Lue keskustelun säännöt.
Tulin leikkauksesta kotiin, miehen käytöksestä..
25.05.2022 |
Olin alkuviikolla leikkauksessa ja nyt kotona toipumassa. Olemme seurustelleet miehen kanssa pari vuotta mutta ei asuta yhdessä. Olemme viettäneet melko tiiviisti viikonloput yhdessä, miehellä on joskus omia menoja mulla ei juuri koskaan. Lapseni ovat isällään joka toinen viikonloppu, joten varsinkin vapaat viikonloput vietän mielelläni miehen kanssa. Tuleva viikonloppu olisi taas vapaa, mutta koska olen toipilas, mies on sopinut menoa toisella paikkakunnalla asuvan kaverinsa kanssa. Tulee hänelle yöksi, lähtevät baariin ym. Mä olen kotona, kun en voi mihinkään lähteä. Olenko ihan kohtuuton kun luulin hänen olevan seuranani?
Kommentit (98)
Taas on luultu ja oletettu, missä on ollut se puhe? Ehkä hän puolestaan on ajatellut, että haluat levätä rauhassa yksin.
Ja siis ite vastaavassa tilanteessa miehen roolissa olisin kysynyt toiselta (sitä kuuluisaa, mutta unohdettua puhetta) kaipaako toinen seuraa vai lepoa toipilaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies huomasi, että toipilaasta ei ole varmuudella mitään iloa sekstailussa vkon loppuna joten joutaa baariin pitämään hauskaa.
Ja kun ilmaisin pettymykseni miehelle, hän lopulta ärsyyntyi ja mä olin se hankala ja rajoittava. Häntä alkoi ahdistamaan..
Ja tämä kaverin vierailu oli tullut ihan yllättäen, en kyl oikeen usko.
Tuntuu kyllä pahalta ajatella että on toiselle vain seksiä😔Itse olen mennyt ihastumaan häneen vähän liikaa..
Ja puhutaan siis vähän yli 50 v miehestä, joka ollut aikanaan yli 20 v naimisissa
ap
Vierailija kirjoitti:
Ja kun ilmaisin pettymykseni miehelle, hän lopulta ärsyyntyi ja mä olin se hankala ja rajoittava. Häntä alkoi ahdistamaan..
Ja tämä kaverin vierailu oli tullut ihan yllättäen, en kyl oikeen usko.
Tuntuu kyllä pahalta ajatella että on toiselle vain seksiä😔Itse olen mennyt ihastumaan häneen vähän liikaa..
Ja puhutaan siis vähän yli 50 v miehestä, joka ollut aikanaan yli 20 v naimisissa
ap
Ilmaisit pettymyksesi? Tsiisus, missä prinsessatarinassa kuvittelit olevasi?
Aikuinen nainen olisi jutellut asiasta miehen kanssa jo ennen leikkausta ja he olisivat yhdessä miettineet vaihtoehtoja viikonlopulle.
Itselläni ainakin riippuisi kunnosta. Jos saan tarvittavan tehtyä itse, haluaisin luultavasti olla rauhassa, levätä ja nukkua.
Jos taas olisin siinä kunnossa, että tarvitsen apua johonkin välttämättömään asiaan, kysyisin varmaan ensimmäisenä seurustelukumppaniani, vaikka samalla paikkakunnalla on muitakin ihmisiä, jotka voivat tarvittaessa auttaa. Jos olisi jo sopinut jotain, pyytäisin jotakuta toista.
Nykyisen kumppanini tiesin olevan se oikea sen jälkeen, kun muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen sairastuin yhtäkkiä pahasti ja olin vielä kaiken päälle pitkään toipilas. Sisko oli soittanut ja kysynyt tarviiko tehdä jotain ja mies oli sanonut että hän hoitaa ja niin hoitikin ilman yhtäkään valitusta. En ikinä unohda kun tulin kotiin ja kämppä oli siivottu, ruokaa oli kaapissa ja puhtaat lakanat oli sängyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän pitää tiukasti kiinni omasta elämästään, asuu ekaa kertaa elämässään yksin. Ei jää koskaan mun luo yöksi kun lapset on. Ei halua jakaa arkea mun kanssa. Mä vaan elän jossain kuvitelmissa että ehkä jonain päivänä..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan itse aina toipilaana olla rauhassa ja kuvittelen että muutkin haluavat olla. Oma ja toisten sairastaminen tekee minut kärsimättömäksi. Mies ajattelee varmaan että antaa sun olla rauhassa.
