Lue keskustelun säännöt.
Mies on eronnut 7 vuotta sitten, ex kiukuttelee edelleen siitä että he erosivat
24.05.2022 |
Lapsille (nyt jo teini-ikäisille) kuulemma rankkaa viikko-viikko systeemi, kun voisivat edelleen olla ydinperhe ja mies "pilasi kaiken". Milloin tämä loppuu vai loppuuko koskaan? Ja mietin sitäkin, että miksi minä ahdistun tästä vaikka asiat ovat mieheni kanssa hyvin. En varsinaisesti koe, että ex voisi jotenkin pilata suhteemme, mutta joka kerta tulee sellainen epäuskoinen olo, että miten tämä voi vielä jatkua.
Pystytkö jotenkin ymmärtämään exää tai toimisitko itse noin? Missä vaiheessa menneisyydestä pitää päästää irti?
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meiltäkin löytyy katkera ex. Vaikka hän oli se, joka petti ja jätti. En usko, että hän vihaa juuri minua (olen miehen uusi puoliso), vaan hän haluaisi pitää ex-miehensä ylipäätään sinkkuna, että voi helpommin määräillä häntä.
Kysyn sinultakin miten se määräily tulee ilmi?
Tarvitseeko miehesi siis kumppanin taistelemaan omat taistelunsa (ja mitä ne sitten ovat)? Miksi hän ulkoistaa omat (ilmeisesti) lasten kasvatukseen liittyvät kiistansa sinulle?
Kukaan ei vastaa, koska tarkemmin mietittyään kontrollointi ilmenee näin:
-äiti laittaa isälle viestillä, että lapsi on ollut klo 3 yöllä somessa; noudattaisitte nukkumaanmenoaikoja pliis
-äiti ilmoittaa, että wilmassa on ollut jo viikon tieto liikuntatunnin uimahallikäynnistä, miksi siis lapsella ei ollut mukanaan uimahousuja
-äiti kysyy voisiko isä vaihteeksi ostaa rukkaset kadonneiden tilalle
-mies ei maksa sovittua elatusmaksua
-mies siirtää sovittua viikkovaihtopäivää kolmatta kertaa peräkkäin koska sählyjoukkueen pelimatka --> kontrolloiva ex protestoi tätä
-mies ilmoittaa ilmoitusluontoisesti, ettei voikaan ottaa itselleen osuvalla juhannusviikolla lasta koska on varannut matkan. Äidin pitäessä kiinni aikatulusta on hän kontrolloiva ex. Itse sain kerran kuulla lapsen suulla, että isä kumppaneineen oli tuollaisessa tilanteessa ihmetellyt, että miksei muutos sopinutkaan kun "eihän niillä koskaan ole edes mitään suunnitelmia". Ehkei ihan näinkään, vaan emme tee heille tiliä suunnitelmistamme vaan suunnittelemme sovitun viikko-viikko ohjelman puitteissa.
Noista kahdesta viimeisestä: turha sinun on pitää kiinni aikatauluista, koska et asialle mitään mahda. Etäisän ei ole pakko ottaa lapsia. Hän voi muuttaa aikatauluja miten haluaa.
Olet siis kontrolloiva, kun nalkutat, vaikka ainut vaihtoehtoa on hyväksyä muutokset.
En ota kantaa siihen, mikä on oikein, vasn siihen, mikä on fakta.
kas, etäiskä saapui palstalle. Tiedätkö, etteivät kaikki isät -omasta tahdostaan- ole etä-isiä. Ja siitäkin huolimatta, että on yhdessä sovittu yhteishuoltajuudesta, on monelle jäänyt vähän epäselväksi se, että eron jälkeen yhteishuoltajuudessa se vastuu onkin ihan kokonaiset 50% iskän. Ei enää vain 10% kuten siinä yhteiselämän aikana.
Vaikka periaatteessa kiinnostaisi, en silti testaa tuleeko nalkutusta ja kontrollointia jos itse toimisin samalla lailla kuin toinen huoltaja. En halua turhaa riitaa ja vääntöä, lapsen vuoksi.
Termit haltuun. Yhteishuoltajuus ei tarkoita sitä, että lapsia hoidetaan viikko-viikko. Yhteishuolto on juridiikkaa; huoltajilla on päätösvalta lapsen terveydenhoidosta, asumisesta, koulunkäynnistä, uskonnosta, matkustamisesta ja harrastuksista.
Nyt piti ihan suurennuslasin kanssa lukea lainaamasi kirjoitus, että missä kohtaa siinä puhuttiin asumisjärjestelystä.
"Eron jälkeen yhteishuoltajuudessa se vastuu onkin ihan kokonaiset 50% iskän." Jollei tuossa asumisesta puhuta, niin mistä muka? Yhteishuoltajuudessakin toinen voi halutessaan olla se vapaamatkustaja, joka vaan allekirjoittaa papereita tai ei tee yhtään mitään, samalla kun toinen huolehtii, että lapsella on rokotukset voimassa, kouluasiat hoituu ja passi on uusittu.
Itseasiassa ei voi. Kun nyt haluat väkisin vääntää asian juridiikkaan, niin kyllä sillä se laiminlyövä huoltaja petaa itselleen syytettä, että jättää huollettavansa asiat hoitamatta, koska koskaan et voi tietää, etteikö se toinenkin huoltaja jätä. Sielläpä sitten perataan yhdessä tuomarille, mitä olisi kunkin pitänyt tehdä ja koska. Lapsihan tässä kärsii tietenkin eniten, kun seuraavaksi elelee laitoksessa, mutta ok, sovitaan sinun mieliksi, että suurin ongelma onkin se nalkutus.
Vastuu on lähivanhemmalla. Hän on se, joka voi saada syytteen.
eri
täällä voit päivittää lainkohdan tuntemuksesi. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1983/19830361#L1P4 Huoltajuus langettaa implisiittisesti velvollisuuden huollosta molemmille huoltajille. Asumisjärjestely ei vapauta tästä velvollisuudesta.
Ei tuossa puhuta mitään siitä, että etävanhemman on pakko ottaa lapsi luokseen tai hän ei voisi ilmoittaa muutoksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on eronnut exästään melkein 10 vuotta sitten. Me tapasimme pari kuukautta sen jälkeen kun olivat muuttaneet erilleen. Exä luuli miehen pettäneen häntä mun kanssa, mutta me oikeasti tapasimme vasta heidän eronsa jälkeen. Tuo exä on suostunut puhumaan mulle vasta vuosi sitten kun olimme miehen kanssa miehen ja exän yhteisen kummilapsen synttäreillä. Mä en ole hänelle mitään tehnyt joten naurettavaa toimintaa aikuiselta naiselta jolla on ollut jo useampi mies eron jälkeen ja on nyt ollut parisen vuotta saman miehen kanssa. Yhteisiä lapsia miehellä ja tuolla exällä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut vuoroviikot kymmenisen vuotta. Viime vuosina parinkin viikon vaihtovälejä on ollut. Joustettu ollaan puolin ja toisin. Mä ihmettelen tosi paljon sitä, että näitä vuoroviikkoja tuntuu olevan paljon myös sellaisilla erovanhemmilla, jotka eivät ensinnäkään tule lainkaan toimeen keskenään ja/tai ovat vielä aivan eri linjoilla esim. kasvatuksen suhteen. Kai kaiken, myös vuoroviikkojärjestelyn, lähtökohtana tulisi olla lasten paras? Miten se on lasten parhaaksi, jos heidän elämänsä muuttuu aina viikon välein aivan erilaiseksi, eivätkä heidän vanhempansa edes pysty kommunikoimaan keskenään vaan tekevät sen joko riidellen tai lapsiaan välikäsinä käyttäen? Todella omituinen ilmiö ja todella erikoista keskustelua tässäkin ketjussa.
