Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Deittailumaailma on muuttunut yhä rumemmaksi (HS)
24.05.2022 |
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008808208.html
Valitettavasti maksumuurin takana. Artikkeli kertoo 47-vuotiaasta lääkäristä, joka esiintyy jutussa nimellä Sanna. Hän on ahkera Tinderin käyttäjä ja on tavannut treffipalvelujen kautta noin 160 miestä. Tinder Goldin lisäksi kokeillut mm. Happy Pancakea.
Ensimmäinen pettymys tulee usein tavatessa livenä:
"Viestittelyn perusteella mukavalta vaikuttanut henkilökin saattaa osoittautua ensitreffeillä todelliseksi törpöksi."
Toinen on ghostatuksi tuleminen. Sanna itse ei haluaisi alentua ghostaamaan, mutta hänellä on kännykässään sovellus, jolla hänelle "tulee puhelu" aina tunnin kuluttua tapaamisen alkamisesta. Silloin saan joka tapauksessa tavallaan jonkinnäköisen tauon siihen hommaan. Ja jos haluan, niin voin puhelun jälkeen sanoa, että nyt minun on pakko lähteä. Ja joskus hänkin ghostaa.
Ghostaamisen syy on usein se, että ihminen on ihan erilainen kuin profiilissa.
"Kuvat voivat olla niin vanhoja, että niiden ottamisen jälkeen seuralaiselle on esimerkiksi kertynyt kymmeniä kiloja lisää painoa. Se ei sinällään Sannaa häiritse, mutta häntä ihmetyttää, eikö epärehellisyyden väistämätön paljastuminen hetkauta kyseisiä ihmisiä." Osa valehtelee ikänsä. Sannakin on käynyt treffeillä miehen kanssa, joka esitti olevansa 50 mutta olikin 70. Toisaalta nuoret miehet valehtelevat ikänsä vanhemmiksi päästäkseen harrastamaan seksiä itseään vanhemman naisen kanssa.
Lisäksi Tinderissä tulee vastaan tuttuja varattuja miehiä.
Artikkelin lopussa kerrotaan, kuinka Sannalla oli äskettäin tunne, että nyt näyttää lupaavalta, ja Sanna kävi jo miehen kanssa useammilla treffeillä. Sitten kävi ilmi ettei mies ollutkaan muuttanut erilleen vaimostaan.
Kommentit (1481)
Käyhän jotkut illasta ja viikonlopusta toiseen baarissa ihan toiveena löytää joku, mutta ei vaan löydä. Ei vaikka isot odotukset joka ilta ja 5 vuotta putkeen käytyt. Flaksi voi jopa käydä paremmin kun menee ilman odotuksia vain pitämään hauskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanna ei ole kovin herkästi ihastuvaa sorttia. Jotkut ihastuu liiankkn helposti. Erilaisia ollaan, so?
Vierailija kirjoitti:
Sanna ei ole kovin herkästi ihastuvaa sorttia. Jotkut ihastuu liiankkn helposti. Erilaisia ollaan, so?
160 esivalikoitua miestä tavattu, ei ihastunut keneenkään.
Joo, ei ole Sanna kovin herkästi ihastuvat sorttia, se on kyllä totta :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
En kyllä puhuisi helppoudesta. Tämä koko ketju kertoo karulla tavalla siitä kuinka myös vaatimustaso parisuhteelle on noussut valtavasti. Sitä ei kompensoi se, että viestintäteknologian kautta tavoitetaan enemmän ihmisiä.
Sinkkujen määrä on kasvanut. Harva kuitenkaan on jo syntyessään sinkku vaan sinkuksi ajaudutaan erilaisten kokemusten kautta. Nyt ollaan ilmeisesti menossa sitä kohti, että se yhä pienevä osa ikäluokasta omaa lainkaan parisuhdekokemusta (jos sitä mitataan sillä, että on ollut jonkun vuoden kestävässä parisuhteessa).
Sitten on se ison huomion keräävä joukko (Sannat!), jota voisi kutsua sarjaparisuhteilijoiksi. Vaikka yhdenyön jutut jätetään pois nämä voivat vuosikymmenien aikana ehtiä olemaan jopa kymmenissä peräkkäisissä rekisteröidyissä tai rekisteröimättömissä parisuhteissa.
Tästä voi sitten tulla mielenkiintoiseen johtopäätöksen, että samaan aikaan kun parisuhdekokemusta omaavien sinkkujen määrä kasvaa, myös parisuhteiden määrä voi kasvaa. Kyse on jakautumisesta erilaisiin parisuhdeheimoihin.
En lähtisi yksilöitä syyttämään. Ainakin arkikokemus kertoo, että se missä sosiaalisessa ympäristössä elää vaikuttaa tosi paljon siihen minkälaiseen putkeen sitä ajautuu. Vielä tärkeämpi kysymys on se, ovatko ihmiset nykyään onnellisempia parisuhteissa kuin ennen?
Argumentteja löytyy varmasti puolesta ja vastaan, mutta en kyllä uskaltaisi väittää, että Suomi on maailman parisuhdeonnellisin kansa.
Nyt meni kommentti ohi. Artikkelin "Sanna" ei - tietojen perusteella - ole ollut mikään "sarjaparisuhteilija". Hän oli ilmeisesti siis ollut yhdessä pitkässä parisuhteessa, ja sen lisäksi ehkä 1-2 parisuhteessa, jotka olivat päättyneet. Näiden lisäksi hän oli deittaillut valtavan määrän miehiä.
Minusta on harhaa se, että VAATIMUSTASO parisuhteelle olisi noussut pilviin asti.
