhden. Ihan oikein että joutuvat maksamaan.
Kovin on vaikea ymmärtää, että veneellä pääsee vain lähelle maalauksia. Laiturilta pitää kiivetä ylemmäs jyrkkää rinnettä luolamaalausten tasolle. Vesi on ollut aiemmin korkeammalla ja maalaukset eivät ole veneen korkeudella rannassa helposti katsottavissa.
Epäilen, että ko äiti ei tätä tiennyt.Kouluretkien koko pointti on yhdessä tekeminen, yhteiset kokemukset ja yhdessä jaetut hetket.
Se ei toteutunut nyt.
Tämä oli kyllä opintoretki, jonka pointti on oppia kulttuurihistoriasta.
Jos 90% luokasta oli yhdessä, myös tuo peräänkuuluttamasi yhdessä tekeminen toteutui oikein hyvällä prosentilla. Jokuhan olisi voinut joutua jäämään pois myös koronan tai vaikka mahataudin takia, eikä sekään olisi syrjintää. Erilaiset fyysiset syyt estävät toisinaan osallistumisen joltain ihmiseltä, ja toisilta ihmisiltä pysyväisluonteiset fyysiset syyt estävät tiettyihin juttuihin osallistumisen aina. Nämä on näitä elämän realiteetteja.
Tällä on nyt vain saatu aikaan se, ettei tuolla poikaparalla ainakaan ENÄÄ ole kavereita, kun kaikille on tehty selväksi, että tämän takia olisi pitänyt jättää kiva retki tekemättä ja mennä johonkin kälyiseen esteettomään paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.
Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.
Tämän tilanteen jälkeen minä en ainakaan juuri haluaisi, että luokassani olisi liikuntarajoitteista, koska hänen vuokseen saattaisi jokin kiva reissu jäädä tekemättä. Sekö tässä kaikella oli tarkoitus?
Tätä on pakko seurata. Vielä 90-luvulla oli joku järjestys, lapseni sai käydä koulunsa rauhassa ja opiskelutkin sujuivat hyvin. Kiitos ala-asteen rehtorille ja opettajille, sieltä se lähtee. Ehkä se oppilasaineskin oli toisenlainen, näin opettajatkin jaksoivat.
Ihan samoin lievemmillä vammoilla on ollut 90 luvulla tavallisessa luokassa. Silloin on vaan saanut syrjiä ihan avoimesti opettajienkin puolelta. Siis toisin sanoen opettajatkin on kiusanneet.
Hyvä pointti. Olen aina ollut sitä mieltä, että opettajat ovat mukana kiusaamisessa, tai sii hyväksyvät sen. Itse olin aikanaan opettajan lellikki ja sain häntä jopa sijaistaa, eikä siitä minulle mitään autuutta seurannut.
Seurasin juuri tämän vuoksi lapseni koulutietä haukan lailla.
Väittäisin jopa, että kiusaaminen loppuisi jos opettajat haluaisivat sen loppuvan. Eihän heidän tarvitse kuin vilkaista luokkaansa huomatakseen, kuka on kiusattu ja kuka kiusaaja. OAJ on muuten turha laitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan uskomatonta, miten moni täälläkin on sitä mieltä että on ihan ok järjestää retkiä, joilta yksi joutuu jäämään fyysisen rajoitteen takia pois. Jos toisen asemaan asettuminen tuottaa haasteita, ajatelkaa oman lapsenne kohdalle tilanne, jossa muu luokka lähtisi luokkaretkelle ja hänelle tarjottaisiin mahdollisuus lähteä kahdestaan avustajan kanssa pelaamaan frisbeegolfia.
Omalla luokallani oli peruskoulussa liikuntarajoitteinen oppilas, ja jo silloin 90-luvulla osattiin valita retkikohteet niin että hänen ei tarvinnut jäädä pois. Ei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä nykyäänkään?
Vaihtoehdot ovat: mennään kivaan paikkaan, mihin yksi ei päsee,
vs. mennään vähemmän kivaan paikkaan, mihin kaikki päsee.
Eli pettyykö 1 opiskelija vai 23? Eiköhän yhden pettymys ole pienempi asia kuin loppuluokan...
Liikuntavammainen nyt joutuu joka tapauksessa hyväksymään sen, että ei pysty kaikkeen, mihin muut. Jatkuva hyysääminen ja muiden joustaminen vaan hidastaa väistämätöntä prosessia.