Jos molemmat vanhemmat haluavat lapset itselleen, heille käy viikko-viikko, ja molemmat kykenevät lapsesta huolehtimaan, niin oikeus määrää viikko-viikon. Miten se sitten pitäisi ratkaista? Vedetään arvalla kumpi saa lapset itselleen kokoaikaisesti?
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on eronnut exästään melkein 10 vuotta sitten. Me tapasimme pari kuukautta sen jälkeen kun olivat muuttaneet erilleen. Exä luuli miehen pettäneen häntä mun kanssa, mutta me oikeasti tapasimme vasta heidän eronsa jälkeen. Tuo exä on suostunut puhumaan mulle vasta vuosi sitten kun olimme miehen kanssa miehen ja exän yhteisen kummilapsen synttäreillä. Mä en ole hänelle mitään tehnyt joten naurettavaa toimintaa aikuiselta naiselta jolla on ollut jo useampi mies eron jälkeen ja on nyt ollut parisen vuotta saman miehen kanssa. Yhteisiä lapsia miehellä ja tuolla exällä ei ole.
Erot satuttaa joskus syvältä eikä kaikki aina osaa käsitellä sitä tuskaa kypsällä tavalla. Ja ihan ymmärrettävää, että ollut vaikeuksia uskoa teidän tavanneen kätevästi heti eron jälkeen. Minusta se on inhimillistä. Tietysti on myös yhtä inhimillistä ärsyyntyä eroa huonosti käsittelevästä exästä ja haukkua häntä naurettavaksi. Niin me kaikki ollaan epätäydellisiä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on tällainen kiukutteleva eksä. Hän itse otti aikoinaan avioreon, eikä edes ilmoittanut siitä isälleni. Ero tuli puheeksi vasta, kun oikeudelta tuli tuomio avioerosta postissa (asuivat vielä yhdessä). Nyt on katkera kuka lie tietää mistä ja tekee kaikenlaista kiusaa. Valittaa, että kaikki lapset ovat isänsä puolella vaikka hänhän tässä on — ainakin omasta mielestään — uhri. Alaikäisen pikkusisaruksen elämästä on tehty mahdollisimman hankalaa heittopussi elämää muuttamalla ympäri Suomea "koska minulla on oikeus" ja uhriutumalla siitä, kun kukaan ei jaksa sitä draamaa. Minusta tuntuu, ettei äiti ole päässyt itse vireille panemastaan erosta yli, mikä on suorastaan tragikoomista. Odotan sitä päivää, kun pikkuveli aikuistuu ja vapautuu holhouksen alaisuudestaan. Sitten tämä ehkä loppuu, kun isä voi tehdä kaiken voitavan laillisuuden puitteissa, ettei äiti voi pitää häneen enää mitään yhteyttä. Tämä kaikki säätäminen, draamailu ja uhriutuminen on kyllä todella tehokkaasti etäännyttänyt oikeastaan kaikkia meitä lapsia äidistä, mikä on kyllä hirveän surullista.
En tiedä mikä tämän katkeran pikkulapsen käytöksen aiheuttaa, mutta se on lapsellista. En tiedä katkeroidutaanko sitä niistä omista valinnoista, menetetystä ajasta vai mistä, mutta katkeroituminen ei ainakaan sitä elämänlaatua paranna. Surullista, että ihminen pilaa oman elämänsä tuolla tavalla.
Mun miehen ex halusi erota. Mies ei olisi halunnut. Hänet yllätti se, ettei se sinkkurlämä ollutkaan niin hohdokasta enää vanhemmalla iällä. Lisäksi, oli ajatellut, että mies jäisi hänen palvelukseensa ns. miesten töissä (remppa-apua, kuskausta yms.). Kun näin ei käynytkään, niin katkeruuttahan se aiheuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut vuoroviikot kymmenisen vuotta. Viime vuosina parinkin viikon vaihtovälejä on ollut. Joustettu ollaan puolin ja toisin. Mä ihmettelen tosi paljon sitä, että näitä vuoroviikkoja tuntuu olevan paljon myös sellaisilla erovanhemmilla, jotka eivät ensinnäkään tule lainkaan toimeen keskenään ja/tai ovat vielä aivan eri linjoilla esim. kasvatuksen suhteen. Kai kaiken, myös vuoroviikkojärjestelyn, lähtökohtana tulisi olla lasten paras? Miten se on lasten parhaaksi, jos heidän elämänsä muuttuu aina viikon välein aivan erilaiseksi, eivätkä heidän vanhempansa edes pysty kommunikoimaan keskenään vaan tekevät sen joko riidellen tai lapsiaan välikäsinä käyttäen? Todella omituinen ilmiö ja todella erikoista keskustelua tässäkin ketjussa.
tilannehan saattaa muuttuakin. Kun asumisjärjestelystä alun perin sovitaan, saattaa entisten kumppanien välit olla hyvin mutkattomat, kommunikointi toimia ja toiminta olla puolin toisin joustavaa. Arki sääntöineen varsin samanlaista molempien kotona kuin ennen eroa. Kun kuvioon saapuu uusi kumppani omien lastensa kanssa, alkaa sovittelu kasvatusperiaatteiden ym suhteen. Tätä tarvitaan, ilman muuta, kultaisen keskitien hakemista, jossa kaikki joustaa. Mutta jos se uusi kumppani onkin sitä mieltä, että jatkossa toimitaan kaikessa kuten minun perheessäni toimitaan ja hän kokee ne kumppaninsa lapsen toisen vanhemman keskustelunavaukset kontrollointina, tulee tilanteesta vähän vaikeampi.
Tosiasia on se, että useimmissa perheissä arki toimii koko lailla kuten naisen lapsuuden perheessä on toimittu. Kun nainen ottaa vastuun arjen pyörittämisestä tutkimusten mukaan 70%, sekä lasten hoidosta tutkimusten mukaan yli 60% (mitä pienempi lapsi, sitä suurempi %) niin arki helposti vaan muovautuu sen naisen "mieleiseksi". Siksi miehillä ei usein ole oikein todellista vaikutusmahdollisuutta sanoa, että "vaikka teillä lapset ovatkin saaneet pelata videopelejä niin paljon kuin haluavat, niin meillä on sovittu ruutu-aika, joten toivoisin, että sopisimme sellaisesta myös tässä meidän uudessa perheessä". Sitten se lasten biologinen äiti on se kauhea kontrolloiva ex, kun se yrittää piipittää, että läksytkin pitäisi tehdä ja jalisharkoissa käydä.
Juuri näin. Hyvä kirjoitus. Siksi sen biologisen äidin on tyydyttävä siihen, että pysyy poissa. Etenkin, jos hän on ollut se, joka on eroa halunnut. Ei voi sekä syödä että säästää kakkua.
Aivan sydäntä lämmittää kun lapsen etu on selvästi sinullakin keskiössä <3
Miksi miehen lapset olisivat minulla keskiössä?
miksi elät parisuhteessa miehen kanssa, jolla on lapsia, jotka eivät ole sinun? Lisksi vaatien, että heidän biologisen äitinsä on pysyttävä poissa kun kerran halusi erota. Eikö sinulle olisi löytynyt velvollisuuksista vapaata miestä? se, että toimintasi saattaa olla lain mukaan sallittua, ei tarkoita sitä, etteikö asenteesi olisi äärimmäisen tuomittava.
