12-vuotias poika ei päässyt luokan luontoretkelle kunta joutui maksamaan 1500 euron korvaukset

Valitettavasti opettajat eivätkä rehtoritkaan voi taikoa lisää rahaa retkiin. Jos yhden oppilaan kustannukset vievät koko reissun (tai useamman luokan reissun) budjetin, on retket jatkossa peruttava.

Koulun olisi pitänyt järjestää liikuntavammaiselle kuljetus vesiteitse. Miksihän näin ei tehty?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta, kuin kaikki aikoinaan poliisi kouluun hakeneet hakemaan oikeudesta oikeutta, kun eivät aikoinaan pääseet poliisikouluun ihan vain siksi, koska lääkärin tarkastuksessa ei mennyt näkötesti läpi. Eikös se ole syrjintää?

Poliisikouluun hakijoita ei tietääkseni ole pantu älykkyystestiin, joka näyttää olevan hyvin tarpeellista viime aikaisten poliisi-rikollisuutisten perusteella todettuna.

Minä luotan vielä suomalaiseen poliisiin, on nytkin taatusti tosi työllistetty ja lujilla. Ei koko poliisikuntaa kannata muutaman mätämunan vuoksi tuomita.

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta, kuin kaikki aikoinaan poliisi kouluun hakeneet hakemaan oikeudesta oikeutta, kun eivät aikoinaan pääseet poliisikouluun ihan vain siksi, koska lääkärin tarkastuksessa ei mennyt näkötesti läpi. Eikös se ole syrjintää?

Vähän eri asia. Jos sen poliisikoulun oppilastyhmän yksi jätetään pois koska hän on musta, nainen, tai Savolainen, niin se on syrjintää.

Faith kirjoitti:

Koulun olisi pitänyt järjestää liikuntavammaiselle kuljetus vesiteitse. Miksihän näin ei tehty?

Yhden oppilaan venetaksin järkkääminen henkilökohtaisine valvojineen on melko kallista. Alle 500€ ei riittäisi. Koko ryhmän käyttäminen paikalla veneellä olisi maksanut 3000€. Venekyyti ei edes vie perille, vaan pitäisi pystyä kiipeämään katselutasanteelle.

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.

Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.

Kävin koulua Stadissa 70-80 luvulla ja silloin ainakin tarkkiksella olivat tosi rauhattomat oppilaat. Jos oli liikuntaongelma mutta korvien välissä ok niin olivat normaaliluokassa.

Faith kirjoitti:

Koulun olisi pitänyt järjestää liikuntavammaiselle kuljetus vesiteitse. Miksihän näin ei tehty?

Vesiteitse kuljetus olisi ollut vaaran paikka, helikopterikuljetus parempi. Miksei näin tehty.

Vierailija kirjoitti:

Mitä varten on ylipäätänsä laitettu vammainen normaalien luokalle. Johan sen tajuaa ei tuo pysty mihinkään liikuntatunneillekaan osallistumaan. Jotain nöyryyttä saisi näille vähemmistöille opettaa.

Liikuntavamma on täysin eri asia. Liikuntavammainen voi loistaa reaaliaineissa, kun taas se liikunta onkin vaikea toteutettavaksi. Oma lapsi on liikuntavammainen, ja olisi ollut aivan naurettavaa jos lapseni olisi tuupattu erityisopetukseen vammansa takia. Tilanne olisi toki ollut eri, jos lapsella oikeasti olisi suuria vaikeuksia reaaliaineissa. Lapsi peruskoulussa ysin oppilas ja haki kevään yhteishaussa lukioon, kun ei vielä osaa sanoa, että haluaisiko ammatin nopeasti vai sittenkin korkeakoulutuksen, joten jospa lukiossa sitten asiat selkiytyvät.

Me ei tosin olla sellainen perhe, joka tuo kultatarjottimelta kaiken lapselle, kun sillä "raukalla" on nyt liikuntavamma. Myös hänenkin tulee kokea pettymykset, oppia virheistään jne. Ollaan vaadittu asioita, joihin hän oikeasti kykenee kuten juurikin se, että yrittää parhaansa koulussa eikä tahallaan laiskottele. Ja ihan samalla lailla ollaan hänenkin onnistumisia arvostettu kuten vammattomien sisarusten ilmam, että korostaisimme joka lauseessa lapsen "erityisyyttä". Ei sen tyyppisellä kasvatuksella vammainen kykene ottamaan paikkaansa yhteiskunnassa, mikä sitten näkyy työllistymisongelmina, vaikeuksna muodostaa ihmissuhteita jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta, kuin kaikki aikoinaan poliisi kouluun hakeneet hakemaan oikeudesta oikeutta, kun eivät aikoinaan pääseet poliisikouluun ihan vain siksi, koska lääkärin tarkastuksessa ei mennyt näkötesti läpi. Eikös se ole syrjintää?

