Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten lesket joilla on ollut hyvä suhde kestätte ikävää? Miten tätä ikävää kestää?
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko jos alkaisit kirjoittaa noita muistoja ylös päiväkirja-tyylisesti? Voisit halutessasi antaa kirjan lapsillenne kun ovat isoja. Uskon että arvostaisivat muistoja isästä.
Kaunis ajatus kyllä! Nytkin heillä on kyllä roppakaupalla kuvia heistä isänsä kanssa ja varsinkin vanhempi muistaa hänet. Joskus itkeskelee eikä vastustele kun sanon tule syliin itketään yhdessä vaikka on jo esiteini.
Sanot lapselle että itketään yhdessä?!?
Sanon. Suukotan myös usein poskille ja sanon että tämä suukko oli äitiltä ja toinen poski iskältä ja otsa ja leuka suukot meiltä molemmilta. Mitä pahaa? En halua että he ikinä unohtavat isäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä lohduttaako tämä, mutta jätetyksi tuleminen ja kuin salama kirkkaalta taivaalta tullut ero on paljon pahempaa kuin leskeksi jääminen.
Et ole tosissas!
Vierailija kirjoitti:
En ole menettänyt, mutta hyvä ystäväni on. Se on sydäntäsärkevää.
Lämmin halaus ja myötätuntoni kaikille teille rakkaimpanne menetyksen kokeneille <3
Olet hyvä ystävä
Kirjoitat aivan kuin minun elämästäni
Vierailija kirjoitti:
Aina voit myydä ittees? Nieletkö mällit?
Ääliömies. Painu muualle siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko osallistunut sururyhmään ? Niitä on ainakin seurakunnalla, ehkä muillakin. Varmaan tuohon surun määrään vaikuttaa sekin minkä ikäisenä puoliso kuolee. Jos on ollut jo iäkäs ja kauan kovin sairas niin silloin ehkä parempikin päästä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa helpottaa mutta eihän sitä toista ikinä unohda. Oletko minkä ikäinen?
Olen 38v. Mieheni menehtyi syöpään syksyllä 2021 ihan yllättäen. Tänään onkin näköjään mulla mieli ihan maassa. Kiitos kommentista. Joskus on helpompi jutella ventovieraan kun tuttavan kanssa.
Olet kyllä todella nuori :-( Kovaan paikkaan olet joutunut lastesi kanssa. Voimia sinulle! Onneksi teillä on toisenne <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko jos alkaisit kirjoittaa noita muistoja ylös päiväkirja-tyylisesti? Voisit halutessasi antaa kirjan lapsillenne kun ovat isoja. Uskon että arvostaisivat muistoja isästä.
Kaunis ajatus kyllä! Nytkin heillä on kyllä roppakaupalla kuvia heistä isänsä kanssa ja varsinkin vanhempi muistaa hänet. Joskus itkeskelee eikä vastustele kun sanon tule syliin itketään yhdessä vaikka on jo esiteini.
Sanot lapselle että itketään yhdessä?!?
Olisko parempi että lapsi itkee isäänsä salaa vai äitinsä sylissä?! Mieti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8 vuotta jo mennyt, ja ikävän kanssa jotenkin sietää olla. Välillä vieläkin riipaisee ja lujaa, mutta tämän kanssa nyt jo pärjää. Sielunkumppanin menetys sattuu.
Meillä kanssa oli toi sielunkumppanuus hyvin vahva. Nähtiin toisemme ensimmäisen kerran pari vuotiaana hiekkalaatikkolla ja äitimme on nauranut myöhemmin että hiekkakakut lenteli siihen malliin ettei muita nähtykkään. Käytiin samaa koulua ja oltiin aina ihastuneita toisiimme muutta mun 16.v synttäreillä hän oli kerännyt kaiken rohkeuden ja tuli miehekkäästi kysymään "alatko olee mun kanssa":D Ja Tottakai mä aloin. Olin pakahtua onnesta. Ja yhdessä oltiin parikymmentä vuotta ja vieläpä onnellisesti.
