Nyt tarvitaan kulttuuritulkkia! Poika kirjoitti ylioppilaaksi ja anoppi haluaa mummon lyyran tms. Mikä juttu tää on?

Se lyyra ostetaan äidille kiitokseksi, koska yleensä ylioppilas muuttaa pian pois kotoa ja äidin vastuu on hoidettu. Mutta ei ole mikään pakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli äiti saa jokaisesta ylioppilaaksi kirjoittaneesta lapsestaan lyyra-rintaneulan. Jos on viisi yo-lasta, hänellä on sitten viimeisissä juhlissa viisi rintaneulaa.

Tämä vain selityksenä ap:lle. Mummo sekoilee, mitään mummonlyyraa ei ole olemassa.

Miksi minun pitäisi sitten saada joku koru lapseni opintomenestyksen vuoksi?

En nyt ihan ymmärrä!

(Ja olen itse ylioppilas, FM ja FT enkä ole minun vanhemmilleni mitään lyyria ostellut missään vaiheessa.)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pyysin etteivät lapseni osta minulle lyyraa. Se on ulkokultaisuutta, jota en arvosta. Kultasepänliikkeiden keksintöä monet turhat tavarat joilla ei ole mitään järkevää käyttöä. Samaten kummilusikat ja hopeakehykset valokuviin. Mielummin rahat unicefille kuin johonkin lyyraan. Mutta vapaa maa, ostaa ja pyytää ken haluaa. Minä en killuttimia kerää.

Kuulostat mahtavalta juhlien emännältä ja vieraalta. Toivottavasti kerrot nämä mielipiteesi muille aina tilaisuuden tullen. Erityisesti jos paikalla on joku 90-vuotias mummo, joka ylpeänä kantaa lyyriaan, on hyvä sanoa mahdollisimman merkitsevällä äänensävyllä, kuinka sinä et moisia killuttimia viitsi kerätä.

Itseasiassa minä olen hyvä emäntä ja ihastuttava vieras. Osaan käytöstavat. Miksi toivot että kerron mielipiteeni muille aina tilaisuuden tullen? Kerroin sen täällä, keskustelupalstalla enkä tarkoittanut pahoittaa kenenkään mieltä. En itse koe kultasepänliikkeiden monia tuotteita tärkeiksi enkä tarpeellisiksi itselleni. Jos ne ovat muille tärkeitä, ei se minua vaivaa. Meillä jäi vihkisormukset pieniksi jo kauan sitten ja päätimme että olemme ilman sormuksia. Ei vaan ole meille tärkeitä. Ymmärrän jos jollekin toiselle on.

Lapsistani olen ylpeä ja tuen heitä kuuntelemalla, keskustelemalla ja olemalla hyvä äiti. Meillä on läheiset välit ja teemme paljon asioita yhdessä vaikka he ovat jo kolmekymppisiä Lyyragate ei pilannut välejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pyysin etteivät lapseni osta minulle lyyraa. Se on ulkokultaisuutta, jota en arvosta. Kultasepänliikkeiden keksintöä monet turhat tavarat joilla ei ole mitään järkevää käyttöä. Samaten kummilusikat ja hopeakehykset valokuviin. Mielummin rahat unicefille kuin johonkin lyyraan. Mutta vapaa maa, ostaa ja pyytää ken haluaa. Minä en killuttimia kerää.

Kuulostat mahtavalta juhlien emännältä ja vieraalta. Toivottavasti kerrot nämä mielipiteesi muille aina tilaisuuden tullen. Erityisesti jos paikalla on joku 90-vuotias mummo, joka ylpeänä kantaa lyyriaan, on hyvä sanoa mahdollisimman merkitsevällä äänensävyllä, kuinka sinä et moisia killuttimia viitsi kerätä.

Itseasiassa minä olen hyvä emäntä ja ihastuttava vieras. Osaan käytöstavat. Miksi toivot että kerron mielipiteeni muille aina tilaisuuden tullen? Kerroin sen täällä, keskustelupalstalla enkä tarkoittanut pahoittaa kenenkään mieltä. En itse koe kultasepänliikkeiden monia tuotteita tärkeiksi enkä tarpeellisiksi itselleni. Jos ne ovat muille tärkeitä, ei se minua vaivaa. Meillä jäi vihkisormukset pieniksi jo kauan sitten ja päätimme että olemme ilman sormuksia. Ei vaan ole meille tärkeitä. Ymmärrän jos jollekin toiselle on.

Lapsistani olen ylpeä ja tuen heitä kuuntelemalla, keskustelemalla ja olemalla hyvä äiti. Meillä on läheiset välit ja teemme paljon asioita yhdessä vaikka he ovat jo kolmekymppisiä Lyyragate ei pilannut välejä.

Jos ihminen sanoo itse olevansa hyvä emäntä ja ihastuttava vieras, hälytyskelloni soivat välittömästi.

Saako appiukkokin lyyran?

Vierailija kirjoitti:

Saako appiukkokin lyyran?

Voi sillekin ostaa sellaisen solmioneulan.

No joo, en ihan ymmärrä minäkään. Minulla on kaksi poikaa, joista isompi juuri valmistui ammattikoulusta toiveammattiinsa. Nuorempi on vielä yläkoulussa, mutta haluaa ehdottomasti lukioon. Minusta tuntuisi jotenkin hassulta keekoilla lyyran kanssa, jos/kun nuorempi kirjoittaa ylioppilaaksi, että sitten olisin hänestä jotenkin niin ylpeä ja nimenomaan niin, että minulla olisi jokin ihmeellinen osuus hänen opintomenestyksestään ja se "vain" ammattikoulusta valmistunut olisi sitten joku nobody. Siis en noita lyyria mitenkään vastusta ja esim. anoppini tykkää niitä pitää, mutta en osaa pitää lasteni koulunkäyntejä mitenkään minun asianani. Kunnia on täysin lasten.