Minulle kaikkien Suomessa asuvien lasten oikeudet ja tulevaisuus on keskiössä. Muuhun en oikein pysty mitenkään vaikuttamaan vaikka lasten oikeudet ovat toki ihan globaalisakin mittakaavassa sydämen asia.
Minulla itselläni on myös lapsia. Olisi väärin vaatia miehen olevan lapseton, kun en itsekään ole.
Ei minulla ole mitään miehen lapsia vastaan, mutta lasten äidillä ei ole oikeutta sanoa sanaakaan, miten meidän taloudessa eletään.
Asiahan ei muuten mene ihan noin. Minkälainen parku sitten sinunkin näppäimistöltäsi pääsisi jos se miehesi lapsen äiti vaatisi ensin tapaamisen lastenvalvojalla, sitten laatisi pari lastensuojeluilmoitusta tai rikosilmoitusta ja sitten lopuksi täräyttäisi käräjäoikeuteen vaatimuksen yksinhuoltajuudesta. Nimittäin jos lapsen huoltoa laiminlyödään toisen vanhemman luona (hänellä ei ole säänmukaista vaatetusta; koulusta tulee toistuvasti myöhästymis -tai poissaolomerkintöjä; opettajilta huoli-ilmoituksia; lapsi jää kiinni hallussaan päihteitä tmv, lista on pitkä) se on melko vahva näyttö huoltajuuden uudelleen määräämiseen vain toiselle vanhemmalle tai asumissopimuksen uudelleen vahvistamisesta vain toiselle huoltajalle.
Olisiko fiksumpaa vain pyrkiä sovittelemaan niitä yhteisiä pelisääntöjä vanhempien kesken ja sen uuden kumppanin siellä keskellä olla niin kärkkäästi puuttumatta asiaan joka ei hänelle itse asiassa edes kuulu? Lapsi ei nimittäin päässäntöisesti hyödy siitä, että toisen vanhemman kotona pyritään kaveruusvanhemmuuteen ja sirkushuveihin ja toisen pitämään yllä kasvatusvastuusta huolehtimista. Teininä viimeistään lapsi osaa sitten käyttää tuon epäsuhdan hyväkseen.
Edelleen, ihmettelen miksi äitien uudet miehet eivät ole niin kovin kärkkäänä kommentoimassa kumppaninsa ex-miehen tekemisiä. Täällä useampi sellaisesta määräilevästä ex-miehestäkin kuitenkin maininnut.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään 50% vastuuta omasta lapsesta. Se on 100% tai ei ollenkaan.
Jaa. No mikäs prosentti tulee siitä, kun toinen vanhempi on mukava ja tekee hyvää ruokaa, mutta arkiaamuna jää aamupalat kiireessä syömättä eikä hampaitakaan aina ehdi pestä. Ja vielä allergialääkkeitä pitäisi muistaa antaa! Eihän hänellä itselläänkään allergiaa ole, niin ei voi lapsellakaan olla.
Vastaan itselleni, että 100% ei todellakaan, eikä edes 50%. Ehkä nippa nappa 20%.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meiltäkin löytyy katkera ex. Vaikka hän oli se, joka petti ja jätti. En usko, että hän vihaa juuri minua (olen miehen uusi puoliso), vaan hän haluaisi pitää ex-miehensä ylipäätään sinkkuna, että voi helpommin määräillä häntä.
Kysyn sinultakin miten se määräily tulee ilmi?
Tarvitseeko miehesi siis kumppanin taistelemaan omat taistelunsa (ja mitä ne sitten ovat)? Miksi hän ulkoistaa omat (ilmeisesti) lasten kasvatukseen liittyvät kiistansa sinulle?
Kukaan ei vastaa, koska tarkemmin mietittyään kontrollointi ilmenee näin:
-äiti laittaa isälle viestillä, että lapsi on ollut klo 3 yöllä somessa; noudattaisitte nukkumaanmenoaikoja pliis
-äiti ilmoittaa, että wilmassa on ollut jo viikon tieto liikuntatunnin uimahallikäynnistä, miksi siis lapsella ei ollut mukanaan uimahousuja
-äiti kysyy voisiko isä vaihteeksi ostaa rukkaset kadonneiden tilalle
-mies ei maksa sovittua elatusmaksua
-mies siirtää sovittua viikkovaihtopäivää kolmatta kertaa peräkkäin koska sählyjoukkueen pelimatka --> kontrolloiva ex protestoi tätä
-mies ilmoittaa ilmoitusluontoisesti, ettei voikaan ottaa itselleen osuvalla juhannusviikolla lasta koska on varannut matkan. Äidin pitäessä kiinni aikatulusta on hän kontrolloiva ex. Itse sain kerran kuulla lapsen suulla, että isä kumppaneineen oli tuollaisessa tilanteessa ihmetellyt, että miksei muutos sopinutkaan kun "eihän niillä koskaan ole edes mitään suunnitelmia". Ehkei ihan näinkään, vaan emme tee heille tiliä suunnitelmistamme vaan suunnittelemme sovitun viikko-viikko ohjelman puitteissa.
Noista kahdesta viimeisestä: turha sinun on pitää kiinni aikatauluista, koska et asialle mitään mahda. Etäisän ei ole pakko ottaa lapsia. Hän voi muuttaa aikatauluja miten haluaa.
Olet siis kontrolloiva, kun nalkutat, vaikka ainut vaihtoehtoa on hyväksyä muutokset.
En ota kantaa siihen, mikä on oikein, vasn siihen, mikä on fakta.
kas, etäiskä saapui palstalle. Tiedätkö, etteivät kaikki isät -omasta tahdostaan- ole etä-isiä. Ja siitäkin huolimatta, että on yhdessä sovittu yhteishuoltajuudesta, on monelle jäänyt vähän epäselväksi se, että eron jälkeen yhteishuoltajuudessa se vastuu onkin ihan kokonaiset 50% iskän. Ei enää vain 10% kuten siinä yhteiselämän aikana.
Vaikka periaatteessa kiinnostaisi, en silti testaa tuleeko nalkutusta ja kontrollointia jos itse toimisin samalla lailla kuin toinen huoltaja. En halua turhaa riitaa ja vääntöä, lapsen vuoksi.
Termit haltuun. Yhteishuoltajuus ei tarkoita sitä, että lapsia hoidetaan viikko-viikko. Yhteishuolto on juridiikkaa; huoltajilla on päätösvalta lapsen terveydenhoidosta, asumisesta, koulunkäynnistä, uskonnosta, matkustamisesta ja harrastuksista.
Nyt piti ihan suurennuslasin kanssa lukea lainaamasi kirjoitus, että missä kohtaa siinä puhuttiin asumisjärjestelystä.
"Eron jälkeen yhteishuoltajuudessa se vastuu onkin ihan kokonaiset 50% iskän." Jollei tuossa asumisesta puhuta, niin mistä muka? Yhteishuoltajuudessakin toinen voi halutessaan olla se vapaamatkustaja, joka vaan allekirjoittaa papereita tai ei tee yhtään mitään, samalla kun toinen huolehtii, että lapsella on rokotukset voimassa, kouluasiat hoituu ja passi on uusittu.