En usko tähän ollenkaan - koska yhä isompi joukko ihmisistä ei saa muodostetuksi edes sitä ensimmäistäkään parisuhdetta. Eli ei se voi olla pelkästään siitä kiinni, että varsinaisesti siltä parisuhteelta odotettaisiin kuuta taivaalta vaan siitä, että yksinkertaisesti ihmiset eivät enää ihastu toisiinsa.
Vetovoimaa ei synny. Toisia, kolmansia, jne. treffejä ei tule. Tämä ei johdu siitä, että parisuhteen vaatimustaso olisi noussut huikean korkeaksi, vaan siitä, että ihastumiselle ei anneta tilaa.
Ei osata ihastua, eikä varsinkaan rakastua.
Koska seuraavalla swaippauksella saattaa tulla Juuri Se, johon tuntee vielä isompaa vetovoimaa ja ihastusta kaikin eri tavoin.
Kun ennen nettiaikaa yksinkertaisesti mentiin treffeille niiden ja vain niiden ihmisten kanssa, joita sattui kohtaamaan IRL, oli ihastumiselle > rakastumiselle matalampi kynnys: tunteet syttyivät herkemmin.
Nykyisin tehdään tiukka esikarsinta (tai ollaan sellaisen kohteena) jo Tinderissä, ja jatkokarsinnat tehdään ensimmäisten treffien perusteella. Sitten ollaankin siinä tilanteessa, että mitään tunneyhteyttä potentiaalisesti kiinnostavaan ja säväyttävään kumppaniin ei syty, vaikka se toinen saattaisi olla juuri sellainen, kuin olisi etukäteen kuvitellut tai toivonut.
Tässä on mielestäni se isoin ongelma.
Ihmiset ovat sössineet tunne-elämästään pois kyvyn ihastua ja rakastua potentiaalisiin kumppaneihin.
Ehkä parempi olisi puhuakin odotustasosta. Nollaodotuksin pääsee juuri siihen tilan, jossa ihminen voi ihastua ja rakastua. Järkipiru ei kuiskaile kriteereineen korvantakana. Kaikkien näiden deittisysteemien tavoite on pidentää maksullisessa systeemissä pysymistä, joten niiden kannattaa tarjota pikkutarkkaa järkikriteeristöä.
Tähän en usko.
Jos lähdetään kymmeniä, jopa satoja kertoja nollaodotuksin treffeille, on epäonnistuminen joka kerta aina vain todennäköisempää.
Tämä on ikään kuin paradoksi: yritetään madaltaa kynnystä tutustua potentiaalisiin kumppaniehdokkaisiin mahdollisimman matalaksi (käytetään aktiivisesti Tinderiä, lähdetään matalalla kynnyksellä ilman odotuksia treffeille, toistetaan tätä useita kertoja) jolloin käy päinvastoin, kuin olisi luullut. Eli treffeillä käynnistä muodostuu yhtä luonteva osa arkielämää kuin kaupassa käynti: ja samalla siitä tulee yhtä vähän tunteita herättävä kohtaaminen kuin kaupan kassalle moikkaaminen.
Jos sen sijaan ajattelet tilannetta, jossa sinulla ei ole tavoitettavissasi satoja, jopa tuhansia, potentiaalisia kumppaneita, vaan joudut tilaan ja tilanteeseen jossa potentiaalisia kumppaneita on vain muutama, ja olet muutoin täysin kaikkien muiden kumppaniehdokkaiden saavuttamattomissa, kuinka käy?
No, usein käy niin, että tutustut perinpohjaisesti näihin harvoihin kumppaniehdokkaisiin, ja koska uutta kumppaniehdokasta ei heti seuraavalla swaippauksella kuvaruudulle ilmestykään, huomaat, että kiinnostut ihan uudella tavalla ehkä yhdestä potentiaalisesta kumppaniehdokkaastasi, ja hän kiinnostuu sinusta. Näin kävi ennen älypuhelin- ja treffisovellusaikaa varsin usein, ja "erikoistilanteissa" saattaa näin tapahtua nykyäänkin.
Esimerkiksi tiiviin työyhteisön kahvihuoneessa tai jopa Big Brotherissa (Anu ja Helmeri).
Unohdat, että ihminen ei voi vaan pelkästään p ä ä t t ä ä, että ihastuu johonkuhun.
Se joko tapahtuu tai ei. Siinä on se mystisyys.
Minä esim. ihastuin salamannopeasti erääseen mieheen, joka oli lähikaupassamme kesätöissä. Ihan mielettömän vetävä tyyppi, uuuh! Harmi, että olen varattu jo. Päätin, että en anna ihastumiseni edetä mihinkään. Mutta edelleen olen salaa ihan vähän ihastunut ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on todella haastava meille, ketkä olemme eläneet suurimman osan elämästään perhe- ja parisuhdekeskeisten arvojen aikakaudella. Sisäänrakennettuna on toive parisuhteen ja pysyvyyden löytämisestä, mutta nykyaika on tehnyt asioista todella hankalaa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat kasvaneet ihan eri ilmapiirissä, pakonomaisessa suvaitsemiskulttuurissa ottamisineen ja jättämisineen, hämärässä olevina tulevaisuuksineen, jossa ainakin ympäristö on pakottanut ihmiset sietämään ja / tai elämään nykydeittailun ja -elämän sääntöjen mukaisesti, huolimatta omista preferensseistään. Joillekin tuo sopii, mutta veikkaan että pinnan alla kytee aika paljon pahoinvointia. Jopa niillä, ketkä soutavat siellä järvessä loputtomasti. Vaikka tuo elämäntapa sopisi joillekin hetkellisesti tai vaikka pysyvästi, tietynlainen merkityksettömyyden, välinpitämättömyyden ja tyhjyyden tunne alkaa valtaamaan sijaa.