Puolisoni mummolla olisikin ollut näitä hieno rivi! Hänellä oli 6 lasta, joista 3 pääsi ylioppilaaksi, ja lyyrat olivat aina juhlissa rinnassa. Lapsenlapsia on parikymmentä, joista noin 15 kirjoitti ylioppilaaksi. Lapsenlapsenlapsistakin pari ehti saada lakin, mutta näihin juhliin mummo ei enää jaksanut osallistua.

Hän itse oli käynyt vain kansakoulun, vaikka älyä olisi riittänyt paljon pidemmälle. Mahdollisuuksia ei siihen aikaan ollut.

Minä ostin sukuni ensimmäisenä ylioppilaana äidilleni kultaisen lyyrarintamerkin, koska kuvittelin hölmöyksissäni, että hän todella arvosti ponnisteluani. Tosin en ollut L:n vaan vain M:n ylioppilas. Äidin muut lapset eivät edes lukioon menneet.

Turhaan pistin nekin rahat, sillä hän ei sitä viitsinyt asuunsa pistää edes juhalapäivänäni. Muuten kyllä omi ponnistuksistani itselleen ansion.

Harmitti hirveästi, koska rahat olivat todella tiukilla ja olisi sillekin summalle ollut parempi reikä. Ja kun hän ei sillä pitänyt väliä, niin oli joltinenkin kylmä suihku, kun tajusin sen. Paha mieli jäi.

Eli turha perinne ainakin meidän "sivistyneessä" suvussa. Harmittaa vieläkin, vaikka siitä on yli 40 vuotta. Tuskinpa moisella enää nykyään mitään merkitystä onkaan, kun ylioppilaita on niin paljon. En ole koskaan kuullut, että lyyra ostettaisiin muille kuin omaan lakkiin ja oman äidin rintapieleen.

Lakkikin on vielä jäljellä, vaikka sitä ei missään voi pitää. Tarkistin sen juuri vappuna. Käyttämättömyyden vuoksi valmistajan (Fredriksson) laatikossa hienossa kunnossa. Ottaisikohan sen joku kirppari?

Pieni hinta hyvästä mielestä.

Onpa vanhanaikaista nuo lyyrat. Ja alleviivaa äidin vastuuta lasten kasvattamisesta. Pthyi.

Vierailija kirjoitti:

Minä ostin sukuni ensimmäisenä ylioppilaana äidilleni kultaisen lyyrarintamerkin, koska kuvittelin hölmöyksissäni, että hän todella arvosti ponnisteluani. Tosin en ollut L:n vaan vain M:n ylioppilas. Äidin muut lapset eivät edes lukioon menneet.

Turhaan pistin nekin rahat, sillä hän ei sitä viitsinyt asuunsa pistää edes juhalapäivänäni. Muuten kyllä omi ponnistuksistani itselleen ansion.

Harmitti hirveästi, koska rahat olivat todella tiukilla ja olisi sillekin summalle ollut parempi reikä. Ja kun hän ei sillä pitänyt väliä, niin oli joltinenkin kylmä suihku, kun tajusin sen. Paha mieli jäi.

Eli turha perinne ainakin meidän "sivistyneessä" suvussa. Harmittaa vieläkin, vaikka siitä on yli 40 vuotta. Tuskinpa moisella enää nykyään mitään merkitystä onkaan, kun ylioppilaita on niin paljon. En ole koskaan kuullut, että lyyra ostettaisiin muille kuin omaan lakkiin ja oman äidin rintapieleen.

Lakkikin on vielä jäljellä, vaikka sitä ei missään voi pitää. Tarkistin sen juuri vappuna. Käyttämättömyyden vuoksi valmistajan (Fredriksson) laatikossa hienossa kunnossa. Ottaisikohan sen joku kirppari?

Ikävä kokemus sinulla. :(

Voit lahjoittaa yo-lakin kirpparille. Joka vuosihan niille tulee 25 000 uutta tarvitsijaa.

Henkilökohtaisesti en pidä lyyraa pakollisena lahjana. Ennen se on eleenä ollut kaunis, nykyisin hyvinvointiyhteiskunnassa useimmat vanhemmat eivät mitenkään erityisesti ponnistele lapsensa saattamiseksi ylioppilaaksi. Perinne tuntuu keinotekoiselta nyt. Eri mieltä saa olla!

Toisaalta: mummu voi asua paikkakunnalla, jossa on vahva perinne lyyran käyttämisestä. Silloin hänkin haluaa sellaisen koska muutkin mummut kulkevat prenikka rinnassa. Tai mummulla on jo lyyrat muilta lapsenlapsilta - toivoo saavansa täydellisen sarjan. Tai on ensimmäinen lapsenlapsi, asia on tärkeä hänelle. Näissä tilanteissa voisin ajatella että lyyra on toivottu (toisaalta sen voi hankkia itsekin...)

Äidinlyyra on rintaan kiinnitettävä lyyrakoru. Mumminlyyra eli oikeammin pikkulytra on pienempi versio tästä ja usein tipustetaan äidinlyyran alapuolelle.

Agraariyhteisön jäänne kuten arkunkanto ja kummilusikka.

Vierailija kirjoitti:

Agraariyhteisön jäänne kuten arkunkanto ja kummilusikka.

On se hyvä, että meillä on vielä jotain perinteitä, ettei kaikki ole vain amerikkalaista humppaa.  Mummonlyyran voisi mielestäni ylioppilaan iosä ostaa äidilleen, jos hän ei ole aikoinaan äidinlyyraa saanut.