Itseasiassa ei voi. Kun nyt haluat väkisin vääntää asian juridiikkaan, niin kyllä sillä se laiminlyövä huoltaja petaa itselleen syytettä, että jättää huollettavansa asiat hoitamatta, koska koskaan et voi tietää, etteikö se toinenkin huoltaja jätä. Sielläpä sitten perataan yhdessä tuomarille, mitä olisi kunkin pitänyt tehdä ja koska. Lapsihan tässä kärsii tietenkin eniten, kun seuraavaksi elelee laitoksessa, mutta ok, sovitaan sinun mieliksi, että suurin ongelma onkin se nalkutus.
Minä en ole kirjoittanut nalkutuksesta mitään. Vastasin vaan kommenttiin.
Yhteishuollosta sen sijaan tiedän paljonkin ja olenpa tuomioistuimessakin istunut. Olen lähiäiti, lapsi on yhteishuollossa ja isä ei hoida mitään asioita. Hain yksinhuoltoa tällä perusteella. Ei myönnetty vaikka isä ei tikkua ristiin laita. Ei allekirjoita mitään, ei tule paikalle esim. lääkäriin tai kouluun. Isä saa pitää huoltajuutensa, koska _hän ei estä_ lapsen asioiden hoitoa.
Niin? ei se silti ole mikään vapaudu velvollisuuksista kortti. Jos sinä vastaavasti jätät lapsen asioista huolehtimatta, olette molemmat siitä yhtäläisesti vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut vuoroviikot kymmenisen vuotta. Viime vuosina parinkin viikon vaihtovälejä on ollut. Joustettu ollaan puolin ja toisin. Mä ihmettelen tosi paljon sitä, että näitä vuoroviikkoja tuntuu olevan paljon myös sellaisilla erovanhemmilla, jotka eivät ensinnäkään tule lainkaan toimeen keskenään ja/tai ovat vielä aivan eri linjoilla esim. kasvatuksen suhteen. Kai kaiken, myös vuoroviikkojärjestelyn, lähtökohtana tulisi olla lasten paras? Miten se on lasten parhaaksi, jos heidän elämänsä muuttuu aina viikon välein aivan erilaiseksi, eivätkä heidän vanhempansa edes pysty kommunikoimaan keskenään vaan tekevät sen joko riidellen tai lapsiaan välikäsinä käyttäen? Todella omituinen ilmiö ja todella erikoista keskustelua tässäkin ketjussa.
tilannehan saattaa muuttuakin. Kun asumisjärjestelystä alun perin sovitaan, saattaa entisten kumppanien välit olla hyvin mutkattomat, kommunikointi toimia ja toiminta olla puolin toisin joustavaa. Arki sääntöineen varsin samanlaista molempien kotona kuin ennen eroa. Kun kuvioon saapuu uusi kumppani omien lastensa kanssa, alkaa sovittelu kasvatusperiaatteiden ym suhteen. Tätä tarvitaan, ilman muuta, kultaisen keskitien hakemista, jossa kaikki joustaa. Mutta jos se uusi kumppani onkin sitä mieltä, että jatkossa toimitaan kaikessa kuten minun perheessäni toimitaan ja hän kokee ne kumppaninsa lapsen toisen vanhemman keskustelunavaukset kontrollointina, tulee tilanteesta vähän vaikeampi.
Tosiasia on se, että useimmissa perheissä arki toimii koko lailla kuten naisen lapsuuden perheessä on toimittu. Kun nainen ottaa vastuun arjen pyörittämisestä tutkimusten mukaan 70%, sekä lasten hoidosta tutkimusten mukaan yli 60% (mitä pienempi lapsi, sitä suurempi %) niin arki helposti vaan muovautuu sen naisen "mieleiseksi". Siksi miehillä ei usein ole oikein todellista vaikutusmahdollisuutta sanoa, että "vaikka teillä lapset ovatkin saaneet pelata videopelejä niin paljon kuin haluavat, niin meillä on sovittu ruutu-aika, joten toivoisin, että sopisimme sellaisesta myös tässä meidän uudessa perheessä". Sitten se lasten biologinen äiti on se kauhea kontrolloiva ex, kun se yrittää piipittää, että läksytkin pitäisi tehdä ja jalisharkoissa käydä.
Ei se ole mikään "läksytkin pitäisi tehdä"- piipitystä, vaan sitä että exän pitäisi saada määrätä niitä lapsia myös silloin kun ne ovat toisen vanhemman luona. Esimerkkejä omasta elämästä.
Lapset eivät saa mennä uimaan kun on exän mielestä liian kylmä. Vaikka lapset haluavat uimaan, ja vaikka ulkona on oikein sopiva keli.
Exä soittaa että lapset eivät saa ottaa puhelimia mukaan kun toisen vanhemman luona ollaan lähtemässä eläinpuistoon.
Lapsille täytyy ostaa tiettyä jukurttia toisenkin vanhemman luokse, sitä mitä hän määrää.
Lapsen pitää exänkin luona pukea päivävaatteet ennen kuin tulee aamulla syömään aamupalaa.
Lapsi ei voi lähteä harrastuksensa kisoihin koska exä haluaa mennä lapsen kanssa teatteriin. Lapsi ei teatteriin halunnut, ja oli toisen vanhemman lapsivuoro ihan sopimustenkin mukaan.
Tämän kaiken lisäksi exä yrittää koko ajan määritellä toiselle vanhemmalle, ja lapsilleen, ja omalle suvulle ja kavereille ja tutuille, ja exkumppanin suvulle millaista on hyvä vanhemmuus, mitä siihen kuuluu, ja miten pitää olla vanhempi jotta on hyvä vanhempi. Jos ei tee niin kuin hän määrää ja määrittelee, niin on huono vanhempi, ja sitten tätä huonoa vanhempaa haukutaan ympäriinsä.
Että repikää siitä. Onneksi ei ole enää montaa vuotta siihen että kaikki ovat täysi-ikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut vuoroviikot kymmenisen vuotta. Viime vuosina parinkin viikon vaihtovälejä on ollut. Joustettu ollaan puolin ja toisin. Mä ihmettelen tosi paljon sitä, että näitä vuoroviikkoja tuntuu olevan paljon myös sellaisilla erovanhemmilla, jotka eivät ensinnäkään tule lainkaan toimeen keskenään ja/tai ovat vielä aivan eri linjoilla esim. kasvatuksen suhteen. Kai kaiken, myös vuoroviikkojärjestelyn, lähtökohtana tulisi olla lasten paras? Miten se on lasten parhaaksi, jos heidän elämänsä muuttuu aina viikon välein aivan erilaiseksi, eivätkä heidän vanhempansa edes pysty kommunikoimaan keskenään vaan tekevät sen joko riidellen tai lapsiaan välikäsinä käyttäen? Todella omituinen ilmiö ja todella erikoista keskustelua tässäkin ketjussa.
Jos molemmat vanhemmat haluavat lapset itselleen, heille käy viikko-viikko, ja molemmat kykenevät lapsesta huolehtimaan, niin oikeus määrää viikko-viikon. Miten se sitten pitäisi ratkaista? Vedetään arvalla kumpi saa lapset itselleen kokoaikaisesti?