Hirveää tekstiä. Muista tämä kirjoituksesi kun itse joskus aikanasi olet täysin muiden avun varassa. Siltähän ei meistä kukaan voi välttyä, terveys menee ennemmin tai myöhemmin meilyä jokaiselta. Väistämätön prosessi, kuten kirjoitit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.
Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.
Tämän tilanteen jälkeen minä en ainakaan juuri haluaisi, että luokassani olisi liikuntarajoitteista, koska hänen vuokseen saattaisi jokin kiva reissu jäädä tekemättä. Sekö tässä kaikella oli tarkoitus?
No ei. Kyllä myös vammaisillekin kuuluu opettaa, ettei elämä aina ole kivaa. Kuten kirjoitin, niin on sitä itsekin joutunut käsittelemään ikäviä asioita. Eikä meillä vanhemmat olleet sellaisia, että omilla jaloillaan kävelevät perheenjäsenet saavat jättää kalliolla kiipeilyn yms. väliin, koska olen perheen ainoa liikuntavammainen. Ei, ei, ei. Kyllä muidenkin mieltymykset huomioitiin omien mieltymysten sekä rajoitteiden lisäksi. Se on ihan sama kuin yksi ei joukossa ole oppinut vielä uimaan, mutta ei silti hänen pillin mukaan tanssita ja jätetä uimahallireissua käymättä. Ehkä meillä on sitten vähemmistössä ne vanhemmat, jotka eivät valmenna vammaista reaalimaailmaan, vaan enemmän on näitä curlaajia rakentamassa pilvilinnoja.
Meillä on siis vähemmistössä sellaiset vanhemmat, jotka valmentavat vammaista lasta reaalimaailmaan ja eivät täysin passaa vätykseksi. Korjaan virheeni viimeisestä lauseesta.
Reaali maailmaan vai siihen ettei voi koskaan kokea kuuluvansa porukkaan ja kokea tulevansa hyväksytyksi? Pitäisi aina vain sietää pettymyksiä? Koulukin olisi vain sarja pettymyksiä? Jos yksi lapsi jätetään aina ulos koska pitää mennä juuri tiettyyn kohteeseen ei vastaavaan johon kaikki pääsisi? Koulukiusaamisesta puhuttaessa on aina lauma mölisemässä ettei saa kiusata. Nyt täällä aikuiset olisi valmiita kiusaamaan lasta. Lasta joka varmasti kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä. Eikä koulu ole edes syrjinyt Niitä luokan muita lapsia. Vain tämä yksi on jäänyt ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vene ois tietysti maksanu vähä enemmän joten päättivät säästää ja dumpata yhden. Ihan oikein että joutuvat maksamaan.
Kovin on vaikea ymmärtää, että veneellä pääsee vain lähelle maalauksia. Laiturilta pitää kiivetä ylemmäs jyrkkää rinnettä luolamaalausten tasolle. Vesi on ollut aiemmin korkeammalla ja maalaukset eivät ole veneen korkeudella rannassa helposti katsottavissa.
Epäilen, että ko äiti ei tätä tiennyt.Kouluretkien koko pointti on yhdessä tekeminen, yhteiset kokemukset ja yhdessä jaetut hetket.
Se ei toteutunut nyt.Tämä oli kyllä opintoretki, jonka pointti on oppia kulttuurihistoriasta.
Jos 90% luokasta oli yhdessä, myös tuo peräänkuuluttamasi yhdessä tekeminen toteutui oikein hyvällä prosentilla. Jokuhan olisi voinut joutua jäämään pois myös koronan tai vaikka mahataudin takia, eikä sekään olisi syrjintää. Erilaiset fyysiset syyt estävät toisinaan osallistumisen joltain ihmiseltä, ja toisilta ihmisiltä pysyväisluonteiset fyysiset syyt estävät tiettyihin juttuihin osallistumisen aina. Nämä on näitä elämän realiteetteja.
Tällä on nyt vain saatu aikaan se, ettei tuolla poikaparalla ainakaan ENÄÄ ole kavereita, kun kaikille on tehty selväksi, että tämän takia olisi pitänyt jättää kiva retki tekemättä ja mennä johonkin kälyiseen esteettomään paikkaan.