En kestä miten ihana tarina teillä on! <3 Voin helposti uskoa, että ikävä on aivan valtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Instagramissa on tili kolmaspyorasyopa, tilin pitäjä jäi leskeksi pari vuotta sitten. Hän osaa kirjoittaa kauniisti sanoiksi tuntemuksiaan, joista saa varmasti vertaistukea.
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsille, sekä muille vastaavassa tilanteessa oleville 🌻
Tässä lainaus L. M. Montgomeryn kirjasta Anna omassa kodissaan:
"Tuli päivä jolloin Anna huomasi voivansa hymyillä jälleen, mutta Annan hymyssä oli tapahtunut muutos, mikä ei siitä koskaan enää poistunut."
(Annan ja Gilbertin ensimmäinen vauva eli vain päivän)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa helpottaa mutta eihän sitä toista ikinä unohda. Oletko minkä ikäinen?
Olen 38v. Mieheni menehtyi syöpään syksyllä 2021 ihan yllättäen. Tänään onkin näköjään mulla mieli ihan maassa. Kiitos kommentista. Joskus on helpompi jutella ventovieraan kun tuttavan kanssa.
Olet kyllä todella nuori :-( Kovaan paikkaan olet joutunut lastesi kanssa. Voimia sinulle! Onneksi teillä on toisenne <3
Kiitos! Silloin kun on paha olla voi ventovieraankin sana lohduttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Instagramissa on tili kolmaspyorasyopa, tilin pitäjä jäi leskeksi pari vuotta sitten. Hän osaa kirjoittaa kauniisti sanoiksi tuntemuksiaan, joista saa varmasti vertaistukea.
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsille, sekä muille vastaavassa tilanteessa oleville 🌻
Tässä lainaus L. M. Montgomeryn kirjasta Anna omassa kodissaan:
"Tuli päivä jolloin Anna huomasi voivansa hymyillä jälleen, mutta Annan hymyssä oli tapahtunut muutos, mikä ei siitä koskaan enää poistunut."
(Annan ja Gilbertin ensimmäinen vauva eli vain päivän)
Todella kaunis toi lainaus.
Surua ei onneksi suoriteta. Se prosessoituu meissä omassa tahdissaan omalla ajallaan. Sitä ei voi kiirehtiä saati asettaa selkeitä tavoitteita , sillä suru pitää sisällään myös omaakin muutostamme.
Muutoksen huomaa vuosien jälkeen miettiessään, mitä kaikkea toisen kuoleman jälkeen on joutunut yksin tekemään ja päättämään. Asioita ja tilanteita, joissa oli paljon helpompaa ja selkeämpää puolison kanssa.
Omat tutut harrastukset tai ystävät ovat tärkeä jatkumo oman elämänhalun kannalta, mutta toisaalta niissäkin voi syntyä tarvetta muutokseen. EI kannata pyristellä vastaan.
Olen ehkä tyypillinen leski siltä osin, että tapasin uuden kumppanin reilun kahden vuoden jälkeen puolison kuolemasta. Niin erikoinen ja erilainen suhde kuin osasin ikinä kohdalleni kuvitella, että jos se ei sitä olisi en suostuisi olemaan kenenkään kanssa. Olen siitä kiitollinen.
Suru ei kuitenkaan uuden suhteen myötä muutu mihinkään. Uusi kumppani on suostunut ottamaan sen vastaan ja tukemaan. Melkoinen enkeli.
Uskon tuonpuoleiseen, niin se on auttanut käsittelemään menetystäni.
Olen myös tutustunut kuolemaa ja menetystä käsittelevään kirjallisuuteen, joista erityisesti arvostan surusta väitöstyön tehneen Mari Pulkkisen teoksia. Hän on upea luennoitsija ja puoltaa surun totaalista näyttämistä sekä elämistä sen ehdoilla. Hänelle oli helppo kertoa, miten surusta sekaisena huusin keskellä ruokakauppaa minua jonossa ohittaneelle ihmiselle. Hullun leiman sain, mutta kun ymmärsin että muutkin sekoilevat surunsa kanssa ei hävetä enää. Annoin mennä. Olihan menetys pitkään todella hirveää.