Juttu voidaan viedä oikeuteen. Olosuhdeselvitys tulee kyseeseen ja sen pohjalta oikeus ratkaisee asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut vuoroviikot kymmenisen vuotta. Viime vuosina parinkin viikon vaihtovälejä on ollut. Joustettu ollaan puolin ja toisin. Mä ihmettelen tosi paljon sitä, että näitä vuoroviikkoja tuntuu olevan paljon myös sellaisilla erovanhemmilla, jotka eivät ensinnäkään tule lainkaan toimeen keskenään ja/tai ovat vielä aivan eri linjoilla esim. kasvatuksen suhteen. Kai kaiken, myös vuoroviikkojärjestelyn, lähtökohtana tulisi olla lasten paras? Miten se on lasten parhaaksi, jos heidän elämänsä muuttuu aina viikon välein aivan erilaiseksi, eivätkä heidän vanhempansa edes pysty kommunikoimaan keskenään vaan tekevät sen joko riidellen tai lapsiaan välikäsinä käyttäen? Todella omituinen ilmiö ja todella erikoista keskustelua tässäkin ketjussa.
tilannehan saattaa muuttuakin. Kun asumisjärjestelystä alun perin sovitaan, saattaa entisten kumppanien välit olla hyvin mutkattomat, kommunikointi toimia ja toiminta olla puolin toisin joustavaa. Arki sääntöineen varsin samanlaista molempien kotona kuin ennen eroa. Kun kuvioon saapuu uusi kumppani omien lastensa kanssa, alkaa sovittelu kasvatusperiaatteiden ym suhteen. Tätä tarvitaan, ilman muuta, kultaisen keskitien hakemista, jossa kaikki joustaa. Mutta jos se uusi kumppani onkin sitä mieltä, että jatkossa toimitaan kaikessa kuten minun perheessäni toimitaan ja hän kokee ne kumppaninsa lapsen toisen vanhemman keskustelunavaukset kontrollointina, tulee tilanteesta vähän vaikeampi.
Tosiasia on se, että useimmissa perheissä arki toimii koko lailla kuten naisen lapsuuden perheessä on toimittu. Kun nainen ottaa vastuun arjen pyörittämisestä tutkimusten mukaan 70%, sekä lasten hoidosta tutkimusten mukaan yli 60% (mitä pienempi lapsi, sitä suurempi %) niin arki helposti vaan muovautuu sen naisen "mieleiseksi". Siksi miehillä ei usein ole oikein todellista vaikutusmahdollisuutta sanoa, että "vaikka teillä lapset ovatkin saaneet pelata videopelejä niin paljon kuin haluavat, niin meillä on sovittu ruutu-aika, joten toivoisin, että sopisimme sellaisesta myös tässä meidän uudessa perheessä". Sitten se lasten biologinen äiti on se kauhea kontrolloiva ex, kun se yrittää piipittää, että läksytkin pitäisi tehdä ja jalisharkoissa käydä.
Juuri näin. Hyvä kirjoitus. Siksi sen biologisen äidin on tyydyttävä siihen, että pysyy poissa. Etenkin, jos hän on ollut se, joka on eroa halunnut. Ei voi sekä syödä että säästää kakkua.
Aivan sydäntä lämmittää kun lapsen etu on selvästi sinullakin keskiössä <3
Miksi miehen lapset olisivat minulla keskiössä?
miksi elät parisuhteessa miehen kanssa, jolla on lapsia, jotka eivät ole sinun? Lisksi vaatien, että heidän biologisen äitinsä on pysyttävä poissa kun kerran halusi erota. Eikö sinulle olisi löytynyt velvollisuuksista vapaata miestä? se, että toimintasi saattaa olla lain mukaan sallittua, ei tarkoita sitä, etteikö asenteesi olisi äärimmäisen tuomittava.
Minulle kaikkien Suomessa asuvien lasten oikeudet ja tulevaisuus on keskiössä. Muuhun en oikein pysty mitenkään vaikuttamaan vaikka lasten oikeudet ovat toki ihan globaalisakin mittakaavassa sydämen asia.
Eli mielestäsi parisuhteessa saisi elää vain lasten takia? On minunkin miehelläni kaksi lasta, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä, mutta elääni "keskiössä" olen kyllä minä itse, ja toisena aikuinen lapseni sekä mieheni, jonka kanssa jaamme elämämme ja kotimme.
Vaikutat eronneelta katkeralta äidiltä, jonka mielestä kukaan ei saisi sen eksän kanssa seurustella kun se harmittaa omia tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut vuoroviikot kymmenisen vuotta. Viime vuosina parinkin viikon vaihtovälejä on ollut. Joustettu ollaan puolin ja toisin. Mä ihmettelen tosi paljon sitä, että näitä vuoroviikkoja tuntuu olevan paljon myös sellaisilla erovanhemmilla, jotka eivät ensinnäkään tule lainkaan toimeen keskenään ja/tai ovat vielä aivan eri linjoilla esim. kasvatuksen suhteen. Kai kaiken, myös vuoroviikkojärjestelyn, lähtökohtana tulisi olla lasten paras? Miten se on lasten parhaaksi, jos heidän elämänsä muuttuu aina viikon välein aivan erilaiseksi, eivätkä heidän vanhempansa edes pysty kommunikoimaan keskenään vaan tekevät sen joko riidellen tai lapsiaan välikäsinä käyttäen? Todella omituinen ilmiö ja todella erikoista keskustelua tässäkin ketjussa.
Olen samaa mieltä, vuorovanhemmuuteen ei pitäisi lähteä, jos se ei ole aitoa jaettua vanhemmuutta. Vanhempien pitäisi pystyä sopimaan vähintään kasvatuksen isoista linjoista ja juttelemaan positiivisessa hengessä, mielellään myös kasvotusten. Jos kaikki arvostus toista kohtaan on mennyt, eikä kommunikointi onnistu, on lapselle selkeämpää asua pääasiassa toisen vanhemman luona.
Eli kummalle vanhemmalle ne lapset sitten menevät asumaan, kun kupikaan vanhemmista ei kykene noihin mainitsemiisi asioihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on tällainen kiukutteleva eksä. Hän itse otti aikoinaan avioreon, eikä edes ilmoittanut siitä isälleni. Ero tuli puheeksi vasta, kun oikeudelta tuli tuomio avioerosta postissa (asuivat vielä yhdessä). Nyt on katkera kuka lie tietää mistä ja tekee kaikenlaista kiusaa. Valittaa, että kaikki lapset ovat isänsä puolella vaikka hänhän tässä on — ainakin omasta mielestään — uhri. Alaikäisen pikkusisaruksen elämästä on tehty mahdollisimman hankalaa heittopussi elämää muuttamalla ympäri Suomea "koska minulla on oikeus" ja uhriutumalla siitä, kun kukaan ei jaksa sitä draamaa. Minusta tuntuu, ettei äiti ole päässyt itse vireille panemastaan erosta yli, mikä on suorastaan tragikoomista. Odotan sitä päivää, kun pikkuveli aikuistuu ja vapautuu holhouksen alaisuudestaan. Sitten tämä ehkä loppuu, kun isä voi tehdä kaiken voitavan laillisuuden puitteissa, ettei äiti voi pitää häneen enää mitään yhteyttä. Tämä kaikki säätäminen, draamailu ja uhriutuminen on kyllä todella tehokkaasti etäännyttänyt oikeastaan kaikkia meitä lapsia äidistä, mikä on kyllä hirveän surullista.
En tiedä mikä tämän katkeran pikkulapsen käytöksen aiheuttaa, mutta se on lapsellista. En tiedä katkeroidutaanko sitä niistä omista valinnoista, menetetystä ajasta vai mistä, mutta katkeroituminen ei ainakaan sitä elämänlaatua paranna. Surullista, että ihminen pilaa oman elämänsä tuolla tavalla.