Poliisikouluun hakijoita ei tietääkseni ole pantu älykkyystestiin, joka näyttää olevan hyvin tarpeellista viime aikaisten poliisi-rikollisuutisten perusteella todettuna.

Yleensä parhaiten menestyneet rikolliset ovat yleensä just paljastuneet älykkäiksi. Nämä suomalaiset ovat olleet tyhmiä, kun jääneet kiinni :D

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.

Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.

Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.

Lisään vielä edellisenä kommentoijana että voisi myös ihmisten suvaitsevaisuus edes vähän lisääntyä, kun se liikuntavammainen oppilas on samassa koulussa muiden kanssa. Tajuaisi sitten muutkin, että eihän tuo tyhmä ole, vaikka kävelee muita hitaammin tai ei kävele ollenkaan. Vielä vaan monilla menee termit liikuntavammainen ja kehitysvammainen sekaisin. En nyt kuitenkaan ole sellainen vammainen, joka pää pensaassa kulkee ja vaatii itselleen kaikkea kivaa. On se munkin mieli pahoitettu mutta kasvatettu myös kova nahkakin. Sillä pääsee jo eteenpäin vammaisena. Ärsyttää sellaiset uhriutujavammaiset, jotka ottaa syrjintäkortin esille jos heitä epäillään varkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan uskomatonta, miten moni täälläkin on sitä mieltä että on ihan ok järjestää retkiä, joilta yksi joutuu jäämään fyysisen rajoitteen takia pois. Jos toisen asemaan asettuminen tuottaa haasteita, ajatelkaa oman lapsenne kohdalle tilanne, jossa muu luokka lähtisi luokkaretkelle ja hänelle tarjottaisiin mahdollisuus lähteä kahdestaan avustajan kanssa pelaamaan frisbeegolfia.

Omalla luokallani oli peruskoulussa liikuntarajoitteinen oppilas, ja jo silloin 90-luvulla osattiin valita retkikohteet niin että hänen ei tarvinnut jäädä pois. Ei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä nykyäänkään?

Vaihtoehdot ovat: mennään kivaan paikkaan, mihin yksi ei päsee,

vs. mennään vähemmän kivaan paikkaan, mihin kaikki päsee.

Eli pettyykö 1 opiskelija vai 23? Eiköhän yhden pettymys ole pienempi asia kuin loppuluokan...

Liikuntavammainen nyt joutuu joka tapauksessa hyväksymään sen, että ei pysty kaikkeen, mihin muut. Jatkuva hyysääminen ja muiden joustaminen vaan hidastaa väistämätöntä prosessia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.

Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.

Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.

Tämän tilanteen jälkeen minä en ainakaan juuri haluaisi, että luokassani olisi liikuntarajoitteista, koska hänen vuokseen saattaisi jokin kiva reissu jäädä tekemättä. Sekö tässä kaikella oli tarkoitus?

Faith kirjoitti:

Koulun olisi pitänyt järjestää liikuntavammaiselle kuljetus vesiteitse. Miksihän näin ei tehty?

Se olisi ollut syrjivää muita lapsia kohtaan. Yksi pääsee veneilemään ja muuta joutuu kävelemään. Toooooosi reilua ja tasa-arvoista.

Sen, joka ei pysty, täytyy jäädä pois. Simppeliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.

Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.

Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.

Eikö näissä erityiskouluissa opeteta lapsia tasonsa mukaan. Luokkakoot pienempiä, mahdollisuus jopa turvallisempaan ja parempaan koulunkäyntiin, kunnon opiskeluun. Opettajilla taito huomata ja nähdä lasten tilanteet paremmin kuin suurissa ryhmissä.

IL:n L Nurmi kirjoittaa, että suomen kieli kuihtuu suomalaisissa kouluissa. Onko nyt rasismia ja syrjivää puhua suomea, vai mikä mättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.

Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.

Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.

Tämän tilanteen jälkeen minä en ainakaan juuri haluaisi, että luokassani olisi liikuntarajoitteista, koska hänen vuokseen saattaisi jokin kiva reissu jäädä tekemättä. Sekö tässä kaikella oli tarkoitus?

No ei. Kyllä myös vammaisillekin kuuluu opettaa, ettei elämä aina ole kivaa. Kuten kirjoitin, niin on sitä itsekin joutunut käsittelemään ikäviä asioita. Eikä meillä vanhemmat olleet sellaisia, että omilla jaloillaan kävelevät perheenjäsenet saavat jättää kalliolla kiipeilyn yms. väliin, koska olen perheen ainoa liikuntavammainen. Ei, ei, ei. Kyllä muidenkin mieltymykset huomioitiin omien mieltymysten sekä rajoitteiden lisäksi. Se on ihan sama kuin yksi ei joukossa ole oppinut vielä uimaan, mutta ei silti hänen pillin mukaan tanssita ja jätetä uimahallireissua käymättä. Ehkä meillä on sitten vähemmistössä ne vanhemmat, jotka eivät valmenna vammaista reaalimaailmaan, vaan enemmän on näitä curlaajia rakentamassa pilvilinnoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.

Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.

Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.

Tämän tilanteen jälkeen minä en ainakaan juuri haluaisi, että luokassani olisi liikuntarajoitteista, koska hänen vuokseen saattaisi jokin kiva reissu jäädä tekemättä. Sekö tässä kaikella oli tarkoitus?

No ei. Kyllä myös vammaisillekin kuuluu opettaa, ettei elämä aina ole kivaa. Kuten kirjoitin, niin on sitä itsekin joutunut käsittelemään ikäviä asioita. Eikä meillä vanhemmat olleet sellaisia, että omilla jaloillaan kävelevät perheenjäsenet saavat jättää kalliolla kiipeilyn yms. väliin, koska olen perheen ainoa liikuntavammainen. Ei, ei, ei. Kyllä muidenkin mieltymykset huomioitiin omien mieltymysten sekä rajoitteiden lisäksi. Se on ihan sama kuin yksi ei joukossa ole oppinut vielä uimaan, mutta ei silti hänen pillin mukaan tanssita ja jätetä uimahallireissua käymättä. Ehkä meillä on sitten vähemmistössä ne vanhemmat, jotka eivät valmenna vammaista reaalimaailmaan, vaan enemmän on näitä curlaajia rakentamassa pilvilinnoja.

Meillä on siis vähemmistössä sellaiset vanhemmat, jotka valmentavat vammaista lasta reaalimaailmaan ja eivät täysin passaa vätykseksi. Korjaan virheeni viimeisestä lauseesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.

Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.

Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.

Tämän tilanteen jälkeen minä en ainakaan juuri haluaisi, että luokassani olisi liikuntarajoitteista, koska hänen vuokseen saattaisi jokin kiva reissu jäädä tekemättä. Sekö tässä kaikella oli tarkoitus?

Tätä on pakko seurata. Vielä 90-luvulla oli joku järjestys,  lapseni sai käydä koulunsa rauhassa ja opiskelutkin sujuivat hyvin. Kiitos ala-asteen rehtorille ja opettajille, sieltä se lähtee. Ehkä se oppilasaineskin oli toisenlainen, näin opettajatkin jaksoivat.  

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämän keskustelun heittää ulos, kaikkia lapsia tulee tukea ja auttaa. Ei pelkästään sitä erityislasta joka tarvitsee koulunkäynnissään viisi auttajaa. Jos ei pääse kaikkeen osallistumaan nostetaan saamarinmoinen haloo. Kuinkahan pahalta muista lapsista tutui ja tuntuu, tällä pilattiin jokaisen lapsen fiilis ko. retkellä. Ja mistä se tuo 1500 raha maksettiin, ihan älytöntä.

Ne muut lapset on siellä retkellä olleet. Missään ei ole poljettu heidän oikeuksia. Tässä on kyse yhdestä lapsesta joka jätetty ulos retkeltä. Ei koko luokasta vaan yhden lapsen syrjimisestä. Saako yhden lapsen eristää porukasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan ilkeä, kun kirjoitan näin mutta toivon, että ymmärrätte tekstin jälkeen mitä tarkoitan. Ennen 2000 lukua liikuntarajoitteiset ja käyttäytymis ongelmaiset olivat yleensä erillisessä oppilaitoksessa tai ryhmissä eikä "normaaleissa" oppiluokissa tai kouluissa. Eli oli esim ns tarkkikset.