Tämä sama ajatusmaailma on valunut lähinnä "kermat kakun päältä" -mentaliteetilla myös hieman vanhempiin ihmisiin, jossa Tinderin kaltaiset ota ja poimi parhaat päältä -ratkaisut esittäytyvät lähinnä loputtomana karkkikauppana. Valitettavasti tuo rikkoo myös hyviä, olemassa olevia pitkiä parisuhteita. Enää ei tarvitsekaan välittää siitä onko ns. sikaillut. Voi vaan ottaa ja jättää, käyttää ja swaippailla, ilman huolia ja mitään velvollisuuksia. Ja tämän nyky-yhteiskunnan rakenteet ulossulkevine suvaitsemis-kulttuureineen ylläpitää tätä kuviota.Vähän niinkuin pakottaa ihmiset, etenkin naiset, mutta myös useat miehet, joko leikkimään näillä vääristyneillä nykysäännöillä, tai lopulta tekemään päätöksen elää kokonaan yksin. Tästä käytöksestä ja koko kertakäyttödeittailukulttuurista on vähän niinkuin tullut normi, josta ei pääse enää eroon.
Kukapa ei vastaavasti esim. haluaisi olla lottovoiton kautta satumaisen rikas, tekemättä mitään rahan eteen. Se on sitten eri asia, jos raha lähes takuuvarmasti muuttaisi luonnetta ja ystävät ja arjen rutiinit palkitsevine hetkineen katoaisivat sitä myöden ympäriltä. Vaikka moni haluaisi ajatella, että ystävät ensin, totuus voisi nykypäivän itsepetoksellisessa kertakäyttömaailmassa olla tarua kummallisempaa sillä hetkellä, kun valittavana olisi helppo palkinto ja ajatuksena näennäisen täydellinen elämä ilman velvollisuuksia.
Ei pahalla, mutta tuo on todella turhaa ja ennen kaikkea harhaista valitusta.
En käsitä, miten aina on niin, että ennen oli paremmin > nyt on huonommin. Miksi, kertokaa?
Nykyisin on entistä HELPOMPI löytää kumppani, jolla on aivan samanlaiset arvot ja on elämäntilanteeltaan samanlainen kuin itse on. Jos haluaa sitoutua, löytää aivan varmasti paljon helpommin kumppanin, joka haluaa myös sitoutua.
Ongelma taitaa vaan olla siinä, että osalla ihmisistä tinderdeittailu lähtee lapasesta.
Mikään ei swaippailun lisäksi kiinnosta, treffeillä käydään niin usein, että koko hommaan ollaan jo rutinoiduttu, ja heitetään samalla rennolla mutta kiinnostumattomalla otteella kuin vanha muusikko heittää sen 1500. keikkansa.
Miten joku voisikaan tuntea enää perhosia vatsassaan, jos on käynyt kymmenillä, sadoilla treffeillä???
Siitä tulee kerta kerralta mahdottomampaa, koska treffailun idea on, että tunne-elämyksiä syntyy. Ihastuminen syntyy hienoisen jännityksen ja odotuksen kautta. Mutta jos käyt treffeillä kuin tekemässä rutiininomaisen työsuorituksen, et kyllä varmastikaan löydä enää mitään tunnetta itsestäsi.
Ihmiset sössivät oman tunne-elämänsä ja syyttävät siitä vastakkaista sukupolvea, deittailuappia ja aina. jotakin. muuta. kuin. itseään.
En kyllä puhuisi helppoudesta. Tämä koko ketju kertoo karulla tavalla siitä kuinka myös vaatimustaso parisuhteelle on noussut valtavasti. Sitä ei kompensoi se, että viestintäteknologian kautta tavoitetaan enemmän ihmisiä.
Sinkkujen määrä on kasvanut. Harva kuitenkaan on jo syntyessään sinkku vaan sinkuksi ajaudutaan erilaisten kokemusten kautta. Nyt ollaan ilmeisesti menossa sitä kohti, että se yhä pienevä osa ikäluokasta omaa lainkaan parisuhdekokemusta (jos sitä mitataan sillä, että on ollut jonkun vuoden kestävässä parisuhteessa).
Sitten on se ison huomion keräävä joukko (Sannat!), jota voisi kutsua sarjaparisuhteilijoiksi. Vaikka yhdenyön jutut jätetään pois nämä voivat vuosikymmenien aikana ehtiä olemaan jopa kymmenissä peräkkäisissä rekisteröidyissä tai rekisteröimättömissä parisuhteissa.
Tästä voi sitten tulla mielenkiintoiseen johtopäätöksen, että samaan aikaan kun parisuhdekokemusta omaavien sinkkujen määrä kasvaa, myös parisuhteiden määrä voi kasvaa. Kyse on jakautumisesta erilaisiin parisuhdeheimoihin.
En lähtisi yksilöitä syyttämään. Ainakin arkikokemus kertoo, että se missä sosiaalisessa ympäristössä elää vaikuttaa tosi paljon siihen minkälaiseen putkeen sitä ajautuu. Vielä tärkeämpi kysymys on se, ovatko ihmiset nykyään onnellisempia parisuhteissa kuin ennen?
Argumentteja löytyy varmasti puolesta ja vastaan, mutta en kyllä uskaltaisi väittää, että Suomi on maailman parisuhdeonnellisin kansa.