Ihan kuin seinille puhuisi. NIIN, muilta osallistuminen voi estyä TOISINAAN mutta liikuntakyvyttömältä liki aina, etenkin kun sinunlaiset ihmiset ovat asioista päättämässä. Ja edelleen: retkien tarkoitus on yhdessä kokeminen, ihan se ja sama mitä tehdään ja minne mennään. Silloin se retki rakennetaan niin että KAIKKI pääsevät osallistumaan. Näinkö te lapsillenne opetatte että liikuntakyvytön on vähempiarvoinen ja siksi oikeutettu syrjintään? Äläkä vertaa vatsatautia liikuntakyvytyömyyteen.
Vastaisuuden varalle Verlan kalliomaalaukset on mahdollista nähdä ilman veneitä ja tarpomista lepikossa. Samalla voi tutustua Unescon maailman perintökohteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
juu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.
Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.
Eikö näissä erityiskouluissa opeteta lapsia tasonsa mukaan. Luokkakoot pienempiä, mahdollisuus jopa turvallisempaan ja parempaan koulunkäyntiin, kunnon opiskeluun. Opettajilla taito huomata ja nähdä lasten tilanteet paremmin kuin suurissa ryhmissä.
IL:n L Nurmi kirjoittaa, että suomen kieli kuihtuu suomalaisissa kouluissa. Onko nyt rasismia ja syrjivää puhua suomea, vai mikä mättää.
Kuten kirjoitin niin ne ryhmät voivat olla hajanaisia. Ja kun se liikuntavamma ei vaikuta henkilön älylliseen suoriutumiseen, niin se erityiskoulun todistus voi koitua taakaksi, jos on haaveena lukio ja ehkäpä yliopistokoulutus. Itse kävin tavallisen koulun ja minulla oli avustaja, jonka roolina oli olla repun kantaja. Muistan kun joskus yläasteella muutama oppilas syytti avustajaani siitä, kun sain kokeista kasia tai ysiä, vaikka eihän avustaja ollut edes mukana luokkatilassa kokeiden aikana. Minun avuntarve näkyy siinä, että en voi kävellä portaita ylös tai alas ja kantoapuakin tarvitsen. Koulumenestykseen se ei vaikuttanut lukuun ottamatta liikuntaa, mutta sitäkin puolta on yritetty kotona prepata ettei ihan sohvaperunoiksi jäädä kun on nämä toimivat kädet.
Onnittelut, ei tämä lätkä nyt kaiken voittava ja tavoiteltava ura ole. Elämässä on paljon suurempaa ja mielenkiintoisempaa.
Eipä tuo oma maailma ole kaatunut siihen, etten ole voinut hypätä hyppynarulla tai pelata pesistä peruskoululaisena. Harmittihan se toki hieman mutta nykyään se tuntuu pieneltä murheelta verrattuna monien käsitykseen siitä, että liikuntavamma on sama kuin kehitysvamma tai joku ei edes suostuisi moikkaamaan minua, vammaista ihmistä. Liikunnallisten juttujen sijaan olen ollut hyvä matematiikassa sekä tietoteknisten vempaiden kanssa, jolloin pääsin etsimään itselleni erilaisia ammattivaihtoehtoja, joissa toteuttaa näitä asioita. Varmasti minä olisin enemmän ärähtänyt matematiikan alaspäin eriyttämisestä vain liikuntavamman takia kuin siitä, etten nyt voinutkaan juosta cooperia kuten muut oppilaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan uskomatonta, miten moni täälläkin on sitä mieltä että on ihan ok järjestää retkiä, joilta yksi joutuu jäämään fyysisen rajoitteen takia pois. Jos toisen asemaan asettuminen tuottaa haasteita, ajatelkaa oman lapsenne kohdalle tilanne, jossa muu luokka lähtisi luokkaretkelle ja hänelle tarjottaisiin mahdollisuus lähteä kahdestaan avustajan kanssa pelaamaan frisbeegolfia.
Omalla luokallani oli peruskoulussa liikuntarajoitteinen oppilas, ja jo silloin 90-luvulla osattiin valita retkikohteet niin että hänen ei tarvinnut jäädä pois. Ei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä nykyäänkään?
Vaihtoehdot ovat: mennään kivaan paikkaan, mihin yksi ei päsee,
vs. mennään vähemmän kivaan paikkaan, mihin kaikki päsee.