Mun miehen ex halusi erota. Mies ei olisi halunnut. Hänet yllätti se, ettei se sinkkurlämä ollutkaan niin hohdokasta enää vanhemmalla iällä. Lisäksi, oli ajatellut, että mies jäisi hänen palvelukseensa ns. miesten töissä (remppa-apua, kuskausta yms.). Kun näin ei käynytkään, niin katkeruuttahan se aiheuttaa.
onpa kaikilla paljon remppahommia ja muuta eron jälkeen kun yleensä sanotaan, ettei miehet osallistu sillon ennen eroa oikein mihinkään hyödylliseen kotona.
Mulle ei ex ole kyllä tehnyt mitään palveluksia eron jälkeen, enkä minä hälle. Muuten vaan vaihdettiin ajatuksia ja käytiin pojan kanssa syömässä tai jossain hoplopeissa, kunnes hän löysi naisen joka ei sellaista yhteydenpitoa salli. Oma mieheni piti sitä terveenä ja lapselle mukavana asiana, mutta hän onkin tasapainoinen aikuinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meiltäkin löytyy katkera ex. Vaikka hän oli se, joka petti ja jätti. En usko, että hän vihaa juuri minua (olen miehen uusi puoliso), vaan hän haluaisi pitää ex-miehensä ylipäätään sinkkuna, että voi helpommin määräillä häntä.
Kysyn sinultakin miten se määräily tulee ilmi?
Tarvitseeko miehesi siis kumppanin taistelemaan omat taistelunsa (ja mitä ne sitten ovat)? Miksi hän ulkoistaa omat (ilmeisesti) lasten kasvatukseen liittyvät kiistansa sinulle?
Kukaan ei vastaa, koska tarkemmin mietittyään kontrollointi ilmenee näin:
-äiti laittaa isälle viestillä, että lapsi on ollut klo 3 yöllä somessa; noudattaisitte nukkumaanmenoaikoja pliis
-äiti ilmoittaa, että wilmassa on ollut jo viikon tieto liikuntatunnin uimahallikäynnistä, miksi siis lapsella ei ollut mukanaan uimahousuja
-äiti kysyy voisiko isä vaihteeksi ostaa rukkaset kadonneiden tilalle
-mies ei maksa sovittua elatusmaksua
-mies siirtää sovittua viikkovaihtopäivää kolmatta kertaa peräkkäin koska sählyjoukkueen pelimatka --> kontrolloiva ex protestoi tätä
-mies ilmoittaa ilmoitusluontoisesti, ettei voikaan ottaa itselleen osuvalla juhannusviikolla lasta koska on varannut matkan. Äidin pitäessä kiinni aikatulusta on hän kontrolloiva ex. Itse sain kerran kuulla lapsen suulla, että isä kumppaneineen oli tuollaisessa tilanteessa ihmetellyt, että miksei muutos sopinutkaan kun "eihän niillä koskaan ole edes mitään suunnitelmia". Ehkei ihan näinkään, vaan emme tee heille tiliä suunnitelmistamme vaan suunnittelemme sovitun viikko-viikko ohjelman puitteissa.
Noista kahdesta viimeisestä: turha sinun on pitää kiinni aikatauluista, koska et asialle mitään mahda. Etäisän ei ole pakko ottaa lapsia. Hän voi muuttaa aikatauluja miten haluaa.
Olet siis kontrolloiva, kun nalkutat, vaikka ainut vaihtoehtoa on hyväksyä muutokset.
En ota kantaa siihen, mikä on oikein, vasn siihen, mikä on fakta.
kas, etäiskä saapui palstalle. Tiedätkö, etteivät kaikki isät -omasta tahdostaan- ole etä-isiä. Ja siitäkin huolimatta, että on yhdessä sovittu yhteishuoltajuudesta, on monelle jäänyt vähän epäselväksi se, että eron jälkeen yhteishuoltajuudessa se vastuu onkin ihan kokonaiset 50% iskän. Ei enää vain 10% kuten siinä yhteiselämän aikana.
Vaikka periaatteessa kiinnostaisi, en silti testaa tuleeko nalkutusta ja kontrollointia jos itse toimisin samalla lailla kuin toinen huoltaja. En halua turhaa riitaa ja vääntöä, lapsen vuoksi.
Termit haltuun. Yhteishuoltajuus ei tarkoita sitä, että lapsia hoidetaan viikko-viikko. Yhteishuolto on juridiikkaa; huoltajilla on päätösvalta lapsen terveydenhoidosta, asumisesta, koulunkäynnistä, uskonnosta, matkustamisesta ja harrastuksista.
Nyt piti ihan suurennuslasin kanssa lukea lainaamasi kirjoitus, että missä kohtaa siinä puhuttiin asumisjärjestelystä.
"Eron jälkeen yhteishuoltajuudessa se vastuu onkin ihan kokonaiset 50% iskän." Jollei tuossa asumisesta puhuta, niin mistä muka? Yhteishuoltajuudessakin toinen voi halutessaan olla se vapaamatkustaja, joka vaan allekirjoittaa papereita tai ei tee yhtään mitään, samalla kun toinen huolehtii, että lapsella on rokotukset voimassa, kouluasiat hoituu ja passi on uusittu.
Itseasiassa ei voi. Kun nyt haluat väkisin vääntää asian juridiikkaan, niin kyllä sillä se laiminlyövä huoltaja petaa itselleen syytettä, että jättää huollettavansa asiat hoitamatta, koska koskaan et voi tietää, etteikö se toinenkin huoltaja jätä. Sielläpä sitten perataan yhdessä tuomarille, mitä olisi kunkin pitänyt tehdä ja koska. Lapsihan tässä kärsii tietenkin eniten, kun seuraavaksi elelee laitoksessa, mutta ok, sovitaan sinun mieliksi, että suurin ongelma onkin se nalkutus.
Minä en ole kirjoittanut nalkutuksesta mitään. Vastasin vaan kommenttiin.
Yhteishuollosta sen sijaan tiedän paljonkin ja olenpa tuomioistuimessakin istunut. Olen lähiäiti, lapsi on yhteishuollossa ja isä ei hoida mitään asioita. Hain yksinhuoltoa tällä perusteella. Ei myönnetty vaikka isä ei tikkua ristiin laita. Ei allekirjoita mitään, ei tule paikalle esim. lääkäriin tai kouluun. Isä saa pitää huoltajuutensa, koska _hän ei estä_ lapsen asioiden hoitoa.
Niin? ei se silti ole mikään vapaudu velvollisuuksista kortti. Jos sinä vastaavasti jätät lapsen asioista huolehtimatta, olette molemmat siitä yhtäläisesti vastuussa.
Aikuiset vastaa omasta toiminnastaan. Minä olen vastuuntuntoinen ja huolehtiva vanhempi. Silloin toinen vanhempi voi olla välinpitämätön.