Jep, mitä miehen sitten olisi pitänyt tehdä? Istua ap:n sängyn vieressä vartioimassa tämän unta, silittelemässä tämän poskea, hyysätä ja hoitaa, tuoda kaupasta kaikkea mitä ap inisee ja muuta ällöä? Kesäinen viikonloppu koronavuosien jälkeen menisi siinä täydellisen hukkaan.
Jos aika puolison kanssa on hukkaan heitettyä niin suhteessa on jotain pielessä.
Puoliso? Tyypit näkevät toisiaan joka toinen viikonloppu ja tapailua on ollut pari vuotta. Mies ei ole silloin mikään puoliso, vaan tapailukumppani.
Sun maailmassa ei vissiin ole muita vaihtoehtoja kuin avioliitto tai kevyt tapailu? Et ole seurustelusta kuullut?
Miksi sinä minulle räyhäät? Sanoitan tässä vain miehen ajatuksia ja minun asiat eivät kuulu sekaan ollenkaan. Mies ei ole mitenkään innostunut hoivaamaan ja lähtee paljon mielummin kaljalle kavereiden kanssa. Luultavasti ap on ruikuttanut ja vinkunut miehelle ihan tarpeeksi ja mies ei todellakaan jaksa kuunnella asiasta enää sekuntiakaan. Mies ei halua olla jumissa ap:n kämpillä ja katsoa toisen märinää ja ymmärrän asian täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hän pitää tiukasti kiinni omasta elämästään, asuu ekaa kertaa elämässään yksin. Ei jää koskaan mun luo yöksi kun lapset on. Ei halua jakaa arkea mun kanssa. Mä vaan elän jossain kuvitelmissa että ehkä jonain päivänä..
Ap
No en minäkään ottaisi joitakin vieraita penskoja hoteisiini ja lähtisi leikkimään perhettä heidän kanssaan. Lapsilla on jo isä ja se riittää, enempää kanssakäymistä ei tarvitsisi olla.
Reikä se sinut pitää miehessä kiinni, mutta toisaalta niitä reikiä löytyy muiltakin naisilta, parempiakin ja lapsettomampia.
Hyvin sinä siellä näköjään pärjäät, kun tarinoit av:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas on luultu ja oletettu, missä on ollut se puhe? Ehkä hän puolestaan on ajatellut, että haluat levätä rauhassa yksin.
Ja siis ite vastaavassa tilanteessa miehen roolissa olisin kysynyt toiselta (sitä kuuluisaa, mutta unohdettua puhetta) kaipaako toinen seuraa vai lepoa toipilaana.
Totta. Monesti näissä tämän tyyppisissä aloituksissa tulee sellainen vaikutelma, kuin se kumppani olisi jossain toisessa todellisuudessa, johon ei ole mahdollisuutta saada keskusteluyhteyttä.
Se sun tapailukumppani ei nyt sit ollut sellainen, kun toivoit. Kahdessa vuodessa olisi jo selvinnyt onko mitään syvempää tiedossa. Jos haet kumppania ja puolisoa, niin tämä mies on selvästi väärä. Jatkossa kannattaa ihan alkuun ottaa puheeksi, minkälaista suhdetta toinen kaipaa, että kannattaako tapailla alku pidemmälle. Tämä on tällainen nykyajan ongelma, kun voi olla minkälaisia suhteita vaan ilman suurempaa yhteisön tuomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä perhe on tärkein. Vaimo oli influenssassa alkukeväällä, ruokin ja lääkitsin sen sänkyyn. Voihan siinä vähän siivua ottaa jos on tylsää.