Nyt meni kommentti ohi. Artikkelin "Sanna" ei - tietojen perusteella - ole ollut mikään "sarjaparisuhteilija". Hän oli ilmeisesti siis ollut yhdessä pitkässä parisuhteessa, ja sen lisäksi ehkä 1-2 parisuhteessa, jotka olivat päättyneet. Näiden lisäksi hän oli deittaillut valtavan määrän miehiä.
Minusta on harhaa se, että VAATIMUSTASO parisuhteelle olisi noussut pilviin asti.
En usko tähän ollenkaan - koska yhä isompi joukko ihmisistä ei saa muodostetuksi edes sitä ensimmäistäkään parisuhdetta. Eli ei se voi olla pelkästään siitä kiinni, että varsinaisesti siltä parisuhteelta odotettaisiin kuuta taivaalta vaan siitä, että yksinkertaisesti ihmiset eivät enää ihastu toisiinsa.
Vetovoimaa ei synny. Toisia, kolmansia, jne. treffejä ei tule. Tämä ei johdu siitä, että parisuhteen vaatimustaso olisi noussut huikean korkeaksi, vaan siitä, että ihastumiselle ei anneta tilaa.
Ei osata ihastua, eikä varsinkaan rakastua.
Koska seuraavalla swaippauksella saattaa tulla Juuri Se, johon tuntee vielä isompaa vetovoimaa ja ihastusta kaikin eri tavoin.
Kun ennen nettiaikaa yksinkertaisesti mentiin treffeille niiden ja vain niiden ihmisten kanssa, joita sattui kohtaamaan IRL, oli ihastumiselle > rakastumiselle matalampi kynnys: tunteet syttyivät herkemmin.
Nykyisin tehdään tiukka esikarsinta (tai ollaan sellaisen kohteena) jo Tinderissä, ja jatkokarsinnat tehdään ensimmäisten treffien perusteella. Sitten ollaankin siinä tilanteessa, että mitään tunneyhteyttä potentiaalisesti kiinnostavaan ja säväyttävään kumppaniin ei syty, vaikka se toinen saattaisi olla juuri sellainen, kuin olisi etukäteen kuvitellut tai toivonut.
Tässä on mielestäni se isoin ongelma.
Ihmiset ovat sössineet tunne-elämästään pois kyvyn ihastua ja rakastua potentiaalisiin kumppaneihin.
Ehkä parempi olisi puhuakin odotustasosta. Nollaodotuksin pääsee juuri siihen tilan, jossa ihminen voi ihastua ja rakastua. Järkipiru ei kuiskaile kriteereineen korvantakana. Kaikkien näiden deittisysteemien tavoite on pidentää maksullisessa systeemissä pysymistä, joten niiden kannattaa tarjota pikkutarkkaa järkikriteeristöä.
Tähän en usko.
Jos lähdetään kymmeniä, jopa satoja kertoja nollaodotuksin treffeille, on epäonnistuminen joka kerta aina vain todennäköisempää.
Tämä on ikään kuin paradoksi: yritetään madaltaa kynnystä tutustua potentiaalisiin kumppaniehdokkaisiin mahdollisimman matalaksi (käytetään aktiivisesti Tinderiä, lähdetään matalalla kynnyksellä ilman odotuksia treffeille, toistetaan tätä useita kertoja) jolloin käy päinvastoin, kuin olisi luullut. Eli treffeillä käynnistä muodostuu yhtä luonteva osa arkielämää kuin kaupassa käynti: ja samalla siitä tulee yhtä vähän tunteita herättävä kohtaaminen kuin kaupan kassalle moikkaaminen.
Jos sen sijaan ajattelet tilannetta, jossa sinulla ei ole tavoitettavissasi satoja, jopa tuhansia, potentiaalisia kumppaneita, vaan joudut tilaan ja tilanteeseen jossa potentiaalisia kumppaneita on vain muutama, ja olet muutoin täysin kaikkien muiden kumppaniehdokkaiden saavuttamattomissa, kuinka käy?
No, usein käy niin, että tutustut perinpohjaisesti näihin harvoihin kumppaniehdokkaisiin, ja koska uutta kumppaniehdokasta ei heti seuraavalla swaippauksella kuvaruudulle ilmestykään, huomaat, että kiinnostut ihan uudella tavalla ehkä yhdestä potentiaalisesta kumppaniehdokkaastasi, ja hän kiinnostuu sinusta. Näin kävi ennen älypuhelin- ja treffisovellusaikaa varsin usein, ja "erikoistilanteissa" saattaa näin tapahtua nykyäänkin.
Esimerkiksi tiiviin työyhteisön kahvihuoneessa tai jopa Big Brotherissa (Anu ja Helmeri).
Tuo mitä kuvaat ei ole nollaodotus vaan negatiivinen odotus. Nollaodotuksin ei ole mitään tarvetta lähteä turruttavaan treffirumbaan. Nollaodotuksin kohtaaminen on aina ainutkertainen ja tietenkin etsit toisesta hänen parhaita piirteitään. Miten hänestä voisi tulla vielä parempi ihminen sinun kumppaninasi! Treffitilanteen ei pitäisi olla mikään toisen arvostelu- tai testaustilanne vaan hetki, jolloin molemmat hakevat sitä miten meistä voisi tulla paljon enemmän kuin kumpikaan on yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder kuulostaa aika hankalalta paikalta. Kannattaako sitä edes yrittää? Olen nainen enkä mitenkään nätti edes.
No riippuu, mitä haluat sieltä. Voittajia siellä ovat seksiä hakevat naiset. Tarjonta on rajatonta. Onnea matkaan!
ja luokatonta.
Seksiä saa ilman tinderiäkin. Jopa kivan miehen kanssa.