Osanottoni ja Mari Pulkkisen sanoin " hyvää surua".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä aloittajalle! Elämä ei ole reilua, sydäntä särkee puolestasi. Joskus olen miettinyt että mitä sitten kun aika jättää paremmasta puoliskostani. Onneksi se aika ei ole vielä koittanut, joten varmaankin vain raapaisun ymmärrän tuskastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa helpottaa mutta eihän sitä toista ikinä unohda. Oletko minkä ikäinen?
Olen 38v. Mieheni menehtyi syöpään syksyllä 2021 ihan yllättäen. Tänään onkin näköjään mulla mieli ihan maassa. Kiitos kommentista. Joskus on helpompi jutella ventovieraan kun tuttavan kanssa.
Täällä toinen 38-vuotias, jonka mies sairastaa levinnyttä syöpää. Hoidot on päällä, mutta vielä eivät ole auttaneet. Kokoajan pyörii peikkona ajatus takaraivossa, entä jos hoidot eivät autakkaan. Pelkään nähdä toisen kuihtuvan pois. Ollaan myös oltu yli 20 vuotta yhdessä. Paljon voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa helpottaa mutta eihän sitä toista ikinä unohda. Oletko minkä ikäinen?
Olen 38v. Mieheni menehtyi syöpään syksyllä 2021 ihan yllättäen. Tänään onkin näköjään mulla mieli ihan maassa. Kiitos kommentista. Joskus on helpompi jutella ventovieraan kun tuttavan kanssa.
Täällä toinen 38-vuotias, jonka mies sairastaa levinnyttä syöpää. Hoidot on päällä, mutta vielä eivät ole auttaneet. Kokoajan pyörii peikkona ajatus takaraivossa, entä jos hoidot eivät autakkaan. Pelkään nähdä toisen kuihtuvan pois. Ollaan myös oltu yli 20 vuotta yhdessä. Paljon voimia!
Ihanaa, pian se on villi sinkkukesä 2023!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa helpottaa mutta eihän sitä toista ikinä unohda. Oletko minkä ikäinen?
Olen 38v. Mieheni menehtyi syöpään syksyllä 2021 ihan yllättäen. Tänään onkin näköjään mulla mieli ihan maassa. Kiitos kommentista. Joskus on helpompi jutella ventovieraan kun tuttavan kanssa.
Täällä toinen 38-vuotias, jonka mies sairastaa levinnyttä syöpää. Hoidot on päällä, mutta vielä eivät ole auttaneet. Kokoajan pyörii peikkona ajatus takaraivossa, entä jos hoidot eivät autakkaan. Pelkään nähdä toisen kuihtuvan pois. Ollaan myös oltu yli 20 vuotta yhdessä. Paljon voimia!
Rukoilen teidän puolesta että hoidot auttaa Kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa helpottaa mutta eihän sitä toista ikinä unohda. Oletko minkä ikäinen?
Olen 38v. Mieheni menehtyi syöpään syksyllä 2021 ihan yllättäen. Tänään onkin näköjään mulla mieli ihan maassa. Kiitos kommentista. Joskus on helpompi jutella ventovieraan kun tuttavan kanssa.
Olet kyllä todella nuori :-( Kovaan paikkaan olet joutunut lastesi kanssa. Voimia sinulle! Onneksi teillä on toisenne <3
Anopin mielestä en anna itselleni lupaa surra tarpeeksi tässä maailman tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Ainoita lääkkeitä asiaan ovat aika ja toinen seuralainen niin helpottaa .Kokemusta on.
Ei ikinä tule mulle toista seuralasta. EI! Hunonpaan en tyytdy ja parempaa en löydä.
Alue: Aihe vapaa
Meillä kanssa oli toi sielunkumppanuus hyvin vahva. Nähtiin toisemme ensimmäisen kerran pari vuotiaana hiekkalaatikkolla ja äitimme on nauranut myöhemmin että hiekkakakut lenteli siihen malliin ettei muita nähtykkään. Käytiin samaa koulua ja oltiin aina ihastuneita toisiimme muutta mun 16.v synttäreillä hän oli kerännyt kaiken rohkeuden ja tuli miehekkäästi kysymään "alatko olee mun kanssa":D Ja Tottakai mä aloin. Olin pakahtua onnesta. Ja yhdessä oltiin parikymmentä vuotta ja vieläpä onnellisesti.