Silloin näiden tarkkailuluokkien ja erikoiskoulujen opettajat olivat yleensä erikoistuneet näihin tietyn tyyppisiin käyttäytymis malleihin ja tiesivät tavallista luokan opettajaa enemmän miten opettaa liikuntarajoitteista tai adhd taustaista lasta ja ylipäätänsä osasivat ottaa huomioon tuollaisia asioita, kun siellä suuniteltiin opinto- tai luokkaretkiä. Olin joskus seuraamassa kuulo ja näkörajoitteisten opiskelua erikoisluokassa (samassa koulussa oli myös ongelmaisesti käyttäytyvien 1-9 luokat) ja nämä opettajat osasivat huomioida ihan kaiken. Yksi oppilaista tuli minunkin kimppuun nyrkit heiluen ihan vain "leikkimään" ja se oli hänen käytökselleen normaalia eli päivittäistä. Yksi opettajista oli kuuro ja hän osasi tosi hyvin ottaa huomioon kokemuksen vuoksi luokkansa lapset, kun hän tiesi itse mitä ongelmia kuulon menettäminen on hänelle itselleen aiheuttanut laspsena. Nykyään kaikki lapset on yhdistetty samaan luokkaan ja opettaja saattaa olla ihan avuton tälläisissä asioissa. Vaikka luulisi, että opettajat ajattelisivat tälläisiä rajoittavia asioita, kun miettivät retkikohteita niin tämäkin tapaus osoittaa sen, että yksikään opettaja ei ollut keksinyt ratkaisua ajoissa tähän ongelmaan, että mites tämä yksi lapsi. Meidän lähikoulussa (125vanha koulu) ensimmäinen liikuntarajoitteinen lapsi tuli kouluun vasta 2010, kun yksi lapsi oli joutunut pahaan onnettomuuteen ja oli yli puolivuotta pyörätuolissa. Kouluun oli onneksi tehty 2005 peruskorjaus jossa oli tehty hissi sekä rampit ovelle. Mutta esim juuri tämän pyörätuolin kanssa tämä oppilas ei pystynyt osallistua liikuntatunneille ja avustaja teki aina liikuntatunneilla tämän lapsen kanssa jotain kuvaamataidon juttuja sekä vietti ipodilla aikaa jollain opetusohjelmalla tai ulkoilivat ja tekivät läksyjä. Koulussa eivät osanneet yhtään edes tajuta, kun miettivät luokkaretkeä, että mites tämä liikuntarajoitteinen lapsi. Vasta siinä vaiheessa tajusivat asian, kun terkka sen mainitsi, että mites tämä onnettomuudessa ollut lapsi.

Kannattaa ottaa se huomioon, että liikuntarajoitteinen ihminen voi olla todella hyvä teoriajutuissa ja käydä jopa lukion. Ne entisajan erityiskoulut, joissa oppilaskunta koostui liikuntavammaisista, olivat sellaisia, joissa mentiin heikomman ehdoilla ja tämä sitten turhautti lahjakkaimpia oppilaita. Tai sitten lapsi laitettiin kehitysvammaisten kouluun vain pyörätuolin takia, vaikka kykyjä olisi ollut oppia normaalin opetussuunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta liikuntaa. Oma kokemus on, että pahiten sitä liikuntavammaista kiusataan erityisluokalla huligaanien toimesta. Onneksi se kokeilu päättyi lyhyeen ja pääsin takaisin normaaliin luokkaan. Kyllä ilman muuta normaaliälyinen liikuntavammainen kuuluu yleisopetuksen piiriin, kun harvoin nyt liikuntavammaisella sitä häikkää on oppimisessa. Helpottaa myös opiskelupaikan hakemista ja töihin pääsyä, kun on koulutodistukset tavallisesta koulusta. Toki on selvää, ettei tänä päivänä niitä töitä löydy vammattomillekaan, mutta helpottaa se edes vähän fyysisesti vammaisen tilannetta, kun on käyty tavallinen peruskoulu ja sitten ammattikoulu/lukio. Toisaalta erityiskoulut voivat olla hyvin yhteisöllisiä, siinä ainoa hyvä puoli. Käytännössä vaan se opetus ei toteudu, ei edes fyysisesti rajoitteisten ryhmässäkään jos joukossa on täysin heikko oppilas, jonka ehdoilla sitten mennään.

Eikö näissä erityiskouluissa opeteta lapsia tasonsa mukaan. Luokkakoot pienempiä, mahdollisuus jopa turvallisempaan ja parempaan koulunkäyntiin, kunnon opiskeluun. Opettajilla taito huomata ja nähdä lasten tilanteet paremmin kuin suurissa ryhmissä.

IL:n L Nurmi kirjoittaa, että suomen kieli kuihtuu suomalaisissa kouluissa. Onko nyt rasismia ja syrjivää puhua suomea, vai mikä mättää.

Kuten kirjoitin niin ne ryhmät voivat olla hajanaisia. Ja kun se liikuntavamma ei vaikuta henkilön älylliseen suoriutumiseen, niin se erityiskoulun todistus voi koitua taakaksi, jos on haaveena lukio ja ehkäpä yliopistokoulutus. Itse kävin tavallisen koulun ja minulla oli avustaja, jonka roolina oli olla repun kantaja. Muistan kun joskus yläasteella muutama oppilas syytti avustajaani siitä, kun sain kokeista kasia tai ysiä, vaikka eihän avustaja ollut edes mukana luokkatilassa kokeiden aikana. Minun avuntarve näkyy siinä, että en voi kävellä portaita ylös tai alas ja kantoapuakin tarvitsen. Koulumenestykseen se ei vaikuttanut lukuun ottamatta liikuntaa, mutta sitäkin puolta on yritetty kotona prepata ettei ihan sohvaperunoiksi jäädä kun on nämä toimivat kädet.