Tässä nykynaisen maailma pähkinänkuoressa, olipa oma taso mitä tahansa. Ei siis ihme, että on varaa olla nirso.
Naisten syy, että miehet ovat helppoja?
Kuka tästä tilanteesta on naisia syyttänyt? Se oli vain toteamus, mutta miesten vikahan se on että tilanne on tämä. Annetaan liikaa validaatiota ja huomiota naisille saamatta mitään vastineeksi.
Liikaa huomiota= epätoivoisesti mätsätään kaikki naiset Tinderissä ja epätoivoisesti yritetään iskeä kaikki naiset. Luuletteko oikeasti, että me naiset emme huomaa epätoivoanne?
Täytyy sanoa, että onneksi en kaipaa parisuhdetta enkä usko, että tulen kaipaamaankaan. Tässä iässä taitaa pariutuminen kuitenkin olla vähän helpompaa (vaikka itsellä lapsia), mitä nyt on kuunnellut omia 40-50v ystävien juttuja... N32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain parempaa listaa?
Huonoin
-Tinder, yökerhot -> vältä
-Bubi, terassit, festarit -> ehkä
-Työpaikka -> ok
-Kaverin kaverit -> ok
-Harrastukset -> ok
Paras
olen töissä lähiö pubissa , harrastan lätkää (katsojana) ja kaverini ovat kaljuja lyhyitä miehiä.
Olen mies.
Onko ok? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain parempaa listaa?
Huonoin
-Tinder, yökerhot -> vältä
-Bubi, terassit, festarit -> ehkä
-Työpaikka -> ok
-Kaverin kaverit -> ok
-Harrastukset -> ok
Paras
olen töissä lähiö pubissa , harrastan lätkää (katsojana) ja kaverini ovat kaljuja lyhyitä miehiä.
Olen mies.
Mies voi olla vaatimattoman näköinen ja silti aivan ihanaa seuraa, persoonalla ja käytöksellä naisilta lopulta saa huomiota myös silloin, kun ulkonäkö ei heti käännä katseita. Lisäksi pukeutumisella ym. voi korostaa parhaita puoliaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ok? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain parempaa listaa?
Huonoin
-Tinder, yökerhot -> vältä
-Bubi, terassit, festarit -> ehkä
-Työpaikka -> ok
-Kaverin kaverit -> ok
-Harrastukset -> ok
Paras
olen töissä lähiö pubissa , harrastan lätkää (katsojana) ja kaverini ovat kaljuja lyhyitä miehiä.
Olen mies.
Mies voi olla vaatimattoman näköinen ja silti aivan ihanaa seuraa, persoonalla ja käytöksellä naisilta lopulta saa huomiota myös silloin, kun ulkonäkö ei heti käännä katseita. Lisäksi pukeutumisella ym. voi korostaa parhaita puoliaan
Pukeudun työpaikallani olutmerkkien sponssi teepaitoihin
ja vapaalla kärppien pelipaitaan.
se baarityöntekijä
Onko ok? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain parempaa listaa?
Huonoin
-Tinder, yökerhot -> vältä
-Bubi, terassit, festarit -> ehkä
-Työpaikka -> ok
-Kaverin kaverit -> ok
-Harrastukset -> ok
Paras
olen töissä lähiö pubissa , harrastan lätkää (katsojana) ja kaverini ovat kaljuja lyhyitä miehiä.
Olen mies.
Työpaikka -> ok
-Kaverin kaverit -> ok
-Harrastukset -> ok
Paras mies ikinä!!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin ongelma mielestäni tidderissä on sen pinnallisuus sekä pahin tinderin sukupuolijakauma määrällisesti on niin vääristynyt. Usein matchit eivät johda mihinkään "kohtaamisiin". Jos ei pääse treffeille testaamaan todellista viehätysvoimaansa ei koko touhussa ole mitää järkeä.
Kahden ihmisen fyysinen kohtaaminen on se todellinen paikka jossa vallinat tehdään, sen sai Sannakin oppia.
M46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On surullista, että tässäkin ketjussa on monta kirjoittajaa, joiden ainoa tarkoitus on kylvää pahaa mieltä. Ketjun asialliset ja pohtivat kirjoituksen hukkuvat whitetrash-nalkutuksen alle.
Saatteko te pahan mielen kylväjät jotain nautintoa valituksestanne ja leimaamisestanne? Luuletteko olevanne fiksuille ihmisille mitään muuta kuin keskenkasvuisia teinejä?
Niinkö tyhjää elämänne on, ettei siihen mahdu muuta kuin pahan mielen kylväminen?
Usein nämä niin sanotusti asialliset viestit vain huokuu sitä omaa uhriutumista ja syy on muissa-meininkiä. Jos kehottaa näitä ihmisiä katsomaan peiliin, niin heti sitä on lapsellinen pahan mielen kylväjä.
Jos kirjoittaja ei hyökkää henkilökohtaisesti ketään vastaan, niin mitä merkitystä sillä on, miten hän tuntee ja kokee? Ruma käytös ja henkilökohtaisuudet ovat väärin, mutta jos joku esimerkiksi kokee deittimarkkinat epäreiluiksi, niin ei siitä pitäisi kenenkään suuttua.
Kerro esimerkiksi, että miksi deittimarkkinat ovat epäreilut? Jokaisella on aito mahdollisuus saada tasavertaisesti kenet vain, toisin kuin vaikka työmarkkinoilla jossa usein suhteet määrittävät lopputulosta. Mitä deittimarkkinoilla pitäisi realistisesti olla että ne olisivat reilut?