Jos minäkin heittäytyisin hurlumhei-elämään, se ei olisi exäni vastuulla. Ainoastaan minun. En minäkään ole nyt mitenkään vastuussa siitä ettei häntä enää kiinnostakaan olla isä muutakuin paperilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut vuoroviikot kymmenisen vuotta. Viime vuosina parinkin viikon vaihtovälejä on ollut. Joustettu ollaan puolin ja toisin. Mä ihmettelen tosi paljon sitä, että näitä vuoroviikkoja tuntuu olevan paljon myös sellaisilla erovanhemmilla, jotka eivät ensinnäkään tule lainkaan toimeen keskenään ja/tai ovat vielä aivan eri linjoilla esim. kasvatuksen suhteen. Kai kaiken, myös vuoroviikkojärjestelyn, lähtökohtana tulisi olla lasten paras? Miten se on lasten parhaaksi, jos heidän elämänsä muuttuu aina viikon välein aivan erilaiseksi, eivätkä heidän vanhempansa edes pysty kommunikoimaan keskenään vaan tekevät sen joko riidellen tai lapsiaan välikäsinä käyttäen? Todella omituinen ilmiö ja todella erikoista keskustelua tässäkin ketjussa.
tilannehan saattaa muuttuakin. Kun asumisjärjestelystä alun perin sovitaan, saattaa entisten kumppanien välit olla hyvin mutkattomat, kommunikointi toimia ja toiminta olla puolin toisin joustavaa. Arki sääntöineen varsin samanlaista molempien kotona kuin ennen eroa. Kun kuvioon saapuu uusi kumppani omien lastensa kanssa, alkaa sovittelu kasvatusperiaatteiden ym suhteen. Tätä tarvitaan, ilman muuta, kultaisen keskitien hakemista, jossa kaikki joustaa. Mutta jos se uusi kumppani onkin sitä mieltä, että jatkossa toimitaan kaikessa kuten minun perheessäni toimitaan ja hän kokee ne kumppaninsa lapsen toisen vanhemman keskustelunavaukset kontrollointina, tulee tilanteesta vähän vaikeampi.
Tosiasia on se, että useimmissa perheissä arki toimii koko lailla kuten naisen lapsuuden perheessä on toimittu. Kun nainen ottaa vastuun arjen pyörittämisestä tutkimusten mukaan 70%, sekä lasten hoidosta tutkimusten mukaan yli 60% (mitä pienempi lapsi, sitä suurempi %) niin arki helposti vaan muovautuu sen naisen "mieleiseksi". Siksi miehillä ei usein ole oikein todellista vaikutusmahdollisuutta sanoa, että "vaikka teillä lapset ovatkin saaneet pelata videopelejä niin paljon kuin haluavat, niin meillä on sovittu ruutu-aika, joten toivoisin, että sopisimme sellaisesta myös tässä meidän uudessa perheessä". Sitten se lasten biologinen äiti on se kauhea kontrolloiva ex, kun se yrittää piipittää, että läksytkin pitäisi tehdä ja jalisharkoissa käydä.
Juuri näin. Hyvä kirjoitus. Siksi sen biologisen äidin on tyydyttävä siihen, että pysyy poissa. Etenkin, jos hän on ollut se, joka on eroa halunnut. Ei voi sekä syödä että säästää kakkua.
Aivan sydäntä lämmittää kun lapsen etu on selvästi sinullakin keskiössä <3
Miksi miehen lapset olisivat minulla keskiössä?
miksi elät parisuhteessa miehen kanssa, jolla on lapsia, jotka eivät ole sinun? Lisksi vaatien, että heidän biologisen äitinsä on pysyttävä poissa kun kerran halusi erota. Eikö sinulle olisi löytynyt velvollisuuksista vapaata miestä? se, että toimintasi saattaa olla lain mukaan sallittua, ei tarkoita sitä, etteikö asenteesi olisi äärimmäisen tuomittava.
Minulle kaikkien Suomessa asuvien lasten oikeudet ja tulevaisuus on keskiössä. Muuhun en oikein pysty mitenkään vaikuttamaan vaikka lasten oikeudet ovat toki ihan globaalisakin mittakaavassa sydämen asia.
Minulla itselläni on myös lapsia. Olisi väärin vaatia miehen olevan lapseton, kun en itsekään ole.
Ei minulla ole mitään miehen lapsia vastaan, mutta lasten äidillä ei ole oikeutta sanoa sanaakaan, miten meidän taloudessa eletään.
Asiahan ei muuten mene ihan noin. Minkälainen parku sitten sinunkin näppäimistöltäsi pääsisi jos se miehesi lapsen äiti vaatisi ensin tapaamisen lastenvalvojalla, sitten laatisi pari lastensuojeluilmoitusta tai rikosilmoitusta ja sitten lopuksi täräyttäisi käräjäoikeuteen vaatimuksen yksinhuoltajuudesta. Nimittäin jos lapsen huoltoa laiminlyödään toisen vanhemman luona (hänellä ei ole säänmukaista vaatetusta; koulusta tulee toistuvasti myöhästymis -tai poissaolomerkintöjä; opettajilta huoli-ilmoituksia; lapsi jää kiinni hallussaan päihteitä tmv, lista on pitkä) se on melko vahva näyttö huoltajuuden uudelleen määräämiseen vain toiselle vanhemmalle tai asumissopimuksen uudelleen vahvistamisesta vain toiselle huoltajalle.
Olisiko fiksumpaa vain pyrkiä sovittelemaan niitä yhteisiä pelisääntöjä vanhempien kesken ja sen uuden kumppanin siellä keskellä olla niin kärkkäästi puuttumatta asiaan joka ei hänelle itse asiassa edes kuulu? Lapsi ei nimittäin päässäntöisesti hyödy siitä, että toisen vanhemman kotona pyritään kaveruusvanhemmuuteen ja sirkushuveihin ja toisen pitämään yllä kasvatusvastuusta huolehtimista. Teininä viimeistään lapsi osaa sitten käyttää tuon epäsuhdan hyväkseen.
Edelleen, ihmettelen miksi äitien uudet miehet eivät ole niin kovin kärkkäänä kommentoimassa kumppaninsa ex-miehen tekemisiä. Täällä useampi sellaisesta määräilevästä ex-miehestäkin kuitenkin maininnut.
Pointti onkin se, ettei lasten hoitoa laiminlyödä mitenkään. Ex-vaimolla ei ole mitään syytä tehdä lasuja. Hän itse asiassa on jo yrittänyt yksinhuoltajuutta ja miehen huoltajuuden eväämistä. Sossuja kävi ja oikeudessa puitiin, mutta ei ollut mitään näyttöä, että mies olisi kelvoton isä.
Mies hoitaa eksänsä, enkä puutu siihen mitenkään. Yhden kerran näiden kymmenen vuoden aikana olen joutunut sanomaan, että ex ei päätä meidän asioista.
Miehen exälle mies oli myös ystävä? Hän on tottunut puhumaan miehelle mitä mielessä on? Nyt jos hänellä ei itsellään ole miestä niin olisi niin kiva, kun joku kuuntelisi. Sitten yrittää sitä ainoaa miestä, jonka kanssa on väkisinkin tekemisissä eli sun miestäsi, exäänsä? Ko. naisen tulisi kiireesti etsiä itselleen kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meiltäkin löytyy katkera ex. Vaikka hän oli se, joka petti ja jätti. En usko, että hän vihaa juuri minua (olen miehen uusi puoliso), vaan hän haluaisi pitää ex-miehensä ylipäätään sinkkuna, että voi helpommin määräillä häntä.
Kysyn sinultakin miten se määräily tulee ilmi?
Tarvitseeko miehesi siis kumppanin taistelemaan omat taistelunsa (ja mitä ne sitten ovat)? Miksi hän ulkoistaa omat (ilmeisesti) lasten kasvatukseen liittyvät kiistansa sinulle?