Mä sairastuin vko sitten koronaan. Mies lähti pohjoiseen ja jätti mulle lapset ja viis koiraa hoidettavaks. Great!
Ei kumppani välttämättä osaa ajatella mitä toinen toivoo. Kun oma äitini kuoli niin miesystävä ei tullut luokseni. Ensimmäisinä päivinä se oli jotenkin normaalia. Puhelimessa puhuttiin päivittäin. Meni 15 päivää, kun sitten puhelimessa purskahdin itkuun ja kysyin miksi et tule luokseni. Ei mies osannut vastata. Seuraavana päivänä näimme ja selvitimme asiaa, mutta ei hän vain osannut sanoa miksi niin pitkä väli tapaamisessa. Koskaan aikaisemmin ja sen jälkeen ei tapaamisväli ole venynyt noin pitkäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies nauttii huolettomasta ja kevyestä tapailusuhteesta 20 vuoden avioliiton jälkeen. Aivan ymmärrettävää eikä mitään väärää. Näin minäkin tekisin.
N48, avioliitossa 25 vuotta
No olet kohtuuton. Teidän yhteiset viikonloput tuskin ovat olleet sairaan hoivaamista, miksi nyt olisi ollut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin isossa leikkauksessa enkä todellakaan sen jälkeen halunnut mieheltä mitään paapomista tai huolenpitoa. Olin toipilas, en mikään avuton reppana. Jos mies olisi halunnut mennä viikonlopuksi mökille tms., niin olisin todennut, että OK. Eri asia, jos on kotisairaalan potilas, on tippaa ja lääkitystä. Silloin joku toinen aikuinen kotona on tarpeen.
Ihmiset ovat erilaisia. Sä olet sä ja ap on ap.
Älä vertaa.
Ja nyt olisi kiva, jos kertoisit, missä kohdassa tekstiäni tein vertailua. Kerroin oman tilanteeni.
Toki ap on ap ja minä olen minä. Ap on mielenterveyspotilas, minä tällainen tavallinen tallaaja, joka ei ripustaudu muihin ja oleta, että ympäristössä elävät ihmiset koostuvat selvänäkijöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin isossa leikkauksessa enkä todellakaan sen jälkeen halunnut mieheltä mitään paapomista tai huolenpitoa. Olin toipilas, en mikään avuton reppana. Jos mies olisi halunnut mennä viikonlopuksi mökille tms., niin olisin todennut, että OK. Eri asia, jos on kotisairaalan potilas, on tippaa ja lääkitystä. Silloin joku toinen aikuinen kotona on tarpeen.
Ihmiset ovat erilaisia. Sä olet sä ja ap on ap.
Älä vertaa.
Juuri näin. Yksi tuttuni, jolla on kissa, kehui, miten hyvä sairaanhoitaja kissa on ollut hänen toipilasaikanaan. Se on ollut seurana ja lohduttamassa ja piristämässä. Kaikille toipilaille kissa kotiin!
Vierailija kirjoitti:
Ei kumppani välttämättä osaa ajatella mitä toinen toivoo. Kun oma äitini kuoli niin miesystävä ei tullut luokseni. Ensimmäisinä päivinä se oli jotenkin normaalia. Puhelimessa puhuttiin päivittäin. Meni 15 päivää, kun sitten puhelimessa purskahdin itkuun ja kysyin miksi et tule luokseni. Ei mies osannut vastata. Seuraavana päivänä näimme ja selvitimme asiaa, mutta ei hän vain osannut sanoa miksi niin pitkä väli tapaamisessa. Koskaan aikaisemmin ja sen jälkeen ei tapaamisväli ole venynyt noin pitkäksi.
Ehkä mies ajatteli, ettet jaksa etkä halua tavata. Odotti, että sinä ehdotat tapaamista, kun jaksat.
Ihmiset ovat erilaisia. Sä olet sä ja ap on ap.
Älä vertaa.