Jos et markkinoilta saa sitä ihannetapausta, niin sitten pitää ottaa se vähiten huono tai olla ottamatta. Joka tapauksessa on turha valittaa kokevansa jotenkin epäoikeudenmukaisuutta, koska tilanne on kaikille sama.Ymmärräthän että tuokin on vain sinun subjektiivinen kokemuksesi. Riippuu aivan siitä missä on itsellä ollut hankalampaa.
Minun kokemukseni mukaan taas työmarkkina on reilu, koska olen aina löytänyt hyvin töitä. Samoin tiedämme faktaksi, että kuka tahansa voi "työelämässä" päästä mihin tahansa. Maailma on "tynnä" esimerkkejä hyvin kurjista oloista miljonääreiksi tai ylemmäskin päässeitä. Yhden suomalaisen pörssiyhtiön on perustanut luku- ja kirjoitustaidoton mies aikoinaan - tuskin oli paljon kontakteja tai naamakerrointa.
Kyllä työmarkkina on paljon reilumpi ja perustuu paljon enemmän omaan eforttiin kuin deittimarkkina.
Lukihäiriöisestä tyhjätaskusta miljonääriksi löytyy lukuisia esimerkkejä heti.
Mutta etsikääpä esimerkki esimerkki lyhyestä ja vaatimattoman näköisestä, köyhästä miehestä joka olisi saanut äärimmäisen kauniin naisen.
Onko nyt siis niin, että lyhyt, vaatimattoman näköinen ja köyhä mies joutuu tyytymään tavallisen näköiseen naiseen? Ja miksi tämä on suuri ongelma - miksi ei samalla lailla olisi ongelma se, jos se äärimmäisen kaunis nainen joutuisi tyytymään vaatimattoman näköiseen mieheen?
Ei moinen mies saa yhtään minkäänlaista naista.
Kyse oli vain siitä, että työelämässä pystyy kehittämään itseään ja kääntämään huonot lähtökohdat paremmiksi. Tietenkin vaatii sen, että oma tarmo riittää.
Deittimarkkinoilla tällaista mahdollisuutta ei ole - ainakin miehillä kyse on pitkälti siinä missä asennossa on dna-säikeet olleet kun hedelmöitys on tapahtunut.
Siksi mielestäni työmarkkina on "reilumpi" kuin parisuhdemarkkina.
Se että sinä koet näin ei onneksi tarkoita, että vaatimattoman näköinen mies on tuomittu sinkkuuteen. Ihan tuubaa tuollainen ajattelu, että deittimarkkinoilla ihminen ei voisi kehittää mitenkään itseään ja että kaikki riippuu perimästä. Itsevarmuus on seksikästä ja se lähtee korvien välistä. Mies voi olla vaatimattoman näköinen ja silti aivan ihanaa seuraa, persoonalla ja käytöksellä naisilta lopulta saa huomiota myös silloin, kun ulkonäkö ei heti käännä katseita. Lisäksi pukeutumisella ym. voi korostaa parhaita puoliaan, ei siihen tarvita mitään jumalattomia muskeleita tai hiuslisäkkeitä. Ja siinä missä työelämässä pitää olla tarmokas, myös naisten kanssa pitää jaksaa hakea niiden ensimmäisten pakkien jälkeen. Tuollainen oman kohtalon sysääminen pelkkien geenien varaan on aika onnetonta, vain pieni osa ihmisistä on geneettisesti niin epäkelvossa kunnossa että heille parisuhde ei ole realistinen mahdollisuus.
Yhä edelleen ja taas kerran: se riippuu tavoitteista. Jos tavoite on löytää tuurilla yksi nainen, joka ei oikeasti juurikaan edes miellytä, niin ei tarvitse kuin korostaa pukeutumisella parhaita puolia. Mutta jos haluaa valita parhaan itselleen ja kokeilla useampia naisia ennen sitoutumista yhteen, niin silloin joutuu menemään myös salin ja mahdollisesti lenkkipolun kautta. Hyvännäköiset naiset ovat pilkun tarkkoja siitä, miltä miehen pitää näyttää. Irtosuhteisiin vaatimukset on paljon kovemmat, kuin parisuhteeseen.
No olisit heti sanonut, että haet vain irtosuhteita kauniiden nuorten naisten kanssa. Sitten olet oikeassa, vaatimattoman näköinen mies on aika alakynnessä tässä haussa. Mutta älä väitä, etteikö hän voi saada parisuhdetta tai kuten aiemmin kommentoitiin "yhtään minkäänlaista naista".
Eli siis tasoa kannattaa kehittää käymällä salilla, hiustensiirrossa ja stylistillä. Kiitos vihdoinkin rehellisestä vastauksesta.
Irtosuhteilijalle tai sellaisia toivovalle mikä tahansa kikkakolmonen voi olla ponnahduslauta kukasta kukkaan, mutta parisuhteeseen tarvitaan paljon muutakin. Tuo tasoista puhuminen on vähän mitä on, mutta sen verran totuutta siinä on että esimerkiksi ihminen joka "kantaa" kroppansa hyvin on aina paremman näköinen, kuin varpaitaan tuijotteleva, velttona laahustava kyyryselkäinen Quasimodo, joten jos lähtötilanne on tämä niin jo vain elämäntapamuutos vaikka sieltä salilta alkaen voi auttaa asiaa. Ja jos pukeudut säkkeihin ja eriparisukkiin ilman että olet päättänyt tällä tavoin erottautua joukosta, niin stylisti voi auttaa löytämään sopivan kokoiset vaatteet jotka sopivat yhteen. Muuten tuollainen peilin kiillottaminen ei pitkälle auta, jos korvien välissä tuulee ja suusta pääsee vain sammakoita. Edelleen ympärilleen katsomalla saattaa huomata, että oikeassa maailmassa ne tavalliset Taavetitkin pälvikaljuineen kaikkineen voivat saada seuraa ja jopa lapsia ilman hiuslisäkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että kehtaa myöntää tuon luvun 160. Eiköhän kuitenkin tämä kerro jo ihan kaiken oleellisen.