Eli pettyykö 1 opiskelija vai 23? Eiköhän yhden pettymys ole pienempi asia kuin loppuluokan...
Liikuntavammainen nyt joutuu joka tapauksessa hyväksymään sen, että ei pysty kaikkeen, mihin muut. Jatkuva hyysääminen ja muiden joustaminen vaan hidastaa väistämätöntä prosessia.
Hirveää tekstiä. Muista tämä kirjoituksesi kun itse joskus aikanasi olet täysin muiden avun varassa. Siltähän ei meistä kukaan voi välttyä, terveys menee ennemmin tai myöhemmin meilyä jokaiselta. Väistämätön prosessi, kuten kirjoitit.
Mitä hirveää totuudessa on? Liikuntavamma ei poistu sillä, että luokkatovereilta kielletään kaikki kiva mihin vammainen ei voi osallistua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.
Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.
Tämän tilanteen jälkeen minä en ainakaan juuri haluaisi, että luokassani olisi liikuntarajoitteista, koska hänen vuokseen saattaisi jokin kiva reissu jäädä tekemättä. Sekö tässä kaikella oli tarkoitus?
No ei. Kyllä myös vammaisillekin kuuluu opettaa, ettei elämä aina ole kivaa. Kuten kirjoitin, niin on sitä itsekin joutunut käsittelemään ikäviä asioita. Eikä meillä vanhemmat olleet sellaisia, että omilla jaloillaan kävelevät perheenjäsenet saavat jättää kalliolla kiipeilyn yms. väliin, koska olen perheen ainoa liikuntavammainen. Ei, ei, ei. Kyllä muidenkin mieltymykset huomioitiin omien mieltymysten sekä rajoitteiden lisäksi. Se on ihan sama kuin yksi ei joukossa ole oppinut vielä uimaan, mutta ei silti hänen pillin mukaan tanssita ja jätetä uimahallireissua käymättä. Ehkä meillä on sitten vähemmistössä ne vanhemmat, jotka eivät valmenna vammaista reaalimaailmaan, vaan enemmän on näitä curlaajia rakentamassa pilvilinnoja.
Meillä on siis vähemmistössä sellaiset vanhemmat, jotka valmentavat vammaista lasta reaalimaailmaan ja eivät täysin passaa vätykseksi. Korjaan virheeni viimeisestä lauseesta.
Reaali maailmaan vai siihen ettei voi koskaan kokea kuuluvansa porukkaan ja kokea tulevansa hyväksytyksi? Pitäisi aina vain sietää pettymyksiä? Koulukin olisi vain sarja pettymyksiä? Jos yksi lapsi jätetään aina ulos koska pitää mennä juuri tiettyyn kohteeseen ei vastaavaan johon kaikki pääsisi? Koulukiusaamisesta puhuttaessa on aina lauma mölisemässä ettei saa kiusata. Nyt täällä aikuiset olisi valmiita kiusaamaan lasta. Lasta joka varmasti kokee elämässään ihan riittävästi pettymyksiä. Eikä koulu ole edes syrjinyt Niitä luokan muita lapsia. Vain tämä yksi on jäänyt ulos.
Meillähän hoilataan nyt suureen ääneen, että jokaisella on oikeus, kaikkeen mitä haluaa. Eräs ministeri aikanaan sanoi, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus ainakin yhteen kunnon harrastukseen. Ei se niin mene, kyllä meillä jokaisella on rajoituksia, on vaan tyytyminen siihen mihin kykenee, mihin rahkeet riittävät.
Tämä Suomeni maa on kohta kaluttu, kehitysmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan uskomatonta, miten moni täälläkin on sitä mieltä että on ihan ok järjestää retkiä, joilta yksi joutuu jäämään fyysisen rajoitteen takia pois. Jos toisen asemaan asettuminen tuottaa haasteita, ajatelkaa oman lapsenne kohdalle tilanne, jossa muu luokka lähtisi luokkaretkelle ja hänelle tarjottaisiin mahdollisuus lähteä kahdestaan avustajan kanssa pelaamaan frisbeegolfia.
Omalla luokallani oli peruskoulussa liikuntarajoitteinen oppilas, ja jo silloin 90-luvulla osattiin valita retkikohteet niin että hänen ei tarvinnut jäädä pois. Ei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä nykyäänkään?