Kukaan ei vastaa, koska tarkemmin mietittyään kontrollointi ilmenee näin:
-äiti laittaa isälle viestillä, että lapsi on ollut klo 3 yöllä somessa; noudattaisitte nukkumaanmenoaikoja pliis
-äiti ilmoittaa, että wilmassa on ollut jo viikon tieto liikuntatunnin uimahallikäynnistä, miksi siis lapsella ei ollut mukanaan uimahousuja
-äiti kysyy voisiko isä vaihteeksi ostaa rukkaset kadonneiden tilalle
-mies ei maksa sovittua elatusmaksua
-mies siirtää sovittua viikkovaihtopäivää kolmatta kertaa peräkkäin koska sählyjoukkueen pelimatka --> kontrolloiva ex protestoi tätä
-mies ilmoittaa ilmoitusluontoisesti, ettei voikaan ottaa itselleen osuvalla juhannusviikolla lasta koska on varannut matkan. Äidin pitäessä kiinni aikatulusta on hän kontrolloiva ex. Itse sain kerran kuulla lapsen suulla, että isä kumppaneineen oli tuollaisessa tilanteessa ihmetellyt, että miksei muutos sopinutkaan kun "eihän niillä koskaan ole edes mitään suunnitelmia". Ehkei ihan näinkään, vaan emme tee heille tiliä suunnitelmistamme vaan suunnittelemme sovitun viikko-viikko ohjelman puitteissa.
Noista kahdesta viimeisestä: turha sinun on pitää kiinni aikatauluista, koska et asialle mitään mahda. Etäisän ei ole pakko ottaa lapsia. Hän voi muuttaa aikatauluja miten haluaa.
Olet siis kontrolloiva, kun nalkutat, vaikka ainut vaihtoehtoa on hyväksyä muutokset.
En ota kantaa siihen, mikä on oikein, vasn siihen, mikä on fakta.
kas, etäiskä saapui palstalle. Tiedätkö, etteivät kaikki isät -omasta tahdostaan- ole etä-isiä. Ja siitäkin huolimatta, että on yhdessä sovittu yhteishuoltajuudesta, on monelle jäänyt vähän epäselväksi se, että eron jälkeen yhteishuoltajuudessa se vastuu onkin ihan kokonaiset 50% iskän. Ei enää vain 10% kuten siinä yhteiselämän aikana.
Vaikka periaatteessa kiinnostaisi, en silti testaa tuleeko nalkutusta ja kontrollointia jos itse toimisin samalla lailla kuin toinen huoltaja. En halua turhaa riitaa ja vääntöä, lapsen vuoksi.
Termit haltuun. Yhteishuoltajuus ei tarkoita sitä, että lapsia hoidetaan viikko-viikko. Yhteishuolto on juridiikkaa; huoltajilla on päätösvalta lapsen terveydenhoidosta, asumisesta, koulunkäynnistä, uskonnosta, matkustamisesta ja harrastuksista.
Nyt piti ihan suurennuslasin kanssa lukea lainaamasi kirjoitus, että missä kohtaa siinä puhuttiin asumisjärjestelystä.
"Eron jälkeen yhteishuoltajuudessa se vastuu onkin ihan kokonaiset 50% iskän." Jollei tuossa asumisesta puhuta, niin mistä muka? Yhteishuoltajuudessakin toinen voi halutessaan olla se vapaamatkustaja, joka vaan allekirjoittaa papereita tai ei tee yhtään mitään, samalla kun toinen huolehtii, että lapsella on rokotukset voimassa, kouluasiat hoituu ja passi on uusittu.
Itseasiassa ei voi. Kun nyt haluat väkisin vääntää asian juridiikkaan, niin kyllä sillä se laiminlyövä huoltaja petaa itselleen syytettä, että jättää huollettavansa asiat hoitamatta, koska koskaan et voi tietää, etteikö se toinenkin huoltaja jätä. Sielläpä sitten perataan yhdessä tuomarille, mitä olisi kunkin pitänyt tehdä ja koska. Lapsihan tässä kärsii tietenkin eniten, kun seuraavaksi elelee laitoksessa, mutta ok, sovitaan sinun mieliksi, että suurin ongelma onkin se nalkutus.
Minä en ole kirjoittanut nalkutuksesta mitään. Vastasin vaan kommenttiin.
Yhteishuollosta sen sijaan tiedän paljonkin ja olenpa tuomioistuimessakin istunut. Olen lähiäiti, lapsi on yhteishuollossa ja isä ei hoida mitään asioita. Hain yksinhuoltoa tällä perusteella. Ei myönnetty vaikka isä ei tikkua ristiin laita. Ei allekirjoita mitään, ei tule paikalle esim. lääkäriin tai kouluun. Isä saa pitää huoltajuutensa, koska _hän ei estä_ lapsen asioiden hoitoa.
Niin? ei se silti ole mikään vapaudu velvollisuuksista kortti. Jos sinä vastaavasti jätät lapsen asioista huolehtimatta, olette molemmat siitä yhtäläisesti vastuussa.
Miksi väität yhä, että miehen pitää hoitaa oma osuutensa, jos ei edes oikeuslaitos ole tätä mieltä?
ohis
Veljeni on eronnut 15 vuotta sitten ja edelleen välit exän kanssa ovat hyytävät, eivät mahdu yhteisten lastenlasten synttäreille samaan aikaan.
Ex vaimo (joka oman näkemykseni mukaan on suoraan sanottuna vähän yksinkertainen) häiriköi useita vuosia eron jälkeen rahavaatimuksilla yms. Nyttemmin hiukan hiljentynyt, kun yhteiset lapset jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on eronnut exästään melkein 10 vuotta sitten. Me tapasimme pari kuukautta sen jälkeen kun olivat muuttaneet erilleen. Exä luuli miehen pettäneen häntä mun kanssa, mutta me oikeasti tapasimme vasta heidän eronsa jälkeen. Tuo exä on suostunut puhumaan mulle vasta vuosi sitten kun olimme miehen kanssa miehen ja exän yhteisen kummilapsen synttäreillä. Mä en ole hänelle mitään tehnyt joten naurettavaa toimintaa aikuiselta naiselta jolla on ollut jo useampi mies eron jälkeen ja on nyt ollut parisen vuotta saman miehen kanssa. Yhteisiä lapsia miehellä ja tuolla exällä ei ole.
Erot satuttaa joskus syvältä eikä kaikki aina osaa käsitellä sitä tuskaa kypsällä tavalla. Ja ihan ymmärrettävää, että ollut vaikeuksia uskoa teidän tavanneen kätevästi heti eron jälkeen. Minusta se on inhimillistä. Tietysti on myös yhtä inhimillistä ärsyyntyä eroa huonosti käsittelevästä exästä ja haukkua häntä naurettavaksi. Niin me kaikki ollaan epätäydellisiä ihmisiä.
VAIKKA olisi pettänytkin, se ei silti oikeuta ketään kiusaamaan omia lapsiaan, ja käyttämään heitä pelinappuloina. Jokaisene joka lapsia tekee, tulee ymmärtää jo ennen kuin niitä tehdään, että ero saattaa tulla syystä tai toisesta, ja silloin ei voi omia lapsia alkaa käyttää aseena, vaan täytyy etsiä toiset keinot. On inhimillistä myöskin lyödä turpiin tyyppiä joka aukoo päätään, mutta oikein se ei ole, eikä sitä pidä hyväksyä.
Minä en ole kirjoittanut nalkutuksesta mitään. Vastasin vaan kommenttiin.
Yhteishuollosta sen sijaan tiedän paljonkin ja olenpa tuomioistuimessakin istunut. Olen lähiäiti, lapsi on yhteishuollossa ja isä ei hoida mitään asioita. Hain yksinhuoltoa tällä perusteella. Ei myönnetty vaikka isä ei tikkua ristiin laita. Ei allekirjoita mitään, ei tule paikalle esim. lääkäriin tai kouluun. Isä saa pitää huoltajuutensa, koska _hän ei estä_ lapsen asioiden hoitoa.