Onhan se iso määrä, mutta jos on useita vuosia ollut sinkkuna, ei se määrä toki vuotta kohden niiiin iso ole. Joskin varmaan voisi olla valikoivampi ja käydä treffeillä entistä harvempien kanssa, eli lopettaa mahdollisuuksien antaminen kaikille "ihan kivoille".
Tai sitten voisi ihan miettiä itse, että mitä teen väärin, että minua ei kiinnosta kukaan oikeasti tai minusta ei kiinnostuta oikeasti. Jollei näitä mieti, niin ei se kyllä seuraavistakaan 160 joukosta tule löytymään.
Syy saattaa olla, että nämä 160 ovat ulkonäöllisesti sellaisia, joita muutkin naiset treffailevat. Miehiä, jotka pikemminkin hakevat seksiä. Jos on vientiä, ei vakiintumunen vain välttämättä kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder kuulostaa aika hankalalta paikalta. Kannattaako sitä edes yrittää? Olen nainen enkä mitenkään nätti edes.
No riippuu, mitä haluat sieltä. Voittajia siellä ovat seksiä hakevat naiset. Tarjonta on rajatonta. Onnea matkaan!
ja luokatonta.
Seksiä saa ilman tinderiäkin. Jopa kivan miehen kanssa.
Tässä nykynaisen maailma pähkinänkuoressa, olipa oma taso mitä tahansa. Ei siis ihme, että on varaa olla nirso.
Naisten syy, että miehet ovat helppoja?
Ei, mutta on naisten syy etteivät he opi eroa seksisuhteen ja parisuhteen välillä.
Miehet ovat kyllä yrittäneet selittää. Seksisuhteeseen kelpaa vaatimattomampikin nainen, etenkin jos tämä on mieliksi komistukselle. Mies saa helppoa seksiä, samalla kun yrittää parisuhteeseen oman tasoistaan kauista naista.
Naisilla se menee toisin päin. Moni nainen joka olisi antanut aviomiehelleen vain parisuhteen, olisi antautunut seksisuhteeseen vain aviomiestään komeamman ja viihdyttävämmän miehen kanssa.
Naiset eivät sisäistä kuviota, ja saatuaan huomiota komistuksilta, nostavat rimaa eivätkä hyväksy miehiä jotka olisivat saatavilla parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Onko ok? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain parempaa listaa?
Huonoin
-Tinder, yökerhot -> vältä
-Bubi, terassit, festarit -> ehkä
-Työpaikka -> ok
-Kaverin kaverit -> ok
-Harrastukset -> ok
Paras
olen töissä lähiö pubissa , harrastan lätkää (katsojana) ja kaverini ovat kaljuja lyhyitä miehiä.
Olen mies.
Mies voi olla vaatimattoman näköinen ja silti aivan ihanaa seuraa, persoonalla ja käytöksellä naisilta lopulta saa huomiota myös silloin, kun ulkonäkö ei heti käännä katseita. Lisäksi pukeutumisella ym. voi korostaa parhaita puoliaan
Ei.
Tuossa on näköharha. Naisten silmissä 80% miehistä on keskivertoa rumempia, ja reippaasti alle 1% katseita kääntäviä.
Nainen kuvittelee antaneensa anteeksi "vaatimattoman" ulkonäön, mutta todellisuudessa se "annettiin anteeksi" miehelle joka oli vähintään naista vastaavaa tasoa ulkonäöllisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että kehtaa myöntää tuon luvun 160. Eiköhän kuitenkin tämä kerro jo ihan kaiken oleellisen.
Onhan se iso määrä, mutta jos on useita vuosia ollut sinkkuna, ei se määrä toki vuotta kohden niiiin iso ole. Joskin varmaan voisi olla valikoivampi ja käydä treffeillä entistä harvempien kanssa, eli lopettaa mahdollisuuksien antaminen kaikille "ihan kivoille".
Tai sitten voisi ihan miettiä itse, että mitä teen väärin, että minua ei kiinnosta kukaan oikeasti tai minusta ei kiinnostuta oikeasti. Jollei näitä mieti, niin ei se kyllä seuraavistakaan 160 joukosta tule löytymään.
Syy saattaa olla, että nämä 160 ovat ulkonäöllisesti sellaisia, joita muutkin naiset treffailevat. Miehiä, jotka pikemminkin hakevat seksiä. Jos on vientiä, ei vakiintumunen vain välttämättä kiinnosta.
Miehet feikkaavat halua parisuhteeseen, vaikka haluaisivat vain seksiä. Tähän asti Sannan kanssa pääsi vain pari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder kuulostaa aika hankalalta paikalta. Kannattaako sitä edes yrittää? Olen nainen enkä mitenkään nätti edes.
No riippuu, mitä haluat sieltä. Voittajia siellä ovat seksiä hakevat naiset. Tarjonta on rajatonta. Onnea matkaan!
ja luokatonta.
Seksiä saa ilman tinderiäkin. Jopa kivan miehen kanssa.
Tässä nykynaisen maailma pähkinänkuoressa, olipa oma taso mitä tahansa. Ei siis ihme, että on varaa olla nirso.
Naisten syy, että miehet ovat helppoja?
Ei, mutta on naisten syy etteivät he opi eroa seksisuhteen ja parisuhteen välillä.