Vaihtoehdot ovat: mennään kivaan paikkaan, mihin yksi ei päsee,
vs. mennään vähemmän kivaan paikkaan, mihin kaikki päsee.
Eli pettyykö 1 opiskelija vai 23? Eiköhän yhden pettymys ole pienempi asia kuin loppuluokan...
Liikuntavammainen nyt joutuu joka tapauksessa hyväksymään sen, että ei pysty kaikkeen, mihin muut. Jatkuva hyysääminen ja muiden joustaminen vaan hidastaa väistämätöntä prosessia.
Hirveää tekstiä. Muista tämä kirjoituksesi kun itse joskus aikanasi olet täysin muiden avun varassa. Siltähän ei meistä kukaan voi välttyä, terveys menee ennemmin tai myöhemmin meilyä jokaiselta. Väistämätön prosessi, kuten kirjoitit.
Mitä hirveää totuudessa on? Liikuntavamma ei poistu sillä, että luokkatovereilta kielletään kaikki kiva mihin vammainen ei voi osallistua
Ei niiltä ole kielletty mitään. Ei yhtään mitään. Vain yhtä lasta on syrjitty. Valtaosaan asioista löytyy aivan vastaava kohde ilman että tarvitsee alkaa syrjiä yhtä lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.
Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.
Tämän tilanteen jälkeen minä en ainakaan juuri haluaisi, että luokassani olisi liikuntarajoitteista, koska hänen vuokseen saattaisi jokin kiva reissu jäädä tekemättä. Sekö tässä kaikella oli tarkoitus?
No ei. Kyllä myös vammaisillekin kuuluu opettaa, ettei elämä aina ole kivaa. Kuten kirjoitin, niin on sitä itsekin joutunut käsittelemään ikäviä asioita. Eikä meillä vanhemmat olleet sellaisia, että omilla jaloillaan kävelevät perheenjäsenet saavat jättää kalliolla kiipeilyn yms. väliin, koska olen perheen ainoa liikuntavammainen. Ei, ei, ei. Kyllä muidenkin mieltymykset huomioitiin omien mieltymysten sekä rajoitteiden lisäksi. Se on ihan sama kuin yksi ei joukossa ole oppinut vielä uimaan, mutta ei silti hänen pillin mukaan tanssita ja jätetä uimahallireissua käymättä. Ehkä meillä on sitten vähemmistössä ne vanhemmat, jotka eivät valmenna vammaista reaalimaailmaan, vaan enemmän on näitä curlaajia rakentamassa pilvilinnoja.
Perheenä voitte tehdä mitä tahansa. Mutta olen sitä mieltä, jos perheen kesäloma suunnitellaan niin, että tiedetään ettei yksi voi osallistua, niin en usko et sellaista perheissä tapahtuu. Yksi aina mummolaan ja muut reissuun. Siitä kasvaa katkeria ja syrjiviä aikuisia.
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta kyse olettavasti Astuvansalmen kalliomaalauksista. Ne on todella merkittävä ja yleissivistävä kohde Mikkelin seudulla. Ei todellakaan ole ok, että Mikkelin seudun kouluissa luovutaan siellä vierailusta (kuuluu alueen yleistietoon) siksi, että luokassa on joku yksittäistapaus, joka ei pääse mukaan.
Tietysti olisi ollut vielä hienompaa, jos koko reissun olisi voinut järjestää laivamatkana. Hinta olisi ollut jotain ihan muuta, ja kun ilmeisesti nykyään ei saa vanhemmiltakaan rahaa pyytää, niin ehkä kunnalla ei ollut laivareissuun varaa. (Ja se olisi ollut yhtälailla epätasa-arvoista, että yksi saa veneilyn kaupan päälle, kun muut menee perusbussilla. Tätähän erityiskohtelua tuon pojan vanhemmat vissiin haki.)
Ei yksittäiset rajoitteiset tapaukset saa rajoittaa koko massan yleissivistävää koulutusta. Jos näin tapahtuu, pitää tämä inkluusiohulluus oikeasti lopettaa. Ja kannatan inkluusiota niin kauan, kunnes he alkavat rajoittaa muiden oppimista/tekemisiä.
Ihan samoin lievemmillä vammoilla on ollut 90 luvulla tavallisessa luokassa. Silloin on vaan saanut syrjiä ihan avoimesti opettajienkin puolelta. Siis toisin sanoen opettajatkin on kiusanneet.