Miehet ovat kyllä yrittäneet selittää. Seksisuhteeseen kelpaa vaatimattomampikin nainen, etenkin jos tämä on mieliksi komistukselle. Mies saa helppoa seksiä, samalla kun yrittää parisuhteeseen oman tasoistaan kauista naista.
Naisilla se menee toisin päin. Moni nainen joka olisi antanut aviomiehelleen vain parisuhteen, olisi antautunut seksisuhteeseen vain aviomiestään komeamman ja viihdyttävämmän miehen kanssa.
Naiset eivät sisäistä kuviota, ja saatuaan huomiota komistuksilta, nostavat rimaa eivätkä hyväksy miehiä jotka olisivat saatavilla parisuhteeseen.
Sinulla on vähän outo käsitys parisuhteesta. Se perustuu kyllä ihan pelkälle seksuaaliselle vetovoimalle. Parisuhteeseen ei aleta, jos toinen ei kiinnosta "sillai". Kenenkään kanssa ei ruveta styylaamaan vain siksi, että olisi joku mystinen "parisuhde", jossa istutaan vaan aamukahvilla yhdessä.
Eli jo ensivaikutelmassa on oltava jotakin, joka vetoaa navan alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder kuulostaa aika hankalalta paikalta. Kannattaako sitä edes yrittää? Olen nainen enkä mitenkään nätti edes.
No riippuu, mitä haluat sieltä. Voittajia siellä ovat seksiä hakevat naiset. Tarjonta on rajatonta. Onnea matkaan!
ja luokatonta.
Seksiä saa ilman tinderiäkin. Jopa kivan miehen kanssa.
Tässä nykynaisen maailma pähkinänkuoressa, olipa oma taso mitä tahansa. Ei siis ihme, että on varaa olla nirso.
Naisten syy, että miehet ovat helppoja?
Ei, mutta on naisten syy etteivät he opi eroa seksisuhteen ja parisuhteen välillä.
Miehet ovat kyllä yrittäneet selittää. Seksisuhteeseen kelpaa vaatimattomampikin nainen, etenkin jos tämä on mieliksi komistukselle. Mies saa helppoa seksiä, samalla kun yrittää parisuhteeseen oman tasoistaan kauista naista.
Naisilla se menee toisin päin. Moni nainen joka olisi antanut aviomiehelleen vain parisuhteen, olisi antautunut seksisuhteeseen vain aviomiestään komeamman ja viihdyttävämmän miehen kanssa.
Naiset eivät sisäistä kuviota, ja saatuaan huomiota komistuksilta, nostavat rimaa eivätkä hyväksy miehiä jotka olisivat saatavilla parisuhteeseen.
Ei. Kenekään otsassa ei lue onko hän hyvää parisuhdemateriaalia vai ei. Naiset ovat usein yrittäneet ilmaista minkä laatuisen suhteen haluavat ja täälläkin on ollut keskustelua siitä, mistä tunnistaa miehen joka puheistaan huolimatta haluaa vaan seksiä. Mies voi sanoa etsivänsä parisuhdetta, vaikka haluaa vaan seksisuhteen. Mies voi käyttäytyä alkuun kuin etsisi parisuhdetta ja olla sitten kuitenkin vaan sika. Ennen kuin se ero tulee näitä miehiä on melkoisen vaikea erottaa niistä, jotka rehellisesti haluavat parisuhteen, koska myös ne vähän tavanomaisemman oloiset miehet voivat yllättäen muuttaa mielensä ja yhtäkkiä suhde ei olekaan enää mahdollinen. Epärehellisyys ja paremman kaipuu puolin ja toisin tekee parinhausta nykyään niin hel*tin hankalaa, että ihme jos vakka kantensa löytää jonkun deittiapin kautta.
Alue: Aihe vapaa
Tähän en usko.
Jos lähdetään kymmeniä, jopa satoja kertoja nollaodotuksin treffeille, on epäonnistuminen joka kerta aina vain todennäköisempää.
Tämä on ikään kuin paradoksi: yritetään madaltaa kynnystä tutustua potentiaalisiin kumppaniehdokkaisiin mahdollisimman matalaksi (käytetään aktiivisesti Tinderiä, lähdetään matalalla kynnyksellä ilman odotuksia treffeille, toistetaan tätä useita kertoja) jolloin käy päinvastoin, kuin olisi luullut. Eli treffeillä käynnistä muodostuu yhtä luonteva osa arkielämää kuin kaupassa käynti: ja samalla siitä tulee yhtä vähän tunteita herättävä kohtaaminen kuin kaupan kassalle moikkaaminen.
Jos sen sijaan ajattelet tilannetta, jossa sinulla ei ole tavoitettavissasi satoja, jopa tuhansia, potentiaalisia kumppaneita, vaan joudut tilaan ja tilanteeseen jossa potentiaalisia kumppaneita on vain muutama, ja olet muutoin täysin kaikkien muiden kumppaniehdokkaiden saavuttamattomissa, kuinka käy?
No, usein käy niin, että tutustut perinpohjaisesti näihin harvoihin kumppaniehdokkaisiin, ja koska uutta kumppaniehdokasta ei heti seuraavalla swaippauksella kuvaruudulle ilmestykään, huomaat, että kiinnostut ihan uudella tavalla ehkä yhdestä potentiaalisesta kumppaniehdokkaastasi, ja hän kiinnostuu sinusta. Näin kävi ennen älypuhelin- ja treffisovellusaikaa varsin usein, ja "erikoistilanteissa" saattaa näin tapahtua nykyäänkin.
Esimerkiksi tiiviin työyhteisön kahvihuoneessa tai jopa Big Brotherissa (Anu ja Helmeri).